Me vietimme taas yhden huikean hienon pohjoisen kesälomareissun heinäkuun lopusta alkaen. Ness oli ollut oikean etujalan lihasvamman vuoksi edeltävästi saikulla ja kevennetyllä liikunnalla, joten päätimme jättää pidemmät vaellusretket väliin. Koronatilanteen vuoksi tuntui siltä, että puoli Suomea oli suunnannut Lofooteille ja Senjan saarelle, joten me päätettiin suunnata Varangin niemimaalle, jossa ei olla aiemmin käyty. Ekaksi oltiin Saariselällä useampi päivä rentoutumassa hotellioloissa, jonka jälkeen suunnattiin Näätämön kautta Kirkenesiin ja Pykeijaan. Pykeija oli tosi kaunis pieni kylä, jota ympäröi kahdelta puolelta turkoosi meri. Oli hauskaa, kun paikalliset puhuivat myös suomea! Säät oli tosi suosiolliset, etelän helteet seurasivat meidän mukana pohjoiseen ja saatiinkin vietettyä helteistä rantalomaa myös Norjassa. Pykeijasta suunnattiin Varangin niemimaalle, koko Euroopan koillisimpaan kolkkaan Barentsinmeren äärelle. Takaisin tultiin hissukseen, ja satuttiin sattumalta yöksi samaan paikkaan Porsangervuonolla kuin kuusi vuotta aiemmin. Kuva yllä on sieltä, silloinkin muistan että rannalla yöpyi meidän kanssa myös poroja. Nyyti ja Ness on onneksi täysin varmoja muiden eläinten suhteen, eivätkä lähde minkään perään. Se helpottaa tosi paljon lenkkeilyä tuolla, kun lampaita ja poroja saattaa tulla vastaan vähän missä tahansa.

Paluumatkalla kotiin oltiin vielä muutama yö Levillä, jossa reippailtiin kuten Saariselällä: maastopyöräilyä ja frisbeegolfia, sekä tietty vähän koiralenkkejäkin. Koirat pääsivät myös meidän kanssa gondolihissillä Levin huipulle; se oli selkeästi molemmista vähän jännää, kun tajusivat että ollaan korkealla pienessä lasiseinäisessä kopissa.

Norja on kyllä mielettömän hieno maa; jylhiä vuoria, karua kivikkoa ja tunturiylänköä, sekä valkoisia hiekkarantoja ja turkoosia vettä. Tällä reissulla me myös vihdoinkin bongattiin valaita, joita ollaan yritetty tähyillä joka reissulla tuloksetta. Toi luonto pohjoisessa on kyllä niin ihana, pakko päästä ensi vuonna uudelleen! Jospa ensi vuonna korona ei olisi sotkemassa tilannetta, niin voisi samalla käydä Nessin kanssa kisaamassa jonkun tokokokeenkin siellä. Ja tietty jos molemmat koirat on kunnossa, niin tehdä jonkun pidemmän patikointiretkenkin. Alla kuvia pohjoisen reissulta.

Ihana Nyyti täytti 17.8. 11 vuotta. Mä en kestä että se alkaa olla jo oikeasti aika iäkäs – onneksi se on kyllä ikäisekseen tosi hyvässä kunnossa, eikä siitä äkkiseltään huomaa ikääntymistä muusta kuin naaman harmaantumisesta. Onneksi se on pysynyt hyvässä kunnossa, vaikka selän prakaamisen jälkeen tuntui siltä, että se ei varmaan saa elää pitkää ja normaalia elämää. Nyt näyttää siltä että meillä kävi lopulta oikein hyvin. <3 Nyyti on perinteisesti lelumaanikkona saanut synttäripäivän kunniaksi shoppailla itselleen omavalintaisen lelun. Nyt se pääsi Porvoon Mustiin ja Mirriin, ja valitsi vaatimattomasti pienen keltaisen pallon. Viimeksi se valitsi kahtena vuonna peräkkäin myymälän varmaan kalleimman lelun; suuren Star Wars-aluksen Chewbacca ja Luke Skywalker -hahmoineen. Tokalla kierroksella oli tosin pakko päättää sen puolesta, että samaa mahtavaa alusta ei tarvita kuin yksi kappale! Meidän hassu, ehkä vähän hemmoteltu Nyyti… <3

Nessin kanssa tulikin sitten sen etujalan vamman vuoksi tokovapaa kesä. Vähän kurjaa, mutta ei voi mitään. Toisaalta ainakin mulle teki ihan hyvää tehdä välillä vapaa-ajalla enemmän muutakin kuin treenata ja lenkkeillä – tauon aikana alkoi olla niin kova ikävä lopulta treeneihin, että oma motivaatio nousi tosi paljon. Nyt on ollut tosi mukava päästä taas pähkäilemään tokokuvioita, vaikka ei saada vielä vauhtiliikkeitä tehdäkään. Ensi viikonloppuna on valmennusrenkaan leiri, kevätleiri jäi väliin koronan takia. Nytkin leiri toteutetaan turvallisesti päiväversiona, mutta tosi kiva päästä saamaan tsekkausta tilanteeseen hyvillä treeneillä. Ensi viikolla on seuraava fyssarikäynti, jospa me jo saataisiin lupa tehdä vauhtiliikkeitäkin. Lenkkeilyä ollaan toteutettu jo normaalisti, mutta stopit ja tiukat käännökset tokossa on vielä ollut pannassa. Kuun loppupuolella on vielä Tending-syysleiri, jospa me jo silloin saataisiin treenata ihan täysillä!

Heinäkuussa meidän pohjoisen reissun aikana mun vanhempien Dolla-suomenlapinkoira jouduttiin lopettamaan vanhuuden vuoksi. Dolla olisi täyttänyt 9.9. huikeat 16 vuotta, mutta se alkoi olla sen verran dementoitunut ja kipulääkityksestä huolimatta selässä oli kipuja, joten Dolla nukutettiin 24.7. Sattumalta päivämäärä oli sama 24.7. kun meidän ensimmäinen lapinkoira Iina kuoli yllättäen 8-vuotiaana kesken iltalenkin. Nyt ei meidän perheellä ole enää lapinkoiria, aika haikeaa! Ja saa nähdä tuleeko enää, mä ainakin olen sen verran tykästynyt näihin mustavalkoisiin luikeroihin, että on aika vaikea kuvitella enää muunrotuista koiraa.

Nessin kanssa mulla on ollut vähän muitakin terveyshuolia kuin jalan ontuma, mutta teen siitä erillisen postauksen oikean tagin alle, jottei mun mielestä tärkeä asia huku tänne muiden kuulumisten joukkoon. Tässä kuitenkin linkki siihen julkaisuun.

Hyvää alkusyksyä!