Renkaan leirillä

Viime viikonloppu vietettiin taas ihanassa Strömforsissa leireillen. Aiemmin ollaan oltu siellä Tending-talvileireillä, ja nyt oli Nessin ensimmäinen tokon valmennusrenkaan leiri. Aiemmin Nyytin aikana renkaan leirit oli vaihtelevissa paikoissa, mutta lähivuosien ajan Strömfors Dogsports on ollut renkaan yhteistyökumppani ja leirit on pidetty hienoissa puitteissa kauniilla ruukkialueella.

Lauantaina aamupäivällä oli valmentaja Christan kanssa jokaiselle varattu keskustelutuokio seuraavan päivän neljän liikkeen kokeenomaisesta treenistä. Nessille valikoitui kiertonouto, tunnari, zeta ja ruutu. Liikkeen aloitukset olivat treenin ns. pääpointti, lisäksi keskusteltiin eteenmenosta ja ruudun paikasta, jotka ovat vielä vähän hukassa. Iltapäivällä tehtiin pienryhmissä omatoimitreenit. Tein ohjattua, tunnarin ja kiertonoutoa, jossa tein ekaa kertaa hämykäskyjä lähtöön. Niillä oli aika kiva vaste, ja Nessin juoksemaan lähdön odotus vaihtui hieman hämmentyneeseen tarkkuuteen käskyjen suhteen.

Sunnuntaiaamun kokeenomaisessa treenissä ei tapahtunut muita hämminkejä, kuin että eteenmeno meni ihan räpeltämiseksi ja ruutu ei löytynyt ”ikinä”. En ole aiemmin tehnyt kokonaan punaisilla merkeillä ja ruutunauhalla, ja jostain syystä Ness ei sitä meinannut millään erottaa, vaikka näytin ruutua jo tosi läheltäkin. Vasta kun kävin siellä itse, se hahmotti sen. Kävinkin jo kaivelemassa nyt punaiset merkkini esiin, täytyy alkaa treenata vaikeampia ruutuja.

Iltapäivällä kaikille oli varattu 20 minuuttia aikaa omavalintaisten ongelmien käsittelyyn Christan kanssa. Meillä ei tällä hetkellä ole sellaista teknistä tai mihinkään tiettyyn liikkeeseen liittyvää ongelmaa, joka ei todennäköisesti ahkeralla treenaamisella ja ihan perus opetustyöllä paranisi. Joten päätin käyttää meidän ajan keskustelulle yleisesti treenien suunnittelusta ja siitä kuinka mun kannattaa Nessin kanssa nyt edetä. Sain paljon irti keskustelusta, ja niitä tärkeitä huomioita kuuntelutreeneistä, kokonaisuuksien, mentaalisen hyvinvoinnin ja optimaalisen viretilan hallinnasta. Nyt treenilistalla onkin paljon liikkuroituja treenejä, odotusarvojen purkamista ja oikeasta mielentilasta palkkaamista sen sijaan, että koira pääsisikin jatkamaan liikettä ollessaan avoin ja rento.

Leiri tuli tosi hyvään saumaan meidän sterkkaussairasloman jälkeen, varsinkin kun nuo keväiset metsäpolut meinaavat vähän vetää puoleensa pölyisten kenttien sijaan. Seuraavaksi suunnataan reilun viikon päästä Tending-leirille, jossa varmasti pääsee tekemään hyviä treenejä.

