Karanteenikaverit

Mä en ehtinytkään viime päivityksen jälkeen olla montaa päivää töissä, kun pääsinkin jatkamaan ”opintovapaata” koronaviruskaranteenin muodossa. Ja mikäs siinä, kun altistuminen ei johtanut sairastumiseen vaan palkalliseen ”kevätlomaan” ihmiskontakteja välttäen. Varsinkin kun mun työtä ei voi mitenkään tehdä etänä, oli luvassa pelkkää vapaata. Noille kahdelle karanteeniviikolle sattui vielä ihanat keväiset säät, joten tuli touhuttua koirien kanssa ulkona tosi paljon. Keväisen lämpimät säät houkuttelivat myös treenaamaan, joten tuli jonkin verran työstettyä tokojuttujakin eteenpäin. SM:t on näillä näkymin edessä marraskuun lopulla hallikisojen muodossa, joten on kiva kun on edes jokin kiintopiste edessä tulevaisuudessa.

Kevään lämpimät illat on parhaita!

Nyt kun vapaata on ollut huomattavasti normaalia enemmän, niin en ihmettele yhtään sitä ilmiötä mitä koronaviruskevät on synnyttänyt. Ihmiset hommaavat kuulemma nyt tosi paljon normaalia enemmän lemmikkieläimiä. Huomasin itsekin että ylenmääräinen vapaa-aika aiheutti orastavaa pentukuumetta, vaikka normaalissa kiireisessä arjessa ennen pandemiaa ei olisi jotenkin tullut mieleenkään miettiä pennun hommaamista. Ness on vasta 4,5-vuotias, ja tykkään siitä että koirilla olisi noin kuusi vuotta ikäeroa, ettei käy niin että huomaa olevansa vanhuslauman emäntä. Varsinkaan kun en halua että koiria on kovin monta yhtä aikaa. Onneksi nyt on jonkin verran tutuilla ihmisillä pentuja tulossa, niin voi vähän lievitellä pentukuumeen oireita muiden pentujen parissa!

Onneksi tiukimpia rajoituksia aletaan kahden päivän päästä purkamaan ja tiedossa on joitain kivoja treenijuttuja kavereiden kanssa mitä odottaa. Tää kevät on ollut kyllä outo, kun kalenteri tyhjeni ihan täysin ja ei ole ollut muita menoja kuin työvuorot ja satunnaiset koulun etäluennot. Tavallaan se on ollut myös tosi rentouttavaa, ja on ollut ihana vain olla kotona kiireettä. Pitkästä aikaa pihajutut ja puutarhahommatkin on alkanut kiinnostamaan, varsinkin kun karanteenissa menotkin oli vielä rajatumpia. Kun kaupassakäynnit oli kielletty, niin tuli nettishoppailtua paljon normaalia enemmän. Yksi kiva tilaus oli ihanat nimipannat koirille Vijuesta, niistä tuli tosi hienot!

Nyt on yksi mun lempparivuodenajoista menossa, kun ihana heleä vihreys valtaa luonnon, aamut ja illat on valoisia ja tekisi koko ajan mieli vaan olla ulkona. Karanteenissa tuli lenkkeiltyä tosi paljon, kun sitä ei onneksi ollut kielletty. Tytöt taisivat olla aika tyytyväisiä, kun niillä oli koko ajan seuraa ja lenkittäjä! Pitkien lenkkien välissä saattoikin löhöillä sohvalla päiväunilla:

 

 

Muuttunut maailma

Kuukausi sitten kirjoittelin tänne fiiliksiä Seinäjoen valintakokeen jälkeen. Silloin toiveikkaasti oli jo ajatukset suunnattuna kohti maaliskuun lopun Tampereen tuplakokeita. Enpä olisi ehkä uskonut muutama päivä päivityksen jälkeen, miten maailma toiminnaltaan muuttuukaan. Koronaviruspandemia aiheutti poikkeustilan ja valmiuslain käyttöönoton, jonka vuoksi kaikki treenit ja kokeet peruttiin ja hallit suljettiin. Ihmiset siirtyivät etätöihin, tiet tyhjenivät ja pelko tuntemattomasta viruksesta valtasi mielet ja uutiset. Nyt kolme viikkoa myöhemmin tuntuu jo tosi kaukaiselta, miten normaalia kaikki olikaan kuitenkin vielä hetki sitten! Alkujärkytyksen jälkeen sitä tottuikin yllättävän nopeasti siihen, että kalenteri on tyhjä ja pakollisia menoja ei ole. Olin tuolloin vielä opintovapaalla, mutta luonnollisesti myös koulut suljettiin ja mulla ei ollut edes etäopetuspäiviä. Treenitahti lopahti luonnollisesti ihan tosi minimiin, tuntui vaikealta saada ”kasattua” itseään treenaamaan omatoimisesti, kun oli ladannut paljon suunnitelmia ja odotuksia kokeita kohtaan. Kun ne peruttiin, niin takki tuntuikin tyhjältä ja oli vaikea jatkaa siitä mihin jäi. Niinpä me ollaan tehty paljon pitkiä ihania metsälenkkejä. Onneksi sää on suosinut ja ollut normaalia keväisempi jo maaliskuun puolellakin, aurinko on paistanut ja lämpötila huidellut yli kymmenessä asteessa.

Aika pian alkujärkytyksen ja uutisten kyttäämisen jälkeen alkoi opintovapaa ja kotona luuhaaminen kypsyttää, kun olin saanut kuitenkin huilailla kotona jo helmikuun alusta lähtien. Lisäksi kun  kaikkia suositeltiin pysymään kotona ja välttämään ihmiskontakteja, niin ohjeistusta totellessa alkoi kaivata vähän vaihtelua. Kaipuu töihin sairaalapäivystykseen alkoi vaivata ja palasinkin tosi mielelläni viikko sitten takaisin – nyt ei tarvitse kyttäillä uutisista epidemiajuttuja, vaan saa kokea sen itse etulinjassa auttaen. Oli kyllä kaikkinensa aivan ihana olla opintovapaalla – jos sitä ei olisi ollut, niin voi olla että tämä kaikki ylimääräinen pandemian aiheuttamakin tuntuisi vielä raskaammalta. Täytyy toivoa että Suomi säästyy pahemmalta sairastuneiden määrältä, epidemia saadaan hallintaan ja elämä normaalimmaksi vielä kesän aikana! Ja jos kaikki menee hyvin niin ehkä sitä voisi vähän haaveilla uudesta opintovapaajaksosta ensi syksylle.

Poikkeustilan vuoksi treenit on nyt ollut yksintreenailuja lähikentällä, ja olen alkanut taas saada vähän kivaa tatsia päälle. On vaan jotenkin hankala saada sellainen normaalin määrätietoinen ote treeniin, kun ei ole yhtään mitään hajua siitä milloin voisi treenit jatkua. Valintakoekausi jäi täysin kesken, kun kokeita ehdittiin pitää vain yksi. Saa nähdä millaisella aikataululla seuraavat sitten tulevat, kun ohjeistuksia aletaan jossain vaiheessa lieventämään. Suomessa pitäisi olla PM:t näillä näkymin elokuun eka viikonloppu, mutta sitä ennen pitäisi olla valintakokeetkin pidettynä. Täytyy nyt yrittää pitää säännöllinen treenitahti päällä ja työstää kokonaisuuksiakin riittävästi. Helposti alkaa viilailla vaan palasia, kun ei ole kisoja edessä. Onneksi molemmat tytöt on ollut kunnossa. Tosin nyt kun on liikuttu aika paljon normaalia enemmän ja treenattu vähemmän, niin Nyyti on päässyt laihtumaan vähän turhan paljon. Treeninamien määrä on yleensä aika suuri, ja lisää päivittäistä ruokamäärää yllättävän paljon. Onneksi Nyyti ei ole oireillut selkäänsä ja selvittiin koko talvesta ilman kipulääkkeitä! Koirat tottuivat kyllä vähän turhankin hyvään kevään aikana, kun ne eivät joutuneet olemaan paljon ollenkaan yksin kotona, ja oli paljon aktiviteettia. Nyt onkin ollut kunnon arkeen palaaminen meille kaikille. Täytyy toivoa että seuraavaa päivitystä tehdessä maailman tilanne koronaviruksen kourissa olisi parempi. <3

Hyvää pääsiäistä kaikille näiden oudon näköisten pikku noitien myötä!

Seinäjoen valintakoe

Kuva: SporttiRakki

Viikko sitten oli kauden eka valintakoe Seinäjoella. Selviydyttiin urakasta jotakuinkin kunnialla, ja Ness oli lopulta 33. koirasta kivasti kahdeksas! Pisteitä kertyi 279. Matkaan lähdettiin edellisenä päivänä Hannan ja Zap-serkun kanssa, oltiin varattu illalle treenivuoro hallista. Halusin päästä tekemään tunnaria siellä, kun aika monella koiralla (myös Nyytillä) on aikanaan ollut ongelmia tunnarissa tuolla, en tiedä onko mattopohja jotenkin poikkeavan vahvan hajuinen tms. Tunnarissa olikin epävarmuutta, joten hyvä että käytiin.

Kisapäivästä tulikin meille pitkä, kun Ness starttasi vasta myöhään iltapäivällä numerolla 28. Tuolla ei päässyt oikein ennen kehää tekemään kunnon väsytystä, jonka Ness kyllä varmasti tarvitsisi. Talvikauden hallikokeet on kyllä siinä suhteessa tosi hankalia.

Reissukaverit

Kalleimmat mokat meillä tulivat ruudussa, jossa melkein joka osiossa liikettä oli jotain pientä huolestuttavaa. Eteenmeno oli hieman oikealle vino, onneksi selvittiin ilman korjauksia kun Ness seisoi aika pitkälti juuri ja juuri kehän sisäpuolella. Ruutuun lähtö oli hieman hukassa ja linja aukesi kohti hallin takaosaa ja Ness meni ruudun ulkoreunasta sisään. Maahan pikkuneiti meni ihan itse ilman käskyä! Loppuosakin oli epäsiisti, se meinasi vähän kurvailla mun ohi, eikä oikein seurannut kunnolla. Kaiken säädön jälkeen pisteet tippuivat kutoseen. Ruutu oli tokana, sitä ennen tehtiin luoksetulo joka oli muuten hyvä, mutta vapautuksessa tuli ÄÄNI! Ihan kunnon yksittäinen haukahdus. Aika korkeassa vireessä siis mentiin, onneksi vire vähän tasoittui kokeen myötä ja varsinkin toka kehä tuntui jo paremmalta. Mutta oli ihanaa olla kisaamassa ja mukana! Nyt on suunnitelmat suunnattu jo kohti Tampereen tuplakoetta, joka on kuun lopussa.

 

Outo ”talvi”

Mä kuvitelmissani naputtelin opintovapaani alkaessa opinnäytetyötä ja koulutehtäviä punaisessa tuvassamme nietosten keskellä, talvisen lumimyrskyn viuhuessa ikkunoiden takana ja takan rätistessä kotoisasti. No, tuuli on viuhunnut myrskylukemissa viikoittain, mutta lunta ei sitten ikinä tullut. Vettäkin on satanut ihan riittävästi, ihan sen verran että lenkeille olisi tarvinnut välillä kahluusaappaita. Nyt kun lumen tulon suhteen on jo luovuttanut ja alkanut nauttia keväisistä päivistä ja valoisista illoista, niin ehkä se talvi tulee sitten maaliskuussa ja jatkuu jonnekin juhannukselle. Joten kerran ei talvi tullut ajallaan, niin ei tarvitse tulla enää ollenkaan. Mutta on kyllä ollut outoa, kun se odotettu ihana pakkaslumi ja talven kauneus ei tullutkaan. Vähän kurjaa, mutta koska aina kaikesta täytyy miettiä positiivisiakin puolia, niin eipähän ole tarvinnut väistellä lenkkireittejä valtaavia hiihtäjiä, eikä liukastella jäällä tai tarpoa sohjossa. Nyt on ollut itseasiassa tosi hyvä lenkkeillä (silloin kun ei siis ole myrskynnyt ja satanut kaatamalla…), kun on päässyt kulkemaan metsissä ja poluilla täysin esteettä.

Ihan äkkiseltään ei kyllä noista kuvista uskoisi, että ne on otettu 20.2. Viime vuonna samaan aikaan oli ihan valtava määrä lunta:

Mutta on kyllä ollut ihanaa olla opintovapaalla. Tosi äkkiä tottui siihen ettei tarvitse mennä töihin, ja nyt sitä on jo ihan oloneuvoksena ja ajatukset muissa jutuissa, että töihin meneminen tuntuu hurjan kaukaiselta. Silti on kyllä riittänyt tekemistä ja päivät vilistää kovaa kyytiä. Täytyisi varmaan alkaa lottoamaan, koska tällainen palkkatyötön elämä on aika mukavaa. Ollaan treenattu ahkerasti vaihtelevalla menestyksellä ja vasteella, mutta meininki on pysynyt onneksi paineettomana ja fiilis kivana. Nyt meillä on viikonloppuna edessä Nessin kanssa Seinäjoen reissu, kun edessä on kauden eka valintakoe. Vähän meinaa pitkästä aikaa ajatus kisaamisesta jännittää, olisi ollut tosi kiva saada tammikuulle koepaikka, mutta ne on ollut kiven alla. Viimeksi ollaan oltu kehässä marraskuun alussa, joten joku tsekkaus olisi ollut kyllä tarpeen. Nyt on vähän sellainen olo, että mitä tahansa voi sattua. Ja niinhän se näiden eläinten kanssa aina on, mitä tahansa oikeastaan voi oikeastikin sattua! Mutta pääasia on, että on terve ja iloinen koira, kenen kanssa pääsee osallistumaan.

