Helmikuun hangilla

Viime viikolla oli aivan ihana aurinkoinen päivä, joten oli pakko pitkästä aikaa kaivaa kamera esiin ja lähteä metsään ottamaan kuvia tytöistä. Nyt on muutenkin ollut just sellainen sää kuin talvella kuuluukin; paljon lunta ja kiva pakkanen.

Unna on jaksanut taapertaa hankilenkeillä hyvin, ja itseasiassa tuo lumimäärä mahdollistaa sen, että se pääsee juoksemaan myös vapaana. Sillähän on edelleen aikamoinen hinku riistaeläinten perään, mutta mitä enemmän lunta on, niin sen hitaammin se pääsee elukoiden perään. Kätevää.

Toissapäivänä tuli kaksi vuotta siitä, kun pikkuinen Ness muutti meille. Muistan miten en meinannut edellisenä yönä töissä pysyä nahoissani, kun edessä oli aamu-unien jälkeen pennun haku kotiin. Ness on kyllä kaikkea sitä mitä toivoimmekin, olen niin iloinen että silloin kaiken sen jahkailun jälkeen päätin sen ottaa. Mua alkoi epäilyttää silloin se, että uskaltaako pennun ottaa, kun Nyytin selkä oli juuri leikattu. Täältä löytyy blogitekstini Nessin ekoista kuulumisista meillä.

Nämä kuvat on otettu reilu viikko sitten, en aiemmin ehtinyt niitä tänne laitella. Positiivista kyllä huomata, että viikossakin nuo Nessin silmien ympärykset on muuttunut taas parempaan suuntaan.

Mun kaksostytöt. Ne on kyllä hauskasti tosi saman tyyppisiä olemukseltaan – ja niillä on ihan samanlaiset korvatkin! Bortsuja kun varsinkin työlinjoissa on vaikka minkä näköisiä, niin meille sattui nyt saman tyyppiset tytöt, jotka ei ole edes sukua toisilleen.

Kyllä silti suomalaiseen maisemaan ja metsään sopii niin hienosti lappalaiskoirat. Ja Unna on mun mielestä aina ollut tosi kaunis koira, varsinkin tuo sen ilme on ihana. Söötti mummo. <3


…etsi kuvasta Nyyti!

Nyyti on ollut ihan superfiiliksissä, kun se on päässyt nyt vähän enemmän treenaamaan. Sen treenit on tosin lyhyitä ja kevyitä, mutta on se vaan niin onnessaan kun pääsee hallille. Haasteena tosin on keksiä sille riittävän vaikeita kuuntelutreenejä ja -haasteita, ettei sen pikkutreenit menisi ihan hölmöilyksi ja päättömäksi touhuksi.

 

 

Unna 14 vuotta

Meidän maailman söötein Unna täytti perjantaina 14 vuotta! Saavutus sinänsä, kun Unnan elämän aikana on ollut aika monta hetkeä, kun olen ollut aika varma että loppu häämöttää. Kovin monen koiran saldona ei varmaan ole muun muassa kahdesti auton alle jäämistä, joiden lisäksi ollaan sairasteltu enemmän ja vähemmän vakavia juttuja. Mutta nyt kuitenkin saatiin juhlistaa vielä 14:sta syntymäpäivä yhdessä. Tällä hetkellä mummokoira vaikuttaa sen verran pirtsakalta, että uskaltaisi ehkä toivoa sitä viidettätoistakin. Onnea rakas Unna! Unnan siskot Tiitu ja Riddu on myös vielä elossa ja täysissä voimissa, kaksi veljistä on jo pilviporoja paimentamassa.

Synttäripäivää juhlistettiin metsälenkillä ja kauneusunilla. Mä jaksan edelleen olla tosi iloinen siitä, miten hyvin Unnan vointi on kohentunut siitä syksyn alamäestä. Unna on nyt ihan kuin eri koira, kun miettii miten surkean apaattinen ja huonosti liikkuva se silloin oli, kipulääkityksestä huolimatta. Nyt se on pirteä ja iloinen. Nyt kun olen taas saanut Ojankoon hallikortin, on Unnakin päässyt aina Nyytin tai Nessin treenin ajaksi leikkimään ”robotti-imuria”, eli syömään treenikentältä kaikki sinne tekonurmen joukkoon pudonneet namit. Se on siitä selkeästi ihan mahtava homma, lähtee nenä maassa skannaamaan mattoja läpi heti kun sen vapauttaa halliin. Ja siitä saa aika oivaa häiriötäkin Nessille, Nyytiä nyt ei sinänsä hetkauta mikään muu kentällä tapahtuva asia. Unnaa ei ihme kyllä kiinnosta yhtään minä ja mun treeni bortsujen kanssa, ehkä se on itsekin sitä mieltä että eläkkeellä on ihan mukava olla!

