Saikulla

Nyt ei pingotakaan kuten yllä olevassa Maaritin ottamassa kuvassa. Ness on ollut oikean olkapään lihaksen revähtymän johdosta nyt sairaslomalla kohta kolme viikkoa. Mitään yksittäistä tapaturmaa en muista, mutta se on jo useamman viikon ajan satunnaisesti ontunut oikeaa etujalkaa parin askelen verran, kun se on noussut makuulta. Oireilu on ollut tosi lievää ja sitä on esiintynyt vain muutaman kerran, mutta fyssari huomasi että koko oikean lavan seutu on krampissa ja kuuma. Mentiin sitten eläinlääkärin arvioon, ja onneksi röntgenkuvissa ja ultraäänessä ei löytynyt mitään. Sivusidevaurio oli mahdollinen, tai sitten lihasvamma. Liikunta kevennettiin 30 min kerrallaan hihnalenkkeilyksi ja Rimadyl menee nyt aamuin illoin. Nyt muutama päivä sitten meillä oli kontrollikäynti fyssarilla, ja ainakin olkapään jostain syvemmästä lihaksesta löytyi revähtymän merkkejä, joten sitä nyt parannellaan pitkän kaavan mukaan. Seuraavat pari viikkoa menee vielä kevennetyllä liikunnalla asteittain kipulääkitystä purkaen ja oireistoa seuraten. Jos ei ala paranemaan, niin lääkäri suositteli magneettikuvausta. En ole itse nyt kovin huolissani, tietty nuo lihasvauriot on siitä ikäviä että paraneminen voi ottaa kuukausia, mutta olen huojentunut siitä että kyseessä taitaa kuitenkin olla vain lihasvamma, eikä esimerkiksi jokin luustojuttu tai rankaperäinen ontuma. Kurja löydös oli tosin se, että Nessillä kuului 2/6-asteinen sivuääni sydämestä, jota ei ole aiemmin kuulunut. Joten sydämen UÄ olisi edessä nyt lähiaikoina.

Ennen saikkua me ehdittiin jo nauttia kesäisistä uimavesistä, ihanista kimppatreeneistä ja käytiin Mikkelissä tokon omatoimileirilläkin kavereiden kanssa. Sää alkoi lämpenemään hellelukemiin kesäkuun puolivälissä, joten se ajoittui sopivasti samaan aikaan kun koirat olivat levossa. Tai no Nyytihän tietty saa lenkkeillä ja riekkua ihan normaaliin tahtiin, mutta ehkä kohta 11-vuotiasta koiraa ei haittaa se että lenkit lyhenevät väliaikaisesti. Nessin saikun alkuun sattui vielä ajoittumaan muutaman viikon lähes +30 asteen helteet, joten eipä silloin olisi säänkään takia voinut kauheasti urheilla. Nyt mulla itselläni alkaa kyllä olla vähän ikävä Nessin treenaamista, mutta ei voi mitään. Ja kesäloma alkaa parin viikon päästä – kurjaa kun ei voi oikein tehdä ”koko perheellä” mitään patikointiretkiä. Täytyy varmaan suunnata merelle patikkareissujen sijaan, veneessä matkustelu ja rantakallioilla pötköttely on ihan hyvää saikkutekemistä Nessillekin. :D No, pääasia on että mistään vakavasta ei ole kyse ja kisakausikin on vasta syksyllä edessä. Tai oikeastaan eka ”pakollinen” koe on marraskuun SM:t. Ehkä me siihen mennessä ollaan jo iskussa. Alla kuvia meidän alkukesän kivoista hetkistä yhdessä ja kavereiden kanssa. <3

Toukokuussa pidettiin Lempäälässä kimppatreenipäivä, jossa Ansu otti tosi kivoja kuvia Nessistä ja minusta, alla kuvasatoa sieltä.

Kotikoirat Nyyti ja Ness toivottavat hyvää kesänjatkoa kaikille!

Karanteenikaverit

Mä en ehtinytkään viime päivityksen jälkeen olla montaa päivää töissä, kun pääsinkin jatkamaan ”opintovapaata” koronaviruskaranteenin muodossa. Ja mikäs siinä, kun altistuminen ei johtanut sairastumiseen vaan palkalliseen ”kevätlomaan” ihmiskontakteja välttäen. Varsinkin kun mun työtä ei voi mitenkään tehdä etänä, oli luvassa pelkkää vapaata. Noille kahdelle karanteeniviikolle sattui vielä ihanat keväiset säät, joten tuli touhuttua koirien kanssa ulkona tosi paljon. Keväisen lämpimät säät houkuttelivat myös treenaamaan, joten tuli jonkin verran työstettyä tokojuttujakin eteenpäin. SM:t on näillä näkymin edessä marraskuun lopulla hallikisojen muodossa, joten on kiva kun on edes jokin kiintopiste edessä tulevaisuudessa.

Kevään lämpimät illat on parhaita!

Nyt kun vapaata on ollut huomattavasti normaalia enemmän, niin en ihmettele yhtään sitä ilmiötä mitä koronaviruskevät on synnyttänyt. Ihmiset hommaavat kuulemma nyt tosi paljon normaalia enemmän lemmikkieläimiä. Huomasin itsekin että ylenmääräinen vapaa-aika aiheutti orastavaa pentukuumetta, vaikka normaalissa kiireisessä arjessa ennen pandemiaa ei olisi jotenkin tullut mieleenkään miettiä pennun hommaamista. Ness on vasta 4,5-vuotias, ja tykkään siitä että koirilla olisi noin kuusi vuotta ikäeroa, ettei käy niin että huomaa olevansa vanhuslauman emäntä. Varsinkaan kun en halua että koiria on kovin monta yhtä aikaa. Onneksi nyt on jonkin verran tutuilla ihmisillä pentuja tulossa, niin voi vähän lievitellä pentukuumeen oireita muiden pentujen parissa!

Onneksi tiukimpia rajoituksia aletaan kahden päivän päästä purkamaan ja tiedossa on joitain kivoja treenijuttuja kavereiden kanssa mitä odottaa. Tää kevät on ollut kyllä outo, kun kalenteri tyhjeni ihan täysin ja ei ole ollut muita menoja kuin työvuorot ja satunnaiset koulun etäluennot. Tavallaan se on ollut myös tosi rentouttavaa, ja on ollut ihana vain olla kotona kiireettä. Pitkästä aikaa pihajutut ja puutarhahommatkin on alkanut kiinnostamaan, varsinkin kun karanteenissa menotkin oli vielä rajatumpia. Kun kaupassakäynnit oli kielletty, niin tuli nettishoppailtua paljon normaalia enemmän. Yksi kiva tilaus oli ihanat nimipannat koirille Vijuesta, niistä tuli tosi hienot!

Nyt on yksi mun lempparivuodenajoista menossa, kun ihana heleä vihreys valtaa luonnon, aamut ja illat on valoisia ja tekisi koko ajan mieli vaan olla ulkona. Karanteenissa tuli lenkkeiltyä tosi paljon, kun sitä ei onneksi ollut kielletty. Tytöt taisivat olla aika tyytyväisiä, kun niillä oli koko ajan seuraa ja lenkittäjä! Pitkien lenkkien välissä saattoikin löhöillä sohvalla päiväunilla:

 

 

Muuttunut maailma

Kuukausi sitten kirjoittelin tänne fiiliksiä Seinäjoen valintakokeen jälkeen. Silloin toiveikkaasti oli jo ajatukset suunnattuna kohti maaliskuun lopun Tampereen tuplakokeita. Enpä olisi ehkä uskonut muutama päivä päivityksen jälkeen, miten maailma toiminnaltaan muuttuukaan. Koronaviruspandemia aiheutti poikkeustilan ja valmiuslain käyttöönoton, jonka vuoksi kaikki treenit ja kokeet peruttiin ja hallit suljettiin. Ihmiset siirtyivät etätöihin, tiet tyhjenivät ja pelko tuntemattomasta viruksesta valtasi mielet ja uutiset. Nyt kolme viikkoa myöhemmin tuntuu jo tosi kaukaiselta, miten normaalia kaikki olikaan kuitenkin vielä hetki sitten! Alkujärkytyksen jälkeen sitä tottuikin yllättävän nopeasti siihen, että kalenteri on tyhjä ja pakollisia menoja ei ole. Olin tuolloin vielä opintovapaalla, mutta luonnollisesti myös koulut suljettiin ja mulla ei ollut edes etäopetuspäiviä. Treenitahti lopahti luonnollisesti ihan tosi minimiin, tuntui vaikealta saada ”kasattua” itseään treenaamaan omatoimisesti, kun oli ladannut paljon suunnitelmia ja odotuksia kokeita kohtaan. Kun ne peruttiin, niin takki tuntuikin tyhjältä ja oli vaikea jatkaa siitä mihin jäi. Niinpä me ollaan tehty paljon pitkiä ihania metsälenkkejä. Onneksi sää on suosinut ja ollut normaalia keväisempi jo maaliskuun puolellakin, aurinko on paistanut ja lämpötila huidellut yli kymmenessä asteessa.

Aika pian alkujärkytyksen ja uutisten kyttäämisen jälkeen alkoi opintovapaa ja kotona luuhaaminen kypsyttää, kun olin saanut kuitenkin huilailla kotona jo helmikuun alusta lähtien. Lisäksi kun  kaikkia suositeltiin pysymään kotona ja välttämään ihmiskontakteja, niin ohjeistusta totellessa alkoi kaivata vähän vaihtelua. Kaipuu töihin sairaalapäivystykseen alkoi vaivata ja palasinkin tosi mielelläni viikko sitten takaisin – nyt ei tarvitse kyttäillä uutisista epidemiajuttuja, vaan saa kokea sen itse etulinjassa auttaen. Oli kyllä kaikkinensa aivan ihana olla opintovapaalla – jos sitä ei olisi ollut, niin voi olla että tämä kaikki ylimääräinen pandemian aiheuttamakin tuntuisi vielä raskaammalta. Täytyy toivoa että Suomi säästyy pahemmalta sairastuneiden määrältä, epidemia saadaan hallintaan ja elämä normaalimmaksi vielä kesän aikana! Ja jos kaikki menee hyvin niin ehkä sitä voisi vähän haaveilla uudesta opintovapaajaksosta ensi syksylle.

Poikkeustilan vuoksi treenit on nyt ollut yksintreenailuja lähikentällä, ja olen alkanut taas saada vähän kivaa tatsia päälle. On vaan jotenkin hankala saada sellainen normaalin määrätietoinen ote treeniin, kun ei ole yhtään mitään hajua siitä milloin voisi treenit jatkua. Valintakoekausi jäi täysin kesken, kun kokeita ehdittiin pitää vain yksi. Saa nähdä millaisella aikataululla seuraavat sitten tulevat, kun ohjeistuksia aletaan jossain vaiheessa lieventämään. Suomessa pitäisi olla PM:t näillä näkymin elokuun eka viikonloppu, mutta sitä ennen pitäisi olla valintakokeetkin pidettynä. Täytyy nyt yrittää pitää säännöllinen treenitahti päällä ja työstää kokonaisuuksiakin riittävästi. Helposti alkaa viilailla vaan palasia, kun ei ole kisoja edessä. Onneksi molemmat tytöt on ollut kunnossa. Tosin nyt kun on liikuttu aika paljon normaalia enemmän ja treenattu vähemmän, niin Nyyti on päässyt laihtumaan vähän turhan paljon. Treeninamien määrä on yleensä aika suuri, ja lisää päivittäistä ruokamäärää yllättävän paljon. Onneksi Nyyti ei ole oireillut selkäänsä ja selvittiin koko talvesta ilman kipulääkkeitä! Koirat tottuivat kyllä vähän turhankin hyvään kevään aikana, kun ne eivät joutuneet olemaan paljon ollenkaan yksin kotona, ja oli paljon aktiviteettia. Nyt onkin ollut kunnon arkeen palaaminen meille kaikille. Täytyy toivoa että seuraavaa päivitystä tehdessä maailman tilanne koronaviruksen kourissa olisi parempi. <3

Hyvää pääsiäistä kaikille näiden oudon näköisten pikku noitien myötä!

Outo ”talvi”

Mä kuvitelmissani naputtelin opintovapaani alkaessa opinnäytetyötä ja koulutehtäviä punaisessa tuvassamme nietosten keskellä, talvisen lumimyrskyn viuhuessa ikkunoiden takana ja takan rätistessä kotoisasti. No, tuuli on viuhunnut myrskylukemissa viikoittain, mutta lunta ei sitten ikinä tullut. Vettäkin on satanut ihan riittävästi, ihan sen verran että lenkeille olisi tarvinnut välillä kahluusaappaita. Nyt kun lumen tulon suhteen on jo luovuttanut ja alkanut nauttia keväisistä päivistä ja valoisista illoista, niin ehkä se talvi tulee sitten maaliskuussa ja jatkuu jonnekin juhannukselle. Joten kerran ei talvi tullut ajallaan, niin ei tarvitse tulla enää ollenkaan. Mutta on kyllä ollut outoa, kun se odotettu ihana pakkaslumi ja talven kauneus ei tullutkaan. Vähän kurjaa, mutta koska aina kaikesta täytyy miettiä positiivisiakin puolia, niin eipähän ole tarvinnut väistellä lenkkireittejä valtaavia hiihtäjiä, eikä liukastella jäällä tai tarpoa sohjossa. Nyt on ollut itseasiassa tosi hyvä lenkkeillä (silloin kun ei siis ole myrskynnyt ja satanut kaatamalla…), kun on päässyt kulkemaan metsissä ja poluilla täysin esteettä.

Ihan äkkiseltään ei kyllä noista kuvista uskoisi, että ne on otettu 20.2. Viime vuonna samaan aikaan oli ihan valtava määrä lunta:

Mutta on kyllä ollut ihanaa olla opintovapaalla. Tosi äkkiä tottui siihen ettei tarvitse mennä töihin, ja nyt sitä on jo ihan oloneuvoksena ja ajatukset muissa jutuissa, että töihin meneminen tuntuu hurjan kaukaiselta. Silti on kyllä riittänyt tekemistä ja päivät vilistää kovaa kyytiä. Täytyisi varmaan alkaa lottoamaan, koska tällainen palkkatyötön elämä on aika mukavaa. Ollaan treenattu ahkerasti vaihtelevalla menestyksellä ja vasteella, mutta meininki on pysynyt onneksi paineettomana ja fiilis kivana. Nyt meillä on viikonloppuna edessä Nessin kanssa Seinäjoen reissu, kun edessä on kauden eka valintakoe. Vähän meinaa pitkästä aikaa ajatus kisaamisesta jännittää, olisi ollut tosi kiva saada tammikuulle koepaikka, mutta ne on ollut kiven alla. Viimeksi ollaan oltu kehässä marraskuun alussa, joten joku tsekkaus olisi ollut kyllä tarpeen. Nyt on vähän sellainen olo, että mitä tahansa voi sattua. Ja niinhän se näiden eläinten kanssa aina on, mitä tahansa oikeastaan voi oikeastikin sattua! Mutta pääasia on, että on terve ja iloinen koira, kenen kanssa pääsee osallistumaan.

Nyyti on onneksi ollut koko talven hyvävointinen, eikä olla tarvittu kipulääkkeitä. Se on onneksi ikäisekseen kuitenkin yllättävänkin hyväkuntoinen, eikä siitä äkkiseltään arvaisi sen olevan jo yli 10-vuotias. Nyytin Myy-emä on virkeä lähes 16-vuotias rouva, joten täytyy toivoa että pitkän iän salaisuus olisi periytynyt tyttärellekin. Vuosi sitten tehty sterkkaaminen on tehnyt Nyytille hyvää, siitä on tullut rennompi ja iloisempi, ja se jopa osallistuu kaverikoirien leikkeihin. Aiemmin sitä ei oikeastaan millään lailla kiinnostanut muiden leikit, nyt se on spurttaillut pelloilla kyyläilemässä kavereita. Nessin kohdalla en ole huomannut steriloinnin aiheuttaman yhtään mitään muutosta mihinkään, se on oma hassu itsensä mitä on aina ollutkin. Senhän mielestä muiden koirien kanssa juokseminen on siisteintä ikinä. Tytöt on myös kotona leikkisämpiä, ne painiskelevat usein lattialla toisiaan pureskellen. Niillä on kyllä onneksi tosi hyvä suhde keskenään, ja ne selvästi nauttivat toistensa seurasta. Meidän mainiot mustat ketut! Tää kahden aikuisen järkevän koiran kanssa eläminen on kyllä suorastaan helppoa.

