Minä

Olen Maija, innokas koiraharrastaja, jonka vapaa-aikaa kuluu erinäisillä hiekka- ja nurmikentillä pohtien koirien tottelevaisuuskoulutuksen saloja. Pidän myös luonnossa liikkumisesta ja valokuvaamisesta, sekä olen melko innokas lukutoukka. Toko on koiraharrastuksista eniten sydäntäni lähellä, ja ensimmäisesti koestartista onkin kulunut yli 20 vuotta. Kun nuorena aloittaa, sen vanhana taitaa – tai sitten ei!

Ensimmäisen oman koirani sain vuonna -96, kun suomenlapinkoiranarttu Iina (TK2 Lecibsin Vehkaliina) muutti koirakseni ja muutti minut koiraihmiseksi. Iinan kanssa harrastin lähinnä tokoa, mutta muitakin lajeja tuli kokeiltua. Iina kuoli yllättäen ja dramaattisesti vain 8-vuotiaana kauniina heinäkuun iltana saaden sydänkohtauksen kesken lenkin. Toinen suomenlapinkoirani Unna (TK1 Taivaannastan Diidalogus) oli perheenjäsenemme lähes 15 vuoden ajan. Unna kilpaili tokossa EVL:ssä ja agilityssa sillä oli kilpailuoikeus kolmosiin. Unna nukkui pois syksyllä 2018. Suomenlapinkoiraharrastuksen aktiivivuosina olin hyvin kiinnostunut koirien kasvattamisesta, joten lapinkoirien sukuja, sairauksia ja kaikkea mahdollista koiranjalostukseen liittyvää tuli tutkittua paljon. Anoin Vehkaliinan kennelnimen muistaakseni vuonna 2005, mutta toistaiseksi olen kasvattanut vain yhden suomenlapinkoirapentueen vuonna 2007. Epäonneakin oli matkassa tuloksettomien astutusten muodossa ja kaksi sijoitusnarttuakin jäi lopulta käyttämättä. Myöhemmin alkoi toko- ja agilityharrastukset viemään vielä enemmän mukanaan, ja hankimme ensimmäisen bordercolliemme Nyytin. Nyytin pennut vuonna 2012 tosin kasvoivat meillä, mutta Nyyti oli liisattu kasvattajalleen Jessicalle. Joten suomenlapinkoirien kasvattamisen sijaan päädyinkin lopulta aktiivitokoilijaksi bordercollieideni kanssa. Koiramainen elämäntapa on ihanan monipuolista, tiedä mistä sitä löytää vielä joskus itsensä!

Perheeseeni kuuluu avomieheni sekä bordercolliemme Nyyti, Ness ja Nipsu. Asumme Porvoossa maalaismaisemissa, jossa koirillakin on tilaa oleilla pihalla. Molemmat aikuiset koirani ovat EVL:ssä, mutta Nyyti on selkävaivojen vuoksi ollut jo 6-vuotiaasta lähtien koekenttien ulkopuolella, viettäen tosin aktiivista arkielämää kevyesti treenaillen ja lenkkeillen. Nyyti kuului aikanaan TOKO:n valmennusrenkaaseen ja maajoukkuevalintakokeitakin kierreltiin – tosin ilman sen kummempaa menestystä. Titteleitä Nyyti keräsi POHJ TVA:n verran. Nyt viisivuotias Ness on TVA ja ”isosisko” Nyytin tassunjäljissä myös valmennusrenkaan jäsen. Nipsu on vasta pikkuinen pentu, jonka kanssa on toivottavasti edessä yhtä hienoja hetkiä kuin niin rakkaiden vanhempienkin koirieni kanssa!

Itselleni kouluttajana ja koiranomistajana on tärkeintä hyvä suhde koiriini. Meillä koirilla on myös selvät säännöt ja haluan että arki on helppoa, kaikille turvallista ja selkeää. Koiran hyvä hallinta arjessa on mielestäni perusta kaikelle muulle. En halua että koulutustilanteissa tapahtuu ikinä mitään epäreilua tai pelottavaa, haluan että koirani voivat aina luottaa minuun ja siihen, että toiminta on aina johdonmukaista ja koirilta vaaditaan vain asioita jotka ne osaavat. Hyvän suhteen lisäksi harrastuskoiralle tärkein opetettava asia on hyvä motivaatio, sen lisäksi sekä koiran että ohjaajan tulisi nauttia tekemisestä täydellä sydämellään. Turhan kireät tulostavoitteet ja liika ulkopuolinen paine saattavat ruveta viemään treenejä ja fiilistä väärään suuntaan – tosin tavoitteitakin täytyy olla, jotta eteneminen ja treenisuunnitelmissa pysyminen on helpompaa. Pääasia on nauttia siitä, että on terve ja onnellinen koira, jonka kanssa harrastaa. Toko on ehdottomasti minun lajini, se on kaikessa haastavuudessaan todella palkitsevaa. On mielettömän hienoa saada koira haluamaan treenaamista ja kisaamista yhtä fanaattisesti kuin ohjaajansa sekä viilata liikkeitä pikku hiljaa kohti sitä omaa ihannetta.