Viikot kiitävät ihan hurjaa vauhtia eteenpäin! En voi uskoa, että alle kahden viikon päästä on jo joulu ja siitä vain hetki uuteen vuoteen ja laskettuun aikaan. Olen ollut nyt muutaman viikon äitiyslomalla, ja on ollut ihana alkaa rentoutumaan kiireisen syksyn jäljiltä. Tein loppuun saakka täyttä listaa töissä, ahersin siinä sivussa YAMK-opinnäytetyötäni ja yritin olla kunniallinen koirien emäntä väsyttäen noita kolmea mustavalkoista Vili Vilperiä parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta täytyy olla tosi onnellinen, että pystyi tekemään kaikkea lähes normaalisti! Tyttöjen lenkkien pituudetkin ovat pysyneet jokseenkin ennallaan, ainoastaan mun tahti on normaalia hitaampi. Täytyy kyllä onnellinen myös siitä, että jo 12-vuotias Nyyti on ihan iskussa ja jaksaa ulkoilla saman mitä nuo nuoremmatkin.

Nyytin pennutkin täyttivät eilen jo yhdeksän vuotta, tosi hurjaa. Yksi syy miksi en ole raaskinut luopua tästä blogista, on osittain juuri se suuri muistojen määrä mikä täältä löytyy vuosien varrelta. Esimerkiksi tässä fiiliksiä tasan yhdeksän vuoden takaa pentulaatikosta. On ollut ihana seurata niin Unnan kuin Nyytinkin pentujen elämää, harmi sinänsä kun Nessistä ei ollut jalostuskoiraksi noiden terveysasioiden vuoksi, luonteen puolesta sillä olisikin ollut paljon annettavaa. Nipsusta ei tietty voi vielä kauheasti sanoa mitään, täytyisi nyt talven aikana viedä se terveystarkkeihin. Ensi viikolla on itseasiassa triplajuhlat, kun Ness täyttää kuusi vuotta, Nipsu vuoden ja on jouluaatto. Olen kuvauttanut nuo muut melkein heti vuotiaana, nyt tosin nämä vauvakuviot varmasti vähän siirtävät Nipsun kuvauksia kevättalven puolelle.

Ness on onneksi ollut täysin oireeton niin etu- kuin takaosan vammansakin kanssa. Olen alkanut treenata melko normaalisti, tosin ajanpuutteen vuoksi määrät ovat olleet maltillisia, mikä on toisaalta ihan hyväkin. Eilen tein ekaa kertaa sitten koronakevään kaikki liikkeet lähes kisamaisesti ja kokonaisena, ja olipas ihanaa. Ness tuntui vielä tosi kivalta. Tosi hurjaa, mutta Ness on ollut enemmän tai vähemmän sairaslomalla kesäkuusta 2020… Viime keväänä ehdin aloittaa varovasti jo vähän suoria vauhtiliikkeitäkin, mutta sitten se takareisi revähti.

Toisaalta vähentyneiden treenimäärien vuoksi Nipsu on saanut kasvaa rauhassa, ilman että kroppaa on kuormitettu liikaa. Nipsu on ollutkin selkeästi enemmän aikaa kaipaava kehityksen kanssa, se on ollut selkeästi hieman kömpelömpi ja kropan hallinta ei ole niin näppärää aina, joten sen kanssa on pitänyt olla aika varovainen monessa jutussa. Se on ollut kyllä myös tosi kiva treenattava, vaikka paljoa ei vielä osatakaan. Se vaikuttaa tällä hetkellä edelleen tosi vakaalta, ja sitä uskaltaa ja pitääkin palkata aika ronskisti – toisin kuin välillä noiden kahden kuumakallen kanssa. Olen välillä potenut vähän huonoa omaatuntoa kun ei ole ehtinyt niin paljon treenaamaan, mutta välillä on pakko priorisoida muita asioita ja nyt varsinkin tulevaisuus vauvan kanssa on ihan eri juttu, enkä siitä aio potea kyllä ainakaan omantunnon tuskia. Alla onnellisia treeninaamoja:

Pari viikkoa sitten käytiin pitkästä aikaa Strömforsissakin Tending-talvileirillä päiväseltään, varmaan viimeisiä kertoja kun halli siirtyy muuhun käyttöön. Harmi sinänsä, tuo paikka on niin kaunis että siellä on ollut aina mukava käydä.

Nyt meidän porukka alkaa rauhoittumaan kohti joulua, ihanaa kun saa olla kotona ja laitella rauhassa kaikkea valmiiksi. Opinnäytetyökin alkaa onneksi olla loppusuoralla! Viime viikolla oli ihanat kirpsakat pakkaset, jotka ikävä kyllä katosivat jonnekin ja eilenkin illalla satoi vaan vettä. Yäk, saisi tulla kunnon talvi vaan takaisin, kun siitä jo hetki päästiin nauttimaan.