Nyyti 9 vuotta

Maailman paras pikku kullanmuru, meidän sylififi Nyyti täyttää tänään jo yhdeksän vuotta! Joka vuosi hoen tätä samaa, mutta ihan sairasta miten nopeasti aika menee! Toivottavasti meillä olisi vielä mahdollisimman monta tervettä vuotta edessä. Kesä on sujunut hyvin ja oireitta, Nyyti on päässyt myös uimaan lähes päivittäin, eikä ole oireillut selkäänsä. Oireiluun varmaan vaikuttaa veden lämpötila merkittävästi, koska nyt kun oli ihan järkyt 30 asteen helteet useamman viikon ja vedet lämpeni, ei se vammakävellyt kertaakaan uimisen jälkeen. Tällä ja viime viikolla kun vedet on viilentyneet, on se pari kertaa jo pompotellut takajalkojaan uimisen jälkeen. Eli uimakausi päättyi Nyytin kohdalta nyt!

Kesän helteillä viilennystä haettiin myös kotipihassa, laitettiin tytöille muutama vuosi sitten hommattu allas ja siitä on kyllä ollut iloa. Se mahdollisti myös edes jonkinlaisen lenkkeilyn helteillä, ennen ja jälkeen lenkkiä altaaseen pulikoimaan, niin pystyttiin edes vähän kävelemään.

Helteiden myötä saapunut sinilevä heinäkuun puolivälissä sotki myös meidän venereissusuunnitelmat. Tarkoituksena oli lähteä jollekin pidemmälle reissulle ja ottaa nuoremmat koirat mukaan, mutta kun meri muuttui myrkyksi ja kuumuus oli merelläkin paahtava, niin ei koiria voinut ottaa veneelle ollenkaan. Niinpä päädyttiin tekemään pari yhden yön reissua ilman koiria ja päiväreissuja sitten satunnaisesti niin että tytöt jäi kotiin. Meillä onneksi talo pysyi ihanan viileänä, joten siellä niiden oli turvallista olla. Kerran ne pääsi mukaan, alla muutama kuva Länsitoukista.

  

Ihan hyvä maisema käydä iltakakalla xD

Unnalle noi helteet kävi vähän raskaaksi, sen kunto on muutenkin hiipunut vähän huonompaan suuntaan ja helteillä ei edes yritetty kävelyttää mummoa. Muutaman kerran se pääsi mukaan iltauinnille Möträskille ja muuten sen kanssa puuhasteltiin kivoja pieniä juttuja, jotka ei sitä rasittanut. Esimerkiksi herkuteltiin jätskillä Porvoossa:

Suvun nuorin koiratulokas, tätini 1-vuotias suomenlapinkoira Jassa (Fihtolas Yöailakki) kävi moikkaamassa kesällä mummolappalaisia Unnaa ja Dollaa. Jassa on iloinen nuori neiti, ja ihan yhtä vaalea kuin Unnan edesmennys bestis ja veli Arvi. Dolla täyttää syyskuussa jo 14, joten alkaa nuo meidän lappalaiset olla aikamoisia senioriklubilaisia. Saa nähdä jos jossain vaiheessa Dollakin saisi seuraajan kasvamaan, niin ei sitten aikanaan jää talo tyhjäksi ilman koiraa. Vai mitä äiti?! (…joka lukee ahkerasti täältä mun raapustuksia koirien kuulumisista!)

Nessin treenit oli tauolla helteiden ja mun lomafiilistelyn vuoksi. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että kun ei SM:iin mitenkään olisi ehditty keräämään tuloksia, niin mitäpä sitä kiirehtimään ja otettiin ehkä vähän turhankin lungisti. Ness tosin on sen verran herkkä kuumalle, että treenit olisi pitänyt ajoittaa jonnekin keskiyön tienoille, joten eipä sitten treenattu kuin satunnaisesti jotain pientä pihalla. Nyt muutama viikko sitten oltiin Oililla EVL-tsekkauksessa ja tehtiin kaikki liikkeet putkeen palkatta. Sitä ennen tuli tehtyä kyllä useampi treeni, kun ei ihan kylmiltään olisi ollut reilua viedä Nessiä tekemään juttuja, jotka vielä muutenkin on ihan vaiheessa. Ainoa helpotus minkä sille otin, oli kaukot vain 10 metristä ja eteenmenossa oli target vähän kuin ohjaamassa oikeaan suuntaan, tosin stoppasin sen kokeenomaisesti ennen targetia. Tsekkaus meni yllättävänkin hyvin, ainoat isommat mokat tuli kiertonoudossa. En ollut tehnyt sitä moneen viikkoon, mutta ohjattua sitäkin enemmän. Ness teki selkeästi mielestään ohjattua: ei löytänyt tolppaa, sen löydyttyä tarjosi sitä merkkinä ja noutoihin lähti taakse ohjatun suuntiin. Voi rassukka, ei sillä ole vielä mitään rutiineja tai kokonaisuuksien ymmärrystä noissa liikkeissä. Nyt vaan treeniä, niin päästään joskus kisaamaankin! Cytopointin dopingvaroaika alkaa olla kohta ummessa, joten jos treenit sujuu kivasti niin voisi yrittää tsekkailla vaikka syys-lokakuulle evl-debyyttiä. Päästiin meidän seuran arvokisoihin tähtäävään treeniryhmään, joten nyt on viikoittain treenitkin hyvässä ja tarkassa porukassa. Kivaa!

Meillä alkoi tänään kesäloma osa 2. Vuorokauden päästä lähdetään ajamaan kohti Oulua, hengaillaan turisteina TOKO SM:ssa sunnuntai, ja siitä suunnataan Hossan kautta kohti Kuusamoa. Kuusamon kylpyläloman jälkeen tarkoituksena olisi ajella Norjaan Senjan saarelle. Bortsut lähtee mukaan, Unnalle reissu olisi turhan raskas joten se jää hoitoon. Seuraavassa päivityksessä toivottavasti luvassa sitten reissukertomusta ja kuvia ihanasta Norjasta!

Alla vielä muutamia kuvia eiliseltä.

 

 

 

 

Tokoa, lampaita ja frisbeitä

Kesäkuun päivitys jäikin kokonaan tekemättä. Oli sen verran kiireisiä yövuoroja, etten ehtinyt miettimään blogin kohtaloa ja eihän vapaa-ajalla huvita viettää aikaa koneen äärellä istuen. Meille ei kuulu ihmeitä. Lähiviikkoina ollaan käyty nyt kolmeen otteeseen lampailla Nessin kanssa. Se edistyy kivaa vauhtia ja on jotenkin tosi kivan oloinen paimentaessaan. Tosin se on laji josta mä en ihan hirveästi mitään ymmärrä, mutta Nessin paimentaminen näyttää kivalta kun sen focus on täysin lampaissa, mutta se on silti ohjattavissa. Kivaa välillä puuhastella vähän muutakin kuin piiperrellä tokon parissa. Ollaan me tosin tokoakin tehty. Meidän eka EVL-startti siirtyy syksyyn, kun joudun hakemaan Nessille taas Cytopoint-injektion. Rassukan silmät on taas kutissut ja karvat on taas alkanut lähteä silmien ympäriltä. Tosi tylsää! Se sai joitain viikkoja sitten kahdesti naudan rustoluita, mutta en jotenkin jaksa uskoa että edelleen jatkuva kutina olisi siitä peräisin. Allergiakokeissa sillä oli joku tarkemmin erittelemätön heinä jolle se on allerginen, liekö se nyt kukkimassa tms.

Tokossa mun on pitänyt jo pitkään istua alas ja hahmotella kunnon treenisuunnitelma loppukesälle ja tulevalle syksylle. Yksittäisistä liikkeistä tai liikkeiden osista eniten hommaa on eteenmenossa. Mulla on myös aika paha asennevamma koko eteenmenoa kohtaan, ja toivon että seuraavassa sääntömuutoksessa sille liikkeelle tehdään jotain järkevää, joka tekisi liikkeestä edes jotenkin konkreettisemman opettaa. Paikallaoloissa täytyisi opettaa vähän ryhdikkäämpi istuminen, Ness mielellään valuisi vähän korppikotkaksi. Kiertonouto, ohjattu, luoksetulo ja zeta alkaa olla jo aika kivalla mallilla, sellaisella että pienellä hiomisella ne voisi jo mennä esittelemään koekehäänkin. Tunnarissa ajoittain väläytellään tosi kivoja suorituksia, mutta välillä suuri epävarmuus iskee Nessiin edelleen ja se ei heti nosta omaa, sekä saattaa vähän hamuta vääriä. Kaukoissa seisomasta maahan ja istumaan ei ole vieläkään priimaa, mutta hiljaa hyvä tulee… ehkä? Mutta nyt ollaan kuitenkin karenssissa vähän aikaa sen Cytopointin vuoksi, joten onpahan aikaa viilailla.

Nyyti ja Unna porskuttaa entiseen malliin, Nyyti on onneksi voinut tosi hyvin. Unna alkaa olla kyllä oikeasti vanha, sillä on nyt ollut lähes päivittäin muutaman sekunnin ”huimauskohtauksia”, jotka varmaan liittyvät siihen toissatalven vestibulaarikohtaukseen. Ne tulevat yleensä kun se seisoo paikoillaan, kestävät vain ihan hetken ja ilmenevät pienenä kallistumisena tai yksittäisenä haparointina liikkeelle lähtiessä. Niin kauan kun Unna on kivuton, pirteä ja virkeän kiinnostunut kaikesta, niin se saa olla vielä meidän kotimummona.

Nyt pitäisi vielä reilu viikko jaksaa töissä, niin sitten alkaakin kesäloma!

Loppukevennykseksi vielä meidän frisbeegolf-apulaiset. Niistä on pusikkoisilla radoilla kiekkoja etsiessä oikeasti hyötyä, Nyyti osoittaa löydettyä kiekkoa kuonollaan ja Ness tassulla ja ne ei koske kiekkoihin. Aika hauskat tyypit, ja ne on luonnollisesti ihan vimmoissaan kun saavat etsiä ihania lentäviä esineitä!

img_5324

Ihana toukokuu

Vitsi mitkä helteet tuli ihan kertaheitolla! Viimeksi kun päivitin blogia, oli helteet juuri alkaneet ja eipä ne lämpötilat ole siitä juuri miksikään laskeneet. Lähes päivittäin on ollut +24 – +27 astetta. Tämän johdosta Unnan vointia helpotettiin ja se sai taas kesätukan!

Nyt mulla on taas nukkapintainen pentukoira, hassu harmaa huopatossu. Se on kyllä ihanan pieni ja hellyyttävä! Ja turkin ajeleminen kyllä auttoi taas, jaksetaan köpötellä meidän pikkulenkit paremmin.

Helteiden vuoksi bortsujenkin kanssa on kyllä joutunut vähän miettimään että mitä tehdään ja missä. Juoksuliikkeitä oon joutunut karsimaan treeneissä aika vähälle ja lenkit täytyy suunnitella vesistöjen lähelle. Onneksi se ei ole vaikeaa, kun mun lempparilenkkireitit on kolmen järven ympärillä. Nyytiä en tosin enää uita, mutta on sekin päässyt kastautumaan viilentymistarkoituksessa. Yksi päivä Nyyti ui parin minuutin ajan keräillessään Unnalta järveen jääneet namit, ja heti loppulenkistä se oireili takajalkojaan. Se kyllä jotenkin tietää itsekin että uimisesta ei tule hyvä olo, koska se ei enää mene uimaan ”ilman syytä”, vaan jää seisoskelemaan rantaveteen tai jää kokonaan rannalle jos ranta on jyrkkä. Parempi niin, niin ei tarvitse vääntää sen kanssa säännöistä.

Pari viikkoa sitten käytiin Jämijärvellä Tending-kevätleirillä. Oli tosi kiva leiri, olin ottanut lajivalikoimaan tokon lisäksi myös jälki- ja paimennustreenit. Molemmat ”vieraslajit” sujuivat sen verran kivasti, että täytyisi ottaa ohjelmistoon useammin. Viimeksi oon tehnyt jälkeä noille toissakesänä, kun Nyyti oli vielä toipilas ja Ness vasta pentu. Jälkeä olisi niin helppo treenata yksinkin, että täytyisi kyllä tehdä sitä useammin. Leirillä Nessille tehtiin ekaa kertaa ikinä pieni keppi-ilmaisutreeni ennen lyhyttä jälkeä, ja niin se vain nosti jäljeltä kaikki kolme siellä ollutta keppiä. Esineruutuakin päästiin tekemään ja sekin sujui kivasti. Lampailla tehtiin kaksi kierrosta ja varsinkin tokalla kierroksella homma alkoi tuntua taas järkevältä. Koira oli kyllä järkevä ekallakin kierroksella, mutta itse on saanut oikein taas tuntumaa touhuun. Paimennus on kyllä ihan todella haastava laji, liikaa liikkuvia osia!

Jämillä on kyllä ihan mielettömän hienot maastot, kuiva ja karu mäntykangasmetsä on tosi hienon näköistä. Yllä meidän reissuseurue, eli Ness, Nyyti, Huippu (joka on Nessin ihana 5 kk ikäinen puolisisko!), Nessin serkku Super ja Kaja.

Nyyti pääsi myös leirillä vähän touhuamaan tokoa ja mielenvirkistykseksi myös se sai tehdä vähän keppi-ilmaisuja. Nyyti hengaili myös lammaslaitumen laidalla, jossa se tosin oli hyvin paljon kiinnostuneempi juoma-altaasta kuin aidan takana olleista lampaista! Mutta Nyytin kanssa ollessa mun sydän särkyy jos se ei pääse tekemään mitään, kun mä tiedän miten hurjan tärkeätä sen on saada osallistua ja kokea olevansa edelleen mun harrastuskaveri. Niin kuin se tietty onkin, vaikka mä olen vähän huono harrastamaan ilman kisatavoitteita. Mutta pääasia on että sen elämä on edelleen täysipainoista!

Unohdin viime postauksessa mainita Nyytin poikien kuulumisia. Molemmat agitähdet Jay ja Finn kävivät edustamassa kotimaitaan Suomea ja Ruotsia World Agility Openeisssa. Mainittavaa menestystä ei tullut, varsinkin kun Finn ei kisannut epäpuhtaan liikkumisen vuoksi, mutta jo pelkästään se että pääsee edustusjoukkueeseen on tosi hieno juttu. Neo kisasi Tanskassa itselleen uudet tittelit DK TVA ja sen myötä myös POHJ TVA! Hyvä Nyytin pojat! Ja en ole tainnut muistaa täällä mainostaa myöskään Nyytin Vuokko-tyttären joulun aikaan saamaa FI AVA-arvoa. Hyvä Vuokko! <3 Neoa me käytiin moikkaamassa toukokuun alussa valmennusrenkaan leirillä, missä Heidi Salminen otti äidistä ja pojasta kivan kuvan:

Nyt kohta kotiin yövuorosta lenkittämään tytöt, jospa aamusta ei olisi niin tukalan kuuma. Ulkona on nyt huikean kaunista, kun on vihreää ja lämpöaallon vuoksi tuntuu että kaikki mahdollinen kukkii jo nyt.

…ja sitten uskollisten ystävien kanssa nukkumaan! :)

Ness missinä

Nyt on Nessin eka ja ehkäpä myös vika koiranäyttely käytynä. Tavoitteet täyttyivät, kun lähdettiin hakemaan aikanaan toivottavasti saavutettavaa TVA-arvoa varten H:ta ja saatiinkin EH! Latvialainen tuomari oli hieman kummissaan kun kehään asteli mitä kummallisemman näköisiä bordercollieita samaisen H:n toivossa, mutta onneksi ilmeisesti kehäsihteeri vähän briiffasi mistä on kyse.  Tämän jälkeen tuomari kohteliaasti tiedusteli jokaisen kohdalla että mitähän ko. koira harrastaa ja hymyili iloisesti ja kehui ”working dogeja”. EH:lla Ness pääsi vielä pyörähtämään kilpailuluokassakin, jossa neljästä koirasta se oli ihan ansaitusti se neljäs. Saatiin varmaan keveyttä vähän anteeksi iällä, kun Ness oli luokan nuorin ja kuitenkin kesken kehityksen oleva 2-vuotias.

