Ness kaksi vuotta

Meidän pikku heinäsirkka, Ness Nessiäinen täyttää tänään kaksi vuotta! Onnea hassu pieni koira! Synttäripäivän kunniaksi pikkuneiti sai messarista uuden Ke-Hu -narupallon treeneihin (jee!) ja tunnin hallivuoron Ojankoon (tupla-jee jee!). Olen ollut syksyn ilman Ojangon hallikorttia, joten treenaaminen on mennyt nyt jäisten kenttien vuoksi vähän haastavaksi. Saan vuokrata lähellä sijaitsevaa tutun omistajan hallia, mutta se ei koon ja pohjan vuoksi ole optimaalinen vauhtiliikkeisiin, joten ollaan päästy vaan satunnaisesti isoihin halleihin treenaamaan. Joten tunti (…josta Nyyti tietty saa oman osansa) Ojangossa on varmasti se mitä Ness toivoisi synttärilahjaksi, on se sen verran innoissaan aina kun on kyse treenaamisesta. Kuten hyvin motivoituneen – ja aivopestyn – bordercollien kuuluu ollakin!

Työn alla on nyt lähiaikoina ollut ruudun paikka, kaukot (joissa ollaan tehty kotona läheltä seisomista ja halleilla kaukaa maahan-istu -vaihtoja, jotka se jo osaa), eteenmenoja lelulle, ohjatun alkeita (jäätävä odotus lähtöön, jonka vuoksi lähtöasento on karmea!), jääviä (uutena zetan mukaanotot), luoksetulon stoppeja takalelulla, noudon siistimpää luovutusta ja seuraamisessa on taas ollut vähän pohtimista. Tunnarissa ollaan palattu askel taaksepäin ja tehty vain oman etsimistä ulkona. Mutta on tässä kyllä työsarkaa, voittajan startti häämöttää kyllä jossain tosi kaukana tulevaisuudessa. Eipä ole kiire minnekään, ainoa haave ensi vuodelle olisi päästä osallistumaan SM:ssä jo EVL:ään, mutta saa nähdä ehditäänkö. Tuon haaveen suhteen on onni että SM:t ovat vasta elokuun loppupuolella, vaikka muuten tykkään siitä että ne on jo alkukesästä pois alta. Tämän vuoden tavoitteina oli ALO1 ja AVO1, ja ne tavoitteet saavutettiin. Alun perin mun tarkoituksena ei edes ollut käydä kolmea alokasluokan koetta, mutta toisaalta oli kiva osallistua joukkuekisoihin ja saatiinpa kivoja kokemuksia kokeista, joka on nuoren koiran kanssa niin tärkeää.

Pikku-Ness silloin kun meidän yhteinen taival alkoi:

Mutta enpä ole kertaakaan kahden vuoden aikana katunut sitä, että pieni laastaripentu Ness muutti meille. Vaikka pääsääntöisesti olen sitä mieltä että kaksi koiraa olisi juuri sopiva määrä, niin olosuhteiden pakosta (kun toinen on vanhus ja toinen sairas) olisi jäänyt mun harrastaminen kokonaan väliin useammaksi vuodeksi, jos en olisi pentua silloin ottanut. Nyt näistä jokaisella on oma paikkansa meidän perheessä ja jokainen saa tarvitsemaansa huomiota ja tekemistä. Mun parhaat tytöt. :)

Parhaiden tyttöjen lisäksi meillä oli nyt vajaan viikon hoidossa Nyytin juuri 5 vuotta täyttänyt Neo-poika. Olipas kiva taas nähdä Neoa ajan kanssa, ja on se kyllä niin jättiläisversio Nyytistä. Niin samoja juttuja, ilmeitä ja eleitä. Ja on ne varsinkin naamasta tosi saman näköiset. Nyyti oli aluksi vähän happamana poikansa paluusta, ja Neosta nyt ei ollut mitenkään äärimmäisen siistiä hengailla mutsin kanssa – varsinkaan jos äiti yritti tosi nolosti leikkiä ja itteä ei ois oikein huvittanut… Jos äiti ei ollut paikalla, niin sitten pystyi vähän Nessiä leikittämään. Joka myöskin oli ekana iltana vähän sitruunanaamana, että miksi tänne on tullut tollainen ällöttävä _poika_! Noi bordercollienartut osaa olla kyllä niin halveksivan happamia muita koiria kohtaan, että se on jopa vähän koomista. Unnaa ei taas Neo olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä kyllä Neokaan välittänyt harmaasta vanhuksesta ollenkaan.

Komea Neo, joka on poikkeuksellisen suuri bc-urokseksi. Siitä on ollut hyötyä Neon vesipelastusharrastuksessa, jossa se on Suomen ja Viron valio.

Kolmen kopla, yläoikealla häämöttää meidän koti:

Ja koska lähivuodet tämä blogi on ollut sairaskertomus, niin jatketaan samaa rataa. Nyyti on nyt ensimmäistä kertaa ikinä näyttänyt selvää vastetta joulukuun 1. päivänä aloitetulle Gabapentinille. Aiemminhan oireilu jatkui, vaikka Nyyti söi Gabapentinia. Nyt tosin vähän kurjasti sillä on oireilun vuoksi hävinnyt lihaksia selästä, kun se on siirtänyt painoa enemmän etuosalle. Eli se takajalkojen pompottelu johtuu selästä, tosin enemmän oireileva jalka on eri kuin ennen leikkausta. Käytiin viikko sitten tapaamassa Nyytin leikannut neurologia, joka tutki Nyytin, antoi laseria ja akupunktiota. Kuulemma kylmät ja märät säät ovat tyypillisiä vaikeita aikoja selkäsairaille, joten täsmää hyvin taas meidän syksyllä pahentuneisiin oireisiin. Pompottelu on vähentynyt ihan hurjan paljon Gabapentinin aloituksen jälkeen, rinnalle määrättiin nyt tarvittaessa otettavaksi Rimadylia ja Sirdaludia. Olisi täytynyt vain itse reagoida vähän nopeammin ja herkemmin oireiden pahenemiseen – tosin en itse uskonut että ko. lääke edes auttaisi, kun ei se aiemminkaan ollut auttanut. Mutta pääasia että nyt auttoi ja Nyyti voi paremmin.
Nyyti pääsi eilen eroon myös yhdestä ylähampaastaan, vasen I3 oli alkanut muuttaa väriään vaalean lilaksi ja tuttu eläinlääkäri tsekkasi sen ja suositteli poistoa. Nyt sitten päästiin legosta eroon, se oli murtunut ienrajan kohdalta. Joku tälli siihen on tullut, tiedä sitten mikä ja milloin.

