Huikea pohjoinen

Vitsi miten hieno reissu meillä olikaan! Edellisen päivityksen jälkeen startattiin seuraavana aamuna aikaisin auto kohti pohjoista. Unna vietiin jo edellisenä päivänä hoitoon, sen oli paljon parempi jäädä Dollan kaveriksi tänne, kun ei se enää jaksaisi tuollaisia reissuja. Loman ekana kohteena oli Limingassa TOKO SM:t, jotka sattuivat sopivasti matkan varrelle. Ilman pohjoisen reissua en olisi ajellut niin kauas turistiksi, mutta 6 h autolla ajoa yhdelle aamulle oli aika sopiva määrä ja tauko SM:ssä oli oikein mainio. Saavuttiin mun ”noin” aikatauluarviolla täydellisesti paikalle juuri kun Oili ja Zip astuivat numerolla 1 kehään tekemään yksilöliikkeitä! Myös Nyytin Neo-poika oli ekaa kertaa finaalissa mukana, joten jännittämistä riitti. Neo harmillisesti nollasi ruudun kun seisoikin takalinjalla, mutta jo pelkkä finaaliin pääsy Suomen huikeassa tasossa on superhieno juttu! Olin edellisenä päivänä seurannut tiiviisti kotoa livetuloksia, mutta koepaikalla ollessa tuntui että tuloksissa ei meinannut pysyä kärryillä kun oli mukava nähdä kaikkia tuttuja ja jutella. Carita ja Hurja voittivat hienosti suomenmestaruuden, onnea! Nessin Jeti-veli voitti lauantaina avoimen luokan ja Pipsa-sisko vetäisi myös alokkaasta hienot pisteet. Oli kiva nähdä sisaruksia ja vaihtaa kuulumisia, on niissä kyllä niin paljon samaa.

Ness, Pipsa ja Jeti

Limingan SM:stä lähtiessä suunniteltiin että mennään yhdeksi yöksi Hossaan. Ekan yön yöpymispaikkaa emme olleet sen kummemmin suunnitelleet, tavoitteena oli olla seuraavana päivänä Kuusamossa ja yöpyä vain matkalla sinne jossain kivassa paikassa autossa. Matkalla bongattiin Syötteen kansallispuiston kyltit, ja kurvattiin sinne yöksi. Mulla on tavoitteena kiertää kaikki kansallispuistot, joten tulipa käytyä nyt sielläkin. Illalla käveltiin puiston reittejä pitkin iltalenkki ja sopivasti luontokeskukselta löytyi täyspitkä frisbeegolfrata, joka pelattiin seuraavana aamuna läpi.

Iso-Syötteen huipulla

Kuusamossa meillä oli kylpylähotelli varattuna kolmeksi yöksi. Kuusamon loma oli kunnon aktiivireissu, kahtena päivänä vuokrattiin fatbiket ja pyöräiltiin 15 km ja 21 km lenkit ja pelattiin frisbeegolfia päivittäin. Iltaisin olikin kiva lillua kylpylän porealtaissa kun oli tullut päivällä liikuttua kunnolla. Yhtenä päivänä tehtiin päiväretki Sallatunturille, jossa kokeiltiin täysjousitettuja sähköfatbikeja. Noilla olisi aika huikean hauska ja helppo lenkittää koiria, harmi että ovat aika suolaisen hintaisia – ko. pyörien ovh oli 4500€. Täytyy varmaan pistää lotto vetämään!

Latupohjia pitkin koirien oli turvallista juosta pyörän mukana

Kuusamosta ajeltiin mun lempparipaikkaan Lapissa; Pallakselle. Mä olen ollut siellä aikanaan ekan kerran rippikoulussa, ja jotenkin sinne tuntureille jäi silloin pala sydäntä. Tuollaisen karun jylhät maisemat on ihan mielettömän hienoja. Pallaksella vietettiin yksi yö hotellissa ja kierrettiin illalla 9 km Taivaskeron kierros. Pallakselle nousu tuntui silloin taas kohtuullisen raskaalta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli ihan lastenleikkiä verrattuna edessä olleeseen Senjan Husfjelletille kapuamiseen. Meillä oli kautta reissun ihan mielettömän hyvä tuuri säiden suhteen, aurinkoista ja kaunista, muttei liian kuumaa. Ötököitäkään ei ollut yhtään, kun edellisellä viikolla oli Lapissa ollut jo muutama pakkasyö. Täydellistä. Pallaksellakin sattui kaunis ilta ja se olikin ainoa kerta kun koko reissun aikana napsin enemmän kuvia mukana olleella järkkärikameralla. Alla muutamia kuvia ihanalta Pallastunturilta ja Taivaskerolta. Kansallispuistojen alueella pyrin noudattamaan sääntöjä koirien kytkettynä pitämisestä, mutta kuvia varten tytöt saivat tietty juoksennella vähän vapaana. Poroja näkyi jo Syötteellä ja Kuusamossakin, ja oli kiva huomata että molemmat ovat edelleen täysin ”porovarmoja”. Katsovat kiinnostuneena ja saattavat ajaa vähän jälkiä, mutta eivät edes harkitse perään lähtemistä, kuten eivät minkään muunkaan eläimen. Unnahan aikanaan oli täysin hallitsematon porojen suhteen, se veti niistä ihan järjettömän kiepit ja sitä ei olisi voinut kuvitellakaan päästävänsä vapaaksi poroalueella.

