Viime päivitys oli 22.12.2021 ja meidän ihana poikavauva syntyikin siitä jo viiden päivän kuluttua, viikon verran etuajassa. Ehdittiin onneksi viettää ihana perinteinen jouluaatto. Sääkin oli kuin leffasta, kun oli pakkasta ja isoja lumihiutaleita sateli hiljalleen illalla – samalla kun idyllisesti availtiin joululahjoja takkatulen ääressä. Joulupäivän kuviot menivätkin sitten uusiksi, kun mulla meni vedet heti aamulla sängystä noustua. Meille oli tietenkin tulossa joulupäiväksi vieraita, mutta joulupäivän emännöinti vaihtuikin Naistenklinikan reissuksi. Koska kyseessä ei ollut mun hyvän voinnin ja vauvan normaalien liikkeiden vuoksi mikään lentävä lähtö, niin ehdittiin rauhassa viedä koirat mun vanhemmille hoitoon. Vauva syntyi sitten muutama päivä vesien menosta hätäsektiolla, kun normaalisti edenneen synnytyksen aikana vauvan sykkeet lähtivätkin laskemaan. Hätäsektio pelasti pikkuisen hengen ja isä ja poika ehtivätkin sitten tutustua toisiinsa muutaman tunnin ajan, kun tämä tuore äiti oli unten mailla leikkaussalissa ja heräämössä. Dramaattisen alun jälkeen meillä on mennyt kaikki hurjan hienosti ja voi kuinka ihanan ihmeellistä onkaan ollut, kun on oma vauva!

Koirat olivat reilun viikon ajan mun vanhemmilla hoidossa, jotta saatiin rauhassa tutustua vauva-arkeen ja oltiin vielä aika varovaisia sektioarven vuoksi. Koirien kotiuduttua eniten hämillään oli selkeästi Nyyti, mutta sekin tottui pian. Pikku hiljaa arki alkoi sujua, ensimmäinen kuukausi oli hankalin, kun kaikki oli niin uutta! Koirat olivat kyllä ihan paitsiossa, onneksi asutaan omakotitalossa, niin pystyi aina vaan avaamaan oven ja päästämään tytöt pihalle. Ja Nipsu ja Ness leikkivät tosi paljon, meidän talon ympäri meni lumessa ura, kun ne juoksivat niin paljon taloa ympäri. Silloinkin oli kyllä onni, että noista on myös toisilleen iloa ja seuraa. Itsekin pääsin pikku hiljaa liikkeelle, ja toipuminen sujui hyvin. Muistan miten hienoa tuntui joidenkin viikkojen sisällä olon jälkeen päästä pikkuisen käppäilemään ulos ekaa kertaa koko porukalla, josta muistona on tuo ylläoleva kuva. Sattui vielä ihan mielettömän kaunis sää, oli kylmää mutta aurinko pilkahteli tuollaisen udun läpi.

Muistan miten olin mielikuvissani ajatellut, että sitten teen ihania pitkiä vaunulenkkejä ja pääsen hallillekin välillä treenaamaan, kun vauva nukkuu. Hah, kaikki vauvat eivät näköjään nuku pitkiä päiväunia! Mulla tuli jopa pienoinen kammo lähteä kauas, kun vauva ei viihtynyt hereillä vaunukopassa ollenkaan ja alkoi aina itkeä lohduttomasti herättyään. Muutamakin lenkki tuli palattua puolijuoksua takaisin kotiin, kun pikkutyyppi heräsikin pian. No, oli niitä pidempiäkin päikkäreitä välillä, ja pääsin mä aina välillä hallillekin – tosin vauvan kanssa ei ikinä tiedä millon treeni keskeytyy! Välillä sai treenattua ihan kunnon treenit kaikille, välillä Nipsu-raukka jäi tekemättä (treenaan yleensä ikäjärjestyksessä noi) ja yhden katastrofaalisen treenin muistan, kun en ehtinyt tehdä kuin yhden tunnarin – jossa Ness tietty toikin väärän – ja jouduin luovuttamaan ja lähtemään takaisin kotiin, kun vauva oli eri mieltä päivän kulusta! Joten sen tässä on oppinut, että mitään kiveen hakattuja suunnitelmia ei vauvan kanssa ollessa voi tehdä – kuin että vauvan ehdoilla mennään. Silti mulla on olo, että en ole luopunut mistään, kun olemme saaneet niin valtavan paljon. Tämä elämänmuutos on ollut hieno!

Maaliskuussa käytiin myös valmennusrenkaan leirillä Nessin ja viikkoa aiemmin nimen saaneen 3 kk ikäisen Lukan kanssa. Leirillä oli ”leikkikaverina” myös neljä päivää nuorempi Vili!