Viime päivityksessä mä näköjään haikailin lumen perään. Sitäpä sitten alkoikin tulla ihan kunnolla heti seuraavana päivänä. Viikon ajan oli aivan ihana luminen pakkassää, mutta yhden vuorokauden vesisade kirjaimellisesti vesitti talven, ja nyt maat on taas melko paljaana. Tylsää.

Nessin kanssa on treenit mennyt nyt tosi kivasti. Kunpa olisin päässyt kunnon pohjalla treenaamaan jo aiemmin talvella, ollaan päästy etenemään kyllä tosi monessa jutussa nyt. Seuraamiseen sain tosi hyvät vinkit Heidiltä pentupäivillä, kun Ness oli valahtanut vähän liian eteen. Ollaan tehty simppelisti nyt paljon pysähdyksiä, ja se on vastannut treeniin tosi hyvin. Vauhtiliikkeitä on myös tehty paljon; ohjattu, kiertonouto ja luoksetulon stopit on edennyt kivasti. Aloitin nyt myös opettamaan samanlaista takaakiertoa luoksetulon loppuun kuin Nyytilläkin on,  saa nähdä saanko siitä Nessille yhtä kivaa. Mutta on ollut kyllä tosi kiva treenata!

Nessillä ärtyi nyt taas muutama päivä sitten iho silmien ympäriltä… tänään suunnataan sitten takaisin dermatologille. Edellisestä Cytopoint-injektiosta on nyt reilu kuukausi, ja sen vaikutus kestää ilmeisesti just kuukauden. Eilenkin heräsin aamulla siihen, kun se rapsuttelee ja hieroo naamaansa makuuhuoneen mattoon. Voi rassua, tää taitaa nyt olla kyllä sitkeä ja kurja vaiva. Viime kerralla oli puhetta mahdollisesta siedätyshoidosta, täytyy miettiä jos sen aloittaisi.

 

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi vaihtui sen kummemmitta mutkitta. Alkaa varmaan hitaasti mutta varmasti lähestyvä keski-ikä painamaan, kun lähivuodet on tullut vietettyä aatto visusti kotona. Toisaalta se on kiva koirienkin kannalta, kun ei tarvitse miettiä että säikkyykö ne rakettien ääniä kotona. Eipä ne aiemminkaan ole pelännyt, Nyyti on lähivuosina vähän kuunnellut räjähdyksiä, mutta ei ole edes levoton. Unna nyt on jo kuuro, ja Ness apinoi aika pitkälti meidän ja Nyytin reaktioita.

Päätin aattona päivällä käydä kunnon parin tunnin metsälenkin, jotta voidaan sitten löhöillä loppuilta. En voi sille mitään että Unnan kanssa tulee nykyään aina ajateltua, että asiat tapahtuvat vikaa kertaa, ja haluan niistä kivoja muistoja. Päätin siis ottaa Unnankin mukaan, suunnittelin vieväni sen vaikka puolivälissä lenkkiä takaisin autolle, jos mummon tahti alkaa hyytymään. Mitä vielä, Unna veti ihan pirteänä yli 9 km lenkin! Mä en meinannut uskoa sitä todeksi, kun miettii miten hurjan huonossa kunnossa se oli syksyllä. Olen tietty hissukseen lisäillyt liikuntaa noin tuntiin, eli suunnilleen max. viiden kilsan lenkkeihin, mutta olin ajatellut että noi pidemmät parin tunnin lenkit on Unnalle jo liikaa. Uuden vuoden reippailun jälkeen olen ottanut Unnan taas kaikille bortsujenkin lenkeille mukaan, ja se on jaksanut ihan huikean hienosti. Lisäksi se on muutenkin ollut virkeämpi. Aika hienoa, sain mun reippaan vanhuksen taas takaisin elävien kirjoihin. Ensi viikolla Unna täyttää jo 14 vuotta. <3

Lisäksi nyt vihdoin kaiken sen vesisateen jälkeen alkoi talvi, eli pakastui. Nyt on ollut ihan superhyvät ulkoilusäät, kun tiet ei ole jäässä ja koiria ei tarvitse pestä joka ulkoilun jälkeen. Vielä kun tulis vähän lunta tuomaan valoa iltoihin, niin ois täydellistä. Just sopivasti pakkasen kiristyessä sain vihdoin hallikortin lämpimään Ojankoon. Onneksi olen saanut käydä Jessican hallilla, muuten ois jäänyt kyllä kaikki normitreenit välistä. Viime viikolla kävin treenaamassa Pian kanssa Hyvinkäällä. Unnakin pääsi nuoruusvuosiensa halliin Martin kanssa tekemään vähän kaukoja ja seuraamista. Oli kyllä ihana päästä fiilistelemään Unnan nuoruutta. Tuolla hallilla on tullut vietettyä tunti jos toinenkin nuoren Unnan ja Nyyti-pennun kanssa.