Pallakselta suunnattiin vihdoinkin auto kohti Kilpisjärveä ja Norjan Senjaa. Senja oltiin valittu kohteeksi jo joitain viikkoja aiemmin, kun sitä on kovasti kehuttu ja kuvat sieltä vaikuttivat huikeilta. Ja sitähän se olikin! Turkoosia vettä, valkoisia hiekkarantoja ja korkeita vuoria. Ekana iltana löydettiin kaksi hienoa hiekkarantaa, joista toinen oli myös telttailualueena. Norjassa reissaaminen on tehty kyllä tosi helpoksi, kun tuollakin oli ilmainen leirintäalue lämmitetyllä wc:llä ja vesipisteillä. Meillä oli teltta mukana, mutta päädyttiin nukkumaan kaikki yöt mun autossa, johon mahtui tosi hyvin kun kaadettiin takapenkit ja oltiin jo edeltävästi ostettu sinne kunnon patja taakse. Tavarat raivattiin vain alta pois suksiboksiin.

Bøvaerin rannalla

Nyyti ja Ness nauttivat ihan hurjasti kun pääsivät rannalle juoksemaan. Takana oli useamman tunnin autolla ajo, joten tyypit ottivat ilon irti. Uimaan en niitä päästänyt, jäämeren vesi oli hyisen kylmää. Illalla yöpymispaikan rannalla istuskellessa tavattiin muita turisteja, jotka suosittelivat koirien kanssa patikointiin läheisen Skalandin kylän kirkon pihasta lähtevää Husfjellet-vuoren (635 m) reittiä. Senjan kuuluisin huippu Segla me päätettiin jättää väliin, kun loppumatka reitistä olisi kuulemma ollut todella kivikkoinen ja haastava koirien kanssa. Lisäksi mä en tunne oloani kamalan kotoisaksi äkkijyrkkien satojen metrien pudotuksien äärellä. Husfjelletille nousuun meni muutama tunti ja varsinkin loppuvaiheessa nousu oli aika raskas. Tosin lähellä häämöttävä huippu sai pistämään töppöstä toisen eteen. Vuorelta oli jokaiseen ilmansuuntaan ihan mielettömät maisemat. Jäämeri ja vuorijonot levittäytyivät ympärillä ja aurinko paistoi. Huipulla oli tosi tuulista, joten takkia sai alkaa vetämään nopeasti päälle kun nousussa oli tullut sen verran hikiseksi että kylmä tuli pian. Mä en itse uskaltanut mennä korkeimmalle kärjelle, pelkästään kärjen lähestyminen tuntui tosi pelottavalta. B kävi huimapäänä kiipeilemässä ja kiikkumassa muutaman hassun kiven varassa olevalla kärjellä ja mua pelotti niin paljon etten meinannut edes uskaltaa katsoa. Koirat pysyivät visusti valjaissa ja hihnoissa kiinni, tuolla ei olisi voinut kuvitellakaan että olisi antanut niiden olla vapaana. Tuo oli kyllä reissun hienoin hetki ja maisema, ihan mieletön paikka jota ei saa kuviin mitenkään tallennettua oikeutetusti.

Bobi reippaana Husfjelletin huipulla

Tuonne kärkeen me kavuttiin

Näkymät huipulta

Suurimman osan matkaa polut olivat helppokulkuisia ja tassuystävällisiä

Senjaa kierreltiin myös autolla ympäriinsä, ja tuosta jäi kyllä fiilis että sinne voisi mennä joskus uudestaankin. Norjan luonto on kyllä ihan käsittämättömän hienoa. Mertakin jaksoi tuijotella vaikka kuinka pitkään veden kirkkauden vuoksi, näkyvyys oli monta metriä. Koiriinkin suhtauduttiin ystävällisesti ja niistä tultiin kyselemään. Bordercollie on Norjan yleisin koirarotu ja lampaita näkyi useasti tien varsilla ja laitumilla. Nyytille ja Nessille me ystävällisesti ilmoitettiin aina lammashavainnoista, ja tyypit oli koomisen näköisiä kun ne kyttäsivät lampaita silmät kovina ikkunan läpi.

Seuraavana päivänä ajeltiin Lyngen-vuonolle. Sielläkin oli aikas hienoa, tosin edellisen päivän vuorikiipeilyt painoi jaloissa sen verran että päätettiin pitää autoilupäivä ja ihailtiin maisemia ajellen ympäriinsä. Yksi pienempi tunturiylänköjen tunturi käytiin valloittamassa matkalla Altaan, kun oli pakko vähän oikaista omia ja koirien jalkoja autossa istuskelun jälkeen. Palattiin Suomeen Altan yön jälkeen hissukseen ajellen, pysähdyttiin Liminganlahden ja Pyhä-Häkin kansallispuistoihin vielä paluumatkalla pitämään lenkkitaukoja.