Ystävykset Yoda, Roima, Valo ja Siri Nyytin ja Nessin kanssa jäähkälenkillä

FI TVA Ness

Ihana Nestori täytti tavoitteet ja valioitui lauantaina Ojangon valintakokeessa. Olin etukäteen toivonut, että edes jompana kumpana päivänä saavutettaisiin ykköstulos ja voitaisiin jäädä tyytyväisinä valiotittelin kera tauolle. Toive onneksi toteutui lauantaina, varsinkin kun sunnuntain koe meni jokseenkin penkin alle! Sunnuntaina nollattiin molemmat yksi liike: Ness nollasi tunnarin nostamalla väärää ja mä nollasin eteenmenon käskyttämällä Nessin aivan liian aikaisin pysähtymään. Jotta säilyisi jonkinlainen kauhun tasapaino, niin lauantaina käskytin sen taas liian myöhään, jolloin se oli rinkulasta takaa ulkona ja lauantaina sitten tietty edestä ulkona. Aargh! Mä jotenkin niin inhoan koko tyhjään lähetystä, enkä ole treenannut vielä kunnolla siirtymistä saati pysähdyskäskytyksen ajoituksia. Ehkä tää oli opettava kokemus siitä, että muistan jatkossa olla tarkempana noissa. Itse eteenmenot oli kivan suorat, ja koira olisi kyllä selvinnyt niistä kunnialla, mutta ohjaaja ei selvinnyt! Tunnarin väärän nostaminen oli tylsä virhe, mutta onneksi Ness kuitenkin kykeni tekemään päätöksen ja toi oman heti kun sen kohdalle sattui.

Sunnuntain koe oli kaiken kaikkiaan aika huono, mielentila oli Nessillä tosi erilainen kuin lauantaina. Se oli selkeästi kiihtyneempi ja keskittymättömämpi, vähän karmit kaulassa -mentaliteetilla liikkeellä. Jo kehään mennessä oli pitkä siirtymä luoksetulon aloituspaikalle, ja tunsin heti että nyt lähdetään tekemään huonoa suoritusta, kun Ness poikkeuksellisesti painoi mun jalkaa ja oli kaiken kaikkiaan vähän hektisen oloinen. Lauantaina tein ennen kehää enemmän pikkutreeniä, sunnuntaina selkeästi liian vähän.

Lauantaina tehtiin lopulta kiva ykkönen 270 pisteellä, jolla sijoituttiin seitsemänsiksi 22 koiran luokassa, eli oikein kivasti. Tuomareina toimivat lauantaina Carina Savander-Ranne ja Pirkko Bellaoui, ja Pernilla Tallbergin ja Kaisa Lähdesmäen kehissä sunnuntaina kahdella nollalla pistesaldoksi jäi surulliset 200,5 p, jolla oltiin täysin ansaitusti koko kokeen viimeisiä.

Mutta nyt on kiva lähteä jatkamaan treenejä, viikonlopusta jäi paljon hyvää pohdittavaa ja kehitettävää. Kiitos tätäkin kautta kaikille meidän ihanille treenikavereille ja meitä tsempanneille, valionarvo oli hienoa saavuttaa Suomen parhaiden koirakoiden joukossa valintakokeissa. Kiitos Ness. <3

Artikkelin kuvista suuri kiitos Maaritille. Lauantain koe alla, sunnuntain räpellystä en ole ehtinyt vielä muokkaamaan, joten sen liitän myöhemmin.

 

 

Valmennusrenkaaseen

Viikko sitten tuli kiva tieto siitä, että Ness on valittu mukaan tokon valmennusrenkaaseen! Tosi hieno juttu. Muistan miten mielettömän onnellinen olin silloin, kun Nyyti pääsi renkaaseen keväällä 2012. Silloin renkaaseen hakeminen – saati sinne pääseminen – oli tuntunut vain kaukaiselta haaveelta ja unelmalta, josta sitten yllättäen tulikin totta. Laskeskelin juuri, että Nyytin kanssa tuli oltua mukana kahdeksalla renkaan leirillä, ja kieltämättä leirien tunnelmaa ja treenejä on jo ollut ikävä. Joten ihan huippuhienoa että nyt Nesskin pääsee isosisko-Nyytin tassunjälkiä seuraten mukaan porukkaan. Mietin jo Tampereen kokeiden jälkeen, että mun täytyy varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni treeneissä, ja ruveta nostamaan kriteerejä ja oikeasti opettamaan niitä juttuja, jotka meillä on vielä kesken. Täytyy tehdä myös järkevät treenisuunnitelmat. Usein mulla treenaaminen menee vähän siihen, että ajaa hallille ja tekee treenin osittain sillä motiivilla, että saa koirat ”väsytettyä” ja tyytyväisiksi. Sillä samalla ajalla ja vaivalla voisi tehokkaalla treenisuunnittelulla saada nopeampaa edistymistä aikaiseksi.