Unna kohta 14 v. ja Martti 11 v.

Vaihtunut vuosi oli kaikin puolin ihan onnistunut. Kaikki koirat on elossa ja periaatteessa terveitä. Nyytin leikkauksesta tuli 11.1. kuluneeksi kaksi vuotta. Tuolloin tietty toiveena oli, että oltaisiin päästy takaisin harrastamaan ja ehkä jopa kisaamaankin, mutta nyt täytyy vain olla tyytyväinen että voidaan elää näinkin antoisaa elämää pikku treenien ja pitkien lenkkien merkeissä.  Ajoittain Nyyti on ollut lääkityksestä huolimatta hetkittäin huonompi, mutta pienellä lisäkipulääkkeellä, laserilla ja lämpöhoidolla oireet pysyy kurissa. Noi sateet ja jäisen liukkaat tiet on sille ihan pahinta, täytyy yrittää jatkossa jättää sitä vaikka kotiin huilailemaan, jos säät on epäoptimaaliset.

Nyytin kanssa vuosi päätettiin vähän meidän nykyisen teeman mukaisesti, eli eläinlääkärissä uuden vuoden aattona. Se olikin viides lääkärikäynti kuukauden sisällä… Nyytiltä poistettiin 19.12. yläleuan I3, joka oli epäilyttävästi päättänyt alkaa vaihtamaan väriä, eli kuolemaan koko hammas. Hammas oli jossain tällissä murtunut ienrajasta. Poistosta jäi ikeneen ihan karsea onkalo, josta lähti veripaikka heti ekana yönä. Epäilin jo silloin, että se tulehtuisi herkästi, ja niinhän siinä sitten kävi klooriheksidiinistä huolimatta. Nyyti sai viikon ab-kuurin, jolla onneksi märkäisyys lähti ja ienkin on alkanut jo kasvamaan takaisin.

Nessin kanssa viime vuosi oli tokon kannalta kiva. Tavoitteena oli läpäistä alemmat luokat, jotka sujuivatkin kivasti. Treenasin välillä vähän laiskasti, ja pidin lähes kokonaan taukoa huhti- ja heinäkuun. Loppuvuodesta ongelmia tuotti kun ei päässyt tekemään vauhtiliikkeitä isolle kentälle kuin satunnaisesti. Tän vuoden tavoitteena on keväälle VOI1 ja alkukesälle EVL-startti, toivottavasti vuoden loppuun mennessä meidän osaaminen olis jo sillä tasolla että voisi suunnitella karsintoihin osallistumista. Treenit on sujunut sen verran kivasti, että jos vain itse pystyn pitämään sopivan tatsin päällä, niin se voisi olla ihan realistista.

Onnellinen Ness Koirakulmalla

Nessin lopulliset allergiatestin tulokset tulivat vuoden lopussa; sillä on varasto- ja pölypunkkiallergia. Toi on kyllä sikäli kurja juttu, kun niiden välttäminen voi olla tosi vaikeaa. Se syö edelleen allergiaruokaa, johon olen alkanut nyt lisäämään raakaa kanaa. Ness pääsi vähän kurjasti laihtumaan tolla allergiaruoalla, niin oli pakko alkaa lisäämään siihen jotain.

Nyt mulla on alkamassa ihan karsea työputki, seuraava vapaapäivä on vasta yli viikon päästä. Onneksi mennään kevättä ja seuraavia lomia kohti. Siihen saakka täytyy yrittää vaan ahertaa ja nauttia arjen pienistä kivoista jutuista, kuten lukuhetkistä hyvän kirjan parissa, kun takana on kunnon lenkki ja hyvän mielen treenit!

 

Ness kaksi vuotta

Meidän pikku heinäsirkka, Ness Nessiäinen täyttää tänään kaksi vuotta! Onnea hassu pieni koira! Synttäripäivän kunniaksi pikkuneiti sai messarista uuden Ke-Hu -narupallon treeneihin (jee!) ja tunnin hallivuoron Ojankoon (tupla-jee jee!). Olen ollut syksyn ilman Ojangon hallikorttia, joten treenaaminen on mennyt nyt jäisten kenttien vuoksi vähän haastavaksi. Saan vuokrata lähellä sijaitsevaa tutun omistajan hallia, mutta se ei koon ja pohjan vuoksi ole optimaalinen vauhtiliikkeisiin, joten ollaan päästy vaan satunnaisesti isoihin halleihin treenaamaan. Joten tunti (…josta Nyyti tietty saa oman osansa) Ojangossa on varmasti se mitä Ness toivoisi synttärilahjaksi, on se sen verran innoissaan aina kun on kyse treenaamisesta. Kuten hyvin motivoituneen – ja aivopestyn – bordercollien kuuluu ollakin!