2 years old female. Could be little bit stronger. Feminine head. Could have better topline. Could be stronger in elbows. Correct angulation. Movement very well. Nice temperament. Tail is not always in correct position.”

Ness näyttelee. Kuva: Heidi

Näyttelyviikonloppuna alkoikin kesä. Lämpöennätykset huitelivat +27 asteessa, viime kesänä ei ollut ilmeisesti yhtään noin lämmintä päivää, ja nyt eletään vasta toukokuun puoliväliä! Tää on muutenkin niin ihana vuodenaika, ja kevät tuli kertarytinällä kera ihanan heleän vihreyden! Ihan parasta. Tää vuosi on muutenkin ollut säiden puolesta täydellinen; lunta ja pakkasta talvella, lumet lähti nopsaan ja nyt tulikin suoraan kesä. Tosin tällä viikolla kun mittari on ollut joka päivä yli +25 astetta, on täytynyt vähän himmailla treenien ja lenkkien kanssa. Unna on ihan piipussa pienenkin kävelyn jälkeen, joten siltä lähtee turkki sunnuntaina. Ei se vaan kestä enää näitä kuumia, joten täytyy helpottaa sen oloa. Enkä tietysti mummelia lenkitäkään, ollaan köpötelty hissukseen se mitä se jaksaa.

 

Lämmön myötä myös kyyt on ilmeisesti liikkeellä, kun törmättiin lenkillä ikävästi nokikkain kyyn kanssa. Nyyti sen bongasi ja hätkähti, jäi kivasti tuijottelemaan pää ylhäällä sähisevää kyytä. Yäk! Ness oli jo edellä juossut siitä yli… Onneksi kumpikaan ei saanut osumaa, mutta nyt en kyllä ole uskaltanut tuolla metsässä lenkkeillä, se on just kuiva ja kallioinen mäntykangasmetsä, missä ne varmaan viihtyy. Onhan niitä tietysti ”kaikkialla”, mutta jää noista pieni kammo. Vielä isompi kammo jäi kyllä kun saatiin pari viikkoa sitten samaisessa metsässä irtokoirat kimppuumme. En ehtinyt suojelemaan Nyytiä ja Nessiä ollenkaan, kun kaksi koiraa syöksyi suoraan kiinni niihin. Sain itse kolmannen niistä kiinni, sen rotuinen olisi voinut tehdä tosi ikävää jälkeä. Molemmat mun koirat kaadettiin maahan ja irtokoirat purivat niitä useampaan kohtaan, mutta reikiä ei onneksi ehtinyt tulla. Nyyti pääsi toisen alta pois ja juoksi karkuun. Mun sydän meinasi särkyä kun ajattelin tota jälkikäteen. Nyyti, joka on oikea iilimato eikä päästä mua silmistään, oli niin paniikissa että lähti vaan juoksemaan pois. Se kyllä koki aikamoisen henkisen kolauksen, se ei ole ikinä joutunut tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi. Se on selkeästi edelleen nyt pari viikkoa myöhemminkin tosi varpaillaan ja häntä pystyssä kun vieraita koiria tulee vastaan. Nessin sain onneksi oman selkäni taakse kun tilanne alkoi rauhoittumaan ja se totteli käy siihen -käskyä, jonka jälkeen omistajat kalastelivat irtokoiransa kiinni. Raukka tosin haukkui sellaista hysteeristä huutoa koko ajan maasta, mutta jäin juttelemaan koirien omistajien kanssa osittain senkin takia että omat koirani rauhoittuivat. Nyyti ei meinannut uskaltaa tulla enää edes mun luokse, vaikka irtokoirat oli kiinni ja usean metrin päässä meistä.

Mua niin raivostuttaa tollainen vastuuttomuus, että koiria jotka eivät ole tippaakaan hallinnassa pidetään vapaana. Tossa olisi voinut käydä todella kurjasti, varsinkin kun toi Nyytin selkä ei todellakaan ole terve eikä kestä sitä että se kaadetaan useamman kerran maahan. Ja jos Nessille olisi tullut joku pysyvä vamma, niin eipä olisi ollut sitten enää yhtään koiraa kenen kanssa harrastaa. Oli ihan kamala fiilis alkaa käydä siellä metsässä läpi kuolaisia koiria, että mistä alkaa löytyä vammoja. Karvoja niistä lähti purijoiden suuhun, että on noilla varmaan ollut paikat vähän hellänä ja mustelmilla, mutta molemmat liikkuivat onneksi ihan puhtaasti heti tapahtuneen jälkeen. Itse olin sen verran järkyttynyt, että oli pakko soittaa B hakemaan meidät metsästä autolla kotiin. Toi oli varmaan pelottavin irtokoirien kohtaaminen ikinä, toivottavasti ei toistu enää.

Ness on kokenut jonkinlaisen positiivisen muodonmuutoksen tuon raakaruokinnan aloittamisen jälkeen. Se on kasvattanut ekaa kertaa ikinä vähän pidemmän turkin, sekä alkanut keräämään kivasti lihastakin. Varmaan tuo ikä ja aikuistuminenkin vaikuttaa, mutta muutos on ollut kyllä aika selkeästi samaan aikaan ruokinnan muutoksen kanssa. Kiva juttu. Tosin nyt sillä on taas ne silmät ärtyneet ja se vähän kutisee. Kokeilin sille muutama viikko sitten lohta, voi olla että se ei sopinut ja oireilu on nyt jälkimaininkeja siitä. Nyt palattiin siis takaisin pelkkään kanaan ja kalkkunaan.

Nyyti-muru on voinut tosi pitkään tosi hyvin! Meillä on ollut aikatauluhaasteiden vuoksi vähän pidempi tauko fyssarikäynneissäkin, ja silti me voidaan hyvin. Se ei ole vammakävellyt pariin kuukauteen kuin kerran jäähkälenkillä, kun erehdyin antamaan sen tehdä ruutua nurmella. Liekö vähän liukastunut ja selkä siitä kiukustunut, mutta oireilu jäi onneksi vain siihen iltaan. Nyt se on voinut jo sen verran pitkään hyvin, että lenkeilläkään en vainoharhaisesti kyttäile sen jokaista askelta. Gabapentin menee edelleen, mutta alan varmaan kohta purkamaan sitä kesäksi alas. Syksyllä sitten taas uudestaan lääkitys kehiin, jos tää syksy on samanlainen kuin edelliset.

 

Ensi viikonlopuksi suunnataan Tending-kevätleirille. Kivaa! Sitten onkin koko kesä ihan auki, ei mitään suunniteltuja kokeita tai muita koiramenoja. En aio hoppuilla EVL-kokeiden kanssa, treenaillaan nyt rauhassa ja mietin debyyttiä jonnekin alkusyksyyn. Nyt me fiilistellään tätä ihanaa alkukesää ja lenkkeillään paljon! Alla vielä muutama kuva tän päivän lämmittelylenkiltä. Oli kyllä lämmin lämmitellä, kun mittari kipusi taas epänormaaleihin Suomen kevään lukemiin, jonka johdosta treenitkin jäivät vähän lyhyiksi. Täytyy vielä mainita erikoinen häiriö, kun Nessiä tuli vikittelemään kesken ohjatun noudon rusakko jolla oli kevättä rinnassa. Onneksi Nessiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka pupu pomppi innoissaan kohti merkkiä jolla Ness seisoi. Tyyppi vain vilkaisi murhaavasti, että häivytkö mun kentältä, kun tässä olisi tärkeä kapulahomma kesken!

 

 

 

 

 

 

 

 

Nessille VOI1!

Mun kolme EVL-koiraa <3

Nyt olisi sitten talon pentukin kuninkuusluokassa, huikeaa! Kisattiin Nessin kanssa lauantaina Kotkassa meidän eka ja todennäköisesti vika voittajaluokan koe. Virheitä kertyi, mutta onneksi pisteet riittivät kuitenkin ykköstulokseen; 263,5 p. Tuomarina toimi Harri Laisi. Tiesin kyllä jo kokeeseen ilmoittautuessa, että osa uusista jutuista on tosi hataralla pohjalla vielä, ja mokat on mahdollisia. Etukäteen pelkäsin vähän miten selvitään tunnarista ja kaukoista, sekä juuri koetta edeltäneinä päivinä treeneissä tuli ruudussa vähän haparointia. Noissa liikkeissä tulikin ehkä ne isoimmat virheet, kaukot nollattiin ihan kokonaan.

Koe alkoi paikkiksilla, joita olin kans ehtinyt tehdä ihan liian vähän. Siellä se kuitenkin kiltisti pötkötteli ja saatiin siitä kymppi.
Yksilöliikkeet alkoi tunnarilla, jossa on ollut satunnaisesti edelleen treeneissä epävarmuutta, jolloin Ness jää nuuskimaan kapuloita edes takaisin pitkäksi aikaa eikä ole nostanut omaa, vaikka on siihen selvästi reagoinut. Edeltävällä viikolla treeneissä kaikki tunnarit onneksi onnistui just niin kuin pitääkin. Kokeessa itse etsiminen sujui hyvin, mutta täysin yllättäen tyyppi ei päästänytkään kapulasti irti ekalla käskyllä! Tuollaista ei mun kiltti tyttönen ole tehnyt ikinä treeneissäkään, joten oli kyllä aika ylläri. Tunnarista siis lisäirroituskäskyllä 8.

Ruutu oli vähän outo. Ennen meidän suoritusvuoroa kehätoimitsija kävi viemässä ohjatun kapulat jemmaan kehän päätyyn, ja ihan kuin Ness olisi ruutuun lähetyksessä juossut kohti sitä paikkaa. Kaarsi sitten suoraan ruudun vasemmasta sivusta sisään juuri oikealle paikalle. Ruudussa maatessa sillä on edelleen vähän levotonta vilkuilua ympäriinsä, se täytyisi treenata pois. Ruudusta tuli 9.

Jääviin olin tyytyväinen, L-liikkeessä oli seisominen ja istuminen ja ne onnistui kivasti. Siitä 10. Seuruun oikealle käännös ei tosin ole nyt kovin hyvä, se täytyy ottaa tehotreeniin myös.

Ohjattu oli muuten ok, mutta lopun perusasento oli ihan killissä. Haettavana oli vasen kapula, ja Ness kurvasi paluussa ihan mun taakse vinoon. Siitä 9.

Seuruussa oli ne ihan samat heikkoudet näkyvillä kuin treeneissäkin; ajoittain vähän silmät pyörii häiriöiden suuntaan, juoksuosuus oli vähän pomppiva ja käännökset kaikissa askellajeissa voisi olla siistimmät. Hitaassa meinaa vähän miettiä istumisia. Pakittamisessa mä erehdyin joku aika sitten astumaan sen tassulle, joten nyt perä aukeaa aika paljon. Toi tallominen oli kyllä harmillinen juttu, kun sillä oli aika kivan suora pakitus aiemmin! Yksi pa jäi jostain syystä tekemättä, ihmettelin kun liikkuri ei jatka käskyttämistä ja vilkaisin sivulle niin Ness seisoi ihan tyytyväisenä sivulla. :D Seuruusta tuli 9,5.

Luoksetulossa ei tapahtunut mitään katastrofeja (10), toisin kuin sitten seuraavana liikkeenä olleissa kaukoissa (0). Eka vaihto olisi ollut seisominen, jota ei ikinä tapahtunut. Annoin käskyn kahdesti, ja koira vain nytkähti molemmilla, mutta ei noussut! Eikä tapahtunut myöhemmin myöskään istumisesta seisomaan nousua, vaan se meni seisomiskäskyllä maahan. Ihan mysteeri juttu. Istumiset se teki kuitenkin ihan rennosti, joten ei voinut olla mikään jähmeilyjuttukaan. Kaukot on meillä muutenkin ihan vaiheessa niin tekniikan kuin varmuudenkin osalta, joten en kyllä voi täysin koiraakaan syyttää. Treenit jatkuu!

Vikana liikkeenä oli hyppynouto. Luulin kokeen jälkeen että se meni ihan hyvin, mutta videolta paljastuikin kaamea totuus: tyyppi meinasi varastaa kapulalle kun se kilahti maahan! Pylly nousi ihan kunnolla ylös, mutta onneksi Ness ei lähtenyt varastamaan, koska siinä olisi kyllä mennyt meidän ykköstulos sen siliän tien. :D Tuomari oli sellaisessa paikassa ettei varmaan huomannut koko juttua, joten saatiin possuilusta huolimatta kymppi.

Tässä meidän suoritus videolla.

Kehän jälkeen oli vähän ristiriitainen olo, toisaalta iloinen ja huojentunut kun tavoite saavutettiin ja Ness nousi EVL:ään, mutta suorituksessa oli aika paljon pieniä huolestuttavia detaljeja. Kaukojen nolla tietty vähän kaihersi mieltä, ja yleisestikin kokeessa näkyi etten ole tehnyt nyt riittävästi palkattomuuksia ja kokonaisuuksia, joten Nessin mielentila oli vähän sellainen huolettoman vallaton. Nyt täytyy vähän kiristää kriteerejä!

Muuten meille ei kuulu ihmeitä. Nyyti ja Unna voi hyvin. Nessin silmien kaljuuntuminen ei ole nyt onneksi edennyt. Apoquelin loppumisen jälkeen sillä taas lähti vähän karvoja molempien silmien ympäriltä ja iho on vähän paksuuntunut. Se ei kuitenkaan kutise eikä raavi silmiä, joten päätin vähän seurailla tilannetta enkä kiikuta sitä vielä lääkäriin. Se on nyt ollut pari viikkoa raakaruoalla. En ole aiemmin raakaruokkinut koiriani, joten alku tuntui vähän työläältä kun piti miettiä minkä verran lisäravinteita kuuluu saada ja mistä ruokavalio koostetaan järkevästi. Nyt mennään kanalla, kalkkunalla, kanan sisäelimillä ja kasvissoseella. Jos ihon tilanne pysyy rauhallisena, niin kokeilen sitten jossain vaiheessa jonkin uuden proteiininlähteen lisäämistä mukaan.

Kevät on edennyt tosi nopeasti. Vaikka lunta oli hirmu paljon, niin ne sulivat yllättävän nopeasti pois ja ollaan päästy jo aloittamaan ulkotreenitkin. Ihanaa! Nyt on ollut vielä ihanan lämpimiä +13-15 asteen aurinkoisia päiviä. Kuraa on kyllä kamalasti ja koirat joutuu pestä aina lenkkien jälkeen, mutta kyllä toi sulalla maalla käveleminen tuntuu niin kivalta talven jälkeen.

Kertaalleen saatiin vielä kunnon takatalvi, kun kesken aurinkoisen lenkin alkoi pyryttämään lunta ihan taivaan täydeltä:

Ilmoitin Nessin 12.5. näyttelyyn. Täytyy toivoa että se H tulisi yhdellä käynnillä. Nyyti sai sillon ekasta näyttelystään hylätyn, joten täytyy toivoa että pikkusiskolla olisi parempi tuuri. Ja että sen iho pysyisi kunnossa, kun nahkarillien kanssa ei ehkä ole kovin kummoista menestystä odotettavissa.

Nyt kun lumien lähtemisen myötä maailmaan palasivat sävyt, niin täytyisi muistaa valokuvata joku päivä. Kunhan selviän 1,5 viikon yövuoroputkesta niin edessä olisi reilun viikon loma. Silloin alkaa olla jo varmasti vihreääkin näkyvissä. Niin kivaa kun koko kevät ja kesä on vielä edessä!