Viime viikko meni lomaillessa, joten tuli treenattua joka päivä, sekä lenkkeiltyä ihania pitkiä lenkkejä. Kävin myös moikkaamassa tuttuja Lappalaiskoirien erkkarin rallytokossa, oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa Unnan Myrtti-tytärtä ja Mette-tyttärentytärtä! En ehtinyt ja tajunnut ottaa pikku menninkäislappalaisista yhtään kuvaa, joten alla vanha kuva mainioista tyypeistä – vasemmalta Unna, Myrtti ja Mette. <3

Nyt täytyy vielä lusia yövuoro loppuun, nukkua muutama tunti ja lähteä taas hallille. Huomenna on jo nimittäin Ojangon valintakoe! Ihanaa päästä taas kisaamaan. :)

 

Nessin seikkailut karsintojen maailmassa

Reilu viikko sitten oli jännät paikat, kun olin ilmoittanut Nessin ekoihin isojen tyttöjen kisoihin, eli maajoukkueen valintakokeisiin Tampereelle. Mihinkään joukkueeseen ei meillä ole tarkoitus ainakaan vielä yrittää, mutta kun muutenkin oli tarkoitus yrittää keräillä valioykkösiä, niin päätin että ehkä me uskalletaan mukaan Tampereelle. Kokeita ne on lopulta siinä missä muutkin! Oli ihanaa päästä taas nauttimaan karsintakokeiden kivasta yhteishengestä ja tapaamaan kaikkia tuttuja. Siinä sivussa kyllä nautin eniten siitä, että nyt mulla on taas EVL-koira, kenen kanssa kisata! Taukoa tulikin yli kolme vuotta. Jos Nyytin selkä ei olisi mennyt, niin eiköhän sekin jollain tasolla vielä kisailisi. Nyt mennään näillä, ja vaikka musta on tuntunut siltä että kukaan koira ei voi ikinä täyttää Nyytin saappaita, niin olen oppinut arvostamaan Nessiä omana itsenään ja varmasti senkin kanssa tulee koettua hienoja hetkiä yhdessä. Ja on jo tietty paljon koettukin! Alla Ness ekoissa karsinnoissaan lähes tasan kolme vuotta sitten, samaisella Tampereen hallilla. <3

Oli hienoa huomata, että vaikka Ness on tosi kokematon ja osa liikkeistä on vielä ihan täysin opetusvaiheessa, niin me selvittiin kehistä kunnialla ja kivalla asenteella. Ainoa oikeasti huolestuttava seikka oli meidän molempien päivien tunnarit. Sunnuntaina tilanne eskaloitui sen verran, että Ness ei jostain syystä pystynyt lähtemään tuomaan mulle omaa tunnaria ollenkaan, vaikka otti sen suuhun useamman kerran. Se oli jotenkin ihan sydäntä murtavaa, ja lopulta pyysin sitä tuomaan oman. Vaikka meillä on ollut tunnarissa ongelmia, niin ei se ole ikinä mennyt noin pahasti lukkoon. Haasteita tuotti ruutu molempina päivinä, ohjattu nollattiin sunnuntaina jokseenkin hulvattomalla sähläyksellä, kun yritin saada sen korjaamaan merkkiä. Lopputuloksena oli kaadettu merkki, ja koira joka tunki kuononsa kartion sisään. Merkkisähläys meni Nessillä myös sen verran tunteisiin, ettei se tavoistaan poiketen irrottanut noutokapulasta! Enpä ole ennen lähtenyt kehästä nauraen nollatun liikkeen jälkeen! Kaukot oli myös ihan kamalat, meidän hataralla pohjalla ollut tekniikka hajoili vielä entisestäänkin, kun Ness muuttui edeltävästi tosi etupainoiseksi ja alkoi ihan kävellä askelia maasta seisomaan nousemisessa. Huh!  Positiivisia juttuja oli seuraamiset, zetat, lauantian ohjattu oli kiva, ja molempien päivien luoksetulot ja kiertonoudot – vaikka niihinkin kyllä mahtui virheitä, kiertonoudossa tuli väärä asento ja sunnuntaina Ness meinasi varastaa noutoon. Paikkiksetkin onnistui ilmeisesti ihan kivasti.

