Me selvittiin! Ainakin toistaiseksi. Viikko sitten Unna alkoi olla paremmassa kunnossa. Ontuminen väheni ja lopulta lakkasi kokonaan. Mä olen niin huojentunut! Toinen antibiootti alkoi varmasti purra, koska sen myötä vointi alkoi pikkuhiljaa parantua. Nyt se kuuri on syöty, Doximycin jatkuu vielä jonnekin heinäkuulle saakka. Lopetin jo kipulääkkeetkin ja Unna on jaksanut nyt lenkkeillä jo reilun tunnin lenkit. Mielialaltaan se on ollut tosi pirteä ja hyväntuulinen, ja jopa leikittänyt noita nuorempia. Ero on ihan huikea ja muutos tapahtui itseasiassa yllättävän lyhyessä ajassa. AB-kuuri alkoi 24.4. jolloin Unna oli varmaan huonoimmillaan ja nyt vajaa kolme viikkoa myöhemmin se on jo ihan kuin ennallaan. Ihanaa, mä jo pelkäsin että nyt borrelioosi vie Unnan.
Aihearkisto: Unnan borrelioosi
Talviloma!
Mulla alkoi tänään – tai itseasiassa jo perjantaina – talviloma! Ja nyt on kyllä sääkin kohdallaan, tänään oli iltapäivällä +18 astetta. Olen nyt jo muutamana vuonna pitänyt talvilomat vasta toukokuussa, jolloin alkaa olla niin paljon mukavammat ulkoilukelit kuin talvella. Koko viikoksi on vielä luvattu tosi lämpimiä päiviä. Ihanaa! Kävin tänään hakemassa kesäkukat pihalle, vielä olisi edessä mattojen ja ikkunoiden peseminen. Huh. Meidän matot on tässä kevään aikana pikkuhiljaa evakuoitu matto kerrallaan pois Nessin pissavahinkojen (joita edelleen sattuu, huoh…) vuoksi. Nuo pissatulehdukset ovat varmasti hidastaneet aika paljon meidän sisäsiisteyskasvatusta, kun eipä se silloin ole pystynyt pidättämään ja pissoja on saattanut tulla pahimmillaan muutaman minuutin väleinkin. Nyt onneksi oireet ovat väistyneet, täytyy toivoa että tuosta ei nyt tule mitään infektiokierrettä.
Aloitin lomani mahtavalla tavalla, eli tokon valmennusrenkaan kevätleirillä. Mun oli tarkoitus antaa Bobille koiravapaa viikonloppu ja ottaa kaikki mukaan, mutta kun Unna oli viime viikolla sen verran huonosti liikkuva, niin se sai jäädä kotiin lepäämään. Nyyti ja Ness pääsivät siis leireilemään. Nyyti ei saa vielä treenata, joten oltiin vain kuunteluoppilaina. Kouluttajina olivat maailman kärkikasti, eli Christa ja Satu. Paljon jäi mietittävää ja tärkeitä muistutuksia tuli moneen juttuun. Ehdin treenata molempina päivinä tauoilla Nessin kanssa ja sunnuntaina se meni vähän märällä nurmella tosi ikävästi nurin. Se hetken aikaa keventeli vasenta etujalkaansa, mutta on onneksi nyt liikkunut ihan puhtaasti. Mutta kyllä säikäytti. Kahden edellisvuoden kevätleireillä Nyyti on loukkaantunut, toissavuonna se alkoi ontua etujalkaansa ja viime vuonna venäytti sen saman oikean takajalan iliopsoaksen jota se on nyt oireillut. Kostea nurmikenttä on kyllä vaarallinen koirille! Mutta muuten oli kyllä kiva leiri, oli kiva nähdä taitavien koirien treenejä ja tavata tuttuja. Lisäksi sattui vielä todella lämpimät säät! Leirin jälkeen ajoin vielä moikkaamaan Tiinaa, joka on muuttanut Myrtin ja Meten kanssa suht lähelle leiripaikkaa Mikkeliin ihanan järven rannalle. Olipas kiva nähdä Unnan jälkeläisiä ja Tiinaa pitkästä aikaa. <3

Veikkaan että Nyyti oli leirin tarkkaavaisin kuunteluoppilas!