Lyngen-vuono

Taas kerran jäi kyllä pala sydämestä jonnekin tuonne. Vitsaillen katseltiin aina taloja, joissa roikkui ikkunassa myytävänä-kyltti. Olispa aika huikeaa jos kotipihasta aukeaisi tuollaiset maisemat. Täytyy siis tosiaankin pistää se lotto vetämään…!

Nyt muutama viikko reissusta paluun jälkeen arki ja työtkin tuntuu vielä kevyiltä, kun on ladannut akut kunnolla tuolla tunturien ja vuorien tuulissa. Syksy on nyt todella alkanut helteiden ja auringonpaisteen jälkeen, tällä viikolla on saatu ekat kunnon myrskytuulet ja syyssateet. Mä kyllä tykkään kaikista neljästä vuodenajasta, ainoa mikä vähän ahdistaa on tuo pimeys. Onneksi vuorotyö vähän helpottaa siinä suhteessa, että pääsee viikoittain tekemään kunnon lenkit myös valoisalla. Nessin treenitkin on käynnistynyt lomailun jälkeen kivasti, mutta on siinä kyllä vielä hurjasti hommaa ennen kuin me sinne EVL:ään päädytään!

Ness missinä

Nyt on Nessin eka ja ehkäpä myös vika koiranäyttely käytynä. Tavoitteet täyttyivät, kun lähdettiin hakemaan aikanaan toivottavasti saavutettavaa TVA-arvoa varten H:ta ja saatiinkin EH! Latvialainen tuomari oli hieman kummissaan kun kehään asteli mitä kummallisemman näköisiä bordercollieita samaisen H:n toivossa, mutta onneksi ilmeisesti kehäsihteeri vähän briiffasi mistä on kyse.  Tämän jälkeen tuomari kohteliaasti tiedusteli jokaisen kohdalla että mitähän ko. koira harrastaa ja hymyili iloisesti ja kehui ”working dogeja”. EH:lla Ness pääsi vielä pyörähtämään kilpailuluokassakin, jossa neljästä koirasta se oli ihan ansaitusti se neljäs. Saatiin varmaan keveyttä vähän anteeksi iällä, kun Ness oli luokan nuorin ja kuitenkin kesken kehityksen oleva 2-vuotias.

2 years old female. Could be little bit stronger. Feminine head. Could have better topline. Could be stronger in elbows. Correct angulation. Movement very well. Nice temperament. Tail is not always in correct position.”

Ness näyttelee. Kuva: Heidi

Näyttelyviikonloppuna alkoikin kesä. Lämpöennätykset huitelivat +27 asteessa, viime kesänä ei ollut ilmeisesti yhtään noin lämmintä päivää, ja nyt eletään vasta toukokuun puoliväliä! Tää on muutenkin niin ihana vuodenaika, ja kevät tuli kertarytinällä kera ihanan heleän vihreyden! Ihan parasta. Tää vuosi on muutenkin ollut säiden puolesta täydellinen; lunta ja pakkasta talvella, lumet lähti nopsaan ja nyt tulikin suoraan kesä. Tosin tällä viikolla kun mittari on ollut joka päivä yli +25 astetta, on täytynyt vähän himmailla treenien ja lenkkien kanssa. Unna on ihan piipussa pienenkin kävelyn jälkeen, joten siltä lähtee turkki sunnuntaina. Ei se vaan kestä enää näitä kuumia, joten täytyy helpottaa sen oloa. Enkä tietysti mummelia lenkitäkään, ollaan köpötelty hissukseen se mitä se jaksaa.

 

Lämmön myötä myös kyyt on ilmeisesti liikkeellä, kun törmättiin lenkillä ikävästi nokikkain kyyn kanssa. Nyyti sen bongasi ja hätkähti, jäi kivasti tuijottelemaan pää ylhäällä sähisevää kyytä. Yäk! Ness oli jo edellä juossut siitä yli… Onneksi kumpikaan ei saanut osumaa, mutta nyt en kyllä ole uskaltanut tuolla metsässä lenkkeillä, se on just kuiva ja kallioinen mäntykangasmetsä, missä ne varmaan viihtyy. Onhan niitä tietysti ”kaikkialla”, mutta jää noista pieni kammo. Vielä isompi kammo jäi kyllä kun saatiin pari viikkoa sitten samaisessa metsässä irtokoirat kimppuumme. En ehtinyt suojelemaan Nyytiä ja Nessiä ollenkaan, kun kaksi koiraa syöksyi suoraan kiinni niihin. Sain itse kolmannen niistä kiinni, sen rotuinen olisi voinut tehdä tosi ikävää jälkeä. Molemmat mun koirat kaadettiin maahan ja irtokoirat purivat niitä useampaan kohtaan, mutta reikiä ei onneksi ehtinyt tulla. Nyyti pääsi toisen alta pois ja juoksi karkuun. Mun sydän meinasi särkyä kun ajattelin tota jälkikäteen. Nyyti, joka on oikea iilimato eikä päästä mua silmistään, oli niin paniikissa että lähti vaan juoksemaan pois. Se kyllä koki aikamoisen henkisen kolauksen, se ei ole ikinä joutunut tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi. Se on selkeästi edelleen nyt pari viikkoa myöhemminkin tosi varpaillaan ja häntä pystyssä kun vieraita koiria tulee vastaan. Nessin sain onneksi oman selkäni taakse kun tilanne alkoi rauhoittumaan ja se totteli käy siihen -käskyä, jonka jälkeen omistajat kalastelivat irtokoiransa kiinni. Raukka tosin haukkui sellaista hysteeristä huutoa koko ajan maasta, mutta jäin juttelemaan koirien omistajien kanssa osittain senkin takia että omat koirani rauhoittuivat. Nyyti ei meinannut uskaltaa tulla enää edes mun luokse, vaikka irtokoirat oli kiinni ja usean metrin päässä meistä.