Alla videot molempien päivien kisoista. Ai niin ja ne tulokset – lauantaina tehtiin nipin napin ykköstulos 259 pisteellä, jolla sijoitus oli 11/27. Sunnuntaina höpöiltiin niillä kahdella nollalla tokavikoiksi 220 pisteellä. Yksittäisistä liikkeistä tuli sunnuntaina ihan hienojakin pisteitä, mutta nuo kaksi nollaa kyllä torpedoi ykkösmahikset.

Viime lauantaina ajeltiinkin sitten vaihteeksi Lahteen, jossa oli valmennusrenkaan näyttökoe. Nyt sitten jännäillään pari viikkoa, että oltiinko riittävän hyviä renkaalaisiksi. Sielläkin oli haastetta ruudun kanssa, Nessillä ei ole tällä hetkellä kyllä mitään käryä ruudun oikeasta paikasta. Onneksi treenaaminen auttaa tuohonkin vaivaan.

Seuraavat koitokset on edessä jo vajaan kahden viikon päästä, kun ilmoitin Nessin Ojangon valintakokeisiin. Kivaa – ja jännää!

Kling!

Ja noin kilahti valiokello ekan kerran! Nöyryys on hyve ja ylpeys syntiä, mutta täytyy sanoa että olen kyllä Nessin eiliseen suoritukseen aika tyytyväinen. Virheitä sattui ja tokosuoritus ei ikinä voi olla täydellinen, mutta Nessin osaamistasoon nähden se suoriutui kehästä hyvin ja teki oikeasti töitä. Sillä on ollut satunnaisesti, esimerkiksi meidän voittajaluokan kokeessa, vähän sellainen huoleton ja keskittymätön fiilis, mitä nyt ei onneksi ollut ollenkaan, vaan mielentila oli ihanan keskittynyt ja yritteliäs. Kaukoissa (8) meni jo yliyrittämisen puolelle, kun se keksi itse yhden asentovaihdon, mutta tuota on tapahtunut kyllä treeneissäkin. Ruutukin (9) oli hukassa ja Ness päätyi sivureunasta sisään, lisäksi ruudun paluussa (jota olen treenannut aivan liian vähän) se rassukka juoksi suoraan mun jalkaa päin. Säikähdin tota kolaria vasta kotona kun katsoin videon, koska näyttää siltä että siihen vähän sattui ja se varoo lopussa vähän oikeaa takajalkaansa ja näyttää siltä kuin haluaisi ottaa perusasennon mieluummin kuin seurata. Tuota en tietenkään itse kokeessa nähnyt, ja loput liikkeet se teki ihan normaalisti. Tällistä ei tainnut onneksi sen kummempia seurata kuin hetken kolauksen aiheuttama jomotus, kun se on liikkunut lenkilläkin ihan normaalisti kokeen jälkeen.

Noutojen luovutukset oli taas vähän epäsiistejä roiskaisuja, niitä varten täytyy nyt tehdä joku treenisuunnitelma. Seuruussa (9,5) oli paljon kaikkea pientä huomautettavaa, paikka ei onneksi nyt ole niin edessä kuin vielä muutama viikko sitten. Muutama perusasento oli itseasiassa videolta katsottuna turhan takana. Zetassa (9,5) tapahtui ihan outo kunnon virhe, Ness kääntyi mun perään seisomisesta kun olin kävelemässä sen taakse. Onneksi ei sentään lähtenyt kokonaan liikkeelle, vähän hassu moka! Iloisia onnistumisia olivat ehdottomasti paikkikset, joita ollaan myös tehty aika vähän; tyyppivirheenä siinä on ollut vähän vajaa ja vino perusasento lopussa, mutta nyt sekin oli kunnossa. Lisäksi ryhmässä oli vähän piippaileva koira, sekä osion 1 lopussa jouduttiin lisäkäskyttämään yksi koira takaisin istumaan – tuotakaan häiriötä ei olla treenattu ollenkaan.

