Unnan kesälook

 

Nyt ei mummoa hikoiluta! Ansu kävi sunnuntaina meillä ajelemassa Unnan turkin pois. Nyt edeltävästi kahtena päivänä on lämpötila kivunnut jo kahteenkymmeneen, ja ero lenkeillä jaksamisessa on kyllä valtava! Turkin kanssa jo +15 asteessakin reilun tunnin lenkeillä loppuvaiheessa on Unnalla alkanut olla askel aika raskasta ja se on jäänyt helposti jälkeen, eikä ole enää halunnut ravata. Turkin ajelun jälkeen se porskuttaa ihan pirteänä edellä. Eihän tuo look ole mitenkään rodunomainen tai kaunis, mutta pakko laittaa vanhuksen hyvinvointi omien ulkonäkömieltymysten edelle.

Oli kiva huomata, että karvan alta paljastui ikään nähden ihan hyvinvoivan näköinen kroppa! Selkälinja on pysynyt ja kokonaisuus on yllättävänkin jäntevä, vaikka lihakset on kyllä jo aika kuihtuneet. Onneksi se ei ole päässyt ikinä ylipainoiseksi ja sitä on aina liikutettu riittävästi. Ylimääräistä nahkaa sillä on kyllä ollut aina, se on varmaan saanut syntyessään pari numeroa liian ison nahan!

Tää alkukesän vihreys on niin huumaavaa! Kuvat on otettu eilen aamulla, kun lähdin yövuoron jälkeen aamukävelylle. Aurinkoisina päivinä tuntuu välillä kurjalta, kun koko kaunis päivä menee nukkuessa, mutta täytyy toivoa että sää jatkuisi yhtä kivana.

Käytin koirat eilen illalla uimassa ja pakko myöntyä siihen, että Nyytiä ei voi kyllä uittaa enää ollenkaan. Viime kesänä annoin sen lähinnä vain kastautua, nyt se sai uida muutaman minuutin ajan. Lopputulos oli 1,5 km kestänyt vammakävely! Heti uinnin jälkeen takaraajat olivat jäykät, ja hetken kävelyn jälkeen se alkoi pompottelemaan molempia takatassuja vuorotellen. Tosi kurjaa, mutta ei kyllä mikään yllättävä lopputulos, kun oireilu aikoinaan alkoi nimenomaan uimisen yhteydessä. Kyllä mä taas koko loppulenkin ajan soimasin itseäni siitä, että oli pakko olevinaan kokeilla että pystyisikö Nyyti uimaan edes vähän. Eipä näköjään pystynyt. Muuten Nyyti on nyt ollut 1,5 kk lähes täysin oireeton, ja viikko sitten fyssarilla selästä ei löytynyt mitään huomautettavaa.

 

 

Fyssarilla Nessillä sen sijaan oli taas vähän tokojumeja, täytyy muistaa nyt tehdä vastataivutuksia. Kiertoja olen yrittänyt tehdä molempiin suuntiin, mutta perusasennon aiheuttamat oikean kyljen kireydet saisi kyllä helposti vähennettyä kun tekisi tasapainoisesti toisellakin puolella.

 

SM:istä jäi kauhea hinku päästä uudestaan pian kisaamaan, mutta täytyy malttaa nyt rauhassa tehdä AVO kuntoon. Siellä on niin paljon asioita, jotka täytyy opettaa kunnolla ja jotka ovat tärkeitä pohjia ylemmissä luokissa. SM:ien jälkeen ollaan nyt paneuduttu ruutuun, liikkeestä seisomiseen, vauhdista pysähtymiseen (eli ruudun stoppiin), kiertoon ja noudon palasiin. Tajusin just, että noutokapulan heittämistä ei ole enää EVL:ssä ollenkaan, kun hyppynouto jäi pois. Mutta ne kapulan luovutukset on jostain syystä ollut Nessille vaikeita, ja haluan että lopputulos on hyvä, eli täytyy kyllä paneutua taas asiaan.

Viimeistä työyötä viedään, enää muutama tunti ja pääsee taas kesäaamuun maaseudulle kävelemään – ja tietysti nukkumaan! Ihan huippua!

Ensi kertaan!