Mua niin raivostuttaa tollainen vastuuttomuus, että koiria jotka eivät ole tippaakaan hallinnassa pidetään vapaana. Tossa olisi voinut käydä todella kurjasti, varsinkin kun toi Nyytin selkä ei todellakaan ole terve eikä kestä sitä että se kaadetaan useamman kerran maahan. Ja jos Nessille olisi tullut joku pysyvä vamma, niin eipä olisi ollut sitten enää yhtään koiraa kenen kanssa harrastaa. Oli ihan kamala fiilis alkaa käydä siellä metsässä läpi kuolaisia koiria, että mistä alkaa löytyä vammoja. Karvoja niistä lähti purijoiden suuhun, että on noilla varmaan ollut paikat vähän hellänä ja mustelmilla, mutta molemmat liikkuivat onneksi ihan puhtaasti heti tapahtuneen jälkeen. Itse olin sen verran järkyttynyt, että oli pakko soittaa B hakemaan meidät metsästä autolla kotiin. Toi oli varmaan pelottavin irtokoirien kohtaaminen ikinä, toivottavasti ei toistu enää.

Ness on kokenut jonkinlaisen positiivisen muodonmuutoksen tuon raakaruokinnan aloittamisen jälkeen. Se on kasvattanut ekaa kertaa ikinä vähän pidemmän turkin, sekä alkanut keräämään kivasti lihastakin. Varmaan tuo ikä ja aikuistuminenkin vaikuttaa, mutta muutos on ollut kyllä aika selkeästi samaan aikaan ruokinnan muutoksen kanssa. Kiva juttu. Tosin nyt sillä on taas ne silmät ärtyneet ja se vähän kutisee. Kokeilin sille muutama viikko sitten lohta, voi olla että se ei sopinut ja oireilu on nyt jälkimaininkeja siitä. Nyt palattiin siis takaisin pelkkään kanaan ja kalkkunaan.

Nyyti-muru on voinut tosi pitkään tosi hyvin! Meillä on ollut aikatauluhaasteiden vuoksi vähän pidempi tauko fyssarikäynneissäkin, ja silti me voidaan hyvin. Se ei ole vammakävellyt pariin kuukauteen kuin kerran jäähkälenkillä, kun erehdyin antamaan sen tehdä ruutua nurmella. Liekö vähän liukastunut ja selkä siitä kiukustunut, mutta oireilu jäi onneksi vain siihen iltaan. Nyt se on voinut jo sen verran pitkään hyvin, että lenkeilläkään en vainoharhaisesti kyttäile sen jokaista askelta. Gabapentin menee edelleen, mutta alan varmaan kohta purkamaan sitä kesäksi alas. Syksyllä sitten taas uudestaan lääkitys kehiin, jos tää syksy on samanlainen kuin edelliset.

 

Ensi viikonlopuksi suunnataan Tending-kevätleirille. Kivaa! Sitten onkin koko kesä ihan auki, ei mitään suunniteltuja kokeita tai muita koiramenoja. En aio hoppuilla EVL-kokeiden kanssa, treenaillaan nyt rauhassa ja mietin debyyttiä jonnekin alkusyksyyn. Nyt me fiilistellään tätä ihanaa alkukesää ja lenkkeillään paljon! Alla vielä muutama kuva tän päivän lämmittelylenkiltä. Oli kyllä lämmin lämmitellä, kun mittari kipusi taas epänormaaleihin Suomen kevään lukemiin, jonka johdosta treenitkin jäivät vähän lyhyiksi. Täytyy vielä mainita erikoinen häiriö, kun Nessiä tuli vikittelemään kesken ohjatun noudon rusakko jolla oli kevättä rinnassa. Onneksi Nessiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka pupu pomppi innoissaan kohti merkkiä jolla Ness seisoi. Tyyppi vain vilkaisi murhaavasti, että häivytkö mun kentältä, kun tässä olisi tärkeä kapulahomma kesken!

