Muutama viikko onkin ollut hiljaiseloa blogin päivittämisen suhteen. Nyyti kuntoutuu hitaasti, mutta (toivottavasti) varmasti, Ness kasvaa kohisten ja Unna-mussusta me ollaan oltu vähän huolissaan nyt lähiaikoina. Se on ollut jotenkin vaisu, läähättelee ja on hieman levottoman oloinen etenkin iltaisin, eli varmasti sillä on jossain kipuja. Ollaan annettu sille aina tarvittaessa Rimadylia, joka on aina auttanutkin. Mä jo ajattelin, että sillä on taas varmaan joku hammas mennyt. Käytiin toissapäivänä eläinlääkärissä, jossa ei nyt oikein löytynyt mitään selkeää ”vikaa” mistään. Kohtu ultrattiin, verikokeet tsekattiin ja hampaissakaan ei ollut mitään näkyvää. Lääkärin veikkaus oli että ab-kuuri on aiheuttanut vatsavaivoja ja aloitettiin nyt maitohappobakteerikuuri. Oli muuten maitohapoilla hintaa, enpä ole ennen moisista maksanut melkein kahdeksaakymppiä per paketti! No täytyy toivoa että ne jeesaisi. Oon silti vieläkin vähän sitä mieltä, että siellä hampaissa voisi olla jotain, kun toissakeväinen eka hammasepisodi (poskihammas halki ja infektoitunut) alkoi vähän samanlaisin oirein. Viime kevään hammashässäkässä Unnalla turposi puoli naamaa, joten silloin ei jäänyt kyllä epäselväksi missä vaiva on. Yksi vaihtoehto nykytilanteeseen tietty voi olla että borrelioosi jyllää ja aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä tai nivelkipuja? Unna on kyllä onneksi liikkunut nyt useamman viikon puhtaasti, mutta on ollut nyt lähipäivinä lenkeilläkin vähän vaisu. Lisäksi sillä on nyt kevättalvella kuulo heikentynyt ihan hurjasti, se ei ole kuullut enää keittiönkään kolinoita tai sille niin tärkeitä ”ottaako tytöt luut?” tai ”syömään!” -kehoituksia. Huuhdoin sen korvatkin tässä, kun ajattelin onko sillä jotkin vaikkumöykyt siellä blokkaamassa ääniä, mutta puhtaat ne korvatkin oli. Vähän mystistä, täytyy tehdä uusi ell-reissu tässä jos oireet eivät ala helpottamaan. Tuntuu tosi pahalta kun näkee että toisella ei ole kaikki hyvin. Nää on niitä hetkiä jolloin toivoisi että koirat osaisivat kertoa mihin niitä sattuu!

Nyytin kanssa lisäillään liikuntaa hissukseen. Leikkauksesta on nyt reilu 9 viikkoa. Tällä hetkellä kävellään reilu kolme kilsaa kerran päivässä + pikkupissatukset. Lenkkeilyn aloittaminenhan viivästyi meillä muutaman viikon verran, kun juuri silloin sattui ne törkeän liukkaat kelit. Liikuntaa lisätään noin sata metriä per päivä. Sports Tracker-sovellus on ollut superkätevä liikuntamäärän seuraamisessa. Vieläkin hyppäämistä, riehumista ja äkkinäisiä liikkeitä tulee välttää, ja joka päivä jumppaillaan fyssarin ohjeiden mukaan. Viimeksi fyssarikäynnillä Nyytillä oli etuosa hieman jumissa mahdollisesti Nessin kanssa leikkimisestä johtuen, joten otettiin vähän takaisin päin tuota leikkimisen sallimista. Olen antanut niiden lähinnä vain hammastella toisiaan iltaisin sängyssä. Vaikka kuinka toivon että kaikki menee hyvin ja Nyyti kuntoutuisi täysin, niin olen nyt kolmesti nähnyt sillä lievänä sitä töpöttelevää takajalkojen ns. ”vammakävelyä” joka paheni silloin viime syksyn mittaan. Joka kerta on ilmennyt vähän eri tilanteessa, joten mitään selkeää kaavaa ei ole. Onneksi myös jokainen noista kerroista on ollut tosi lyhyt, eli oire on mennyt nopeasti ohi. Viimeisin oli vähän erikoinen, kun se ilmeni kotona lenkin jälkeen, jota ei ole ikinä ennen käynyt. Tällöin Nyytillä oli kyllä kylmät ja kosteat tassut, joka aiemmin tuntui usein vaikuttavan oireen ilmenemiseen. No, täytyy nyt seurailla tilannetta ja tarvittaessa taas raportoida kuulumisia Nypsiä hoitaville tahoille. Laserhoidot loppuivat nyt, käytiin niissä yhteensä viiden kerran sarja. Leikkausalueellekin on alkanut kasvaa jo kunnolla karvaa, joten äkkiseltään vilkaistessa ei edes huomaa että selälle on jotain tehtykään.