 

Nessin verikoetulokset tulivat. Siltä otettiin silloin dermatologin käynnillä verikoe, joka kertoo yliherkkyysoireiden syyn. Ruoka-aineallergioita se ei näytä, siihen ainoa keino on tuo eliminaatio- ja provokaatiodieetti jolla nyt ollaan. Mutta verikokeessa näkyi yliherkkyys punkeille ja kirppujen syljelle (!!), sekä lievänä heinille. Viitearvot on <10, ja tuo ötökkälukema oli yli 1200, eli todella korkea. Heinät olivat vain 20. Verikoe meni nyt johonkin jatkoselvittelyyn, jolloin saadaan spesifimpi tieto yliherkkyysreaktion aiheuttajasta. Seuraava aika dermatologille on jo 27.12., jolloin Ness saa uudelleen pistoksena annettavan Cytopoint-lääkkeen, joka hillitsee koiran atopia-oireita. Mutta iho silmien ympärillä on kyllä rauhoittunut, liekö sitten tuostan Cytopointista vai ruokavaliomuutoksesta johtuvaa?

Iho silmien ympärillä on jo paljon parempi ja turkki palautuu, kuvilla on eroa kolme viikkoa:

 

Unna-muru on taas paljon parempi! En tiedä onko sillä joku outo loppusuoran piristyminen, vai oliko sillä syksyllä vaan oikeasti se lonkka kipeä Nessin aiheuttaman tällin johdosta.  Unna on päässyt nyt joka toinen päivä osallistumaan vähän pidemmälle lenkille, ja se on jaksanut tosi hyvin. Ero on ihan huikea, kun syksymmällä laahustettiin yksi kilsa, ja nyt mennään häntä pystyssä pirtsakkana yli tunti! Mä itse olen ollut sairaslomalla, kun sain samaan syssyyn flunssan ja venäytin selkäni (solmimalla vaelluskengät huonosti, jolloin toisen kengän rusetti tarttui toisen kengän metalliklipsiin – oli aikamoinen äkkipysäys!), joten mun lenkkitahti on ollut huomattavasti normaalia hitaampi, mikä on sopinut Unnalle oikein hyvin. Mutta on kyllä ihanaa kun Unna on ollut parempi, mä olin lokakuussa jo ihan varma että meillä on enää muutamia kuukausia aikaa yhdessä.

Pirtsakka mummo pudotti ihan kaiken pohjavillansa, joten nyt sitten ollaan kaljuja ja tummia…

Nyt olen lomalla – näin sairasloman perään, ja kotona oleminen on tehnyt kyllä mentaalisesti tosi hyvää. Sitä ei aina edes ymmärrä miten hurja tahti töissä on, välillä tuntuu että pienetkin asiat työpäivän päätteeksi tuntuu aivan liian suurilta ja välillä mitään ei jaksaisi. Jos noita koiria ei olisi, painaisin varmaan 10 kg enemmän ja viettäisin vapaa-aikani sohvalla. Mutta onneksi ne tarvitsevat paljon, koska sitä kautta saa itsekin ihan hurjan paljon! Mutta nyt on onneksi tullut levättyä koko syksyn edestä. Tällä viikolla aion vain fiilistellä joulua. Kuusi ja kinkku ostettiin tänään ja loppurutistuksena pitäisi vielä tehdä joulusiivous, sitten saa vain olla ja nauttia joulun tunnelmasta, ihanaa.

Alla vielä kuvia meidän porukasta parin päivän takaa, hyvää joulua kaikille teille, jotka seurailevat tätä kautta meidän elämää! <3

Ness ihotautilääkärillä

Mua alkoi joitain viikkoja sitten jotenkin kyllästyttämään toi Nessin silmien tilanne. Vaikka sille jo reilu vuosi sitten on diagnosoitu sikaripunkki ja sen jälkeenkin käyty vielä kahdesti hakemassa eläinlääkäristä apua, niin oire kuitenkin jatkui vaan. Sillä on viime joulusta lähtien ollut Bravecto koko ajan päällä lääkärin ohjeen mukaan, kun se on nykyään käypä hoito myös sikaripunkkiin. Päätin että kerran nuo silmien ympärykset menivät karvattomiksi nyt neljättä kertaa, niin haetaan apua spesialistilta. Ja se kannatti, koska ei sillä nyt sitten taidakaan olla sikaripunkkia, vaan yliherkkyysreaktio jollekin. Käytiin Mevetissä dermatologi Leena Saijonmaa-Koulumiehellä, jota voin kyllä tämän käynnin perusteella suositella. Kiireetön ja mukava tunnelma, sekä koira tutkittiin kattavasti. Nessin naamasta otettiin karvatuppinäytteitä eri kohdista, sekä verikokeet. Yliherkkyystesti lähti Saksaan analysoitavaksi ja sille aloitettiin eliminaatiodieetti ruoka-aineyliherkkyyden poissulkemiseksi. Se se todennäköisin vaihtoehto varmaan on, olen sitä ajoittain itsekin miettinyt. Ness on selkeästi kutissut jos se on saanut peräkkäisinä päivinä naudannahkaluita, ja joskus se kutisi kun treeninameina oli poikkeuksellisesti  eineslihapullia. Nappulana se on syönyt pitkään Nutrimaa, ja sehän oli kesällä jo ihan ok kunnossa silmien ympäriltä, joten todennäköisesti se sietää tuon normiruokansa, mutta vaihtelevat treeninamit ja herkut varmaan on aiheuttanut oireita. Mutta nyt eliminoidaan sitten kaiken taiteen sääntöjen mukaan, ja se ei saa syödä murustakaan mitään muuta kuin RC:n allergiaruokaa. Joka on tosin aivan jäätävän hintaista; 8 kg säkki maksoi 94€…

Onhan se vähän hassun näköinen noiden silmiensä kanssa… tosin se näyttää hassulta kyllä muutenkin, meidän pikku heinäsirkka. Lääkärin mukaan karva kasvaa ihan normaalisti takaisin, kun saadaan reaktio aisoihin.