Nyyti on onneksi ollut koko talven hyvävointinen, eikä olla tarvittu kipulääkkeitä. Se on onneksi ikäisekseen kuitenkin yllättävänkin hyväkuntoinen, eikä siitä äkkiseltään arvaisi sen olevan jo yli 10-vuotias. Nyytin Myy-emä on virkeä lähes 16-vuotias rouva, joten täytyy toivoa että pitkän iän salaisuus olisi periytynyt tyttärellekin. Vuosi sitten tehty sterkkaaminen on tehnyt Nyytille hyvää, siitä on tullut rennompi ja iloisempi, ja se jopa osallistuu kaverikoirien leikkeihin. Aiemmin sitä ei oikeastaan millään lailla kiinnostanut muiden leikit, nyt se on spurttaillut pelloilla kyyläilemässä kavereita. Nessin kohdalla en ole huomannut steriloinnin aiheuttaman yhtään mitään muutosta mihinkään, se on oma hassu itsensä mitä on aina ollutkin. Senhän mielestä muiden koirien kanssa juokseminen on siisteintä ikinä. Tytöt on myös kotona leikkisämpiä, ne painiskelevat usein lattialla toisiaan pureskellen. Niillä on kyllä onneksi tosi hyvä suhde keskenään, ja ne selvästi nauttivat toistensa seurasta. Meidän mainiot mustat ketut! Tää kahden aikuisen järkevän koiran kanssa eläminen on kyllä suorastaan helppoa.

2020

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Nyt tuli kyllä ennätyspitkä päivitystauko, näköjään viimeksi marraskuussa on tullut kirjoitettua tänne mitään. Olin joulukuun alussa lomallakin, ja monena päivänä kävi mielessä että täytyy tänne kirjata kuulumisia, mutta aina se vain jäi. Instagramiin on tullut nykyään laitettua enemmän juttuja, en tiedä alkavatko nämä blogit olla vähän vanhentuneita, mutta itselleni on kiva kun samasta paikasta löytyy niin paljon muistoja melkeinpä kymmenen vuoden ajalta.  Nyt kiireisen syksyn jälkeen edessä häämöttää parin viikon päästä alkava opintovapaa. Oli aika rutistus syksyllä tehdä 20 op kolmessa kuukaudessa töiden ohessa, jossain vaiheessa meinasi epätoivo iskeä kun etätehtävien määrä oli tosi hurja. Onneksi on kotona ihana mies, joka auttoi Nyytin ja Nessin lenkityksissä. Treenitahti tuosta syksyn urakasta kyllä kärsi, mutta välillä on pakko priorisoida asioita. Nyt opintovapaan myötä ehdin onneksi sekä treenaamaan, lenkkeilemään että tekemään niitä koulujuttujakin. Maaliskuun ekana päivänä on tän kauden ensimmäinen maajoukkueen valintakoe Seinäjoella, minne osallistun Nessin kanssa. Jännää, eka kokonainen kausi edessä! Viime vuonna päästiin vasta kaksiin vikoihin valintakokeisiin, kun kauden alkaessa ei oltu vielä kisattu EVL:ssä.

Joulukuun alussa vietettiin ihana, aurinkoinen ja kirpeän talvinen viikonloppu Strömforsissa Tending-leirillä, jossa Maarit otti ihania kuvia koirista treeneissä ja lenkillä. Saatiin tehtyä myös tosi hyödyllisiä treenejä, Zap-serkku ja Ness joutuivatkin kunnon kuunteluhaasteisiin ja oli tosi kiva pähkäillä treenejä isommalla porukalla. Alla kuvasatoa viikonlopulta, kaikki kuvat on ottanut Maarit Karhu-Teiskonen. Melkeinpä tuon viikonlopun myötä talviset kelit loppuivatkin, ja nyt on ollut koko talven ajan ällöttävä tuulinen ja sateinen plussakeli. Lumestakaan ei olla saatu nauttia ollenkaan.

 

Nyyti on ollut tosi hyvä nyt koko talven, joitain kertoja se on märillä ja tuulisilla keleillä pidemmillä lenkeillä vammakävellyt vähän aikaa, mutta oire on mennyt aina suht pian ohitse. Ei olla tarvittu lääkehoitoa ollenkaan, normaalit fyssarikäynnit on ollut 4-6 viikon välein. Ness on melkeinpä näistä ollut nyt enemmän jumissa, tuo aktiiviharrastaminen kyllä vetää kropan enemmän jumiin. Mä meinasin vähän innostua, kun tokon tulevan sääntömuutoksen myötä veteraanikoiria saa tiputtaa takaisin alempiin luokkiin. Voisi olla ihan hauskaa, jos Nyytin kanssa kävisi joskus muutaman AVO-kokeen ihan mielenvirkistysmielellä kisaamassa. Rallytokokin olisi tietty yksi vaihtoehto, mutta mua se laji ei ole oikein alkanut millään lailla kiinnostamaan, vaikka nykyään tosi suosittua onkin.

Ihana Nyyti! Kuva: Maarit K-T

Vuosikymmenkin vaihtui. Viime vuodelta ei nouse mitään yksittäistä kohokohtaa mieleen, ei hyvässä eikä pahassa. Oli ihana päästä kisaamaan taas kunnolla EVL:ssä ja monia kivoja retkiä tuli tehtyä. Ness valioitui tokosta maaliskuussa, päästiin keväällä Valmennusrenkaaseen ja kesällä SM-finaaliin. Syksyllä opiskelupaikka ja työkierto piristivät ja olivat kivaa vaihtelua tavalliseen työntekoon. Tälle vuodelle toivon koirille – ja tietysti myös meille ja kaikille läheisille – terveyttä, terveyttä ja terveyttä. Jos tuo toive toteutuu, niin kaikki muu on vain minusta kiinni. Nyt on ihanaa saada katkos työntekoon kahden kuukauden opintovapaan merkeissä, ja varmaan syksylläkin jatkan opintovapaata jonkun pätkän. Seuraavat 1,5 vuotta menee opinnäytetyön merkeissä, jonka tekemiseen on aikataulutettu koulun puolesta 810 työtuntia…

Selasin äsken viime tammikuun päivityksiä, ja näköjään on ollut ihana hanki ja -19! Kateeksi käy nytkin talvisäistä nauttivia, kun lähden ajelemaan yövuorosta kotiin pimeään ja +4 asteiseen vesisadekeliin. Blaah. Alla vielä kuvakuulumisia joulun ajalta.

Ness kisaa

”Mä olin kuulemma kolmas ja sain 285 pistettä.”

Käytiin viikko sitten kisaamassa Nestorin kanssa sen yhdeksäs EVL-koe. Tavoitteena oli nollaton koe, ja se tavoite täyttyi, vaikka kyllä siellä taas aika paljon kaikkea tapahtui. Meillä on nyt kolmesti käynyt niin, että ohjatun ollessa vika liike, Ness kaahaa ohi merkin suoraan kohti jompaa kumpaa reunakapulaa! Tuota ei ole käynyt muistaakseni kuin kerran renkaan vaikeassa treenissä. Onneksi se on kuuliainen ja pysähtyy kyllä, ja on ohjattavissa uudelleen merkille, mutta saa nähdä alkaako tuota ilmentyä nyt enemmänkin. Tein kokeen jälkeen vähän vaikeaa merkki/nouto-erottelutreeniä, ja siinä sain sen mokaamaan ja nätisti vähän käsiteltiin asiaa. Uskon että se kyllä ymmärsi mokansa hyvin, kun sen jälkeen treeneissä merkitkin on ollut tosi täsmällisiä, eikä sellaisia roiskaisuja.

Tässä vielä sama (Nessin ikioma) versio ohjatusta vajaa 2 kk aiemmin Helsingin piirinmestiksistä:

Kaukot oli tosi huonot, ei siirtänyt painoa nyt oikeastaan ollenkaan taakse, vaan nykäisi takajalkojaan eteenpäin. Blaah, nämä pitäisi kyllä saada kuntoon. Seuraaminen oli vähän huoleton ja keskittymätön, tunnarissa itse haistelu oli nyt onneksi siisti, mutta paine liikkeessä tuntuu nyt purkautuvan aina jossain kohti, ja nyt se oli paluussa jossa Ness pureskeli kapulaa. Tää virhe oli kyllä jo selkeästi vähän tuloillaan, kun se on tehnyt otteenkorjauksia, joihin en ole puuttunut. Nyt ollaan muistuteltu siistejä palautuksia. Ikinä ei kyllä pitäisi olla puuttumatta pieniinkään virheisiin ja jättää mitään harmaalle alueelle! Se kostautuu aina jossain vaiheessa… Ekana liikkeenä oli ruutu, jossa eteenmeno oli oikealle vino. Pysäytin ja korjasin. Tuo eteenmeno on nyt vähän pohdinnan alla muutenkin, otin siitä targetin pois kun Ness alkoi selkeästi etsimään vähän liikaa silmillä targetia jo matkalla. Nyt ollaan tehty vain irtoamista näyttämäistä apuna käyttäen ja pysäyttelen sitä vaihtelevin välein. Vähän vinoja tulee aika paljon, mutta niihin on kyllä tosi vaikea puuttua. Täytyy miettiä tätäkin. On tää vaikea laji!

Ness tekee hommat, Nyyti kerää palkinnot!

Oli siellä positiivisiakin juttuja tietty mukana, zeta oli oikein hyvä ja tunnarissa nuuski rauhassa ja teki päätöksen heti. Kierto oli myös ihan hyvä. Se on onneksi tainnut toimia joka kokeessa! Istumisasento on kyllä aika kamala korppikotkakyyläys, kun odotus kapuloille on tosi korkea.

Kisatytöt. Nyyti sai olla tärkeän turistin roolissa, ja tietty keräsi palkinnot itselleen.

Nyt vietän taas yövuoron viimeisiä tunteja. Odottelen jo innolla vuoden vaihdetta ja tulossa olevaa opintovapaata. Ei töitä ollenkaan, eli ehtii opiskelujen lomassa vähän enemmän antaa aikaa koirillekin. Nyt syksyn ne ovat olleet kyllä normaalia vähäisemmällä treenillä ja lenkityksellä, kun aikaa on mennyt niin paljon opiskeluun töiden ohella.

Pilvijärven rannalla

Pari päivää sitten saatiin nauttia hetki pikkupakkasesta ja ensilumesta.

Syksy


Syksy on edennyt hurjaa vauhtia. Mulla on mennyt vapaa-aika nyt tosi pitkälti töiden ja opiskelun parissa. Opintojen alettua meinasi vähän stressata etätehtävien valtava määrä, mutta nyt kun niitä on saanut tehtyä ja palautettuakin jo, niin on ollut huojentavaa huomata että aikaa on jäänyt vähän muullekin. Sitä suuremmalla innolla on ollut ihana päästä treenikentälle ja metsälenkeille, kun se on tuntunut poikkeuksellisen palkitsevalta. Alkusyksystä onneksi oli kaksi tosi kivaa leiriä peräkkäin, TOKO valmennusrenkaan syysleiri ja Tending-leiri. Leirit katkaisi tosi hyvin arkea, ja pääsi touhuamaan viikonlopuiksi kivojen ihmisten kanssa tärkeitä harrastusjuttuja. Valmennusrenkaan leirillä osa treeneistä meninhyvin, mutta sunnuntain haastava kehätreeni oli kyllä meille ihan todella haastava, ja meni mentaaliseltakin puolelta ihan metsään. Christa piti hyvän palautteen, ja nyt olen yrittänyt olla tarkempi siitä mitä palkkaan ja vahvistan. Stabiliteetti, stabiliteetti ja stabiliteetti!