Maailman tärkein Nyyti tänään kotipihalla

Ness on edelleen tomera pikkutyttö. Muutama viikko sitten käytiin turistireissulla Tampereen karsintakokeessa. Ness oli niiiiiin onnellinen kun se näki ekaa kertaa luovutuksen jälkeen Fani-äitinsä. Oli hellyyttävänä näköistä, kun Fani leikitti Nessiä ja antoi sen useamman kerran voittaa lelun. Nyytin Neo-poika teki kokeessa tosi kivan näköisen setin, muutama moka tiputti pisteitä, mutta tekeminen oli tosi mukavan näköistä!
Kaupunkikävelyillä ihmisten ilmoilla ollaan käyty muutaman kerran viikossa, samoin lyhyehköillä metsäkävelyillä. Ness onneksi pysyy luonnostaan tosi lähellä minua, eikä lähde huitelemaan kauemmas. Se enemmänkin on jaloissa, olen muutaman kerran onnistunut polkaisemaan sen tassuille kun se yhtäkkiä pysähtyy juuri jalkojen edessä.

Ekat rokotukset saatiin maanantaina ja ikävä kyllä viikkoa aiemmin jouduttiin hakemaan myös ensimmäinen antibioottikuuri virtsatieinfektioon. Olin jo edeltävällä viikolla miettinyt että se pissailee aika paljon, ja kun se sitten yksi aamu kyykkäili pihalla viidesti peräkkäin tajusin että pissatulehdushan sillä varmaan on. Pissanäytteessä oli myös struviittikiteitä, täytyy toivoa että ne oli seuraus eikä syy tuolle infektiolle. Sisäsiisteyden opettelu otti myös ison harppauksen eteenpäin kun saatiin tulehduksen oireet kuriin. Ness painoi nyt 12-viikkoisrokotuksilla 6,3 kg. Se on alkanut kasvattaa jalkoja ja sillä on aika jykevät tassut – melkein saman kokoiset kuin Nyytillä! Saa nähdä miten iso narttu siitä kasvaa.

Treenaaminen on vielä edelleen oppimisen opettelua ja leikkimistä. Uutena juttuna tutustuttiin viime viikolla noutokapulaan vauhtinoudon merkeissä. En aio pitää Nessin kanssa mitään kiirettä treenijutuissa, tutustutaan rauhassa toisiimme ja pidetään hauskaa. Ainoa asia josta olen joutunut sille vähän napakammin huomauttamaan, oli muutamassa treenissä heti hallille saapumisen jälkeen muhun kohdistettu oikein napakka komennusräksytys! Pikkutyyppi oli ihan hurjan topakkana, kun lelua ei sen mielestä kuulunut tarpeeksi nopeasti. Nyt se onneksi on ollut useamman kerran hyvin topakkana edelleen, mutta hiljaa! Mutta kaikista haastavinta pennun treenaamisessa on ollut Nyytin jättäminen kotiin kun lähtee penskan kanssa hallille! Mun sydämestä murenee joka kerta palanen, kun mä ajattelen miten Nyyti nauttisi jos se pääsisi treenaamaan! Ehkä tää menee vähän inhimillistämisen puolelle, mutta pahalta se silti tuntuu.

Koiranpentu joka ei osaa mitään käskyä joka tarkoittaa odottamista – tai oikeastaan mitään käskyä ylipäätään, on hyvin haastava valokuvattava! Iso osa kuvista on yleensä jotain alla olevan kaltaista…

Nyt on muutamana päivänä ollut ihanan lämmin. Eilen auton mittari näytti +9 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kun palasin tyttöjen kanssa päivälenkiltä. Nyt olen tässä yövuoron aikana seurannut sään muuttumista, talvi tuli näköjään takaisin sakean lumipyryn kera! Saa nähdä kuinka kauan tätä kestää, ehdin jo niin ilahtua keväisistä kuivista asfalttiteistä ja sulavasta lumesta. Odotan kyllä kevättä kaikista eniten varmaan sen suhteen, että saataisiin kotona Nyytin kuntoutumisen myötä normaalijärjestys. Alkaa jo vähän tuskastuttaa tuo matoilla vuorattu koti (joissa alkaa olla myös aika paljon pissavahinkojakin…), mutta ei auta kuin odotella kärsivällisesti. Ness ansaitsi itselleen tässä menneellä viikolla ikioman huoneen. Tyyppi oli muutamana päivänä purkanut tarmoaan meidän eteisen seinään, kukkamultiin, mainoslehtisiin (niistä saa tosi pientä silppua, jonka saa leviteltyä ihan tosi laajalle!) ja koirien rottinkipeteihin. Unna sai pennun riehumisesta tarpeekseen ja seuraavana aamuna mun tehdessä lähtöä töihin Unna tunki jokseenkin väkisin Nyytin huoneeseen. Sen ilme oli hyvin selkeästi sellainen, että pennun kanssa se ei enää aio jäädä kahdestaan! En edes muistanut kuinka tuskastuttavaa on kun koira tuhoaa! Nyytihän oli ihan kamala silppuri n. 1,5-vuotiaaksi saakka. Joten nyt Nestori saa viettää yksinoloaikansa ”omassa” huoneessaan yläkerrassa, jossa ei ole _mitään_ tuhottavaa. Oma pehmeä peti, leluja ja pissapaperit kuuluvat ainoastaan ”sisustukseen.” Huoneen ovena oli aluksi 104 cm korkea metallinen koiraportti, jonka Ness oli saanut kaadettua! En tajua miten tuolloin alle kuusikiloinen sintti on saanut portin pois paikoiltaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun iltapäivällä kotiin tullessani oli aamulla yläkertaan portin taakse jätetty pikkuinen hurjan iloisena alakerrassa ovella vastassa – jokseenkin kaoottisen sotkun keskellä. Hurja pikku-Nestori!

”Minäkö? Enhän minä nyt mitään tuhoa!”