Sairasloma jatkuu

Mä kun jo kesällä olin ihan varma, että Nessin oikean etujalan ontumavaiva oli taakse jäänyttä murhetta. Nessihän alkoi loppukeväästä satunnaisesti ontumaan muutaman askelen verran oikeaa etujalkaa rasituksen jälkeen, kun oli ehtinyt hetken lepäillä. Tässä linkki heinäkuun postaukseen, jossa kerroin edellisistä tutkimuksista. Saatiin vihdoin syyskuun puolivälin jälkeen lupa alkaa treenaamaan vauhtiliikkeitäkin, kun Ness oli ollut pitkään täysin oireeton. Ehdittiin nauttia normaalielämästä neljän viikon verran, ja käydä mm. Tending-leirillä ja yksissä valmennusrenkaan kimppatreeneissä Tampereella. Lokakuun alkupuolella tein yhden vähän fyysisesti raskaamman treenin hiekkakentällä, muutamia päiviä sen jälkeen puolisoni huomasi että Ness olisi ontunut taas pedistä noustuaan. Itse en huomannut mitään, ja jälkikäteen ajateltuna vähän tyhmästi toiveajattelin että se oli ehkä kuitenkin jotain muuta? Seuraavalla viikolla hallitreenin jälkeen Ness ontuikin sitten jo hallista ulos kävellessä, vikana liikkeenä tehty tunnari oli sujunut oudosti ja Ness oli tuonut mulle väärän. Se vaikutti musta kaikkinensa vähän oudolta treenin lopussa, mutta oli liikkunut täysin normaalisti. Hihnassa se sitten ontuikin ihan selkeästi, eli ollut varmasti kipeä jo treenin aikana. Mulla olisi ollut tuolla viikolla eka koe sitten maaliskuun, jolloin oli tämän vuoden ainoa valintakoe. Se luonnollisesti jäi väliin, ja yritin alkaa toivoa että päästäisiin kuitenkin marraskuun lopulla SM-kisoihin. Huilailtiin treeneistä joitain viikkoja ja hoidatin Nessiä fyssarilla, kunnes taas marraskuun alussa yhden pidemmän metsäkävelyn jälkeen illalla se ontui taas uudelleen. Eli aina kun tehtiin jotain vähän fyysisesti raskaampaa, Ness ontui levon jälkeen. 

Siitäpä sitten alkoi taas tutkimusrumba fyssareineen, lääkärikäynteineen ja uusine kuvantamistutkimuksineen. Käytiin samalla ortopedilla kuin kesäkuussa, ja Nessin jalan oireilun palaaminen johti valintaan magneettikuvauksen ja olkanivelen tähystyksen välillä. Valitsin magneettikuvauksen, jota meille suositeltiin. En itsekään ollut kovin innoissani nivelen tähystyksestä, koska oireilu oli kuitenkin lievää. Magneettikuvauksessa ilmeni ”lievä hauislihaksen kiinnitysjänteen (biceps) jännetupentulehdus sekä sisemmän sivusiteen kiinnityskohdassa reaktiota. Eli olkanivelessä on lievä sivusidevamma joka todennäköisimmin on myös hauislihaksen kiinnitysjänteen lievän ärsytystulehduksen aiheuttaja. ” Tuo on ilmeisesti varsinkin agilitykoirilla yleinen medial shoulder syndrome. Löydöksestä seurasi pohdintaa ja soittelua puolin ja toisin minun, fyssarin ja lääkärin välillä. Noita vammoja aika usein hoidetaan tähystämällä, jolloin vaurioituneet sivusiteet joko korjataan lankamateriaalilla tai lämpökäsitellään. Jos löydös olisi ollut hyvin lievä, ei sivusidettä olisi tarvinnut käsitellä, mutta tähystyksessä nivelkapseli kuitenkin ”rikotaan”, joten nivel ei olisi välttämättä enää täysin priima. Päätin kokeilla konservatiivista hoitolinjaa, eli nyt sitten yritetään saada levolla ja oikeanlaisella hallitulla liikunnalla ja lihaskuntoharjoitteilla tulehdustila rauhoittumaan ja mahdollinen sivusiteen vamma jossain määrin paranemaan. Takeita mistään ei ole, eli voidaan joutua kuitenkin jossain vaiheessa tähystykseen, ymmärtääkseni jos sivusiteessä on poikkeavaa löysyyttä, niin tilanne vain pahenee eikä parane ilman kirurgista hoitoa. Tällä hetkellä tuntui kuitenkin parhaalta tehdä näin. Edessä on pitkä, noin 4-6 kk kuntoutus. Toisaalta myös tähystyksellisesti hoidetuilla vammoilla on pitkät kuntoutustarpeet operoinnin jälkeen, ja niissä on omat riskinsä myös kuntoutuksen epäonnistumiseen. Varsinkin todella vilkkaan ja äkkinäisiä liikkeitä harrastavan pienen bc-neidin kanssa…