Työn alla on nyt lähiaikoina ollut ruudun paikka, kaukot (joissa ollaan tehty kotona läheltä seisomista ja halleilla kaukaa maahan-istu -vaihtoja, jotka se jo osaa), eteenmenoja lelulle, ohjatun alkeita (jäätävä odotus lähtöön, jonka vuoksi lähtöasento on karmea!), jääviä (uutena zetan mukaanotot), luoksetulon stoppeja takalelulla, noudon siistimpää luovutusta ja seuraamisessa on taas ollut vähän pohtimista. Tunnarissa ollaan palattu askel taaksepäin ja tehty vain oman etsimistä ulkona. Mutta on tässä kyllä työsarkaa, voittajan startti häämöttää kyllä jossain tosi kaukana tulevaisuudessa. Eipä ole kiire minnekään, ainoa haave ensi vuodelle olisi päästä osallistumaan SM:ssä jo EVL:ään, mutta saa nähdä ehditäänkö. Tuon haaveen suhteen on onni että SM:t ovat vasta elokuun loppupuolella, vaikka muuten tykkään siitä että ne on jo alkukesästä pois alta. Tämän vuoden tavoitteina oli ALO1 ja AVO1, ja ne tavoitteet saavutettiin. Alun perin mun tarkoituksena ei edes ollut käydä kolmea alokasluokan koetta, mutta toisaalta oli kiva osallistua joukkuekisoihin ja saatiinpa kivoja kokemuksia kokeista, joka on nuoren koiran kanssa niin tärkeää.

Pikku-Ness silloin kun meidän yhteinen taival alkoi:

Mutta enpä ole kertaakaan kahden vuoden aikana katunut sitä, että pieni laastaripentu Ness muutti meille. Vaikka pääsääntöisesti olen sitä mieltä että kaksi koiraa olisi juuri sopiva määrä, niin olosuhteiden pakosta (kun toinen on vanhus ja toinen sairas) olisi jäänyt mun harrastaminen kokonaan väliin useammaksi vuodeksi, jos en olisi pentua silloin ottanut. Nyt näistä jokaisella on oma paikkansa meidän perheessä ja jokainen saa tarvitsemaansa huomiota ja tekemistä. Mun parhaat tytöt. :)

Parhaiden tyttöjen lisäksi meillä oli nyt vajaan viikon hoidossa Nyytin juuri 5 vuotta täyttänyt Neo-poika. Olipas kiva taas nähdä Neoa ajan kanssa, ja on se kyllä niin jättiläisversio Nyytistä. Niin samoja juttuja, ilmeitä ja eleitä. Ja on ne varsinkin naamasta tosi saman näköiset. Nyyti oli aluksi vähän happamana poikansa paluusta, ja Neosta nyt ei ollut mitenkään äärimmäisen siistiä hengailla mutsin kanssa – varsinkaan jos äiti yritti tosi nolosti leikkiä ja itteä ei ois oikein huvittanut… Jos äiti ei ollut paikalla, niin sitten pystyi vähän Nessiä leikittämään. Joka myöskin oli ekana iltana vähän sitruunanaamana, että miksi tänne on tullut tollainen ällöttävä _poika_! Noi bordercollienartut osaa olla kyllä niin halveksivan happamia muita koiria kohtaan, että se on jopa vähän koomista. Unnaa ei taas Neo olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä kyllä Neokaan välittänyt harmaasta vanhuksesta ollenkaan.

Komea Neo, joka on poikkeuksellisen suuri bc-urokseksi. Siitä on ollut hyötyä Neon vesipelastusharrastuksessa, jossa se on Suomen ja Viron valio.

