Ihana huhtikuu

image

Nyt alkaa olla jo niin keväistä! Tää on niin ihana vuodenaika, kun tietää että koko kevät ja kesä on edessä. Nyt on muutamana päivänä ollut tosi lämmin, mittari on noussut jo 12-14 asteeseen. Lumet alkaa olla aika hyvin sulaneet, joten Nyytinkään kanssa ei tarvitse olla niin hurjan varovainen liukastumisten suhteen. Nyyti on edelleen ollut hyvä selkänsä suhteen, käytiin toissapäivänä taas fyssarilla ja hyvältä vaikutti! Se oikea iliopsoas oli edelleen jonkin verran jumissa, joten aloitettiin Rimadyl-kuuri. Mutta niin huojentavaa että Nyyti seisoo taas selkä suorana ja liikkuu normaalisti, olin aika maassa silloin kun niitä takapakkeja tuli. Tällä hetkellä liikutaan n. 4,5 km per päivä, matkaa/aikaa nostetaan edelleen hissukseen joka päivä. Unnakin on onneksi nyt ollut pirteämpi. Se tänäänkin (tai itseasiassa eilen – olen yövuorossa ja elän vielä eilistä!) riehaantui taas lenkillä juoksemaan Nessin kanssa. Eihän se siis kunnossa ole, ontumista on edelleen, mutta pääasia että se ei nyt vaikuta apealta tai kipeältä.

Nessin kanssa ollaan edelleen kierrelty sosiaalistumassa, tehty metsäretkiä ja treenattu tokoa. Tällä viikolla käytiin mm. agikisoissa (metelitaso on pikkuisen erilainen kuin tokokokeissa!), tallilla ja maneesissa ja viime viikonloppuna oli ekat pentutreenit. Treffattiin kimpassa Zipun B-pentujen kanssa, jotka on näiden meidän natiaisten serkkuja. Lisäksi mukana oli Christan tuontipentu. Oli tosi ihana nähdä Nessin kahta veljeä Kyytä ja Jetiä, en ole nähnyt niitä sitten luovutusiän. Täytyy toivoa että kaikkien kalenteriin mahtuisi jatkossakin pentutreffit!

Olen edelleen ollut tosi tyytyväinen Nessiin. Se on mukava sekoitus keskittymiskykyä ja vauhdikkuutta. Alla muutama video viime viikolta, kuvaamisesta kiitos kuuluu Heidille ja Katalle.

Ness seuraa, seuraa vähän lisää ja noutaa vauhdilla, harjoittelee kapulan pitämistä ja kiertää. Mä en ole mikään videotaikuri, täytyisi varmaan jossain välissä opetella editoimaan videoita ja tekemään niihin kaikkia hienoja tekstejä. :D Eksyin äsken videoita lataillessa omaan videoarkistooni katselemaan Nyytin videoita… voi miten mun on ikävä Nyytin kanssa treenaamista! <3

IMG_0424
Kuva: Ansu Leiman

Maajoukkuekarsintakoe 26.2.

Me mahduttiin Nyytin kanssa mukaan tämän vuoden viimeiseen karsintakokeeseen. Itse joukkuehan on jo periaatteessa valittu, joten uskalsin ilmoittaa meidätkin mukaan. Tarkoituksena oli tietysti tavoitella sitä ykköstulosta, mutta myös mennä vähän tiukemman tuomarin arvosteltavaksi. Pisteitä saatiin kasaan kakkostuloksen verran, 229,5. Ruudussa tapahtui tosi ikävä kämmi, kun Nyyti muuten hyvän suorituksen lopuksi ennakoi seuraamisosion ja varasti ruudusta tokan käännöksen kohdalla. Joten ruutu meni nollille, ja siinä samalla myös ykköshaaveet. Toi oli jokseenkin yllättävä virhe, ja mulla kesti useamman tunnin että pääsin siitä yli! :D Tietääpähän mitä jatkossa täytyy pitää enemmän yllä treeneissäkin. Muutenkin koe oli jotenkin hankala mulle, tuntui että koko suorituksen ajan oli jotenkin epävarma olo, joka varmaan sitten aiheutti niitä virheitäkin. Viime kokeessa sain päälle jotenkin sellaisen mukavan harmonisen ja rauhallisen olon, enkä sitä tuolla nyt tavoittanut. Sekoitettu liikejärjestyskin, jota en meinannut muistaa, vaikutti varmasti. 