Unna sai toimia taas oivana terapiakoirana, kun treenikaverille tuli ihana pieni Yoda-bc. Unna on niin rauhallinen ja lunki, mutta samaan aikaan myös kiinnostunut pennuista, joten pennut yleensä tykkää siitä kovasti. Unna oli eka koira jonka pieni Yoda tapasi oman laumansa ulkopuolelta, ja mummelin kanssa oli hyvä hengailla. Kuva on jotenkin niin hellyyttävä, toisilla on huimat 14 vuotta ikäeroa! <3

Loppukevennyksenä vielä ääliö-bc:t, jotka menevät ihan tiloihin mun vanhempien Lenni-kissasta. Ne jaksavat yleensä kytätä sitä koko vierailun ajan, ja mikäs sen jännittävämpää kuin se jos kissa menee kassiin! Huomatkaa hieno teemakassi, jonka pieni kotipantteri sai tuliaisena Korkeasaaresta. :D

 

 

 

 

Suolla juoksemassa

Iik, mä sain Nessille koepaikan kahden viikon päähän! :) Tällä kertaa tuntuu siltä, että kyseessä on oikeastikin _koe_, koska on meillä aika vaiheessa ja epävarmoja monet voittajaluokan liikkeet. Mutta tuleepahan ainakin haettua vikalista, ja saatua toivottavasti yksi positiivinen koekokemus lisää. Ollaan treenattu melko ahkerasti nyt, ja eniten työtä tuottaa kyllä edelleen vähän epävarmat tunnari ja kaukot. Kaikki vauhtiliikkeet Nessillä on ollut nyt aika kivalla mallilla, samoin jäävät. Vaikka se on vauhdikas, niin se on ihanan kuuliainen ja vastaanottavainen, joten sitä on ollut tosi helppo työstää taas eteenpäin. Mulla on tosin paha tapa unohtaa treenata paikkiksia, joten nytkin tajusin jo ilmoittautumisen mentyä, että täytyisi varmaan opettaa se piilopaikallamakuu. Auts. Timo vielä Ojangossa ohjeisti, että se on häirittynä, kuten ennen EVL:ssä. No, on me tehty se nyt ainakin kahdesti jo… Onneksi Nessille tuo on arjen kautta edes vähän tuttu liike, olen pitänyt sitä käy siihen -käskyn alla pötköttelemään erinäisissä tilanteissa ja paikoissa, joten ei tuo sinänsä nyt niin kamalasti siitä eroa.

 

Nessin Apoquel-kuuri loppui sopivasti pari päivää sitten. Mä niin toivon että iho pysyisi nyt kunnossa! Ness alkaa olla nyt ekaa kertaa pitkään aikaan täysin normaalin näköinen, iho silmien ympärillä on ehjä ja siisti, ja turkki on kasvanut takaisin.

Kävin toissapäivänä pitkästä aikaa tuolla meidän ”lähi-Lapissa” eli sillä ihanalla suolla jonka löysin syksyllä. Yöpakkasten vuoksi on ollut tosi hyvät hankikantokelit, ja päivisin mukavan lämmintä ja aurinkoista. Kamerakin pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan, joten tuli räpsittyä taas ihan urakalla kuvia tytöistä. Mulla ei yleensä ikinä ole mukana leluja lenkillä, mutta nyt ajattelin että Nessin saa kivasti juoksemaan lelun kanssa. Nyytille kun antaa lelun, niin sille käy aina näin, se jähmettyy maahan makaamaan ja koomaa lelunsa kanssa:

Unna joutui kulkemaan visusti hihnan päässä, kun tuo suo ympäröivine metsineen taitaa olla hirvien ja peurojen koti. Nytkin näin kaksi hirveä melko läheltä, ja lähes kaikki metsässä menevät polut olivat eläinten tekemiä. Unna sai olla hetkellisesti hallitusti vapaana, jotta sekin pääsi linssin eteen. Lapinkoira sopii kyllä täydellisesti suomalaiseen maisemaan.

Bortsut ottivat hankikannosta ilon irti… Annan niiden juosta kilpaa vain luvan kanssa, ja ne onneksi nykyään lähtee tekemään sitä vaan kun niitä vähän hetsaa ja käskyttää ne juoksemaan.


”Tehdäänkö niin, että katotaan kaikki jonnekin muualle ja väännellään korvat oudosti?”

Nyyti on ollut nyt pitkään hirmu hyvässä kunnossa, oon niin onnellinen. Selvittiin nyt kovista pakkasista hengissä, seuraava koettelemus on kevät ja märkyys. Täytyy toivoa että olisi mahdollisimman kuivaa ja tuuletonta, ja sitten saisikin tulla jo sellainen +20 astetta ja auringonpaistetta. Oispa kiva. Päivä on pidentynyt jo niin paljon, että alkaa tuntua jo siltä että kevät on tulossa. Lumen määrää ja lämpömittaria katsoessa ei aina kyllä ihan tunnu siltä. Eilen aamulla kun lähdin töistä kotiin, näytti mittari -13 astetta. Aika hurjaa näin melkein huhtikuun puolella.

Nyt seuraavat kaksi viikkoa on edessä ahkeraa ja toivottavasti myös eteenpäin vievää treenaamista. Kivaa, ja vähän jännääkin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamuauringossa

Viime viikot ollaan saatu nauttia aika huimasta talvesta: lunta tuli paljon muutaman päivän ajan, ja sitten alkoi pakastumaan ihan kunnolla. Meillä oli viime- ja toissaviikolla lähes poikkeuksetta aamuisin yli -20 astetta. Noin hurjat pakkaset alkoi rajoittamaan koirienkin lenkitystä, joten lepopäiviä tuli melko paljon. Onneksi pahimmat höyryt päästiin vapauttamaan Ojangon lämpimässä hallissa.

Nyytistä on tullut tuon selkäsairauden myötä tosi kylmän arka. Se alkaa herkästi nostelemaan ja pompottelemaan tassujaan näillä kovilla pakkasilla. Mulla olevissa tossuissa on sen verran liukkaat pohjat, että on vielä isompi vahinko jos se pääsee niissä liukastumaan, joten mentiin sitten kovemmilla pakkasilla vaan pikapissatuslenkit. Kiertelin etsimässä uusia tossujakin sille, mutta ne oli jokseenkin kaikkialta loppu. Uuden superlämpimän avaruuskangas-vuorillisen Hurtan takin Nyyti sai, jotta edes selkä ja isot lihakset pysyisivät lämpimänä.

Melkein joka päivä on paistanut aurinko, ja kylmimpinä päivinä teki ihan pahaa kun ulkona oli niin mielettömän kaunista, mutta siellä ei oikein kärsinyt olla. Eilen aamulla yövuoron päätteeksi oli ”vain” -12 ja ihana aurinkoinen aamu, joten oli pakko napata kamera mukaan ja lähteä hetkeksi pelloille kävelemään.

Unna on porskuttanut taas tosi pirteänä, sitä on niin ihana seurata kun se viipottaa tyytyväisenä menemään Nyytin ja Nessin perässä. On se vähän seniili, kun ei esimerkiksi hiffannut että meidän kanssa samalla pellolla oli peuroja. Nyyti ja Ness bongasivat ne heti, mutta ne eivät onneksi ole ikinä lähteneet minkään eläimen perään. Varsinkin Nyyti on kyllä tosi kiinnostunut katselemaan peuroja, ja Ness mielellään ajaa niiden jälkiä. Mutta on noi hallinnassa olevat bc:t kyllä niin helppoja. Unna tajusi peurat vasta myöhemmin hajun perusteella, kun ne olivat jo lähteneet metsään meitä karkuun. Mummeli oli jo hajun perusteella sitä mieltä että aikoo häippäistä maisemista ajelemaan jälkiä! Pikku pirulainen, on se kyllä sinnikäs tyyppi.

Nessin silmät on alkanut parantua tosi hyvin. Cytopointin vaikutuksen lakkaamisen kyllä huomaa, kun se heti alkoi vähän rapsuttelemaan ja hieromaan silmiään etutassuilla, kun vaikutusajan päättymisestä oli mennyt muutama päivä. Nyt syödään sitten vielä Apoquel-kuuri ja katsotaan miten sen jälkeen käy. Jokin altistava juttu tuossa on, joka ei liity varmaankaan nyt ruokavalioon, kun Ness ei ole syönyt pariin kuukauteen muuta kuin RC:n Anallergenicia.

Nessin kanssa treenit on sujunut kivasti. Moni juttu etenee ja muista liikkeistä vähän perässä laahanneet kaukotkin on nyt edennyt perinteisellä takapalkalla avustettuna. Kohta voisi alkaa miettimään kisakalenterin selailuakin. Kivaa!

Nyyti on voinut tosi kivasti. Helmikuun alussa fyssarilla se oli vähän jäykkä, mutta kireyttä saatiin pois ja se näkyy kyllä liikkeessäkin. Lisäksi se on ollut iloisen hyväntuulinen ja liikkuu mielellään. Sillä alkoi juoksu pari viikkoa sitten, joten se on ollut vähän sitä mieltä että Ness voisi olla ihan kiva tyttökaveri. Saa nähdä intoutuuko pikkusisko tekemään juoksun nyt samaan aikaan, mikä olisi kyllä kevään ja kesän mahdollisten kisojen kannalta aika hyvä juttu.

Loppukevennyksenä kuvasarja siitä mitä käy, jos kiusaa vanhuksia:

…nyt kohta taas aamulenkille ja ansaitusti nukkumaan. Taas yksi töissä valvottu yö takana, ja ajatus omasta sängystä alkaa olla todella houkutteleva. Varsinkin kun voi napata kainaloon kaksi mustavalkoista ystävää ja yhden harmaan pörröisen. Ensi kertaan!

 

 

 

 

Helmikuun hangilla

Viime viikolla oli aivan ihana aurinkoinen päivä, joten oli pakko pitkästä aikaa kaivaa kamera esiin ja lähteä metsään ottamaan kuvia tytöistä. Nyt on muutenkin ollut just sellainen sää kuin talvella kuuluukin; paljon lunta ja kiva pakkanen.

Unna on jaksanut taapertaa hankilenkeillä hyvin, ja itseasiassa tuo lumimäärä mahdollistaa sen, että se pääsee juoksemaan myös vapaana. Sillähän on edelleen aikamoinen hinku riistaeläinten perään, mutta mitä enemmän lunta on, niin sen hitaammin se pääsee elukoiden perään. Kätevää.

Toissapäivänä tuli kaksi vuotta siitä, kun pikkuinen Ness muutti meille. Muistan miten en meinannut edellisenä yönä töissä pysyä nahoissani, kun edessä oli aamu-unien jälkeen pennun haku kotiin. Ness on kyllä kaikkea sitä mitä toivoimmekin, olen niin iloinen että silloin kaiken sen jahkailun jälkeen päätin sen ottaa. Mua alkoi epäilyttää silloin se, että uskaltaako pennun ottaa, kun Nyytin selkä oli juuri leikattu. Täältä löytyy blogitekstini Nessin ekoista kuulumisista meillä.

Nämä kuvat on otettu reilu viikko sitten, en aiemmin ehtinyt niitä tänne laitella. Positiivista kyllä huomata, että viikossakin nuo Nessin silmien ympärykset on muuttunut taas parempaan suuntaan.

Mun kaksostytöt. Ne on kyllä hauskasti tosi saman tyyppisiä olemukseltaan – ja niillä on ihan samanlaiset korvatkin! Bortsuja kun varsinkin työlinjoissa on vaikka minkä näköisiä, niin meille sattui nyt saman tyyppiset tytöt, jotka ei ole edes sukua toisilleen.

Kyllä silti suomalaiseen maisemaan ja metsään sopii niin hienosti lappalaiskoirat. Ja Unna on mun mielestä aina ollut tosi kaunis koira, varsinkin tuo sen ilme on ihana. Söötti mummo. <3


…etsi kuvasta Nyyti!

Nyyti on ollut ihan superfiiliksissä, kun se on päässyt nyt vähän enemmän treenaamaan. Sen treenit on tosin lyhyitä ja kevyitä, mutta on se vaan niin onnessaan kun pääsee hallille. Haasteena tosin on keksiä sille riittävän vaikeita kuuntelutreenejä ja -haasteita, ettei sen pikkutreenit menisi ihan hölmöilyksi ja päättömäksi touhuksi.

 

 

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi vaihtui sen kummemmitta mutkitta. Alkaa varmaan hitaasti mutta varmasti lähestyvä keski-ikä painamaan, kun lähivuodet on tullut vietettyä aatto visusti kotona. Toisaalta se on kiva koirienkin kannalta, kun ei tarvitse miettiä että säikkyykö ne rakettien ääniä kotona. Eipä ne aiemminkaan ole pelännyt, Nyyti on lähivuosina vähän kuunnellut räjähdyksiä, mutta ei ole edes levoton. Unna nyt on jo kuuro, ja Ness apinoi aika pitkälti meidän ja Nyytin reaktioita.

Päätin aattona päivällä käydä kunnon parin tunnin metsälenkin, jotta voidaan sitten löhöillä loppuilta. En voi sille mitään että Unnan kanssa tulee nykyään aina ajateltua, että asiat tapahtuvat vikaa kertaa, ja haluan niistä kivoja muistoja. Päätin siis ottaa Unnankin mukaan, suunnittelin vieväni sen vaikka puolivälissä lenkkiä takaisin autolle, jos mummon tahti alkaa hyytymään. Mitä vielä, Unna veti ihan pirteänä yli 9 km lenkin! Mä en meinannut uskoa sitä todeksi, kun miettii miten hurjan huonossa kunnossa se oli syksyllä. Olen tietty hissukseen lisäillyt liikuntaa noin tuntiin, eli suunnilleen max. viiden kilsan lenkkeihin, mutta olin ajatellut että noi pidemmät parin tunnin lenkit on Unnalle jo liikaa. Uuden vuoden reippailun jälkeen olen ottanut Unnan taas kaikille bortsujenkin lenkeille mukaan, ja se on jaksanut ihan huikean hienosti. Lisäksi se on muutenkin ollut virkeämpi. Aika hienoa, sain mun reippaan vanhuksen taas takaisin elävien kirjoihin. Ensi viikolla Unna täyttää jo 14 vuotta. <3

Lisäksi nyt vihdoin kaiken sen vesisateen jälkeen alkoi talvi, eli pakastui. Nyt on ollut ihan superhyvät ulkoilusäät, kun tiet ei ole jäässä ja koiria ei tarvitse pestä joka ulkoilun jälkeen. Vielä kun tulis vähän lunta tuomaan valoa iltoihin, niin ois täydellistä. Just sopivasti pakkasen kiristyessä sain vihdoin hallikortin lämpimään Ojankoon. Onneksi olen saanut käydä Jessican hallilla, muuten ois jäänyt kyllä kaikki normitreenit välistä. Viime viikolla kävin treenaamassa Pian kanssa Hyvinkäällä. Unnakin pääsi nuoruusvuosiensa halliin Martin kanssa tekemään vähän kaukoja ja seuraamista. Oli kyllä ihana päästä fiilistelemään Unnan nuoruutta. Tuolla hallilla on tullut vietettyä tunti jos toinenkin nuoren Unnan ja Nyyti-pennun kanssa.

Unna kohta 14 v. ja Martti 11 v.

Vaihtunut vuosi oli kaikin puolin ihan onnistunut. Kaikki koirat on elossa ja periaatteessa terveitä. Nyytin leikkauksesta tuli 11.1. kuluneeksi kaksi vuotta. Tuolloin tietty toiveena oli, että oltaisiin päästy takaisin harrastamaan ja ehkä jopa kisaamaankin, mutta nyt täytyy vain olla tyytyväinen että voidaan elää näinkin antoisaa elämää pikku treenien ja pitkien lenkkien merkeissä.  Ajoittain Nyyti on ollut lääkityksestä huolimatta hetkittäin huonompi, mutta pienellä lisäkipulääkkeellä, laserilla ja lämpöhoidolla oireet pysyy kurissa. Noi sateet ja jäisen liukkaat tiet on sille ihan pahinta, täytyy yrittää jatkossa jättää sitä vaikka kotiin huilailemaan, jos säät on epäoptimaaliset.