Nyytillä oli tänään kuukauden tauon jälkeen fysioterapia ja se oli hyvässä kunnossa! Niin huippua! Meidän lenkit on nyt noin 6 km mittaisia. Viime viikolla tosin arvioin yhden reitin pahasti pieleen ja käveltiin 7,5 km, mutta onneksi se ei aiheuttanut mitään oireilua. Oikea takajalka, jossa oli se iliopsoas jumissa maaliskuisen mahdollisen liukastumisen vuoksi, oli nyt myös jo lähes normaali. Ranka oli täysin ok, lihaksissa oli ns. normikireyttä mikä varmasti johtuu myös liikunnasta ja sen lisäämisestä. Saatiin odotetusti vähän satikutia kun aloitin Nyytin vapaana pitämisen vähän kuin ilman lupaa, mutta tein sen (omasta mielestäni!) ihan järkevästi ja onneksi siitä ei ollut nyt kropan puolesta mitään haittaakaan. Seuraavaksi me aloitetaan fillarilenkit, jee! Lisäksi siirrytään tekemään niitä meidän balanssiharjoitteita tasapainotyynyjen päälle.
Unna on nyt onneksi ollut muutaman päivän jo parempi. Se sen oireilu oli kyllä niin surullisen näköistä, alla video miten pahasti se pahimmillaan ontuu. Niin surullista. :( Mä yritän toiveikkaasti ajatella, että viimeksikin meillä oli suunnilleen tässä vaiheessa ab-kuuria tuollainen notkahdus voinnissa huonompaan, jonka jälkeen toipuminen alkoi edetä nopeammin. Voi kunpa nyt olisi sama juttu! Tää tuntuu niin epäreilulta, vaikka Unna tietysti on iäkäs, olisi se ilman tuota borrelioosia varmasti ihan hyvässä kunnossa. Se kuitenkin jaksoi viime vuoden puolella reippaasti kaikki samat lenkit kuin Nyytikin ja oli vielä viime kesänä mun kanssa Kolilla vaeltamassakin. Joten mä todella toivon että meillä olisi vielä tervettä aikaa yhdessä edessä.
Surullisen Unna-videon jälkeen loppukevennyksenä vielä lammaspehmolelu, jonka naamasta Nestori ei näköjään pitänyt. Se oli saman päivän aikana myös oppinut lukemaan, ainakin ahkerasti selailluista mainoksista päätellen.
Unnan kuulumiset
Unna voi nyt ikävä kyllä tosi huonosti. Se ontuu tosi voimakkaasti etusiaan, lähinnä nyt vasenta. Viimeksihän borrelioosin jyllätessä takaosa oli se, joka alkoi oireilla ensin ja oireet siirtyi sitten eteen. Nyt ollaan kärsitty tuosta etuosan oireilusta jo muutama viikko. Olin yhteydessä eläinlääkäriin ja doksisykliinin rinnalle aloitettiin myös amoksisilliini-klavulaanihappo -antibiootti, jota käytettiin viimeksikin kun oireilu ei meinannut talttua. Kipuun menee nyt Rimadyl ja Gabapentin, jonka aloitin nyt vain eläintenhoitajan puhelinkonsultaation perusteella. Unnan oireiden pahentuessa viime viikolla olin ihan pulassa, kun Rimadyl on nyt loppunut apteekeista tukun toimitusvaikeuksien vuoksi. Olin syöttänyt Unnalle jo kaikki kotona olleet lääkkeet ja ainoa koirille sopiva kipulääke kotona oli Nyytiltä jäänyt Gabapentin. Aion nyt syöttää sitä muutaman viikon ja katsoa auttaako se oireiluun. Onneksi äidiltä löytyi kotoa Rimadylia hetken tarpeisiin, joten selvittiin akuuteimmaista vaiheesta (toivottavasti!) yli.