2020

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Nyt tuli kyllä ennätyspitkä päivitystauko, näköjään viimeksi marraskuussa on tullut kirjoitettua tänne mitään. Olin joulukuun alussa lomallakin, ja monena päivänä kävi mielessä että täytyy tänne kirjata kuulumisia, mutta aina se vain jäi. Instagramiin on tullut nykyään laitettua enemmän juttuja, en tiedä alkavatko nämä blogit olla vähän vanhentuneita, mutta itselleni on kiva kun samasta paikasta löytyy niin paljon muistoja melkeinpä kymmenen vuoden ajalta.  Nyt kiireisen syksyn jälkeen edessä häämöttää parin viikon päästä alkava opintovapaa. Oli aika rutistus syksyllä tehdä 20 op kolmessa kuukaudessa töiden ohessa, jossain vaiheessa meinasi epätoivo iskeä kun etätehtävien määrä oli tosi hurja. Onneksi on kotona ihana mies, joka auttoi Nyytin ja Nessin lenkityksissä. Treenitahti tuosta syksyn urakasta kyllä kärsi, mutta välillä on pakko priorisoida asioita. Nyt opintovapaan myötä ehdin onneksi sekä treenaamaan, lenkkeilemään että tekemään niitä koulujuttujakin. Maaliskuun ekana päivänä on tän kauden ensimmäinen maajoukkueen valintakoe Seinäjoella, minne osallistun Nessin kanssa. Jännää, eka kokonainen kausi edessä! Viime vuonna päästiin vasta kaksiin vikoihin valintakokeisiin, kun kauden alkaessa ei oltu vielä kisattu EVL:ssä.

Joulukuun alussa vietettiin ihana, aurinkoinen ja kirpeän talvinen viikonloppu Strömforsissa Tending-leirillä, jossa Maarit otti ihania kuvia koirista treeneissä ja lenkillä. Saatiin tehtyä myös tosi hyödyllisiä treenejä, Zap-serkku ja Ness joutuivatkin kunnon kuunteluhaasteisiin ja oli tosi kiva pähkäillä treenejä isommalla porukalla. Alla kuvasatoa viikonlopulta, kaikki kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen. Melkeinpä tuon viikonlopun myötä talviset kelit loppuivatkin, ja nyt on ollut koko talven ajan ällöttävä tuulinen ja sateinen plussakeli. Lumestakaan ei olla saatu nauttia ollenkaan.

 

Nyyti on ollut tosi hyvä nyt koko talven, joitain kertoja se on märillä ja tuulisilla keleillä pidemmillä lenkeillä vammakävellyt vähän aikaa, mutta oire on mennyt aina suht pian ohitse. Ei olla tarvittu lääkehoitoa ollenkaan, normaalit fyssarikäynnit on ollut 4-6 viikon välein. Ness on melkeinpä näistä ollut nyt enemmän jumissa, tuo aktiiviharrastaminen kyllä vetää kropan enemmän jumiin. Mä meinasin vähän innostua, kun tokon tulevan sääntömuutoksen myötä veteraanikoiria saa tiputtaa takaisin alempiin luokkiin. Voisi olla ihan hauskaa, jos Nyytin kanssa kävisi joskus muutaman AVO-kokeen ihan mielenvirkistysmielellä kisaamassa. Rallytokokin olisi tietty yksi vaihtoehto, mutta mua se laji ei ole oikein alkanut millään lailla kiinnostamaan, vaikka nykyään tosi suosittua onkin.

Ihana Nyyti! Kuva: Maarit K-T

Vuosikymmenkin vaihtui. Viime vuodelta ei nouse mitään yksittäistä kohokohtaa mieleen, ei hyvässä eikä pahassa. Oli ihana päästä kisaamaan taas kunnolla EVL:ssä ja monia kivoja retkiä tuli tehtyä. Ness valioitui tokosta maaliskuussa, päästiin keväällä Valmennusrenkaaseen ja kesällä SM-finaaliin. Syksyllä opiskelupaikka ja työkierto piristivät ja olivat kivaa vaihtelua tavalliseen työntekoon. Tälle vuodelle toivon koirille – ja tietysti myös meille ja kaikille läheisille – terveyttä, terveyttä ja terveyttä. Jos tuo toive toteutuu, niin kaikki muu on vain minusta kiinni. Nyt on ihanaa saada katkos työntekoon kahden kuukauden opintovapaan merkeissä, ja varmaan syksylläkin jatkan opintovapaata jonkun pätkän. Seuraavat 1,5 vuotta menee opinnäytetyön merkeissä, jonka tekemiseen on aikataulutettu koulun puolesta 810 työtuntia…

Selasin äsken viime tammikuun päivityksiä, ja näköjään on ollut ihana hanki ja -19! Kateeksi käy nytkin talvisäistä nauttivia, kun lähden ajelemaan yövuorosta kotiin pimeään ja +4 asteiseen vesisadekeliin. Blaah. Alla vielä kuvakuulumisia joulun ajalta.

Syksy


Syksy on edennyt hurjaa vauhtia. Mulla on mennyt vapaa-aika nyt tosi pitkälti töiden ja opiskelun parissa. Opintojen alettua meinasi vähän stressata etätehtävien valtava määrä, mutta nyt kun niitä on saanut tehtyä ja palautettuakin jo, niin on ollut huojentavaa huomata että aikaa on jäänyt vähän muullekin. Sitä suuremmalla innolla on ollut ihana päästä treenikentälle ja metsälenkeille, kun se on tuntunut poikkeuksellisen palkitsevalta. Alkusyksystä onneksi oli kaksi tosi kivaa leiriä peräkkäin, TOKO valmennusrenkaan syysleiri ja Tending-leiri. Leirit katkaisi tosi hyvin arkea, ja pääsi touhuamaan viikonlopuiksi kivojen ihmisten kanssa tärkeitä harrastusjuttuja. Valmennusrenkaan leirillä osa treeneistä meninhyvin, mutta sunnuntain haastava kehätreeni oli kyllä meille ihan todella haastava, ja meni mentaaliseltakin puolelta ihan metsään. Christa piti hyvän palautteen, ja nyt olen yrittänyt olla tarkempi siitä mitä palkkaan ja vahvistan. Stabiliteetti, stabiliteetti ja stabiliteetti!

Tending-leirillä tehtiin hyvien tokotreenien lisäksi myös pitkästä aikaa jälkeä, ja se sujui hyvin! Ness on jäljestänyt tosi vähän, mutta alkuun muistutettiin taas keppien olemassaolosta ja niin Nessiäinen porskutteli menemään ja nosti kaikki kepitkin. Hauskaa! Seuraavana päivänä jälki tosin imikin sen verran, että kepeistä taisi puolet jäädä metsään. Mutta kivaa vaihtelua tuo jäljestäminen. Jos ne PK-esteet ei olisi niin pelottavan korkeita, niin jäljellä kisaamista voisi joskus harkitakin. Kyllähän Ness varmaan menisi niistä hyvin yli, mutta mä itse kammon sitä loukkaantumisriskiä. Nyyti oli tietysti myös mukana leireilemässä, ja pääsi myös touhuamaan tokokentällä ja kaahottamaan jälkimetsässä. Se on jäljestäessä sen verran vauhdikas, että mä joudun etenemään juoksujalkaa…

Nyt meillä on viikon päästä edessä tokokisat, käyn vähän kokeilemassa miltä Ness vaikuttaa kehässä ja kantaako kehään saakka ne piiperrykset, mitä olen nyt ehtinyt vähän tekemään.

Ohessa vähän kuvia tytöistä, sain nyt vasta purettua kamerasta kaikki kesän aikana otetut kuvat, joten myös kesätunnelmiakin alla.

 

Pikakuulumiset

Nyt on taas jäänyt blogin päivittäminen ihan hunningolle, kohta on koko jo kesäkuukin ohi – huomenna on jo juhannus. Meille kuuluu pelkkää hyvää, mitä nyt helteet vähän rajoittavat treenaamista ja lenkkeilyä, mutta toisaalta mä niin nautin noista lämpimistä säistä että ei niin haittaa. Alla kuvapäivitys viimeisen kuukauden kohokohdista: Valkmusan kansallispuisto, uimista, lenkkejä, pitkästä aikaa vähän paimennusta, kaverikoiria ja treenejä.

Hyvää juhannusta kaikille!

T-leirillä Jämijärvellä

Viime viikonloppu vietettiin helteisissä keleissä Tending-leirillä ihanalla Jämijärvellä. Kahta viikkoa aiemmin renkaan leirillä oli saanut palella ja vuorata itsensä useammalla vaatekerralla, kun nyt oli ihan t-paitakelit ja vähän turhan kuuma koirien treenaamiseen. Olin buukannut meille kolmeksi päiväksi lähinnä tokotreenejä, ainoasta jälkitreenistäkin luovuin aikataulujen vuoksi. Meillä kävi vain vähän tylsä juttu, kun Ness kolaroi lauantaina aamulenkillä kannon kanssa, ja loukkasi itseään. Se  piti toista etujalkaa hetken ylhäällä, mutta ei missään vaiheessa ontunut. Tein vähän kevyemmän treenin kun vointi vaikutti ihan normaalilta, mutta lauantaina illalla se liikkui kuitenkin vähän jäykästi, joten sunnuntai menikin sitten lähinnä muiden treenejä seuraillen. Oli silti mukavaa, ja perjantaina varsinkin saatiin tehtyä hyvät normaalit treenit. Leireillä tietty on mukavaa nähdä paljon tuttuja, joten kaikkinensa viikonloppu oli oikein onnistunut, vaikkei nyt päästy ihan täysillä treenaamaan. Leirillä oli myös kunnon liuta ihania pentuja, esimerkiksi yhdeksän kuusiviikkoista T-penskaa.

Elsa, Isla, Joku, Ness, Nyyti ja Neo

Toukokuu on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Olen ehtinyt nyt töiden vuoksi vähän harvakseltaan treenaamaan, etsiskelin just Nessille jotain koetta jossa voisi käydä tekemässä taidontarkistusta SM:iä varten. Se on kisannut ulkokokeissa vain kahdesti alokasluokassa, ja EVL-liikkeet isoilla nurmikentillä on paljon haastavampia kuin hallikokeissa.

Toukokuun puolivälissä tuli itseasiassa täyteen 20 vuotta mun ensimmäisestä tokokisasta ikinä. Muistan sen edelleen tosi hyvin, enkä olisi kyllä silloin uskonut miten tärkeä osa elämää koiraharrastuksesta lopulta tulee. Ja nimen omaan tokosta. Se on kyllä antanut valtavasti; ystäviä, reissuja, treenejä ja kisoja. Aika pitkään ajattelin harrastavani enemmän rotua kuin lajia; suomenlapinkoiraharrastaja joka kisaa myös tokossa – kunnes rotu vaihtui nimenomaan tokon vuoksi, ja koen kyllä nykyään olevani enemmänkin tokoharrastaja, jolla nyt sattuu olemaan bordercollieita, kun ne sopivat lajiin hyvin. Tosin koen kyllä että nuo bortsut ovat olleet arjessakin hyvin paljon helpompia kuin lapinkoirat. En tosin tiedä millaisia ne olisivat, jos niitä ei olisi koulutettu pitkälle ja ne eivät pääsisi tuota energiaansa purkamaan kunnolla.

Partis Leevin ja suomenlapinkoira Iinan kanssa joskus silloin 20 v. sitten

Toukokuu meni vauhdilla varmaan osittain sen vuoksi, kun oli juuri nuo kivat leirit mitä odotella. Nyt sitten täytyisi puurtaa töissä useampi viikonloppu, ja alkaa suunnitella ja odotella heinäkuun kesälomia. Tää on kyllä niin ihana vuodenaika, ulkona on niin kaunista kun on niin heleän vihreää kaikkialla. Tekisi mieli vaan tehdä pitkiä lenkkejä ja viettää kaikki aika ulkona!

 

Kohtuutonta menoa

Perjantaina tuli sterkkauksista kolme viikkoa täyteen ja kaikki meni hienosti ilman mitään ongelmia. Nessin nisäkasvain oli hyvälaatuinen adenooma. Ikävä kyllä kun Ness oli sen verran ”vanha” nyt sterkkausvaiheessa, niin sterilisaatio ei ehkäise uusien nisäkasvaimien syntymistä. Jatkossa kuulemma täytyy säännöllisesti tunnustella nisät läpi, jotta huomaan ajoissa mahdolliset uudet kasvaimet. Haavat paranivat hyvin ja laseroin niitä lähes päivittäin. Masut ovat vieläkin paljaat kuten kuvasta näkyy, mutta nyt on ollut ihanan lämmin kevät, joten sekään ei ole haitannut.

Santahaminassa, taustalla näkyy Helsinki

Ekat kaksi viikkoa otettiin iisisti ja tehtiin vain hihnalenkkejä, pikku hiljaa vapaanaoloaikaa lisäillen. Annoin noiden ravailla ihan normaalisti ja rentoa laukkaakin sai mennä, mutta äkkinäiset liikkeet ja kiihdyttely oli kiellettyä – helpointa oli siis minimoida vahinkomahdollisuudet ja mennä kytkettynä. Viime viikolla kun leikkauksista oli kolme viikkoa, saatiin lupa alkaa treenatakin. Siihen mennessä oltiin vajaan viikon ajan tehty jo normilenkkejä ja olin antanut koirien vähän juostakin lujempaa.

Nyytille vähän yllättäen tuli heti leikkauksen jälkeen valeraskaus. Sillä ei muistaakseni ikinä niitä ole aiemmin ollut, ja jotenkin hormonitoiminnan muutos laukaisi sillä valeraskauden. Se yritti rakennella pesää terassin alle, ja sisällä ollessa ”imetti” kolmea pehmoleluaan yksinään yläkerrassa – se harvemmin poistuu meidän seurasta joten yksinään ylös hakeutuminenkin oli vähän hassua. Mulla kesti vähän aikaa hiffata että mistä on kyse, kun se muutenkin välillä elää vähän turhan tiiviissä kanssakäymisessä lelujensa kanssa. Kun se alkoi kantaa niitä kaikkia petiinsä ja petaili ja kiertyi hyvin huolellisesti makuulle lelut mahansa alla, tajusin vasta että nyt meni hoivavietti överiksi. ”Pennut” pääsivät tämän jälkeen jatkamaan elämäänsä komeroon ja Nyyti onneksi unohti koko hössötyksen.

Oli ihana päästä treenaamaan taas. Toisaalta teki kyllä ihan hyvää päästä buuttaamaan päät ja kropat, kun maaliskuussa tuli treenattua tosi paljon kokeiden vuoksi. Pidempien taukojen jälkeen mulla on aina ollut vähän haastavaa saada se ennen taukoa ollut ”punainen lanka” ja työn alla olleet jutut taas kunnolla käyntiin, tuntuu että pari ekaa treeniä menee aina vähän hakemiseen ja tatsin saamiseen. Nyt viikonloppuna on edessä Nessin eka valmennusrenkaan leiri, jossa perinteisesti on ollut tosi haastavia häiriöitä ja vaikeita kehäsuunnitelmia. Saa nähdä millainen nöyryytys meillä on edessä! No ainakin se punainen lanka varmaan löytyy sieltä taas ihan kirkuvan värisenä. Parin viikon päästä suunnataan myös Tending-leirille, kivaa päästä sairasloman jälkeen kunnolla vauhtiin taas harrastusten parissa.

Oli pakko laittaa tänne poikkeuksellisesti ei-koirakuvat, kun mä niin rakastan tätä vuodenaikaa kun alkaa hennosti vihertämään, illat on valoisia, linnut laulavat ja ihanat kukat ja lehdet puhkeavat. Eikä tarvitse enää palella! Nyytinkin Gabapentin on taas purettu alas, ja toivottavasti pärjäillään hyvin ilman sitä. Ness on taas alkanut vähän kutista, toivon todella ettei oireilu tuosta pahene ja pärjättäisiin ilman lääkkeitä. Nyt se on vasta lähinnä kierinyt naamaansa maahan hieroen, jos se alkaa taas sisälläkin rapsutella, niin ei auta kuin hakea sille Cytopoint-pistos. Voi olla että se reagoi johonkin siitepölyyn, silmät sillä on rähminyt vähän paksua harmaata rähmää, joka tyypillisesti sillä alkaa aina samaan aikaan kutinan kanssa.

