Tyttöjen kuulumisia

Normaalia arkea elellään. Oikeastaan mitään maata mullistavaa päivitettävää mulla ei meidän kuulumisiksi edes ole, mutta lenkeillä napsittuja kuvia on alkanut kertyä puhelimeen sen verran, että täytyy hyötykäyttää ne vaikka täällä. Kaunis syksyn ruska on mennyttä, ja nyt saa kävellä kurassa ja pimeässä. Ankeaa. Tosin onneksi mun kolmivuorotyö mahdollistaa aika hyvin myös valoisan aikaan lenkkeilyn. Eilen aamulla oli aivan ihana kuulas kuurasää, kun pääsin yövuorosta. Noi on niitä hetkiä kun lenkille ei yleensä kamalan väsymyksen vuoksi tekisi yhtään mieli lähteä, mutta on paljon mukavampi mennä nukkumaan, kun koirat ovat päässeet vähän juoksemaan. Ja pari viikkoa sitten saatiin reiluksi vuorokaudeksi ensimaistiainen talvesta ja lumesta, se oli ihanaa! Mulla onneksi sattui olemaan silloin vapaapäivä, joten taivallettiin Nyytin ja Nessin kanssa pari tuntia hiljaisessa, lumisessa metsässä. Ihan parasta.

 

Unna on voinut taas hitusen paremmin. Käytettiin se uudelleen lääkärissä, jossa taas tsekattiin se läpi ja tehtiin uudelleen kohdun ultraääni. Löydöksenä oli kipu oikean lonkan seudussa, eli se lokakuinen Nessin aiheuttama kaatuminen varmaan siellä edelleen tuotti kipua. Lääkäri määräsi Onsior-tulehduskipulääkkeen ja Unna käytettiin kahdesti hieronnassa. Isompi riesa tulikin sitten ultraäänitutkimuksen vuoksi ajellusta mahasta – kasvava sänki ilmeisesti kutitti ja Unna alkoi jokseenkin maanisesti varsinkin iltaisin nuolemaan mahaansa. Turkki värjäytyi syljestä ihan punaiseksi ja iho alkoi ärtymään. Me ei ensin edes tajuttu että se on nimenomaan se iho, joka provosoi nuolemisen, vaan tulkittiin sitä vaan lonkkakivun aiheuttamaksi yleiseksi levottomuudeksi ja kipunuolemiseksi. Mutta nyt on ihoa hoidettu Vetramililla ja Vetericynilla ja Ansu lainasi Unnalle leikkaushaalarin. Meidän kotona ollessa ollaan jouduttu pitämään sillä kauluriakin, kun se yritti nuolla kutisevaa masuaan haalarin läpi. Nyt onneksi iho alkaa näyttää jo terveemmältä. Lyhyitä lenkkejä ollaan taas alettu tekemään, vähän säästä riippuen Unna on ollut välillä tosi pirtsakkanakin. Märällä säällä sitä ei huvita yhtään kävellä, joten enpä ole pakottanutkaan. Mutta kivaa että yleisesti vointi on mennyt parempaan suuntaan, mä ehdin jo vähän pelätä että lähdön hetki lähenee, kun Unna oli niin voipuneen oloinen.

 

Nyyti-rassu on taas vammakävellyt enemmän, tuntuu että se menee vähän kausittain; kun ns. huono aika alkaa, niin sitä saattaa kestää viikon-kaksi. Kokeilin sille tossuja, jos oire johtuisi osittain tassujen kylmenemisestä. Yksi pitkä lenkki mentiin hienosti tossuilla ilman oireita, mutta seuraavana päivänä se pompotteli takasiaan vähän tossujenkin kanssa. Nyt ollaan lenkkeilty ilman, ja oireita ei ole ollut. Tuntuu että se oireilu vähän tulee ja menee omaan tahtiinsa. Mutta aion kyllä jatkossakin kun huonompi kausi alkaa, kokeilla jos tossut lievittäisivät oireilua. Alla video miten se saattaa liikkua, kun oire ilmenee. Se saattaa kävellä noin jopa 3 km matkan, ja vitsi että tekee pahaa. Oire saattaa alkaa kesken lenkin, ja sitten ei oikein auta kuin kävellä takaisin kotiin – liikkui koira miten tahansa. Onneksi se ei vaikuta kipeältä, eikä reagoi itse tuohon mitenkään.