Mutta voi että mulla tekee niin pahaa! On sydäntä raastavaa katsoa kun toinen on niin kankea ja ontuu tosi voimakkaasti. Nyt ei olla tietenkään lenkkeilty, köpötelty vaan kotipihalla tai Unna on päässyt Nessin kanssa pienille metsätutkimusretkille. Mutta voi mun pientä mummokoiraa, mä niin pelkään että borrelioosi voittaa nyt vanhan koiran. :(
Ihana huhtikuu
Nyt alkaa olla jo niin keväistä! Tää on niin ihana vuodenaika, kun tietää että koko kevät ja kesä on edessä. Nyt on muutamana päivänä ollut tosi lämmin, mittari on noussut jo 12-14 asteeseen. Lumet alkaa olla aika hyvin sulaneet, joten Nyytinkään kanssa ei tarvitse olla niin hurjan varovainen liukastumisten suhteen. Nyyti on edelleen ollut hyvä selkänsä suhteen, käytiin toissapäivänä taas fyssarilla ja hyvältä vaikutti! Se oikea iliopsoas oli edelleen jonkin verran jumissa, joten aloitettiin Rimadyl-kuuri. Mutta niin huojentavaa että Nyyti seisoo taas selkä suorana ja liikkuu normaalisti, olin aika maassa silloin kun niitä takapakkeja tuli. Tällä hetkellä liikutaan n. 4,5 km per päivä, matkaa/aikaa nostetaan edelleen hissukseen joka päivä. Unnakin on onneksi nyt ollut pirteämpi. Se tänäänkin (tai itseasiassa eilen – olen yövuorossa ja elän vielä eilistä!) riehaantui taas lenkillä juoksemaan Nessin kanssa. Eihän se siis kunnossa ole, ontumista on edelleen, mutta pääasia että se ei nyt vaikuta apealta tai kipeältä.
Nessin kanssa ollaan edelleen kierrelty sosiaalistumassa, tehty metsäretkiä ja treenattu tokoa. Tällä viikolla käytiin mm. agikisoissa (metelitaso on pikkuisen erilainen kuin tokokokeissa!), tallilla ja maneesissa ja viime viikonloppuna oli ekat pentutreenit. Treffattiin kimpassa Zipun B-pentujen kanssa, jotka on näiden meidän natiaisten serkkuja. Lisäksi mukana oli Christan tuontipentu. Oli tosi ihana nähdä Nessin kahta veljeä Kyytä ja Jetiä, en ole nähnyt niitä sitten luovutusiän. Täytyy toivoa että kaikkien kalenteriin mahtuisi jatkossakin pentutreffit!
Olen edelleen ollut tosi tyytyväinen Nessiin. Se on mukava sekoitus keskittymiskykyä ja vauhdikkuutta. Alla muutama video viime viikolta, kuvaamisesta kiitos kuuluu Heidille ja Katalle.
Ness seuraa, seuraa vähän lisää ja noutaa vauhdilla, harjoittelee kapulan pitämistä ja kiertää. Mä en ole mikään videotaikuri, täytyisi varmaan jossain välissä opetella editoimaan videoita ja tekemään niihin kaikkia hienoja tekstejä. :D Eksyin äsken videoita lataillessa omaan videoarkistooni katselemaan Nyytin videoita… voi miten mun on ikävä Nyytin kanssa treenaamista! <3
Kuva: Ansu Leiman
Kevättä kohden
Muutama viikko onkin ollut hiljaiseloa blogin päivittämisen suhteen. Nyyti kuntoutuu hitaasti, mutta (toivottavasti) varmasti, Ness kasvaa kohisten ja Unna-mussusta me ollaan oltu vähän huolissaan nyt lähiaikoina. Se on ollut jotenkin vaisu, läähättelee ja on hieman levottoman oloinen etenkin iltaisin, eli varmasti sillä on jossain kipuja. Ollaan annettu sille aina tarvittaessa Rimadylia, joka on aina auttanutkin. Mä jo ajattelin, että sillä on taas varmaan joku hammas mennyt. Käytiin toissapäivänä eläinlääkärissä, jossa ei nyt oikein löytynyt mitään selkeää ”vikaa” mistään. Kohtu ultrattiin, verikokeet tsekattiin ja hampaissakaan ei ollut mitään näkyvää. Lääkärin veikkaus oli että ab-kuuri on aiheuttanut vatsavaivoja ja aloitettiin nyt maitohappobakteerikuuri. Oli muuten maitohapoilla hintaa, enpä ole ennen moisista