Nyt on vappuaatto, mutta näin vuorotyöläisenä ja sattumalta myös täksi viikoksi kotiin ihan vain koiraseurassa jääneenä, tästä tulikin todella tavallinen ja rauhallinen arki-ilta, kun aamulla on taas aikainen herätys töihin. Onneksi koko ihana kesä on vielä edessä, huomenna on toukokuu. <3

Alla satunnaisia kuvia reilun viikon ajalta.

 

Kohti ekaa EVL-koetta

Lähiviikot ollaan treenattu Nessin kanssa ahkerasti, kun jossain tilapäisessä mielenhäiriössä ja itsevarmuusbuustissa ilmoitin meidät ekaan EVL-kokeeseen. Saa nähdä kuinka käy, koska liikkeet on kaikkea muuta kuin varmalla pohjalla. Mutta tuleepahan ainakin testattua miten setti toimii kokeessa ja haettua vikalista! Edeltävästi treenit on sujunut hyvin, kunnes tällä viikolla on ollut erinäisiä takelteluja ja takapakkeja jo varmemmiksikin muuttuneissa jutuissa. Kiertotötsä on ollut vähän hakusessa, sekä tunnarissa on yhtäkkiä ilmennyt vähän vanhoja virheitä; epävarmuutta oman valinnassa ja väärien hämpsimistä. Kaukokäskyt ovat jo olemassaankin hataralla pohjalla, mutta pääkriteeri nyt ylihuomisen kokeen suhteen on, että Ness pystyisi rennosti tekemään kaikki asentovaihdot. Voittajaluokan kokeessahan se jostain syystä vähän halvaantui mentaalisesti ja ei tehnyt yhtään seisomista! Tosin voihan se olla, että kokeessa kosahtaa jokin ihan muu kuin nuo mun pelkäämät liikkeet, mutta kohtahan se selviää. Ajoittain vähän taikauskoisesti numeroihin suhtautuvana musta oli kiva ajatus, että koe sattui olemaan päivänä jolloin Unna olisi täyttänyt 15 vuotta. Käydään tekemässä Unnan muistoksi suoritus! <3

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Ollaan nyt tammikuussa päästy kahdesti Christan tarkkojen silmien alle. Ekaksi nuorten koirien ringin koulutukseen, jossa tehtiin kokeenomainen viiden liikkeen setti. Mielentilasta saatiin hyvää palautetta, joka on aina mun mielestä se tärkein juttu. Muutamaa viikkoa myöhemmin käytiin uudelleen Christalla, jossa mietittiin vähän Nessin häiriönsietoa ja tsekattiin edellisellä kerralla aloitettua seuruupaikan siirtoa taaemmas. Tarkoituksena oli myös tehdä noudon luovutuksia, kun niissä on ollut aika paljon kaikkea säätöä, mutta nyt Ness ei tehnytkään virheitä – harmi, olisi ollut hyvä saada virheet esiin. Häiriöistä aina tosi kiltillä Nessillä menee vähän pasmat sekaisin, ja se alkaa helposti yliyrittämään, joka johtaa taas helpommin sen tekemiin virheisiin. Jälkimmäisellä koulutuskerralla Ness oli myös vähän enemmän lentoon lähdössä, ja ohjatussa mm. varasti merkille! Täytyy olla nyt tarkempana liikkeiden aluissa.

Olen aina ollut vähän huono treenien kirjaamisessa ja kunnollisten suunnitelmien tekemisessä etukäteen, mutta nyt tilasin uudet treenipäiväkirjat omilla kansikuvilla, joten yritän nyt motivoitua niiden avulla tarkempaan treeniseurantaan! Jospa se olisi mun uudenvuodenlupaus tälle vuodelle…

Maarit otti treeneissä kivoja kuvia Nessistä. Nessin varusteetkin sattuivat olemaan Riemukaupasta, ihana kettupanta ja söötin pinkit noutokapulat.

Nyytille kuuluu taas selän puolesta vähän huonompaa, se alkoi liikkumaan taas huonommin ja aloitin sille Gabapentinin muutama viikko sitten. Sen turvin ”vammakävely” taas väheni, joten näillä mennään toistaiseksi. Nyytistä on tullut myös todella kylmänarka, ja nyt on ollut kovia pakkasia – tiistaiaamuna peräti -28! – joten se on saanut nyt käyttää tossuja kävelyillä. Tosin pahimpina pakkaspäivinä ollaan jätetty suosiolla ulkoilut ihan minimiin, kun molemmat nostelevat tassujaan ja ontuvat heti muutaman minuutin pakkasessa olon jälkeen. Ulkona on kyllä ihan mielettömän kaunista nyt, kun lunta on tullut kunnolla ja on ollut kirkkaita aurinkoisia päiviä.

Nyyti kauneusunilla parin tunnin hankilenkin jälkeen

Ness Ylisenjärven jäällä mökkireissulla

Mun ystävä teki Unnasta aivan ihanan ylläolevan maalauksen. Meinasi tulla itku kun avasin paketin, kun jotenkin Unnan katse ja olemus on taltioitu niin hyvin kuvaan. Täytyy käydä ostamassa teokselle sen arvoiset kehykset ja laittaa se seinälle.

Vuosi 2018

Usein vuodenvaihteessa tulee summattua niitä hyviä ja huonoja hetkiä, joita edellinen vuosi toi mukanaan. Päällimmäisenä mielessä viime vuodesta on luonnollisesti suru Unnan menettämisestä. Edelleen on vähän sellainen fiilis, että Unnaa ei edes kauhean mielellään ajattele, kun ikävä nousee muuten. Olen monesti miettinyt, että tännekin olisi kiva tehdä kirjoitus Unnan elinvuosista ja niiden tapahtumista, mutta jotenkin tuntuu pahalta ruveta laittamaan suolaa haavoihin käymällä läpi vanhoja valokuvia ja muistoja. Ehkä sen aika koittaa vielä!

Lueskelin juuri että mitä olen kirjoitellut vuosi sitten ja silloisessa postauksessa lukikin, miten olen kävellyt uuden vuoden aattona pitkän lenkin kaikkien koirien kanssa, jos se olisi viimeinen uusi vuosi tällä kokoonpanolla – ja niinhän se sitten olikin. Tavoitteiksi tälle vuodelle olin laittanut lähinnä Nessin tokokisatavoitteita, jotka eivät kyllä täyttyneet. Voittajaluokassa käytiin keväällä kuten suunnitelma olikin, mutta EVL-debyytti venähti kyllä nyt tämän vuoden puolelle. Outoa ajatella, että tuli kisattua koko vuonna vain yksi koe! Lisenssimaksujen vuoksi siitä tulikin aika hintava, tuon jos olisin ennakkoon tiennyt niin olisi pitänyt ostaa vain kertalisenssi. EVL:n suhteen sitä treenattavaa on kyllä ihan hurjasti vieläkin, mutta ajattelin kevättalvella käydä kisaamassa jonkun EVL-kokeen vähän ”koeajo”-mielessä, että miten kokonaisuus toimii.

Hyviä juttuja vuonna 2018 oli ehdottomasti onnistunut Lapin ja Norjan reissu. Tänä vuonna täytyy kyllä kans lähteä taas Norjaan, on siellä vaan niin törkeän hienot maisemat. Samalla voisi katsoa jos kävisi kisaamassa jonkun kokeen Nessin kanssa siellä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu EVL-startit ja valioituminen, SM:ssä kisaaminen ja mahdollisesti piirinmestiksetkin. Ajattelin myös hakea valmennusrenkaaseen, Nyytin kanssa leirit aikanaan olivat treeneiltään antoisia ja leirit illanviettoineen tosi hauskoja. Päällimmäisenä toiveena on tietysti että molemmat tytöt (ja me! Ja kaikki läheiset! Ja kaikki muutkin kansalaiset, jotta mulla ei olisi töissä niin kiire! :D ) pysyttäisiin terveinä. Nessin iholääkitysten doping-varoajat ovat osaltaan kyllä vähän hidastaneet mun treenitahtiakin, kun on ollut vähän sellainen olo että ei ole kiire minnekään kun jokaisesta Cytopoint-injektiosta on aina lävähtänyt se 2 kk dopingkarenssi. Nyt toivon että toi vältettäisiin sterilaatiolla, ajattelin viedä molemmat koirat sterkattavaksi kun Nessin juoksu on kohta ohitse. Nessille suositeltiin sitä eläinlääkärin toimesta jossain vaiheessa kesällä, kun kävin taas hakemassa Cytopointin. Nyyti saa luopua kohdustaan, jottei tarvitse pelätä kohtutulehdusta kun ikääkin alkaa jo olla.

Selailin läpi viime vuoden kaikki blogikirjoitukset, ja näköjään aika mukavan seesteinen vuosi on ollut, poislukien tuo Unnan kuolema. Mutta sekin on tietty osa elämää, ja iäkkään koiran kanssa kuitenkin hyvin odotettavaa. Kunpa tämä vuosi 2019 jatkuisi yhtä mukavana meidän ihanassa kodissa, mielekkään työn kera, sekä onnistuneita kokeita, hyviä treenejä, pitkiä lenkkejä, ystäviä, iloa, hyviä kirjoja, koukuttavia sarjoja ja yleisesti kivaa arkea.

 

Huomasin etten ollut laittanut tänne Anna-Leenan joulukuussa ottamia ihania kuvia mun tytöistä ja Raitosta ja Neosta.

Ness ja Nyyti, kuva: Anna-Leena Väätänen

Lenkkikaverit Raito, Neo, Ness ja Nyyti kuva: Anna-Leena

Loppukevennyksenä vielä pari Nyytin mulkoilua. Ostin kummitytölleni joululahjaksi kääpiöhamsterin, jonka terraarion mun vanhempien utelias Lenni-kissa tietysti kävi tutkimassa kun haettiin terra matkaan. Ja mikäs Nyytistä sen jännittävämpää, kuin kyylätä kissaa lasin takaa! Ja anovasti voi kyylätä myös ihmisiä, jos on ”vahingossa” ajautunut aika lähelle aamiaismuroja. Pikkusisko on kohteliaasti hieman etäämpänä.

 

Ness 3 v.

Meidän pikkuinen laastaripentu Ness täytti tänään jo kolme vuotta! Aika kiitää hurjaa vauhtia. Ness on kyllä ollut juuri sellainen mitä toivottiinkin sen olevan. Arjessa äärimmäisen helppo, kiltti ja fiksu bordercollie, jolla on kivasti vauhtia ja poweria harrastuksiin. Se on jollain omalla persoonallisella tavallaan tosi hassu, osittain ehkä sen takia että se on ulkoisesti vähän höntin näköinen! Mutta lähes päivittäin tulee naureskeltua sen ilmeille ja hassuille örinäkohtauksille kun se leikkii. Lisäksi lenkeillä sen menoa on ihana katsella, se todella nauttii juoksemisesta.

Olen edennyt tokossa Nessin kanssa paljon rauhallisempaan treenitahtiin kuin aikanaan Nyytin kanssa. 3-vuotiaana Nyyti oli jo TVA, startannut ekoissa SM:ssaan (tosin ilman sen kummempaa menestystä) ja päässyt valmennusrenkaaseen. Toisaalta ehkä turha vertailla, Nessin kanssa hitaampaan etenemiseen on monia syitä – ja ehkä tärkein niistä se että uusien sääntöjen myötä EVL:n liikkeet ovat hieman työläämpiä opettaa kuin vanhat ja kuormittavat kroppaakin enemmän. Tämän vuoksi olen halunnut pitää treenitahdin maltillisempana. Kun kerran käy niin että se paras ystävä ja kisakoira hajoaa kropaltaan, niin sitä tulee aika varovaiseksi. Tosin Nyytin ”hajoamisen” syynä ei varmastikaan ollut treenaaminen, vaan vika oli ihan synnynnäinen, mutta eipä se säännöllinen ja usein myös raskas treenaaminen varmasti asiaa ainakaan auttanut. Mä olen alkanut pelätä liukastumisia ja muita vaaratekijöitä hurjan paljon enemmän kuin aiemmin, tuntuu välillä että tekisi mieli pitää Ness jossain pumpulissa säilössä, jotta edes se säilyisi terveenä.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna ajelin tyttöjen kanssa Strömforsiin Tending-talvileirille. Oltiin samassa paikassa vuosi sitten samoissa merkeissä, ja koska paikka on tosi kiva ja tää vuodenaika niin ankea, niin marraskuinen ”lomaviikonloppu” poissa arjen tohinoista tuli hyvään saumaan. Sain tehtyä Nessille molempina päivinä kaksi hyvää treeniä ja paikallaolot. Treeneissä tuli taas hyviä vinkkejä ja into jatkaa eteenpäin on hyvä. Olen muutenkin treenannut melko ahkerasti lähiviikkoina, joten oli kiva päästä tekemään taas vieraammassa hallissa ja isommilla häiriöillä treenit. Nyytikin pääsi molempina päivinä lounastauolla luukuttamaan pitkin hallia, ja oli kovin onnellinen omista hömppätreeneistään.

Strömforsin treenipuitteet on aivan ihanat, vanha kartanohotelli ja kaunis ruukkimiljöö vesistöineen. Hallikin on hieno, ainoa että hallin pohjan Jutagrass-pohja ei ole ihan mun makuun, kun se on karkeudessaan vähän turhan kitkainen ja stoppeja yms ei sillä pohjalla oikein uskalla tehdä. Mutta eipä sitä voi olla turhan nirso, hienot puitteet kaikkinensa! Lisäksi tuolle viikonlopulle sattui vielä aivan ihana aurinkoinen, kirpeä pikkupakkassää, joten oli ihana ottaa pieni irtiotto arjesta sukulaiskoirien ja mukavien treenikavereiden kera.

EVL:n liikkeistä tehotreenin alla on lähiviikkoina ollut varsinkin tunnari. Siinä on ollut aika paljon haasteita kaikkinensa, Ness on ollut tosi epävarma ja samaan aikaan sählä kapuloilla, välillä se on varmistellut hurjasti eikä ole nostanut omaa, ja välillä vieraat kapulat ovat saaneet osansa ja se on hämpsinyt niitä. Nyt homma on kuitenkin edennyt tosi hyvin, kun Timo vinkkasi taas palaamaan oman etsimiseen hallissakin, ja Maaritilta tuli hyviä ohjeita miten helpottaa koiraa että se etenee loogisesti kapuloilla eikä pyöri turhia. Koko tunnari on alkanut vähän ahdistaa muakin, kun se on liikkeenä niin herkkä ja koiraa ei liikkeen aikana voi oikein ohjata. Vauhtiliikkeissä eniten hommaa on varmaan vielä eteenmenossa. Lisäksi ollaan treenattu Kantoluodon vinkeillä vähän mielentilaa ruudussa odotteluun, tosin koko liike kokonaisuutena on vielä tosi kesken. Kuten nyt vähän kaikki liikkeet tuntuu olevan levällään, saa nähdä milloin saan pakan kasattua! Noudoissa palautukset on tosi epäsiistejä edelleen, niissä tapahtuu vähän kaikkea; otteen korjauksia, ohijuoksuja, kapulan iskemistä mun jalkaa tai kättä vasten, tai muuta epämääräistä pään heilauttelua… mutta ei auta kuin treenata, en halua vapaaehtoisesti turhia pistemenetyksiä noin tyhmällä virheellä. Zetassa Ness on väläytellyt vähän liiallista oma-aloitteisuutta, ja on tehnyt näppäriä istumisia liikkurin käskytyksestä. Sama ilmiö oli tosin aikanaan alokasluokan jälkeen, kun se oli oppinut yhdistämään liikkuroinnin hanakasti liikkeestä maahanmenoihin. On se kyllä älytöntä miten nopeasti ne yhdistelevät noita asioita toisiinsa ja yrittävät tulkita mitä niiltä milloinkin halutaan. Nessilläkin on ollut kokonaisesta zetasta liikkuroituna vasta tosi vähän kokemusta.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Mutta en nyt meinaa vaipua epätoivoon vaikka välillä tuntuukin että treenattavaa on vielä ihan järjetön määrä, ja että homma junnaa vähän paikoillaan. Ei auta kuin treenata ja täytyy vaan nauttia siitä että on terve ja innokas koira kaverina!