Nessillä on silmien ympärillä iho edelleen huonossa kunnossa. Mennään nyt kuun lopussa dermatologin vastaanotolle, toivottavasti saataisiin jokin uusi apua. Bravecton olen pitänyt sillä päällä nyt koko ajan, mutta eipä se tunnu hillitsevän oiretta. En tiedä voisiko tuossa olla mahdollisen sikaripunkin lisäksi jotain ruoka-aineperäistä oireiluakin. No, parin viikon päästä ollaan viisaampia.

 

Tokoiltu ollaan kokeen jälkeen vähän rauhallisempaan tahtiin, vain 1-2 kertaa viikossa. Pakkasten aikaan jouduin pitämään viikon tauon kenttätreeneistä, kun pohjat jäätyivät liian koviksi. Ja hallikorttia Ojankoon en saanut, niin olen ollut vähän pulassa treenipaikkojen suhteen. Onneksi nyt on taas kentät sulana. Ja eniten mun täytyisi tehdä niitä vitsin kaukoja, eli ihan sitä perinteistä olkkarijumppaa… Kun eipä me sinne kokeeseen päästä yhtään sen nopeammin, jos en tee kaukojen perustyötä nyt kuntoon.

Tästä tuli nyt taas näköjään vähän sairaskertomus, mutta ei auta. Ehkä ensi kerralla on jotain muutakin tarinaa mielessä – toivottavasti!

 

 

AVO1!

Nessin kanssa käytiin lauantaina kisaamassa eka ja vika avoimen luokan koe, eli ykköstulos tuli Harri Laisin tuomaroimana. Edeltävästi valmistelut ei mennyt ihan putkeen, kun mun auto hajosi tälle syksylle jo toistamiseen (…tulee kalliiksi, kun siihen on mennyt nyt yhteensä jo 1500€!) eli treenikamat jäi autoon ja eipä sitä kentällekään päässyt kulkemaan. Kotipihalla sain onneksi tehtyä niitä heikoimpia lenkkejä, eli jääviä. Ne ilmeni sitten kokeessakin heikoimmaksi lenkiksi, kun Ness meni maahan liikkeestä istumisessa. Mulla meni siinä oma rytmitys vähän pieleen, ja juuri meidän suorituksen alkaessa alkoi kaatosade ja hallin katto piti kamalaa kohinaa, eli voi olla että se ei edes kuullut käskyä kunnolla. Lisäksi Ness on edeltävästi liikkuroinnin kanssa tehnyt herkästi maahanmenoja, kun se on tietty kolmen alokasluokan kokeen perusteella sitä mieltä että aina kun siinä joku huutelee käskyä, niin tulee maahanmeno. Siitä tuli tietysti nolla, ja oli vähän kuumottava fiilis kun nollattiin heti eka liike. Onneksi sain sen unohdettua ja suoriuduttiin lopuista liikkeistä ihan kunnialla, niistä tulikin sitten kympit kaikista. Loppupisteiksi tuli 300 p, joka riitti myös luokkavoittoon. Hyvä Nessiäinen!

Kaukoissa se otti liikkurista häiriötä ja mulla oli vähän sellainen fiilis, että se oli jotenkin epävarmana. Kun käännyin sitä kohti jätön jälkeen, niin olin ihan varma että se ei nouse – se makasikin jotenkin matalana ja oli vähän kysyvän näköinen. Onneksi sillä ei ole tapana jähmettyä kokonaan, ja se teki kaikki vaihdot ekalla käskyllä, mutta jäi tosi lysyyn istumaan. Näitä täytyy nyt kyllä alkaa treenaamaan muutenkin ja nostaa kriteeriä.

Mutta oli kyllä kiva päästä taas kehään ja Nessin kanssa on nyt ainakin näiden neljän kokeen perusteella aika helppo kisata. Se on keskittynyt ja mun on helppo luottaa siihen että se tekee hommat kuten on opetettu. Tietty se on vielä hurjan nuori ja kokematon koira, ja ne haasteet tulee yleensä vasta kokemuksen karttuessa. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tässä vielä video suorituksesta.