TOKO SM

Kuva: Sporttirakki

Meidän joukkue voitti SM-kultaa! Ihan huippua! Kisasin Nessin kanssa alokkaassa Hakunilan Seudun Koiraharrastajien kakkosjoukkueessa. Jo keväällä joukkuekokoonpanon tullessa ajattelin että joukkueella voisi olla ihan hyvät mahdollisuudet pärjätä, sen verran kovia nimiä oli seuramme kasannut samaan porukkaan. Ja niinpä se toteutui, tosin huiman pienellä alle pisteen erolla toiseksi tulleeseen T-Teamin joukkueeseen. Kolmanneksi sijoittui Mikkelin Agilityharrastajat. Koe oli meille kotikisa; SM:t pidettiin HSKH:n kentillä Ojangossa.

Elina & Knox, minä & Ness, Heidi & Super, Carita & Hurja, Maarit & Stjerne, Mirjami & Käpy. Kuva: Anna Silvan

Etukäteen mä jännitin sitä että se Nessin juoksu nyt alkaa just ennen kisoja. Onneksi se ei ehtinyt alkaa, joten pääsin penskan kanssa nauttimaan ekaa kertaa arvokisatunnelmasta. Edeltävästi treenit oli mennyt vähän vaihtelevasti ja mulla on ollut jo kova hinku päästä tekemään seuraavien luokkien liikkeitä eteenpäin. Edellisenä iltana kävin vielä lähikentällä tekemässä kevyen treenin Heidin avustuksella ja Ness tuntui tosi kivalta. Ja sitä se oli kehässäkin!

”Ai jotkut ässämmät huomenna vai?”

Meidän suoritusvuoro alokasluokassa oli lauantaina ihan loppupäässä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella, jonka jälkeen olikin sitten useampi tunti odoteltavaa. Ehdin rauhassa katsoa EVL:ää  ja valmistautua omaan suoritukseen. Meidän joukkueen toinen alokasluokan koirakko Mirjami ja Käpy tekivät jo aamulla tosi hyvän ykköstuloksen 194 p, joten mulla ei ollut sen suhteen enää niin suuria paineita. Pääasia oli kiva fiilis ja hyvän kokemuksen saaminen haastavissa kehäolosuhteissa nuorelle koiralle. SM:ssä on usean yhtä aikaa pyörivän kehän ja suuren ihmismäärän vuoksi yleensä aina paljon enemmän häiriöitä kuin normikokeissa.

Tehtiin Nessin kanssa kiva, oman tasomme mukainen suoritus jossa ei ollut mitään sen kummempia ylläreitä. Videolta jälkikäteen katsottuna luoksetulon jättö on vähän jännä, Ness vaikuttaa levottomalta ja taitaa jopa liikuttaa toista etutassua. Täytyy ottaa tuo työn alle treeneissä. Luoksarin lopussa se myös vähän rumasti töykkäisee mun kättä, mutta tuota on kyllä ollut treeneissäkin ja mun täytyy alkaa tehdä asialle jotain. Kapulan pidon mä vähän itse mokasin, annoin pitämiskäskyn liian aikaisin kapulan ollessa vielä turhan ylhäällä, ja Ness nappaa sen vähän ronskisti ja pompauttaa samalla etujalkoja. Paikallamakuussa meillä oli pieni ylimääräinen jännitysmomentti, kun yksi ryhmän koirista haukkui lähes tauotta. Olin jo rivin ekana käskyttänyt Nessin maahan, kun sama koira lähti sivulta eikä mennyt maahan, ja tuntui että kesti tosi kauan ennen kuin koko ryhmä oli makaamassa ja pystyttiin jättämään koirat. Oma moka sikäli, että en ollut treenannut ollenkaan tuollaisia tosi pitkiä jättöjä. Vähän meinasi itsellä tuskanhiki nousta, mutta Ness makasi onneksi kiltisti – tosin pitäen napakkaa kontaktia koko ajan ja pelkäsin että se pompsahtaa sieltä takaisin ylös! Olin tosi tyytyväinen Nessin vireeseen ja kehässä tuntui tosi kivalta ja varmalta. Tässä video suorituksesta -> klik! Kokonaispistemääräksi tuli 193,5 p. ja sijoitus 10/75. Hieno pikku-Nestori!

Nessin Jeti-veli ja Pipsa-sisko olivat myös alokkaassa kisaamassa ja tekivät myös tosi hienot ykköstulokset. Luokan voittivat Kati ja Tarmo huikealla 199 pisteellä ja tokaksi tulivat Riitta ja Hippu 198 pisteellä, onnea!