Tending-leirillä tehtiin hyvien tokotreenien lisäksi myös pitkästä aikaa jälkeä, ja se sujui hyvin! Ness on jäljestänyt tosi vähän, mutta alkuun muistutettiin taas keppien olemassaolosta ja niin Nessiäinen porskutteli menemään ja nosti kaikki kepitkin. Hauskaa! Seuraavana päivänä jälki tosin imikin sen verran, että kepeistä taisi puolet jäädä metsään. Mutta kivaa vaihtelua tuo jäljestäminen. Jos ne PK-esteet ei olisi niin pelottavan korkeita, niin jäljellä kisaamista voisi joskus harkitakin. Kyllähän Ness varmaan menisi niistä hyvin yli, mutta mä itse kammon sitä loukkaantumisriskiä. Nyyti oli tietysti myös mukana leireilemässä, ja pääsi myös touhuamaan tokokentällä ja kaahottamaan jälkimetsässä. Se on jäljestäessä sen verran vauhdikas, että mä joudun etenemään juoksujalkaa…

Nyt meillä on viikon päästä edessä tokokisat, käyn vähän kokeilemassa miltä Ness vaikuttaa kehässä ja kantaako kehään saakka ne piiperrykset, mitä olen nyt ehtinyt vähän tekemään.

Ohessa vähän kuvia tytöistä, sain nyt vasta purettua kamerasta kaikki kesän aikana otetut kuvat, joten myös kesätunnelmiakin alla.

 

Helsingin piirinmestikset

Kuva: Minttu Mantere

Huh, nyt on pitänyt sen verran kovaa kiirettä muun elämän vuoksi, että on koirajuttujen päivittäminen jäänyt ihan väliin. Aloitin viime viikolla työn ohessa opiskelun, ja nyt kun katselee noita etätehtävien määriä, niin voi olla että blogi joutuu uinumaan syksyksi. Tosin en yleensä ikinä kotona avaa edes tietokonetta, ja nyt siitä tulee varmaan päivittäinen pakko, joten ehkä blogijuttujen kirjoittelu voisi olla mukava ”välitunti” etätehtävien kirjoittamisen lomassa. Kiireinen syksy ei onneksi tarkoita että tyttöjen harrastukset olisivat tauolla, päinvastoin nyt on parin viikon sisällä kaksi kivaa leiriä edessä ja syksylle treenejä suunnitteilla, mutta voi olla että treenimäärää joutuu kyllä vähän pienentämään, tai hyödyntämään enemmän pikaisia kotitreenejä. Ensi vuonna yritän jäädä jossain välissä opintovapaalle, joten sitten on onneksi enemmän aikaa kaikelle.

Nessin kanssa käytiin viikko sitten kisaamassa HSKH:n joukkueessa Helsingin seudun piirinmestaruuskokeessa. Olin kaavaillut meille muutenkin jotain ulkokoetta vielä tälle kesäkaudelle, joten kun oli mahdollisuus jeesata vielä seuraa saamaan joukkueita kasaan, niin mikäs sen parempi. Kokeeseen valmistautuminen ei ollut ihan optimaalisinta, mutta koe meni ihan hyvin silti. Muutama tosi yllättävä virhe sattui taas, alla video meidän vikana liikkeenä olleesta hyvin erikoisesta ohjatusta noudosta. Liikkurointi oli vähän normaalia hitaampaa, ja menin itse aivan liian aikaisin lähetyspaikalle, joka oli vielä vähän haastavasti vinossa merkin linjalta zetan asentokyltin vuoksi. Ness-rassu ehti varmaan jo vähän unohtaa mitä me oltiin tekemässä, ja sattui vielä herpaantumaan ja vilkaisemaan liikkuria, jonka vuoksi se lähti porhaltamaan suoraan kapulalle! Koomisin on kyllä ehkä tuo lopun perusasento, ajattelin sen mahtuvan sujahtamaan siististi tuosta välistä, mutta Ness ratkaisi asian toisin. :D

Eteenmenossa jouduin korjaamaan, kun Ness lähti aika voimakkaasti oikealle vinoon. Tuo eteenmeno on nyt muutenkin joutunut tehotreeniin, kun se lähti varsinkin tuon kokeen jälkeen hajoamaan tosi pahasti. Tähän saakka Ness on yleensä aika kiltisti lähtenyt hyvin suoraan eteenpäin, mutta nyt on alkanut tulla epävarmuutta ja haparointia. Vitsit että mä inhoan tuota liikkeen osaa, ihan onneton opettaa tai pitää mitään selkeää kriteeriä koiralle. ”Juokse nyt vaan _jonnekin_…”

Kehän jälkeen voi fiilistellä tassut kohti taivasta

Muissa liikkeissä ei tapahtunut mitään katastrofaalista, kierto oli poikkeuksellisen vaikea ja moni koira haparoi siinä. Ness teki myös vähän oudon vekin ja meinasi lähteä hypylle, mutta korjasi onneksi itse linjaansa. Kiertomerkki oli tummanpunainen nurmikentällä, lisäksi taustana oli punainen teltta. Voi olla että koirat eivät vain kunnolla nähneet merkkiä. Erityisen tyytyväinen olin nyt zetan onnistumisesta, kun SM:ssä sitä mokailtiin ihan kunnolla. Saatiin kiva ykkönen 277,5 pistettä, jolla tultiin toisiksi. Tuomarina toimi Lentsu Välimäki. Meidän joukkue sai hienosti joukkuepronssia, ja seuran toinen joukkue voitti hienosti kultaa.

”Kisoissa on kivaa, kun voi saada PALLON!”

Nyt täytyy nautiskella vielä kauniista alkusyksyn päivistä, illat alkaa olla jo tylsän hämäriä. Alla eilisillalta sankka syyssumun nousu pelloilta.

Täytyy vielä hehkuttaa Nyytin Neo-pojan menestystä; Neo ja Anna-Leena voittivat vesipelastuksen suomenmestaruuden! Huikeaa, onnea vielä tätäkin kautta Anna-Leena ja Neo!

Neo ja Nyyti-äiti <3

TOKO SM-kisat

 

Meidän kesäloma huipentui elokuun ekana viikonloppuna TOKO:n SM-kisoihin Paimiossa. Koe oli Nessille eka ulkokoe EVL:ssä ikinä, edellisestä ulkokokeesta yleensäkään oli vierähtänyt jo kaksi vuotta. Onneksi pysyttiin kuitenkin kehän sisäpuolella, vaikka ei ollut seiniä rajaamassa vauhtimimmin menoa. Edeltävästi treenit oli sujunut kivasti, pelkäsin vain vähän tunnarin ja ruudun paikan suhteen, sekä diagonaaliset eteenmenot olivat myös hieman hukassa. Lopulta kävi niin kuin yleensäkin, eli ne virheet tapahtuivatkin tosi yllättävissä kohdissa. Lauantain karsintapäivä oli meille henkisesti aika pitkä, kun päästiin starttaamaan ihan vihoviimeisellä numerolla iltapäivällä. Muut luokat olivat jo loppuneet ja kehät jo purettu, kun päästiin Nessin kanssa tekemään meidän suoritus. Ekassa kehässä oli tunnari, ruutu ja zeta. Olin tosi huojentunut, kun ne mun pahimmat pelot eli tunnari ja ruutu, onnistuivat tosi hyvin. Mutta ylläri olikin, kun nollattiin zeta! Ihan käsittämätöntä, se on ollut meillä aina tosi varma ja mielestäni hyvä liike, ja nyt Ness ei kuunnellut kyllä yhtään, että minkä asennon mä sanoin, vaan teki randomisti omiaan. Siitä sitten nolla. Kävelin kehästä ulos ihan varmana siitä, että peli oli sillä selvä. Onneksi kehän laidalla oli kannustajia ja Christa huikkasi, että finaaliin pääsee näillä näkymin riittävän hyvällä kakkostuloksellakin. Sain itseni henkisesti pikatsempattua ja seuraavat kehät sujuivat tosi hyvässä flow´ssa – Ness teki just niin kuin kuuluukin, ja pisteet olivat hyviä! Tuntui huikealta, kun saavutettiin zetan nollasta huolimatta ykköstulos 259,5 pisteellä ja päästiin finaaliin muistaakseni sijalta 14. Pisteitä tuli paikkiksista kympit, seuraaminen 8,5, luoksetulo 8 ja muista ysit. Ja sitten tietty se yksi nolla…

Mä en ikinä Nyytin kanssa päässyt SM:ssä finaaliin, joten suurin voitto koko reissulla oli se, että mun haave finaalipäivään osallistumisesta täyttyi; mielelläni olisin jo Nypsinkin kanssa sen haaveen täyttänyt, mutta oli ihanaa kun Ness nyt sattui onnistumaan riittävän hyvin. Nyytin kanssa kisatessa osallistujia tosin oli puolet enemmän (nyt EVL:ssä oli vain 52 koirakkoa), eikä päästy finaaliin edes ykköstuloksilla, kun taso oli silloin tosi kova. Pääasia oli nyt, että fiilis lauantain kehässä oli tosi hyvä – se nollattu zeta oli tietysti kurja juttu – mutta kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen Nessin mielentilaan ja siihen että kokeessa oli huikean paljon enemmän onnistumisia, kuin epäonnistumisia.

Lauantaina arvoin meille finaaliin lähtönumeron 11, joka oli oikein passeli. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta ei ollenkaan niin paljoa mitä olin ajatellut. Nyytin sairastumisen jälkeen mun loputkin pahemmat kisajännitykset on karissut pois, kun oon vaan niin fiiliksissä siitä että mulla on terve kiva koira, jonka kanssa kisata. Ness oli selkeästi hieman väsynyt ja jostain syystä aamun pikkutreenissä se ei halunnut tehdä luoksetulon stoppeja ollenkaan voimalla. Sama fiilis stoppien suhteen jatkui kehässäkin, ja siihen olin liikkeenä vähän pettynyt. Zetassa tuli taas asentovirhe, eli siinä on nyt jokin ongelma, joka ilmenee vain kokeessa. Ness paiskoo menemään maahanmenoja, vaikka pitäisi vaikkapa seistä tai istua… Treeneissä se on tehnyt kisojen jälkeen oikein, vaikka olen yrittänyt vähän jekuttaa sitä ääntämällä käskyjä oudommin ja kuiskaamalla niitä. Mutta me jatkettiin kyllä lauantain yllätyksellistä linjaa finaalissa, kun nollattiin ruutu aivan käsittämättömän oudolla mokalla. Ruudussa yleensä tulee jännitettyä eteenmenon onnistumista, ruudun löytymistä ja siellä hyvää pysähdystä linjojen sisään. Ne menikin hyvin, mutta Ness nousi seisomaan maasta, kun lähdin kävelemään sitä kohti! Ihan käsittämätön moka, jota ei ole ikinä ennen tapahtunut. En nähnyt nousemista itse, kun katsahdin alas kun lähdin liikkeelle, ja kun nostin katseeni, niin ruudussa näkyi hämmästyneen näköinen, seisova Ness! Mulla meni pasmat ihan sekaisin, enkä edes yrittänyt käskeä sitä uudelleen maahan – eipä sekään tosin olisi liikettä enää pelastanut. Sitten me tehtiin liike loppuun molemmat yhtä pihalla olevina. Mulla ei ole vieläkään mitään hajua, miksi Ness nousi. Yksi epäilys on, kun maanantaina kotona huomasin sen antaumuksella nuolevan takajalkaansa; siinä oli komea parisenttinen tuoreen näköinen haava. En tiedä olisiko se ruudussa maahan mennessään tökkäissyt jalkansa johonkin? Tai sitten se oli saanut sen aamun pikkutreenissä niissä luoksetulon stopeissa, ja se tuntui ilkeältä maahan mennessä. Mistäs noita tietää, tai sitten se oli vain jokin pieni aivopieru, joka leijaili jostain sen päähän. Hassua! Moka oli niin outo, ettei se edes jäänyt kovin harmittamaan. Olisi eri asia, jos olisi ollut jokin tosi iso ongelma jota olisi joutunut pidempään työstämään, ja se olisi palannut takaisin koetilanteessa. Esim. vaikka meidän ajoittaiset ongelmat tunnarissa olisi harmittanut paljon enemmän – nyt me tehtiin kaksi oikein kivaa tunnaria. Sunnuntain kokeesta pisteitä tuli 224,25, eli kakkostulos, jolla jäätiin lopputuloksissa häntäpäähän sijalle 17. Nyt vaan ahkeraa treeniä kehiin, niin saadaan joskus tehtyä niitä nollattomiakin suorituksia! :D

Kiitos Timolle Nessin suoritusten kuvaamisesta! Ja tietty kaikesta avusta treeneissäkin. Niistä kiitoksen ansaitsevat myös Heidi, Ansu ja Tesu, keiden kanssa on tullut kesällä treenattua. <3

Alla tosi hienoja SporttiRakin ottamia kuvia kisoista, suuri kiitos kuvista!