Tunnari, kiertonouto, luoksetulo ja ohjattu sujuivat mun makuun kivasti (niistä tuli kympit) , ohjatun merkillä tosin se asento on matala ja nyt se vähän himmasi vauhtia ennen merkkiä. Tunnarissa on takkuiltu kautta aikain vaikka millä lailla, viimeksi ihan tällä viikollakin… joten tuohon tunnariin olin nyt oikein tyytyväinen! Ja oli niissä kaukoissakin enemmän hyvää kuin huonoa, kun ne on todellakin ihan keskeneräiset. Alla suoritus vielä videolla. Oli muuten haastavaa olla kehässä suoritusnumerolla 1, kun ei tiennyt yhtään liikkeiden aloituspaikkoja ja eipä se suoritusjärjestyskään pysynyt mielessä, varsinkin kun kaikki liikkeet tehtiin putkeen. Lisäksi en ollut muistanut jännityksissäni edes katsoa mikä asento kiertonoudossa tehdään, ja jouduin kysymään sen liikkurilta kahdesti (!!) ennen liikkeen alkua. Vanhasta tottumuksesta muistin sentään tarkastaa zetan asentojärkän ja kirjoittaa sen varmuuden vuoksi kämmenselkään. Onneksi liikkurina oli aina selkeä ja nopea Marketta, niin tuntui siltä että joku edes on kartalla siitä mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä, kun itse oli vähän hukassa. Täytyy siis päivittää oma kisapääkin jatkoa ajatellen!

Pikku-Nessiäinen sai siis 305 pistettä, luokkavoiton ja KP:n, tuomarina toimi Harri Laisi. Facebookissa näkyvissä päivitysmuistoissa oli pari viikkoa sitten muisto Nyytin ekasta EVL-kokeesta, joka sattui olemaan samalla tuomarilla ja näköjään pisteetkin on ollut melkein samat, Nyyti oli saanut 304 p. Hauska sattuma! Laitetaanpas vielä siis seitsemän vuoden takaa Nyytinkin suoritukset tänne, osa 1 ja osa 2.

Nyt me huilailtiin eilisilta ja tämä päivä treeneistä, huomenna jatkuu taas! On ollut ihana rentoutua ja nauttia vapaasti viikonlopusta, kun ei tarvitse jännittää koetta enää. Lenkitkin jäi vähän lyhyiksi pyrähdyksiksi, kun mittari tippui -19 asteeseen jo iltapäivällä auringon laskiessa.

Loppukevennyksenä vielä eilisen kokeen jälkeinen uupumus nepalilaisen ravintolan pöydässä, mun vieressä kummityttöni Alva, joka oli Anna-Leenan kanssa meitä kannustamassa.

”After-TOKO”

Alla vielä Tuija Hurmekosken ottamia kuvia kokeesta.

Kohti ekaa EVL-koetta

Lähiviikot ollaan treenattu Nessin kanssa ahkerasti, kun jossain tilapäisessä mielenhäiriössä ja itsevarmuusbuustissa ilmoitin meidät ekaan EVL-kokeeseen. Saa nähdä kuinka käy, koska liikkeet on kaikkea muuta kuin varmalla pohjalla. Mutta tuleepahan ainakin testattua miten setti toimii kokeessa ja haettua vikalista! Edeltävästi treenit on sujunut hyvin, kunnes tällä viikolla on ollut erinäisiä takelteluja ja takapakkeja jo varmemmiksikin muuttuneissa jutuissa. Kiertotötsä on ollut vähän hakusessa, sekä tunnarissa on yhtäkkiä ilmennyt vähän vanhoja virheitä; epävarmuutta oman valinnassa ja väärien hämpsimistä. Kaukokäskyt ovat jo olemassaankin hataralla pohjalla, mutta pääkriteeri nyt ylihuomisen kokeen suhteen on, että Ness pystyisi rennosti tekemään kaikki asentovaihdot. Voittajaluokan kokeessahan se jostain syystä vähän halvaantui mentaalisesti ja ei tehnyt yhtään seisomista! Tosin voihan se olla, että kokeessa kosahtaa jokin ihan muu kuin nuo mun pelkäämät liikkeet, mutta kohtahan se selviää. Ajoittain vähän taikauskoisesti numeroihin suhtautuvana musta oli kiva ajatus, että koe sattui olemaan päivänä jolloin Unna olisi täyttänyt 15 vuotta. Käydään tekemässä Unnan muistoksi suoritus! <3