Sohvakoiran elämää

Teki kyllä tosi pahaa luopua nyt ainakin toistaiseksi kaikista tulevaisuuden haaveista ja suunnitelmista tokon suhteen. Kauan odotetut SM:t menivät ohi, ja nyt olen joutunut hyväksymään sen tosi asian että valintakokeet jäävät myös. Mutta täytyy toivoa, että nyt huolella tehty kuntoutus auttaisi siten, että meillä olisi vielä enemmän edessä kuin takana. Jos nyt olisi vain jatkanut treenejä ja normaalia elämää, niin mulla olisi ollut sitten lähitulevaisuudessa vielä enemmän rikki oleva koira. Nyt jos selvitään tästä medial shoulder syndroomasta kunnialla, niin mä todella toivon, että meillä olisi vielä sen verran aikaa että Nessin sydänvika ei alkaisi oireilemaan vielä lähivuosina. Surullisia uutisia nyt lähiaikoina oli, kun Nessin serkulla todettiin sama mitraaliläpän vuoto kuin Nessillä, mutta jo paljon pidemmälle edenneenä ja vakavana. Se johti myös suoraan lääkityksen aloitukseen, joten siihen jäi treenikaverin kisat ja treenit. :( Voi olla että tämä kuulostaa nyt tosi ankealta, mutta mä alan olla sitä mieltä että bordercolliet eivät ole kyllä mikään terve rotu (tietysti tapaturmat on aina eri juttu, kuin perinnölliset sairaudet) ja ainakin itselläni alkaa olla vähän lannistunut olo näiden kahden liikuntaelinvammaisen kanssa täällä. Nyyti oli kuusivuotias kun selkävika aiheutti ennenaikaisen eläköitymisen, ja toivon ettei meillä ole sama kohtalo Nessin olkapäävamman ja sydänvian vuoksi. Tässä alkaa muuttua pikku hiljaa pessimistiksi! Tää on kyllä suoraan sanottuna ottanut tosi koville, varsinkin kun silloin Nyytin leikkauksen jälkeen oli niin toiveikas olo, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja voidaan jatkaa tokoa. Nyt kun tää samankaltainen tilanne toistuu nyt Nessinkin kohdalla, niin jotenkin sitä ei enää edes uskalla toivoa parasta. 

Iloisissa tunnelmissa v. 2019 SM:ien jälkeen

Nyytille onneksi kuuluu hyvää, se porskuttaa menemään ja siitä on tullut jotenkin iloisempi ja vintiömäisempi sterkkauksen jälkeen. Se hommahommailee vaikka mitä juttuja kotona ja lelut saa kyytiä. Satunnaista ”vammakävelyä” sillä on nykyään harvakseltaan jos on kylmä ja kostea sää, ja käydään heti aamusta pidempi lenkki. Selkä on varmaan yön jäljiltä vähän jäykempi, mikä altistaa sitten oireilulle. Oli aivan ihana tavata marraskuussa sattumalta Tammistossa Nyytin Liv-sisko, kun olin käyttämässä Nessiä ortopedillä. Ehdittiin vaihtaa Livin omistajan kanssa kuulumisia ja siskokset pääsivät treffaamaan toisensa pitkästä aikaa. Liv oli vielä vähän tokkurassa anestesian jäljiltä, kuten kuvastakin huomaa.

Nyyti ja Liv, hienot Myytin siskokset

Muuten meidän elämä on vanhoilla uomillaan. Mä olen jäämässä opintovapaalle vuoden vaihteesta, ihana saada vähän huilata kaikesta keskittymällä opintoihin. Alla kuvia meidän syksyn touhuista, edellisestä päivityksestä oli vierähtänytkin pidempi aika kuin yleensä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s