Kolmen kopla, yläoikealla häämöttää meidän koti:

Ja koska lähivuodet tämä blogi on ollut sairaskertomus, niin jatketaan samaa rataa. Nyyti on nyt ensimmäistä kertaa ikinä näyttänyt selvää vastetta joulukuun 1. päivänä aloitetulle Gabapentinille. Aiemminhan oireilu jatkui, vaikka Nyyti söi Gabapentinia. Nyt tosin vähän kurjasti sillä on oireilun vuoksi hävinnyt lihaksia selästä, kun se on siirtänyt painoa enemmän etuosalle. Eli se takajalkojen pompottelu johtuu selästä, tosin enemmän oireileva jalka on eri kuin ennen leikkausta. Käytiin viikko sitten tapaamassa Nyytin leikannut neurologia, joka tutki Nyytin, antoi laseria ja akupunktiota. Kuulemma kylmät ja märät säät ovat tyypillisiä vaikeita aikoja selkäsairaille, joten täsmää hyvin taas meidän syksyllä pahentuneisiin oireisiin. Pompottelu on vähentynyt ihan hurjan paljon Gabapentinin aloituksen jälkeen, rinnalle määrättiin nyt tarvittaessa otettavaksi Rimadylia ja Sirdaludia. Olisi täytynyt vain itse reagoida vähän nopeammin ja herkemmin oireiden pahenemiseen – tosin en itse uskonut että ko. lääke edes auttaisi, kun ei se aiemminkaan ollut auttanut. Mutta pääasia että nyt auttoi ja Nyyti voi paremmin.
Nyyti pääsi eilen eroon myös yhdestä ylähampaastaan, vasen I3 oli alkanut muuttaa väriään vaalean lilaksi ja tuttu eläinlääkäri tsekkasi sen ja suositteli poistoa. Nyt sitten päästiin legosta eroon, se oli murtunut ienrajan kohdalta. Joku tälli siihen on tullut, tiedä sitten mikä ja milloin.

 

Nessin verikoetulokset tulivat. Siltä otettiin silloin dermatologin käynnillä verikoe, joka kertoo yliherkkyysoireiden syyn. Ruoka-aineallergioita se ei näytä, siihen ainoa keino on tuo eliminaatio- ja provokaatiodieetti jolla nyt ollaan. Mutta verikokeessa näkyi yliherkkyys punkeille ja kirppujen syljelle (!!), sekä lievänä heinille. Viitearvot on <10, ja tuo ötökkälukema oli yli 1200, eli todella korkea. Heinät olivat vain 20. Verikoe meni nyt johonkin jatkoselvittelyyn, jolloin saadaan spesifimpi tieto yliherkkyysreaktion aiheuttajasta. Seuraava aika dermatologille on jo 27.12., jolloin Ness saa uudelleen pistoksena annettavan Cytopoint-lääkkeen, joka hillitsee koiran atopia-oireita. Mutta iho silmien ympärillä on kyllä rauhoittunut, liekö sitten tuostan Cytopointista vai ruokavaliomuutoksesta johtuvaa?

Iho silmien ympärillä on jo paljon parempi ja turkki palautuu, kuvilla on eroa kolme viikkoa:

 

Unna-muru on taas paljon parempi! En tiedä onko sillä joku outo loppusuoran piristyminen, vai oliko sillä syksyllä vaan oikeasti se lonkka kipeä Nessin aiheuttaman tällin johdosta.  Unna on päässyt nyt joka toinen päivä osallistumaan vähän pidemmälle lenkille, ja se on jaksanut tosi hyvin. Ero on ihan huikea, kun syksymmällä laahustettiin yksi kilsa, ja nyt mennään häntä pystyssä pirtsakkana yli tunti! Mä itse olen ollut sairaslomalla, kun sain samaan syssyyn flunssan ja venäytin selkäni (solmimalla vaelluskengät huonosti, jolloin toisen kengän rusetti tarttui toisen kengän metalliklipsiin – oli aikamoinen äkkipysäys!), joten mun lenkkitahti on ollut huomattavasti normaalia hitaampi, mikä on sopinut Unnalle oikein hyvin. Mutta on kyllä ihanaa kun Unna on ollut parempi, mä olin lokakuussa jo ihan varma että meillä on enää muutamia kuukausia aikaa yhdessä.

Pirtsakka mummo pudotti ihan kaiken pohjavillansa, joten nyt sitten ollaan kaljuja ja tummia…

Nyt olen lomalla – näin sairasloman perään, ja kotona oleminen on tehnyt kyllä mentaalisesti tosi hyvää. Sitä ei aina edes ymmärrä miten hurja tahti töissä on, välillä tuntuu että pienetkin asiat työpäivän päätteeksi tuntuu aivan liian suurilta ja välillä mitään ei jaksaisi. Jos noita koiria ei olisi, painaisin varmaan 10 kg enemmän ja viettäisin vapaa-aikani sohvalla. Mutta onneksi ne tarvitsevat paljon, koska sitä kautta saa itsekin ihan hurjan paljon! Mutta nyt on onneksi tullut levättyä koko syksyn edestä. Tällä viikolla aion vain fiilistellä joulua. Kuusi ja kinkku ostettiin tänään ja loppurutistuksena pitäisi vielä tehdä joulusiivous, sitten saa vain olla ja nauttia joulun tunnelmasta, ihanaa.