Lauantain jälkeen meidän joukkue oli johdossa, mutta melko samoissa pistelukemissa oli myös useampi muu joukkue. Sunnuntaina oli mukava olla turistina paikalla ilman aikataulujen kyttäämistä ja seurata kehiä kaikessa rauhassa. Sunnuntain avo-koirien tulokset ratkaisivat, ja onneksi meidän joukkueen Elina ja Knox tekivät tosi hienon tuloksen. Lopullista varmuutta joukkuekisan voitosta saatiinkin jännittää palkintojenjakoon saakka. Olipas hauskaa olla yhdessä joukkueen kanssa jännittämässä sijoitusta viikonlopun ajan, sekä iloitsemassa voitosta yhdessä. Lisäksi joukkueestamme Carita ja Hurja voittivat vielä yksilö-SM -hopeaa! Kiitos koko joukkueelle, oli hieno viikonloppu! Yksilökullan veivät Mika ja Kaitsu, sekä pronssille tuli Oili ja Nessin ihana Zip-täti. Onnea!

Tending Catlike, Tending Venture, Saunajaakon Alfa Romeo, Tending Rough, Tending Brisk ja Stjerne. Kuva: Anna Silvan

Nyyti pääsi sunnuntaina turistiksi mukaan, ja viihdytti itseään mm. bongailemalla myyntikojuista leluja ja kerjäämällä rapsutuksia ja huomiota. Nyytin jälkeläiset Neo ja Draama olivat kisaamassa ja tekivät molemmat hienosti ykköstulokset – onnea! Edelleen mulla on ajoittain sellainen pieni katkera kaiho siitä että Nyytin kanssa tokon lopettaminen ei ollut oma päätökseni, vaan pakon sanelema tilanne. Nää SM:ien ja karsintojen kaltaiset tilanteet nostaa sen tunteen aina vähän vahvemmaksi ja tuntuu että elämä muuttui sairastumisen myötä Nyytille vähän epäreiluksi. Vaikka Ness vähän pakosti on lähiaikoina saanut enemmän huomiota ja treeniaikaa, yritän aina saada Nyytinkin kanssa tehtyä treenejä joissa se kokee että siltä edelleen vaaditaan asioita ja se joutuu käyttämään päätään. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa kokeilisi Nyytin kanssa sitä monen suosittelemaa rally-tokoa. Tosin mulla on siihen vähän skeptinen suhtautuminen, ja se on tuntunut aika hömpältä, mutta ei sitä varmaan voi täysin tuomita kokeilematta.

Ensi vuonna matkataankin ilmeisesti Ouluun SM:iin, eli on ”pikkuisen” pidempi kotimatka. Nyt oli ihanaa kun rättipoikkiväsyneenä tarvitsi ajaa vain vartti kotiin! Mutta olipas aika huikea viikonloppu – kiitos mun oma pikku-Ness! Tästä se alkaa. <3

Kuva: Sporttirakki

Vain taivas on rajana! Kuva: Juuso Kuparinen

 

 

 

Ihana kevät

Vihdoinkin se on täällä – alkukesän hohtava vihreys ja lämpimämmät säät. Melkein koko toukokuu ehtikin mennä ilman blogipäivityksiä. Lomailin muutaman viikon huhti-toukokuun vaihteessa. Pidin talvilomani vasta nyt keväällä, ja ikävä kyllä tänä vuonna säätkin oli sen mukaiset… Yöpakkasia, räntää, lunta ja rakeita tuli vielä vappunakin. Ällöä! Kunpa tuo sää olisi ollut silloin loppuvuodesta, kun jouluksikin odotti valkoista maata! Vappuviikonlopuksi ajelin Nyytin ja Nessin kanssa valmennusrenkaan kevätleirille Partaharjulle hakemaan vähän treenimotivaatiota. Mun treenitauko huhtikuun alussa venähtikin vähän pidemmäksi, ja tuli treenattua normaalia hyvin paljon vähemmän. Leiriltä sai taas sitä kaivattua kipinää treenaamiseen, ja oli kiva nähdä tuttuja. Partaharjulta jatkoin vielä muutamaksi päiväksi Pohjois-Karjalaan moikkaamaan sukulaisia ja mökkeilemään. Unna jäi kotiin pitämään taloa pystyssä Bobin seurana.