Tässä vielä osa-alueiden pisteet suoritusjärjestyksessä:

Paikallamakuu 8 – mulla iski ihan sellainen olo ennen maahan-käskyä, etten saa Nyytiä alas. Se istui jotenkin niin tattina samassa asennossa sivulla pitkään, että annoin sitten päällä tuplakäskyn maahanmenoon. Itse makuussa oli liikuttanut etujalkoja, ja videolta näkyi että nuuski vähän maata sivussa. Loppu oli hyvä, Nyyti oli vikana rivissä ja malttoi onneksi maata. Näitä ollaan tehty aika vähän.

Istuminen 9 – Nuuski ilmaa, kun haistoi että ihana Jessica-kasvattaja oli saapunut paikalle! Ihmettelin että mitä se oikein kenotti vielä silloin kun palasin takaisin, mutta syy olikin selkeä. :D

Luoksetulo 7 – Tosi hyvä stoppi! Näitä ollaan Marin opastuksella nyt tehty, ja hyvin toimii! Maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä, itse maahanmenot Nyytillä ei ole mitkään hyvät, mutta kyllä se yleensä on ihan alas asti lopulta päätynyt. Loppuosa taas ihanan vauhdikas, mutta perusasento ei tainnut olla ihan korrekti. 

Zeta 8,5 – Istu-maahan-seiso. Kääntyi seisomisessa kun kävelin ohi. Tää virhe on esiintynyt joskus aikoja sitten, mutta ei enää pitkään aikaan. Treeniä treeniä!

Ohjattu nouto 9 – Saatiin oikea. Merkillä jäi vinoon, otti kapulan vähän rumasti. Aika kova vauhti, ja vähän hasardin näköistä, kun ei kaarrata kunnolla vaan juoksee suoraan kapulalle. 

Ruutu 0 – Jäi merkillä ruudun puolelle seisomaan, ei mitään uutta siis. Hyvin ruutuun, oon tositosi tyytyväinen että treenit on tuottanut tulosta, eli Nyyti ei jäänyt etulinjalle, vaan eteni kunnolla syvemmälle ruutuun. Hyvä stoppi, kiltisti maahan. Olin just tekemässä tokaa käännöstä, kun se ilmestyi mun viereen. :( Moitin sitä hieman, näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut sanoa tiukemminkin. Täytyy katsoa jos saisi provosoitua tän virheen treeneissä, niin pääsisi korjaamaan. Oli kyllä tosi yllättävä virhe, mä olin niin tyytyväinen tuon liikkeen alkuosaan, enkä osannut kyllä kuvitellakaan että noin kävisi. Mulla on käynyt Unnan kanssa kerran voittajassa ihan samalla tavalla. Tästä jos olisi tullut seiska, niin pisteet olisivat riittäneet ykköstulokseen! 

Hyppynouto 9 – Muuten taisi olla ihan hyvä, mutta rävelsi kapulan kanssa ja sai kipattua sen laipalleen. Kesti hetki kun taiteili sen suuhunsa. Kilisti! Kilistämistä on ruvennut nyt olemaan vähän joka treenissä, täytyy tehdä pidolle jotain.

Kaket 8,5 – s-i-s-m-i-m. Eteni seiso-istu, tätä ei edelleenkään oikeasti osata ollenkaan, nykäisee takajalkoja eteenpäin vaikka siirtääkin myös etusia taakse. Jossain vaihdossa liikkui myös sivusuunnassa. Tää meni oikeastaan just niinkuin treeneissäkin on mennyt, samat virheet toistui. Treeniä vaan. :)

Tunnari 7,5 – kapulat oli aika tiiviissä ympyrässä, oma oikealla reunalla. Nyyti juoksi vasemmalle, ja jotenkin jumi siihen reunaan. Selkeästi hermostui ja näpsi vähän vieraita, mun mielestä taisi myös vähän siirtää jotain väärää. Tää ois ollut siis oikeasti nollan liike. Korjasi otetta kerran palautuksessa, joka saisi olla myös nopeampi.

Seuraaminen 7,5 – kaamea juoksuosuus! Näitä pitäisi nyt oikeasti ruveta treenaamaan, kun mun kipuillut selkänikin jo sallii juoksemisen. Nyyti jopa pomppasi kerran oikealle puolelle!! :D Tuntui jotenkin ihan kaamealta, ja mä en osaa kävellä kolmea sivuaskelta vasemmalle… Täytyis varmaan opetella. :P Yksi vino perusasentokin (näitä ei yleensä ole), ja jotain huonoja käännöksiä. Kontakti pysyi, joka musta on oikeastaan loppupeleissä se tärkein asia. :) Normaalikäynti ja hidas oli ihan hyvät. :)

Olipahan koe. Yleensä aina kättelen tuomarinkin lopuksi, mutta nyt en muistanut sitäkään. Jessica sanoikin heti kun juoksin kehästä ulos, että oliskohan se tuomari halunnut sanoa meille jotain… :P Uups. Nyt vaan nokat kohti uusia kokeita ja tietääpähän taas mitä treenata. Erittäin positiivista oli, että ne asiat joihin olen lähiviikkoina panostanut olivat selkeästi myös parantuneet. Täytyisi vaan pitää yllä sitä kokonaisuuttakin, eikä unohtaa joitain osa-alueita. Nyt kun mun kouluhommat vähän helpottaa, niin teen kyllä koko kevään kattavan treenisuunnitelman. 

