Pentutreffit ja muita kuulumisia

Nyt se vihdoin tulee, kevät! Tänään meillä oli Karmiwan Duunareiden pentutapaaminen, eli Nipsu treffasi kaksi sisarustaan Cassun ja Pepin. Kaksi muuta eivät päässeet paikalle, mutta oli ihanaa nähdä Peppiä ja Cassua. Pennuilla meni leikit hyvin yksiin, tosin muutama kipakka pikku kinakin tuli. Mutta vitsi mikä sää oli, aurinko paistoi ja mittari nousi +9 asteeseen. Lunta on vielä tosi paljon, mutta nyt kun yöpakkaset taitavat olla tältä erää ohitse, niin eiköhän noi kinokset katoa muutaman viikon aikana. Mutta ihania, reippaita pentusia kaikki. Alla kuvasatoa päivältä.

Koronatilanne on edennyt taas sellaiseksi, että kokeet on peruttu täysin odotetusti myös huhtikuulta ja tällä hetkellä mahdollinen ulkonaliikkumiskielto on käsittelyssä. Kisojen peruuntuminen on todella kurjaa varmaan kaikkien muiden, paitsi ehkä minun ja Nessin kannalta. Koska nyt nämä maajoukkuevalintakokeiden siirtymiset eteenpäin antavat meille hitusen aina lisää toivoa päästä mahdollisesti mukaan tällä kaudella. Tosin en ole itsekään uskaltanut tehdä kovin varmoja suunnitelmia tulevaisuudelle, kun tuntuu että sitten pettymys on aina niin valtava. Ja olen jo alustavasti varautunut siihen, että ei päästä geimeihin mukaan. Mutta yritetään kaikin mahdollisin tavoin nauttia siitä, että voidaan kuitenkin jo lenkkeillä suht vapaasti ja saadaan vähän treenatakin. Tällä hetkellä ollaan siis treenattu hyvin varovasti etupäässä hitaita liikkeitä, tunnariin lähetykset ja paluut on ainoat ns. juoksuliikkeet mitä ollaan nyt tehty. Niihin Ness ei onneksi syöksy suin päin, joten olen sitä uskaltanut tehdä kokonaisena liikkeenä. Viime syksynä kun Ness alkoi lokakuussa uudelleen oireilla olkaansa ontumalla, mä olin aivan valmis heittämään hanskat tiskiin ja olo oli kaikkinensa kurja, kun tuntui että kaikki haaveet kisaurasta kaatuvat aina johonkin. Poistin tuolloin puhelimestakin Facebookin ja Instagramin, kun somen kautta tulvi vain koiraharrastusjuttuja ja treenivideoita, jotka muistuttivat siitä että mitä me missattiin. Jotenkin kun oli rypenyt sen ankean alkutalven mieli maassa, oli sitäkin kivempaa kun pääsi ekoja kertoja tekemään vähän hitaita liikkeitä, näkemään enemmän taas treenikavereita ja lenkkeilemäänkin kunnolla. Ja sitten tuli Nipsu, pikkuinen ilopilleri, joka piristi fiilistä ihan huikean paljon. Nipsun tulevaisuudensuunnitelmana on olla meidän mainio pieni Nipsu. Muuta ei tarvitse, kunhan nyt tietty terve olisi.

Lähiaikoina suojelukoirapiireissä ilmi tulleiden koiriin kohdistuneiden väkivaltaisuuksien myötä on tullut paljon pohdittua koiraharrastuksia ja sen mielekkyyttä. Onneksi tokopiireissä koirien hyvinvointi on erittäin tärkeää, eikä tuollaista materiaalia saisi sieltä ikinä esille. Musta tuntuu, että jo Nyytin sairastuminen muutti ihan hurjan paljon mun kokonaisasennetta koiraurheilua kohtaan, varsinkin kun sen selän meneminen oli paljon vakavampi asia kuin Nessin medial shoulder syndrome, mutta viimeistään nyt asiat ovat päätyneet oikeaan arvojärjestykseen. Ihan sama mitä menestystä tai menestyksettömyyttä tulee eteen, täytyy nauttia ihan jokaisesta hetkestä, kun kotona on terve koira jonka kanssa treenata. Se voi päättyä milloin tahansa, joten niitä hetkiä täytyy arvostaa. Se oman koiran kanssa muodostettu tiimi on uniikki, eikä mitkään kisapaineet saisi rikkoa sitä tiimiä ja molemminpuolista luottamusta. Mä haluan arvostaa enemmän koiraani, kuin esimerkiksi kisatuloksia. Jos koira ei ole luontaisesti ns. hyvä tai helppo kisakoira, niin sitten ohjaajan täytyy yrittää olla vaan parempi kouluttaja, ja kompensoida tiimissä sitä koiran heikkoutta ja tukea taitavalla koulutuksella niitä vahvuuksia. Tai sitten keksiä sille koiralle sopivampi laji!

Nyyti on onneksi ollut nyt parempi muutaman viikon takaisin ontumisen jälkeen. Normaalia jäykempi se edelleen on, mutta nyt ei enää ole ontunut. Lisäsin sen liikunnan nyt varovasti takaisin Nessin lenkkeihin, ja onneksi on jaksanut hyvin eikä ontuma palannut. Tuon ikäisen lihaksen katoavat kyllä niin nopsaan, ja niitä on vaikea saada takaisin, joten varmuuden vuoksi ei viitsisi kovin paljon lenkkeilyä tauotella. Just puhuttiin että se on kyllä onneksi edelleen aika skarppi, eikä esimerkiksi kuulossa ole vielä tapahtunut ollenkaan heikkenemistä, vaikka ikää on kuitenkin jo 11 v. 7 kk. Nyyti on niin tohkeissaan, kun se luonnollisesti on myös päässyt meidän kasvihuoneelle treenailemaan, samalla kuin Ness ja Nipsu. Se saa tehdä nykyään hyvin kevyitä hömppätreenejä, joissa palkkaakin tulee aika avokätisesti. Ulkokentillä uskaltaa varmaan keväämmällä tehdä vähän joitain juoksuliikkeitäkin, mutta nyt ollaan vaan piiperrelty pikkujuttuja. Mä tykkään siitä että eläkeläinenkin saa oman treeninsä, ja mielellään kaikki treenaa vielä ”nokkimisjärjestyksessä” vanhimmasta nuorimpaan. Tuon periaatteen olen saanut säilytettyä aika kivasti jo siitä saakka kuin Ness tuli, ja nyt sitten on vielä kolmas tyyppi hännänhuippuna.

Mulla alkaa ensi viikolla kahden kuukauden opintovapaa, täytyisi saada YAMK-opinnot nyt päätökseen opinnäytetyön myötä. Opparia olen väsäillyt nyt jo yli vuoden, mutta loppurutistus aineistonkeruun ja -analyysin muodossa olisi vielä edessä, jotta lopullisen raportin saa valmiiksi. Onneksi on mahdollisuus opintovapaaseen, kun työvuorojen katoaminen kalenterista antaa vapauden myös siihen vapaa-aikaan, eli koirien kanssa ulkoiluun ja treenailuun. Muuten olisi kyllä turhan tiukka kevät edessä, kun täytyisi uhrata sitten töiltä jäänyt vapaa-aika opinnäytteelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s