Nyytin kanssa vuosi päätettiin vähän meidän nykyisen teeman mukaisesti, eli eläinlääkärissä uuden vuoden aattona. Se olikin viides lääkärikäynti kuukauden sisällä… Nyytiltä poistettiin 19.12. yläleuan I3, joka oli epäilyttävästi päättänyt alkaa vaihtamaan väriä, eli kuolemaan koko hammas. Hammas oli jossain tällissä murtunut ienrajasta. Poistosta jäi ikeneen ihan karsea onkalo, josta lähti veripaikka heti ekana yönä. Epäilin jo silloin, että se tulehtuisi herkästi, ja niinhän siinä sitten kävi klooriheksidiinistä huolimatta. Nyyti sai viikon ab-kuurin, jolla onneksi märkäisyys lähti ja ienkin on alkanut jo kasvamaan takaisin.

Nessin kanssa viime vuosi oli tokon kannalta kiva. Tavoitteena oli läpäistä alemmat luokat, jotka sujuivatkin kivasti. Treenasin välillä vähän laiskasti, ja pidin lähes kokonaan taukoa huhti- ja heinäkuun. Loppuvuodesta ongelmia tuotti kun ei päässyt tekemään vauhtiliikkeitä isolle kentälle kuin satunnaisesti. Tän vuoden tavoitteena on keväälle VOI1 ja alkukesälle EVL-startti, toivottavasti vuoden loppuun mennessä meidän osaaminen olis jo sillä tasolla että voisi suunnitella karsintoihin osallistumista. Treenit on sujunut sen verran kivasti, että jos vain itse pystyn pitämään sopivan tatsin päällä, niin se voisi olla ihan realistista.

Onnellinen Ness Koirakulmalla

Nessin lopulliset allergiatestin tulokset tulivat vuoden lopussa; sillä on varasto- ja pölypunkkiallergia. Toi on kyllä sikäli kurja juttu, kun niiden välttäminen voi olla tosi vaikeaa. Se syö edelleen allergiaruokaa, johon olen alkanut nyt lisäämään raakaa kanaa. Ness pääsi vähän kurjasti laihtumaan tolla allergiaruoalla, niin oli pakko alkaa lisäämään siihen jotain.

Nyt mulla on alkamassa ihan karsea työputki, seuraava vapaapäivä on vasta yli viikon päästä. Onneksi mennään kevättä ja seuraavia lomia kohti. Siihen saakka täytyy yrittää vaan ahertaa ja nauttia arjen pienistä kivoista jutuista, kuten lukuhetkistä hyvän kirjan parissa, kun takana on kunnon lenkki ja hyvän mielen treenit!

 

Ness kaksi vuotta

Meidän pikku heinäsirkka, Ness Nessiäinen täyttää tänään kaksi vuotta! Onnea hassu pieni koira! Synttäripäivän kunniaksi pikkuneiti sai messarista uuden Ke-Hu -narupallon treeneihin (jee!) ja tunnin hallivuoron Ojankoon (tupla-jee jee!). Olen ollut syksyn ilman Ojangon hallikorttia, joten treenaaminen on mennyt nyt jäisten kenttien vuoksi vähän haastavaksi. Saan vuokrata lähellä sijaitsevaa tutun omistajan hallia, mutta se ei koon ja pohjan vuoksi ole optimaalinen vauhtiliikkeisiin, joten ollaan päästy vaan satunnaisesti isoihin halleihin treenaamaan. Joten tunti (…josta Nyyti tietty saa oman osansa) Ojangossa on varmasti se mitä Ness toivoisi synttärilahjaksi, on se sen verran innoissaan aina kun on kyse treenaamisesta. Kuten hyvin motivoituneen – ja aivopestyn – bordercollien kuuluu ollakin!

Työn alla on nyt lähiaikoina ollut ruudun paikka, kaukot (joissa ollaan tehty kotona läheltä seisomista ja halleilla kaukaa maahan-istu -vaihtoja, jotka se jo osaa), eteenmenoja lelulle, ohjatun alkeita (jäätävä odotus lähtöön, jonka vuoksi lähtöasento on karmea!), jääviä (uutena zetan mukaanotot), luoksetulon stoppeja takalelulla, noudon siistimpää luovutusta ja seuraamisessa on taas ollut vähän pohtimista. Tunnarissa ollaan palattu askel taaksepäin ja tehty vain oman etsimistä ulkona. Mutta on tässä kyllä työsarkaa, voittajan startti häämöttää kyllä jossain tosi kaukana tulevaisuudessa. Eipä ole kiire minnekään, ainoa haave ensi vuodelle olisi päästä osallistumaan SM:ssä jo EVL:ään, mutta saa nähdä ehditäänkö. Tuon haaveen suhteen on onni että SM:t ovat vasta elokuun loppupuolella, vaikka muuten tykkään siitä että ne on jo alkukesästä pois alta. Tämän vuoden tavoitteina oli ALO1 ja AVO1, ja ne tavoitteet saavutettiin. Alun perin mun tarkoituksena ei edes ollut käydä kolmea alokasluokan koetta, mutta toisaalta oli kiva osallistua joukkuekisoihin ja saatiinpa kivoja kokemuksia kokeista, joka on nuoren koiran kanssa niin tärkeää.

Pikku-Ness silloin kun meidän yhteinen taival alkoi:

Mutta enpä ole kertaakaan kahden vuoden aikana katunut sitä, että pieni laastaripentu Ness muutti meille. Vaikka pääsääntöisesti olen sitä mieltä että kaksi koiraa olisi juuri sopiva määrä, niin olosuhteiden pakosta (kun toinen on vanhus ja toinen sairas) olisi jäänyt mun harrastaminen kokonaan väliin useammaksi vuodeksi, jos en olisi pentua silloin ottanut. Nyt näistä jokaisella on oma paikkansa meidän perheessä ja jokainen saa tarvitsemaansa huomiota ja tekemistä. Mun parhaat tytöt. :)

Parhaiden tyttöjen lisäksi meillä oli nyt vajaan viikon hoidossa Nyytin juuri 5 vuotta täyttänyt Neo-poika. Olipas kiva taas nähdä Neoa ajan kanssa, ja on se kyllä niin jättiläisversio Nyytistä. Niin samoja juttuja, ilmeitä ja eleitä. Ja on ne varsinkin naamasta tosi saman näköiset. Nyyti oli aluksi vähän happamana poikansa paluusta, ja Neosta nyt ei ollut mitenkään äärimmäisen siistiä hengailla mutsin kanssa – varsinkaan jos äiti yritti tosi nolosti leikkiä ja itteä ei ois oikein huvittanut… Jos äiti ei ollut paikalla, niin sitten pystyi vähän Nessiä leikittämään. Joka myöskin oli ekana iltana vähän sitruunanaamana, että miksi tänne on tullut tollainen ällöttävä _poika_! Noi bordercollienartut osaa olla kyllä niin halveksivan happamia muita koiria kohtaan, että se on jopa vähän koomista. Unnaa ei taas Neo olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä kyllä Neokaan välittänyt harmaasta vanhuksesta ollenkaan.

Komea Neo, joka on poikkeuksellisen suuri bc-urokseksi. Siitä on ollut hyötyä Neon vesipelastusharrastuksessa, jossa se on Suomen ja Viron valio.

Kolmen kopla, yläoikealla häämöttää meidän koti:

Ja koska lähivuodet tämä blogi on ollut sairaskertomus, niin jatketaan samaa rataa. Nyyti on nyt ensimmäistä kertaa ikinä näyttänyt selvää vastetta joulukuun 1. päivänä aloitetulle Gabapentinille. Aiemminhan oireilu jatkui, vaikka Nyyti söi Gabapentinia. Nyt tosin vähän kurjasti sillä on oireilun vuoksi hävinnyt lihaksia selästä, kun se on siirtänyt painoa enemmän etuosalle. Eli se takajalkojen pompottelu johtuu selästä, tosin enemmän oireileva jalka on eri kuin ennen leikkausta. Käytiin viikko sitten tapaamassa Nyytin leikannut neurologia, joka tutki Nyytin, antoi laseria ja akupunktiota. Kuulemma kylmät ja märät säät ovat tyypillisiä vaikeita aikoja selkäsairaille, joten täsmää hyvin taas meidän syksyllä pahentuneisiin oireisiin. Pompottelu on vähentynyt ihan hurjan paljon Gabapentinin aloituksen jälkeen, rinnalle määrättiin nyt tarvittaessa otettavaksi Rimadylia ja Sirdaludia. Olisi täytynyt vain itse reagoida vähän nopeammin ja herkemmin oireiden pahenemiseen – tosin en itse uskonut että ko. lääke edes auttaisi, kun ei se aiemminkaan ollut auttanut. Mutta pääasia että nyt auttoi ja Nyyti voi paremmin.
Nyyti pääsi eilen eroon myös yhdestä ylähampaastaan, vasen I3 oli alkanut muuttaa väriään vaalean lilaksi ja tuttu eläinlääkäri tsekkasi sen ja suositteli poistoa. Nyt sitten päästiin legosta eroon, se oli murtunut ienrajan kohdalta. Joku tälli siihen on tullut, tiedä sitten mikä ja milloin.

 

Nessin verikoetulokset tulivat. Siltä otettiin silloin dermatologin käynnillä verikoe, joka kertoo yliherkkyysoireiden syyn. Ruoka-aineallergioita se ei näytä, siihen ainoa keino on tuo eliminaatio- ja provokaatiodieetti jolla nyt ollaan. Mutta verikokeessa näkyi yliherkkyys punkeille ja kirppujen syljelle (!!), sekä lievänä heinille. Viitearvot on <10, ja tuo ötökkälukema oli yli 1200, eli todella korkea. Heinät olivat vain 20. Verikoe meni nyt johonkin jatkoselvittelyyn, jolloin saadaan spesifimpi tieto yliherkkyysreaktion aiheuttajasta. Seuraava aika dermatologille on jo 27.12., jolloin Ness saa uudelleen pistoksena annettavan Cytopoint-lääkkeen, joka hillitsee koiran atopia-oireita. Mutta iho silmien ympärillä on kyllä rauhoittunut, liekö sitten tuostan Cytopointista vai ruokavaliomuutoksesta johtuvaa?

Iho silmien ympärillä on jo paljon parempi ja turkki palautuu, kuvilla on eroa kolme viikkoa:

 

Unna-muru on taas paljon parempi! En tiedä onko sillä joku outo loppusuoran piristyminen, vai oliko sillä syksyllä vaan oikeasti se lonkka kipeä Nessin aiheuttaman tällin johdosta.  Unna on päässyt nyt joka toinen päivä osallistumaan vähän pidemmälle lenkille, ja se on jaksanut tosi hyvin. Ero on ihan huikea, kun syksymmällä laahustettiin yksi kilsa, ja nyt mennään häntä pystyssä pirtsakkana yli tunti! Mä itse olen ollut sairaslomalla, kun sain samaan syssyyn flunssan ja venäytin selkäni (solmimalla vaelluskengät huonosti, jolloin toisen kengän rusetti tarttui toisen kengän metalliklipsiin – oli aikamoinen äkkipysäys!), joten mun lenkkitahti on ollut huomattavasti normaalia hitaampi, mikä on sopinut Unnalle oikein hyvin. Mutta on kyllä ihanaa kun Unna on ollut parempi, mä olin lokakuussa jo ihan varma että meillä on enää muutamia kuukausia aikaa yhdessä.

Pirtsakka mummo pudotti ihan kaiken pohjavillansa, joten nyt sitten ollaan kaljuja ja tummia…

Nyt olen lomalla – näin sairasloman perään, ja kotona oleminen on tehnyt kyllä mentaalisesti tosi hyvää. Sitä ei aina edes ymmärrä miten hurja tahti töissä on, välillä tuntuu että pienetkin asiat työpäivän päätteeksi tuntuu aivan liian suurilta ja välillä mitään ei jaksaisi. Jos noita koiria ei olisi, painaisin varmaan 10 kg enemmän ja viettäisin vapaa-aikani sohvalla. Mutta onneksi ne tarvitsevat paljon, koska sitä kautta saa itsekin ihan hurjan paljon! Mutta nyt on onneksi tullut levättyä koko syksyn edestä. Tällä viikolla aion vain fiilistellä joulua. Kuusi ja kinkku ostettiin tänään ja loppurutistuksena pitäisi vielä tehdä joulusiivous, sitten saa vain olla ja nauttia joulun tunnelmasta, ihanaa.

Alla vielä kuvia meidän porukasta parin päivän takaa, hyvää joulua kaikille teille, jotka seurailevat tätä kautta meidän elämää! <3

Ness ihotautilääkärillä

Mua alkoi joitain viikkoja sitten jotenkin kyllästyttämään toi Nessin silmien tilanne. Vaikka sille jo reilu vuosi sitten on diagnosoitu sikaripunkki ja sen jälkeenkin käyty vielä kahdesti hakemassa eläinlääkäristä apua, niin oire kuitenkin jatkui vaan. Sillä on viime joulusta lähtien ollut Bravecto koko ajan päällä lääkärin ohjeen mukaan, kun se on nykyään käypä hoito myös sikaripunkkiin. Päätin että kerran nuo silmien ympärykset menivät karvattomiksi nyt neljättä kertaa, niin haetaan apua spesialistilta. Ja se kannatti, koska ei sillä nyt sitten taidakaan olla sikaripunkkia, vaan yliherkkyysreaktio jollekin. Käytiin Mevetissä dermatologi Leena Saijonmaa-Koulumiehellä, jota voin kyllä tämän käynnin perusteella suositella. Kiireetön ja mukava tunnelma, sekä koira tutkittiin kattavasti. Nessin naamasta otettiin karvatuppinäytteitä eri kohdista, sekä verikokeet. Yliherkkyystesti lähti Saksaan analysoitavaksi ja sille aloitettiin eliminaatiodieetti ruoka-aineyliherkkyyden poissulkemiseksi. Se se todennäköisin vaihtoehto varmaan on, olen sitä ajoittain itsekin miettinyt. Ness on selkeästi kutissut jos se on saanut peräkkäisinä päivinä naudannahkaluita, ja joskus se kutisi kun treeninameina oli poikkeuksellisesti  eineslihapullia. Nappulana se on syönyt pitkään Nutrimaa, ja sehän oli kesällä jo ihan ok kunnossa silmien ympäriltä, joten todennäköisesti se sietää tuon normiruokansa, mutta vaihtelevat treeninamit ja herkut varmaan on aiheuttanut oireita. Mutta nyt eliminoidaan sitten kaiken taiteen sääntöjen mukaan, ja se ei saa syödä murustakaan mitään muuta kuin RC:n allergiaruokaa. Joka on tosin aivan jäätävän hintaista; 8 kg säkki maksoi 94€…

Onhan se vähän hassun näköinen noiden silmiensä kanssa… tosin se näyttää hassulta kyllä muutenkin, meidän pikku heinäsirkka. Lääkärin mukaan karva kasvaa ihan normaalisti takaisin, kun saadaan reaktio aisoihin.

Viime viikonloppu me vietettiin Strömforsissa Tending-talvileirillä. Olipas harvinaisen hieno koiraleiripaikka! Ihana miljöö, kaunis hotelli ja hyvä treenihalli. Tuonne täytyy mennä uudestaankin joskus ja olisi kiva nähdä kuinka kaunista siellä on kesällä. Nyt sää ei meitä kauheasti suosinut, räntää ja vettä tuli taivaalta. Saatiin tehtyä kolme treeniä viikonlopun aikana, ja tärkeitä havaintoja tuli. Edeltävästi käytiin jo perjantaina Oilin tarkkojen silmien alla hakemassa vähän lisävinkkejä tunnariin, ohjatun lähtöasentoon (kyylä!) ja merkkiin. Viikonloppuna tehtiin mm. ruudun paikkaa, kiertonoudon loppuosaa ekoja kertoja – jossa ilmeni taas tosi rumat luovutukset, kun vauhti hypyltä on aika luja. Saatiin myös tehtyä tosi vaikeita häiriöitä kaukoissa – niin vaikeita että putoava kapula aiheutti jokseenkin täydellisen koomaantumisen. No, harjoitukset jatkuu!

Alla muutama hieno Hannele Rontun ottama kuva Nessistä treeneissä.