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Ollaan nyt tammikuussa päästy kahdesti Christan tarkkojen silmien alle. Ekaksi nuorten koirien ringin koulutukseen, jossa tehtiin kokeenomainen viiden liikkeen setti. Mielentilasta saatiin hyvää palautetta, joka on aina mun mielestä se tärkein juttu. Muutamaa viikkoa myöhemmin käytiin uudelleen Christalla, jossa mietittiin vähän Nessin häiriönsietoa ja tsekattiin edellisellä kerralla aloitettua seuruupaikan siirtoa taaemmas. Tarkoituksena oli myös tehdä noudon luovutuksia, kun niissä on ollut aika paljon kaikkea säätöä, mutta nyt Ness ei tehnytkään virheitä – harmi, olisi ollut hyvä saada virheet esiin. Häiriöistä aina tosi kiltillä Nessillä menee vähän pasmat sekaisin, ja se alkaa helposti yliyrittämään, joka johtaa taas helpommin sen tekemiin virheisiin. Jälkimmäisellä koulutuskerralla Ness oli myös vähän enemmän lentoon lähdössä, ja ohjatussa mm. varasti merkille! Täytyy olla nyt tarkempana liikkeiden aluissa.

Olen aina ollut vähän huono treenien kirjaamisessa ja kunnollisten suunnitelmien tekemisessä etukäteen, mutta nyt tilasin uudet treenipäiväkirjat omilla kansikuvilla, joten yritän nyt motivoitua niiden avulla tarkempaan treeniseurantaan! Jospa se olisi mun uudenvuodenlupaus tälle vuodelle…

Maarit otti treeneissä kivoja kuvia Nessistä. Nessin varusteetkin sattuivat olemaan Riemukaupasta, ihana kettupanta ja söötin pinkit noutokapulat.

Nyytille kuuluu taas selän puolesta vähän huonompaa, se alkoi liikkumaan taas huonommin ja aloitin sille Gabapentinin muutama viikko sitten. Sen turvin ”vammakävely” taas väheni, joten näillä mennään toistaiseksi. Nyytistä on tullut myös todella kylmänarka, ja nyt on ollut kovia pakkasia – tiistaiaamuna peräti -28! – joten se on saanut nyt käyttää tossuja kävelyillä. Tosin pahimpina pakkaspäivinä ollaan jätetty suosiolla ulkoilut ihan minimiin, kun molemmat nostelevat tassujaan ja ontuvat heti muutaman minuutin pakkasessa olon jälkeen. Ulkona on kyllä ihan mielettömän kaunista nyt, kun lunta on tullut kunnolla ja on ollut kirkkaita aurinkoisia päiviä.

Nyyti kauneusunilla parin tunnin hankilenkin jälkeen

Ness Ylisenjärven jäällä mökkireissulla

Mun ystävä teki Unnasta aivan ihanan ylläolevan maalauksen. Meinasi tulla itku kun avasin paketin, kun jotenkin Unnan katse ja olemus on taltioitu niin hyvin kuvaan. Täytyy käydä ostamassa teokselle sen arvoiset kehykset ja laittaa se seinälle.

Ness 3 v.

Meidän pikkuinen laastaripentu Ness täytti tänään jo kolme vuotta! Aika kiitää hurjaa vauhtia. Ness on kyllä ollut juuri sellainen mitä toivottiinkin sen olevan. Arjessa äärimmäisen helppo, kiltti ja fiksu bordercollie, jolla on kivasti vauhtia ja poweria harrastuksiin. Se on jollain omalla persoonallisella tavallaan tosi hassu, osittain ehkä sen takia että se on ulkoisesti vähän höntin näköinen! Mutta lähes päivittäin tulee naureskeltua sen ilmeille ja hassuille örinäkohtauksille kun se leikkii. Lisäksi lenkeillä sen menoa on ihana katsella, se todella nauttii juoksemisesta.