Nyt on tosiaan lomat ohi, ja on palattu normaaliin arkeen. Tänä kesänä jätettiin pidempi pohjoisen reissu tekemättä, ja saatiin tehtyä kotona eteenpäin useampia pihaprojekteja. Kotilomailu helpotti huomattavasti SM-kisoihin valmistautumista, kun pystyi treenailemaan ihan normaalisti tutuissa paikoissa ja tuttujen treenikavereiden kanssa. Heidi psyykkasi ja auttoi meitä edeltävästi tosi paljon, ja Nessin ihana Huippu-pikkusisko loisti SM:ssä sijoittuen alokasluokassa hienosti neljänneksi. Hienon kisaviikonlopun kruunasi ehdottomasti Marin ja Roiman upea Suomen mestaruus. Suuret onnittelut vielä Mari! <3

Seuraavaksi olisikin luvassa elokuun lopussa Helsingin piirinmestikset, joissa kisataan HSKH:n joukkueessa, ja syyskuun lopussa sitten Uudenmaan piirinmestaruus. Eli treenit jatkuu! Mä olen nyt kesän aikana jaksanut vähän huonosti päivitellä meidän kuulumisia tänne, mutta Nyytillä ja Nessillä on nykyään Instagramissa oma tili, jota saa seurata @nyytiness. Sinne tulee vähän tiuhempaan tyttöjen kuvaterveisiä.

Pikakuulumiset

Nyt on taas jäänyt blogin päivittäminen ihan hunningolle, kohta on koko jo kesäkuukin ohi – huomenna on jo juhannus. Meille kuuluu pelkkää hyvää, mitä nyt helteet vähän rajoittavat treenaamista ja lenkkeilyä, mutta toisaalta mä niin nautin noista lämpimistä säistä että ei niin haittaa. Alla kuvapäivitys viimeisen kuukauden kohokohdista: Valkmusan kansallispuisto, uimista, lenkkejä, pitkästä aikaa vähän paimennusta, kaverikoiria ja treenejä.

Hyvää juhannusta kaikille!

T-leirillä Jämijärvellä

Viime viikonloppu vietettiin helteisissä keleissä Tending-leirillä ihanalla Jämijärvellä. Kahta viikkoa aiemmin renkaan leirillä oli saanut palella ja vuorata itsensä useammalla vaatekerralla, kun nyt oli ihan t-paitakelit ja vähän turhan kuuma koirien treenaamiseen. Olin buukannut meille kolmeksi päiväksi lähinnä tokotreenejä, ainoasta jälkitreenistäkin luovuin aikataulujen vuoksi. Meillä kävi vain vähän tylsä juttu, kun Ness kolaroi lauantaina aamulenkillä kannon kanssa, ja loukkasi itseään. Se  piti toista etujalkaa hetken ylhäällä, mutta ei missään vaiheessa ontunut. Tein vähän kevyemmän treenin kun vointi vaikutti ihan normaalilta, mutta lauantaina illalla se liikkui kuitenkin vähän jäykästi, joten sunnuntai menikin sitten lähinnä muiden treenejä seuraillen. Oli silti mukavaa, ja perjantaina varsinkin saatiin tehtyä hyvät normaalit treenit. Leireillä tietty on mukavaa nähdä paljon tuttuja, joten kaikkinensa viikonloppu oli oikein onnistunut, vaikkei nyt päästy ihan täysillä treenaamaan. Leirillä oli myös kunnon liuta ihania pentuja, esimerkiksi yhdeksän kuusiviikkoista T-penskaa.

Elsa, Isla, Joku, Ness, Nyyti ja Neo

Toukokuu on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Olen ehtinyt nyt töiden vuoksi vähän harvakseltaan treenaamaan, etsiskelin just Nessille jotain koetta jossa voisi käydä tekemässä taidontarkistusta SM:iä varten. Se on kisannut ulkokokeissa vain kahdesti alokasluokassa, ja EVL-liikkeet isoilla nurmikentillä on paljon haastavampia kuin hallikokeissa.

Toukokuun puolivälissä tuli itseasiassa täyteen 20 vuotta mun ensimmäisestä tokokisasta ikinä. Muistan sen edelleen tosi hyvin, enkä olisi kyllä silloin uskonut miten tärkeä osa elämää koiraharrastuksesta lopulta tulee. Ja nimen omaan tokosta. Se on kyllä antanut valtavasti; ystäviä, reissuja, treenejä ja kisoja. Aika pitkään ajattelin harrastavani enemmän rotua kuin lajia; suomenlapinkoiraharrastaja joka kisaa myös tokossa – kunnes rotu vaihtui nimenomaan tokon vuoksi, ja koen kyllä nykyään olevani enemmänkin tokoharrastaja, jolla nyt sattuu olemaan bordercollieita, kun ne sopivat lajiin hyvin. Tosin koen kyllä että nuo bortsut ovat olleet arjessakin hyvin paljon helpompia kuin lapinkoirat. En tosin tiedä millaisia ne olisivat, jos niitä ei olisi koulutettu pitkälle ja ne eivät pääsisi tuota energiaansa purkamaan kunnolla.

Partis Leevin ja suomenlapinkoira Iinan kanssa joskus silloin 20 v. sitten

Toukokuu meni vauhdilla varmaan osittain sen vuoksi, kun oli juuri nuo kivat leirit mitä odotella. Nyt sitten täytyisi puurtaa töissä useampi viikonloppu, ja alkaa suunnitella ja odotella heinäkuun kesälomia. Tää on kyllä niin ihana vuodenaika, ulkona on niin kaunista kun on niin heleän vihreää kaikkialla. Tekisi mieli vaan tehdä pitkiä lenkkejä ja viettää kaikki aika ulkona!

 

Renkaan leirillä

Viime viikonloppu vietettiin taas ihanassa Strömforsissa leireillen. Aiemmin ollaan oltu siellä Tending-talvileireillä, ja nyt oli Nessin ensimmäinen tokon valmennusrenkaan leiri. Aiemmin Nyytin aikana renkaan leirit oli vaihtelevissa paikoissa, mutta lähivuosien ajan Strömfors Dogsports on ollut renkaan yhteistyökumppani ja leirit on pidetty hienoissa puitteissa kauniilla ruukkialueella.

Lauantaina aamupäivällä oli valmentaja Christan kanssa jokaiselle varattu keskustelutuokio seuraavan päivän neljän liikkeen kokeenomaisesta treenistä. Nessille valikoitui kiertonouto, tunnari, zeta ja ruutu. Liikkeen aloitukset olivat treenin ns. pääpointti, lisäksi keskusteltiin eteenmenosta ja ruudun paikasta, jotka ovat vielä vähän hukassa. Iltapäivällä tehtiin pienryhmissä omatoimitreenit. Tein ohjattua, tunnarin ja kiertonoutoa, jossa tein ekaa kertaa hämykäskyjä lähtöön. Niillä oli aika kiva vaste, ja Nessin juoksemaan lähdön odotus vaihtui hieman hämmentyneeseen tarkkuuteen käskyjen suhteen.

Sunnuntaiaamun kokeenomaisessa treenissä ei tapahtunut muita hämminkejä, kuin että eteenmeno meni ihan räpeltämiseksi ja ruutu ei löytynyt ”ikinä”. En ole aiemmin tehnyt kokonaan punaisilla merkeillä ja ruutunauhalla, ja jostain syystä Ness ei sitä meinannut millään erottaa, vaikka näytin ruutua jo tosi läheltäkin. Vasta kun kävin siellä itse, se hahmotti sen. Kävinkin jo kaivelemassa nyt punaiset merkkini esiin, täytyy alkaa treenata vaikeampia ruutuja.

Iltapäivällä kaikille oli varattu 20 minuuttia aikaa omavalintaisten ongelmien käsittelyyn Christan kanssa. Meillä ei tällä hetkellä ole sellaista teknistä tai mihinkään tiettyyn liikkeeseen liittyvää ongelmaa, joka ei todennäköisesti ahkeralla treenaamisella ja ihan perus opetustyöllä paranisi. Joten päätin käyttää meidän ajan keskustelulle yleisesti treenien suunnittelusta ja siitä kuinka mun kannattaa Nessin kanssa nyt edetä. Sain paljon irti keskustelusta, ja niitä tärkeitä huomioita kuuntelutreeneistä, kokonaisuuksien, mentaalisen hyvinvoinnin ja optimaalisen viretilan hallinnasta. Nyt treenilistalla onkin paljon liikkuroituja treenejä, odotusarvojen purkamista ja oikeasta mielentilasta palkkaamista sen sijaan, että koira pääsisikin jatkamaan liikettä ollessaan avoin ja rento.

Leiri tuli tosi hyvään saumaan meidän sterkkaussairasloman jälkeen, varsinkin kun nuo keväiset metsäpolut meinaavat vähän vetää puoleensa pölyisten kenttien sijaan. Seuraavaksi suunnataan reilun viikon päästä Tending-leirille, jossa varmasti pääsee tekemään hyviä treenejä.

Ystävykset Yoda, Roima, Valo ja Siri Nyytin ja Nessin kanssa jäähkälenkillä

Kohtuutonta menoa

Perjantaina tuli sterkkauksista kolme viikkoa täyteen ja kaikki meni hienosti ilman mitään ongelmia. Nessin nisäkasvain oli hyvälaatuinen adenooma. Ikävä kyllä kun Ness oli sen verran ”vanha” nyt sterkkausvaiheessa, niin sterilisaatio ei ehkäise uusien nisäkasvaimien syntymistä. Jatkossa kuulemma täytyy säännöllisesti tunnustella nisät läpi, jotta huomaan ajoissa mahdolliset uudet kasvaimet. Haavat paranivat hyvin ja laseroin niitä lähes päivittäin. Masut ovat vieläkin paljaat kuten kuvasta näkyy, mutta nyt on ollut ihanan lämmin kevät, joten sekään ei ole haitannut.

Santahaminassa, taustalla näkyy Helsinki

Ekat kaksi viikkoa otettiin iisisti ja tehtiin vain hihnalenkkejä, pikku hiljaa vapaanaoloaikaa lisäillen. Annoin noiden ravailla ihan normaalisti ja rentoa laukkaakin sai mennä, mutta äkkinäiset liikkeet ja kiihdyttely oli kiellettyä – helpointa oli siis minimoida vahinkomahdollisuudet ja mennä kytkettynä. Viime viikolla kun leikkauksista oli kolme viikkoa, saatiin lupa alkaa treenatakin. Siihen mennessä oltiin vajaan viikon ajan tehty jo normilenkkejä ja olin antanut koirien vähän juostakin lujempaa.

Nyytille vähän yllättäen tuli heti leikkauksen jälkeen valeraskaus. Sillä ei muistaakseni ikinä niitä ole aiemmin ollut, ja jotenkin hormonitoiminnan muutos laukaisi sillä valeraskauden. Se yritti rakennella pesää terassin alle, ja sisällä ollessa ”imetti” kolmea pehmoleluaan yksinään yläkerrassa – se harvemmin poistuu meidän seurasta joten yksinään ylös hakeutuminenkin oli vähän hassua. Mulla kesti vähän aikaa hiffata että mistä on kyse, kun se muutenkin välillä elää vähän turhan tiiviissä kanssakäymisessä lelujensa kanssa. Kun se alkoi kantaa niitä kaikkia petiinsä ja petaili ja kiertyi hyvin huolellisesti makuulle lelut mahansa alla, tajusin vasta että nyt meni hoivavietti överiksi. ”Pennut” pääsivät tämän jälkeen jatkamaan elämäänsä komeroon ja Nyyti onneksi unohti koko hössötyksen.

Oli ihana päästä treenaamaan taas. Toisaalta teki kyllä ihan hyvää päästä buuttaamaan päät ja kropat, kun maaliskuussa tuli treenattua tosi paljon kokeiden vuoksi. Pidempien taukojen jälkeen mulla on aina ollut vähän haastavaa saada se ennen taukoa ollut ”punainen lanka” ja työn alla olleet jutut taas kunnolla käyntiin, tuntuu että pari ekaa treeniä menee aina vähän hakemiseen ja tatsin saamiseen. Nyt viikonloppuna on edessä Nessin eka valmennusrenkaan leiri, jossa perinteisesti on ollut tosi haastavia häiriöitä ja vaikeita kehäsuunnitelmia. Saa nähdä millainen nöyryytys meillä on edessä! No ainakin se punainen lanka varmaan löytyy sieltä taas ihan kirkuvan värisenä. Parin viikon päästä suunnataan myös Tending-leirille, kivaa päästä sairasloman jälkeen kunnolla vauhtiin taas harrastusten parissa.

Oli pakko laittaa tänne poikkeuksellisesti ei-koirakuvat, kun mä niin rakastan tätä vuodenaikaa kun alkaa hennosti vihertämään, illat on valoisia, linnut laulavat ja ihanat kukat ja lehdet puhkeavat. Eikä tarvitse enää palella! Nyytinkin Gabapentin on taas purettu alas, ja toivottavasti pärjäillään hyvin ilman sitä. Ness on taas alkanut vähän kutista, toivon todella ettei oireilu tuosta pahene ja pärjättäisiin ilman lääkkeitä. Nyt se on vasta lähinnä kierinyt naamaansa maahan hieroen, jos se alkaa taas sisälläkin rapsutella, niin ei auta kuin hakea sille Cytopoint-pistos. Voi olla että se reagoi johonkin siitepölyyn, silmät sillä on rähminyt vähän paksua harmaata rähmää, joka tyypillisesti sillä alkaa aina samaan aikaan kutinan kanssa.