Viime viikonloppu me vietettiin Strömforsissa Tending-talvileirillä. Olipas harvinaisen hieno koiraleiripaikka! Ihana miljöö, kaunis hotelli ja hyvä treenihalli. Tuonne täytyy mennä uudestaankin joskus ja olisi kiva nähdä kuinka kaunista siellä on kesällä. Nyt sää ei meitä kauheasti suosinut, räntää ja vettä tuli taivaalta. Saatiin tehtyä kolme treeniä viikonlopun aikana, ja tärkeitä havaintoja tuli. Edeltävästi käytiin jo perjantaina Oilin tarkkojen silmien alla hakemassa vähän lisävinkkejä tunnariin, ohjatun lähtöasentoon (kyylä!) ja merkkiin. Viikonloppuna tehtiin mm. ruudun paikkaa, kiertonoudon loppuosaa ekoja kertoja – jossa ilmeni taas tosi rumat luovutukset, kun vauhti hypyltä on aika luja. Saatiin myös tehtyä tosi vaikeita häiriöitä kaukoissa – niin vaikeita että putoava kapula aiheutti jokseenkin täydellisen koomaantumisen. No, harjoitukset jatkuu!

Alla muutama hieno Hannele Rontun ottama kuva Nessistä treeneissä.

Nyyti on taas ollut tosi paljon huonompana. Se on oireillut paljon, ja tuntuu että mikään mitä teen, ei auta. Iso osa lenkeistä ollaan vammakävelty ja pompoteltu varsinkin oikeaa takajalkaa. Lepo tuntuu vähän pahentavan oireita, ilmeisesti täytyisi löytää kultainen keskitie sopivan liikuntamäärän kanssa. Takittaminen ja tossuttaminen ei auta, tosin ehkä hieman lieventää oireilua. Täytyisi löytää sille tossut, jotka olisi täysin vedenpitävät. Nämä vallitsevat sateiset ja kylmät säät on selkeästi sille kaikista pahinta. Nyyti on saanut nyt satunnaisesti Rimadylia, mutta sillä ei ole mitään vastetta. Aloitin sille nyt tänään taas Gabapentinin, johan me ehdittiin olla puoli vuotta ilman. Voi mun Nyytiä!

Unnan vointi on ennallaan, se pystyy tosin nyt jo köpöttelemään muiden kanssa tuota meidän 3 km mittaista aamu- ja iltapissatuskierrosta. Tosi märillä säillä se ei selkeästi halua kävellä, ja se sille suotakoon.

Tällä hetkellä tuolla ulkona on alkaneen joulukuun kunniaksi aivan ihana valkoinen lumipeite. Kaikki on niin kaunista ja puhdasta! Mulla oli tänään viikon ainoa vapaapäivä, mutta onneksi se oli täydellinen arkivapaa; koti siistiksi, kunnon metsälenkki ja loppupäivä lojumista sohvalla kera suklaan. Nam!

Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta! :)

 

Tyttöjen kuulumisia

Normaalia arkea elellään. Oikeastaan mitään maata mullistavaa päivitettävää mulla ei meidän kuulumisiksi edes ole, mutta lenkeillä napsittuja kuvia on alkanut kertyä puhelimeen sen verran, että täytyy hyötykäyttää ne vaikka täällä. Kaunis syksyn ruska on mennyttä, ja nyt saa kävellä kurassa ja pimeässä. Ankeaa. Tosin onneksi mun kolmivuorotyö mahdollistaa aika hyvin myös valoisan aikaan lenkkeilyn. Eilen aamulla oli aivan ihana kuulas kuurasää, kun pääsin yövuorosta. Noi on niitä hetkiä kun lenkille ei yleensä kamalan väsymyksen vuoksi tekisi yhtään mieli lähteä, mutta on paljon mukavampi mennä nukkumaan, kun koirat ovat päässeet vähän juoksemaan. Ja pari viikkoa sitten saatiin reiluksi vuorokaudeksi ensimaistiainen talvesta ja lumesta, se oli ihanaa! Mulla onneksi sattui olemaan silloin vapaapäivä, joten taivallettiin Nyytin ja Nessin kanssa pari tuntia hiljaisessa, lumisessa metsässä. Ihan parasta.

 

Unna on voinut taas hitusen paremmin. Käytettiin se uudelleen lääkärissä, jossa taas tsekattiin se läpi ja tehtiin uudelleen kohdun ultraääni. Löydöksenä oli kipu oikean lonkan seudussa, eli se lokakuinen Nessin aiheuttama kaatuminen varmaan siellä edelleen tuotti kipua. Lääkäri määräsi Onsior-tulehduskipulääkkeen ja Unna käytettiin kahdesti hieronnassa. Isompi riesa tulikin sitten ultraäänitutkimuksen vuoksi ajellusta mahasta – kasvava sänki ilmeisesti kutitti ja Unna alkoi jokseenkin maanisesti varsinkin iltaisin nuolemaan mahaansa. Turkki värjäytyi syljestä ihan punaiseksi ja iho alkoi ärtymään. Me ei ensin edes tajuttu että se on nimenomaan se iho, joka provosoi nuolemisen, vaan tulkittiin sitä vaan lonkkakivun aiheuttamaksi yleiseksi levottomuudeksi ja kipunuolemiseksi. Mutta nyt on ihoa hoidettu Vetramililla ja Vetericynilla ja Ansu lainasi Unnalle leikkaushaalarin. Meidän kotona ollessa ollaan jouduttu pitämään sillä kauluriakin, kun se yritti nuolla kutisevaa masuaan haalarin läpi. Nyt onneksi iho alkaa näyttää jo terveemmältä. Lyhyitä lenkkejä ollaan taas alettu tekemään, vähän säästä riippuen Unna on ollut välillä tosi pirtsakkanakin. Märällä säällä sitä ei huvita yhtään kävellä, joten enpä ole pakottanutkaan. Mutta kivaa että yleisesti vointi on mennyt parempaan suuntaan, mä ehdin jo vähän pelätä että lähdön hetki lähenee, kun Unna oli niin voipuneen oloinen.

 

Nyyti-rassu on taas vammakävellyt enemmän, tuntuu että se menee vähän kausittain; kun ns. huono aika alkaa, niin sitä saattaa kestää viikon-kaksi. Kokeilin sille tossuja, jos oire johtuisi osittain tassujen kylmenemisestä. Yksi pitkä lenkki mentiin hienosti tossuilla ilman oireita, mutta seuraavana päivänä se pompotteli takasiaan vähän tossujenkin kanssa. Nyt ollaan lenkkeilty ilman, ja oireita ei ole ollut. Tuntuu että se oireilu vähän tulee ja menee omaan tahtiinsa. Mutta aion kyllä jatkossakin kun huonompi kausi alkaa, kokeilla jos tossut lievittäisivät oireilua. Alla video miten se saattaa liikkua, kun oire ilmenee. Se saattaa kävellä noin jopa 3 km matkan, ja vitsi että tekee pahaa. Oire saattaa alkaa kesken lenkin, ja sitten ei oikein auta kuin kävellä takaisin kotiin – liikkui koira miten tahansa. Onneksi se ei vaikuta kipeältä, eikä reagoi itse tuohon mitenkään.