Olen edennyt tokossa Nessin kanssa paljon rauhallisempaan treenitahtiin kuin aikanaan Nyytin kanssa. 3-vuotiaana Nyyti oli jo TVA, startannut ekoissa SM:ssaan (tosin ilman sen kummempaa menestystä) ja päässyt valmennusrenkaaseen. Toisaalta ehkä turha vertailla, Nessin kanssa hitaampaan etenemiseen on monia syitä – ja ehkä tärkein niistä se että uusien sääntöjen myötä EVL:n liikkeet ovat hieman työläämpiä opettaa kuin vanhat ja kuormittavat kroppaakin enemmän. Tämän vuoksi olen halunnut pitää treenitahdin maltillisempana. Kun kerran käy niin että se paras ystävä ja kisakoira hajoaa kropaltaan, niin sitä tulee aika varovaiseksi. Tosin Nyytin ”hajoamisen” syynä ei varmastikaan ollut treenaaminen, vaan vika oli ihan synnynnäinen, mutta eipä se säännöllinen ja usein myös raskas treenaaminen varmasti asiaa ainakaan auttanut. Mä olen alkanut pelätä liukastumisia ja muita vaaratekijöitä hurjan paljon enemmän kuin aiemmin, tuntuu välillä että tekisi mieli pitää Ness jossain pumpulissa säilössä, jotta edes se säilyisi terveenä.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna ajelin tyttöjen kanssa Strömforsiin Tending-talvileirille. Oltiin samassa paikassa vuosi sitten samoissa merkeissä, ja koska paikka on tosi kiva ja tää vuodenaika niin ankea, niin marraskuinen ”lomaviikonloppu” poissa arjen tohinoista tuli hyvään saumaan. Sain tehtyä Nessille molempina päivinä kaksi hyvää treeniä ja paikallaolot. Treeneissä tuli taas hyviä vinkkejä ja into jatkaa eteenpäin on hyvä. Olen muutenkin treenannut melko ahkerasti lähiviikkoina, joten oli kiva päästä tekemään taas vieraammassa hallissa ja isommilla häiriöillä treenit. Nyytikin pääsi molempina päivinä lounastauolla luukuttamaan pitkin hallia, ja oli kovin onnellinen omista hömppätreeneistään.

Strömforsin treenipuitteet on aivan ihanat, vanha kartanohotelli ja kaunis ruukkimiljöö vesistöineen. Hallikin on hieno, ainoa että hallin pohjan Jutagrass-pohja ei ole ihan mun makuun, kun se on karkeudessaan vähän turhan kitkainen ja stoppeja yms ei sillä pohjalla oikein uskalla tehdä. Mutta eipä sitä voi olla turhan nirso, hienot puitteet kaikkinensa! Lisäksi tuolle viikonlopulle sattui vielä aivan ihana aurinkoinen, kirpeä pikkupakkassää, joten oli ihana ottaa pieni irtiotto arjesta sukulaiskoirien ja mukavien treenikavereiden kera.

EVL:n liikkeistä tehotreenin alla on lähiviikkoina ollut varsinkin tunnari. Siinä on ollut aika paljon haasteita kaikkinensa, Ness on ollut tosi epävarma ja samaan aikaan sählä kapuloilla, välillä se on varmistellut hurjasti eikä ole nostanut omaa, ja välillä vieraat kapulat ovat saaneet osansa ja se on hämpsinyt niitä. Nyt homma on kuitenkin edennyt tosi hyvin, kun Timo vinkkasi taas palaamaan oman etsimiseen hallissakin, ja Maaritilta tuli hyviä ohjeita miten helpottaa koiraa että se etenee loogisesti kapuloilla eikä pyöri turhia. Koko tunnari on alkanut vähän ahdistaa muakin, kun se on liikkeenä niin herkkä ja koiraa ei liikkeen aikana voi oikein ohjata. Vauhtiliikkeissä eniten hommaa on varmaan vielä eteenmenossa. Lisäksi ollaan treenattu Kantoluodon vinkeillä vähän mielentilaa ruudussa odotteluun, tosin koko liike kokonaisuutena on vielä tosi kesken. Kuten nyt vähän kaikki liikkeet tuntuu olevan levällään, saa nähdä milloin saan pakan kasattua! Noudoissa palautukset on tosi epäsiistejä edelleen, niissä tapahtuu vähän kaikkea; otteen korjauksia, ohijuoksuja, kapulan iskemistä mun jalkaa tai kättä vasten, tai muuta epämääräistä pään heilauttelua… mutta ei auta kuin treenata, en halua vapaaehtoisesti turhia pistemenetyksiä noin tyhmällä virheellä. Zetassa Ness on väläytellyt vähän liiallista oma-aloitteisuutta, ja on tehnyt näppäriä istumisia liikkurin käskytyksestä. Sama ilmiö oli tosin aikanaan alokasluokan jälkeen, kun se oli oppinut yhdistämään liikkuroinnin hanakasti liikkeestä maahanmenoihin. On se kyllä älytöntä miten nopeasti ne yhdistelevät noita asioita toisiinsa ja yrittävät tulkita mitä niiltä milloinkin halutaan. Nessilläkin on ollut kokonaisesta zetasta liikkuroituna vasta tosi vähän kokemusta.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Mutta en nyt meinaa vaipua epätoivoon vaikka välillä tuntuukin että treenattavaa on vielä ihan järjetön määrä, ja että homma junnaa vähän paikoillaan. Ei auta kuin treenata ja täytyy vaan nauttia siitä että on terve ja innokas koira kaverina!

