Takaisin lähtöruutuun

Tai siltä se nyt ainakin hetkellisesti tuntuu. Nyytin selkä on taas ollut tosi jäykkä, ja se liikkuu vinossa. Käytiin toissapäivänä kontrollissa leikanneen lääkärin luona, kun fysioterapia ja kipulääkekuuri ei tuntunut auttavan. Mua huolestutti, että onko siinä heinäkuun lopulla sattuneessa epäonnistuneessa hypyssä veneestä laiturille sattunut jotain pahempaa. Nyytistä otettiin röntgenkuvat, joissa ei nyt onneksi mitään trauman merkkejä ollut. Sovittiin että aloitetaan Nyytille nyt uudelleen Gabapentin ja Rimadyl, ja jos vointi ei kohene niin uusi magneettikuva 1-2 kk päästä. Nyyti itse on siis pirteä ja liikkuu mielellään, mutta ei se liikkuminen kovin hyvältä näytä. Taka-askel on taas lyhyt, laukka on pupulaukkaa ja käännöksissä se siirtää koko takaosan yhtenä ”klimppinä”. Ajoittain se on taas alamäissä pompautellut jompaa kumpaa takajalkaa. Kunnon ns. vammakävelyoiretta ei nyt onneksi ole ollut.

Mutta on tää kurjaa. Nyyti oireili silloin 2 kk leikkauksen jälkeen hetken aikaa, jonka jälkeen saatiin hienot 4 kk ilman mitään oireita, jolloin myös liike ja selän asento oli tosi hyvät. Silloin mä uskalsin vähän treenatakin. Nyt ollaan lähinnä vain lenkkeilty, saatiin onneksi lupa jatkaa ihan normaalia liikuntaa. Jälkeä olen ajanut noille molemmille bc:ille, samoin olin Nyytin kanssa ekalla NoseWork-tunnilla ja se oli kyllä tosi hauskaa ja erilaista.

Viikko sitten olin Nyytin ja Nessin kanssa valmennusrenkaan leirillä haikeissa tunnelmissa, kun leiri oli nyt Nyytin viimeinen. Päätin jo ennen leiriä että nyt kun Nyyti on ollut taas huonompi, niin mun ei ole mitään järkeä pitää meille paikkaa, kun tulevaisuus on yksi iso kysymysmerkki. Jos uusia sääntöjä ei olisi, niin satunnainen kisaaminen hyvin pienellä treenimäärällä olisi varmaan ollut jossain vaiheessa mahdollistakin. Uusien liikkeiden opettaminen Nyytille olisi aivan liian raskasta, ja kun ne uudet liikkeet kiertoineen ja eteenmenoineen ei ole mitään kroppaystävällisiä terveellekään koiralle, niin pahoin pelkään että meidän tokokisat olivat nyt tässä. Nyyti on mulle niin tärkeä, etten halua ottaa sitä riskiä että sen vointi huononisi vain sen takia että minä haluan kisata. Olisin kyllä niin toivonut että me oltaisiin voitu lopettaa jostain ihan muusta syystä kuin terveyden vuoksi, ja tuntuu muutenkin että meillä jäi ihan hurjan paljon kaikkea Nyytin kanssa kesken. Mutta täytyy nyt olla realistinen ja iloinen siitä, että Nyyti on nyt edes näinkin hyvässä kunnossa ja pystyy elämään normaalia arkea. Tosin meidän normaaliin arkeen on kuulunut melkoisen iso määrä treenaamista, mutta edes arkea ilman treenejä siis.

Alla muutamia kuvamuistoja vuosien varrelta.

Tuore erikoisvoittajaluokkalainen syksyllä 2011
VOI1 syyskuussa 2011, eli tuore kuninkuusluokkalainen!