 

Syksy ja sadekelit

Voihan syksy! Nyt se tuli kaikessa ankeudessaan. Alkusyksy on ihan mun lempparivuodenaikoja, mutta nyt kun on satanut kohta kaksi viikkoa putkeen, niin alkaa vähän kypsyttämään. Märkää, kuraista ja pimeäkin hiipii jo puoli seitsemäksi. Vettä on tullut niin paljon, että täällä tulvii jo pellot ja tiet. Tassuja saa pestä monesti päivässä, onneksi bortsuilla on tosi helppo karva, siitä irtoaa lika helposti ja turkki kuivuu nopeasti. Unna on nyt vanhentunut. Mä epäilen että sen takajalassa oleva kasvain on vain jäävuoren huippu, niitä on varmasti muuallakin. En ole edes yrittänyt nyt enää ottaa sitä lenkeille mukaan, käydään kaksistaan köpöttelemässä postilaatikolle ja vähän nuuskutellaaan tuulia.

Muuten yritän edelleen pitää Unnan ”arjessa mukana” eli se pääsee mukaan kauppareissuille ja treeneihin – varsinkin lyhyemmät lämmittelylenkit ennen treenejä on Unnalle just sopivia. Nyt säiden viilentyessä ei ehkä viitsi palelluttaa mummelia autossa turhaan, mutta pääasia että se pääsee mukaan muiden kanssa aina välillä. Onneksi Unna ei ole yhtään kivuliaan oloinen, vaan töpöttelee menemään kotona ihan hyväntuulisena.

Mutta kyllä sen jotenkin tietää ja tuntee jossain syvällä, että ei meillä ole enää kauheasti yhteistä aikaa. Tää on se kamalin puoli noiden pienten eläinystävien kanssa elämisessä. Nytkin olen sateiset viikot odottanut hetken poutaa, että pääsee ottamaan valokuvia muistoksi. Kun ikinä ei tiedä mitkä on sitten ne viimeiset. Tosin nyt kun mä näin pahaenteisesti tässä manailen, niin voihan se olla että Unna köpöttelee meidän kanssa vielä pidempään kun arvaankaan.

 

Lammasjuttuja

Me päästiin lampaille pitkästä aikaa! Viime kerrasta vierähti jo vuosi, kun Nessiä sytyteltiin silloin pikkupenskana lampaille. Nyt ilmoittauduin Nyytin kanssa Myytin paimennuspäivään, joka pidettiin Nyytin ihanan Liv-siskon luona. Sääkin suosi, kun saatiin aurinkoinen syyskuun päivä. Nyytillä on olemassa ”lapsuuden traumat” lampaiden suhteen, ja se ei oikein vieläkään siedä peruskuljetustreeniä, jossa mä olen myös lampailla. Harvat viime kerrat se on saanut vain fiilispaimennella omaan tahtiin, ja se on tehnyt kyllä tosi hyvää. Samaa jatkettiin nytkin, ja oli kiva nähdä miten stressitön ja rento Nyyti pystyi olemaan.

Ekalla kierroksella se sai kuljetella laumaa omaan tahtiin vapaana, tokalle kierrokselle se laitettiin liinaan, jotta sitä pystyttiin hieman auttamaan ja ohjailemaan ilman suullista käskytystä, joka sitä vain nostattaa turhaan.

Oli kyllä tosi kivaa ja musta oli niin ihanaa kun Nyytikin sai pitkästä aikaa ihan ”oman” harrastuspäivän. Nyt kun Nessi on ykköskoirana harrastuksissa, niin mulla on välillä vähän huono omatunto Nyytin puolesta, vaikka kyllä sekin tietty treenailee ne omat pikkutreeninsä.

Mulla oli kaikki tytöt mukana, ja Nesskin pääsi lampaille aamupäivällä. Se on kyllä aika tosi pätevän oloinen – se oli sitä kyllä jo silloin vuosi sitten heti ekasta kerrasta lähtien. Se muisti tasan tarkkaan mistä on kyse, ja sillä vaikuttaa olevan tosi rauhallinen ja järkevä ote lampaiden kanssa. Ja hyvä itsehillintä, se ei yhtään yritä lähteä pöläyttelemään laumaa. Tuli kyllä kauhea hinku päästä nyt vielä syksyn aikana uudelleen lampaille. Nessistä lampailla ei ole harmillisesti yhtään kuvia, Nyytin kuvista kiitos Taina Laaksolle.