Oli ihanaa tuolla koepaikalla saada kannustavaa palautetta lopuksi, mä ehkä itse otan näitä virheitä liian vakavasti. Kiitos siis tsempityksistä Jessica, Riikka, Riitta, Mari ja muut ketkä muistuttelivat niistä positiivisista asioista. Se on jotenkin ikävää, että ne virheet jäävät muhimaan suorituksen jälkeen päällimmäisinä mieleen, ja ne positiiviset seikat rupeavat kuplimaan muistiin vasta myöhemmin. Nyyti on kuitenkin vielä hurjan nuori ja kokematon, tämä oli vasta meidän viides koe. Asenne ja motivaatio on kohdillaan, nyt vaan pikkuhiljaa täytyy saada tekniikka, hallinta ja suoritusvarmuus mukaan. Nyyti on kyllä siitä ihana kisakaveri, että tiedän ettei sillä motivaatio hyydy – ehkä enemmänkin päinvastoin. On se kyllä niin mainio pieni luikero.

Tässä vielä video suorituksesta: http://www.youtube.com/watch?v=Qwq40SuWWHs

EVL1!!

Meillä oli tänään jännä päivä – mulla ja Nyytillä oli ensimmäinen EVL-startti edessä Veikkolassa. Onneksi Nyyti oli suht kiltti, ja tehtiin huimat 304 pistettä, KP ja voitettiin vielä luokka. Perjantain ”kenraalitreenit” meni niin reisille, että mulla oli vähän sellainen olo että tuolla olisi saattanut tapahtua vähän mitä tahansa. En olisi kyllä uskonut että kerätään noin paljon pisteitä, vaikka Laisi on tuomarina tunnettukin sieltä kiltimmästä päästä. Nyyti oli omaan tyyliinsä taas oikein kivassa vireessä, se on musta kokeissa ollut jotenkin helpommin ohjattavissa kuin treeneissä. :)

Tässä osasuorituspisteet:

Istuminen 2 min – 10. Ainakin tassut oli samassa asennossa kuin jätössä, ei ollut tuttuja katsomossa joilta olisi voinut tentata että miten oli ollut.

Paikallamakuu 4 min – 10. Tässä tapahtui jotain hässäkkää, yksi koira lähti liikkeelle. Nyyti näytti vähän siltä että oli ainakin ojentanut etujalkoja eteenpäin.

Seuraaminen 9. Pompotti taas enemmän kuin hetkeen, varsinkin juoksuosuudet oli vähän koomisen näköiset. 

Zeta 7. Eka asento istuminen, meni maahan! Tein vielä ennen kehäänmenoa liikkeestä istumisen, silloin teki ihan oikein. Joku ajatuskatkos varmaan, mun käsky erosi normaalista, tai sitten Nyyti ei vain kuunnellut. Toka käännös oli huono.

Luoksetulo 10. Huono seisominen, ja ennakoi maahanmenoa. Mutta uusi loppuosa toimi superhyvin, saatiin siitä ihan aplodit! :D Muutama tuli kysymään kehän jälkeen että miten olen sen opettanut. 

Ruutu 10. Ei ollut kyllä kympin ruutu, jäi etulinjalle ja himmasi vauhtia jo ennen ruutua. Siirsin sitten sen taaemmas, loppu ihan hyvin. 

Ohjattu 10. Saatiin oikea. Otti hitusen rumasti kapulan, ja merkki oli vino. Palautuksessa kaatoi lähetysmerkin, ja selkeästi vähän ihmetteli sitä, kun laittoi korvat luimuun.

Hyppynouto 10. Videolta näkee että taas varastaa hitusen! Täytyy ruveta kokeissakin pitämään hetken tauko liikkurin käskyn jälkeen, ennenkuin sanon noutokäskyn. 

Tunnari 10. Hmmm, en oikein tiedä että nuuskiko etuhampailla, mutta toi oman heti kun oli sen kohdalla. Luovutus saisi olla ripeämpi.