Nyyti on taas ollut tosi paljon huonompana. Se on oireillut paljon, ja tuntuu että mikään mitä teen, ei auta. Iso osa lenkeistä ollaan vammakävelty ja pompoteltu varsinkin oikeaa takajalkaa. Lepo tuntuu vähän pahentavan oireita, ilmeisesti täytyisi löytää kultainen keskitie sopivan liikuntamäärän kanssa. Takittaminen ja tossuttaminen ei auta, tosin ehkä hieman lieventää oireilua. Täytyisi löytää sille tossut, jotka olisi täysin vedenpitävät. Nämä vallitsevat sateiset ja kylmät säät on selkeästi sille kaikista pahinta. Nyyti on saanut nyt satunnaisesti Rimadylia, mutta sillä ei ole mitään vastetta. Aloitin sille nyt tänään taas Gabapentinin, johan me ehdittiin olla puoli vuotta ilman. Voi mun Nyytiä!

Unnan vointi on ennallaan, se pystyy tosin nyt jo köpöttelemään muiden kanssa tuota meidän 3 km mittaista aamu- ja iltapissatuskierrosta. Tosi märillä säillä se ei selkeästi halua kävellä, ja se sille suotakoon.

Tällä hetkellä tuolla ulkona on alkaneen joulukuun kunniaksi aivan ihana valkoinen lumipeite. Kaikki on niin kaunista ja puhdasta! Mulla oli tänään viikon ainoa vapaapäivä, mutta onneksi se oli täydellinen arkivapaa; koti siistiksi, kunnon metsälenkki ja loppupäivä lojumista sohvalla kera suklaan. Nam!

Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta! :)

 

Tyttöjen kuulumisia

Normaalia arkea elellään. Oikeastaan mitään maata mullistavaa päivitettävää mulla ei meidän kuulumisiksi edes ole, mutta lenkeillä napsittuja kuvia on alkanut kertyä puhelimeen sen verran, että täytyy hyötykäyttää ne vaikka täällä. Kaunis syksyn ruska on mennyttä, ja nyt saa kävellä kurassa ja pimeässä. Ankeaa. Tosin onneksi mun kolmivuorotyö mahdollistaa aika hyvin myös valoisan aikaan lenkkeilyn. Eilen aamulla oli aivan ihana kuulas kuurasää, kun pääsin yövuorosta. Noi on niitä hetkiä kun lenkille ei yleensä kamalan väsymyksen vuoksi tekisi yhtään mieli lähteä, mutta on paljon mukavampi mennä nukkumaan, kun koirat ovat päässeet vähän juoksemaan. Ja pari viikkoa sitten saatiin reiluksi vuorokaudeksi ensimaistiainen talvesta ja lumesta, se oli ihanaa! Mulla onneksi sattui olemaan silloin vapaapäivä, joten taivallettiin Nyytin ja Nessin kanssa pari tuntia hiljaisessa, lumisessa metsässä. Ihan parasta.

 

Unna on voinut taas hitusen paremmin. Käytettiin se uudelleen lääkärissä, jossa taas tsekattiin se läpi ja tehtiin uudelleen kohdun ultraääni. Löydöksenä oli kipu oikean lonkan seudussa, eli se lokakuinen Nessin aiheuttama kaatuminen varmaan siellä edelleen tuotti kipua. Lääkäri määräsi Onsior-tulehduskipulääkkeen ja Unna käytettiin kahdesti hieronnassa. Isompi riesa tulikin sitten ultraäänitutkimuksen vuoksi ajellusta mahasta – kasvava sänki ilmeisesti kutitti ja Unna alkoi jokseenkin maanisesti varsinkin iltaisin nuolemaan mahaansa. Turkki värjäytyi syljestä ihan punaiseksi ja iho alkoi ärtymään. Me ei ensin edes tajuttu että se on nimenomaan se iho, joka provosoi nuolemisen, vaan tulkittiin sitä vaan lonkkakivun aiheuttamaksi yleiseksi levottomuudeksi ja kipunuolemiseksi. Mutta nyt on ihoa hoidettu Vetramililla ja Vetericynilla ja Ansu lainasi Unnalle leikkaushaalarin. Meidän kotona ollessa ollaan jouduttu pitämään sillä kauluriakin, kun se yritti nuolla kutisevaa masuaan haalarin läpi. Nyt onneksi iho alkaa näyttää jo terveemmältä. Lyhyitä lenkkejä ollaan taas alettu tekemään, vähän säästä riippuen Unna on ollut välillä tosi pirtsakkanakin. Märällä säällä sitä ei huvita yhtään kävellä, joten enpä ole pakottanutkaan. Mutta kivaa että yleisesti vointi on mennyt parempaan suuntaan, mä ehdin jo vähän pelätä että lähdön hetki lähenee, kun Unna oli niin voipuneen oloinen.

 

Nyyti-rassu on taas vammakävellyt enemmän, tuntuu että se menee vähän kausittain; kun ns. huono aika alkaa, niin sitä saattaa kestää viikon-kaksi. Kokeilin sille tossuja, jos oire johtuisi osittain tassujen kylmenemisestä. Yksi pitkä lenkki mentiin hienosti tossuilla ilman oireita, mutta seuraavana päivänä se pompotteli takasiaan vähän tossujenkin kanssa. Nyt ollaan lenkkeilty ilman, ja oireita ei ole ollut. Tuntuu että se oireilu vähän tulee ja menee omaan tahtiinsa. Mutta aion kyllä jatkossakin kun huonompi kausi alkaa, kokeilla jos tossut lievittäisivät oireilua. Alla video miten se saattaa liikkua, kun oire ilmenee. Se saattaa kävellä noin jopa 3 km matkan, ja vitsi että tekee pahaa. Oire saattaa alkaa kesken lenkin, ja sitten ei oikein auta kuin kävellä takaisin kotiin – liikkui koira miten tahansa. Onneksi se ei vaikuta kipeältä, eikä reagoi itse tuohon mitenkään.


Nessillä on silmien ympärillä iho edelleen huonossa kunnossa. Mennään nyt kuun lopussa dermatologin vastaanotolle, toivottavasti saataisiin jokin uusi apua. Bravecton olen pitänyt sillä päällä nyt koko ajan, mutta eipä se tunnu hillitsevän oiretta. En tiedä voisiko tuossa olla mahdollisen sikaripunkin lisäksi jotain ruoka-aineperäistä oireiluakin. No, parin viikon päästä ollaan viisaampia.

 

Tokoiltu ollaan kokeen jälkeen vähän rauhallisempaan tahtiin, vain 1-2 kertaa viikossa. Pakkasten aikaan jouduin pitämään viikon tauon kenttätreeneistä, kun pohjat jäätyivät liian koviksi. Ja hallikorttia Ojankoon en saanut, niin olen ollut vähän pulassa treenipaikkojen suhteen. Onneksi nyt on taas kentät sulana. Ja eniten mun täytyisi tehdä niitä vitsin kaukoja, eli ihan sitä perinteistä olkkarijumppaa… Kun eipä me sinne kokeeseen päästä yhtään sen nopeammin, jos en tee kaukojen perustyötä nyt kuntoon.

Tästä tuli nyt taas näköjään vähän sairaskertomus, mutta ei auta. Ehkä ensi kerralla on jotain muutakin tarinaa mielessä – toivottavasti!

 

 

Syksy ja sadekelit

Voihan syksy! Nyt se tuli kaikessa ankeudessaan. Alkusyksy on ihan mun lempparivuodenaikoja, mutta nyt kun on satanut kohta kaksi viikkoa putkeen, niin alkaa vähän kypsyttämään. Märkää, kuraista ja pimeäkin hiipii jo puoli seitsemäksi. Vettä on tullut niin paljon, että täällä tulvii jo pellot ja tiet. Tassuja saa pestä monesti päivässä, onneksi bortsuilla on tosi helppo karva, siitä irtoaa lika helposti ja turkki kuivuu nopeasti. Unna on nyt vanhentunut. Mä epäilen että sen takajalassa oleva kasvain on vain jäävuoren huippu, niitä on varmasti muuallakin. En ole edes yrittänyt nyt enää ottaa sitä lenkeille mukaan, käydään kaksistaan köpöttelemässä postilaatikolle ja vähän nuuskutellaaan tuulia.

Muuten yritän edelleen pitää Unnan ”arjessa mukana” eli se pääsee mukaan kauppareissuille ja treeneihin – varsinkin lyhyemmät lämmittelylenkit ennen treenejä on Unnalle just sopivia. Nyt säiden viilentyessä ei ehkä viitsi palelluttaa mummelia autossa turhaan, mutta pääasia että se pääsee mukaan muiden kanssa aina välillä. Onneksi Unna ei ole yhtään kivuliaan oloinen, vaan töpöttelee menemään kotona ihan hyväntuulisena.

Mutta kyllä sen jotenkin tietää ja tuntee jossain syvällä, että ei meillä ole enää kauheasti yhteistä aikaa. Tää on se kamalin puoli noiden pienten eläinystävien kanssa elämisessä. Nytkin olen sateiset viikot odottanut hetken poutaa, että pääsee ottamaan valokuvia muistoksi. Kun ikinä ei tiedä mitkä on sitten ne viimeiset. Tosin nyt kun mä näin pahaenteisesti tässä manailen, niin voihan se olla että Unna köpöttelee meidän kanssa vielä pidempään kun arvaankaan.

 

Suolla

Löysin taas uusia lenkkimaastoja; aivan ihanan ison suon. Ihan huippua, 5 min ajomatkan päässä tollainen ”mini-Lappi”! Siellä oli ihan erämaameininki, näin urosmetson ja jonkun pienen haukan, lisäksi koirien reaktioista ja jäljistä päätellen se on hirvien koti. Pari päivää myöhemmin oli pakko palata sinne uudelleen kameran kanssa, sekä keräämään edellisellä reissulla suon reunan metsistä bongatut kantarellit. Nyt mukaan pääsivät vain bortsut, kun suossa tarpominen oli selkeästi ihan liian raskasta Unnalle.

Ness on kyllä nyt kesän aikana aikuistunut paljon. Ikää on nyt 1 v 8 kk, ja nyt kesän aikana sen kroppa on jäntevöitynyt ja vankistunut. Lisäksi se kasvatti nyt juoksun aikaan turkkiakin, kun se oli koko kevään lähes lyhytkarvaisen näköinen, ainoat pidemmät hapsut löytyivät vain hännästä.

Nyyti on voinut kesän ajan tosi hyvin. Mua vähän pelottaa jo etukäteen syksyn kylmät säät. Eilen aamulla oli vain +5 astetta, viime syksynä ekat oireet tuli +4 asteen säässä. Kunpa meillä olisi hyvä talvi edessä…

Unnasta napsin kuvia pari viikkoa sitten, kun käytiin Sondbyn koirauimarannalla. Ness pääsi uimaan, ja näytti nimensä mukaisesti vähän vesihirviöltä.

Viime viikonloppuna meillä oli Tending C-pentueen, eli Nessin ja sisarusten pentutapaaminen. Kaikki Suomessa asuvat pennut, sekä Lintu-”adoptiopentu” pääsivät mukaan. Oli ihana nähdä miten kaikki olivat edistyneet tosi paljon. Nessin kanssa tehtiin tunnaria, ruutua, eteenmenoa ja sivulletuloja, sekä pieni seuraamispätkä. Tunnarissa meillä on tullut pientä takapakkia, kun pidin taukoa liikkeen kanssa ja etenin tauon jälkeen vähän liian nopeasti. Ruutu on edennyt kivasti ja keksittiin hyvä yhdistelmä targetin ja palkkauksen kanssa. Ruudun takana on valmiina lelupalkka, johon se saa mennä targetilta vapautettaessa. Tällä pääsen vahvistamaan paikkaa ja sain pois pomput targetille mennessä. Eteenmenoa en ole tehnyt vielä oikeastaan ollenkaan, mutta lähden varmaan ekaksi tekemään leluun lähetyksellä; katsotaan miten se lähtee sujumaan ja tarvitseeko metodia vaihtaa. Sivulletulot on nyt vähän taakse vinoja, täytyy olla niiden kanssa tarkempana. Mieluummin tosin niin, tykkään sitä kun se mieluummin vähän ylityöskentelee takaosalla, kuin että ne jäisivät vajaiksi. Mutta tietty se kultainen keskitie, eli oikea suoritus, pitäisi pitää tässäkin kriteerinä.

Pipsa, Lintu, Kyy, Fani-äiti, Ness ja Jeti

Reilun viikon päästä on TOKO:n piirinmestikset, joihin Ness pääsee mukaan alokasluokkaan. Sitten täytyy alkaa suunnitellakin jo seuraavan luokan starttia, kivaa!

Kesäloma vol 2

Kesäloman toinen pätkä ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Norjan reissu haudattiin odottelemaan parempia aikoja, kun heti loman alussa mä sairastuin flunssaan. Yöt teltassa tai autossa flunssaisena ei kuulostanut kauhean houkuttelevalta. Kiira-myrsky sekoitti pakkaa vielä lisää, kun ilmeisesti salamanisku halkaisi meidän pihasta vaahteran, joka kaatui juuri sopivasta sähköjohdon päälle ja jouduttiin olemaan kolme vuorokautta ilman sähköjä. Jonnekin teki kuitenkin mieli lähteä, joten päätettiin tyytyä kotimaan matkailuun ja ajeltiin Rukalle. Hotellissa yöpyessä flunssakaan ei haitannut, ja tehtiin rauhalliseen tahtiin päiväretkiä Rukalta käsin. Järkevän matkan päässä sijaitsee kolme kansallispuistoa, joten käytiin jokaisessa päiväretkellä. Unna ei päässyt reissuun mukaan, vaan jäi Dollan kanssa eläkeläiskerhoon Helsinkiin.

Eka reissu tehtiin Riisitunturiin, missä olikin ihanan avarat maisemat. Ness pääsi uimaan ”näköala-altaaseen” Riisitunturin päällä:

Lisäksi käytiin kiertämässä pieni Karhunkierros. Reitillä oli useampi riippusillan ylitys, jotka vähän pelottivat koiria. Nyyti varsinkin on aina ollut vähän varovainen korkealla, ja sen täytyi aina muutaman askelen välein pysähtyä kurkistamaan reunan ylitse koskiin, että vieläkö ollaan korkealla vai ei. Nessin ratkaisu kaikkiin jännittäviin tilanteisiin on mennä niistä vain lujempaa läpi, joten se kipitti ne aina läpi kauheaa kyytiä.

 

Korkealla mentiin. Ness piti aina sen oman turvallisuuden vuoksi laittaa hihnan päähän, kun sillä on enemmän vauhtia kuin järkeä ja ajoittain polut menivät tosi lähellä rotkojen reunoja. Ja kansallispuistoissa tietysti pitää muutenkin pitää koirat kytkettyinä – tätä me toteutettiin aina kun reitille sattui muita kulkijoita…

 

Karhunkierroksen lähtöpaikalla meitä tuli moikkaamaan paikallinen kissa, joka oli ihan hurjan hellyydenkipeä. Nyyti on ihan kauhea kissakyylä, ja sen ilme kyllä kirkastui kun nostin katin näytille:

Kolmas kansallispuisto oli tänä vuonna kansallispuistostatuksen saanut Hossa, joka oli kyllä tosi hieno paikka. Kierrettiin Julma-Ölkky, joka oli kyllä todella huikea erämaajärvi, jossa oli tosi jyrkät pudotukset. Reitille sattui myös metalliset kamalat ritiläkierreportaat, jossa koirat täytyi kantaa ylös.

 

Tuo Hossa vaikutti sen verran kivalta paikalta, että siellä voisi joskus käydä uudestaankin. Karhunkierroksella oli mun makuun ihan liikaa porukkaa, vaikka oltiin arkipäivänä liikenteessä. Varsinkin alkumatkasta tuntui että siellä käveltiin ihan jonossa ja nuotiopaikoilla oli paljon väkeä.