Nyt on vappuaatto, mutta näin vuorotyöläisenä ja sattumalta myös täksi viikoksi kotiin ihan vain koiraseurassa jääneenä, tästä tulikin todella tavallinen ja rauhallinen arki-ilta, kun aamulla on taas aikainen herätys töihin. Onneksi koko ihana kesä on vielä edessä, huomenna on toukokuu. <3

Alla satunnaisia kuvia reilun viikon ajalta.

 

Sterkatut tytöt

Mä päätin jo viime syksynä, että keväällä seuraavien juoksujen jälkeen steriloin molemmat tytöt. Nessille sitä suositeltiin iho-oireiden vuoksi, ja Nyytin ajattelin sterkata samalla varmuuden vuoksi kohtutulehdusriskin takia. Juoksut noilla olikin sopivasti vuodenvaihteen tienoilla, ja maaliskuulle oli niin paljon ohjelmaa kisojen muodossa, että huhtikuulle muodostui sopiva sauma sairaslomatauolle leikkauksen jälkeen. Oli muutenkin hyvä saada vähän huilaustaukoa treeneistä. Alkuvuosi oli Nessille aika raskas, ja ikävä kyllä fyssarilla ja hierojalla oli ollut työstettävää sen kropassa ihan riittävästi. Suositusten perusteella vein tytöt Aveciin Porvooseen, jossa ne leikattiin viime perjantaina. Mua vähän hirvittää aina tuollaiset isommat operaatiot, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Molemmille koirille löytyi ikävä kyllä myös indikaatio leikkauksille, kun Nessiltä löytyi yllättäen nisäkasvain ja Nyytin kohdun kaikki limakalvopinnat olivat kauttaaltaan nestettä erittävien kystien peitossa. Nyytille olisi voinut hyvin kehittyäkin kohtutulehdus, kun kystat siihen altistavat. Joten olipa onni että päätettiin leikkauttaa Nyytikin, vaikka sitä pohdittiin ihan viime metreille saakka. Kystien vuoksi Nyytiltä poistettiin leikkauksessa kohtu kokonaan, Nessiltä saivat lähteä vain munasarjat.  Nessin nisäkasvain oli ikävä yllätys, en ollut sitä itse ollenkaan huomannut. Kasvain poistettiin samalla, ja itseasiassa sen leikkaushaava on suurempi kuin itse sterilisaation. Nyt täytyy muutama viikko jännittää patologin lausuntoa kasvaimen laadusta. Ilmeisesti nuo onneksi ovat usein hyvälaatuisia maitorauhaseen tai maitotiehyeen liittyviä patteja. Nessin sterkkaus oli kaikkinensa vähän tylsä juttu, kun se oli alunperin tullut mulle mahdollisena jalostusyhteistyökoirana, ja se on pentueesta jossa ei ole yhtään OCD-sairasta tai ainakaan tähän saakka epileptikkoakaan. Lisäksi se on luonteeltaan ja käyttöominaisuuksiltaan hyvä koira, jonka jälkeläisen olisin hyvin mielelläni itselleni ottanut. Mutta nuo lääkitystä vaatineet allergiat sulkivat kyllä jalostuskäytön pois, joten eipä tuolle nyt voinut muuta. Tylsää. Nyt siis keskitytään vain kisaamiseen ja jätetään mahdolliset jalostuskuviot sisaruksille. Nessin Espanjassa asuvalla veljellä onkin juuri kaksi alle luovutusikäistä pentuetta, eli suku jatkuu ainakin sitä kautta.

Molemmat ovat toipuneet leikkauksista ihan hyvin. Nyyti oli eri anestesialääkityksen vuoksi aika tokkurainen vielä koko leikkauspäivän illan, Ness selkeästi pirteämpi. Molemmat panttasivat pissoja lähes vuorokauden ajan, mulla meinasi jo tulla tuskanhiki kun molemmat yrittivät kyykätä, mutta ilmeisesti haavat olivat kuitenkin sen verran kipeät, että pissaamisasento oli hankala. Kakkaamisen kanssa oli vähän sama ongelma, lisäksi leikkauspäivän syömättömyys, opiaatit ja anestesia yleensäkin saattoivat vähän hidastaa suolen toimintaa. Nyyti on ollut selkeästi kiinnostuneempi leikkaushaavastaan, ja se on yrittänyt nyt vähän suojapuvun läpi sitä nuolla, jonka vuoksi on nyt saanut olla pönttö päässä yksinoloajat. Nessiä ei haavat ole onneksi kiinnostanut yhtään ja sille on riittänyt pelkkä haalari. Nyytin haavan ympärillä on nyt ollut ihan vähän punoitusta, täytyy seurailla vähän ettei lähde tulehtumaan. Aamuisin molemmat on ollut vieläkin selkeästi vähän kipeitä, liikkuvat selät kyyryssä ja lyhyellä askeleella, mutta muutama tunti kipulääkkeen otosta liikkuminenkin on jo rennompaa. Nyt leikkauksista on viisi vuorokautta, ja ollaan käyty vain hihnassa vartin pikkukävelyitä.

Aion pitää treeneistä kolmisen viikkoa taukoa, sitten täytyy alkaa jotain pientä jo tekemään. Nessin eka valmennusrenkaan leiri on toukokuun alussa, ja siitä parin viikon päästä lähdetään Tending-leirille. Kivaa kun on hauskoja tapahtumia mitä odottaa, ja lisäksi kevät on niin ihanaa aikaa muutenkin.

 

FI TVA Ness

Ihana Nestori täytti tavoitteet ja valioitui lauantaina Ojangon valintakokeessa. Olin etukäteen toivonut, että edes jompana kumpana päivänä saavutettaisiin ykköstulos ja voitaisiin jäädä tyytyväisinä valiotittelin kera tauolle. Toive onneksi toteutui lauantaina, varsinkin kun sunnuntain koe meni jokseenkin penkin alle! Sunnuntaina nollattiin molemmat yksi liike: Ness nollasi tunnarin nostamalla väärää ja mä nollasin eteenmenon käskyttämällä Nessin aivan liian aikaisin pysähtymään. Jotta säilyisi jonkinlainen kauhun tasapaino, niin lauantaina käskytin sen taas liian myöhään, jolloin se oli rinkulasta takaa ulkona ja lauantaina sitten tietty edestä ulkona. Aargh! Mä jotenkin niin inhoan koko tyhjään lähetystä, enkä ole treenannut vielä kunnolla siirtymistä saati pysähdyskäskytyksen ajoituksia. Ehkä tää oli opettava kokemus siitä, että muistan jatkossa olla tarkempana noissa. Itse eteenmenot oli kivan suorat, ja koira olisi kyllä selvinnyt niistä kunnialla, mutta ohjaaja ei selvinnyt! Tunnarin väärän nostaminen oli tylsä virhe, mutta onneksi Ness kuitenkin kykeni tekemään päätöksen ja toi oman heti kun sen kohdalle sattui.

Sunnuntain koe oli kaiken kaikkiaan aika huono, mielentila oli Nessillä tosi erilainen kuin lauantaina. Se oli selkeästi kiihtyneempi ja keskittymättömämpi, vähän karmit kaulassa -mentaliteetilla liikkeellä. Jo kehään mennessä oli pitkä siirtymä luoksetulon aloituspaikalle, ja tunsin heti että nyt lähdetään tekemään huonoa suoritusta, kun Ness poikkeuksellisesti painoi mun jalkaa ja oli kaiken kaikkiaan vähän hektisen oloinen. Lauantaina tein ennen kehää enemmän pikkutreeniä, sunnuntaina selkeästi liian vähän.

Lauantaina tehtiin lopulta kiva ykkönen 270 pisteellä, jolla sijoituttiin seitsemänsiksi 22 koiran luokassa, eli oikein kivasti. Tuomareina toimivat lauantaina Carina Savander-Ranne ja Pirkko Bellaoui, ja Pernilla Tallbergin ja Kaisa Lähdesmäen kehissä sunnuntaina kahdella nollalla pistesaldoksi jäi surulliset 200,5 p, jolla oltiin täysin ansaitusti koko kokeen viimeisiä.

Mutta nyt on kiva lähteä jatkamaan treenejä, viikonlopusta jäi paljon hyvää pohdittavaa ja kehitettävää. Kiitos tätäkin kautta kaikille meidän ihanille treenikavereille ja meitä tsempanneille, valionarvo oli hienoa saavuttaa Suomen parhaiden koirakoiden joukossa valintakokeissa. Kiitos Ness. <3

Artikkelin kuvista suuri kiitos Maaritille. Lauantain koe alla, sunnuntain räpellystä en ole ehtinyt vielä muokkaamaan, joten sen liitän myöhemmin.

 

 

Valmennusrenkaaseen

Viikko sitten tuli kiva tieto siitä, että Ness on valittu mukaan tokon valmennusrenkaaseen! Tosi hieno juttu. Muistan miten mielettömän onnellinen olin silloin, kun Nyyti pääsi renkaaseen keväällä 2012. Silloin renkaaseen hakeminen – saati sinne pääseminen – oli tuntunut vain kaukaiselta haaveelta ja unelmalta, josta sitten yllättäen tulikin totta. Laskeskelin juuri, että Nyytin kanssa tuli oltua mukana kahdeksalla renkaan leirillä, ja kieltämättä leirien tunnelmaa ja treenejä on jo ollut ikävä. Joten ihan huippuhienoa että nyt Nesskin pääsee isosisko-Nyytin tassunjälkiä seuraten mukaan porukkaan. Mietin jo Tampereen kokeiden jälkeen, että mun täytyy varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni treeneissä, ja ruveta nostamaan kriteerejä ja oikeasti opettamaan niitä juttuja, jotka meillä on vielä kesken. Täytyy tehdä myös järkevät treenisuunnitelmat. Usein mulla treenaaminen menee vähän siihen, että ajaa hallille ja tekee treenin osittain sillä motiivilla, että saa koirat ”väsytettyä” ja tyytyväisiksi. Sillä samalla ajalla ja vaivalla voisi tehokkaalla treenisuunnittelulla saada nopeampaa edistymistä aikaiseksi.

Viime viikko meni lomaillessa, joten tuli treenattua joka päivä, sekä lenkkeiltyä ihania pitkiä lenkkejä. Kävin myös moikkaamassa tuttuja Lappalaiskoirien erkkarin rallytokossa, oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa Unnan Myrtti-tytärtä ja Mette-tyttärentytärtä! En ehtinyt ja tajunnut ottaa pikku menninkäislappalaisista yhtään kuvaa, joten alla vanha kuva mainioista tyypeistä – vasemmalta Unna, Myrtti ja Mette. <3

Nyt täytyy vielä lusia yövuoro loppuun, nukkua muutama tunti ja lähteä taas hallille. Huomenna on jo nimittäin Ojangon valintakoe! Ihanaa päästä taas kisaamaan. :)

 

Nessin seikkailut karsintojen maailmassa

Reilu viikko sitten oli jännät paikat, kun olin ilmoittanut Nessin ekoihin isojen tyttöjen kisoihin, eli maajoukkueen valintakokeisiin Tampereelle. Mihinkään joukkueeseen ei meillä ole tarkoitus ainakaan vielä yrittää, mutta kun muutenkin oli tarkoitus yrittää keräillä valioykkösiä, niin päätin että ehkä me uskalletaan mukaan Tampereelle. Kokeita ne on lopulta siinä missä muutkin! Oli ihanaa päästä taas nauttimaan karsintakokeiden kivasta yhteishengestä ja tapaamaan kaikkia tuttuja. Siinä sivussa kyllä nautin eniten siitä, että nyt mulla on taas EVL-koira, kenen kanssa kisata! Taukoa tulikin yli kolme vuotta. Jos Nyytin selkä ei olisi mennyt, niin eiköhän sekin jollain tasolla vielä kisailisi. Nyt mennään näillä, ja vaikka musta on tuntunut siltä että kukaan koira ei voi ikinä täyttää Nyytin saappaita, niin olen oppinut arvostamaan Nessiä omana itsenään ja varmasti senkin kanssa tulee koettua hienoja hetkiä yhdessä. Ja on jo tietty paljon koettukin! Alla Ness ekoissa karsinnoissaan lähes tasan kolme vuotta sitten, samaisella Tampereen hallilla. <3

Oli hienoa huomata, että vaikka Ness on tosi kokematon ja osa liikkeistä on vielä ihan täysin opetusvaiheessa, niin me selvittiin kehistä kunnialla ja kivalla asenteella. Ainoa oikeasti huolestuttava seikka oli meidän molempien päivien tunnarit. Sunnuntaina tilanne eskaloitui sen verran, että Ness ei jostain syystä pystynyt lähtemään tuomaan mulle omaa tunnaria ollenkaan, vaikka otti sen suuhun useamman kerran. Se oli jotenkin ihan sydäntä murtavaa, ja lopulta pyysin sitä tuomaan oman. Vaikka meillä on ollut tunnarissa ongelmia, niin ei se ole ikinä mennyt noin pahasti lukkoon. Haasteita tuotti ruutu molempina päivinä, ohjattu nollattiin sunnuntaina jokseenkin hulvattomalla sähläyksellä, kun yritin saada sen korjaamaan merkkiä. Lopputuloksena oli kaadettu merkki, ja koira joka tunki kuononsa kartion sisään. Merkkisähläys meni Nessillä myös sen verran tunteisiin, ettei se tavoistaan poiketen irrottanut noutokapulasta! Enpä ole ennen lähtenyt kehästä nauraen nollatun liikkeen jälkeen! Kaukot oli myös ihan kamalat, meidän hataralla pohjalla ollut tekniikka hajoili vielä entisestäänkin, kun Ness muuttui edeltävästi tosi etupainoiseksi ja alkoi ihan kävellä askelia maasta seisomaan nousemisessa. Huh!  Positiivisia juttuja oli seuraamiset, zetat, lauantian ohjattu oli kiva, ja molempien päivien luoksetulot ja kiertonoudot – vaikka niihinkin kyllä mahtui virheitä, kiertonoudossa tuli väärä asento ja sunnuntaina Ness meinasi varastaa noutoon. Paikkiksetkin onnistui ilmeisesti ihan kivasti.