 

 

 

 

 

 

 

 

Suolla juoksemassa

Iik, mä sain Nessille koepaikan kahden viikon päähän! :) Tällä kertaa tuntuu siltä, että kyseessä on oikeastikin _koe_, koska on meillä aika vaiheessa ja epävarmoja monet voittajaluokan liikkeet. Mutta tuleepahan ainakin haettua vikalista, ja saatua toivottavasti yksi positiivinen koekokemus lisää. Ollaan treenattu melko ahkerasti nyt, ja eniten työtä tuottaa kyllä edelleen vähän epävarmat tunnari ja kaukot. Kaikki vauhtiliikkeet Nessillä on ollut nyt aika kivalla mallilla, samoin jäävät. Vaikka se on vauhdikas, niin se on ihanan kuuliainen ja vastaanottavainen, joten sitä on ollut tosi helppo työstää taas eteenpäin. Mulla on tosin paha tapa unohtaa treenata paikkiksia, joten nytkin tajusin jo ilmoittautumisen mentyä, että täytyisi varmaan opettaa se piilopaikallamakuu. Auts. Timo vielä Ojangossa ohjeisti, että se on häirittynä, kuten ennen EVL:ssä. No, on me tehty se nyt ainakin kahdesti jo… Onneksi Nessille tuo on arjen kautta edes vähän tuttu liike, olen pitänyt sitä käy siihen -käskyn alla pötköttelemään erinäisissä tilanteissa ja paikoissa, joten ei tuo sinänsä nyt niin kamalasti siitä eroa.

 

Nessin Apoquel-kuuri loppui sopivasti pari päivää sitten. Mä niin toivon että iho pysyisi nyt kunnossa! Ness alkaa olla nyt ekaa kertaa pitkään aikaan täysin normaalin näköinen, iho silmien ympärillä on ehjä ja siisti, ja turkki on kasvanut takaisin.

Kävin toissapäivänä pitkästä aikaa tuolla meidän ”lähi-Lapissa” eli sillä ihanalla suolla jonka löysin syksyllä. Yöpakkasten vuoksi on ollut tosi hyvät hankikantokelit, ja päivisin mukavan lämmintä ja aurinkoista. Kamerakin pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan, joten tuli räpsittyä taas ihan urakalla kuvia tytöistä. Mulla ei yleensä ikinä ole mukana leluja lenkillä, mutta nyt ajattelin että Nessin saa kivasti juoksemaan lelun kanssa. Nyytille kun antaa lelun, niin sille käy aina näin, se jähmettyy maahan makaamaan ja koomaa lelunsa kanssa:

Unna joutui kulkemaan visusti hihnan päässä, kun tuo suo ympäröivine metsineen taitaa olla hirvien ja peurojen koti. Nytkin näin kaksi hirveä melko läheltä, ja lähes kaikki metsässä menevät polut olivat eläinten tekemiä. Unna sai olla hetkellisesti hallitusti vapaana, jotta sekin pääsi linssin eteen. Lapinkoira sopii kyllä täydellisesti suomalaiseen maisemaan.

Bortsut ottivat hankikannosta ilon irti… Annan niiden juosta kilpaa vain luvan kanssa, ja ne onneksi nykyään lähtee tekemään sitä vaan kun niitä vähän hetsaa ja käskyttää ne juoksemaan.


”Tehdäänkö niin, että katotaan kaikki jonnekin muualle ja väännellään korvat oudosti?”

Nyyti on ollut nyt pitkään hirmu hyvässä kunnossa, oon niin onnellinen. Selvittiin nyt kovista pakkasista hengissä, seuraava koettelemus on kevät ja märkyys. Täytyy toivoa että olisi mahdollisimman kuivaa ja tuuletonta, ja sitten saisikin tulla jo sellainen +20 astetta ja auringonpaistetta. Oispa kiva. Päivä on pidentynyt jo niin paljon, että alkaa tuntua jo siltä että kevät on tulossa. Lumen määrää ja lämpömittaria katsoessa ei aina kyllä ihan tunnu siltä. Eilen aamulla kun lähdin töistä kotiin, näytti mittari -13 astetta. Aika hurjaa näin melkein huhtikuun puolella.

Nyt seuraavat kaksi viikkoa on edessä ahkeraa ja toivottavasti myös eteenpäin vievää treenaamista. Kivaa, ja vähän jännääkin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamuauringossa

Viime viikot ollaan saatu nauttia aika huimasta talvesta: lunta tuli paljon muutaman päivän ajan, ja sitten alkoi pakastumaan ihan kunnolla. Meillä oli viime- ja toissaviikolla lähes poikkeuksetta aamuisin yli -20 astetta. Noin hurjat pakkaset alkoi rajoittamaan koirienkin lenkitystä, joten lepopäiviä tuli melko paljon. Onneksi pahimmat höyryt päästiin vapauttamaan Ojangon lämpimässä hallissa.