Suht ahkeran treenaamisen lisäksi ollaan lenkkeilty ja löhöilty myös välillä siellä sohvallakin. Allaoleva kuva meidän lähimetsästä marraskuussa kivalta lomapäivän lenkiltä meinasi jäädä Nyytin viimeiseksi, kun ne samat aggressiiviset koirat kuin toukokuussa hyökkäsivät taas meidän kimppuun, nyt yllättäen pitkän matkan päästä vaikka niiden omistaja oli kävelemässä meistä poispäin. Ne tulivat taas suoraan päälle; Ness pääsi onneksi juoksemaan karkuun ja Nyytiä suojasi puremilta tuo Pomppa-takki, mutta sille olisi voinut käydä huonosti kun se pakeni paniikissa hyökkäävän koiran alta, ja juoksi noin kolmen kilometrin matkan maanteitä pitkin kotiin. Onneksi oli tuo oranssi takki päällä, kun se on varmasti auttanut sitä näkymään liikenteessä. Tuo oli toinen kerta Nyytin 9-vuotisen iän aikana, kun se vapaaehtoisesti jättää minut silmistään eikä tottele. Ensimmäinen kerta oli toukokuinen hyökkäys, silloin se pakeni myös kauemmas, mutta jäi näköetäisyydelle. Ikävä kyllä nuo tapahtuneet näkyvät edelleen koirieni käytöksessä, ja ne ovat varovaisen varpaillaan ja pälyileviä metsälenkeillä aina jos kuulevat tai haistavat vieraita koiria. Noihin tapahtumiin saakka ne ovat luottaneet minuun ja siihen että pystyn suojelemaan niitä kaikissa tilanteissa. Nyt se luottamus on menetetty ja sen takaisin saaminen voi olla pitkä taival. Todella kurjaa ja vastuutonta tuollainen aggressiivisten ja hallitsemattomien koirien vapaana pitäminen. Itsekin kammoan entistä enemmän irtokoiria ja niiden potentiaalisia hyökkäyksiä, tuo kamala tapahtuma on edelleen nyt kuukautta myöhemmin lähes päivittäin mielessä, osittain ehkä sen takia että en koe että koirien omistaja olisi hoitanut asiaa aikuismaisesti ja pyytänyt edes anteeksi. Täytyy toivoa että kukaan muu ei joudu samojen koirien hampaisiin kohtalokkain seurauksin.

Kotisohvalla on sentään turvallista!

Vihdoinkin kauan odotettu talvi saapui, ja kolmen yön (ja yövuoron) kuluttua on joulu ja viikon vapaat. Olen niin innoissani kun kaikkialla on kaunis lumipeite ja pakkasen on luvattu jatkuvan ainakin viikon ajan. Aivan ihanaa!

Onnea vielä meidän ihana Ness!

Ness pikkuisena, kuva Heidi Pesonen

Ness kolme vuotta <3

Pieni haikeus ja suru tähän joulun viettoon vielä liittyy, kun yksi on joukosta poissa. Meidän söötti Unna, joka niin tarmokkaasti aina repi pakettejaan auki ja kyttäsi kinkun perään. Mietin myös että muokkaanko tämän blogin nimen, mutta toisaalta Unnan elämästä kertovia juttuja on tänne arkistoituna lähes kymmenen vuoden ajalta, joten Unnan muisto saa kulkea nyt vielä mukana blogin nimessäkin.

Hyvää joulua Unna sinne jonnekin!

 

Elämä jatkuu

Vuosiin kauneimman ruskan jälkeen arki jatkuu nyt marraskuiseen tapaan synkkänä ja sateisena. Aurinko ei ole tainnnut paistaa melkein viikkoon ja seuraava viikkokin näyttää siltä että valoa on turha toivoa. Kaapista on täytynyt kaivaa otsalamput, huomiovalot ja heijastinliivit. Kun asuu katuvalottomalla alueella, on tämä pimeä vuodenaika oikeasti todella pimeä. Onneksi vuorotyö mahdollistaa sen, että pääsääntöisesti pääsen tekemään ne pitkät lenkit valoisalla. Ja nyt syksyn mittaan olen välillä ollut itselleni vähän armollisempi; jos ei huvita mennä ollenkaan, niin sitten en mene. Koirat ei yksittäisistä lepopäivistä kärsi. Pääsääntöisesti ne kuitenkin saa virikkeitä ja liikuntaa ihan riittävästi, joten satunnainen tylsyys ja siihen tottuminenkin tekee ihan hyvää.

Huomenna tulee kuukausi Unnan menettämisestä. Tavallaan tuntuu vieläkin epäuskoiselta ja tavallaan taas tuntuu siltä kuin siitä olisi jo ikuisuus. Onneksi mulla on Nyyti ja Ness, joita on Unnan poismenon jälkeen tullut otettua syliin ja halittua normaalia enemmän – jonain päivänä niitäkään ei sitten enää ole. Arjen sujumisen suhteen jollain tavalla on ollut nyt helpompaakin, kun on kaksi tervettä ja ”nuorta” (en voi kuvitella että 9-vuotiasta Nyytiä pitäisi ajatella jotenkin iäkkäänä!) koiraa joiden kanssa voi puuhata kaikkea miettimättä että kotona odottelee se kolmas vanha koira, joka tarvitsee ne omat virikkeensä. Unnahan ei enää nyt syksyllä ollut pidemmillä lenkeillä ollenkaan mukana, ja yskän alkamisen jälkeen pidin sen levossa, joten tuntui usein kurjalta kun se oli ollut jo työpäivän ajan yksin, ja joutui jäämään saman päivän aikana uudelleen yksin kun lähdin treenaamaan ja lenkittämään nuoremmat.

Pääsin yskäkaranteenin loputtua aloittamaan hallikaudenkin ja kivat meidän seuran arvokisavalmennusryhmän treenit hyvässä porukassa. Meillä on tänä talvena kolmen mun kaverin kanssa yhteinen oma halli, joka sijaitsee näppärästi vain 8 km päässä meiltä. Hallissa on omat puutteensa, mutta kyllä se talven viimalta ja pimeydeltä antaa suojaa. Ja kivaa kun se on oma, saa treenailla rauhassa. Alla tytöt meidän ”kasvihuoneella”.

Nessin kanssa olen tahkonnut lähiaikoina erityisesti eteenmenoja, kiertonoutoa, tunnaria, seuraamista ja kaukoja. Muutama viikko sitten käytiin Mika Jalosen koulutuksessa, jossa Ness ei ehkä ihan näyttänyt parastaan ja se kävi vähän turhan kuumana. Se teki vähän outoja virheitä ja oli vähän keskittymätön ja palkanodotus loisti siitä kilsan päähän. En ole ehtinyt oikein tehdä kokonaisuuksia, ja liikkeiden opettamisessa tulee palkattua kuitenkin tosi tiuhaan koiraa, jolloin odotusarvotkin tietysti kasvavat. Ness on ollut muutenkin vähän kuumakallena nyt, epäilen että juoksu alkaisi olla tuloillaan – tai sitten sillä vaan alkaa mennä kuppi nurin! Toissapäivänä käytiin Oililla, jossa tein viiden liikkeen kisan. Yleensä halliin/kentälle tullessa olen antanut Nessille pallon, jonka kanssa se on saanut omaan tahtiin vähän juoksennella ja leikkiä. Sen leikkiminen yksinäänkin on välillä aika raivoisaa pallon paiskomista, joten se taitaa kuumua vain siitä, kun olen ajatellut että se vain vähän purkaa siinä ylimääräisiä höyryjä. Nyt päätin olla antamatta ja valmisteluina tein vain namipalkalla vähän kaukoja ja seuraamista ennen kehään menoa ja -tadaa!- mielentila oli paljon parempi! Nessissä on kuitenkin olemassa siellä pohjalla perusluonteessa tietty vakaus ja rauhallisuus, jota sen juoksevaisuus, melko aktiivinen kropankäyttö ja suuri taistelutahto (ja ehkä hitusen mun suorittama motivoiva aivopesu) peittää alleen. Kun mentiin vakavana ilman sen kummempia höntsäilyjä kehään, ei se ollut kehittänyt itselleen turhia kierroksiakaan. Tätä täytyy nyt jatkaa näin! Meillä on monessa liikkeessä aika iso työmaa vielä, olen päättänyt olla nyt miettimättä mitään koekäyntejä ja rauhassa treenaillaan EVL:ää valmiiksi.

Mä olen aina lukenut paljon kirjoja, ja olen kokenut ihan uuden innostuksen nykyteknologian ihmeistä: äänikirjat! Mikäs sen mukavampaa sienimetsässä tai reippaalla lenkillä, kuin kuunnella samalla hyvää tarinaa. Kätevä appi puhelimeen josta löytyy laidasta laitaan kirjoja ja lenkille! Menee kyllä tosi rattoisasti kävelyt. En kauheasti ole ikinä tykännyt kuunnella musiikkia lenkeillä, kun se tuntuu peittävän taustaääniä liikaa. Äänikirjojen rauhallisen puheäänen ohi kuulee myös lähestyvät autot tai muut jutut jotka täytyy tajuta huomioida. Parasta lenkkiseuraa edelleen on kyllä tietty hyvä lenkkikaveri, mutta sen puutteessa äänikirja on oikein hyvä seuralainen. Alla hyviä lenkkikavereita Pilvijärven rannassa muutama viikko sitten; Neo, Raito, Nyyti ja Ness:

Ylläolevasta pumpulimaisesta niitystä tyli niin paljon mieleen pehmeä Unna ja sen untuvainen pohjavilla, että täytyi ikuistaa se kuvaan. Kuinkahan kauan ajatukset harhailee edelleen ikävöiden meidän pieneen kauniiseen mummokoiraan. Yksi päivä tuli ihan kamala olo ja itku, kun Unnalla oli tapana autossa ollessaan katsella takaikkunasta ulos ihan nenä lasissa kiinni istuen. Taustapeilistä näkyi aina hauska Batman-figuuri pystykorvineen – ja mulla tuli niin tyhjä ja surkea olo, kun sitä tummaa pystykorvaista hahmoa ei ollut siellä peilissä! Voi Unna! <3

Meillä on edelleen aamupainia harrastavat mustat ketut, jotka aloittavat tämän rutiinin joko sängyssä tai viimeistään keittiön lattialla. Hassut! Ehkä nekin jollain oudolla koiramaisella tasolla osaavat arvostaa perheenjäseniä taas entistä enemmän, kun yksi on joukosta poissa? Tai sitten ne vain muovaavat kutistuneen laumansa keskinäistä sidosta läheisemmäksi. Tai sitten ne vain ovat omia koiramaisia itsejään, ja ovat keksineet hammastelun hauskuuden sattumalta nyt pidemmän tauon jälkeen. Hauska tuota on kyllä seurata, ne on viimeksi leikkineet noin paljon silloin kun Nessi oli pentu.

Nyt vielä viimeinen tunti yövuoroa, sitten aamulenkille ankeaan vesisateeseen ja nukkumaan. Ensi kertaan!

Huikea pohjoinen

Vitsi miten hieno reissu meillä olikaan! Edellisen päivityksen jälkeen startattiin seuraavana aamuna aikaisin auto kohti pohjoista. Unna vietiin jo edellisenä päivänä hoitoon, sen oli paljon parempi jäädä Dollan kaveriksi tänne, kun ei se enää jaksaisi tuollaisia reissuja. Loman ekana kohteena oli Limingassa TOKO SM:t, jotka sattuivat sopivasti matkan varrelle. Ilman pohjoisen reissua en olisi ajellut niin kauas turistiksi, mutta 6 h autolla ajoa yhdelle aamulle oli aika sopiva määrä ja tauko SM:ssä oli oikein mainio. Saavuttiin mun ”noin” aikatauluarviolla täydellisesti paikalle juuri kun Oili ja Zip astuivat numerolla 1 kehään tekemään yksilöliikkeitä! Myös Nyytin Neo-poika oli ekaa kertaa finaalissa mukana, joten jännittämistä riitti. Neo harmillisesti nollasi ruudun kun seisoikin takalinjalla, mutta jo pelkkä finaaliin pääsy Suomen huikeassa tasossa on superhieno juttu! Olin edellisenä päivänä seurannut tiiviisti kotoa livetuloksia, mutta koepaikalla ollessa tuntui että tuloksissa ei meinannut pysyä kärryillä kun oli mukava nähdä kaikkia tuttuja ja jutella. Carita ja Hurja voittivat hienosti suomenmestaruuden, onnea! Nessin Jeti-veli voitti lauantaina avoimen luokan ja Pipsa-sisko vetäisi myös alokkaasta hienot pisteet. Oli kiva nähdä sisaruksia ja vaihtaa kuulumisia, on niissä kyllä niin paljon samaa.

Ness, Pipsa ja Jeti

Limingan SM:stä lähtiessä suunniteltiin että mennään yhdeksi yöksi Hossaan. Ekan yön yöpymispaikkaa emme olleet sen kummemmin suunnitelleet, tavoitteena oli olla seuraavana päivänä Kuusamossa ja yöpyä vain matkalla sinne jossain kivassa paikassa autossa. Matkalla bongattiin Syötteen kansallispuiston kyltit, ja kurvattiin sinne yöksi. Mulla on tavoitteena kiertää kaikki kansallispuistot, joten tulipa käytyä nyt sielläkin. Illalla käveltiin puiston reittejä pitkin iltalenkki ja sopivasti luontokeskukselta löytyi täyspitkä frisbeegolfrata, joka pelattiin seuraavana aamuna läpi.

Iso-Syötteen huipulla

Kuusamossa meillä oli kylpylähotelli varattuna kolmeksi yöksi. Kuusamon loma oli kunnon aktiivireissu, kahtena päivänä vuokrattiin fatbiket ja pyöräiltiin 15 km ja 21 km lenkit ja pelattiin frisbeegolfia päivittäin. Iltaisin olikin kiva lillua kylpylän porealtaissa kun oli tullut päivällä liikuttua kunnolla. Yhtenä päivänä tehtiin päiväretki Sallatunturille, jossa kokeiltiin täysjousitettuja sähköfatbikeja. Noilla olisi aika huikean hauska ja helppo lenkittää koiria, harmi että ovat aika suolaisen hintaisia – ko. pyörien ovh oli 4500€. Täytyy varmaan pistää lotto vetämään!

Latupohjia pitkin koirien oli turvallista juosta pyörän mukana

Kuusamosta ajeltiin mun lempparipaikkaan Lapissa; Pallakselle. Mä olen ollut siellä aikanaan ekan kerran rippikoulussa, ja jotenkin sinne tuntureille jäi silloin pala sydäntä. Tuollaisen karun jylhät maisemat on ihan mielettömän hienoja. Pallaksella vietettiin yksi yö hotellissa ja kierrettiin illalla 9 km Taivaskeron kierros. Pallakselle nousu tuntui silloin taas kohtuullisen raskaalta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli ihan lastenleikkiä verrattuna edessä olleeseen Senjan Husfjelletille kapuamiseen. Meillä oli kautta reissun ihan mielettömän hyvä tuuri säiden suhteen, aurinkoista ja kaunista, muttei liian kuumaa. Ötököitäkään ei ollut yhtään, kun edellisellä viikolla oli Lapissa ollut jo muutama pakkasyö. Täydellistä. Pallaksellakin sattui kaunis ilta ja se olikin ainoa kerta kun koko reissun aikana napsin enemmän kuvia mukana olleella järkkärikameralla. Alla muutamia kuvia ihanalta Pallastunturilta ja Taivaskerolta. Kansallispuistojen alueella pyrin noudattamaan sääntöjä koirien kytkettynä pitämisestä, mutta kuvia varten tytöt saivat tietty juoksennella vähän vapaana. Poroja näkyi jo Syötteellä ja Kuusamossakin, ja oli kiva huomata että molemmat ovat edelleen täysin ”porovarmoja”. Katsovat kiinnostuneena ja saattavat ajaa vähän jälkiä, mutta eivät edes harkitse perään lähtemistä, kuten eivät minkään muunkaan eläimen. Unnahan aikanaan oli täysin hallitsematon porojen suhteen, se veti niistä ihan järjettömän kiepit ja sitä ei olisi voinut kuvitellakaan päästävänsä vapaaksi poroalueella.

Pallakselta suunnattiin vihdoinkin auto kohti Kilpisjärveä ja Norjan Senjaa. Senja oltiin valittu kohteeksi jo joitain viikkoja aiemmin, kun sitä on kovasti kehuttu ja kuvat sieltä vaikuttivat huikeilta. Ja sitähän se olikin! Turkoosia vettä, valkoisia hiekkarantoja ja korkeita vuoria. Ekana iltana löydettiin kaksi hienoa hiekkarantaa, joista toinen oli myös telttailualueena. Norjassa reissaaminen on tehty kyllä tosi helpoksi, kun tuollakin oli ilmainen leirintäalue lämmitetyllä wc:llä ja vesipisteillä. Meillä oli teltta mukana, mutta päädyttiin nukkumaan kaikki yöt mun autossa, johon mahtui tosi hyvin kun kaadettiin takapenkit ja oltiin jo edeltävästi ostettu sinne kunnon patja taakse. Tavarat raivattiin vain alta pois suksiboksiin.