maksanut melkein kahdeksaakymppiä per paketti! No täytyy toivoa että ne jeesaisi. Oon silti vieläkin vähän sitä mieltä, että siellä hampaissa voisi olla jotain, kun toissakeväinen eka hammasepisodi (poskihammas halki ja infektoitunut) alkoi vähän samanlaisin oirein. Viime kevään hammashässäkässä Unnalla turposi puoli naamaa, joten silloin ei jäänyt kyllä epäselväksi missä vaiva on. Yksi vaihtoehto nykytilanteeseen tietty voi olla että borrelioosi jyllää ja aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä tai nivelkipuja? Unna on kyllä onneksi liikkunut nyt useamman viikon puhtaasti, mutta on ollut nyt lähipäivinä lenkeilläkin vähän vaisu. Lisäksi sillä on nyt kevättalvella kuulo heikentynyt ihan hurjasti, se ei ole kuullut enää keittiönkään kolinoita tai sille niin tärkeitä ”ottaako tytöt luut?” tai ”syömään!” -kehoituksia. Huuhdoin sen korvatkin tässä, kun ajattelin onko sillä jotkin vaikkumöykyt siellä blokkaamassa ääniä, mutta puhtaat ne korvatkin oli. Vähän mystistä, täytyy tehdä uusi ell-reissu tässä jos oireet eivät ala helpottamaan. Tuntuu tosi pahalta kun näkee että toisella ei ole kaikki hyvin. Nää on niitä hetkiä jolloin toivoisi että koirat osaisivat kertoa mihin niitä sattuu!
Nyytin kanssa lisäillään liikuntaa hissukseen. Leikkauksesta on nyt reilu 9 viikkoa. Tällä hetkellä kävellään reilu kolme kilsaa kerran päivässä + pikkupissatukset. Lenkkeilyn aloittaminenhan viivästyi meillä muutaman viikon verran, kun juuri silloin sattui ne törkeän liukkaat kelit. Liikuntaa lisätään noin sata metriä per päivä. Sports Tracker-sovellus on ollut superkätevä liikuntamäärän seuraamisessa. Vieläkin hyppäämistä, riehumista ja äkkinäisiä liikkeitä tulee välttää, ja joka päivä jumppaillaan fyssarin ohjeiden mukaan. Viimeksi fyssarikäynnillä Nyytillä oli etuosa hieman jumissa mahdollisesti Nessin kanssa leikkimisestä johtuen, joten otettiin vähän takaisin päin tuota leikkimisen sallimista. Olen antanut niiden lähinnä vain hammastella toisiaan iltaisin sängyssä. Vaikka kuinka toivon että kaikki menee hyvin ja Nyyti kuntoutuisi täysin, niin olen nyt kolmesti nähnyt sillä lievänä sitä töpöttelevää takajalkojen ns. ”vammakävelyä” joka paheni silloin viime syksyn mittaan. Joka kerta on ilmennyt vähän eri tilanteessa, joten mitään selkeää kaavaa ei ole. Onneksi myös jokainen noista kerroista on ollut tosi lyhyt, eli oire on mennyt nopeasti ohi. Viimeisin oli vähän erikoinen, kun se ilmeni kotona lenkin jälkeen, jota ei ole ikinä ennen käynyt. Tällöin Nyytillä oli kyllä kylmät ja kosteat tassut, joka aiemmin tuntui usein vaikuttavan oireen ilmenemiseen. No, täytyy nyt seurailla tilannetta ja tarvittaessa taas raportoida kuulumisia Nypsiä hoitaville tahoille. Laserhoidot loppuivat nyt, käytiin niissä yhteensä viiden kerran sarja. Leikkausalueellekin on alkanut kasvaa jo kunnolla karvaa, joten äkkiseltään vilkaistessa ei edes huomaa että selälle on jotain tehtykään.

Maailman tärkein Nyyti tänään kotipihalla
Ness on edelleen tomera pikkutyttö. Muutama viikko sitten käytiin turistireissulla Tampereen karsintakokeessa. Ness oli niiiiiin onnellinen kun se näki ekaa kertaa luovutuksen jälkeen Fani-äitinsä. Oli hellyyttävänä näköistä, kun Fani leikitti Nessiä ja antoi sen useamman kerran voittaa lelun. Nyytin Neo-poika teki kokeessa tosi kivan näköisen setin, muutama moka tiputti pisteitä, mutta tekeminen oli tosi mukavan näköistä!