Unna on ollut hampaanpoistojen jälkeen ihan superpirtsakka. Nyt kun kelit vihdoin lämpeni, niin on askellus taas muuttunut verkkaisemmaksi ja sillä on selkeästi kuuma. Täytyy varata sille aika trimmaukseen. Viime kesänä se saikin pitää tukkansa, kun sillä oli tosi massiivi karvanlähtö alkukesästä. Tuntuu kurjalta jättää se pidemmiltä lenkeiltä pois ihan vain kuumuuden vuoksi, kun ongelman saa hoidettua helposti pois ajamalla karvan.

Nyyti on nyt ollut taas parempi. Tuo sen oireilu on kyllä tosi fluktuoiva, enkä ole edelleenkään saanut kiinni siitä laukaisevasta tekijästä. Nyytin lailla oireilevia bordercollieita on kuulemma jonkin verran myös Keski-Euroopassa, eli jokin ”juttu” se on, mutta kukaan ei taida tietää mistä oikeasti on kyse. Ehkä se selviää vuosien saatossa.

Viime viikolla käytiin kehätreeneissä ja Nyytikin pääsi Nessin setin jälkeen treenaamaan. Se oli niin polleana! Sen kanssa on kyllä niin ihana tehdä, vaikka liikkeet alkaa olla kyllä jo vähän ruostuneet ja sillä on tullut vähän omia vallattomuuksia mukaan. Mä olen monesti harmitellut että nuo uudet säännöt tulivat, Nyytin kanssa olisi voinut muuten käydä silloin tällöin jonkun satunnaisen kokeen. Uusien liikkeiden opettamiseen en enää halua lähteä, varsinkin kun se on pelkkää juoksuttamista, enkä halua ottaa sitä riskiä että Nyytin vointi menisi huonommaksi.

Tulevana viikonloppuna on Ojangossa TOKO SM:t! Huippua, Nessin juoksu ei ole vieläkään alkanut ja mä todella toivon että se ei nyt tässä muutaman jäljellä olevan päivän aikana alakaan. Kisaan Nessin kanssa alokkaassa HSKH:n joukkueessa. Edeltävästi meillä on ollut vähän vaihtelevia treenejä, täytyy nyt toivoa että koe menisi hyvin. Siitä lisää ensi kerralla. :)

 

Tikusta asiaa

Pääsiäinen tuli ja meni, ja omalta osaltani se kului vähän tylsästi töiden merkeissä. Kun tekee kolmivuorotyötä ja työpaikka on auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä, nuo juhlapyhät usein hujahtavat ohi ihan vain itselle normaalina arkena ilman sen kummempia vapaita tai juhlallisuuksia. Mutta nyt juuri vietän tokavikaa vuoroa töissä ennen loman alkua! Hurraa! Kaksi viikkoa vapautta edessä, ihanaa. Viimeksi lomailin viime vuoden elokuussa, joten nyt on koko kevättalven tuntunut jo siltä että pieni tauko tekisi kyllä hyvää.

Lusin juuri viimeistä yövuoroa ja kerrankin on sen verran hiljaista, että täytyi keksiä vähän väkisin jotain tekemistä. Kirjoittaminen yleensä pitää sen verran pirteänä ettei ala väsyttämään, joten täytyy nyt keksiä vähän tikusta asiaa, kun eipä meille kuulu kuin ihan tavallista mukavaa arkea.

Nyyti on nyt lähipäivinä ollut paljon parempi ja tuntui taas siltä että kivi vierähti sydämeltä. Kunnes se taas seuraavan oire-rumban alkaessa vierähtää sinne takaisin, mutta nyt ei murehdita sitä. Se pääsi tänään pitkästä aikaa tekemään pienen kevyen treeninkin, ja nautti kyllä ihan suunnattomasti! Kunpa se ymmärtäisi, että ei pääse enää treenaamaan samalla tavalla ja yhtä usein kuin aiemmin ihan sen oman edun vuoksi. Täytyisi aktivoitua taas jäljestämään, kun se on sen verran kroppaystävällisempää kuin toko, ja Nyyti tykkääkin siitä ihan hurjan paljon.

Ness valittiin HSKH:n joukkueeseen TOKO SM:iin. Kivaa! Tosin nyt mä jännittelen että ehtiikö sen juoksu alta pois. Luulin jo sen alkaneen, kun se alkoi merkkailla paljon ja lattioilla oli veritippoja, mutta sepäs olikin Nyyti. Viime viikkokin meni vielä treenivapaalla, mutta nyt täytyy kyllä taas ryhdistäytyä ja alkaa treenaamaan ihan ajatuksen kanssa. Tänään on kevään ekat kehätreenit ja sinne SM:iinkin on enää kuukausi. Ilmoitin Nessin myös nuorten koirien tokoringin pääsykokeeseen joka on ensi viikolla. Nessin synttärikaima Raitokin hakee mukaan, olispa hauskaa jos kaverukset pääsisivät sinne!