Bøvaerin rannalla

Nyyti ja Ness nauttivat ihan hurjasti kun pääsivät rannalle juoksemaan. Takana oli useamman tunnin autolla ajo, joten tyypit ottivat ilon irti. Uimaan en niitä päästänyt, jäämeren vesi oli hyisen kylmää. Illalla yöpymispaikan rannalla istuskellessa tavattiin muita turisteja, jotka suosittelivat koirien kanssa patikointiin läheisen Skalandin kylän kirkon pihasta lähtevää Husfjellet-vuoren (635 m) reittiä. Senjan kuuluisin huippu Segla me päätettiin jättää väliin, kun loppumatka reitistä olisi kuulemma ollut todella kivikkoinen ja haastava koirien kanssa. Lisäksi mä en tunne oloani kamalan kotoisaksi äkkijyrkkien satojen metrien pudotuksien äärellä. Husfjelletille nousuun meni muutama tunti ja varsinkin loppuvaiheessa nousu oli aika raskas. Tosin lähellä häämöttävä huippu sai pistämään töppöstä toisen eteen. Vuorelta oli jokaiseen ilmansuuntaan ihan mielettömät maisemat. Jäämeri ja vuorijonot levittäytyivät ympärillä ja aurinko paistoi. Huipulla oli tosi tuulista, joten takkia sai alkaa vetämään nopeasti päälle kun nousussa oli tullut sen verran hikiseksi että kylmä tuli pian. Mä en itse uskaltanut mennä korkeimmalle kärjelle, pelkästään kärjen lähestyminen tuntui tosi pelottavalta. B kävi huimapäänä kiipeilemässä ja kiikkumassa muutaman hassun kiven varassa olevalla kärjellä ja mua pelotti niin paljon etten meinannut edes uskaltaa katsoa. Koirat pysyivät visusti valjaissa ja hihnoissa kiinni, tuolla ei olisi voinut kuvitellakaan että olisi antanut niiden olla vapaana. Tuo oli kyllä reissun hienoin hetki ja maisema, ihan mieletön paikka jota ei saa kuviin mitenkään tallennettua oikeutetusti.

Bobi reippaana Husfjelletin huipulla

Tuonne kärkeen me kavuttiin

Näkymät huipulta

Suurimman osan matkaa polut olivat helppokulkuisia ja tassuystävällisiä

Senjaa kierreltiin myös autolla ympäriinsä, ja tuosta jäi kyllä fiilis että sinne voisi mennä joskus uudestaankin. Norjan luonto on kyllä ihan käsittämättömän hienoa. Mertakin jaksoi tuijotella vaikka kuinka pitkään veden kirkkauden vuoksi, näkyvyys oli monta metriä. Koiriinkin suhtauduttiin ystävällisesti ja niistä tultiin kyselemään. Bordercollie on Norjan yleisin koirarotu ja lampaita näkyi useasti tien varsilla ja laitumilla. Nyytille ja Nessille me ystävällisesti ilmoitettiin aina lammashavainnoista, ja tyypit oli koomisen näköisiä kun ne kyttäsivät lampaita silmät kovina ikkunan läpi.

Seuraavana päivänä ajeltiin Lyngen-vuonolle. Sielläkin oli aikas hienoa, tosin edellisen päivän vuorikiipeilyt painoi jaloissa sen verran että päätettiin pitää autoilupäivä ja ihailtiin maisemia ajellen ympäriinsä. Yksi pienempi tunturiylänköjen tunturi käytiin valloittamassa matkalla Altaan, kun oli pakko vähän oikaista omia ja koirien jalkoja autossa istuskelun jälkeen. Palattiin Suomeen Altan yön jälkeen hissukseen ajellen, pysähdyttiin Liminganlahden ja Pyhä-Häkin kansallispuistoihin vielä paluumatkalla pitämään lenkkitaukoja.

Lyngen-vuono

Taas kerran jäi kyllä pala sydämestä jonnekin tuonne. Vitsaillen katseltiin aina taloja, joissa roikkui ikkunassa myytävänä-kyltti. Olispa aika huikeaa jos kotipihasta aukeaisi tuollaiset maisemat. Täytyy siis tosiaankin pistää se lotto vetämään…!

Nyt muutama viikko reissusta paluun jälkeen arki ja työtkin tuntuu vielä kevyiltä, kun on ladannut akut kunnolla tuolla tunturien ja vuorien tuulissa. Syksy on nyt todella alkanut helteiden ja auringonpaisteen jälkeen, tällä viikolla on saatu ekat kunnon myrskytuulet ja syyssateet. Mä kyllä tykkään kaikista neljästä vuodenajasta, ainoa mikä vähän ahdistaa on tuo pimeys. Onneksi vuorotyö vähän helpottaa siinä suhteessa, että pääsee viikoittain tekemään kunnon lenkit myös valoisalla. Nessin treenitkin on käynnistynyt lomailun jälkeen kivasti, mutta on siinä kyllä vielä hurjasti hommaa ennen kuin me sinne EVL:ään päädytään!

Nyyti 9 vuotta

Maailman paras pikku kullanmuru, meidän sylififi Nyyti täyttää tänään jo yhdeksän vuotta! Joka vuosi hoen tätä samaa, mutta ihan sairasta miten nopeasti aika menee! Toivottavasti meillä olisi vielä mahdollisimman monta tervettä vuotta edessä. Kesä on sujunut hyvin ja oireitta, Nyyti on päässyt myös uimaan lähes päivittäin, eikä ole oireillut selkäänsä. Oireiluun varmaan vaikuttaa veden lämpötila merkittävästi, koska nyt kun oli ihan järkyt 30 asteen helteet useamman viikon ja vedet lämpeni, ei se vammakävellyt kertaakaan uimisen jälkeen. Tällä ja viime viikolla kun vedet on viilentyneet, on se pari kertaa jo pompotellut takajalkojaan uimisen jälkeen. Eli uimakausi päättyi Nyytin kohdalta nyt!

Kesän helteillä viilennystä haettiin myös kotipihassa, laitettiin tytöille muutama vuosi sitten hommattu allas ja siitä on kyllä ollut iloa. Se mahdollisti myös edes jonkinlaisen lenkkeilyn helteillä, ennen ja jälkeen lenkkiä altaaseen pulikoimaan, niin pystyttiin edes vähän kävelemään.

Helteiden myötä saapunut sinilevä heinäkuun puolivälissä sotki myös meidän venereissusuunnitelmat. Tarkoituksena oli lähteä jollekin pidemmälle reissulle ja ottaa nuoremmat koirat mukaan, mutta kun meri muuttui myrkyksi ja kuumuus oli merelläkin paahtava, niin ei koiria voinut ottaa veneelle ollenkaan. Niinpä päädyttiin tekemään pari yhden yön reissua ilman koiria ja päiväreissuja sitten satunnaisesti niin että tytöt jäi kotiin. Meillä onneksi talo pysyi ihanan viileänä, joten siellä niiden oli turvallista olla. Kerran ne pääsi mukaan, alla muutama kuva Länsitoukista.

  

Ihan hyvä maisema käydä iltakakalla xD

Unnalle noi helteet kävi vähän raskaaksi, sen kunto on muutenkin hiipunut vähän huonompaan suuntaan ja helteillä ei edes yritetty kävelyttää mummoa. Muutaman kerran se pääsi mukaan iltauinnille Möträskille ja muuten sen kanssa puuhasteltiin kivoja pieniä juttuja, jotka ei sitä rasittanut. Esimerkiksi herkuteltiin jätskillä Porvoossa:

Suvun nuorin koiratulokas, tätini 1-vuotias suomenlapinkoira Jassa (Fihtolas Yöailakki) kävi moikkaamassa kesällä mummolappalaisia Unnaa ja Dollaa. Jassa on iloinen nuori neiti, ja ihan yhtä vaalea kuin Unnan edesmennys bestis ja veli Arvi. Dolla täyttää syyskuussa jo 14, joten alkaa nuo meidän lappalaiset olla aikamoisia senioriklubilaisia. Saa nähdä jos jossain vaiheessa Dollakin saisi seuraajan kasvamaan, niin ei sitten aikanaan jää talo tyhjäksi ilman koiraa. Vai mitä äiti?! (…joka lukee ahkerasti täältä mun raapustuksia koirien kuulumisista!)

Nessin treenit oli tauolla helteiden ja mun lomafiilistelyn vuoksi. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että kun ei SM:iin mitenkään olisi ehditty keräämään tuloksia, niin mitäpä sitä kiirehtimään ja otettiin ehkä vähän turhankin lungisti. Ness tosin on sen verran herkkä kuumalle, että treenit olisi pitänyt ajoittaa jonnekin keskiyön tienoille, joten eipä sitten treenattu kuin satunnaisesti jotain pientä pihalla. Nyt muutama viikko sitten oltiin Oililla EVL-tsekkauksessa ja tehtiin kaikki liikkeet putkeen palkatta. Sitä ennen tuli tehtyä kyllä useampi treeni, kun ei ihan kylmiltään olisi ollut reilua viedä Nessiä tekemään juttuja, jotka vielä muutenkin on ihan vaiheessa. Ainoa helpotus minkä sille otin, oli kaukot vain 10 metristä ja eteenmenossa oli target vähän kuin ohjaamassa oikeaan suuntaan, tosin stoppasin sen kokeenomaisesti ennen targetia. Tsekkaus meni yllättävänkin hyvin, ainoat isommat mokat tuli kiertonoudossa. En ollut tehnyt sitä moneen viikkoon, mutta ohjattua sitäkin enemmän. Ness teki selkeästi mielestään ohjattua: ei löytänyt tolppaa, sen löydyttyä tarjosi sitä merkkinä ja noutoihin lähti taakse ohjatun suuntiin. Voi rassukka, ei sillä ole vielä mitään rutiineja tai kokonaisuuksien ymmärrystä noissa liikkeissä. Nyt vaan treeniä, niin päästään joskus kisaamaankin! Cytopointin dopingvaroaika alkaa olla kohta ummessa, joten jos treenit sujuu kivasti niin voisi yrittää tsekkailla vaikka syys-lokakuulle evl-debyyttiä. Päästiin meidän seuran arvokisoihin tähtäävään treeniryhmään, joten nyt on viikoittain treenitkin hyvässä ja tarkassa porukassa. Kivaa!

Meillä alkoi tänään kesäloma osa 2. Vuorokauden päästä lähdetään ajamaan kohti Oulua, hengaillaan turisteina TOKO SM:ssa sunnuntai, ja siitä suunnataan Hossan kautta kohti Kuusamoa. Kuusamon kylpyläloman jälkeen tarkoituksena olisi ajella Norjaan Senjan saarelle. Bortsut lähtee mukaan, Unnalle reissu olisi turhan raskas joten se jää hoitoon. Seuraavassa päivityksessä toivottavasti luvassa sitten reissukertomusta ja kuvia ihanasta Norjasta!

Alla vielä muutamia kuvia eiliseltä.

 

 

 

 

Tokoa, lampaita ja frisbeitä

Kesäkuun päivitys jäikin kokonaan tekemättä. Oli sen verran kiireisiä yövuoroja, etten ehtinyt miettimään blogin kohtaloa ja eihän vapaa-ajalla huvita viettää aikaa koneen äärellä istuen. Meille ei kuulu ihmeitä. Lähiviikkoina ollaan käyty nyt kolmeen otteeseen lampailla Nessin kanssa. Se edistyy kivaa vauhtia ja on jotenkin tosi kivan oloinen paimentaessaan. Tosin se on laji josta mä en ihan hirveästi mitään ymmärrä, mutta Nessin paimentaminen näyttää kivalta kun sen focus on täysin lampaissa, mutta se on silti ohjattavissa. Kivaa välillä puuhastella vähän muutakin kuin piiperrellä tokon parissa. Ollaan me tosin tokoakin tehty. Meidän eka EVL-startti siirtyy syksyyn, kun joudun hakemaan Nessille taas Cytopoint-injektion. Rassukan silmät on taas kutissut ja karvat on taas alkanut lähteä silmien ympäriltä. Tosi tylsää! Se sai joitain viikkoja sitten kahdesti naudan rustoluita, mutta en jotenkin jaksa uskoa että edelleen jatkuva kutina olisi siitä peräisin. Allergiakokeissa sillä oli joku tarkemmin erittelemätön heinä jolle se on allerginen, liekö se nyt kukkimassa tms.

Tokossa mun on pitänyt jo pitkään istua alas ja hahmotella kunnon treenisuunnitelma loppukesälle ja tulevalle syksylle. Yksittäisistä liikkeistä tai liikkeiden osista eniten hommaa on eteenmenossa. Mulla on myös aika paha asennevamma koko eteenmenoa kohtaan, ja toivon että seuraavassa sääntömuutoksessa sille liikkeelle tehdään jotain järkevää, joka tekisi liikkeestä edes jotenkin konkreettisemman opettaa. Paikallaoloissa täytyisi opettaa vähän ryhdikkäämpi istuminen, Ness mielellään valuisi vähän korppikotkaksi. Kiertonouto, ohjattu, luoksetulo ja zeta alkaa olla jo aika kivalla mallilla, sellaisella että pienellä hiomisella ne voisi jo mennä esittelemään koekehäänkin. Tunnarissa ajoittain väläytellään tosi kivoja suorituksia, mutta välillä suuri epävarmuus iskee Nessiin edelleen ja se ei heti nosta omaa, sekä saattaa vähän hamuta vääriä. Kaukoissa seisomasta maahan ja istumaan ei ole vieläkään priimaa, mutta hiljaa hyvä tulee… ehkä? Mutta nyt ollaan kuitenkin karenssissa vähän aikaa sen Cytopointin vuoksi, joten onpahan aikaa viilailla.

Nyyti ja Unna porskuttaa entiseen malliin, Nyyti on onneksi voinut tosi hyvin. Unna alkaa olla kyllä oikeasti vanha, sillä on nyt ollut lähes päivittäin muutaman sekunnin ”huimauskohtauksia”, jotka varmaan liittyvät siihen toissatalven vestibulaarikohtaukseen. Ne tulevat yleensä kun se seisoo paikoillaan, kestävät vain ihan hetken ja ilmenevät pienenä kallistumisena tai yksittäisenä haparointina liikkeelle lähtiessä. Niin kauan kun Unna on kivuton, pirteä ja virkeän kiinnostunut kaikesta, niin se saa olla vielä meidän kotimummona.

Nyt pitäisi vielä reilu viikko jaksaa töissä, niin sitten alkaakin kesäloma!

Loppukevennykseksi vielä meidän frisbeegolf-apulaiset. Niistä on pusikkoisilla radoilla kiekkoja etsiessä oikeasti hyötyä, Nyyti osoittaa löydettyä kiekkoa kuonollaan ja Ness tassulla ja ne ei koske kiekkoihin. Aika hauskat tyypit, ja ne on luonnollisesti ihan vimmoissaan kun saavat etsiä ihania lentäviä esineitä!

img_5324

Ihana toukokuu

Vitsi mitkä helteet tuli ihan kertaheitolla! Viimeksi kun päivitin blogia, oli helteet juuri alkaneet ja eipä ne lämpötilat ole siitä juuri miksikään laskeneet. Lähes päivittäin on ollut +24 – +27 astetta. Tämän johdosta Unnan vointia helpotettiin ja se sai taas kesätukan!

Nyt mulla on taas nukkapintainen pentukoira, hassu harmaa huopatossu. Se on kyllä ihanan pieni ja hellyyttävä! Ja turkin ajeleminen kyllä auttoi taas, jaksetaan köpötellä meidän pikkulenkit paremmin.