Nessillä on silmien ympärillä iho edelleen huonossa kunnossa. Mennään nyt kuun lopussa dermatologin vastaanotolle, toivottavasti saataisiin jokin uusi apua. Bravecton olen pitänyt sillä päällä nyt koko ajan, mutta eipä se tunnu hillitsevän oiretta. En tiedä voisiko tuossa olla mahdollisen sikaripunkin lisäksi jotain ruoka-aineperäistä oireiluakin. No, parin viikon päästä ollaan viisaampia.

 

Tokoiltu ollaan kokeen jälkeen vähän rauhallisempaan tahtiin, vain 1-2 kertaa viikossa. Pakkasten aikaan jouduin pitämään viikon tauon kenttätreeneistä, kun pohjat jäätyivät liian koviksi. Ja hallikorttia Ojankoon en saanut, niin olen ollut vähän pulassa treenipaikkojen suhteen. Onneksi nyt on taas kentät sulana. Ja eniten mun täytyisi tehdä niitä vitsin kaukoja, eli ihan sitä perinteistä olkkarijumppaa… Kun eipä me sinne kokeeseen päästä yhtään sen nopeammin, jos en tee kaukojen perustyötä nyt kuntoon.

Tästä tuli nyt taas näköjään vähän sairaskertomus, mutta ei auta. Ehkä ensi kerralla on jotain muutakin tarinaa mielessä – toivottavasti!

 

 

AVO1!

Nessin kanssa käytiin lauantaina kisaamassa eka ja vika avoimen luokan koe, eli ykköstulos tuli Harri Laisin tuomaroimana. Edeltävästi valmistelut ei mennyt ihan putkeen, kun mun auto hajosi tälle syksylle jo toistamiseen (…tulee kalliiksi, kun siihen on mennyt nyt yhteensä jo 1500€!) eli treenikamat jäi autoon ja eipä sitä kentällekään päässyt kulkemaan. Kotipihalla sain onneksi tehtyä niitä heikoimpia lenkkejä, eli jääviä. Ne ilmeni sitten kokeessakin heikoimmaksi lenkiksi, kun Ness meni maahan liikkeestä istumisessa. Mulla meni siinä oma rytmitys vähän pieleen, ja juuri meidän suorituksen alkaessa alkoi kaatosade ja hallin katto piti kamalaa kohinaa, eli voi olla että se ei edes kuullut käskyä kunnolla. Lisäksi Ness on edeltävästi liikkuroinnin kanssa tehnyt herkästi maahanmenoja, kun se on tietty kolmen alokasluokan kokeen perusteella sitä mieltä että aina kun siinä joku huutelee käskyä, niin tulee maahanmeno. Siitä tuli tietysti nolla, ja oli vähän kuumottava fiilis kun nollattiin heti eka liike. Onneksi sain sen unohdettua ja suoriuduttiin lopuista liikkeistä ihan kunnialla, niistä tulikin sitten kympit kaikista. Loppupisteiksi tuli 300 p, joka riitti myös luokkavoittoon. Hyvä Nessiäinen!

Kaukoissa se otti liikkurista häiriötä ja mulla oli vähän sellainen fiilis, että se oli jotenkin epävarmana. Kun käännyin sitä kohti jätön jälkeen, niin olin ihan varma että se ei nouse – se makasikin jotenkin matalana ja oli vähän kysyvän näköinen. Onneksi sillä ei ole tapana jähmettyä kokonaan, ja se teki kaikki vaihdot ekalla käskyllä, mutta jäi tosi lysyyn istumaan. Näitä täytyy nyt kyllä alkaa treenaamaan muutenkin ja nostaa kriteeriä.

Mutta oli kyllä kiva päästä taas kehään ja Nessin kanssa on nyt ainakin näiden neljän kokeen perusteella aika helppo kisata. Se on keskittynyt ja mun on helppo luottaa siihen että se tekee hommat kuten on opetettu. Tietty se on vielä hurjan nuori ja kokematon koira, ja ne haasteet tulee yleensä vasta kokemuksen karttuessa. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tässä vielä video suorituksesta.

 

Syksy ja sadekelit

Voihan syksy! Nyt se tuli kaikessa ankeudessaan. Alkusyksy on ihan mun lempparivuodenaikoja, mutta nyt kun on satanut kohta kaksi viikkoa putkeen, niin alkaa vähän kypsyttämään. Märkää, kuraista ja pimeäkin hiipii jo puoli seitsemäksi. Vettä on tullut niin paljon, että täällä tulvii jo pellot ja tiet. Tassuja saa pestä monesti päivässä, onneksi bortsuilla on tosi helppo karva, siitä irtoaa lika helposti ja turkki kuivuu nopeasti. Unna on nyt vanhentunut. Mä epäilen että sen takajalassa oleva kasvain on vain jäävuoren huippu, niitä on varmasti muuallakin. En ole edes yrittänyt nyt enää ottaa sitä lenkeille mukaan, käydään kaksistaan köpöttelemässä postilaatikolle ja vähän nuuskutellaaan tuulia.

Muuten yritän edelleen pitää Unnan ”arjessa mukana” eli se pääsee mukaan kauppareissuille ja treeneihin – varsinkin lyhyemmät lämmittelylenkit ennen treenejä on Unnalle just sopivia. Nyt säiden viilentyessä ei ehkä viitsi palelluttaa mummelia autossa turhaan, mutta pääasia että se pääsee mukaan muiden kanssa aina välillä. Onneksi Unna ei ole yhtään kivuliaan oloinen, vaan töpöttelee menemään kotona ihan hyväntuulisena.

Mutta kyllä sen jotenkin tietää ja tuntee jossain syvällä, että ei meillä ole enää kauheasti yhteistä aikaa. Tää on se kamalin puoli noiden pienten eläinystävien kanssa elämisessä. Nytkin olen sateiset viikot odottanut hetken poutaa, että pääsee ottamaan valokuvia muistoksi. Kun ikinä ei tiedä mitkä on sitten ne viimeiset. Tosin nyt kun mä näin pahaenteisesti tässä manailen, niin voihan se olla että Unna köpöttelee meidän kanssa vielä pidempään kun arvaankaan.