Nyytistä on tullut tuon selkäsairauden myötä tosi kylmän arka. Se alkaa herkästi nostelemaan ja pompottelemaan tassujaan näillä kovilla pakkasilla. Mulla olevissa tossuissa on sen verran liukkaat pohjat, että on vielä isompi vahinko jos se pääsee niissä liukastumaan, joten mentiin sitten kovemmilla pakkasilla vaan pikapissatuslenkit. Kiertelin etsimässä uusia tossujakin sille, mutta ne oli jokseenkin kaikkialta loppu. Uuden superlämpimän avaruuskangas-vuorillisen Hurtan takin Nyyti sai, jotta edes selkä ja isot lihakset pysyisivät lämpimänä.

Melkein joka päivä on paistanut aurinko, ja kylmimpinä päivinä teki ihan pahaa kun ulkona oli niin mielettömän kaunista, mutta siellä ei oikein kärsinyt olla. Eilen aamulla yövuoron päätteeksi oli ”vain” -12 ja ihana aurinkoinen aamu, joten oli pakko napata kamera mukaan ja lähteä hetkeksi pelloille kävelemään.

Unna on porskuttanut taas tosi pirteänä, sitä on niin ihana seurata kun se viipottaa tyytyväisenä menemään Nyytin ja Nessin perässä. On se vähän seniili, kun ei esimerkiksi hiffannut että meidän kanssa samalla pellolla oli peuroja. Nyyti ja Ness bongasivat ne heti, mutta ne eivät onneksi ole ikinä lähteneet minkään eläimen perään. Varsinkin Nyyti on kyllä tosi kiinnostunut katselemaan peuroja, ja Ness mielellään ajaa niiden jälkiä. Mutta on noi hallinnassa olevat bc:t kyllä niin helppoja. Unna tajusi peurat vasta myöhemmin hajun perusteella, kun ne olivat jo lähteneet metsään meitä karkuun. Mummeli oli jo hajun perusteella sitä mieltä että aikoo häippäistä maisemista ajelemaan jälkiä! Pikku pirulainen, on se kyllä sinnikäs tyyppi.

Nessin silmät on alkanut parantua tosi hyvin. Cytopointin vaikutuksen lakkaamisen kyllä huomaa, kun se heti alkoi vähän rapsuttelemaan ja hieromaan silmiään etutassuilla, kun vaikutusajan päättymisestä oli mennyt muutama päivä. Nyt syödään sitten vielä Apoquel-kuuri ja katsotaan miten sen jälkeen käy. Jokin altistava juttu tuossa on, joka ei liity varmaankaan nyt ruokavalioon, kun Ness ei ole syönyt pariin kuukauteen muuta kuin RC:n Anallergenicia.

Nessin kanssa treenit on sujunut kivasti. Moni juttu etenee ja muista liikkeistä vähän perässä laahanneet kaukotkin on nyt edennyt perinteisellä takapalkalla avustettuna. Kohta voisi alkaa miettimään kisakalenterin selailuakin. Kivaa!

Nyyti on voinut tosi kivasti. Helmikuun alussa fyssarilla se oli vähän jäykkä, mutta kireyttä saatiin pois ja se näkyy kyllä liikkeessäkin. Lisäksi se on ollut iloisen hyväntuulinen ja liikkuu mielellään. Sillä alkoi juoksu pari viikkoa sitten, joten se on ollut vähän sitä mieltä että Ness voisi olla ihan kiva tyttökaveri. Saa nähdä intoutuuko pikkusisko tekemään juoksun nyt samaan aikaan, mikä olisi kyllä kevään ja kesän mahdollisten kisojen kannalta aika hyvä juttu.

Loppukevennyksenä kuvasarja siitä mitä käy, jos kiusaa vanhuksia:

…nyt kohta taas aamulenkille ja ansaitusti nukkumaan. Taas yksi töissä valvottu yö takana, ja ajatus omasta sängystä alkaa olla todella houkutteleva. Varsinkin kun voi napata kainaloon kaksi mustavalkoista ystävää ja yhden harmaan pörröisen. Ensi kertaan!

 

 

 

 

Helmikuun hangilla

Viime viikolla oli aivan ihana aurinkoinen päivä, joten oli pakko pitkästä aikaa kaivaa kamera esiin ja lähteä metsään ottamaan kuvia tytöistä. Nyt on muutenkin ollut just sellainen sää kuin talvella kuuluukin; paljon lunta ja kiva pakkanen.

Unna on jaksanut taapertaa hankilenkeillä hyvin, ja itseasiassa tuo lumimäärä mahdollistaa sen, että se pääsee juoksemaan myös vapaana. Sillähän on edelleen aikamoinen hinku riistaeläinten perään, mutta mitä enemmän lunta on, niin sen hitaammin se pääsee elukoiden perään. Kätevää.

Toissapäivänä tuli kaksi vuotta siitä, kun pikkuinen Ness muutti meille. Muistan miten en meinannut edellisenä yönä töissä pysyä nahoissani, kun edessä oli aamu-unien jälkeen pennun haku kotiin. Ness on kyllä kaikkea sitä mitä toivoimmekin, olen niin iloinen että silloin kaiken sen jahkailun jälkeen päätin sen ottaa. Mua alkoi epäilyttää silloin se, että uskaltaako pennun ottaa, kun Nyytin selkä oli juuri leikattu. Täältä löytyy blogitekstini Nessin ekoista kuulumisista meillä.