Helteiden vuoksi bortsujenkin kanssa on kyllä joutunut vähän miettimään että mitä tehdään ja missä. Juoksuliikkeitä oon joutunut karsimaan treeneissä aika vähälle ja lenkit täytyy suunnitella vesistöjen lähelle. Onneksi se ei ole vaikeaa, kun mun lempparilenkkireitit on kolmen järven ympärillä. Nyytiä en tosin enää uita, mutta on sekin päässyt kastautumaan viilentymistarkoituksessa. Yksi päivä Nyyti ui parin minuutin ajan keräillessään Unnalta järveen jääneet namit, ja heti loppulenkistä se oireili takajalkojaan. Se kyllä jotenkin tietää itsekin että uimisesta ei tule hyvä olo, koska se ei enää mene uimaan ”ilman syytä”, vaan jää seisoskelemaan rantaveteen tai jää kokonaan rannalle jos ranta on jyrkkä. Parempi niin, niin ei tarvitse vääntää sen kanssa säännöistä.

Pari viikkoa sitten käytiin Jämijärvellä Tending-kevätleirillä. Oli tosi kiva leiri, olin ottanut lajivalikoimaan tokon lisäksi myös jälki- ja paimennustreenit. Molemmat ”vieraslajit” sujuivat sen verran kivasti, että täytyisi ottaa ohjelmistoon useammin. Viimeksi oon tehnyt jälkeä noille toissakesänä, kun Nyyti oli vielä toipilas ja Ness vasta pentu. Jälkeä olisi niin helppo treenata yksinkin, että täytyisi kyllä tehdä sitä useammin. Leirillä Nessille tehtiin ekaa kertaa ikinä pieni keppi-ilmaisutreeni ennen lyhyttä jälkeä, ja niin se vain nosti jäljeltä kaikki kolme siellä ollutta keppiä. Esineruutuakin päästiin tekemään ja sekin sujui kivasti. Lampailla tehtiin kaksi kierrosta ja varsinkin tokalla kierroksella homma alkoi tuntua taas järkevältä. Koira oli kyllä järkevä ekallakin kierroksella, mutta itse on saanut oikein taas tuntumaa touhuun. Paimennus on kyllä ihan todella haastava laji, liikaa liikkuvia osia!

Jämillä on kyllä ihan mielettömän hienot maastot, kuiva ja karu mäntykangasmetsä on tosi hienon näköistä. Yllä meidän reissuseurue, eli Ness, Nyyti, Huippu (joka on Nessin ihana 5 kk ikäinen puolisisko!), Nessin serkku Super ja Kaja.

Nyyti pääsi myös leirillä vähän touhuamaan tokoa ja mielenvirkistykseksi myös se sai tehdä vähän keppi-ilmaisuja. Nyyti hengaili myös lammaslaitumen laidalla, jossa se tosin oli hyvin paljon kiinnostuneempi juoma-altaasta kuin aidan takana olleista lampaista! Mutta Nyytin kanssa ollessa mun sydän särkyy jos se ei pääse tekemään mitään, kun mä tiedän miten hurjan tärkeätä sen on saada osallistua ja kokea olevansa edelleen mun harrastuskaveri. Niin kuin se tietty onkin, vaikka mä olen vähän huono harrastamaan ilman kisatavoitteita. Mutta pääasia on että sen elämä on edelleen täysipainoista!

Unohdin viime postauksessa mainita Nyytin poikien kuulumisia. Molemmat agitähdet Jay ja Finn kävivät edustamassa kotimaitaan Suomea ja Ruotsia World Agility Openeisssa. Mainittavaa menestystä ei tullut, varsinkin kun Finn ei kisannut epäpuhtaan liikkumisen vuoksi, mutta jo pelkästään se että pääsee edustusjoukkueeseen on tosi hieno juttu. Neo kisasi Tanskassa itselleen uudet tittelit DK TVA ja sen myötä myös POHJ TVA! Hyvä Nyytin pojat! Ja en ole tainnut muistaa täällä mainostaa myöskään Nyytin Vuokko-tyttären joulun aikaan saamaa FI AVA-arvoa. Hyvä Vuokko! <3 Neoa me käytiin moikkaamassa toukokuun alussa valmennusrenkaan leirillä, missä Heidi Salminen otti äidistä ja pojasta kivan kuvan:

Nyt kohta kotiin yövuorosta lenkittämään tytöt, jospa aamusta ei olisi niin tukalan kuuma. Ulkona on nyt huikean kaunista, kun on vihreää ja lämpöaallon vuoksi tuntuu että kaikki mahdollinen kukkii jo nyt.

…ja sitten uskollisten ystävien kanssa nukkumaan! :)

Ness missinä

Nyt on Nessin eka ja ehkäpä myös vika koiranäyttely käytynä. Tavoitteet täyttyivät, kun lähdettiin hakemaan aikanaan toivottavasti saavutettavaa TVA-arvoa varten H:ta ja saatiinkin EH! Latvialainen tuomari oli hieman kummissaan kun kehään asteli mitä kummallisemman näköisiä bordercollieita samaisen H:n toivossa, mutta onneksi ilmeisesti kehäsihteeri vähän briiffasi mistä on kyse.  Tämän jälkeen tuomari kohteliaasti tiedusteli jokaisen kohdalla että mitähän ko. koira harrastaa ja hymyili iloisesti ja kehui ”working dogeja”. EH:lla Ness pääsi vielä pyörähtämään kilpailuluokassakin, jossa neljästä koirasta se oli ihan ansaitusti se neljäs. Saatiin varmaan keveyttä vähän anteeksi iällä, kun Ness oli luokan nuorin ja kuitenkin kesken kehityksen oleva 2-vuotias.

2 years old female. Could be little bit stronger. Feminine head. Could have better topline. Could be stronger in elbows. Correct angulation. Movement very well. Nice temperament. Tail is not always in correct position.”

Ness näyttelee. Kuva: Heidi

Näyttelyviikonloppuna alkoikin kesä. Lämpöennätykset huitelivat +27 asteessa, viime kesänä ei ollut ilmeisesti yhtään noin lämmintä päivää, ja nyt eletään vasta toukokuun puoliväliä! Tää on muutenkin niin ihana vuodenaika, ja kevät tuli kertarytinällä kera ihanan heleän vihreyden! Ihan parasta. Tää vuosi on muutenkin ollut säiden puolesta täydellinen; lunta ja pakkasta talvella, lumet lähti nopsaan ja nyt tulikin suoraan kesä. Tosin tällä viikolla kun mittari on ollut joka päivä yli +25 astetta, on täytynyt vähän himmailla treenien ja lenkkien kanssa. Unna on ihan piipussa pienenkin kävelyn jälkeen, joten siltä lähtee turkki sunnuntaina. Ei se vaan kestä enää näitä kuumia, joten täytyy helpottaa sen oloa. Enkä tietysti mummelia lenkitäkään, ollaan köpötelty hissukseen se mitä se jaksaa.

 

Lämmön myötä myös kyyt on ilmeisesti liikkeellä, kun törmättiin lenkillä ikävästi nokikkain kyyn kanssa. Nyyti sen bongasi ja hätkähti, jäi kivasti tuijottelemaan pää ylhäällä sähisevää kyytä. Yäk! Ness oli jo edellä juossut siitä yli… Onneksi kumpikaan ei saanut osumaa, mutta nyt en kyllä ole uskaltanut tuolla metsässä lenkkeillä, se on just kuiva ja kallioinen mäntykangasmetsä, missä ne varmaan viihtyy. Onhan niitä tietysti ”kaikkialla”, mutta jää noista pieni kammo. Vielä isompi kammo jäi kyllä kun saatiin pari viikkoa sitten samaisessa metsässä irtokoirat kimppuumme. En ehtinyt suojelemaan Nyytiä ja Nessiä ollenkaan, kun kaksi koiraa syöksyi suoraan kiinni niihin. Sain itse kolmannen niistä kiinni, sen rotuinen olisi voinut tehdä tosi ikävää jälkeä. Molemmat mun koirat kaadettiin maahan ja irtokoirat purivat niitä useampaan kohtaan, mutta reikiä ei onneksi ehtinyt tulla. Nyyti pääsi toisen alta pois ja juoksi karkuun. Mun sydän meinasi särkyä kun ajattelin tota jälkikäteen. Nyyti, joka on oikea iilimato eikä päästä mua silmistään, oli niin paniikissa että lähti vaan juoksemaan pois. Se kyllä koki aikamoisen henkisen kolauksen, se ei ole ikinä joutunut tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi. Se on selkeästi edelleen nyt pari viikkoa myöhemminkin tosi varpaillaan ja häntä pystyssä kun vieraita koiria tulee vastaan. Nessin sain onneksi oman selkäni taakse kun tilanne alkoi rauhoittumaan ja se totteli käy siihen -käskyä, jonka jälkeen omistajat kalastelivat irtokoiransa kiinni. Raukka tosin haukkui sellaista hysteeristä huutoa koko ajan maasta, mutta jäin juttelemaan koirien omistajien kanssa osittain senkin takia että omat koirani rauhoittuivat. Nyyti ei meinannut uskaltaa tulla enää edes mun luokse, vaikka irtokoirat oli kiinni ja usean metrin päässä meistä.

Mua niin raivostuttaa tollainen vastuuttomuus, että koiria jotka eivät ole tippaakaan hallinnassa pidetään vapaana. Tossa olisi voinut käydä todella kurjasti, varsinkin kun toi Nyytin selkä ei todellakaan ole terve eikä kestä sitä että se kaadetaan useamman kerran maahan. Ja jos Nessille olisi tullut joku pysyvä vamma, niin eipä olisi ollut sitten enää yhtään koiraa kenen kanssa harrastaa. Oli ihan kamala fiilis alkaa käydä siellä metsässä läpi kuolaisia koiria, että mistä alkaa löytyä vammoja. Karvoja niistä lähti purijoiden suuhun, että on noilla varmaan ollut paikat vähän hellänä ja mustelmilla, mutta molemmat liikkuivat onneksi ihan puhtaasti heti tapahtuneen jälkeen. Itse olin sen verran järkyttynyt, että oli pakko soittaa B hakemaan meidät metsästä autolla kotiin. Toi oli varmaan pelottavin irtokoirien kohtaaminen ikinä, toivottavasti ei toistu enää.

Ness on kokenut jonkinlaisen positiivisen muodonmuutoksen tuon raakaruokinnan aloittamisen jälkeen. Se on kasvattanut ekaa kertaa ikinä vähän pidemmän turkin, sekä alkanut keräämään kivasti lihastakin. Varmaan tuo ikä ja aikuistuminenkin vaikuttaa, mutta muutos on ollut kyllä aika selkeästi samaan aikaan ruokinnan muutoksen kanssa. Kiva juttu. Tosin nyt sillä on taas ne silmät ärtyneet ja se vähän kutisee. Kokeilin sille muutama viikko sitten lohta, voi olla että se ei sopinut ja oireilu on nyt jälkimaininkeja siitä. Nyt palattiin siis takaisin pelkkään kanaan ja kalkkunaan.

Nyyti-muru on voinut tosi pitkään tosi hyvin! Meillä on ollut aikatauluhaasteiden vuoksi vähän pidempi tauko fyssarikäynneissäkin, ja silti me voidaan hyvin. Se ei ole vammakävellyt pariin kuukauteen kuin kerran jäähkälenkillä, kun erehdyin antamaan sen tehdä ruutua nurmella. Liekö vähän liukastunut ja selkä siitä kiukustunut, mutta oireilu jäi onneksi vain siihen iltaan. Nyt se on voinut jo sen verran pitkään hyvin, että lenkeilläkään en vainoharhaisesti kyttäile sen jokaista askelta. Gabapentin menee edelleen, mutta alan varmaan kohta purkamaan sitä kesäksi alas. Syksyllä sitten taas uudestaan lääkitys kehiin, jos tää syksy on samanlainen kuin edelliset.

 

Ensi viikonlopuksi suunnataan Tending-kevätleirille. Kivaa! Sitten onkin koko kesä ihan auki, ei mitään suunniteltuja kokeita tai muita koiramenoja. En aio hoppuilla EVL-kokeiden kanssa, treenaillaan nyt rauhassa ja mietin debyyttiä jonnekin alkusyksyyn. Nyt me fiilistellään tätä ihanaa alkukesää ja lenkkeillään paljon! Alla vielä muutama kuva tän päivän lämmittelylenkiltä. Oli kyllä lämmin lämmitellä, kun mittari kipusi taas epänormaaleihin Suomen kevään lukemiin, jonka johdosta treenitkin jäivät vähän lyhyiksi. Täytyy vielä mainita erikoinen häiriö, kun Nessiä tuli vikittelemään kesken ohjatun noudon rusakko jolla oli kevättä rinnassa. Onneksi Nessiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka pupu pomppi innoissaan kohti merkkiä jolla Ness seisoi. Tyyppi vain vilkaisi murhaavasti, että häivytkö mun kentältä, kun tässä olisi tärkeä kapulahomma kesken!

 

 

 

 

 

 

 

 

Nessille VOI1!

Mun kolme EVL-koiraa <3

Nyt olisi sitten talon pentukin kuninkuusluokassa, huikeaa! Kisattiin Nessin kanssa lauantaina Kotkassa meidän eka ja todennäköisesti vika voittajaluokan koe. Virheitä kertyi, mutta onneksi pisteet riittivät kuitenkin ykköstulokseen; 263,5 p. Tuomarina toimi Harri Laisi. Tiesin kyllä jo kokeeseen ilmoittautuessa, että osa uusista jutuista on tosi hataralla pohjalla vielä, ja mokat on mahdollisia. Etukäteen pelkäsin vähän miten selvitään tunnarista ja kaukoista, sekä juuri koetta edeltäneinä päivinä treeneissä tuli ruudussa vähän haparointia. Noissa liikkeissä tulikin ehkä ne isoimmat virheet, kaukot nollattiin ihan kokonaan.

Koe alkoi paikkiksilla, joita olin kans ehtinyt tehdä ihan liian vähän. Siellä se kuitenkin kiltisti pötkötteli ja saatiin siitä kymppi.
Yksilöliikkeet alkoi tunnarilla, jossa on ollut satunnaisesti edelleen treeneissä epävarmuutta, jolloin Ness jää nuuskimaan kapuloita edes takaisin pitkäksi aikaa eikä ole nostanut omaa, vaikka on siihen selvästi reagoinut. Edeltävällä viikolla treeneissä kaikki tunnarit onneksi onnistui just niin kuin pitääkin. Kokeessa itse etsiminen sujui hyvin, mutta täysin yllättäen tyyppi ei päästänytkään kapulasti irti ekalla käskyllä! Tuollaista ei mun kiltti tyttönen ole tehnyt ikinä treeneissäkään, joten oli kyllä aika ylläri. Tunnarista siis lisäirroituskäskyllä 8.

Ruutu oli vähän outo. Ennen meidän suoritusvuoroa kehätoimitsija kävi viemässä ohjatun kapulat jemmaan kehän päätyyn, ja ihan kuin Ness olisi ruutuun lähetyksessä juossut kohti sitä paikkaa. Kaarsi sitten suoraan ruudun vasemmasta sivusta sisään juuri oikealle paikalle. Ruudussa maatessa sillä on edelleen vähän levotonta vilkuilua ympäriinsä, se täytyisi treenata pois. Ruudusta tuli 9.

Jääviin olin tyytyväinen, L-liikkeessä oli seisominen ja istuminen ja ne onnistui kivasti. Siitä 10. Seuruun oikealle käännös ei tosin ole nyt kovin hyvä, se täytyy ottaa tehotreeniin myös.

Ohjattu oli muuten ok, mutta lopun perusasento oli ihan killissä. Haettavana oli vasen kapula, ja Ness kurvasi paluussa ihan mun taakse vinoon. Siitä 9.

Seuruussa oli ne ihan samat heikkoudet näkyvillä kuin treeneissäkin; ajoittain vähän silmät pyörii häiriöiden suuntaan, juoksuosuus oli vähän pomppiva ja käännökset kaikissa askellajeissa voisi olla siistimmät. Hitaassa meinaa vähän miettiä istumisia. Pakittamisessa mä erehdyin joku aika sitten astumaan sen tassulle, joten nyt perä aukeaa aika paljon. Toi tallominen oli kyllä harmillinen juttu, kun sillä oli aika kivan suora pakitus aiemmin! Yksi pa jäi jostain syystä tekemättä, ihmettelin kun liikkuri ei jatka käskyttämistä ja vilkaisin sivulle niin Ness seisoi ihan tyytyväisenä sivulla. :D Seuruusta tuli 9,5.