 

Lammasjuttuja

Me päästiin lampaille pitkästä aikaa! Viime kerrasta vierähti jo vuosi, kun Nessiä sytyteltiin silloin pikkupenskana lampaille. Nyt ilmoittauduin Nyytin kanssa Myytin paimennuspäivään, joka pidettiin Nyytin ihanan Liv-siskon luona. Sääkin suosi, kun saatiin aurinkoinen syyskuun päivä. Nyytillä on olemassa ”lapsuuden traumat” lampaiden suhteen, ja se ei oikein vieläkään siedä peruskuljetustreeniä, jossa mä olen myös lampailla. Harvat viime kerrat se on saanut vain fiilispaimennella omaan tahtiin, ja se on tehnyt kyllä tosi hyvää. Samaa jatkettiin nytkin, ja oli kiva nähdä miten stressitön ja rento Nyyti pystyi olemaan.

Ekalla kierroksella se sai kuljetella laumaa omaan tahtiin vapaana, tokalle kierrokselle se laitettiin liinaan, jotta sitä pystyttiin hieman auttamaan ja ohjailemaan ilman suullista käskytystä, joka sitä vain nostattaa turhaan.

Oli kyllä tosi kivaa ja musta oli niin ihanaa kun Nyytikin sai pitkästä aikaa ihan ”oman” harrastuspäivän. Nyt kun Nessi on ykköskoirana harrastuksissa, niin mulla on välillä vähän huono omatunto Nyytin puolesta, vaikka kyllä sekin tietty treenailee ne omat pikkutreeninsä.

Mulla oli kaikki tytöt mukana, ja Nesskin pääsi lampaille aamupäivällä. Se on kyllä aika tosi pätevän oloinen – se oli sitä kyllä jo silloin vuosi sitten heti ekasta kerrasta lähtien. Se muisti tasan tarkkaan mistä on kyse, ja sillä vaikuttaa olevan tosi rauhallinen ja järkevä ote lampaiden kanssa. Ja hyvä itsehillintä, se ei yhtään yritä lähteä pöläyttelemään laumaa. Tuli kyllä kauhea hinku päästä nyt vielä syksyn aikana uudelleen lampaille. Nessistä lampailla ei ole harmillisesti yhtään kuvia, Nyytin kuvista kiitos Taina Laaksolle.

Muuten meille ei kuulu ihmeitä. Ollaan nautittu kauniista ja vähemman kauniista syyspäivistä metsässä lenkkeillen ja sieniä poimien. Unna ei ole ollut mukana pidemmillä lenkeillä. Ja jotenkin musta tuntuu että tämä on nyt pysyvä tilanne, onhan se jo niin iäkäs.

Nessin avoimen luokan koe lähestyy ja ollaan treenattu ahkerasti. Tosin se on nyt peräkkäisinä päivinä onnistunut vähän telomaan itseään, ja eilen illalla kaukoja tehdessä alkoi vähän keventämään toista etujalkaa vaihdoissa. Se ei onnu, mutta selkeästi joku siinä jalassa häiritsee, kun se nuoleskeli sitä vähän illalla. Nyt pidän sen pari päivää täyslevossa, täytyy toivoa että se auttaa. Perjantaina on onneksi tulossa fyssariaikakin, joten saadaan tsekattua muutenkin että kroppa on kunnossa. Jos ei ole, niin jätetään sitten koe väliin. Se on kyllä yksi tohelo, se hyppäsi muutama päivä sitten Ojangossa päin verkko-aitaa. Nyyti oli pudottanut narupallon aidan juurelle, ja pyysin Nessiä nostamaan sen heilauttamalla kättäni. Se otti mun ”ohjauksen” sen verran vakavasti, että pomppasi suoraan päin sitä aitaa. Onneksi aita antoi myöten, mutta ei se kyllä silti kauhean kivalta näyttänyt. Kopeloin sen hädissäni läpi, mutta ei siitä löytynyt aristavia kohtia. Eilen se sitten hyppäsi auton takaboksista suoraan Unnan päälle. Vitsi että olin vihainen, päästin kaikki koirat samalla käskyllä kotipihassa autosta ulos, ja jostain syystä Nessi päätti hypätä Unnan yli, ja päätyikin sitten hyppäämään suoraan sen päälle. Unna-raukkaa kyllä sattui ja se kaatui ihan kyljelleen urpon pikkusiskon tönäisystä. Todennäköisesti Nessinkin laskeutuminen oli vähän huono, ja voi olla että vasemman etujalan aristelu johtui tuosta, kun se ilmeni samana iltana. Unna sai varmuuden vuoksi iltapalaksi vähän Rimadylia. Mutta kyllä noiden kaahaavien bortsujen kanssa saa olla aina niin varovainen! Täytyy jatkossa ottaa ne yksitellen autosta ulos, kun vastaavanlainen kolari meinasi sattui Nyytille ja Nessille ihan muutamaa päivää aiemmin. Nyytin selkä ei kyllä kestä että sen päälle putoaa kukaan…

 

Varma syksyn merkki ilmeni ekaa kertaa eilen illalla; Nyyti alkoi vammakävelemään. Taas laukaisevana tekijänä oli kylmä ja sateinen sää, lisäksi se oli istuskellut autossa mun kirjasto- ja kauppareissun ajan. Joten nyt ei enää voi elää niin huolettomasti kuin kesällä. Tosi kurjaa, mutta oli kyllä ihan odotettavissa oleva asia.

Kaverit metsässä pari viikkoa sitten: Ness, Nyyti, Miina, Aada ja Neijda

 

Täyden kympin tyttö

Voi mun pientä Nessiä! Käytiin sunnuntaina kisaamassa kolmas ja viimeinen alokasluokan koe Helsingin seudun piirinmestiksissä HSKH:n joukkueessa. Päätin jo SM:ien jälkeen, että käydään vielä kerran alokkaassa vähän harjoittelemassa kisaamista. Hyvinhän se meni, Ness oli kehässä tosi stabiilin oloinen ja teki kiltisti kaiken kuten sille on opetettu. Saatiin kaikista liikkeistä kympit, eli täydet 200 p! Enpä ole aiemmin saanut kellään koiralla mistään luokasta täysiä pisteitä. Meidän joukkueen alokoirat olivat kaikki kolme luokan kärjessä, joten voitettiin vielä joukkuepiirinmestaruuskin, kun Ylva EVL:ssä teki ykköstuloksen ja sai piirinmestishopeaa. Tässä video Nessin suorituksesta.