Alla videot molempien päivien kisoista. Ai niin ja ne tulokset – lauantaina tehtiin nipin napin ykköstulos 259 pisteellä, jolla sijoitus oli 11/27. Sunnuntaina höpöiltiin niillä kahdella nollalla tokavikoiksi 220 pisteellä. Yksittäisistä liikkeistä tuli sunnuntaina ihan hienojakin pisteitä, mutta nuo kaksi nollaa kyllä torpedoi ykkösmahikset.

Viime lauantaina ajeltiinkin sitten vaihteeksi Lahteen, jossa oli valmennusrenkaan näyttökoe. Nyt sitten jännäillään pari viikkoa, että oltiinko riittävän hyviä renkaalaisiksi. Sielläkin oli haastetta ruudun kanssa, Nessillä ei ole tällä hetkellä kyllä mitään käryä ruudun oikeasta paikasta. Onneksi treenaaminen auttaa tuohonkin vaivaan.

Seuraavat koitokset on edessä jo vajaan kahden viikon päästä, kun ilmoitin Nessin Ojangon valintakokeisiin. Kivaa – ja jännää!

Talvikuvia


Tähän viikkoon saakka me saatiin nauttia talvesta kauneimmillaan. Paksut puuterihanget (lumen syvyys lähenteli 60 senttiä!), sopivasti pakkasta, lumisadetta ja muutama aurinkoinen päivä. Ihan täydellistä, juuri kuten talven kuuluu ollakin. Nyt viimeiset kolme päivää on satanut lähes tauotta silkkaa vettä, ja ihanat hanget ovat muisto vain. Tylsää! Alla kuvia viime viikolta, kun sää oli vielä mieleinen.

Kling!

Ja noin kilahti valiokello ekan kerran! Nöyryys on hyve ja ylpeys syntiä, mutta täytyy sanoa että olen kyllä Nessin eiliseen suoritukseen aika tyytyväinen. Virheitä sattui ja tokosuoritus ei ikinä voi olla täydellinen, mutta Nessin osaamistasoon nähden se suoriutui kehästä hyvin ja teki oikeasti töitä. Sillä on ollut satunnaisesti, esimerkiksi meidän voittajaluokan kokeessa, vähän sellainen huoleton ja keskittymätön fiilis, mitä nyt ei onneksi ollut ollenkaan, vaan mielentila oli ihanan keskittynyt ja yritteliäs. Kaukoissa (8) meni jo yliyrittämisen puolelle, kun se keksi itse yhden asentovaihdon, mutta tuota on tapahtunut kyllä treeneissäkin. Ruutukin (9) oli hukassa ja Ness päätyi sivureunasta sisään, lisäksi ruudun paluussa (jota olen treenannut aivan liian vähän) se rassukka juoksi suoraan mun jalkaa päin. Säikähdin tota kolaria vasta kotona kun katsoin videon, koska näyttää siltä että siihen vähän sattui ja se varoo lopussa vähän oikeaa takajalkaansa ja näyttää siltä kuin haluaisi ottaa perusasennon mieluummin kuin seurata. Tuota en tietenkään itse kokeessa nähnyt, ja loput liikkeet se teki ihan normaalisti. Tällistä ei tainnut onneksi sen kummempia seurata kuin hetken kolauksen aiheuttama jomotus, kun se on liikkunut lenkilläkin ihan normaalisti kokeen jälkeen.

Noutojen luovutukset oli taas vähän epäsiistejä roiskaisuja, niitä varten täytyy nyt tehdä joku treenisuunnitelma. Seuruussa (9,5) oli paljon kaikkea pientä huomautettavaa, paikka ei onneksi nyt ole niin edessä kuin vielä muutama viikko sitten. Muutama perusasento oli itseasiassa videolta katsottuna turhan takana. Zetassa (9,5) tapahtui ihan outo kunnon virhe, Ness kääntyi mun perään seisomisesta kun olin kävelemässä sen taakse. Onneksi ei sentään lähtenyt kokonaan liikkeelle, vähän hassu moka! Iloisia onnistumisia olivat ehdottomasti paikkikset, joita ollaan myös tehty aika vähän; tyyppivirheenä siinä on ollut vähän vajaa ja vino perusasento lopussa, mutta nyt sekin oli kunnossa. Lisäksi ryhmässä oli vähän piippaileva koira, sekä osion 1 lopussa jouduttiin lisäkäskyttämään yksi koira takaisin istumaan – tuotakaan häiriötä ei olla treenattu ollenkaan.

Tunnari, kiertonouto, luoksetulo ja ohjattu sujuivat mun makuun kivasti (niistä tuli kympit) , ohjatun merkillä tosin se asento on matala ja nyt se vähän himmasi vauhtia ennen merkkiä. Tunnarissa on takkuiltu kautta aikain vaikka millä lailla, viimeksi ihan tällä viikollakin… joten tuohon tunnariin olin nyt oikein tyytyväinen! Ja oli niissä kaukoissakin enemmän hyvää kuin huonoa, kun ne on todellakin ihan keskeneräiset. Alla suoritus vielä videolla. Oli muuten haastavaa olla kehässä suoritusnumerolla 1, kun ei tiennyt yhtään liikkeiden aloituspaikkoja ja eipä se suoritusjärjestyskään pysynyt mielessä, varsinkin kun kaikki liikkeet tehtiin putkeen. Lisäksi en ollut muistanut jännityksissäni edes katsoa mikä asento kiertonoudossa tehdään, ja jouduin kysymään sen liikkurilta kahdesti (!!) ennen liikkeen alkua. Vanhasta tottumuksesta muistin sentään tarkastaa zetan asentojärkän ja kirjoittaa sen varmuuden vuoksi kämmenselkään. Onneksi liikkurina oli aina selkeä ja nopea Marketta, niin tuntui siltä että joku edes on kartalla siitä mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä, kun itse oli vähän hukassa. Täytyy siis päivittää oma kisapääkin jatkoa ajatellen!

Pikku-Nessiäinen sai siis 305 pistettä, luokkavoiton ja KP:n, tuomarina toimi Harri Laisi. Facebookissa näkyvissä päivitysmuistoissa oli pari viikkoa sitten muisto Nyytin ekasta EVL-kokeesta, joka sattui olemaan samalla tuomarilla ja näköjään pisteetkin on ollut melkein samat, Nyyti oli saanut 304 p. Hauska sattuma! Laitetaanpas vielä siis seitsemän vuoden takaa Nyytinkin suoritukset tänne, osa 1 ja osa 2.

Nyt me huilailtiin eilisilta ja tämä päivä treeneistä, huomenna jatkuu taas! On ollut ihana rentoutua ja nauttia vapaasti viikonlopusta, kun ei tarvitse jännittää koetta enää. Lenkitkin jäi vähän lyhyiksi pyrähdyksiksi, kun mittari tippui -19 asteeseen jo iltapäivällä auringon laskiessa.

Loppukevennyksenä vielä eilisen kokeen jälkeinen uupumus nepalilaisen ravintolan pöydässä, mun vieressä kummityttöni Alva, joka oli Anna-Leenan kanssa meitä kannustamassa.

”After-TOKO”

Alla vielä Tuija Hurmekosken ottamia kuvia kokeesta.

Kohti ekaa EVL-koetta

Lähiviikot ollaan treenattu Nessin kanssa ahkerasti, kun jossain tilapäisessä mielenhäiriössä ja itsevarmuusbuustissa ilmoitin meidät ekaan EVL-kokeeseen. Saa nähdä kuinka käy, koska liikkeet on kaikkea muuta kuin varmalla pohjalla. Mutta tuleepahan ainakin testattua miten setti toimii kokeessa ja haettua vikalista! Edeltävästi treenit on sujunut hyvin, kunnes tällä viikolla on ollut erinäisiä takelteluja ja takapakkeja jo varmemmiksikin muuttuneissa jutuissa. Kiertotötsä on ollut vähän hakusessa, sekä tunnarissa on yhtäkkiä ilmennyt vähän vanhoja virheitä; epävarmuutta oman valinnassa ja väärien hämpsimistä. Kaukokäskyt ovat jo olemassaankin hataralla pohjalla, mutta pääkriteeri nyt ylihuomisen kokeen suhteen on, että Ness pystyisi rennosti tekemään kaikki asentovaihdot. Voittajaluokan kokeessahan se jostain syystä vähän halvaantui mentaalisesti ja ei tehnyt yhtään seisomista! Tosin voihan se olla, että kokeessa kosahtaa jokin ihan muu kuin nuo mun pelkäämät liikkeet, mutta kohtahan se selviää. Ajoittain vähän taikauskoisesti numeroihin suhtautuvana musta oli kiva ajatus, että koe sattui olemaan päivänä jolloin Unna olisi täyttänyt 15 vuotta. Käydään tekemässä Unnan muistoksi suoritus! <3

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Ollaan nyt tammikuussa päästy kahdesti Christan tarkkojen silmien alle. Ekaksi nuorten koirien ringin koulutukseen, jossa tehtiin kokeenomainen viiden liikkeen setti. Mielentilasta saatiin hyvää palautetta, joka on aina mun mielestä se tärkein juttu. Muutamaa viikkoa myöhemmin käytiin uudelleen Christalla, jossa mietittiin vähän Nessin häiriönsietoa ja tsekattiin edellisellä kerralla aloitettua seuruupaikan siirtoa taaemmas. Tarkoituksena oli myös tehdä noudon luovutuksia, kun niissä on ollut aika paljon kaikkea säätöä, mutta nyt Ness ei tehnytkään virheitä – harmi, olisi ollut hyvä saada virheet esiin. Häiriöistä aina tosi kiltillä Nessillä menee vähän pasmat sekaisin, ja se alkaa helposti yliyrittämään, joka johtaa taas helpommin sen tekemiin virheisiin. Jälkimmäisellä koulutuskerralla Ness oli myös vähän enemmän lentoon lähdössä, ja ohjatussa mm. varasti merkille! Täytyy olla nyt tarkempana liikkeiden aluissa.

Olen aina ollut vähän huono treenien kirjaamisessa ja kunnollisten suunnitelmien tekemisessä etukäteen, mutta nyt tilasin uudet treenipäiväkirjat omilla kansikuvilla, joten yritän nyt motivoitua niiden avulla tarkempaan treeniseurantaan! Jospa se olisi mun uudenvuodenlupaus tälle vuodelle…

Maarit otti treeneissä kivoja kuvia Nessistä. Nessin varusteetkin sattuivat olemaan Riemukaupasta, ihana kettupanta ja söötin pinkit noutokapulat.

Nyytille kuuluu taas selän puolesta vähän huonompaa, se alkoi liikkumaan taas huonommin ja aloitin sille Gabapentinin muutama viikko sitten. Sen turvin ”vammakävely” taas väheni, joten näillä mennään toistaiseksi. Nyytistä on tullut myös todella kylmänarka, ja nyt on ollut kovia pakkasia – tiistaiaamuna peräti -28! – joten se on saanut nyt käyttää tossuja kävelyillä. Tosin pahimpina pakkaspäivinä ollaan jätetty suosiolla ulkoilut ihan minimiin, kun molemmat nostelevat tassujaan ja ontuvat heti muutaman minuutin pakkasessa olon jälkeen. Ulkona on kyllä ihan mielettömän kaunista nyt, kun lunta on tullut kunnolla ja on ollut kirkkaita aurinkoisia päiviä.

Nyyti kauneusunilla parin tunnin hankilenkin jälkeen

Ness Ylisenjärven jäällä mökkireissulla

Mun ystävä teki Unnasta aivan ihanan ylläolevan maalauksen. Meinasi tulla itku kun avasin paketin, kun jotenkin Unnan katse ja olemus on taltioitu niin hyvin kuvaan. Täytyy käydä ostamassa teokselle sen arvoiset kehykset ja laittaa se seinälle.