Nyyti täytti reissussa kahdeksan vuotta ja pääsi Kuusamon Mustiin ja Mirriin valitsemaan perinteisesti itselleen lahjan. Se oli taas ihan fiiliksissä leluhyllyllä, ja valitsi tietysti isoimman ja kalleimman lelun… Mutta miten on mahdollista että meidän pikku-Nypsi on jo kahdeksan vuotta?! Ihan hurjaa miten nopeasti aika menee. Mä varmaan hoen tätä samaa joka vuosi, mutta on se vaan niin outoa kun vuodet kiitää ihan täysillä.

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä illalla Kolilla, kun B ei ollut siellä ikinä käynyt. Käynti oli ihan vain 10 minuutin piipahdus Ukko-Kolin laella maisemia ihailemassa. Nyytistä tietty piti ottaa 8-vuotisposeeraus vaaran laella. Tosin synttäriposeerauksessa on näköjään horisonttikin ihan vinossa, mutta mitä pienistä. Mä raahasin uskollisesti järkkäriäkin mukana kaikki retket, mutta tuli kyllä tosi vähän napsittua kuvia. Kännykkäkamera on kyllä niin kätevä, ja yleensä aina helposti ja nopeasti saatavilla.

Syyskuu saapui, ja syksyiset säätkin. Eilen käytiin kamalassa kaatosateessa lenkillä ja ysiltä illalla on jo pimeää. Ankeaa. Mutta täytyy toivoa että olisi kaunis syksy ja hyvät lenkkisäät. Löysin nyt 4 v. asumisen jälkeen kilsan päästä meiltä aivan ihanan metsän. En tajua miten olen aina kävellyt siitä vaan ohi, kun nyt yhtäkkiä bongasin että siellä meneekin koko metsän täydeltä ihania polkuja! Sienessäkin on tullut jo käytyä useamman kerran ja ekat suppikset bongattu.

Unna on ollut lähiaikoina vähän väsyneempi, eikä ole oikein jaksanut pidempiä lenkkejä. Se ei vaikuta mitenkään kivuliaalta, mutta on vain ollut jotenkin yleisesti vähän voipuneempi ja jää vähän jälkeen muusta porukasta. Olen nyt jättänyt sitä kotiin huilailemaan pisimmiltä lenkeiltä. Täytyy tarkkailla ettei tule mitään uusia huolestuttavia oireita.

Syyskuussa on tiedossa piirinmestistoko, muutama kiva tokokoulutuspäivä ja pentuetapaaminen Nessin kanssa. Nyyti pääsee loppukuusta Myytin paimennuspäivään. Kivaa kun on kaikkea mukavaa tekemistä mitä odottaa!

Loppukevennyksenä vielä Unna – Hopeanuoli!

 

 

 

Kesäloma nro 1 takana

…ja tänään alkoi kesäloma numero 2! Huippua. Mulla on ollut pyrkimyksenä ainakin kerran kuukaudessa päivittää tänne meidän kuulumiset, mutta nyt heinäkuun loman aikana ei kyllä tehnyt mieli istahtaa läppärin ääreen, joten heinäkuun päivitys jäi tekemättä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Heinäkuussa lomailtiin kolme viikkoa, joista suurin osa ajasta oltiin merellä. Se oli kyllä aivan ihanaa, tehtiin päiväretkiä, parin yön reissuja ja pisimmillään oltiin kuusi yötä veneellä. Mä olin silloin vähän veneen hankkimista vastaan, mutta nyt merielämä vie kyllä mennessään. On se niin rentouttavaa! Ja meillä sattui vielä yhtä sadepäivää lukuun ottamatta ihan superhyvät säät; tuuletonta ja aurinkoista. Harvoin avomerellä näyttää tältä:

Kaikki koirat oli mukana vain yhdellä kahden yön meriretkellä, muuten ne olivat mun vanhemmilla Dollan seurana hoidossa. Varsinkin pidempinä ajopäivinä olin ihan tyytyväinen siihen että ne jätettiin hoitoon, olis niillä ollut vähän tylsää ja pissatusten yms. takia olisi täytynyt rantautuakin useammin. Lisäksi varsinkin Ness on kaikessa huimapäisyydessään vähän vahdittava. Nytkin meidän ”koirareissulla” se onnistui telomaan jalkaansa haavan, kun juoksi muualle katsoen johonkin lätäkköön, jossa kallionkulma tms. viilsi sen rannetta auki. Unnalle taas meinasi käydä huonosti Onaksen laiturilla, kun se liukastui ja kaatui kyljelleen siten, että sen takajalka jäi väännyksiin laiturin rakoon. Se näytti ihan kamalalta, mutta onneksi jalka säilyi ehjänä ja sain sen nopeasti nostettua jaloilleen. Nyyti onneksi säilyi täysin kommelluksitta, lisäksi se on nykyään veneen kannella tosi varovainen, kun viime kesänähän se liukastui kannella laiturille hypätessään.

Unna on nyt kasvaneessa ”fleecekerrasto”-turkissaan ihan supersuloinen. Se herättää kyllä tosi paljon huomiota ja ihmettelyjä rodusta – ja lähes poikkeuksetta kaikki luulevat sitä pennuksi. Yleensä malamuuttipennuksi tai pienikokoiseksi huskyksi. Kaikista hauskin hetki oli kotisatamassa, kun karski keski-ikäinen suomalaismies lakosi polvilleen Unnan edessä, ja hoki että ”mikä tää on, miten tää voi olla näin söpö?!” Siinä ne sitten hetken halailivat – Unna oli tietysti mielissään rapsutuksista!

Unna ja Nyyti päiväunilla Äggskärissa, molemmat löysivät mieluisat paikat:

Unna jaksoi myös täysin pirtsakkana kolmen tunnin ja n. 15 kilometrin Melkuttimien reissun. On se kyllä supermummo. Mukana oli myös Chico-”serkku”. Mä olen tainnut täällä aiemminkin hehkuttaa tuota Melkuttimien aluetta Lopella. Se on kyllä tosi hieno, ja en ole muualla eteläisessä Suomessa nähnyt niin kirkkaita järviä. Kannattaa käydä, jos etsii kivaa päiväretkikohdetta.

Nessin kanssa käytiin yhden yön visiitti Hartolassa Tending-leirillä, missä osallistuttiin molempina päivinä Oilin koulutukseen. Oli kyllä taas hyödyllistä, ja sain todella tarpeelliset pepulle potkimiset. Mä olen jäänyt junnaamaan treeneissä ihan paikoilleni. Tajusin itsekin, että joskus viime talvena Oilin treeneissä käsittelin ihan samoja asioita kuin nytkin. Joten nyt loppuu se samojen juttujen hinkkaaminen, mun täytyy vetää treenisuunnitelmiin laajempi skaala ja oikeasti alkaa etenemään. Osa syytä on kyllä sekin, että olen nyt maaliskuun jälkeen treenannut tosi paljon vähemmän kuin yleensä. Mikä on sinänsä tosi typerää, kun nyt on ulkokausi ja valoisat illat, eli parhaimmat mahdollisuudet treenaamiseen. Mutta nyt täytyy ryhdistäytyä – mulla on nuori ja terve koira, joka vielä vaikuttaa sopivan kivasti tokoon. Ja Nyytikin osasi tuon ikäisenä jo vaikka mitä…

Edellisen loman loppumisesta on vasta reilu viikko – ja nyt alkaa siis vielä viikon pätkä. Huippua. Suuntana on nyt meren sijasta Norja! Joten ensi päivityksessä on varmasti luvassa liuta Norjan maisemia, joissa poseeraavat Nyyti ja Ness. Unna jää nyt matkasta tälle reissulle, sillä ei itseasiassa ole edes passia, enkä halua hyydyttää meidän mummelia tunturiin.

Alla vielä muutama kesämuisto.

 

Tyttöjen kuulumisia

Meille kuuluu hyvää. Viikko enää kesäloman alkuun! Edellisen postauksen jälkeen ei ole ihmeitä tapahtunut. TOKO MM:t tuli ja meni, ja tuli vietettyä se viikonloppu niin tiiviisti live streamin ääressä, kuin vaan oli mahdollista. Heräsin aina sen verran aikaisin, että ehdin väsyttää koirat aamulla ennen kisojen käynnistymistä ja sitten maattiinkin loppupäivä sohvalla kisoja seuraten. Suomi voitti hienosti joukkue-MM -kultaa! Onnea! Yksilöfinaalissa palkintokorokkeelle nousivat MM2 Maarit ja Stjerne ja MM-3 Oili ja Nessin huikean hieno Zip-täti! Mun mielestä on niin mielettömän hienoa, että vaikka joukkuekokoonpano vaihtuu, niin silti Suomen taso on niin kova että lähivuodet on aina tullut mitaleja ja myös ne ensikertalaiset joukkueessa vetäisee niin kovia tuloksia, että niillä pääsee myös yksilömitaleille. Ihan huikeaa!

Treenattu ollaan säännöllisesti, ja myös Nyyti on ollut nyt hyvässä kunnossa ja on saanut treenata joka kerta kun olen kentälle mennyt. Välillä tuntuu ihan toivottomalta, kun ajattelee sitä järjetöntä työmäärää mikä Nessin kanssa on vielä edessä ennen kuin edes ollaan siellä EVL:ssä. Mutta hiljaa hyvä tulee ja on ihanaa seurata edistymistä. Noudon luovutukset on mennyt kivasti eteenpäin, samoin ruutu ja tunnari. Tunnarissa ollaan päästy jo siihen, että oma on vieraiden joukossa kevyesti peitettynä. Kiertoon otin vähän uuden lähestymistavan, saa nähdä miten se etenee. Mielentilassa ikävä kyllä näkyy miten ollaan tehty vauhtiliikkeitä nyt enemmän, mutta onneksi sen saa aika nopsaan muutettua taas hitusen alemmas rauhallisemmilla ja vähän ajattelua vaativilla treeneillä. Häiriötreenejä ollaan myös tehty nyt, Ness mielellään menisi vähän nihkeäksi maassa olevista leluista ja kapuloista, joten olen aina välillä levitellyt treenikassin tyhjäksi pitkin kenttää. Ja vitsi miten tää kesä on vaan niin huippu vuodenaika, kun treenaaminen on niin paljon vaivattomampaa. Talvisin aikaa menee niin paljon enemmän, kun täytyy aina ajella halleille. Meillä on onneksi parin kilsan säteellä tosi hyvät hiekka- ja nurmikentät.

Kuten kuvasta näkyy, Unnaa ei kyllä enää yhtään kiinnosta mikään treenaamiseen liittyvä. Sen ”treeni” on se, että päästän bortsujen treenin jälkeen kaikki tytöt kentälle ja heittelen niille muutaman kourallisen nameja pitkin kenttää. Se on Unnasta maailman paras juttu, ja samalla bortsuille tulee hyvät vastataivutukset perusasennolle.

Nessillä on taas ne silmänympärykset alkaneet kaljuuntumaan ja se on alkanut rapsuttelemaan. Tosi kurja juttu! Varsinkin kun ei oikein tiedä, että onko se nyt siitä sikaripunkista johtuvaa vai sittenkin jokin ruoka-ainejuttu tms. Tilasin sille nyt varmuuden vuoksi jonkun allergiaruoan, täytyy katsoa jos sillä olisi vastetta vointiin.

Mä tein pari viikkoa sitten uuden aluevaltauksen Nyytin ja Nessin lenkittämisessä, kun käytiin kolmeen pekkaan kunnon fillarilenkillä. Nyytin kanssa olen aikoinaan pyöräillyt tosi paljonkin, mutta selkäjuttujen alkaessa se jäi vähemmälle. Ness ei oo aiemmin tutustunut fillariin johtuen tyypin melkoisen vauhdikkaasta luonteesta, ja siitä että meidän kodin lähellä ei oikein ole reittejä jossa voisi turvallisesti pyöräillä koirat vapaana. Yksi viikonloppuaamu laitoin herätyksen soimaan jo ennen kuutta, jotta Södiksen ulkoilutiet olisi tyhjät, ja pakkasin pyörän ja tytöt autoon! Hyvin mahduttiin, ja vitsi että oli siistiä! Tätä täytyy jatkaa, saa sen verran ripeämmin tehtyä pitkän lenkin ja tytöt nauttivat kyllä tosi paljon kun päästiin menemään kunnon vauhtia. Kotiin palattua käytiin vielä palauttava kävely, jotta Unnakin pääsi aamulenkille.

 

Turkittomuudesta huolimatta Unna on ollut vähän väsynyt, kun nyt parina päivänä on ollut +20 astetta. Tietty se olisi vielä voipuneempi turkin kanssa, mutta täytyy varmaan alkaa vähän säästelemään sitä helteillä pidemmiltä lenkeiltä. Tai ainakin ettei tule peräkkäisinä päivinä mitään ihan megalenkkejä, jotta mummo ehtii palautuakin.

Kesäkuu on mennyt ihan hurjaa vauhtia, huomenna on jo heinäkuu! Viikon päästä alkaa kolmen viikon kesäloma. Ihan mahtavaa! Suunnitelmissa on ainakin muutama vähän pidempi merireissu – suuntana Hanko ja Örö. Heinäkuun loppupuolella käyn Nessin kasvattajan leirillä, ja muuten varmaan vaan ollaan ja nautitaan siitä ettei tarvitse olla töissä. Elokuussa meillä on vielä yksi viikon lomapätkä, jolloin suuntana on Norja. Norjaan Nyyti ja Ness pääsevät mukaan. Mä en malta odottaa, että pääsee ottamaan valokuvia sinne Norjan huikeisiin maisemiin.

Loppukevennyksenä vielä Nessin muotoilema kaukosäädin, joka ihme kyllä toimii vielä! B oli päättänyt yksi aamu kokeilla, osaisiko Ness olla jo yksinolot alakerrassa. Tuo aamu sattui vielä olemaan sellainen, että mulla oli normaalia pidempi työpäivä enkä ehtinyt törkeän aikaisen herätyksen vuoksi tekemään kunnon aamulenkkiä. Lopputulos ei ollut kovin hyvä, alakerrassa oli vähän lueskeltu sisustuslehtiä ja tehty pikku askarteluja. Nyt pikkutyyppi saa taas viettää aikaa yläkerrassa portin takana.

Unnan kesälook

 

Nyt ei mummoa hikoiluta! Ansu kävi sunnuntaina meillä ajelemassa Unnan turkin pois. Nyt edeltävästi kahtena päivänä on lämpötila kivunnut jo kahteenkymmeneen, ja ero lenkeillä jaksamisessa on kyllä valtava! Turkin kanssa jo +15 asteessakin reilun tunnin lenkeillä loppuvaiheessa on Unnalla alkanut olla askel aika raskasta ja se on jäänyt helposti jälkeen, eikä ole enää halunnut ravata. Turkin ajelun jälkeen se porskuttaa ihan pirteänä edellä. Eihän tuo look ole mitenkään rodunomainen tai kaunis, mutta pakko laittaa vanhuksen hyvinvointi omien ulkonäkömieltymysten edelle.

Oli kiva huomata, että karvan alta paljastui ikään nähden ihan hyvinvoivan näköinen kroppa! Selkälinja on pysynyt ja kokonaisuus on yllättävänkin jäntevä, vaikka lihakset on kyllä jo aika kuihtuneet. Onneksi se ei ole päässyt ikinä ylipainoiseksi ja sitä on aina liikutettu riittävästi. Ylimääräistä nahkaa sillä on kyllä ollut aina, se on varmaan saanut syntyessään pari numeroa liian ison nahan!

Tää alkukesän vihreys on niin huumaavaa! Kuvat on otettu eilen aamulla, kun lähdin yövuoron jälkeen aamukävelylle. Aurinkoisina päivinä tuntuu välillä kurjalta, kun koko kaunis päivä menee nukkuessa, mutta täytyy toivoa että sää jatkuisi yhtä kivana.