Meidän joukkue. Kuva lainattu HSKH:n sivuilta, kuvaaja ei tiedossa.

Seuraamiseen en ole nyt kauhean tyytyväinen kun se on alkanut vähän edistämään, mutta sen ehtii taas modailla tässä ajan kanssa. En väsyttänyt sitä kauheasti ennen kehää, ja jostain syystä se oli jopa vähän normaalia väsyneemmän oloinen. Liekö vaikuttanut pari edeltävää päivää, jotka olivat aika täynnä toimintaa. Arvokasta tietoa tuokin taas tulevaisuutta varten. Lisäksi maasta sivulle nousemiset olivat vähän normaalia hitaampia, ja paikallamakuun lopussa se jäi jopa vähän vajaaksi. Olin edellisinä päivinä vähän hämykäskytellyt niitä, joten voi olla että Ness oli vain vähän epävarma. Täytyy toivoa että sillä ei ole mitään jumeja missään, jotka aiheuttaisivat että maasta pompahtaminen ei tunnu kivalta. Onneksi muutaman viikon päästä on fyssari, niin saapi taas kunnon tsekattua.

Nyyti pääsi mukaan kannustusjoukkoihin ja sai palkaksi Berralta uuden pallon. Nessillä on nyt vähän orjatyöläisen asema, kun se tienasi onnistuneella suorituksellaan Nyytille pallon ja Nyytille ja Unnalle 30 kg koiranruokaa. Tasan ei mennyt nallekarkit tälläkään kerralla!

Häkkieläimet

Kokeen jälkeen käytiin Ansun kanssa ihanassa auringonpaisteessa Haltialassa lenkillä ao. porukalla:

Nyyti, Ness, Ken, Ylva, Rimma ja edessä Åke

Nyt alkaakin sitten seuraavaan luokkaan valmistautuminen, kun sain meille koepaikan lokakuulle. Superjännää! Uusi avoin luokka on kyllä paljon haastavampi kuin vanha, ja liikesuorituksiakin on tosi monta. No ei auta kuin treenata, ja toivoa että mukana on taas hitunen onneakin.

Unna lääkärissä

Unna on ollut lähiviikkoina vähän vaisu, eikä oikein ole halunnut lenkkeillä. Oire on tullut ehkä vähän vaivihkaa, ja kun joinain päivinä se on ollut ihan pirtsakkana niin mä olen ajatellut että kaikki on kuitenkin varmaan ihan ok. Viime viikolla yhdellä aamulenkillä se oli suorastaan haluton kävelemään, joten varasin sille eläinlääkärille ajan. Aloin jo maalailemaan mielessäni kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita lähinnä borrelioosin suhteen. Kävin nyt ekaa kertaa kunnallisella eläinlääkärillä, ja kokemus oli varsin hyvä. Tilat olivat ihan uudet ja siistit, aikataulu piti ja tunnelma oli mukavan kiireetön. Unnan vaiva otettiin tosissaan ja anamneesia selviteltiin pitkän kaavan mukaan. Lopulta perustutkimusten jälkeen lääkäri päätyi ottamaan liudan verikokeita, kohtu ultrattiin ja rakosta punktoitiin vielä mun tuoman pissanäytteen lisäksi varmuuden vuoksi toinenkin näyte. Kaikki tutkimustulokset oli onneksi kunnossa ja Unna sai paljon kehuja hyvästä kunnostaan ja ikäistään nuoremmasta olemuksesta. Ainoa oire mikä saatiin esiin, oli aristus lanneselän kohdalta. Unna on varmaan todennäköisesti liukastunut tms, ja päässyt venäyttämään selkäänsä. Hoitona on nyt viikon Rimadyl-kuuri ja kevennetty liikunta. Huojentavaa, että mitään vakavaa ei löytynyt. Tai voihan tuo selkäkipukin sinänsä olla kurja juttu, jos kipulääke ei auta ja vaisu fiilis jatkuu. Mutta toisaalta eipä 14 ikävuotta lähestyvän koiran tarvitse olla enää ns. lenkkikunnossa.

Täytyy nyt opetella kovettamaan itsensä, kun musta tuntuu niin kurjalta jättää Unna kotiin kun lähden Nyytin ja Nessin kanssa ulos. Unna on kuitenkin aina innoissaan pyörimässä jaloissa kun haluaisi mukaan. Omaatuntoani hyvitellessäni olen yleensä antanut sille jonkun herkun jos se ei pääse mukaan, eli tätä menoa mulla on varmaan fitnessmummon sijaan kohta paksukais-Unna… Jos käyn treenaamassa, niin Unna on päässyt mukaan lämmittelylenkille, ja saa sitten odotella autossa pidemmän jäähdyttelylenkin ajan. On onni että Unna on tähän saakka ollut niin hyväkuntoinen vanhus, ja pystynyt lenkkeilemään kaikki samat lenkit kuin nuo nuoremmatkin. Mutta nyt pääasia on että sillä on kivuton, hyvä olo ja elämässä virikkeitä ja seuraa.

Suolla

Löysin taas uusia lenkkimaastoja; aivan ihanan ison suon. Ihan huippua, 5 min ajomatkan päässä tollainen ”mini-Lappi”! Siellä oli ihan erämaameininki, näin urosmetson ja jonkun pienen haukan, lisäksi koirien reaktioista ja jäljistä päätellen se on hirvien koti. Pari päivää myöhemmin oli pakko palata sinne uudelleen kameran kanssa, sekä keräämään edellisellä reissulla suon reunan metsistä bongatut kantarellit. Nyt mukaan pääsivät vain bortsut, kun suossa tarpominen oli selkeästi ihan liian raskasta Unnalle.

Ness on kyllä nyt kesän aikana aikuistunut paljon. Ikää on nyt 1 v 8 kk, ja nyt kesän aikana sen kroppa on jäntevöitynyt ja vankistunut. Lisäksi se kasvatti nyt juoksun aikaan turkkiakin, kun se oli koko kevään lähes lyhytkarvaisen näköinen, ainoat pidemmät hapsut löytyivät vain hännästä.