Vuosi 2018

Usein vuodenvaihteessa tulee summattua niitä hyviä ja huonoja hetkiä, joita edellinen vuosi toi mukanaan. Päällimmäisenä mielessä viime vuodesta on luonnollisesti suru Unnan menettämisestä. Edelleen on vähän sellainen fiilis, että Unnaa ei edes kauhean mielellään ajattele, kun ikävä nousee muuten. Olen monesti miettinyt, että tännekin olisi kiva tehdä kirjoitus Unnan elinvuosista ja niiden tapahtumista, mutta jotenkin tuntuu pahalta ruveta laittamaan suolaa haavoihin käymällä läpi vanhoja valokuvia ja muistoja. Ehkä sen aika koittaa vielä!

Lueskelin juuri että mitä olen kirjoitellut vuosi sitten ja silloisessa postauksessa lukikin, miten olen kävellyt uuden vuoden aattona pitkän lenkin kaikkien koirien kanssa, jos se olisi viimeinen uusi vuosi tällä kokoonpanolla – ja niinhän se sitten olikin. Tavoitteiksi tälle vuodelle olin laittanut lähinnä Nessin tokokisatavoitteita, jotka eivät kyllä täyttyneet. Voittajaluokassa käytiin keväällä kuten suunnitelma olikin, mutta EVL-debyytti venähti kyllä nyt tämän vuoden puolelle. Outoa ajatella, että tuli kisattua koko vuonna vain yksi koe! Lisenssimaksujen vuoksi siitä tulikin aika hintava, tuon jos olisin ennakkoon tiennyt niin olisi pitänyt ostaa vain kertalisenssi. EVL:n suhteen sitä treenattavaa on kyllä ihan hurjasti vieläkin, mutta ajattelin kevättalvella käydä kisaamassa jonkun EVL-kokeen vähän ”koeajo”-mielessä, että miten kokonaisuus toimii.

Hyviä juttuja vuonna 2018 oli ehdottomasti onnistunut Lapin ja Norjan reissu. Tänä vuonna täytyy kyllä kans lähteä taas Norjaan, on siellä vaan niin törkeän hienot maisemat. Samalla voisi katsoa jos kävisi kisaamassa jonkun kokeen Nessin kanssa siellä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu EVL-startit ja valioituminen, SM:ssä kisaaminen ja mahdollisesti piirinmestiksetkin. Ajattelin myös hakea valmennusrenkaaseen, Nyytin kanssa leirit aikanaan olivat treeneiltään antoisia ja leirit illanviettoineen tosi hauskoja. Päällimmäisenä toiveena on tietysti että molemmat tytöt (ja me! Ja kaikki läheiset! Ja kaikki muutkin kansalaiset, jotta mulla ei olisi töissä niin kiire! :D ) pysyttäisiin terveinä. Nessin iholääkitysten doping-varoajat ovat osaltaan kyllä vähän hidastaneet mun treenitahtiakin, kun on ollut vähän sellainen olo että ei ole kiire minnekään kun jokaisesta Cytopoint-injektiosta on aina lävähtänyt se 2 kk dopingkarenssi. Nyt toivon että toi vältettäisiin sterilaatiolla, ajattelin viedä molemmat koirat sterkattavaksi kun Nessin juoksu on kohta ohitse. Nessille suositeltiin sitä eläinlääkärin toimesta jossain vaiheessa kesällä, kun kävin taas hakemassa Cytopointin. Nyyti saa luopua kohdustaan, jottei tarvitse pelätä kohtutulehdusta kun ikääkin alkaa jo olla.

Selailin läpi viime vuoden kaikki blogikirjoitukset, ja näköjään aika mukavan seesteinen vuosi on ollut, poislukien tuo Unnan kuolema. Mutta sekin on tietty osa elämää, ja iäkkään koiran kanssa kuitenkin hyvin odotettavaa. Kunpa tämä vuosi 2019 jatkuisi yhtä mukavana meidän ihanassa kodissa, mielekkään työn kera, sekä onnistuneita kokeita, hyviä treenejä, pitkiä lenkkejä, ystäviä, iloa, hyviä kirjoja, koukuttavia sarjoja ja yleisesti kivaa arkea.

 

Huomasin etten ollut laittanut tänne Anna-Leenan joulukuussa ottamia ihania kuvia mun tytöistä ja Raitosta ja Neosta.

Ness ja Nyyti, kuva: Anna-Leena Väätänen

Lenkkikaverit Raito, Neo, Ness ja Nyyti kuva: Anna-Leena

Loppukevennyksenä vielä pari Nyytin mulkoilua. Ostin kummitytölleni joululahjaksi kääpiöhamsterin, jonka terraarion mun vanhempien utelias Lenni-kissa tietysti kävi tutkimassa kun haettiin terra matkaan. Ja mikäs Nyytistä sen jännittävämpää, kuin kyylätä kissaa lasin takaa! Ja anovasti voi kyylätä myös ihmisiä, jos on ”vahingossa” ajautunut aika lähelle aamiaismuroja. Pikkusisko on kohteliaasti hieman etäämpänä.

 

Ness 3 v.

Meidän pikkuinen laastaripentu Ness täytti tänään jo kolme vuotta! Aika kiitää hurjaa vauhtia. Ness on kyllä ollut juuri sellainen mitä toivottiinkin sen olevan. Arjessa äärimmäisen helppo, kiltti ja fiksu bordercollie, jolla on kivasti vauhtia ja poweria harrastuksiin. Se on jollain omalla persoonallisella tavallaan tosi hassu, osittain ehkä sen takia että se on ulkoisesti vähän höntin näköinen! Mutta lähes päivittäin tulee naureskeltua sen ilmeille ja hassuille örinäkohtauksille kun se leikkii. Lisäksi lenkeillä sen menoa on ihana katsella, se todella nauttii juoksemisesta.

Olen edennyt tokossa Nessin kanssa paljon rauhallisempaan treenitahtiin kuin aikanaan Nyytin kanssa. 3-vuotiaana Nyyti oli jo TVA, startannut ekoissa SM:ssaan (tosin ilman sen kummempaa menestystä) ja päässyt valmennusrenkaaseen. Toisaalta ehkä turha vertailla, Nessin kanssa hitaampaan etenemiseen on monia syitä – ja ehkä tärkein niistä se että uusien sääntöjen myötä EVL:n liikkeet ovat hieman työläämpiä opettaa kuin vanhat ja kuormittavat kroppaakin enemmän. Tämän vuoksi olen halunnut pitää treenitahdin maltillisempana. Kun kerran käy niin että se paras ystävä ja kisakoira hajoaa kropaltaan, niin sitä tulee aika varovaiseksi. Tosin Nyytin ”hajoamisen” syynä ei varmastikaan ollut treenaaminen, vaan vika oli ihan synnynnäinen, mutta eipä se säännöllinen ja usein myös raskas treenaaminen varmasti asiaa ainakaan auttanut. Mä olen alkanut pelätä liukastumisia ja muita vaaratekijöitä hurjan paljon enemmän kuin aiemmin, tuntuu välillä että tekisi mieli pitää Ness jossain pumpulissa säilössä, jotta edes se säilyisi terveenä.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna ajelin tyttöjen kanssa Strömforsiin Tending-talvileirille. Oltiin samassa paikassa vuosi sitten samoissa merkeissä, ja koska paikka on tosi kiva ja tää vuodenaika niin ankea, niin marraskuinen ”lomaviikonloppu” poissa arjen tohinoista tuli hyvään saumaan. Sain tehtyä Nessille molempina päivinä kaksi hyvää treeniä ja paikallaolot. Treeneissä tuli taas hyviä vinkkejä ja into jatkaa eteenpäin on hyvä. Olen muutenkin treenannut melko ahkerasti lähiviikkoina, joten oli kiva päästä tekemään taas vieraammassa hallissa ja isommilla häiriöillä treenit. Nyytikin pääsi molempina päivinä lounastauolla luukuttamaan pitkin hallia, ja oli kovin onnellinen omista hömppätreeneistään.

Strömforsin treenipuitteet on aivan ihanat, vanha kartanohotelli ja kaunis ruukkimiljöö vesistöineen. Hallikin on hieno, ainoa että hallin pohjan Jutagrass-pohja ei ole ihan mun makuun, kun se on karkeudessaan vähän turhan kitkainen ja stoppeja yms ei sillä pohjalla oikein uskalla tehdä. Mutta eipä sitä voi olla turhan nirso, hienot puitteet kaikkinensa! Lisäksi tuolle viikonlopulle sattui vielä aivan ihana aurinkoinen, kirpeä pikkupakkassää, joten oli ihana ottaa pieni irtiotto arjesta sukulaiskoirien ja mukavien treenikavereiden kera.

EVL:n liikkeistä tehotreenin alla on lähiviikkoina ollut varsinkin tunnari. Siinä on ollut aika paljon haasteita kaikkinensa, Ness on ollut tosi epävarma ja samaan aikaan sählä kapuloilla, välillä se on varmistellut hurjasti eikä ole nostanut omaa, ja välillä vieraat kapulat ovat saaneet osansa ja se on hämpsinyt niitä. Nyt homma on kuitenkin edennyt tosi hyvin, kun Timo vinkkasi taas palaamaan oman etsimiseen hallissakin, ja Maaritilta tuli hyviä ohjeita miten helpottaa koiraa että se etenee loogisesti kapuloilla eikä pyöri turhia. Koko tunnari on alkanut vähän ahdistaa muakin, kun se on liikkeenä niin herkkä ja koiraa ei liikkeen aikana voi oikein ohjata. Vauhtiliikkeissä eniten hommaa on varmaan vielä eteenmenossa. Lisäksi ollaan treenattu Kantoluodon vinkeillä vähän mielentilaa ruudussa odotteluun, tosin koko liike kokonaisuutena on vielä tosi kesken. Kuten nyt vähän kaikki liikkeet tuntuu olevan levällään, saa nähdä milloin saan pakan kasattua! Noudoissa palautukset on tosi epäsiistejä edelleen, niissä tapahtuu vähän kaikkea; otteen korjauksia, ohijuoksuja, kapulan iskemistä mun jalkaa tai kättä vasten, tai muuta epämääräistä pään heilauttelua… mutta ei auta kuin treenata, en halua vapaaehtoisesti turhia pistemenetyksiä noin tyhmällä virheellä. Zetassa Ness on väläytellyt vähän liiallista oma-aloitteisuutta, ja on tehnyt näppäriä istumisia liikkurin käskytyksestä. Sama ilmiö oli tosin aikanaan alokasluokan jälkeen, kun se oli oppinut yhdistämään liikkuroinnin hanakasti liikkeestä maahanmenoihin. On se kyllä älytöntä miten nopeasti ne yhdistelevät noita asioita toisiinsa ja yrittävät tulkita mitä niiltä milloinkin halutaan. Nessilläkin on ollut kokonaisesta zetasta liikkuroituna vasta tosi vähän kokemusta.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Mutta en nyt meinaa vaipua epätoivoon vaikka välillä tuntuukin että treenattavaa on vielä ihan järjetön määrä, ja että homma junnaa vähän paikoillaan. Ei auta kuin treenata ja täytyy vaan nauttia siitä että on terve ja innokas koira kaverina!

Suht ahkeran treenaamisen lisäksi ollaan lenkkeilty ja löhöilty myös välillä siellä sohvallakin. Allaoleva kuva meidän lähimetsästä marraskuussa kivalta lomapäivän lenkiltä meinasi jäädä Nyytin viimeiseksi, kun ne samat aggressiiviset koirat kuin toukokuussa hyökkäsivät taas meidän kimppuun, nyt yllättäen pitkän matkan päästä vaikka niiden omistaja oli kävelemässä meistä poispäin. Ne tulivat taas suoraan päälle; Ness pääsi onneksi juoksemaan karkuun ja Nyytiä suojasi puremilta tuo Pomppa-takki, mutta sille olisi voinut käydä huonosti kun se pakeni paniikissa hyökkäävän koiran alta, ja juoksi noin kolmen kilometrin matkan maanteitä pitkin kotiin. Onneksi oli tuo oranssi takki päällä, kun se on varmasti auttanut sitä näkymään liikenteessä. Tuo oli toinen kerta Nyytin 9-vuotisen iän aikana, kun se vapaaehtoisesti jättää minut silmistään eikä tottele. Ensimmäinen kerta oli toukokuinen hyökkäys, silloin se pakeni myös kauemmas, mutta jäi näköetäisyydelle. Ikävä kyllä nuo tapahtuneet näkyvät edelleen koirieni käytöksessä, ja ne ovat varovaisen varpaillaan ja pälyileviä metsälenkeillä aina jos kuulevat tai haistavat vieraita koiria. Noihin tapahtumiin saakka ne ovat luottaneet minuun ja siihen että pystyn suojelemaan niitä kaikissa tilanteissa. Nyt se luottamus on menetetty ja sen takaisin saaminen voi olla pitkä taival. Todella kurjaa ja vastuutonta tuollainen aggressiivisten ja hallitsemattomien koirien vapaana pitäminen. Itsekin kammoan entistä enemmän irtokoiria ja niiden potentiaalisia hyökkäyksiä, tuo kamala tapahtuma on edelleen nyt kuukautta myöhemmin lähes päivittäin mielessä, osittain ehkä sen takia että en koe että koirien omistaja olisi hoitanut asiaa aikuismaisesti ja pyytänyt edes anteeksi. Täytyy toivoa että kukaan muu ei joudu samojen koirien hampaisiin kohtalokkain seurauksin.

