Mä kuvitelmissani naputtelin opintovapaani alkaessa opinnäytetyötä ja koulutehtäviä punaisessa tuvassamme nietosten keskellä, talvisen lumimyrskyn viuhuessa ikkunoiden takana ja takan rätistessä kotoisasti. No, tuuli on viuhunnut myrskylukemissa viikoittain, mutta lunta ei sitten ikinä tullut. Vettäkin on satanut ihan riittävästi, ihan sen verran että lenkeille olisi tarvinnut välillä kahluusaappaita. Nyt kun lumen tulon suhteen on jo luovuttanut ja alkanut nauttia keväisistä päivistä ja valoisista illoista, niin ehkä se talvi tulee sitten maaliskuussa ja jatkuu jonnekin juhannukselle. Joten kerran ei talvi tullut ajallaan, niin ei tarvitse tulla enää ollenkaan. Mutta on kyllä ollut outoa, kun se odotettu ihana pakkaslumi ja talven kauneus ei tullutkaan. Vähän kurjaa, mutta koska aina kaikesta täytyy miettiä positiivisiakin puolia, niin eipähän ole tarvinnut väistellä lenkkireittejä valtaavia hiihtäjiä, eikä liukastella jäällä tai tarpoa sohjossa. Nyt on ollut itseasiassa tosi hyvä lenkkeillä (silloin kun ei siis ole myrskynnyt ja satanut kaatamalla…), kun on päässyt kulkemaan metsissä ja poluilla täysin esteettä.

Ihan äkkiseltään ei kyllä noista kuvista uskoisi, että ne on otettu 20.2. Viime vuonna samaan aikaan oli ihan valtava määrä lunta:

Mutta on kyllä ollut ihanaa olla opintovapaalla. Tosi äkkiä tottui siihen ettei tarvitse mennä töihin, ja nyt sitä on jo ihan oloneuvoksena ja ajatukset muissa jutuissa, että töihin meneminen tuntuu hurjan kaukaiselta. Silti on kyllä riittänyt tekemistä ja päivät vilistää kovaa kyytiä. Täytyisi varmaan alkaa lottoamaan, koska tällainen palkkatyötön elämä on aika mukavaa. Ollaan treenattu ahkerasti vaihtelevalla menestyksellä ja vasteella, mutta meininki on pysynyt onneksi paineettomana ja fiilis kivana. Nyt meillä on viikonloppuna edessä Nessin kanssa Seinäjoen reissu, kun edessä on kauden eka valintakoe. Vähän meinaa pitkästä aikaa ajatus kisaamisesta jännittää, olisi ollut tosi kiva saada tammikuulle koepaikka, mutta ne on ollut kiven alla. Viimeksi ollaan oltu kehässä marraskuun alussa, joten joku tsekkaus olisi ollut kyllä tarpeen. Nyt on vähän sellainen olo, että mitä tahansa voi sattua. Ja niinhän se näiden eläinten kanssa aina on, mitä tahansa oikeastaan voi oikeastikin sattua! Mutta pääasia on, että on terve ja iloinen koira, kenen kanssa pääsee osallistumaan.

Nyyti on onneksi ollut koko talven hyvävointinen, eikä olla tarvittu kipulääkkeitä. Se on onneksi ikäisekseen kuitenkin yllättävänkin hyväkuntoinen, eikä siitä äkkiseltään arvaisi sen olevan jo yli 10-vuotias. Nyytin Myy-emä on virkeä lähes 16-vuotias rouva, joten täytyy toivoa että pitkän iän salaisuus olisi periytynyt tyttärellekin. Vuosi sitten tehty sterkkaaminen on tehnyt Nyytille hyvää, siitä on tullut rennompi ja iloisempi, ja se jopa osallistuu kaverikoirien leikkeihin. Aiemmin sitä ei oikeastaan millään lailla kiinnostanut muiden leikit, nyt se on spurttaillut pelloilla kyyläilemässä kavereita. Nessin kohdalla en ole huomannut steriloinnin aiheuttaman yhtään mitään muutosta mihinkään, se on oma hassu itsensä mitä on aina ollutkin. Senhän mielestä muiden koirien kanssa juokseminen on siisteintä ikinä. Tytöt on myös kotona leikkisämpiä, ne painiskelevat usein lattialla toisiaan pureskellen. Niillä on kyllä onneksi tosi hyvä suhde keskenään, ja ne selvästi nauttivat toistensa seurasta. Meidän mainiot mustat ketut! Tää kahden aikuisen järkevän koiran kanssa eläminen on kyllä suorastaan helppoa.