Muuten meille ei kuulu ihmeitä. Ollaan nautittu kauniista ja vähemman kauniista syyspäivistä metsässä lenkkeillen ja sieniä poimien. Unna ei ole ollut mukana pidemmillä lenkeillä. Ja jotenkin musta tuntuu että tämä on nyt pysyvä tilanne, onhan se jo niin iäkäs.

Nessin avoimen luokan koe lähestyy ja ollaan treenattu ahkerasti. Tosin se on nyt peräkkäisinä päivinä onnistunut vähän telomaan itseään, ja eilen illalla kaukoja tehdessä alkoi vähän keventämään toista etujalkaa vaihdoissa. Se ei onnu, mutta selkeästi joku siinä jalassa häiritsee, kun se nuoleskeli sitä vähän illalla. Nyt pidän sen pari päivää täyslevossa, täytyy toivoa että se auttaa. Perjantaina on onneksi tulossa fyssariaikakin, joten saadaan tsekattua muutenkin että kroppa on kunnossa. Jos ei ole, niin jätetään sitten koe väliin. Se on kyllä yksi tohelo, se hyppäsi muutama päivä sitten Ojangossa päin verkko-aitaa. Nyyti oli pudottanut narupallon aidan juurelle, ja pyysin Nessiä nostamaan sen heilauttamalla kättäni. Se otti mun ”ohjauksen” sen verran vakavasti, että pomppasi suoraan päin sitä aitaa. Onneksi aita antoi myöten, mutta ei se kyllä silti kauhean kivalta näyttänyt. Kopeloin sen hädissäni läpi, mutta ei siitä löytynyt aristavia kohtia. Eilen se sitten hyppäsi auton takaboksista suoraan Unnan päälle. Vitsi että olin vihainen, päästin kaikki koirat samalla käskyllä kotipihassa autosta ulos, ja jostain syystä Nessi päätti hypätä Unnan yli, ja päätyikin sitten hyppäämään suoraan sen päälle. Unna-raukkaa kyllä sattui ja se kaatui ihan kyljelleen urpon pikkusiskon tönäisystä. Todennäköisesti Nessinkin laskeutuminen oli vähän huono, ja voi olla että vasemman etujalan aristelu johtui tuosta, kun se ilmeni samana iltana. Unna sai varmuuden vuoksi iltapalaksi vähän Rimadylia. Mutta kyllä noiden kaahaavien bortsujen kanssa saa olla aina niin varovainen! Täytyy jatkossa ottaa ne yksitellen autosta ulos, kun vastaavanlainen kolari meinasi sattui Nyytille ja Nessille ihan muutamaa päivää aiemmin. Nyytin selkä ei kyllä kestä että sen päälle putoaa kukaan…

 

Varma syksyn merkki ilmeni ekaa kertaa eilen illalla; Nyyti alkoi vammakävelemään. Taas laukaisevana tekijänä oli kylmä ja sateinen sää, lisäksi se oli istuskellut autossa mun kirjasto- ja kauppareissun ajan. Joten nyt ei enää voi elää niin huolettomasti kuin kesällä. Tosi kurjaa, mutta oli kyllä ihan odotettavissa oleva asia.

Kaverit metsässä pari viikkoa sitten: Ness, Nyyti, Miina, Aada ja Neijda

 

Täyden kympin tyttö

Voi mun pientä Nessiä! Käytiin sunnuntaina kisaamassa kolmas ja viimeinen alokasluokan koe Helsingin seudun piirinmestiksissä HSKH:n joukkueessa. Päätin jo SM:ien jälkeen, että käydään vielä kerran alokkaassa vähän harjoittelemassa kisaamista. Hyvinhän se meni, Ness oli kehässä tosi stabiilin oloinen ja teki kiltisti kaiken kuten sille on opetettu. Saatiin kaikista liikkeistä kympit, eli täydet 200 p! Enpä ole aiemmin saanut kellään koiralla mistään luokasta täysiä pisteitä. Meidän joukkueen alokoirat olivat kaikki kolme luokan kärjessä, joten voitettiin vielä joukkuepiirinmestaruuskin, kun Ylva EVL:ssä teki ykköstuloksen ja sai piirinmestishopeaa. Tässä video Nessin suorituksesta.