Kaupunkikävelyillä ihmisten ilmoilla ollaan käyty muutaman kerran viikossa, samoin lyhyehköillä metsäkävelyillä. Ness onneksi pysyy luonnostaan tosi lähellä minua, eikä lähde huitelemaan kauemmas. Se enemmänkin on jaloissa, olen muutaman kerran onnistunut polkaisemaan sen tassuille kun se yhtäkkiä pysähtyy juuri jalkojen edessä.
Ekat rokotukset saatiin maanantaina ja ikävä kyllä viikkoa aiemmin jouduttiin hakemaan myös ensimmäinen antibioottikuuri virtsatieinfektioon. Olin jo edeltävällä viikolla miettinyt että se pissailee aika paljon, ja kun se sitten yksi aamu kyykkäili pihalla viidesti peräkkäin tajusin että pissatulehdushan sillä varmaan on. Pissanäytteessä oli myös struviittikiteitä, täytyy toivoa että ne oli seuraus eikä syy tuolle infektiolle. Sisäsiisteyden opettelu otti myös ison harppauksen eteenpäin kun saatiin tulehduksen oireet kuriin. Ness painoi nyt 12-viikkoisrokotuksilla 6,3 kg. Se on alkanut kasvattaa jalkoja ja sillä on aika jykevät tassut – melkein saman kokoiset kuin Nyytillä! Saa nähdä miten iso narttu siitä kasvaa.
Treenaaminen on vielä edelleen oppimisen opettelua ja leikkimistä. Uutena juttuna tutustuttiin viime viikolla noutokapulaan vauhtinoudon merkeissä. En aio pitää Nessin kanssa mitään kiirettä treenijutuissa, tutustutaan rauhassa toisiimme ja pidetään hauskaa. Ainoa asia josta olen joutunut sille vähän napakammin huomauttamaan, oli muutamassa treenissä heti hallille saapumisen jälkeen muhun kohdistettu oikein napakka komennusräksytys! Pikkutyyppi oli ihan hurjan topakkana, kun lelua ei sen mielestä kuulunut tarpeeksi nopeasti. Nyt se onneksi on ollut useamman kerran hyvin topakkana edelleen, mutta hiljaa! Mutta kaikista haastavinta pennun treenaamisessa on ollut Nyytin jättäminen kotiin kun lähtee penskan kanssa hallille! Mun sydämestä murenee joka kerta palanen, kun mä ajattelen miten Nyyti nauttisi jos se pääsisi treenaamaan! Ehkä tää menee vähän inhimillistämisen puolelle, mutta pahalta se silti tuntuu.
Koiranpentu joka ei osaa mitään käskyä joka tarkoittaa odottamista – tai oikeastaan mitään käskyä ylipäätään, on hyvin haastava valokuvattava! Iso osa kuvista on yleensä jotain alla olevan kaltaista…
Nyt on muutamana päivänä ollut ihanan lämmin. Eilen auton mittari näytti +9 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kun palasin tyttöjen kanssa päivälenkiltä. Nyt olen tässä yövuoron aikana seurannut sään muuttumista, talvi tuli näköjään takaisin sakean lumipyryn kera! Saa nähdä kuinka kauan tätä kestää, ehdin jo niin ilahtua keväisistä kuivista asfalttiteistä ja sulavasta lumesta. Odotan kyllä kevättä kaikista eniten varmaan sen suhteen, että saataisiin kotona Nyytin kuntoutumisen myötä normaalijärjestys. Alkaa jo vähän tuskastuttaa tuo matoilla vuorattu koti (joissa alkaa olla myös aika paljon pissavahinkojakin…), mutta ei auta kuin odotella kärsivällisesti. Ness ansaitsi itselleen tässä menneellä viikolla ikioman huoneen. Tyyppi oli muutamana päivänä purkanut tarmoaan meidän eteisen seinään, kukkamultiin, mainoslehtisiin (niistä saa tosi pientä silppua, jonka saa leviteltyä ihan tosi laajalle!) ja koirien rottinkipeteihin. Unna sai pennun riehumisesta tarpeekseen ja seuraavana aamuna mun tehdessä lähtöä töihin Unna tunki jokseenkin väkisin Nyytin huoneeseen. Sen ilme oli hyvin selkeästi sellainen, että pennun kanssa se ei enää aio jäädä kahdestaan! En edes muistanut kuinka tuskastuttavaa on kun koira tuhoaa! Nyytihän oli ihan kamala silppuri n. 1,5-vuotiaaksi saakka. Joten nyt Nestori saa viettää yksinoloaikansa ”omassa” huoneessaan yläkerrassa, jossa ei ole _mitään_ tuhottavaa. Oma pehmeä peti, leluja ja pissapaperit kuuluvat ainoastaan ”sisustukseen.” Huoneen ovena oli aluksi 104 cm korkea metallinen koiraportti, jonka Ness oli saanut kaadettua! En tajua miten tuolloin alle kuusikiloinen sintti on saanut portin pois paikoiltaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun iltapäivällä kotiin tullessani oli aamulla yläkertaan portin taakse jätetty pikkuinen hurjan iloisena alakerrassa ovella vastassa – jokseenkin kaoottisen sotkun keskellä. Hurja pikku-Nestori!