Tytöt esittelevät mun lempparipantoja Ebba & Albukselta. Nessillä on päärynöitä ja Nyytillä söpöjä pikkupöllöjä! Mulla on kauhea panta- ja hihnahulluus ollut jo pitkään, mun koirien varusteilla varustaisi varmaan sata koiraa… Niitä on niin hauska ostella, ja täytyyhän sitä olla valinnanvaraa fiiliksen mukaan. ;)

Unna on edelleen ihan liekeissä. Käsittämätön tyyppi. Se veti eilen illalla kauheat kiepit kun treenasin bortsut. Sen iltaruoka oli vähän myöhässä, ja kun se näki auton ikkunasta että nuoremmat sai nameja, se mekkaloi suu vaahdossa koko treenien ajan! Jäähkälenkillä se ei suostunut irtoamaan namitaskulta minnekään. Tuntuu että mitä enemmän tulee ikää, sen fanaattisemmin se suhtautuu ruokailuun. Alla todistusaineistoa sen pirteydestä, 12 km lenkin viimeiset metrit ennen autolle tuloa, ja mummokoira porskuttaa letkan ekana häntä tötteröllä. Ihan huippua! Tuntuu ihan oudolta miten vaisu se olikaan koko viime vuoden, mutta eiköhän se borrelioosi selitä oireet aika pitkälti.

Lueskelin äsken mitä meille on kuulunut vuosi sitten huhtikuussa. Olen näköjään napannut vuosi sitten ihan samanlaisen kännykkäräpsyn kuin eilen lenkin päätteeksi:

Huhtikuu 2016:

Huhtikuu 2017:

Ensi kertaan!

 

Vihreää!

Nyt se on täällä: ihana kevät! Lähes kaikki lumet ovat sulaneet ja ei tarvitse enää liukastella lenkkipoluilla. Se pehmeän polun fiilis jalkojen alla on aina yhtä mahtavan tuntuista. Eikä tarvitse hysteerisenä pelätä koirien liukastumisiakaan. Ja nyt ei enää valokaan sanele, milloin täytyy kiiruhtaa lenkille. Ihan huippua!

Musta tuntuu että tää blogi on viimeiset 1,5 vuotta ollut yksi sairaskertomus. Joten en aio nyt käyttää aikaani taas kurjuudessa rypemiseen, joten tiivistetysti: Nyyti on ollut taas huonompi, viime viikolla suorastaan karsean huonosti liikkuva. Yhdeltä aamulenkiltä meinasin joutua kantamaan sen kotiin, kun tuntui että takaosa ei ole ollenkaan mukana. Nyt ollaan taas muutama päivä oltu parempia. Tää on yhtä aallokossa menoa ollut taas koko talvi. Kipulääkitys sillä menee koko ajan, mutta siitä huolimatta välillä on näitä huonompia hetkiä. Liikunta tai sen määrä ja laatu ei tunnu korreloivan oireilun kanssa mitenkään, joten sitten kun se on parempi, niin se on saanut olla pitkilläkin lenkeillä mukana. Ainoa vaan, että se oire saattaa välillä alkaa ihan yhtäkkiä kesken lenkin, joten sitten ei auta kun kävellä takaisin kotiin. No eipä tämä nyt kauhean lyhyesti tullut, mutta tulipahan vuodatettua.

Pikku-Nessiäinen kävi 1-vuotisrokotuksilla ja sai samalla ab-tipat korvatulehdukseen. Tuli taas sellainen hyvä koiranomistaja -fiilis, kun en ollut huomannut että toisella on ihan punoittavat korvat. Olin kyllä kiinnittänyt huomiota siihen että se oli vähän rapsutellut niitä, mutta oletin että sikaripunkkikierros vol. 3 on alkamassa. Eipäs ollutkaan, ja nyt kun kuuri on ohi niin rapsuttelukin lakkasi. Ness painoi 14,6 kg, eli tismalleen saman verran kun nuo kaksi vanhempaakin. Tosin vankistuuhan se tuosta vielä iän myötä, nyt se on vielä kapea luikku.