Alla vielä kuvia meidän porukasta parin päivän takaa, hyvää joulua kaikille teille, jotka seurailevat tätä kautta meidän elämää! <3

Ness ihotautilääkärillä

Mua alkoi joitain viikkoja sitten jotenkin kyllästyttämään toi Nessin silmien tilanne. Vaikka sille jo reilu vuosi sitten on diagnosoitu sikaripunkki ja sen jälkeenkin käyty vielä kahdesti hakemassa eläinlääkäristä apua, niin oire kuitenkin jatkui vaan. Sillä on viime joulusta lähtien ollut Bravecto koko ajan päällä lääkärin ohjeen mukaan, kun se on nykyään käypä hoito myös sikaripunkkiin. Päätin että kerran nuo silmien ympärykset menivät karvattomiksi nyt neljättä kertaa, niin haetaan apua spesialistilta. Ja se kannatti, koska ei sillä nyt sitten taidakaan olla sikaripunkkia, vaan yliherkkyysreaktio jollekin. Käytiin Mevetissä dermatologi Leena Saijonmaa-Koulumiehellä, jota voin kyllä tämän käynnin perusteella suositella. Kiireetön ja mukava tunnelma, sekä koira tutkittiin kattavasti. Nessin naamasta otettiin karvatuppinäytteitä eri kohdista, sekä verikokeet. Yliherkkyystesti lähti Saksaan analysoitavaksi ja sille aloitettiin eliminaatiodieetti ruoka-aineyliherkkyyden poissulkemiseksi. Se se todennäköisin vaihtoehto varmaan on, olen sitä ajoittain itsekin miettinyt. Ness on selkeästi kutissut jos se on saanut peräkkäisinä päivinä naudannahkaluita, ja joskus se kutisi kun treeninameina oli poikkeuksellisesti  eineslihapullia. Nappulana se on syönyt pitkään Nutrimaa, ja sehän oli kesällä jo ihan ok kunnossa silmien ympäriltä, joten todennäköisesti se sietää tuon normiruokansa, mutta vaihtelevat treeninamit ja herkut varmaan on aiheuttanut oireita. Mutta nyt eliminoidaan sitten kaiken taiteen sääntöjen mukaan, ja se ei saa syödä murustakaan mitään muuta kuin RC:n allergiaruokaa. Joka on tosin aivan jäätävän hintaista; 8 kg säkki maksoi 94€…

Onhan se vähän hassun näköinen noiden silmiensä kanssa… tosin se näyttää hassulta kyllä muutenkin, meidän pikku heinäsirkka. Lääkärin mukaan karva kasvaa ihan normaalisti takaisin, kun saadaan reaktio aisoihin.

Viime viikonloppu me vietettiin Strömforsissa Tending-talvileirillä. Olipas harvinaisen hieno koiraleiripaikka! Ihana miljöö, kaunis hotelli ja hyvä treenihalli. Tuonne täytyy mennä uudestaankin joskus ja olisi kiva nähdä kuinka kaunista siellä on kesällä. Nyt sää ei meitä kauheasti suosinut, räntää ja vettä tuli taivaalta. Saatiin tehtyä kolme treeniä viikonlopun aikana, ja tärkeitä havaintoja tuli. Edeltävästi käytiin jo perjantaina Oilin tarkkojen silmien alla hakemassa vähän lisävinkkejä tunnariin, ohjatun lähtöasentoon (kyylä!) ja merkkiin. Viikonloppuna tehtiin mm. ruudun paikkaa, kiertonoudon loppuosaa ekoja kertoja – jossa ilmeni taas tosi rumat luovutukset, kun vauhti hypyltä on aika luja. Saatiin myös tehtyä tosi vaikeita häiriöitä kaukoissa – niin vaikeita että putoava kapula aiheutti jokseenkin täydellisen koomaantumisen. No, harjoitukset jatkuu!

Alla muutama hieno Hannele Rontun ottama kuva Nessistä treeneissä.

Nyyti on taas ollut tosi paljon huonompana. Se on oireillut paljon, ja tuntuu että mikään mitä teen, ei auta. Iso osa lenkeistä ollaan vammakävelty ja pompoteltu varsinkin oikeaa takajalkaa. Lepo tuntuu vähän pahentavan oireita, ilmeisesti täytyisi löytää kultainen keskitie sopivan liikuntamäärän kanssa. Takittaminen ja tossuttaminen ei auta, tosin ehkä hieman lieventää oireilua. Täytyisi löytää sille tossut, jotka olisi täysin vedenpitävät. Nämä vallitsevat sateiset ja kylmät säät on selkeästi sille kaikista pahinta. Nyyti on saanut nyt satunnaisesti Rimadylia, mutta sillä ei ole mitään vastetta. Aloitin sille nyt tänään taas Gabapentinin, johan me ehdittiin olla puoli vuotta ilman. Voi mun Nyytiä!