”Minäkö? Enhän minä nyt mitään tuhoa!”
Kiitti punkit
Kolme vuotta sitten Unnalla todettiin borrelioosi, joka saatiin hoidettua oireettomaksi puolen vuoden antibioottikuurilla. Tällöin se oireili enemmän takaraajojaan, mutta nyt epämääräiset ontumiset etuosassa tulkittiin borrelioosin paluuksi. Tauti on kiltisti uinunut tuon kolme vuotta, olisi saanut pysyä kurissa Unnan loppuelämän ajan. Mutta ei voi mitään. Oireet täsmää inhottavan hyvin ja nivelrikko-oireilu menisi vähän eri kaavan mukaan. Nyt syödään siis taas puoli vuotta doksisykliinia. Otin ihan varmuuden vuoksi Unnalle myös uuden Cartrophen-pistossarjan, se ei ole nyt useampaan vuoteen tarvinnut niitä ollenkaan, kiitos loistavan Nutrolin Nivel-lisäravinteen. Mutta nyt täytyy vaan toivoa että antibiootti puree eikä bakteeri olisi muuttunut resistentiksi tuolle antibiootille.
Aamupainit
Vaikka ois 9 vee ja sairastais borrelioosia, niin se ei tarkoita sitä ettei jaksaisi leikkiä!
Unnan vointi on ollut nyt jotenkin seilaavaa. Välillä se on todella pirteä ja iloinen, välillä taas saattaa satunnaisesti ontua ja on jotenkin kankean oloinen. Tuntuu että vointi ei korreloi ollenkaan liikunnan määrään tai laatuun, vaan huonot päivät on ihan satunnaisia. Ontuminenkin on outoa, esimerkiksi muutama päivä sitten Unna ontui hetkellisesti tosi voimakkaasti sitä eniten oireilevaa vasenta takajalkaa, ja muutamaa tuntia myöhemmin liikkui ihan puhtaasti. Anna-Leenan Uulalla, jolla on myös borrelioosi, oireilu on ollut samankaltaista, joten kaipa se kuuluu taudinkuvaan. Täytyy nyt toivoa että tuo puolen vuoden antibioottikuuri tasaisi Unnan voinnin pysyvästi hyväksi!
Unnalla on borrelioosi
Unnan epämääräiset ontuilemiset saivat tänään selityksen. Unnalla on borrelioosi. :( Todella ikävää ja surullista, mutta pääasia nyt että tiedetään mistä on kyse ja aloitetaan hoito. Unnan oirehdinta on ollut hyvin lievää sitä yhtä voimakasta ontumisepisodia lukuunottamatta (luulin silloin että siltä olisi se eturistiside rispaantunut), mutta joulun aikaan vanhemmillani käydessä mun hälytyskellot rupesivat soimaan kun huomasin sen taas liikkuvan vähän epäpuhtaasti. Kalenteristani huomasin vielä, että se oli ontunut alkusyksystä oikeaa etujalkaansa muutamana päivänä. Käytin Unnan meidän ”perhe-eläinlääkärillä” verikokeissa, ja tulokset tulivat tänään; borrelia on positiivinen. Nyt edessä on useamman kuukauden doksisykliinikuuri.