Nämä kuvat on otettu reilu viikko sitten, en aiemmin ehtinyt niitä tänne laitella. Positiivista kyllä huomata, että viikossakin nuo Nessin silmien ympärykset on muuttunut taas parempaan suuntaan.

Mun kaksostytöt. Ne on kyllä hauskasti tosi saman tyyppisiä olemukseltaan – ja niillä on ihan samanlaiset korvatkin! Bortsuja kun varsinkin työlinjoissa on vaikka minkä näköisiä, niin meille sattui nyt saman tyyppiset tytöt, jotka ei ole edes sukua toisilleen.

Kyllä silti suomalaiseen maisemaan ja metsään sopii niin hienosti lappalaiskoirat. Ja Unna on mun mielestä aina ollut tosi kaunis koira, varsinkin tuo sen ilme on ihana. Söötti mummo. <3


…etsi kuvasta Nyyti!

Nyyti on ollut ihan superfiiliksissä, kun se on päässyt nyt vähän enemmän treenaamaan. Sen treenit on tosin lyhyitä ja kevyitä, mutta on se vaan niin onnessaan kun pääsee hallille. Haasteena tosin on keksiä sille riittävän vaikeita kuuntelutreenejä ja -haasteita, ettei sen pikkutreenit menisi ihan hölmöilyksi ja päättömäksi touhuksi.

 

 

Suolla

Löysin taas uusia lenkkimaastoja; aivan ihanan ison suon. Ihan huippua, 5 min ajomatkan päässä tollainen ”mini-Lappi”! Siellä oli ihan erämaameininki, näin urosmetson ja jonkun pienen haukan, lisäksi koirien reaktioista ja jäljistä päätellen se on hirvien koti. Pari päivää myöhemmin oli pakko palata sinne uudelleen kameran kanssa, sekä keräämään edellisellä reissulla suon reunan metsistä bongatut kantarellit. Nyt mukaan pääsivät vain bortsut, kun suossa tarpominen oli selkeästi ihan liian raskasta Unnalle.

Ness on kyllä nyt kesän aikana aikuistunut paljon. Ikää on nyt 1 v 8 kk, ja nyt kesän aikana sen kroppa on jäntevöitynyt ja vankistunut. Lisäksi se kasvatti nyt juoksun aikaan turkkiakin, kun se oli koko kevään lähes lyhytkarvaisen näköinen, ainoat pidemmät hapsut löytyivät vain hännästä.

Nyyti on voinut kesän ajan tosi hyvin. Mua vähän pelottaa jo etukäteen syksyn kylmät säät. Eilen aamulla oli vain +5 astetta, viime syksynä ekat oireet tuli +4 asteen säässä. Kunpa meillä olisi hyvä talvi edessä…

Unnasta napsin kuvia pari viikkoa sitten, kun käytiin Sondbyn koirauimarannalla. Ness pääsi uimaan, ja näytti nimensä mukaisesti vähän vesihirviöltä.

Viime viikonloppuna meillä oli Tending C-pentueen, eli Nessin ja sisarusten pentutapaaminen. Kaikki Suomessa asuvat pennut, sekä Lintu-”adoptiopentu” pääsivät mukaan. Oli ihana nähdä miten kaikki olivat edistyneet tosi paljon. Nessin kanssa tehtiin tunnaria, ruutua, eteenmenoa ja sivulletuloja, sekä pieni seuraamispätkä. Tunnarissa meillä on tullut pientä takapakkia, kun pidin taukoa liikkeen kanssa ja etenin tauon jälkeen vähän liian nopeasti. Ruutu on edennyt kivasti ja keksittiin hyvä yhdistelmä targetin ja palkkauksen kanssa. Ruudun takana on valmiina lelupalkka, johon se saa mennä targetilta vapautettaessa. Tällä pääsen vahvistamaan paikkaa ja sain pois pomput targetille mennessä. Eteenmenoa en ole tehnyt vielä oikeastaan ollenkaan, mutta lähden varmaan ekaksi tekemään leluun lähetyksellä; katsotaan miten se lähtee sujumaan ja tarvitseeko metodia vaihtaa. Sivulletulot on nyt vähän taakse vinoja, täytyy olla niiden kanssa tarkempana. Mieluummin tosin niin, tykkään sitä kun se mieluummin vähän ylityöskentelee takaosalla, kuin että ne jäisivät vajaiksi. Mutta tietty se kultainen keskitie, eli oikea suoritus, pitäisi pitää tässäkin kriteerinä.

Pipsa, Lintu, Kyy, Fani-äiti, Ness ja Jeti

Reilun viikon päästä on TOKO:n piirinmestikset, joihin Ness pääsee mukaan alokasluokkaan. Sitten täytyy alkaa suunnitellakin jo seuraavan luokan starttia, kivaa!