Unnan vointi on ennallaan, se pystyy tosin nyt jo köpöttelemään muiden kanssa tuota meidän 3 km mittaista aamu- ja iltapissatuskierrosta. Tosi märillä säillä se ei selkeästi halua kävellä, ja se sille suotakoon.

Tällä hetkellä tuolla ulkona on alkaneen joulukuun kunniaksi aivan ihana valkoinen lumipeite. Kaikki on niin kaunista ja puhdasta! Mulla oli tänään viikon ainoa vapaapäivä, mutta onneksi se oli täydellinen arkivapaa; koti siistiksi, kunnon metsälenkki ja loppupäivä lojumista sohvalla kera suklaan. Nam!

Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta! :)

 

Tyttöjen kuulumisia

Normaalia arkea elellään. Oikeastaan mitään maata mullistavaa päivitettävää mulla ei meidän kuulumisiksi edes ole, mutta lenkeillä napsittuja kuvia on alkanut kertyä puhelimeen sen verran, että täytyy hyötykäyttää ne vaikka täällä. Kaunis syksyn ruska on mennyttä, ja nyt saa kävellä kurassa ja pimeässä. Ankeaa. Tosin onneksi mun kolmivuorotyö mahdollistaa aika hyvin myös valoisan aikaan lenkkeilyn. Eilen aamulla oli aivan ihana kuulas kuurasää, kun pääsin yövuorosta. Noi on niitä hetkiä kun lenkille ei yleensä kamalan väsymyksen vuoksi tekisi yhtään mieli lähteä, mutta on paljon mukavampi mennä nukkumaan, kun koirat ovat päässeet vähän juoksemaan. Ja pari viikkoa sitten saatiin reiluksi vuorokaudeksi ensimaistiainen talvesta ja lumesta, se oli ihanaa! Mulla onneksi sattui olemaan silloin vapaapäivä, joten taivallettiin Nyytin ja Nessin kanssa pari tuntia hiljaisessa, lumisessa metsässä. Ihan parasta.

 

Unna on voinut taas hitusen paremmin. Käytettiin se uudelleen lääkärissä, jossa taas tsekattiin se läpi ja tehtiin uudelleen kohdun ultraääni. Löydöksenä oli kipu oikean lonkan seudussa, eli se lokakuinen Nessin aiheuttama kaatuminen varmaan siellä edelleen tuotti kipua. Lääkäri määräsi Onsior-tulehduskipulääkkeen ja Unna käytettiin kahdesti hieronnassa. Isompi riesa tulikin sitten ultraäänitutkimuksen vuoksi ajellusta mahasta – kasvava sänki ilmeisesti kutitti ja Unna alkoi jokseenkin maanisesti varsinkin iltaisin nuolemaan mahaansa. Turkki värjäytyi syljestä ihan punaiseksi ja iho alkoi ärtymään. Me ei ensin edes tajuttu että se on nimenomaan se iho, joka provosoi nuolemisen, vaan tulkittiin sitä vaan lonkkakivun aiheuttamaksi yleiseksi levottomuudeksi ja kipunuolemiseksi. Mutta nyt on ihoa hoidettu Vetramililla ja Vetericynilla ja Ansu lainasi Unnalle leikkaushaalarin. Meidän kotona ollessa ollaan jouduttu pitämään sillä kauluriakin, kun se yritti nuolla kutisevaa masuaan haalarin läpi. Nyt onneksi iho alkaa näyttää jo terveemmältä. Lyhyitä lenkkejä ollaan taas alettu tekemään, vähän säästä riippuen Unna on ollut välillä tosi pirtsakkanakin. Märällä säällä sitä ei huvita yhtään kävellä, joten enpä ole pakottanutkaan. Mutta kivaa että yleisesti vointi on mennyt parempaan suuntaan, mä ehdin jo vähän pelätä että lähdön hetki lähenee, kun Unna oli niin voipuneen oloinen.