Nyyti on voinut kesän ajan tosi hyvin. Mua vähän pelottaa jo etukäteen syksyn kylmät säät. Eilen aamulla oli vain +5 astetta, viime syksynä ekat oireet tuli +4 asteen säässä. Kunpa meillä olisi hyvä talvi edessä…

Unnasta napsin kuvia pari viikkoa sitten, kun käytiin Sondbyn koirauimarannalla. Ness pääsi uimaan, ja näytti nimensä mukaisesti vähän vesihirviöltä.

Viime viikonloppuna meillä oli Tending C-pentueen, eli Nessin ja sisarusten pentutapaaminen. Kaikki Suomessa asuvat pennut, sekä Lintu-”adoptiopentu” pääsivät mukaan. Oli ihana nähdä miten kaikki olivat edistyneet tosi paljon. Nessin kanssa tehtiin tunnaria, ruutua, eteenmenoa ja sivulletuloja, sekä pieni seuraamispätkä. Tunnarissa meillä on tullut pientä takapakkia, kun pidin taukoa liikkeen kanssa ja etenin tauon jälkeen vähän liian nopeasti. Ruutu on edennyt kivasti ja keksittiin hyvä yhdistelmä targetin ja palkkauksen kanssa. Ruudun takana on valmiina lelupalkka, johon se saa mennä targetilta vapautettaessa. Tällä pääsen vahvistamaan paikkaa ja sain pois pomput targetille mennessä. Eteenmenoa en ole tehnyt vielä oikeastaan ollenkaan, mutta lähden varmaan ekaksi tekemään leluun lähetyksellä; katsotaan miten se lähtee sujumaan ja tarvitseeko metodia vaihtaa. Sivulletulot on nyt vähän taakse vinoja, täytyy olla niiden kanssa tarkempana. Mieluummin tosin niin, tykkään sitä kun se mieluummin vähän ylityöskentelee takaosalla, kuin että ne jäisivät vajaiksi. Mutta tietty se kultainen keskitie, eli oikea suoritus, pitäisi pitää tässäkin kriteerinä.

Pipsa, Lintu, Kyy, Fani-äiti, Ness ja Jeti

Reilun viikon päästä on TOKO:n piirinmestikset, joihin Ness pääsee mukaan alokasluokkaan. Sitten täytyy alkaa suunnitellakin jo seuraavan luokan starttia, kivaa!

Kesäloma vol 2

Kesäloman toinen pätkä ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Norjan reissu haudattiin odottelemaan parempia aikoja, kun heti loman alussa mä sairastuin flunssaan. Yöt teltassa tai autossa flunssaisena ei kuulostanut kauhean houkuttelevalta. Kiira-myrsky sekoitti pakkaa vielä lisää, kun ilmeisesti salamanisku halkaisi meidän pihasta vaahteran, joka kaatui juuri sopivasta sähköjohdon päälle ja jouduttiin olemaan kolme vuorokautta ilman sähköjä. Jonnekin teki kuitenkin mieli lähteä, joten päätettiin tyytyä kotimaan matkailuun ja ajeltiin Rukalle. Hotellissa yöpyessä flunssakaan ei haitannut, ja tehtiin rauhalliseen tahtiin päiväretkiä Rukalta käsin. Järkevän matkan päässä sijaitsee kolme kansallispuistoa, joten käytiin jokaisessa päiväretkellä. Unna ei päässyt reissuun mukaan, vaan jäi Dollan kanssa eläkeläiskerhoon Helsinkiin.

Eka reissu tehtiin Riisitunturiin, missä olikin ihanan avarat maisemat. Ness pääsi uimaan ”näköala-altaaseen” Riisitunturin päällä:

Lisäksi käytiin kiertämässä pieni Karhunkierros. Reitillä oli useampi riippusillan ylitys, jotka vähän pelottivat koiria. Nyyti varsinkin on aina ollut vähän varovainen korkealla, ja sen täytyi aina muutaman askelen välein pysähtyä kurkistamaan reunan ylitse koskiin, että vieläkö ollaan korkealla vai ei. Nessin ratkaisu kaikkiin jännittäviin tilanteisiin on mennä niistä vain lujempaa läpi, joten se kipitti ne aina läpi kauheaa kyytiä.

 

Korkealla mentiin. Ness piti aina sen oman turvallisuuden vuoksi laittaa hihnan päähän, kun sillä on enemmän vauhtia kuin järkeä ja ajoittain polut menivät tosi lähellä rotkojen reunoja. Ja kansallispuistoissa tietysti pitää muutenkin pitää koirat kytkettyinä – tätä me toteutettiin aina kun reitille sattui muita kulkijoita…

 

Karhunkierroksen lähtöpaikalla meitä tuli moikkaamaan paikallinen kissa, joka oli ihan hurjan hellyydenkipeä. Nyyti on ihan kauhea kissakyylä, ja sen ilme kyllä kirkastui kun nostin katin näytille:

Kolmas kansallispuisto oli tänä vuonna kansallispuistostatuksen saanut Hossa, joka oli kyllä tosi hieno paikka. Kierrettiin Julma-Ölkky, joka oli kyllä todella huikea erämaajärvi, jossa oli tosi jyrkät pudotukset. Reitille sattui myös metalliset kamalat ritiläkierreportaat, jossa koirat täytyi kantaa ylös.

 

Tuo Hossa vaikutti sen verran kivalta paikalta, että siellä voisi joskus käydä uudestaankin. Karhunkierroksella oli mun makuun ihan liikaa porukkaa, vaikka oltiin arkipäivänä liikenteessä. Varsinkin alkumatkasta tuntui että siellä käveltiin ihan jonossa ja nuotiopaikoilla oli paljon väkeä.

Nyyti täytti reissussa kahdeksan vuotta ja pääsi Kuusamon Mustiin ja Mirriin valitsemaan perinteisesti itselleen lahjan. Se oli taas ihan fiiliksissä leluhyllyllä, ja valitsi tietysti isoimman ja kalleimman lelun… Mutta miten on mahdollista että meidän pikku-Nypsi on jo kahdeksan vuotta?! Ihan hurjaa miten nopeasti aika menee. Mä varmaan hoen tätä samaa joka vuosi, mutta on se vaan niin outoa kun vuodet kiitää ihan täysillä.