Me ollaan pidetty kokeen jälkeen vähän treenitaukoa, viime viikolla ei treenattu kertaakaan. Välillä tekee hyvää vähän huilata ja rentoutua vain pitkien lenkkien parissa. Tänään tosin oli pakko käydä korkkaamassa ulkokenttäkausi, tuli niin kova hinku päästä vähän tokoilemaan. Kohta alan tekemään vähän suunnitelmia tulevaisuudelle, eli täytyy ryhtyä tekemään enemmän avoimen luokan juttuja. Täysin kesken on vielä kierto ja liikkeestä seisominen. Ruutua ollaan tehty lelulle tai targetille, eli kohta täytyy alkaa ottaa mukaan paikkatreenit ja loppuosa, ts. kaukana minusta maahanmeno. Kiertoa oon tehnyt nyt ainakin kolmella eri tavalla tässä vuoden aikana, nyt täytyy päättää että millä tyylillä sen oikeasti haluan opettaa. Noudon loppuosan tekniikassa on hirveästi hommaa, se on jostain syystä ollut Nessille vaikea, jonka vuoksi se vähän yliyrittää. Mutta onneksi ei ole kiire minnekään! Olen muutenkin päättänyt treenata Nessiä vähän maltillisemmin, talven ajan ollaan käyty vain noin 2-3 kertaa viikossa treenaamassa. Vaikka Nyytin ”rikkoutuminen” ei välttämättä liity treenaamiseen tai treenimääriin, niin toko on kyllä varmasti yksi eniten kroppaa kuormittavista lajeista bortsun kaltaiselle liikkujalle. Räjähtävät lähdöt, nopeat pysähdykset, staattinen toispuoleisuus ja samaan suuntaan tapahtuvat kierrot altistavat kyllä vaikka mille vammoille ja jumeille. Mutta eipä siinä auta kuin tasapainoilla järkevän treenaamisen, hyvän peruskunnon, säännöllisen huollon ja hyvien lämmittelyjen ja jäähdyttelyjen kanssa. Ja silti voi käydä niin kurjasti kuin mulle kävi Nyytin kanssa.

Unna porskuttaa edelleen vähän turhankin pirteänä. Maaliskuun alussa kirjoittelin tännekin kun makasin flunssassa kotona. Lähdin seuraavana päivänä käyttämän koiria taas tuossa pellolla – ja eiköhän tuo mummeli päättänyt lähteä peurajahtiin! Aargh! 2,5 tuntia siinä meni, kun mä etsin sitä pitkin poikin metsiä ja peltoja flunssan kourissa. Mikään ei ole niin raskasta kuin riistaviettinen koira! Aina ajoittain leikittelen ajatuksella uudesta lapinkoirasta, mutta joka kerta kun jotain tällaista tapahtuu, hautaan ne haaveet jonnekin todella syvälle. En usko olevani mikään maailman onnettomin opettamaan koirille erilaisia asioita, mutta tuo riistavietin taltuttaminen on jotain täysin mahdotonta. Nyt Unna on siis ollut taas aika tarkkaan hihnan päässä. Kertaalleen se ehti tuon pitkän reissun jälkeen kadota pihastakin 1,5 tunniksi, joten nyt pihapissatuksetkin hoidetaan valvonnan alaisena. Meillä olikin tosi pitkä seesteinen tauko tuon karkailun suhteen, viime reissuista on jo toista vuotta. Mutta se kertoo kyllä siitä, että Unnan yleisvointi on taas viime vuoden borrelioosin, välikorvatulehduksen ja hammasremontin jäljiltä taas hyvä. Joten ei auta kuin iloita pirteästä vanhuksesta!

Unna köyhtyi siis muutama viikko sitten taas neljä hammasta. Saldo taitaa nyt olla yhteensä seitsemän poistettua legoa. Vein sen hammastarkastukseen, kun kiinnitettiin huomiota siihen, että se aina ruokailun jälkeen oli vähän levoton ja läähätteli. Tarkastuksessa alaleuassa huomattiin yksi hieman rivistä ulkona roikkuva poskihammas, joka päätettiin poistaa. Oli aika järkytys, kun leikkauspäivänä suun röntgenkuvassa lääkäri huomasi yhteensä neljä juurista murtunutta hammasta. Ei auttanut kuin poistaa ne. Murtumien syynä oli todennäköisesti ydinluut, joita mä annan välillä noille ajanvietteeksi jyrsittäväksi. Unna on aina ollut tosi ahne, ja on kalunnut luita sen verran kovalla voimalla, että hampaat ovat murtuneet. Sairasta! Nyt loppui tässä taloudessa ydinluiden syöminen. Kuinkahan paljon suusta kipeitä koiria onkaan, kun Unnankin oireet oli tosi lievät? Ja kun tietää kuinka ilkeältä hammassärky voi tuntua! Noi murtumat on tullut kahden vuoden aikana, koska silloin viimeksi Unnalta poistettiin yksi poskihammas hammasjuuripaiseen vuoksi. Toivottavasti se ei ole ollut kauhean kipeä tuona aikana…