Kaket 9. Teki ihan oikean virheen maahan-seiso vaihdossa, mutta näitä on sattunut treeneissäkin, joten ei ollut sinänsä mikään ylläri. Myöskään seiso-istu ei ollut niin taakse suuntautuva kuin pitäisi, mutta treenit jatkuu!

Tässä vielä videot:

Eka setti, eli seuraaminen, zeta, luoksetulo ja ruutu: http://www.youtube.com/watch?v=73JJ9TxWy4o

Toka setti: ohjattu, hyppynouto, tunnari ja kaket: http://www.youtube.com/watch?v=l62_iN6h0wg

Puolen vuoden kuulumiset

Mun äiti on painostanut mua jo muutamaan otteeseen päivittämään meidän blogia, ja koska äitejä kuuluu totella, niin täältä pesee.

Kevään kohokohtia oli äitienpäivän paimennukset Somerolla Swedulassa Unnan ja sen sukulaiskoirien kanssa.  Tässä kaksi Anna-Leenan kuvaamaa videopätkää Unnasta lampaiden kanssa:
http://www.youtube.com/watch?v=ltAG5_GndHI 
http://www.youtube.com/watch?v=A1AY97Z3oig&feature=related

Nyyti debytoi tokossa 3.4. Hyvinkäällä Pirkko Bellaouin tuomaroimassa kokeessa. Tuloksena oli ALO1 183,5 p. KP ja toinen sija.  Nyyti oli kokeessa aika korkeassa vireessä, ja sikaili ennen liikkeestä seisomista päättämällä kytätä vain hyppyestettä.
Video kokeesta: http://www.youtube.com/watch?v=d8NaFoxf2Yw

Seuraava koe olikin jo 2.6. Espoossa, josta tuloksena AVO1 191,5 p. KP ja 1. sija.
Video: http://www.youtube.com/watch?v=bAu1fWHoxKI

3.7. käytiin Hyvinkäällä hyväksytysti suorittamassa BH-koe hurjassa +30 asteen helteessä, Nyyti teki silti ihan yhtä reippaasti hommia kuin yleensäkin, eikä hyytynyt kuumuudesta. Mä tosin yritin torpedoida meidän suoritusta unohtamalla seuraamiskaaviossa hitaan käynnin ja juoksuosuuden. Kun on kymmenen vuotta tottunut kuuntelemaan liikkuria, niin en osaa olla oma-aloitteinen kehässä. :D

Nyytin kolmas tokokoe oli 17.9. Hyvinkäällä, jossa Nyyti siirtyi EVL:ään!! Tokoiltiin siis VOI1 301 p. KP ja toinen sija. Tuomarina oli tosin hyvin kiltti Marita Packalén, mutta Nyytikin oli tässä kokeessa oikein kiltti ja teki hommia jopa paremmin kuin treeneissä ja keskittyi juuri kuten pitääkin.

Tuore erikoisvoittajaluokkalainen

Olen kyllä mielettömän tyytyväinen kuluneen kesän koesuorituksiin, ja tietty niihin tuloksiinkin. :) Nyt huilataan hetki, kuljetaan vaan sienimetsissä ja treenataan vähän rauhallisempaan tahtiin. Aion korjata meidän tekniikkavirheitä vielä tässä syksyn aikana, EVL:n mennään ehkä vasta ensi vuonna. Agilityssakin ollaan edistytty ihan kivasti, mutta ongelmana on nyt rimojen tiputtelu.

Kesämme kohokohtia oli ehdottomasti Bobin, minun ja koirien reissu pohjoiseen. Kävimme Pallaksella yhden yön minivaelluksella (Pallas – Montellin maja – Pallas). Pallaksen maisemat eivät olleet Bobin makuun tarpeeksi karuja, joten suuntasimme vielä Kilpisjärvelle ihailemaan Norjan huippuja ja karuja rakkaisia tuntureita. Unna oli reissussa ihan elementissään, se pääsi karjumaan poroille, syömään sopuleita ja esittämään remmin päähän vangittua villieläintä jolle ei ole ikinä opetettu käytöstapoja. :) Sillä menee poroista kuppi sen verran nurin, että olisi kyllä aika mielenkiintoista joskus mennä sen kanssa poropaimennustestiin.
Paluumatkalla kävimme vielä tsekkaamassa Hailuoto, Kalajoen hiekkasärkät, Tuurin kyläkaupan ja Ähtärin eläinpuiston. Oikein mainio kesälomareissu siis. :)

Nyyti synttärisankari 2 v. Pallaksella

Unna Kalajoen hiekkasärkillä. Unnalla oli tänä kesänä topparotsin sijaan päällä kevyt fleecekerrasto

Reippaat reissurakit