Meidän joukkue. Kuva lainattu HSKH:n sivuilta, kuvaaja ei tiedossa.

Seuraamiseen en ole nyt kauhean tyytyväinen kun se on alkanut vähän edistämään, mutta sen ehtii taas modailla tässä ajan kanssa. En väsyttänyt sitä kauheasti ennen kehää, ja jostain syystä se oli jopa vähän normaalia väsyneemmän oloinen. Liekö vaikuttanut pari edeltävää päivää, jotka olivat aika täynnä toimintaa. Arvokasta tietoa tuokin taas tulevaisuutta varten. Lisäksi maasta sivulle nousemiset olivat vähän normaalia hitaampia, ja paikallamakuun lopussa se jäi jopa vähän vajaaksi. Olin edellisinä päivinä vähän hämykäskytellyt niitä, joten voi olla että Ness oli vain vähän epävarma. Täytyy toivoa että sillä ei ole mitään jumeja missään, jotka aiheuttaisivat että maasta pompahtaminen ei tunnu kivalta. Onneksi muutaman viikon päästä on fyssari, niin saapi taas kunnon tsekattua.

Nyyti pääsi mukaan kannustusjoukkoihin ja sai palkaksi Berralta uuden pallon. Nessillä on nyt vähän orjatyöläisen asema, kun se tienasi onnistuneella suorituksellaan Nyytille pallon ja Nyytille ja Unnalle 30 kg koiranruokaa. Tasan ei mennyt nallekarkit tälläkään kerralla!

Häkkieläimet

Kokeen jälkeen käytiin Ansun kanssa ihanassa auringonpaisteessa Haltialassa lenkillä ao. porukalla:

Nyyti, Ness, Ken, Ylva, Rimma ja edessä Åke

Nyt alkaakin sitten seuraavaan luokkaan valmistautuminen, kun sain meille koepaikan lokakuulle. Superjännää! Uusi avoin luokka on kyllä paljon haastavampi kuin vanha, ja liikesuorituksiakin on tosi monta. No ei auta kuin treenata, ja toivoa että mukana on taas hitunen onneakin.

Unna lääkärissä

Unna on ollut lähiviikkoina vähän vaisu, eikä oikein ole halunnut lenkkeillä. Oire on tullut ehkä vähän vaivihkaa, ja kun joinain päivinä se on ollut ihan pirtsakkana niin mä olen ajatellut että kaikki on kuitenkin varmaan ihan ok. Viime viikolla yhdellä aamulenkillä se oli suorastaan haluton kävelemään, joten varasin sille eläinlääkärille ajan. Aloin jo maalailemaan mielessäni kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita lähinnä borrelioosin suhteen. Kävin nyt ekaa kertaa kunnallisella eläinlääkärillä, ja kokemus oli varsin hyvä. Tilat olivat ihan uudet ja siistit, aikataulu piti ja tunnelma oli mukavan kiireetön. Unnan vaiva otettiin tosissaan ja anamneesia selviteltiin pitkän kaavan mukaan. Lopulta perustutkimusten jälkeen lääkäri päätyi ottamaan liudan verikokeita, kohtu ultrattiin ja rakosta punktoitiin vielä mun tuoman pissanäytteen lisäksi varmuuden vuoksi toinenkin näyte. Kaikki tutkimustulokset oli onneksi kunnossa ja Unna sai paljon kehuja hyvästä kunnostaan ja ikäistään nuoremmasta olemuksesta. Ainoa oire mikä saatiin esiin, oli aristus lanneselän kohdalta. Unna on varmaan todennäköisesti liukastunut tms, ja päässyt venäyttämään selkäänsä. Hoitona on nyt viikon Rimadyl-kuuri ja kevennetty liikunta. Huojentavaa, että mitään vakavaa ei löytynyt. Tai voihan tuo selkäkipukin sinänsä olla kurja juttu, jos kipulääke ei auta ja vaisu fiilis jatkuu. Mutta toisaalta eipä 14 ikävuotta lähestyvän koiran tarvitse olla enää ns. lenkkikunnossa.