Metsästäjä väijyy potentiaalisia saaliita…


Mun varjo, aina lähellä ja aina tarkkana! Nyyti <3


Tekstiilikaksoset

Ness tuhoaa luontoa. Se osaa tuhota kyllä muutakin kun ”vain” luontoa…


Kyllä se ikä alkaa näkyä jo Unnan nassussa, vaikka se liikkuukin vielä pitkällä hienolla askeleella.

Koko jengi:

Ja Ness osaa kyllä tuon poseeraamisen jalon taidon:

Täytyy vielä hehkuttaa jälkikasvun hienoja saavutuksia. Unnan Myrtti-tytär tokoili Tiinan kanssa hienosti tittelin TK1! Neo Nyytinpojasta tuli maaliskuussa EE TVA ja Neon Finn-veljestä FI & SE AVA! Onnea taitaville!

Suloinen Myrtti, eli TK1 Vehkaliinan Suomyrtti. Kuva: Tiina Pesonen

Neo, FI & EE & SE TVA, FI VPVA Myytin Fiksu ja Kypsä. Kuva: Anna-Leena Väätänen

Finn, eli FI & SE AVA Myytin Valonkantaja. Kuva: Isabelle Orenius-Emanuelsson

Nessin eka koe!

Enpä arvannut viime sunnuntaina Ojankoon karsintoja katsomaan lähtiessä, että muutamaa tuntia myöhemmin ajelen kotiin hakemaan koiraa kisaamista varten!  Puhuin Nessin kasvattajille Ojangossa että Nessillä saattaa alkaa juoksu, jolloin meidän muutaman viikon päästä oleva eka koe – ja sitä myöten SM:t – jää välistä. Pienimuotoisen ylipuhumisen seurauksena löysin hetken päästä itseni puhelin kädessä soittelemassa vastaavalle koetoimitsijalle jälki-ilmoittautumista. Hui! Niinpä me sitten kisattiin ihan extempore meidän eka tokokoe! Ja sepä menikin vielä tosi kivasti, Nepsu teki ykköstuloksen 195 p. KP ja sijoittui kolmanneksi. Tuomarina toimi Kaarina Pirilä. Hurraa pikku-Nestori!  Tässä video.


Tarkkasilmäiset mahdollisesti huomaavat, että toiseksi tulleella Mirjamilla on palkintojenjaossa Käpyä tuuraamassa erittäin kiihtyneesti palkintosessioon suhtautunut Nyyti! :D Ja luokan voiton vei Nessin ”adoptioveli” Ciao Christan kanssa. <3

Ness oli kyllä kehässä ihan tosi kiva, keskittynyt ja stabiili. Hieman se kiihtyi luoksetulosta, jonka jälkeen laitoin sen hetkeksi käy siihen-käskyllä pötköttelemään. Ainoa liikevirhe tuli kaukojen alussa, jossa se ei mennyt ekalla käskyllä maahan. Tuosta tuli 7,5 pistettä, muista liikkeistä saatiin kympit. Menin kaukojen aloituspaikalle vähän turhan pian, jolloin jouduttiin perusasennossa odottelemaan liikkeen alkua aika kauan ja Ness vähän varmaan lukittautui tuohon kontaktinpitoon. Olihan siellä kaikkea muutakin pientä, kaukoissa on vielä ihan jäätävä työ edessä ja seuraamisen käännökset oli huonoja yms. Mutta se on vaan teknistä piiperrystä, pääasia on oikeisiin asioihin fokusoiva, keskittynyt ja motivoitunut kisakaveri. Tästä se lähtee, kiitos Ness! <3

Reilu vuosi sitten oli samalla kentällä ekoissa hallitreeneissään tämän näköinen tyyppi:


 

Laiskamadot

Kun kevätflunssa iskee, ei auta kuin levätä. Viimeksi aika tarkalleen vuosi sitten makasin viikon flunssan kourissa, silloin petiä lämmitti pieni Nessu.