Kotisohvalla on sentään turvallista!

Vihdoinkin kauan odotettu talvi saapui, ja kolmen yön (ja yövuoron) kuluttua on joulu ja viikon vapaat. Olen niin innoissani kun kaikkialla on kaunis lumipeite ja pakkasen on luvattu jatkuvan ainakin viikon ajan. Aivan ihanaa!

Onnea vielä meidän ihana Ness!

Ness pikkuisena, kuva Heidi Pesonen

Ness kolme vuotta <3

Pieni haikeus ja suru tähän joulun viettoon vielä liittyy, kun yksi on joukosta poissa. Meidän söötti Unna, joka niin tarmokkaasti aina repi pakettejaan auki ja kyttäsi kinkun perään. Mietin myös että muokkaanko tämän blogin nimen, mutta toisaalta Unnan elämästä kertovia juttuja on tänne arkistoituna lähes kymmenen vuoden ajalta, joten Unnan muisto saa kulkea nyt vielä mukana blogin nimessäkin.

Hyvää joulua Unna sinne jonnekin!

 

Elämä jatkuu

Vuosiin kauneimman ruskan jälkeen arki jatkuu nyt marraskuiseen tapaan synkkänä ja sateisena. Aurinko ei ole tainnnut paistaa melkein viikkoon ja seuraava viikkokin näyttää siltä että valoa on turha toivoa. Kaapista on täytynyt kaivaa otsalamput, huomiovalot ja heijastinliivit. Kun asuu katuvalottomalla alueella, on tämä pimeä vuodenaika oikeasti todella pimeä. Onneksi vuorotyö mahdollistaa sen, että pääsääntöisesti pääsen tekemään ne pitkät lenkit valoisalla. Ja nyt syksyn mittaan olen välillä ollut itselleni vähän armollisempi; jos ei huvita mennä ollenkaan, niin sitten en mene. Koirat ei yksittäisistä lepopäivistä kärsi. Pääsääntöisesti ne kuitenkin saa virikkeitä ja liikuntaa ihan riittävästi, joten satunnainen tylsyys ja siihen tottuminenkin tekee ihan hyvää.

Huomenna tulee kuukausi Unnan menettämisestä. Tavallaan tuntuu vieläkin epäuskoiselta ja tavallaan taas tuntuu siltä kuin siitä olisi jo ikuisuus. Onneksi mulla on Nyyti ja Ness, joita on Unnan poismenon jälkeen tullut otettua syliin ja halittua normaalia enemmän – jonain päivänä niitäkään ei sitten enää ole. Arjen sujumisen suhteen jollain tavalla on ollut nyt helpompaakin, kun on kaksi tervettä ja ”nuorta” (en voi kuvitella että 9-vuotiasta Nyytiä pitäisi ajatella jotenkin iäkkäänä!) koiraa joiden kanssa voi puuhata kaikkea miettimättä että kotona odottelee se kolmas vanha koira, joka tarvitsee ne omat virikkeensä. Unnahan ei enää nyt syksyllä ollut pidemmillä lenkeillä ollenkaan mukana, ja yskän alkamisen jälkeen pidin sen levossa, joten tuntui usein kurjalta kun se oli ollut jo työpäivän ajan yksin, ja joutui jäämään saman päivän aikana uudelleen yksin kun lähdin treenaamaan ja lenkittämään nuoremmat.

Pääsin yskäkaranteenin loputtua aloittamaan hallikaudenkin ja kivat meidän seuran arvokisavalmennusryhmän treenit hyvässä porukassa. Meillä on tänä talvena kolmen mun kaverin kanssa yhteinen oma halli, joka sijaitsee näppärästi vain 8 km päässä meiltä. Hallissa on omat puutteensa, mutta kyllä se talven viimalta ja pimeydeltä antaa suojaa. Ja kivaa kun se on oma, saa treenailla rauhassa. Alla tytöt meidän ”kasvihuoneella”.

Nessin kanssa olen tahkonnut lähiaikoina erityisesti eteenmenoja, kiertonoutoa, tunnaria, seuraamista ja kaukoja. Muutama viikko sitten käytiin Mika Jalosen koulutuksessa, jossa Ness ei ehkä ihan näyttänyt parastaan ja se kävi vähän turhan kuumana. Se teki vähän outoja virheitä ja oli vähän keskittymätön ja palkanodotus loisti siitä kilsan päähän. En ole ehtinyt oikein tehdä kokonaisuuksia, ja liikkeiden opettamisessa tulee palkattua kuitenkin tosi tiuhaan koiraa, jolloin odotusarvotkin tietysti kasvavat. Ness on ollut muutenkin vähän kuumakallena nyt, epäilen että juoksu alkaisi olla tuloillaan – tai sitten sillä vaan alkaa mennä kuppi nurin! Toissapäivänä käytiin Oililla, jossa tein viiden liikkeen kisan. Yleensä halliin/kentälle tullessa olen antanut Nessille pallon, jonka kanssa se on saanut omaan tahtiin vähän juoksennella ja leikkiä. Sen leikkiminen yksinäänkin on välillä aika raivoisaa pallon paiskomista, joten se taitaa kuumua vain siitä, kun olen ajatellut että se vain vähän purkaa siinä ylimääräisiä höyryjä. Nyt päätin olla antamatta ja valmisteluina tein vain namipalkalla vähän kaukoja ja seuraamista ennen kehään menoa ja -tadaa!- mielentila oli paljon parempi! Nessissä on kuitenkin olemassa siellä pohjalla perusluonteessa tietty vakaus ja rauhallisuus, jota sen juoksevaisuus, melko aktiivinen kropankäyttö ja suuri taistelutahto (ja ehkä hitusen mun suorittama motivoiva aivopesu) peittää alleen. Kun mentiin vakavana ilman sen kummempia höntsäilyjä kehään, ei se ollut kehittänyt itselleen turhia kierroksiakaan. Tätä täytyy nyt jatkaa näin! Meillä on monessa liikkeessä aika iso työmaa vielä, olen päättänyt olla nyt miettimättä mitään koekäyntejä ja rauhassa treenaillaan EVL:ää valmiiksi.

Mä olen aina lukenut paljon kirjoja, ja olen kokenut ihan uuden innostuksen nykyteknologian ihmeistä: äänikirjat! Mikäs sen mukavampaa sienimetsässä tai reippaalla lenkillä, kuin kuunnella samalla hyvää tarinaa. Kätevä appi puhelimeen josta löytyy laidasta laitaan kirjoja ja lenkille! Menee kyllä tosi rattoisasti kävelyt. En kauheasti ole ikinä tykännyt kuunnella musiikkia lenkeillä, kun se tuntuu peittävän taustaääniä liikaa. Äänikirjojen rauhallisen puheäänen ohi kuulee myös lähestyvät autot tai muut jutut jotka täytyy tajuta huomioida. Parasta lenkkiseuraa edelleen on kyllä tietty hyvä lenkkikaveri, mutta sen puutteessa äänikirja on oikein hyvä seuralainen. Alla hyviä lenkkikavereita Pilvijärven rannassa muutama viikko sitten; Neo, Raito, Nyyti ja Ness:

Ylläolevasta pumpulimaisesta niitystä tyli niin paljon mieleen pehmeä Unna ja sen untuvainen pohjavilla, että täytyi ikuistaa se kuvaan. Kuinkahan kauan ajatukset harhailee edelleen ikävöiden meidän pieneen kauniiseen mummokoiraan. Yksi päivä tuli ihan kamala olo ja itku, kun Unnalla oli tapana autossa ollessaan katsella takaikkunasta ulos ihan nenä lasissa kiinni istuen. Taustapeilistä näkyi aina hauska Batman-figuuri pystykorvineen – ja mulla tuli niin tyhjä ja surkea olo, kun sitä tummaa pystykorvaista hahmoa ei ollut siellä peilissä! Voi Unna! <3

Meillä on edelleen aamupainia harrastavat mustat ketut, jotka aloittavat tämän rutiinin joko sängyssä tai viimeistään keittiön lattialla. Hassut! Ehkä nekin jollain oudolla koiramaisella tasolla osaavat arvostaa perheenjäseniä taas entistä enemmän, kun yksi on joukosta poissa? Tai sitten ne vain muovaavat kutistuneen laumansa keskinäistä sidosta läheisemmäksi. Tai sitten ne vain ovat omia koiramaisia itsejään, ja ovat keksineet hammastelun hauskuuden sattumalta nyt pidemmän tauon jälkeen. Hauska tuota on kyllä seurata, ne on viimeksi leikkineet noin paljon silloin kun Nessi oli pentu.

Nyt vielä viimeinen tunti yövuoroa, sitten aamulenkille ankeaan vesisateeseen ja nukkumaan. Ensi kertaan!

Kolme viikkoa ilman Unnaa

Huomenna tulee kolme viikkoa Unnan kuolemasta. Suru on edelleen läsnä ja ajoittain tulee itku, mutta päällimmäisenä tunteena on silti edelleen jonkinlainen huojennus ja helpotus siitä, miten pitkän ja hyvän elämän Unna sai elää, sekä miten hallitusti se mun niin pitkään pelkäämä loppu sitten lopulta tapahtui. Kun on jo pidempään ollut vähän huolissaan rakkaasta vanhuskoirasta, ja pyöritellyt mielessä sitä miten ja milloin se kamala päätös täytyy tehdä, niin surun rinnalla tuntuu selkeästi myös jotain keveyttä. Mun ei tarvitse olla enää huolissaan, Unnalla on nyt kaikki hyvin. Meidän vain täytyy tehdä sitä luopumista ja surutyötä. Ajoittain tulee itku ja kuvia tai videoita en halua katsella, jollain tavalla sitä vähän tässä arjen keskellä vältteleekin ajattelemasta Unnaa –  sen poismeno tuntuu vieläkin vähän epätodelliselta. Sain muutama päivä sitten purettua kamerasta ne viimeiset Unnasta otetut kuvat. Otin ne 10.10. kun mulla oli synttärit, ja ulkona ihana aurinkoinen syyssää. Olen jo pidempään aina kuvia ottaessa ajatellut, että nämä voi olla ne viimeiset. Nyt ne sitten oli ne. Kuvat ovat tässä ohessa kuvituskuvina.

Nyyti ja Ness on alkanut leikkimään tosi paljon enemmän kuin aiemmin. Ennen leikkiminen oli niillä aika satunnaista, mutta Unnan poismenon jälkeen ne on lähes joka aamu painineet yhdessä, hammastelevat toisiaan lattialla maaten. En tiedä mistä se johtuu, kaveri kertoi että sen kolmen huskynartun laumassa kävi sama juttu, kun vanhin husky kuoli. Ehkä nekin surevat jollain omalla tavallaan? Me ollaan vältelty bortsuille mainitsemasta Unnaa. Unnan ollessa elossa ne osasivat pyynnöstä näyttää missä Unna on, ja tiesivät tietysti sen nimen. Ne näkivät Unnan kuolleena eläinlääkärissä, ja niille kerrottiin että Unna jää sinne. Nyyti veti aikamoiset sijaistoimintovenyttelyt useaan otteeseen ko. tilanteessa, Ness alkoi liehakoida meitä vähän levottomasti, kun oli nuuskinut Unnaa. Kun Unnan tuhkat tulivat, annoin niiden nuuhkia rasiaa ja sanoin Unnan nimen. Niiden reaktio oli sydäntä särkevä; ne hyppäsivät molemmat yhtäaikaa nuolemaan mun kasvoja niin raivoisasti, että kaaduin istualtani selälleen lattialle.

Nyt on pyhäinpäivän yö. Käytiin illalla hautausmaalla viemässä kynttilöitä haudoille, ja tietysti Unnankin muistolle sytytettiin oma kynttilä yleiselle muistopaikalle. Voi mun pikkuinen, ikävä on varmaan vielä pitkään. Ja kiitollisuus siitä, että Unna oli mun hieno koirani. Välillä myös vähän haastavakin, mutta kaikkinensa niin itsevarma, omilla jaloillaan seisova rautarouva.

Sitten vielä se ihan viimeinen kuva. Viimeinen yhteinen pieni kävely ahdistavista eläinlääkärin tiloista, hetki yhdessä syysauringossa ja merituulen tuomat kivat tuoksut. Viimeinen kaunis yhteinen muisto. Kiitos vielä Unna, kiitos kun olit mun.