Suht ahkeran treenaamisen lisäksi ollaan lenkkeilty ja löhöilty myös välillä siellä sohvallakin. Allaoleva kuva meidän lähimetsästä marraskuussa kivalta lomapäivän lenkiltä meinasi jäädä Nyytin viimeiseksi, kun ne samat aggressiiviset koirat kuin toukokuussa hyökkäsivät taas meidän kimppuun, nyt yllättäen pitkän matkan päästä vaikka niiden omistaja oli kävelemässä meistä poispäin. Ne tulivat taas suoraan päälle; Ness pääsi onneksi juoksemaan karkuun ja Nyytiä suojasi puremilta tuo Pomppa-takki, mutta sille olisi voinut käydä huonosti kun se pakeni paniikissa hyökkäävän koiran alta, ja juoksi noin kolmen kilometrin matkan maanteitä pitkin kotiin. Onneksi oli tuo oranssi takki päällä, kun se on varmasti auttanut sitä näkymään liikenteessä. Tuo oli toinen kerta Nyytin 9-vuotisen iän aikana, kun se vapaaehtoisesti jättää minut silmistään eikä tottele. Ensimmäinen kerta oli toukokuinen hyökkäys, silloin se pakeni myös kauemmas, mutta jäi näköetäisyydelle. Ikävä kyllä nuo tapahtuneet näkyvät edelleen koirieni käytöksessä, ja ne ovat varovaisen varpaillaan ja pälyileviä metsälenkeillä aina jos kuulevat tai haistavat vieraita koiria. Noihin tapahtumiin saakka ne ovat luottaneet minuun ja siihen että pystyn suojelemaan niitä kaikissa tilanteissa. Nyt se luottamus on menetetty ja sen takaisin saaminen voi olla pitkä taival. Todella kurjaa ja vastuutonta tuollainen aggressiivisten ja hallitsemattomien koirien vapaana pitäminen. Itsekin kammoan entistä enemmän irtokoiria ja niiden potentiaalisia hyökkäyksiä, tuo kamala tapahtuma on edelleen nyt kuukautta myöhemmin lähes päivittäin mielessä, osittain ehkä sen takia että en koe että koirien omistaja olisi hoitanut asiaa aikuismaisesti ja pyytänyt edes anteeksi. Täytyy toivoa että kukaan muu ei joudu samojen koirien hampaisiin kohtalokkain seurauksin.

Kotisohvalla on sentään turvallista!

Vihdoinkin kauan odotettu talvi saapui, ja kolmen yön (ja yövuoron) kuluttua on joulu ja viikon vapaat. Olen niin innoissani kun kaikkialla on kaunis lumipeite ja pakkasen on luvattu jatkuvan ainakin viikon ajan. Aivan ihanaa!

Onnea vielä meidän ihana Ness!

Ness pikkuisena, kuva Heidi Pesonen

Ness kolme vuotta <3

Pieni haikeus ja suru tähän joulun viettoon vielä liittyy, kun yksi on joukosta poissa. Meidän söötti Unna, joka niin tarmokkaasti aina repi pakettejaan auki ja kyttäsi kinkun perään. Mietin myös että muokkaanko tämän blogin nimen, mutta toisaalta Unnan elämästä kertovia juttuja on tänne arkistoituna lähes kymmenen vuoden ajalta, joten Unnan muisto saa kulkea nyt vielä mukana blogin nimessäkin.

Hyvää joulua Unna sinne jonnekin!