Käytin koirat eilen illalla uimassa ja pakko myöntyä siihen, että Nyytiä ei voi kyllä uittaa enää ollenkaan. Viime kesänä annoin sen lähinnä vain kastautua, nyt se sai uida muutaman minuutin ajan. Lopputulos oli 1,5 km kestänyt vammakävely! Heti uinnin jälkeen takaraajat olivat jäykät, ja hetken kävelyn jälkeen se alkoi pompottelemaan molempia takatassuja vuorotellen. Tosi kurjaa, mutta ei kyllä mikään yllättävä lopputulos, kun oireilu aikoinaan alkoi nimenomaan uimisen yhteydessä. Kyllä mä taas koko loppulenkin ajan soimasin itseäni siitä, että oli pakko olevinaan kokeilla että pystyisikö Nyyti uimaan edes vähän. Eipä näköjään pystynyt. Muuten Nyyti on nyt ollut 1,5 kk lähes täysin oireeton, ja viikko sitten fyssarilla selästä ei löytynyt mitään huomautettavaa.

 

 

Fyssarilla Nessillä sen sijaan oli taas vähän tokojumeja, täytyy muistaa nyt tehdä vastataivutuksia. Kiertoja olen yrittänyt tehdä molempiin suuntiin, mutta perusasennon aiheuttamat oikean kyljen kireydet saisi kyllä helposti vähennettyä kun tekisi tasapainoisesti toisellakin puolella.

 

SM:istä jäi kauhea hinku päästä uudestaan pian kisaamaan, mutta täytyy malttaa nyt rauhassa tehdä AVO kuntoon. Siellä on niin paljon asioita, jotka täytyy opettaa kunnolla ja jotka ovat tärkeitä pohjia ylemmissä luokissa. SM:ien jälkeen ollaan nyt paneuduttu ruutuun, liikkeestä seisomiseen, vauhdista pysähtymiseen (eli ruudun stoppiin), kiertoon ja noudon palasiin. Tajusin just, että noutokapulan heittämistä ei ole enää EVL:ssä ollenkaan, kun hyppynouto jäi pois. Mutta ne kapulan luovutukset on jostain syystä ollut Nessille vaikeita, ja haluan että lopputulos on hyvä, eli täytyy kyllä paneutua taas asiaan.

Viimeistä työyötä viedään, enää muutama tunti ja pääsee taas kesäaamuun maaseudulle kävelemään – ja tietysti nukkumaan! Ihan huippua!

Ensi kertaan!

Ihana kevät

Vihdoinkin se on täällä – alkukesän hohtava vihreys ja lämpimämmät säät. Melkein koko toukokuu ehtikin mennä ilman blogipäivityksiä. Lomailin muutaman viikon huhti-toukokuun vaihteessa. Pidin talvilomani vasta nyt keväällä, ja ikävä kyllä tänä vuonna säätkin oli sen mukaiset… Yöpakkasia, räntää, lunta ja rakeita tuli vielä vappunakin. Ällöä! Kunpa tuo sää olisi ollut silloin loppuvuodesta, kun jouluksikin odotti valkoista maata! Vappuviikonlopuksi ajelin Nyytin ja Nessin kanssa valmennusrenkaan kevätleirille Partaharjulle hakemaan vähän treenimotivaatiota. Mun treenitauko huhtikuun alussa venähtikin vähän pidemmäksi, ja tuli treenattua normaalia hyvin paljon vähemmän. Leiriltä sai taas sitä kaivattua kipinää treenaamiseen, ja oli kiva nähdä tuttuja. Partaharjulta jatkoin vielä muutamaksi päiväksi Pohjois-Karjalaan moikkaamaan sukulaisia ja mökkeilemään. Unna jäi kotiin pitämään taloa pystyssä Bobin seurana.

Unna on ollut hampaanpoistojen jälkeen ihan superpirtsakka. Nyt kun kelit vihdoin lämpeni, niin on askellus taas muuttunut verkkaisemmaksi ja sillä on selkeästi kuuma. Täytyy varata sille aika trimmaukseen. Viime kesänä se saikin pitää tukkansa, kun sillä oli tosi massiivi karvanlähtö alkukesästä. Tuntuu kurjalta jättää se pidemmiltä lenkeiltä pois ihan vain kuumuuden vuoksi, kun ongelman saa hoidettua helposti pois ajamalla karvan.

Nyyti on nyt ollut taas parempi. Tuo sen oireilu on kyllä tosi fluktuoiva, enkä ole edelleenkään saanut kiinni siitä laukaisevasta tekijästä. Nyytin lailla oireilevia bordercollieita on kuulemma jonkin verran myös Keski-Euroopassa, eli jokin ”juttu” se on, mutta kukaan ei taida tietää mistä oikeasti on kyse. Ehkä se selviää vuosien saatossa.

Viime viikolla käytiin kehätreeneissä ja Nyytikin pääsi Nessin setin jälkeen treenaamaan. Se oli niin polleana! Sen kanssa on kyllä niin ihana tehdä, vaikka liikkeet alkaa olla kyllä jo vähän ruostuneet ja sillä on tullut vähän omia vallattomuuksia mukaan. Mä olen monesti harmitellut että nuo uudet säännöt tulivat, Nyytin kanssa olisi voinut muuten käydä silloin tällöin jonkun satunnaisen kokeen. Uusien liikkeiden opettamiseen en enää halua lähteä, varsinkin kun se on pelkkää juoksuttamista, enkä halua ottaa sitä riskiä että Nyytin vointi menisi huonommaksi.

Tulevana viikonloppuna on Ojangossa TOKO SM:t! Huippua, Nessin juoksu ei ole vieläkään alkanut ja mä todella toivon että se ei nyt tässä muutaman jäljellä olevan päivän aikana alakaan. Kisaan Nessin kanssa alokkaassa HSKH:n joukkueessa. Edeltävästi meillä on ollut vähän vaihtelevia treenejä, täytyy nyt toivoa että koe menisi hyvin. Siitä lisää ensi kerralla. :)

 

Tikusta asiaa

Pääsiäinen tuli ja meni, ja omalta osaltani se kului vähän tylsästi töiden merkeissä. Kun tekee kolmivuorotyötä ja työpaikka on auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä, nuo juhlapyhät usein hujahtavat ohi ihan vain itselle normaalina arkena ilman sen kummempia vapaita tai juhlallisuuksia. Mutta nyt juuri vietän tokavikaa vuoroa töissä ennen loman alkua! Hurraa! Kaksi viikkoa vapautta edessä, ihanaa. Viimeksi lomailin viime vuoden elokuussa, joten nyt on koko kevättalven tuntunut jo siltä että pieni tauko tekisi kyllä hyvää.

Lusin juuri viimeistä yövuoroa ja kerrankin on sen verran hiljaista, että täytyi keksiä vähän väkisin jotain tekemistä. Kirjoittaminen yleensä pitää sen verran pirteänä ettei ala väsyttämään, joten täytyy nyt keksiä vähän tikusta asiaa, kun eipä meille kuulu kuin ihan tavallista mukavaa arkea.

Nyyti on nyt lähipäivinä ollut paljon parempi ja tuntui taas siltä että kivi vierähti sydämeltä. Kunnes se taas seuraavan oire-rumban alkaessa vierähtää sinne takaisin, mutta nyt ei murehdita sitä. Se pääsi tänään pitkästä aikaa tekemään pienen kevyen treeninkin, ja nautti kyllä ihan suunnattomasti! Kunpa se ymmärtäisi, että ei pääse enää treenaamaan samalla tavalla ja yhtä usein kuin aiemmin ihan sen oman edun vuoksi. Täytyisi aktivoitua taas jäljestämään, kun se on sen verran kroppaystävällisempää kuin toko, ja Nyyti tykkääkin siitä ihan hurjan paljon.

Ness valittiin HSKH:n joukkueeseen TOKO SM:iin. Kivaa! Tosin nyt mä jännittelen että ehtiikö sen juoksu alta pois. Luulin jo sen alkaneen, kun se alkoi merkkailla paljon ja lattioilla oli veritippoja, mutta sepäs olikin Nyyti. Viime viikkokin meni vielä treenivapaalla, mutta nyt täytyy kyllä taas ryhdistäytyä ja alkaa treenaamaan ihan ajatuksen kanssa. Tänään on kevään ekat kehätreenit ja sinne SM:iinkin on enää kuukausi. Ilmoitin Nessin myös nuorten koirien tokoringin pääsykokeeseen joka on ensi viikolla. Nessin synttärikaima Raitokin hakee mukaan, olispa hauskaa jos kaverukset pääsisivät sinne!


Tytöt esittelevät mun lempparipantoja Ebba & Albukselta. Nessillä on päärynöitä ja Nyytillä söpöjä pikkupöllöjä! Mulla on kauhea panta- ja hihnahulluus ollut jo pitkään, mun koirien varusteilla varustaisi varmaan sata koiraa… Niitä on niin hauska ostella, ja täytyyhän sitä olla valinnanvaraa fiiliksen mukaan. ;)

Unna on edelleen ihan liekeissä. Käsittämätön tyyppi. Se veti eilen illalla kauheat kiepit kun treenasin bortsut. Sen iltaruoka oli vähän myöhässä, ja kun se näki auton ikkunasta että nuoremmat sai nameja, se mekkaloi suu vaahdossa koko treenien ajan! Jäähkälenkillä se ei suostunut irtoamaan namitaskulta minnekään. Tuntuu että mitä enemmän tulee ikää, sen fanaattisemmin se suhtautuu ruokailuun. Alla todistusaineistoa sen pirteydestä, 12 km lenkin viimeiset metrit ennen autolle tuloa, ja mummokoira porskuttaa letkan ekana häntä tötteröllä. Ihan huippua! Tuntuu ihan oudolta miten vaisu se olikaan koko viime vuoden, mutta eiköhän se borrelioosi selitä oireet aika pitkälti.

Lueskelin äsken mitä meille on kuulunut vuosi sitten huhtikuussa. Olen näköjään napannut vuosi sitten ihan samanlaisen kännykkäräpsyn kuin eilen lenkin päätteeksi:

Huhtikuu 2016:

Huhtikuu 2017:

Ensi kertaan!

 

Vihreää!

Nyt se on täällä: ihana kevät! Lähes kaikki lumet ovat sulaneet ja ei tarvitse enää liukastella lenkkipoluilla. Se pehmeän polun fiilis jalkojen alla on aina yhtä mahtavan tuntuista. Eikä tarvitse hysteerisenä pelätä koirien liukastumisiakaan. Ja nyt ei enää valokaan sanele, milloin täytyy kiiruhtaa lenkille. Ihan huippua!

Musta tuntuu että tää blogi on viimeiset 1,5 vuotta ollut yksi sairaskertomus. Joten en aio nyt käyttää aikaani taas kurjuudessa rypemiseen, joten tiivistetysti: Nyyti on ollut taas huonompi, viime viikolla suorastaan karsean huonosti liikkuva. Yhdeltä aamulenkiltä meinasin joutua kantamaan sen kotiin, kun tuntui että takaosa ei ole ollenkaan mukana. Nyt ollaan taas muutama päivä oltu parempia. Tää on yhtä aallokossa menoa ollut taas koko talvi. Kipulääkitys sillä menee koko ajan, mutta siitä huolimatta välillä on näitä huonompia hetkiä. Liikunta tai sen määrä ja laatu ei tunnu korreloivan oireilun kanssa mitenkään, joten sitten kun se on parempi, niin se on saanut olla pitkilläkin lenkeillä mukana. Ainoa vaan, että se oire saattaa välillä alkaa ihan yhtäkkiä kesken lenkin, joten sitten ei auta kun kävellä takaisin kotiin. No eipä tämä nyt kauhean lyhyesti tullut, mutta tulipahan vuodatettua.

Pikku-Nessiäinen kävi 1-vuotisrokotuksilla ja sai samalla ab-tipat korvatulehdukseen. Tuli taas sellainen hyvä koiranomistaja -fiilis, kun en ollut huomannut että toisella on ihan punoittavat korvat. Olin kyllä kiinnittänyt huomiota siihen että se oli vähän rapsutellut niitä, mutta oletin että sikaripunkkikierros vol. 3 on alkamassa. Eipäs ollutkaan, ja nyt kun kuuri on ohi niin rapsuttelukin lakkasi. Ness painoi 14,6 kg, eli tismalleen saman verran kun nuo kaksi vanhempaakin. Tosin vankistuuhan se tuosta vielä iän myötä, nyt se on vielä kapea luikku.

Me ollaan pidetty kokeen jälkeen vähän treenitaukoa, viime viikolla ei treenattu kertaakaan. Välillä tekee hyvää vähän huilata ja rentoutua vain pitkien lenkkien parissa. Tänään tosin oli pakko käydä korkkaamassa ulkokenttäkausi, tuli niin kova hinku päästä vähän tokoilemaan. Kohta alan tekemään vähän suunnitelmia tulevaisuudelle, eli täytyy ryhtyä tekemään enemmän avoimen luokan juttuja. Täysin kesken on vielä kierto ja liikkeestä seisominen. Ruutua ollaan tehty lelulle tai targetille, eli kohta täytyy alkaa ottaa mukaan paikkatreenit ja loppuosa, ts. kaukana minusta maahanmeno. Kiertoa oon tehnyt nyt ainakin kolmella eri tavalla tässä vuoden aikana, nyt täytyy päättää että millä tyylillä sen oikeasti haluan opettaa. Noudon loppuosan tekniikassa on hirveästi hommaa, se on jostain syystä ollut Nessille vaikea, jonka vuoksi se vähän yliyrittää. Mutta onneksi ei ole kiire minnekään! Olen muutenkin päättänyt treenata Nessiä vähän maltillisemmin, talven ajan ollaan käyty vain noin 2-3 kertaa viikossa treenaamassa. Vaikka Nyytin ”rikkoutuminen” ei välttämättä liity treenaamiseen tai treenimääriin, niin toko on kyllä varmasti yksi eniten kroppaa kuormittavista lajeista bortsun kaltaiselle liikkujalle. Räjähtävät lähdöt, nopeat pysähdykset, staattinen toispuoleisuus ja samaan suuntaan tapahtuvat kierrot altistavat kyllä vaikka mille vammoille ja jumeille. Mutta eipä siinä auta kuin tasapainoilla järkevän treenaamisen, hyvän peruskunnon, säännöllisen huollon ja hyvien lämmittelyjen ja jäähdyttelyjen kanssa. Ja silti voi käydä niin kurjasti kuin mulle kävi Nyytin kanssa.

Unna porskuttaa edelleen vähän turhankin pirteänä. Maaliskuun alussa kirjoittelin tännekin kun makasin flunssassa kotona. Lähdin seuraavana päivänä käyttämän koiria taas tuossa pellolla – ja eiköhän tuo mummeli päättänyt lähteä peurajahtiin! Aargh! 2,5 tuntia siinä meni, kun mä etsin sitä pitkin poikin metsiä ja peltoja flunssan kourissa. Mikään ei ole niin raskasta kuin riistaviettinen koira! Aina ajoittain leikittelen ajatuksella uudesta lapinkoirasta, mutta joka kerta kun jotain tällaista tapahtuu, hautaan ne haaveet jonnekin todella syvälle. En usko olevani mikään maailman onnettomin opettamaan koirille erilaisia asioita, mutta tuo riistavietin taltuttaminen on jotain täysin mahdotonta. Nyt Unna on siis ollut taas aika tarkkaan hihnan päässä. Kertaalleen se ehti tuon pitkän reissun jälkeen kadota pihastakin 1,5 tunniksi, joten nyt pihapissatuksetkin hoidetaan valvonnan alaisena. Meillä olikin tosi pitkä seesteinen tauko tuon karkailun suhteen, viime reissuista on jo toista vuotta. Mutta se kertoo kyllä siitä, että Unnan yleisvointi on taas viime vuoden borrelioosin, välikorvatulehduksen ja hammasremontin jäljiltä taas hyvä. Joten ei auta kuin iloita pirteästä vanhuksesta!