Täytyy nyt opetella kovettamaan itsensä, kun musta tuntuu niin kurjalta jättää Unna kotiin kun lähden Nyytin ja Nessin kanssa ulos. Unna on kuitenkin aina innoissaan pyörimässä jaloissa kun haluaisi mukaan. Omaatuntoani hyvitellessäni olen yleensä antanut sille jonkun herkun jos se ei pääse mukaan, eli tätä menoa mulla on varmaan fitnessmummon sijaan kohta paksukais-Unna… Jos käyn treenaamassa, niin Unna on päässyt mukaan lämmittelylenkille, ja saa sitten odotella autossa pidemmän jäähdyttelylenkin ajan. On onni että Unna on tähän saakka ollut niin hyväkuntoinen vanhus, ja pystynyt lenkkeilemään kaikki samat lenkit kuin nuo nuoremmatkin. Mutta nyt pääasia on että sillä on kivuton, hyvä olo ja elämässä virikkeitä ja seuraa.

Suolla

Löysin taas uusia lenkkimaastoja; aivan ihanan ison suon. Ihan huippua, 5 min ajomatkan päässä tollainen ”mini-Lappi”! Siellä oli ihan erämaameininki, näin urosmetson ja jonkun pienen haukan, lisäksi koirien reaktioista ja jäljistä päätellen se on hirvien koti. Pari päivää myöhemmin oli pakko palata sinne uudelleen kameran kanssa, sekä keräämään edellisellä reissulla suon reunan metsistä bongatut kantarellit. Nyt mukaan pääsivät vain bortsut, kun suossa tarpominen oli selkeästi ihan liian raskasta Unnalle.

Ness on kyllä nyt kesän aikana aikuistunut paljon. Ikää on nyt 1 v 8 kk, ja nyt kesän aikana sen kroppa on jäntevöitynyt ja vankistunut. Lisäksi se kasvatti nyt juoksun aikaan turkkiakin, kun se oli koko kevään lähes lyhytkarvaisen näköinen, ainoat pidemmät hapsut löytyivät vain hännästä.

Nyyti on voinut kesän ajan tosi hyvin. Mua vähän pelottaa jo etukäteen syksyn kylmät säät. Eilen aamulla oli vain +5 astetta, viime syksynä ekat oireet tuli +4 asteen säässä. Kunpa meillä olisi hyvä talvi edessä…

Unnasta napsin kuvia pari viikkoa sitten, kun käytiin Sondbyn koirauimarannalla. Ness pääsi uimaan, ja näytti nimensä mukaisesti vähän vesihirviöltä.

Viime viikonloppuna meillä oli Tending C-pentueen, eli Nessin ja sisarusten pentutapaaminen. Kaikki Suomessa asuvat pennut, sekä Lintu-”adoptiopentu” pääsivät mukaan. Oli ihana nähdä miten kaikki olivat edistyneet tosi paljon. Nessin kanssa tehtiin tunnaria, ruutua, eteenmenoa ja sivulletuloja, sekä pieni seuraamispätkä. Tunnarissa meillä on tullut pientä takapakkia, kun pidin taukoa liikkeen kanssa ja etenin tauon jälkeen vähän liian nopeasti. Ruutu on edennyt kivasti ja keksittiin hyvä yhdistelmä targetin ja palkkauksen kanssa. Ruudun takana on valmiina lelupalkka, johon se saa mennä targetilta vapautettaessa. Tällä pääsen vahvistamaan paikkaa ja sain pois pomput targetille mennessä. Eteenmenoa en ole tehnyt vielä oikeastaan ollenkaan, mutta lähden varmaan ekaksi tekemään leluun lähetyksellä; katsotaan miten se lähtee sujumaan ja tarvitseeko metodia vaihtaa. Sivulletulot on nyt vähän taakse vinoja, täytyy olla niiden kanssa tarkempana. Mieluummin tosin niin, tykkään sitä kun se mieluummin vähän ylityöskentelee takaosalla, kuin että ne jäisivät vajaiksi. Mutta tietty se kultainen keskitie, eli oikea suoritus, pitäisi pitää tässäkin kriteerinä.

Pipsa, Lintu, Kyy, Fani-äiti, Ness ja Jeti

Reilun viikon päästä on TOKO:n piirinmestikset, joihin Ness pääsee mukaan alokasluokkaan. Sitten täytyy alkaa suunnitellakin jo seuraavan luokan starttia, kivaa!