Nuori neiti Ness täytti toissapäivänä yhdeksän kuukautta. Se on kyllä mitä mainion tyyppi. Se on Nyytiin verrattuna hyvinkin itsenäinen ja myös melko itsevarma tapaus. Sitä harvemmin jännittää mikään tai kukaan. Se on nyt harmillisesti vain saanut jo kolme kertaa irtokoiran päälleen tai irtokoira on lähtenyt jahtaamaan sitä, joten ajoittain se jännittää vastaantulevia koiria ja vähän pörhistelee niskavillojaan. Mutta onneksi lähipiirissä on turvallisia ja fiksuja koirakavereita, joten eiköhän nuo inhottavat tapaukset ajan kuluessa hälvene. Täytyy toivoa ettei ne tietysti toistu, mä niin inhoan noita tilanteita ja varsinkin jos en onnistu pelastamaan noita omiani muiden hampaista. Eniten mua pelottaa että joku teilaa Nyytin kumoon ja selkä saa ns. viimeisen niitin.

Hurjaa ajatella että Ness on kuukauden päästä jo kisaiässä. Mulla ei ole sen kanssa mikään kiire, suunnitelmanani on ollut että jos ensi keväänä se olisi valmis alokasluokkaan. Se osaa ihan alkeita ja pikkupalasia monesta jutusta, mutta yksikään liike ei ole vielä kokonainen. Eikä tarvitse ollakaan, tykkään siitä että ehdin rauhassa luoda sille asennetta ja mielikuvia eri liikkeistä. Se on aina ajoittain kyllä väläytellyt pientä fanaattisuuden olemassaoloa, joten täytyy olla varovainen etten buustaa sitä yli. Se selkeästi rakastaa juoksemista ja vauhtia kuten Nyytikin, lisäksi se on aika näppärä kääntymään ja käyttämään kroppaansa. Nyytiin verrattuna Ness myös kyylää enemmän, joten työsarkaa kyllä riittää!

Onneksi en ole näyttelyharrastaja, nätisti sanottuna Ness ei ole ehkä se kedon kaunein kukkanen… Varsinkin kun se on vielä tosi keskenkasvuinen rimpula ja on edelleen hieman takakorkea. Tosin jos olisin näyttelyharrastaja, niin ehkä en valitsisi koirakseni työlinjaista bordercollieta!

Nyyti ja Ness on aika hauska kaksikko, ne selkeästi seurailevat toistensa toimia lenkeillä ja juoksevat yhdessä. Ajoittain ne edelleen innostuvat kotonakin hammastelemaan, ja juoksisivat mielellään myös kilpaa, mutta se on sen verran vaarallista touhua että olen sen kieltänyt.

”Nyyti, sä oot supermakee, mä fanitan sua!”:

”LOPETA!”

”Ei sitten…”

Unna on onneksi voinut nyt tosi hyvin. Olen saanut sille hitusen lihaskuntoakin takaisin, ja se jaksaa kivasti pidemmätkin lenkit. Nyt kun alkaa olla ihania kirpeitä syyspäiviä ja lämpötilakin alkaa iltaisin olla lähempänä kymmentä, on Unna ollut tosi pirtsakkana. Selkeästi sitä verottaa enemmän liian korkea lämpötila kuin lenkin pituus.

Meidän pikku Metsän Henki <3

Koko porukka toissapäivänä. Ness-kyylä istuu aina tosi litteänä, se on noista kaikista korkein, muttei ikinä näytä siltä kuvissa! Nyyti nyt on aina yliskarppina kaula pitkällä. :D

Nyyti on nyt syönyt viikon Gabapentiinia, ja se on alkanut venyttelemään takajalkojaan. Lisäksi mun silmään ainakin selkälinja on nyt suorempi ja se ei pysähtyessään vedä takaraajoja niin vatsan alle. Rimadylin jouduin siltä lopettamaan, kun sen vatsa ei tunnu sitä nykyisin kestävän vaan menee sekaisin.

Nyyti ja Ness tykkää ihan hirveästi mustikoista, metsästä löytyy edelleen paljon evästä. Unna innostuu vain satunnaisesti syömään niitä, vaikka ahne muuten onkin.

Ensi kertaan!