Unna köyhtyi siis muutama viikko sitten taas neljä hammasta. Saldo taitaa nyt olla yhteensä seitsemän poistettua legoa. Vein sen hammastarkastukseen, kun kiinnitettiin huomiota siihen, että se aina ruokailun jälkeen oli vähän levoton ja läähätteli. Tarkastuksessa alaleuassa huomattiin yksi hieman rivistä ulkona roikkuva poskihammas, joka päätettiin poistaa. Oli aika järkytys, kun leikkauspäivänä suun röntgenkuvassa lääkäri huomasi yhteensä neljä juurista murtunutta hammasta. Ei auttanut kuin poistaa ne. Murtumien syynä oli todennäköisesti ydinluut, joita mä annan välillä noille ajanvietteeksi jyrsittäväksi. Unna on aina ollut tosi ahne, ja on kalunnut luita sen verran kovalla voimalla, että hampaat ovat murtuneet. Sairasta! Nyt loppui tässä taloudessa ydinluiden syöminen. Kuinkahan paljon suusta kipeitä koiria onkaan, kun Unnankin oireet oli tosi lievät? Ja kun tietää kuinka ilkeältä hammassärky voi tuntua! Noi murtumat on tullut kahden vuoden aikana, koska silloin viimeksi Unnalta poistettiin yksi poskihammas hammasjuuripaiseen vuoksi. Toivottavasti se ei ole ollut kauhean kipeä tuona aikana…


Metsästäjä väijyy potentiaalisia saaliita…


Mun varjo, aina lähellä ja aina tarkkana! Nyyti <3


Tekstiilikaksoset

Ness tuhoaa luontoa. Se osaa tuhota kyllä muutakin kun ”vain” luontoa…


Kyllä se ikä alkaa näkyä jo Unnan nassussa, vaikka se liikkuukin vielä pitkällä hienolla askeleella.

Koko jengi:

Ja Ness osaa kyllä tuon poseeraamisen jalon taidon:

Täytyy vielä hehkuttaa jälkikasvun hienoja saavutuksia. Unnan Myrtti-tytär tokoili Tiinan kanssa hienosti tittelin TK1! Neo Nyytinpojasta tuli maaliskuussa EE TVA ja Neon Finn-veljestä FI & SE AVA! Onnea taitaville!

Suloinen Myrtti, eli TK1 Vehkaliinan Suomyrtti. Kuva: Tiina Pesonen

Neo, FI & EE & SE TVA, FI VPVA Myytin Fiksu ja Kypsä. Kuva: Anna-Leena Väätänen

Finn, eli FI & SE AVA Myytin Valonkantaja. Kuva: Isabelle Orenius-Emanuelsson

Laiskamadot

Kun kevätflunssa iskee, ei auta kuin levätä. Viimeksi aika tarkalleen vuosi sitten makasin viikon flunssan kourissa, silloin petiä lämmitti pieni Nessu.

Nyt nuo molemmat rotjakkeet on viettänyt tiiviisti aikaa sohvan jalkopäässä. Enpä ole aikoihin viettänyt näin paljon aikaa sohvalla. Netflixin, kirjan ja iPadin kanssa on sairastaminen tuntunut jotenkin siedettävältä, samoin se että on antanut itselleen luvan ihan vain olla. Ajoittain varsinkin noiden bortsujen kanssa on sellainen krooninen huono omatunto. Uskon kyllä niiden viettävän ihan onnellista ja riittävän aktiivista elämää, mutta aina jos muutamana päivänä peräkkäin lenkit jää lyhyemmiksi ja treenit väliin, niin sitä vähän soimaa itseään huonoksi koiranomistajaksi.

Mutta kiltisti nuo välillä niin rasittavan energiset tyypit on nyt viettänyt aikaansa nukkuen. Ja tietty ylimääräinen sisällä häslääminen on muutenkin kiellettyä. Eilen oli aivan ihana auringonpaiste, enkä malttanut olla menemättä vähäksi aikaa tuohon pelloille siitä nauttimaan. Tää on todellista maalla asumisen ihanuutta, voi mennä niissä kaikista karseimman näköisissä kotiverkkareissa ja kulahtaneimmassa toppatakissa suoraan ovesta ulos ilman että kukaan näkee. Ja hihnan varmuuden vuoksi mukaansa tarvitsee ainoastaan toista nuoruuttaan elävä Unna, joka on nyt uudessa kukoistuksessaan muistanut taas sorkkaeläinten jahtaamisen lumon. Viime viikolla onnistuin jo kadottamaan kuuron vanhusraukan tuonne Kulloon metsään kymmeneksi minuutiksi, kun se lähti ajamaan jotain jälkeä enkä huomannut koko juttua. Luulin että se taapertaa kiltisti siinä mun kintereillä… Onneksi nuo mustavalkoiset älyn jättiläiset suhtautuvat kaikkiin mun antamiin tehtäviin äärimmäisellä vakavuudella ja kävivät hakemassa mummon puskista takaisin laumaan.

”Missähän ne mun peurat menee?”

Ja voi mun Nyyti – taas jälleen kerran. Se on liikkunut ihan todella huonosti ja oire on nyt aiempaa yleisempää; muutama viikko sitten se ”vammakäveli” heti aamulla kotona huonosti. Eli ilman istumista, kylmälle altistumista, psyykkistä jännittyneisyyttä tai muuta tuollaista joka välillä tuntuu vaikuttavan oireiluun. Joten nyt syödään taas Gabapentiniä, joka kyllä on selkeästi auttanut. Onneksi, koska muuten olisi vielä toivottomampi olo. Saa nähdä väheneekö oireilu kesän lämpimien kelien myötä. Viime vuonna meillä oli oireetonta aikaa huhtikuusta syyskuuhun, jospa me saataisiin taas yhtä pitkä hyvä kausi.

Nessiäisen kanssa oltiin viikko sitten Oilin tarkkojen silmien alla kera Suomessa asuvien pentuesisarusten. Saatiin hyviä vinkkejä taas jatkoa varten, nyt työn alla olivat noudon luovutukset, kierto ja seuruun juoksuosuus. Tietty pohdittiin myös sitä mielentilaa. Olen nyt jättänyt lelua vähemmälle ja Nessissä näkyy kyllä tietynlainen odotus ja turhautuminenkin, kun sitä palloa ei tulekaan niin helposti. Mutta treenit jatkuu!

Alla harvinainen kuva, Ness pysähtyi ihan itse ilman mitään käskyä paikoilleen! Ainakin kahdeksi sekunniksi! Se siis yleensä juoksee kuin viitapiru pitkin noita peltoja jokseenkin tauotta…

Kas näin…

Jos muiden koirien väijyminen kielletään, niin suuhun täytyy äkkiä napata jotain. Ja sitten joutuu leikkimään ihan ypöyksin, kuinka kurjaa! Ja välillä vielä keppileikitkin kielletään vaarallisena touhuna, kyllä elämä on kovaa ja maailma välillä niin epäoikeudenmukainen paikka pienelle viattomalle koiralapselle!

Ihmisen parhaat ystävät

237

Viime viikolla oli ystävänpäivä, ja mikäs se parempaa kuin napata nuo ihmisen parhaat ystävät mukaan ja lähteä kameran kera lenkille. Ness tuli meille juuri vuosi sitten ystävänpäiväviikonloppuna. Ja on kyllä kiva huomata, miten nuo koiratkin vaikuttavat olevan omalla koiramaisella tavallaan ystäviä keskenään. Nyt kun Unna on ollut tosi paljon pirteämpi, on sekin ajoittain innostunut juoksemaan bortsujen kanssa. Se on suorastaan koomisen näköinen, kun se omalla – jo vanhusmaisella – tyylillään yrittää lyllertää noiden pitkäkinttujen vauhdissa. Nyyti ja Ness ovat nyt ”löytäneet toisensa” ja alkaneet harrastaa karseaa kilpajuoksemista. Ne menee niin järjettömän lujaa, että olen nyt kieltänyt koko touhun. Ihan vain jo sen vuoksi, ettei nyt tapahdu mitään tapaturmaa liukkaiden kelien vuoksi ja Ness menee ihan tiloihin, kun se alkaa kytätä että lähtisikö Nyyti kaahailemaan sen kanssa.

212
219
187

191

Unna on tosiaan ollut ihan superkivassa kunnossa nyt, viime viikonloppunakin käveltiin Anna-Leenan kanssa kymppi reilun parin tunnin aikana ja niin se mummokoirakin jaksoi vaan porskuttaa mukana. Ihan huippua, ihan kuin se olisi nuorentunut muutaman vuoden tuon ab-kuurin jälkeen! <3

167 197

Nyyti on ollut nyt taas lähiviikkoina huonompi, en kyllä tajua miten se oire tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä. Ajoittain se oireilee yht´äkkiä kesken lenkin, kun taas toisinaan se saattaa oireilla nykyään kotonakin. En edelleenkään saa kiinni siitä, mikä sen laukaisee. Tosi kurjaa. Tuntuu että 1-2 viikon välein on aina muutama vähän huonompi päivä. Näillä mennään.

180 181

Nyt on ollut paljon mielettömän kauniita ja kuulaita, keväältä tuntuvia iltoja. On ollut ihana kävellä pitkiä lenkkejä, kun aurinko on paistanut ja kaikkialla on niin mielettömän kaunista. Alla muutamat kännykkäräpsyt meidän kotilenkkimaisemista.

img_3658 img_3652

Otin ihan valtavan määrän taas valokuvia, sattui niin kiva valo. Alla siis kuvakavalkadia ystävänpäivän tienoilta.

 

 

Kuvia! Paljon!

21012017-255

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, niin Unna on toipunut hienosti! Se on ollut tosi pirtsakkana. Se on todennäköisesti oireillut korvaansa jo pidempään, koska se on ollut jo joulusta lähtien vähän vaisu. Annoin sille silloin Rimadylia ja pidin levossa, mutta ei se oikeastaan tuonut kauheasti eroa esiin.  Ja kun mitään selkeää oiretta ennen viime lauantaita ollut, niin en oikein osannut epäilläkään että se olisi sairastunut. Näin jälkikäteen on kyllä helppo laskea yksi yhteen. Nyt se on ollut siis taas aiempaa pirteämpi ja ravaa lenkit pitkällä hyvällä askeleella. Huojentavaa!

Käytin kaikki tytöt toissapäivänä hierojalla, ja Unna ei onneksi ollut viikonlopun kaatuilusta jumissa. Se oli itseasiassa ainoa noista jolla ei ollut jumeja, bortsut tosin on tuon hasardin liikkumistapansa vuoksi vähän alttiimpiakin jumiutumaan. Nyyti oli vähän kauttaaltaan kireä, lisäksi sillä oli ne sisäreidet taas juntturassa. Nessillä oli iliopsoakset jumissa, joka johtuu nyt kyllä varmaan treeneistä ja perusasennon ”orava-asennosta”, kun olen korjannut sitä ryhdikkäämmäksi. Lisäksi se tykkää hurjasti pomppia takajaloillaan kun sitä kehuu, joten sekin voi varmasti vaikuttaa.

21012017-076

Nessin luustokuvaustuloksetkin tulivat: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä VA0, LTV1. Tuosta LTV:sta olen kuullut nyt vähän kahdensuuntaista juttua, voi aiheuttaa oireita tai olla aiheuttamatta. Nyytin selkäkatastrofin jälkeen musta tuntuu että mikään ei enää hetkauta; hoidetaan sitten aikanaan jos tulee jotain hoidettavaa. Ja olen kyllä aina ollut sitä mieltä että aktiivisesti harrastavat koirat tulee huoltaa ammattilaisen toimesta säännöllisesti, joten jos oireita tulee niin toivottavasti ne ns. saadaan kiinni ajoissa, että osaa sitten itsekin himmata vähän treenaamisen suhteen. Ja tottakai muutokset ja epäpuhtaudet liikkumisessa näkee itsekin. Mutta tällä hetkellä on huojentunut ja iloinen olo, luokittelen siis tuosta jakautuneesta ristiluun harjanteesta huolimatta Nessin ihan terveeksi koiraksi. :)

21012017-105

Nyytikin on voinut nyt hyvin ja aloitin Gabapentinin laskemisen tänään. Sitä ei saa lopettaa seinään, vaan annos tulee laskea hissukseen alas. Täytyy toivoa että pärjätään nyt jatkossakin ilman lääkityksiä! Tänään alkoi tämän kauden maajoukkuekarsinnat, ja taas tuli hetkellisesti aamulla sellainen haikea olo – olisipa ollut hienoa olla mukana! Mutta pääasia on että mulla edelleen on Nypsi, jonka kanssa voi puuhastella kaikkea ihan ilman tavoitteitakin.

Alla hurja määrä kuvia tältä aamulta.

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

…toivottavasti! Nimittäin nyt on sen verran kiva tilanne kaikkien koirien suhteen, että en kaipaa mitään uusia kujeita tälle alkaneelle vuodelle. Syksy meni ihan hurjan nopeasti, tein paljon töitä ja treenailin koirien kanssa sen mitä ehdin. Mutta on tuo loppuvuosi lumettomana kyllä todella synkkä aika, kun ulkona on vain pimeää ja kuraista. Muutama viikko sitten oli kamalan jäistäkin, mistä sekä Unna että Nyyti molemmat menivät ihan jumiin. Unna liukastui ja kaatui kahdesti, ja oli sen jälkeen selkeästi jäykkä ja vähän haluton liikkumaan. Rimadyl-kuuri helpotti, mutta on se kyllä oikeasti jo vanhan koiran oloinen. Nyyti taas oli todennäköisesti venäyttänyt vanhasta vammasta kärsivän oikean takajalkansa, kun se alkoi liikkumaan tosi huonosti ja seisoikin vähän selkä köyryssä. Konsultoin jo hädissäni taas Nyytin lääkäriä, jonka ohjeesta aloitettiin taas Gabapentin. Fyssarilla joulun alla selkä onneksi oli ihan moitteeton, mutta se aristeli sitä takajalkaansa. Nyt onneksi Nyyti on liikkunut jo ihan normaalisti, ja puran taas Gabapentinin alas.

Nyytin joulu alkoi fyssarin käsittelyssä

Nyytin joulu alkoi fyssarin käsittelyssä

Jouluna meillä oli Nyytin poika Neo hoidossa, joka on kyllä ihan jättiversio äidistään. <3

Jouluaaton lenkkiseurue. Sää ei ollut kovin jouluinen, kun satoi ja tuuli navakasti...

Jouluaaton lenkkiseurue. Sää ei ollut kovin jouluinen, kun satoi ja tuuli navakasti…

Ojangon perinteinen joulukuusi lenkkitien varressa

Ojangon perinteinen joulukuusi lenkkitien varressa

Kolmen bc:n kopla asettumassa yöunille

Kolmen bc:n kopla asettumassa yöunille

Meidän pikkupentunenkin täytti 20.12. yksi vuotta! Ness on kyllä niin mainio ja hauska tyyppi, en osaisi enää kuvitellakaan meidän laumaa ilman sitä. Se on jotenkin tosi hellyyttävä ja rakastettava tyyppi, ja perusluonteeltaan hyvinkin järkevä. Treeneissä sillä on tosi kivasti draivia, vauhtia ja kontaktihakuisuutta.

Yksivuotias Ness

Yksivuotias Ness

Nessillä on taas ärhäkämpi tuo sikaripunkki, ja se on taas vähän rapsutellut itseään. Kuulemma sen rauhoittumiseen voi mennä pitkäkin aika, mutta on nuo sen silmän ympärykset vähän kurjan näköiset. Ja kun ne syksyllä jo hetkellisesti oli menossa parempaan suuntaan. Kuvautan varmaan lähiviikkoina sen luuston, ja samalla iholta otetaan näyte diagnoosin varmistamiseksi.

Rimma, Roima, Puuma, Ness, Nyyti, Unna, Ken, Åke ja Ylva

Rimma, Roima, Puuma, Ness, Nyyti, Unna, Ken, Åke ja Ylva

Uutta vuotta juhlistettiin eilen treeneillä ja pitkällä metsälenkillä yllä olevan joukon voimin.

Uudelle vuodelle en aio tehdä lupauksia tai sen suurempia tavoitteita, täytyy toivoa että ensi vuottakin vaihdetaan tämän saman porukan voimin. <3