Kesäloma nro 1 takana

…ja tänään alkoi kesäloma numero 2! Huippua. Mulla on ollut pyrkimyksenä ainakin kerran kuukaudessa päivittää tänne meidän kuulumiset, mutta nyt heinäkuun loman aikana ei kyllä tehnyt mieli istahtaa läppärin ääreen, joten heinäkuun päivitys jäi tekemättä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Heinäkuussa lomailtiin kolme viikkoa, joista suurin osa ajasta oltiin merellä. Se oli kyllä aivan ihanaa, tehtiin päiväretkiä, parin yön reissuja ja pisimmillään oltiin kuusi yötä veneellä. Mä olin silloin vähän veneen hankkimista vastaan, mutta nyt merielämä vie kyllä mennessään. On se niin rentouttavaa! Ja meillä sattui vielä yhtä sadepäivää lukuun ottamatta ihan superhyvät säät; tuuletonta ja aurinkoista. Harvoin avomerellä näyttää tältä:

Kaikki koirat oli mukana vain yhdellä kahden yön meriretkellä, muuten ne olivat mun vanhemmilla Dollan seurana hoidossa. Varsinkin pidempinä ajopäivinä olin ihan tyytyväinen siihen että ne jätettiin hoitoon, olis niillä ollut vähän tylsää ja pissatusten yms. takia olisi täytynyt rantautuakin useammin. Lisäksi varsinkin Ness on kaikessa huimapäisyydessään vähän vahdittava. Nytkin meidän ”koirareissulla” se onnistui telomaan jalkaansa haavan, kun juoksi muualle katsoen johonkin lätäkköön, jossa kallionkulma tms. viilsi sen rannetta auki. Unnalle taas meinasi käydä huonosti Onaksen laiturilla, kun se liukastui ja kaatui kyljelleen siten, että sen takajalka jäi väännyksiin laiturin rakoon. Se näytti ihan kamalalta, mutta onneksi jalka säilyi ehjänä ja sain sen nopeasti nostettua jaloilleen. Nyyti onneksi säilyi täysin kommelluksitta, lisäksi se on nykyään veneen kannella tosi varovainen, kun viime kesänähän se liukastui kannella laiturille hypätessään.

Unna on nyt kasvaneessa ”fleecekerrasto”-turkissaan ihan supersuloinen. Se herättää kyllä tosi paljon huomiota ja ihmettelyjä rodusta – ja lähes poikkeuksetta kaikki luulevat sitä pennuksi. Yleensä malamuuttipennuksi tai pienikokoiseksi huskyksi. Kaikista hauskin hetki oli kotisatamassa, kun karski keski-ikäinen suomalaismies lakosi polvilleen Unnan edessä, ja hoki että ”mikä tää on, miten tää voi olla näin söpö?!” Siinä ne sitten hetken halailivat – Unna oli tietysti mielissään rapsutuksista!

Unna ja Nyyti päiväunilla Äggskärissa, molemmat löysivät mieluisat paikat:

Unna jaksoi myös täysin pirtsakkana kolmen tunnin ja n. 15 kilometrin Melkuttimien reissun. On se kyllä supermummo. Mukana oli myös Chico-”serkku”. Mä olen tainnut täällä aiemminkin hehkuttaa tuota Melkuttimien aluetta Lopella. Se on kyllä tosi hieno, ja en ole muualla eteläisessä Suomessa nähnyt niin kirkkaita järviä. Kannattaa käydä, jos etsii kivaa päiväretkikohdetta.

Nessin kanssa käytiin yhden yön visiitti Hartolassa Tending-leirillä, missä osallistuttiin molempina päivinä Oilin koulutukseen. Oli kyllä taas hyödyllistä, ja sain todella tarpeelliset pepulle potkimiset. Mä olen jäänyt junnaamaan treeneissä ihan paikoilleni. Tajusin itsekin, että joskus viime talvena Oilin treeneissä käsittelin ihan samoja asioita kuin nytkin. Joten nyt loppuu se samojen juttujen hinkkaaminen, mun täytyy vetää treenisuunnitelmiin laajempi skaala ja oikeasti alkaa etenemään. Osa syytä on kyllä sekin, että olen nyt maaliskuun jälkeen treenannut tosi paljon vähemmän kuin yleensä. Mikä on sinänsä tosi typerää, kun nyt on ulkokausi ja valoisat illat, eli parhaimmat mahdollisuudet treenaamiseen. Mutta nyt täytyy ryhdistäytyä – mulla on nuori ja terve koira, joka vielä vaikuttaa sopivan kivasti tokoon. Ja Nyytikin osasi tuon ikäisenä jo vaikka mitä…

Edellisen loman loppumisesta on vasta reilu viikko – ja nyt alkaa siis vielä viikon pätkä. Huippua. Suuntana on nyt meren sijasta Norja! Joten ensi päivityksessä on varmasti luvassa liuta Norjan maisemia, joissa poseeraavat Nyyti ja Ness. Unna jää nyt matkasta tälle reissulle, sillä ei itseasiassa ole edes passia, enkä halua hyydyttää meidän mummelia tunturiin.

Alla vielä muutama kesämuisto.