Nyt nuo molemmat rotjakkeet on viettänyt tiiviisti aikaa sohvan jalkopäässä. Enpä ole aikoihin viettänyt näin paljon aikaa sohvalla. Netflixin, kirjan ja iPadin kanssa on sairastaminen tuntunut jotenkin siedettävältä, samoin se että on antanut itselleen luvan ihan vain olla. Ajoittain varsinkin noiden bortsujen kanssa on sellainen krooninen huono omatunto. Uskon kyllä niiden viettävän ihan onnellista ja riittävän aktiivista elämää, mutta aina jos muutamana päivänä peräkkäin lenkit jää lyhyemmiksi ja treenit väliin, niin sitä vähän soimaa itseään huonoksi koiranomistajaksi.

Mutta kiltisti nuo välillä niin rasittavan energiset tyypit on nyt viettänyt aikaansa nukkuen. Ja tietty ylimääräinen sisällä häslääminen on muutenkin kiellettyä. Eilen oli aivan ihana auringonpaiste, enkä malttanut olla menemättä vähäksi aikaa tuohon pelloille siitä nauttimaan. Tää on todellista maalla asumisen ihanuutta, voi mennä niissä kaikista karseimman näköisissä kotiverkkareissa ja kulahtaneimmassa toppatakissa suoraan ovesta ulos ilman että kukaan näkee. Ja hihnan varmuuden vuoksi mukaansa tarvitsee ainoastaan toista nuoruuttaan elävä Unna, joka on nyt uudessa kukoistuksessaan muistanut taas sorkkaeläinten jahtaamisen lumon. Viime viikolla onnistuin jo kadottamaan kuuron vanhusraukan tuonne Kulloon metsään kymmeneksi minuutiksi, kun se lähti ajamaan jotain jälkeä enkä huomannut koko juttua. Luulin että se taapertaa kiltisti siinä mun kintereillä… Onneksi nuo mustavalkoiset älyn jättiläiset suhtautuvat kaikkiin mun antamiin tehtäviin äärimmäisellä vakavuudella ja kävivät hakemassa mummon puskista takaisin laumaan.

”Missähän ne mun peurat menee?”

Ja voi mun Nyyti – taas jälleen kerran. Se on liikkunut ihan todella huonosti ja oire on nyt aiempaa yleisempää; muutama viikko sitten se ”vammakäveli” heti aamulla kotona huonosti. Eli ilman istumista, kylmälle altistumista, psyykkistä jännittyneisyyttä tai muuta tuollaista joka välillä tuntuu vaikuttavan oireiluun. Joten nyt syödään taas Gabapentiniä, joka kyllä on selkeästi auttanut. Onneksi, koska muuten olisi vielä toivottomampi olo. Saa nähdä väheneekö oireilu kesän lämpimien kelien myötä. Viime vuonna meillä oli oireetonta aikaa huhtikuusta syyskuuhun, jospa me saataisiin taas yhtä pitkä hyvä kausi.

Nessiäisen kanssa oltiin viikko sitten Oilin tarkkojen silmien alla kera Suomessa asuvien pentuesisarusten. Saatiin hyviä vinkkejä taas jatkoa varten, nyt työn alla olivat noudon luovutukset, kierto ja seuruun juoksuosuus. Tietty pohdittiin myös sitä mielentilaa. Olen nyt jättänyt lelua vähemmälle ja Nessissä näkyy kyllä tietynlainen odotus ja turhautuminenkin, kun sitä palloa ei tulekaan niin helposti. Mutta treenit jatkuu!

Alla harvinainen kuva, Ness pysähtyi ihan itse ilman mitään käskyä paikoilleen! Ainakin kahdeksi sekunniksi! Se siis yleensä juoksee kuin viitapiru pitkin noita peltoja jokseenkin tauotta…

Kas näin…

Jos muiden koirien väijyminen kielletään, niin suuhun täytyy äkkiä napata jotain. Ja sitten joutuu leikkimään ihan ypöyksin, kuinka kurjaa! Ja välillä vielä keppileikitkin kielletään vaarallisena touhuna, kyllä elämä on kovaa ja maailma välillä niin epäoikeudenmukainen paikka pienelle viattomalle koiralapselle!