Luoksetulossa ei tapahtunut mitään katastrofeja (10), toisin kuin sitten seuraavana liikkeenä olleissa kaukoissa (0). Eka vaihto olisi ollut seisominen, jota ei ikinä tapahtunut. Annoin käskyn kahdesti, ja koira vain nytkähti molemmilla, mutta ei noussut! Eikä tapahtunut myöhemmin myöskään istumisesta seisomaan nousua, vaan se meni seisomiskäskyllä maahan. Ihan mysteeri juttu. Istumiset se teki kuitenkin ihan rennosti, joten ei voinut olla mikään jähmeilyjuttukaan. Kaukot on meillä muutenkin ihan vaiheessa niin tekniikan kuin varmuudenkin osalta, joten en kyllä voi täysin koiraakaan syyttää. Treenit jatkuu!

Vikana liikkeenä oli hyppynouto. Luulin kokeen jälkeen että se meni ihan hyvin, mutta videolta paljastuikin kaamea totuus: tyyppi meinasi varastaa kapulalle kun se kilahti maahan! Pylly nousi ihan kunnolla ylös, mutta onneksi Ness ei lähtenyt varastamaan, koska siinä olisi kyllä mennyt meidän ykköstulos sen siliän tien. :D Tuomari oli sellaisessa paikassa ettei varmaan huomannut koko juttua, joten saatiin possuilusta huolimatta kymppi.

Tässä meidän suoritus videolla.

Kehän jälkeen oli vähän ristiriitainen olo, toisaalta iloinen ja huojentunut kun tavoite saavutettiin ja Ness nousi EVL:ään, mutta suorituksessa oli aika paljon pieniä huolestuttavia detaljeja. Kaukojen nolla tietty vähän kaihersi mieltä, ja yleisestikin kokeessa näkyi etten ole tehnyt nyt riittävästi palkattomuuksia ja kokonaisuuksia, joten Nessin mielentila oli vähän sellainen huolettoman vallaton. Nyt täytyy vähän kiristää kriteerejä!

Muuten meille ei kuulu ihmeitä. Nyyti ja Unna voi hyvin. Nessin silmien kaljuuntuminen ei ole nyt onneksi edennyt. Apoquelin loppumisen jälkeen sillä taas lähti vähän karvoja molempien silmien ympäriltä ja iho on vähän paksuuntunut. Se ei kuitenkaan kutise eikä raavi silmiä, joten päätin vähän seurailla tilannetta enkä kiikuta sitä vielä lääkäriin. Se on nyt ollut pari viikkoa raakaruoalla. En ole aiemmin raakaruokkinut koiriani, joten alku tuntui vähän työläältä kun piti miettiä minkä verran lisäravinteita kuuluu saada ja mistä ruokavalio koostetaan järkevästi. Nyt mennään kanalla, kalkkunalla, kanan sisäelimillä ja kasvissoseella. Jos ihon tilanne pysyy rauhallisena, niin kokeilen sitten jossain vaiheessa jonkin uuden proteiininlähteen lisäämistä mukaan.

Kevät on edennyt tosi nopeasti. Vaikka lunta oli hirmu paljon, niin ne sulivat yllättävän nopeasti pois ja ollaan päästy jo aloittamaan ulkotreenitkin. Ihanaa! Nyt on ollut vielä ihanan lämpimiä +13-15 asteen aurinkoisia päiviä. Kuraa on kyllä kamalasti ja koirat joutuu pestä aina lenkkien jälkeen, mutta kyllä toi sulalla maalla käveleminen tuntuu niin kivalta talven jälkeen.

Kertaalleen saatiin vielä kunnon takatalvi, kun kesken aurinkoisen lenkin alkoi pyryttämään lunta ihan taivaan täydeltä:

Ilmoitin Nessin 12.5. näyttelyyn. Täytyy toivoa että se H tulisi yhdellä käynnillä. Nyyti sai sillon ekasta näyttelystään hylätyn, joten täytyy toivoa että pikkusiskolla olisi parempi tuuri. Ja että sen iho pysyisi kunnossa, kun nahkarillien kanssa ei ehkä ole kovin kummoista menestystä odotettavissa.

Nyt kun lumien lähtemisen myötä maailmaan palasivat sävyt, niin täytyisi muistaa valokuvata joku päivä. Kunhan selviän 1,5 viikon yövuoroputkesta niin edessä olisi reilun viikon loma. Silloin alkaa olla jo varmasti vihreääkin näkyvissä. Niin kivaa kun koko kevät ja kesä on vielä edessä!

Unna sai toimia taas oivana terapiakoirana, kun treenikaverille tuli ihana pieni Yoda-bc. Unna on niin rauhallinen ja lunki, mutta samaan aikaan myös kiinnostunut pennuista, joten pennut yleensä tykkää siitä kovasti. Unna oli eka koira jonka pieni Yoda tapasi oman laumansa ulkopuolelta, ja mummelin kanssa oli hyvä hengailla. Kuva on jotenkin niin hellyyttävä, toisilla on huimat 14 vuotta ikäeroa! <3

Loppukevennyksenä vielä ääliö-bc:t, jotka menevät ihan tiloihin mun vanhempien Lenni-kissasta. Ne jaksavat yleensä kytätä sitä koko vierailun ajan, ja mikäs sen jännittävämpää kuin se jos kissa menee kassiin! Huomatkaa hieno teemakassi, jonka pieni kotipantteri sai tuliaisena Korkeasaaresta. :D

 

 

 

 

Suolla juoksemassa

Iik, mä sain Nessille koepaikan kahden viikon päähän! :) Tällä kertaa tuntuu siltä, että kyseessä on oikeastikin _koe_, koska on meillä aika vaiheessa ja epävarmoja monet voittajaluokan liikkeet. Mutta tuleepahan ainakin haettua vikalista, ja saatua toivottavasti yksi positiivinen koekokemus lisää. Ollaan treenattu melko ahkerasti nyt, ja eniten työtä tuottaa kyllä edelleen vähän epävarmat tunnari ja kaukot. Kaikki vauhtiliikkeet Nessillä on ollut nyt aika kivalla mallilla, samoin jäävät. Vaikka se on vauhdikas, niin se on ihanan kuuliainen ja vastaanottavainen, joten sitä on ollut tosi helppo työstää taas eteenpäin. Mulla on tosin paha tapa unohtaa treenata paikkiksia, joten nytkin tajusin jo ilmoittautumisen mentyä, että täytyisi varmaan opettaa se piilopaikallamakuu. Auts. Timo vielä Ojangossa ohjeisti, että se on häirittynä, kuten ennen EVL:ssä. No, on me tehty se nyt ainakin kahdesti jo… Onneksi Nessille tuo on arjen kautta edes vähän tuttu liike, olen pitänyt sitä käy siihen -käskyn alla pötköttelemään erinäisissä tilanteissa ja paikoissa, joten ei tuo sinänsä nyt niin kamalasti siitä eroa.

 

Nessin Apoquel-kuuri loppui sopivasti pari päivää sitten. Mä niin toivon että iho pysyisi nyt kunnossa! Ness alkaa olla nyt ekaa kertaa pitkään aikaan täysin normaalin näköinen, iho silmien ympärillä on ehjä ja siisti, ja turkki on kasvanut takaisin.

Kävin toissapäivänä pitkästä aikaa tuolla meidän ”lähi-Lapissa” eli sillä ihanalla suolla jonka löysin syksyllä. Yöpakkasten vuoksi on ollut tosi hyvät hankikantokelit, ja päivisin mukavan lämmintä ja aurinkoista. Kamerakin pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan, joten tuli räpsittyä taas ihan urakalla kuvia tytöistä. Mulla ei yleensä ikinä ole mukana leluja lenkillä, mutta nyt ajattelin että Nessin saa kivasti juoksemaan lelun kanssa. Nyytille kun antaa lelun, niin sille käy aina näin, se jähmettyy maahan makaamaan ja koomaa lelunsa kanssa:

Unna joutui kulkemaan visusti hihnan päässä, kun tuo suo ympäröivine metsineen taitaa olla hirvien ja peurojen koti. Nytkin näin kaksi hirveä melko läheltä, ja lähes kaikki metsässä menevät polut olivat eläinten tekemiä. Unna sai olla hetkellisesti hallitusti vapaana, jotta sekin pääsi linssin eteen. Lapinkoira sopii kyllä täydellisesti suomalaiseen maisemaan.

Bortsut ottivat hankikannosta ilon irti… Annan niiden juosta kilpaa vain luvan kanssa, ja ne onneksi nykyään lähtee tekemään sitä vaan kun niitä vähän hetsaa ja käskyttää ne juoksemaan.


”Tehdäänkö niin, että katotaan kaikki jonnekin muualle ja väännellään korvat oudosti?”

Nyyti on ollut nyt pitkään hirmu hyvässä kunnossa, oon niin onnellinen. Selvittiin nyt kovista pakkasista hengissä, seuraava koettelemus on kevät ja märkyys. Täytyy toivoa että olisi mahdollisimman kuivaa ja tuuletonta, ja sitten saisikin tulla jo sellainen +20 astetta ja auringonpaistetta. Oispa kiva. Päivä on pidentynyt jo niin paljon, että alkaa tuntua jo siltä että kevät on tulossa. Lumen määrää ja lämpömittaria katsoessa ei aina kyllä ihan tunnu siltä. Eilen aamulla kun lähdin töistä kotiin, näytti mittari -13 astetta. Aika hurjaa näin melkein huhtikuun puolella.

Nyt seuraavat kaksi viikkoa on edessä ahkeraa ja toivottavasti myös eteenpäin vievää treenaamista. Kivaa, ja vähän jännääkin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamuauringossa

Viime viikot ollaan saatu nauttia aika huimasta talvesta: lunta tuli paljon muutaman päivän ajan, ja sitten alkoi pakastumaan ihan kunnolla. Meillä oli viime- ja toissaviikolla lähes poikkeuksetta aamuisin yli -20 astetta. Noin hurjat pakkaset alkoi rajoittamaan koirienkin lenkitystä, joten lepopäiviä tuli melko paljon. Onneksi pahimmat höyryt päästiin vapauttamaan Ojangon lämpimässä hallissa.

Nyytistä on tullut tuon selkäsairauden myötä tosi kylmän arka. Se alkaa herkästi nostelemaan ja pompottelemaan tassujaan näillä kovilla pakkasilla. Mulla olevissa tossuissa on sen verran liukkaat pohjat, että on vielä isompi vahinko jos se pääsee niissä liukastumaan, joten mentiin sitten kovemmilla pakkasilla vaan pikapissatuslenkit. Kiertelin etsimässä uusia tossujakin sille, mutta ne oli jokseenkin kaikkialta loppu. Uuden superlämpimän avaruuskangas-vuorillisen Hurtan takin Nyyti sai, jotta edes selkä ja isot lihakset pysyisivät lämpimänä.

Melkein joka päivä on paistanut aurinko, ja kylmimpinä päivinä teki ihan pahaa kun ulkona oli niin mielettömän kaunista, mutta siellä ei oikein kärsinyt olla. Eilen aamulla yövuoron päätteeksi oli ”vain” -12 ja ihana aurinkoinen aamu, joten oli pakko napata kamera mukaan ja lähteä hetkeksi pelloille kävelemään.

Unna on porskuttanut taas tosi pirteänä, sitä on niin ihana seurata kun se viipottaa tyytyväisenä menemään Nyytin ja Nessin perässä. On se vähän seniili, kun ei esimerkiksi hiffannut että meidän kanssa samalla pellolla oli peuroja. Nyyti ja Ness bongasivat ne heti, mutta ne eivät onneksi ole ikinä lähteneet minkään eläimen perään. Varsinkin Nyyti on kyllä tosi kiinnostunut katselemaan peuroja, ja Ness mielellään ajaa niiden jälkiä. Mutta on noi hallinnassa olevat bc:t kyllä niin helppoja. Unna tajusi peurat vasta myöhemmin hajun perusteella, kun ne olivat jo lähteneet metsään meitä karkuun. Mummeli oli jo hajun perusteella sitä mieltä että aikoo häippäistä maisemista ajelemaan jälkiä! Pikku pirulainen, on se kyllä sinnikäs tyyppi.

Nessin silmät on alkanut parantua tosi hyvin. Cytopointin vaikutuksen lakkaamisen kyllä huomaa, kun se heti alkoi vähän rapsuttelemaan ja hieromaan silmiään etutassuilla, kun vaikutusajan päättymisestä oli mennyt muutama päivä. Nyt syödään sitten vielä Apoquel-kuuri ja katsotaan miten sen jälkeen käy. Jokin altistava juttu tuossa on, joka ei liity varmaankaan nyt ruokavalioon, kun Ness ei ole syönyt pariin kuukauteen muuta kuin RC:n Anallergenicia.

Nessin kanssa treenit on sujunut kivasti. Moni juttu etenee ja muista liikkeistä vähän perässä laahanneet kaukotkin on nyt edennyt perinteisellä takapalkalla avustettuna. Kohta voisi alkaa miettimään kisakalenterin selailuakin. Kivaa!

Nyyti on voinut tosi kivasti. Helmikuun alussa fyssarilla se oli vähän jäykkä, mutta kireyttä saatiin pois ja se näkyy kyllä liikkeessäkin. Lisäksi se on ollut iloisen hyväntuulinen ja liikkuu mielellään. Sillä alkoi juoksu pari viikkoa sitten, joten se on ollut vähän sitä mieltä että Ness voisi olla ihan kiva tyttökaveri. Saa nähdä intoutuuko pikkusisko tekemään juoksun nyt samaan aikaan, mikä olisi kyllä kevään ja kesän mahdollisten kisojen kannalta aika hyvä juttu.

Loppukevennyksenä kuvasarja siitä mitä käy, jos kiusaa vanhuksia:

…nyt kohta taas aamulenkille ja ansaitusti nukkumaan. Taas yksi töissä valvottu yö takana, ja ajatus omasta sängystä alkaa olla todella houkutteleva. Varsinkin kun voi napata kainaloon kaksi mustavalkoista ystävää ja yhden harmaan pörröisen. Ensi kertaan!

 

 

 

 

Helmikuun hangilla

Viime viikolla oli aivan ihana aurinkoinen päivä, joten oli pakko pitkästä aikaa kaivaa kamera esiin ja lähteä metsään ottamaan kuvia tytöistä. Nyt on muutenkin ollut just sellainen sää kuin talvella kuuluukin; paljon lunta ja kiva pakkanen.

Unna on jaksanut taapertaa hankilenkeillä hyvin, ja itseasiassa tuo lumimäärä mahdollistaa sen, että se pääsee juoksemaan myös vapaana. Sillähän on edelleen aikamoinen hinku riistaeläinten perään, mutta mitä enemmän lunta on, niin sen hitaammin se pääsee elukoiden perään. Kätevää.

Toissapäivänä tuli kaksi vuotta siitä, kun pikkuinen Ness muutti meille. Muistan miten en meinannut edellisenä yönä töissä pysyä nahoissani, kun edessä oli aamu-unien jälkeen pennun haku kotiin. Ness on kyllä kaikkea sitä mitä toivoimmekin, olen niin iloinen että silloin kaiken sen jahkailun jälkeen päätin sen ottaa. Mua alkoi epäilyttää silloin se, että uskaltaako pennun ottaa, kun Nyytin selkä oli juuri leikattu. Täältä löytyy blogitekstini Nessin ekoista kuulumisista meillä.

Nämä kuvat on otettu reilu viikko sitten, en aiemmin ehtinyt niitä tänne laitella. Positiivista kyllä huomata, että viikossakin nuo Nessin silmien ympärykset on muuttunut taas parempaan suuntaan.

Mun kaksostytöt. Ne on kyllä hauskasti tosi saman tyyppisiä olemukseltaan – ja niillä on ihan samanlaiset korvatkin! Bortsuja kun varsinkin työlinjoissa on vaikka minkä näköisiä, niin meille sattui nyt saman tyyppiset tytöt, jotka ei ole edes sukua toisilleen.

Kyllä silti suomalaiseen maisemaan ja metsään sopii niin hienosti lappalaiskoirat. Ja Unna on mun mielestä aina ollut tosi kaunis koira, varsinkin tuo sen ilme on ihana. Söötti mummo. <3


…etsi kuvasta Nyyti!

Nyyti on ollut ihan superfiiliksissä, kun se on päässyt nyt vähän enemmän treenaamaan. Sen treenit on tosin lyhyitä ja kevyitä, mutta on se vaan niin onnessaan kun pääsee hallille. Haasteena tosin on keksiä sille riittävän vaikeita kuuntelutreenejä ja -haasteita, ettei sen pikkutreenit menisi ihan hölmöilyksi ja päättömäksi touhuksi.