 

Nyyti-rassu on taas vammakävellyt enemmän, tuntuu että se menee vähän kausittain; kun ns. huono aika alkaa, niin sitä saattaa kestää viikon-kaksi. Kokeilin sille tossuja, jos oire johtuisi osittain tassujen kylmenemisestä. Yksi pitkä lenkki mentiin hienosti tossuilla ilman oireita, mutta seuraavana päivänä se pompotteli takasiaan vähän tossujenkin kanssa. Nyt ollaan lenkkeilty ilman, ja oireita ei ole ollut. Tuntuu että se oireilu vähän tulee ja menee omaan tahtiinsa. Mutta aion kyllä jatkossakin kun huonompi kausi alkaa, kokeilla jos tossut lievittäisivät oireilua. Alla video miten se saattaa liikkua, kun oire ilmenee. Se saattaa kävellä noin jopa 3 km matkan, ja vitsi että tekee pahaa. Oire saattaa alkaa kesken lenkin, ja sitten ei oikein auta kuin kävellä takaisin kotiin – liikkui koira miten tahansa. Onneksi se ei vaikuta kipeältä, eikä reagoi itse tuohon mitenkään.


Nessillä on silmien ympärillä iho edelleen huonossa kunnossa. Mennään nyt kuun lopussa dermatologin vastaanotolle, toivottavasti saataisiin jokin uusi apua. Bravecton olen pitänyt sillä päällä nyt koko ajan, mutta eipä se tunnu hillitsevän oiretta. En tiedä voisiko tuossa olla mahdollisen sikaripunkin lisäksi jotain ruoka-aineperäistä oireiluakin. No, parin viikon päästä ollaan viisaampia.

 

Tokoiltu ollaan kokeen jälkeen vähän rauhallisempaan tahtiin, vain 1-2 kertaa viikossa. Pakkasten aikaan jouduin pitämään viikon tauon kenttätreeneistä, kun pohjat jäätyivät liian koviksi. Ja hallikorttia Ojankoon en saanut, niin olen ollut vähän pulassa treenipaikkojen suhteen. Onneksi nyt on taas kentät sulana. Ja eniten mun täytyisi tehdä niitä vitsin kaukoja, eli ihan sitä perinteistä olkkarijumppaa… Kun eipä me sinne kokeeseen päästä yhtään sen nopeammin, jos en tee kaukojen perustyötä nyt kuntoon.

Tästä tuli nyt taas näköjään vähän sairaskertomus, mutta ei auta. Ehkä ensi kerralla on jotain muutakin tarinaa mielessä – toivottavasti!

 

 

AVO1!

Nessin kanssa käytiin lauantaina kisaamassa eka ja vika avoimen luokan koe, eli ykköstulos tuli Harri Laisin tuomaroimana. Edeltävästi valmistelut ei mennyt ihan putkeen, kun mun auto hajosi tälle syksylle jo toistamiseen (…tulee kalliiksi, kun siihen on mennyt nyt yhteensä jo 1500€!) eli treenikamat jäi autoon ja eipä sitä kentällekään päässyt kulkemaan. Kotipihalla sain onneksi tehtyä niitä heikoimpia lenkkejä, eli jääviä. Ne ilmeni sitten kokeessakin heikoimmaksi lenkiksi, kun Ness meni maahan liikkeestä istumisessa. Mulla meni siinä oma rytmitys vähän pieleen, ja juuri meidän suorituksen alkaessa alkoi kaatosade ja hallin katto piti kamalaa kohinaa, eli voi olla että se ei edes kuullut käskyä kunnolla. Lisäksi Ness on edeltävästi liikkuroinnin kanssa tehnyt herkästi maahanmenoja, kun se on tietty kolmen alokasluokan kokeen perusteella sitä mieltä että aina kun siinä joku huutelee käskyä, niin tulee maahanmeno. Siitä tuli tietysti nolla, ja oli vähän kuumottava fiilis kun nollattiin heti eka liike. Onneksi sain sen unohdettua ja suoriuduttiin lopuista liikkeistä ihan kunnialla, niistä tulikin sitten kympit kaikista. Loppupisteiksi tuli 300 p, joka riitti myös luokkavoittoon. Hyvä Nessiäinen!

Kaukoissa se otti liikkurista häiriötä ja mulla oli vähän sellainen fiilis, että se oli jotenkin epävarmana. Kun käännyin sitä kohti jätön jälkeen, niin olin ihan varma että se ei nouse – se makasikin jotenkin matalana ja oli vähän kysyvän näköinen. Onneksi sillä ei ole tapana jähmettyä kokonaan, ja se teki kaikki vaihdot ekalla käskyllä, mutta jäi tosi lysyyn istumaan. Näitä täytyy nyt kyllä alkaa treenaamaan muutenkin ja nostaa kriteeriä.

Mutta oli kyllä kiva päästä taas kehään ja Nessin kanssa on nyt ainakin näiden neljän kokeen perusteella aika helppo kisata. Se on keskittynyt ja mun on helppo luottaa siihen että se tekee hommat kuten on opetettu. Tietty se on vielä hurjan nuori ja kokematon koira, ja ne haasteet tulee yleensä vasta kokemuksen karttuessa. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tässä vielä video suorituksesta.