 

 

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi vaihtui sen kummemmitta mutkitta. Alkaa varmaan hitaasti mutta varmasti lähestyvä keski-ikä painamaan, kun lähivuodet on tullut vietettyä aatto visusti kotona. Toisaalta se on kiva koirienkin kannalta, kun ei tarvitse miettiä että säikkyykö ne rakettien ääniä kotona. Eipä ne aiemminkaan ole pelännyt, Nyyti on lähivuosina vähän kuunnellut räjähdyksiä, mutta ei ole edes levoton. Unna nyt on jo kuuro, ja Ness apinoi aika pitkälti meidän ja Nyytin reaktioita.

Päätin aattona päivällä käydä kunnon parin tunnin metsälenkin, jotta voidaan sitten löhöillä loppuilta. En voi sille mitään että Unnan kanssa tulee nykyään aina ajateltua, että asiat tapahtuvat vikaa kertaa, ja haluan niistä kivoja muistoja. Päätin siis ottaa Unnankin mukaan, suunnittelin vieväni sen vaikka puolivälissä lenkkiä takaisin autolle, jos mummon tahti alkaa hyytymään. Mitä vielä, Unna veti ihan pirteänä yli 9 km lenkin! Mä en meinannut uskoa sitä todeksi, kun miettii miten hurjan huonossa kunnossa se oli syksyllä. Olen tietty hissukseen lisäillyt liikuntaa noin tuntiin, eli suunnilleen max. viiden kilsan lenkkeihin, mutta olin ajatellut että noi pidemmät parin tunnin lenkit on Unnalle jo liikaa. Uuden vuoden reippailun jälkeen olen ottanut Unnan taas kaikille bortsujenkin lenkeille mukaan, ja se on jaksanut ihan huikean hienosti. Lisäksi se on muutenkin ollut virkeämpi. Aika hienoa, sain mun reippaan vanhuksen taas takaisin elävien kirjoihin. Ensi viikolla Unna täyttää jo 14 vuotta. <3

Lisäksi nyt vihdoin kaiken sen vesisateen jälkeen alkoi talvi, eli pakastui. Nyt on ollut ihan superhyvät ulkoilusäät, kun tiet ei ole jäässä ja koiria ei tarvitse pestä joka ulkoilun jälkeen. Vielä kun tulis vähän lunta tuomaan valoa iltoihin, niin ois täydellistä. Just sopivasti pakkasen kiristyessä sain vihdoin hallikortin lämpimään Ojankoon. Onneksi olen saanut käydä Jessican hallilla, muuten ois jäänyt kyllä kaikki normitreenit välistä. Viime viikolla kävin treenaamassa Pian kanssa Hyvinkäällä. Unnakin pääsi nuoruusvuosiensa halliin Martin kanssa tekemään vähän kaukoja ja seuraamista. Oli kyllä ihana päästä fiilistelemään Unnan nuoruutta. Tuolla hallilla on tullut vietettyä tunti jos toinenkin nuoren Unnan ja Nyyti-pennun kanssa.

Unna kohta 14 v. ja Martti 11 v.

Vaihtunut vuosi oli kaikin puolin ihan onnistunut. Kaikki koirat on elossa ja periaatteessa terveitä. Nyytin leikkauksesta tuli 11.1. kuluneeksi kaksi vuotta. Tuolloin tietty toiveena oli, että oltaisiin päästy takaisin harrastamaan ja ehkä jopa kisaamaankin, mutta nyt täytyy vain olla tyytyväinen että voidaan elää näinkin antoisaa elämää pikku treenien ja pitkien lenkkien merkeissä.  Ajoittain Nyyti on ollut lääkityksestä huolimatta hetkittäin huonompi, mutta pienellä lisäkipulääkkeellä, laserilla ja lämpöhoidolla oireet pysyy kurissa. Noi sateet ja jäisen liukkaat tiet on sille ihan pahinta, täytyy yrittää jatkossa jättää sitä vaikka kotiin huilailemaan, jos säät on epäoptimaaliset.

Nyytin kanssa vuosi päätettiin vähän meidän nykyisen teeman mukaisesti, eli eläinlääkärissä uuden vuoden aattona. Se olikin viides lääkärikäynti kuukauden sisällä… Nyytiltä poistettiin 19.12. yläleuan I3, joka oli epäilyttävästi päättänyt alkaa vaihtamaan väriä, eli kuolemaan koko hammas. Hammas oli jossain tällissä murtunut ienrajasta. Poistosta jäi ikeneen ihan karsea onkalo, josta lähti veripaikka heti ekana yönä. Epäilin jo silloin, että se tulehtuisi herkästi, ja niinhän siinä sitten kävi klooriheksidiinistä huolimatta. Nyyti sai viikon ab-kuurin, jolla onneksi märkäisyys lähti ja ienkin on alkanut jo kasvamaan takaisin.

Nessin kanssa viime vuosi oli tokon kannalta kiva. Tavoitteena oli läpäistä alemmat luokat, jotka sujuivatkin kivasti. Treenasin välillä vähän laiskasti, ja pidin lähes kokonaan taukoa huhti- ja heinäkuun. Loppuvuodesta ongelmia tuotti kun ei päässyt tekemään vauhtiliikkeitä isolle kentälle kuin satunnaisesti. Tän vuoden tavoitteena on keväälle VOI1 ja alkukesälle EVL-startti, toivottavasti vuoden loppuun mennessä meidän osaaminen olis jo sillä tasolla että voisi suunnitella karsintoihin osallistumista. Treenit on sujunut sen verran kivasti, että jos vain itse pystyn pitämään sopivan tatsin päällä, niin se voisi olla ihan realistista.

Onnellinen Ness Koirakulmalla

Nessin lopulliset allergiatestin tulokset tulivat vuoden lopussa; sillä on varasto- ja pölypunkkiallergia. Toi on kyllä sikäli kurja juttu, kun niiden välttäminen voi olla tosi vaikeaa. Se syö edelleen allergiaruokaa, johon olen alkanut nyt lisäämään raakaa kanaa. Ness pääsi vähän kurjasti laihtumaan tolla allergiaruoalla, niin oli pakko alkaa lisäämään siihen jotain.

Nyt mulla on alkamassa ihan karsea työputki, seuraava vapaapäivä on vasta yli viikon päästä. Onneksi mennään kevättä ja seuraavia lomia kohti. Siihen saakka täytyy yrittää vaan ahertaa ja nauttia arjen pienistä kivoista jutuista, kuten lukuhetkistä hyvän kirjan parissa, kun takana on kunnon lenkki ja hyvän mielen treenit!

 

Ness kaksi vuotta

Meidän pikku heinäsirkka, Ness Nessiäinen täyttää tänään kaksi vuotta! Onnea hassu pieni koira! Synttäripäivän kunniaksi pikkuneiti sai messarista uuden Ke-Hu -narupallon treeneihin (jee!) ja tunnin hallivuoron Ojankoon (tupla-jee jee!). Olen ollut syksyn ilman Ojangon hallikorttia, joten treenaaminen on mennyt nyt jäisten kenttien vuoksi vähän haastavaksi. Saan vuokrata lähellä sijaitsevaa tutun omistajan hallia, mutta se ei koon ja pohjan vuoksi ole optimaalinen vauhtiliikkeisiin, joten ollaan päästy vaan satunnaisesti isoihin halleihin treenaamaan. Joten tunti (…josta Nyyti tietty saa oman osansa) Ojangossa on varmasti se mitä Ness toivoisi synttärilahjaksi, on se sen verran innoissaan aina kun on kyse treenaamisesta. Kuten hyvin motivoituneen – ja aivopestyn – bordercollien kuuluu ollakin!

Työn alla on nyt lähiaikoina ollut ruudun paikka, kaukot (joissa ollaan tehty kotona läheltä seisomista ja halleilla kaukaa maahan-istu -vaihtoja, jotka se jo osaa), eteenmenoja lelulle, ohjatun alkeita (jäätävä odotus lähtöön, jonka vuoksi lähtöasento on karmea!), jääviä (uutena zetan mukaanotot), luoksetulon stoppeja takalelulla, noudon siistimpää luovutusta ja seuraamisessa on taas ollut vähän pohtimista. Tunnarissa ollaan palattu askel taaksepäin ja tehty vain oman etsimistä ulkona. Mutta on tässä kyllä työsarkaa, voittajan startti häämöttää kyllä jossain tosi kaukana tulevaisuudessa. Eipä ole kiire minnekään, ainoa haave ensi vuodelle olisi päästä osallistumaan SM:ssä jo EVL:ään, mutta saa nähdä ehditäänkö. Tuon haaveen suhteen on onni että SM:t ovat vasta elokuun loppupuolella, vaikka muuten tykkään siitä että ne on jo alkukesästä pois alta. Tämän vuoden tavoitteina oli ALO1 ja AVO1, ja ne tavoitteet saavutettiin. Alun perin mun tarkoituksena ei edes ollut käydä kolmea alokasluokan koetta, mutta toisaalta oli kiva osallistua joukkuekisoihin ja saatiinpa kivoja kokemuksia kokeista, joka on nuoren koiran kanssa niin tärkeää.

Pikku-Ness silloin kun meidän yhteinen taival alkoi:

Mutta enpä ole kertaakaan kahden vuoden aikana katunut sitä, että pieni laastaripentu Ness muutti meille. Vaikka pääsääntöisesti olen sitä mieltä että kaksi koiraa olisi juuri sopiva määrä, niin olosuhteiden pakosta (kun toinen on vanhus ja toinen sairas) olisi jäänyt mun harrastaminen kokonaan väliin useammaksi vuodeksi, jos en olisi pentua silloin ottanut. Nyt näistä jokaisella on oma paikkansa meidän perheessä ja jokainen saa tarvitsemaansa huomiota ja tekemistä. Mun parhaat tytöt. :)

Parhaiden tyttöjen lisäksi meillä oli nyt vajaan viikon hoidossa Nyytin juuri 5 vuotta täyttänyt Neo-poika. Olipas kiva taas nähdä Neoa ajan kanssa, ja on se kyllä niin jättiläisversio Nyytistä. Niin samoja juttuja, ilmeitä ja eleitä. Ja on ne varsinkin naamasta tosi saman näköiset. Nyyti oli aluksi vähän happamana poikansa paluusta, ja Neosta nyt ei ollut mitenkään äärimmäisen siistiä hengailla mutsin kanssa – varsinkaan jos äiti yritti tosi nolosti leikkiä ja itteä ei ois oikein huvittanut… Jos äiti ei ollut paikalla, niin sitten pystyi vähän Nessiä leikittämään. Joka myöskin oli ekana iltana vähän sitruunanaamana, että miksi tänne on tullut tollainen ällöttävä _poika_! Noi bordercollienartut osaa olla kyllä niin halveksivan happamia muita koiria kohtaan, että se on jopa vähän koomista. Unnaa ei taas Neo olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä kyllä Neokaan välittänyt harmaasta vanhuksesta ollenkaan.

Komea Neo, joka on poikkeuksellisen suuri bc-urokseksi. Siitä on ollut hyötyä Neon vesipelastusharrastuksessa, jossa se on Suomen ja Viron valio.

Kolmen kopla, yläoikealla häämöttää meidän koti:

Ja koska lähivuodet tämä blogi on ollut sairaskertomus, niin jatketaan samaa rataa. Nyyti on nyt ensimmäistä kertaa ikinä näyttänyt selvää vastetta joulukuun 1. päivänä aloitetulle Gabapentinille. Aiemminhan oireilu jatkui, vaikka Nyyti söi Gabapentinia. Nyt tosin vähän kurjasti sillä on oireilun vuoksi hävinnyt lihaksia selästä, kun se on siirtänyt painoa enemmän etuosalle. Eli se takajalkojen pompottelu johtuu selästä, tosin enemmän oireileva jalka on eri kuin ennen leikkausta. Käytiin viikko sitten tapaamassa Nyytin leikannut neurologia, joka tutki Nyytin, antoi laseria ja akupunktiota. Kuulemma kylmät ja märät säät ovat tyypillisiä vaikeita aikoja selkäsairaille, joten täsmää hyvin taas meidän syksyllä pahentuneisiin oireisiin. Pompottelu on vähentynyt ihan hurjan paljon Gabapentinin aloituksen jälkeen, rinnalle määrättiin nyt tarvittaessa otettavaksi Rimadylia ja Sirdaludia. Olisi täytynyt vain itse reagoida vähän nopeammin ja herkemmin oireiden pahenemiseen – tosin en itse uskonut että ko. lääke edes auttaisi, kun ei se aiemminkaan ollut auttanut. Mutta pääasia että nyt auttoi ja Nyyti voi paremmin.
Nyyti pääsi eilen eroon myös yhdestä ylähampaastaan, vasen I3 oli alkanut muuttaa väriään vaalean lilaksi ja tuttu eläinlääkäri tsekkasi sen ja suositteli poistoa. Nyt sitten päästiin legosta eroon, se oli murtunut ienrajan kohdalta. Joku tälli siihen on tullut, tiedä sitten mikä ja milloin.

 

Nessin verikoetulokset tulivat. Siltä otettiin silloin dermatologin käynnillä verikoe, joka kertoo yliherkkyysoireiden syyn. Ruoka-aineallergioita se ei näytä, siihen ainoa keino on tuo eliminaatio- ja provokaatiodieetti jolla nyt ollaan. Mutta verikokeessa näkyi yliherkkyys punkeille ja kirppujen syljelle (!!), sekä lievänä heinille. Viitearvot on <10, ja tuo ötökkälukema oli yli 1200, eli todella korkea. Heinät olivat vain 20. Verikoe meni nyt johonkin jatkoselvittelyyn, jolloin saadaan spesifimpi tieto yliherkkyysreaktion aiheuttajasta. Seuraava aika dermatologille on jo 27.12., jolloin Ness saa uudelleen pistoksena annettavan Cytopoint-lääkkeen, joka hillitsee koiran atopia-oireita. Mutta iho silmien ympärillä on kyllä rauhoittunut, liekö sitten tuostan Cytopointista vai ruokavaliomuutoksesta johtuvaa?

Iho silmien ympärillä on jo paljon parempi ja turkki palautuu, kuvilla on eroa kolme viikkoa:

 

Unna-muru on taas paljon parempi! En tiedä onko sillä joku outo loppusuoran piristyminen, vai oliko sillä syksyllä vaan oikeasti se lonkka kipeä Nessin aiheuttaman tällin johdosta.  Unna on päässyt nyt joka toinen päivä osallistumaan vähän pidemmälle lenkille, ja se on jaksanut tosi hyvin. Ero on ihan huikea, kun syksymmällä laahustettiin yksi kilsa, ja nyt mennään häntä pystyssä pirtsakkana yli tunti! Mä itse olen ollut sairaslomalla, kun sain samaan syssyyn flunssan ja venäytin selkäni (solmimalla vaelluskengät huonosti, jolloin toisen kengän rusetti tarttui toisen kengän metalliklipsiin – oli aikamoinen äkkipysäys!), joten mun lenkkitahti on ollut huomattavasti normaalia hitaampi, mikä on sopinut Unnalle oikein hyvin. Mutta on kyllä ihanaa kun Unna on ollut parempi, mä olin lokakuussa jo ihan varma että meillä on enää muutamia kuukausia aikaa yhdessä.

Pirtsakka mummo pudotti ihan kaiken pohjavillansa, joten nyt sitten ollaan kaljuja ja tummia…

Nyt olen lomalla – näin sairasloman perään, ja kotona oleminen on tehnyt kyllä mentaalisesti tosi hyvää. Sitä ei aina edes ymmärrä miten hurja tahti töissä on, välillä tuntuu että pienetkin asiat työpäivän päätteeksi tuntuu aivan liian suurilta ja välillä mitään ei jaksaisi. Jos noita koiria ei olisi, painaisin varmaan 10 kg enemmän ja viettäisin vapaa-aikani sohvalla. Mutta onneksi ne tarvitsevat paljon, koska sitä kautta saa itsekin ihan hurjan paljon! Mutta nyt on onneksi tullut levättyä koko syksyn edestä. Tällä viikolla aion vain fiilistellä joulua. Kuusi ja kinkku ostettiin tänään ja loppurutistuksena pitäisi vielä tehdä joulusiivous, sitten saa vain olla ja nauttia joulun tunnelmasta, ihanaa.

Alla vielä kuvia meidän porukasta parin päivän takaa, hyvää joulua kaikille teille, jotka seurailevat tätä kautta meidän elämää! <3