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä illalla Kolilla, kun B ei ollut siellä ikinä käynyt. Käynti oli ihan vain 10 minuutin piipahdus Ukko-Kolin laella maisemia ihailemassa. Nyytistä tietty piti ottaa 8-vuotisposeeraus vaaran laella. Tosin synttäriposeerauksessa on näköjään horisonttikin ihan vinossa, mutta mitä pienistä. Mä raahasin uskollisesti järkkäriäkin mukana kaikki retket, mutta tuli kyllä tosi vähän napsittua kuvia. Kännykkäkamera on kyllä niin kätevä, ja yleensä aina helposti ja nopeasti saatavilla.

Syyskuu saapui, ja syksyiset säätkin. Eilen käytiin kamalassa kaatosateessa lenkillä ja ysiltä illalla on jo pimeää. Ankeaa. Mutta täytyy toivoa että olisi kaunis syksy ja hyvät lenkkisäät. Löysin nyt 4 v. asumisen jälkeen kilsan päästä meiltä aivan ihanan metsän. En tajua miten olen aina kävellyt siitä vaan ohi, kun nyt yhtäkkiä bongasin että siellä meneekin koko metsän täydeltä ihania polkuja! Sienessäkin on tullut jo käytyä useamman kerran ja ekat suppikset bongattu.

Unna on ollut lähiaikoina vähän väsyneempi, eikä ole oikein jaksanut pidempiä lenkkejä. Se ei vaikuta mitenkään kivuliaalta, mutta on vain ollut jotenkin yleisesti vähän voipuneempi ja jää vähän jälkeen muusta porukasta. Olen nyt jättänyt sitä kotiin huilailemaan pisimmiltä lenkeiltä. Täytyy tarkkailla ettei tule mitään uusia huolestuttavia oireita.

Syyskuussa on tiedossa piirinmestistoko, muutama kiva tokokoulutuspäivä ja pentuetapaaminen Nessin kanssa. Nyyti pääsee loppukuusta Myytin paimennuspäivään. Kivaa kun on kaikkea mukavaa tekemistä mitä odottaa!

Loppukevennyksenä vielä Unna – Hopeanuoli!

 

 

 

Kesäloma nro 1 takana

…ja tänään alkoi kesäloma numero 2! Huippua. Mulla on ollut pyrkimyksenä ainakin kerran kuukaudessa päivittää tänne meidän kuulumiset, mutta nyt heinäkuun loman aikana ei kyllä tehnyt mieli istahtaa läppärin ääreen, joten heinäkuun päivitys jäi tekemättä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Heinäkuussa lomailtiin kolme viikkoa, joista suurin osa ajasta oltiin merellä. Se oli kyllä aivan ihanaa, tehtiin päiväretkiä, parin yön reissuja ja pisimmillään oltiin kuusi yötä veneellä. Mä olin silloin vähän veneen hankkimista vastaan, mutta nyt merielämä vie kyllä mennessään. On se niin rentouttavaa! Ja meillä sattui vielä yhtä sadepäivää lukuun ottamatta ihan superhyvät säät; tuuletonta ja aurinkoista. Harvoin avomerellä näyttää tältä:

Kaikki koirat oli mukana vain yhdellä kahden yön meriretkellä, muuten ne olivat mun vanhemmilla Dollan seurana hoidossa. Varsinkin pidempinä ajopäivinä olin ihan tyytyväinen siihen että ne jätettiin hoitoon, olis niillä ollut vähän tylsää ja pissatusten yms. takia olisi täytynyt rantautuakin useammin. Lisäksi varsinkin Ness on kaikessa huimapäisyydessään vähän vahdittava. Nytkin meidän ”koirareissulla” se onnistui telomaan jalkaansa haavan, kun juoksi muualle katsoen johonkin lätäkköön, jossa kallionkulma tms. viilsi sen rannetta auki. Unnalle taas meinasi käydä huonosti Onaksen laiturilla, kun se liukastui ja kaatui kyljelleen siten, että sen takajalka jäi väännyksiin laiturin rakoon. Se näytti ihan kamalalta, mutta onneksi jalka säilyi ehjänä ja sain sen nopeasti nostettua jaloilleen. Nyyti onneksi säilyi täysin kommelluksitta, lisäksi se on nykyään veneen kannella tosi varovainen, kun viime kesänähän se liukastui kannella laiturille hypätessään.

Unna on nyt kasvaneessa ”fleecekerrasto”-turkissaan ihan supersuloinen. Se herättää kyllä tosi paljon huomiota ja ihmettelyjä rodusta – ja lähes poikkeuksetta kaikki luulevat sitä pennuksi. Yleensä malamuuttipennuksi tai pienikokoiseksi huskyksi. Kaikista hauskin hetki oli kotisatamassa, kun karski keski-ikäinen suomalaismies lakosi polvilleen Unnan edessä, ja hoki että ”mikä tää on, miten tää voi olla näin söpö?!” Siinä ne sitten hetken halailivat – Unna oli tietysti mielissään rapsutuksista!

Unna ja Nyyti päiväunilla Äggskärissa, molemmat löysivät mieluisat paikat:

Unna jaksoi myös täysin pirtsakkana kolmen tunnin ja n. 15 kilometrin Melkuttimien reissun. On se kyllä supermummo. Mukana oli myös Chico-”serkku”. Mä olen tainnut täällä aiemminkin hehkuttaa tuota Melkuttimien aluetta Lopella. Se on kyllä tosi hieno, ja en ole muualla eteläisessä Suomessa nähnyt niin kirkkaita järviä. Kannattaa käydä, jos etsii kivaa päiväretkikohdetta.

Nessin kanssa käytiin yhden yön visiitti Hartolassa Tending-leirillä, missä osallistuttiin molempina päivinä Oilin koulutukseen. Oli kyllä taas hyödyllistä, ja sain todella tarpeelliset pepulle potkimiset. Mä olen jäänyt junnaamaan treeneissä ihan paikoilleni. Tajusin itsekin, että joskus viime talvena Oilin treeneissä käsittelin ihan samoja asioita kuin nytkin. Joten nyt loppuu se samojen juttujen hinkkaaminen, mun täytyy vetää treenisuunnitelmiin laajempi skaala ja oikeasti alkaa etenemään. Osa syytä on kyllä sekin, että olen nyt maaliskuun jälkeen treenannut tosi paljon vähemmän kuin yleensä. Mikä on sinänsä tosi typerää, kun nyt on ulkokausi ja valoisat illat, eli parhaimmat mahdollisuudet treenaamiseen. Mutta nyt täytyy ryhdistäytyä – mulla on nuori ja terve koira, joka vielä vaikuttaa sopivan kivasti tokoon. Ja Nyytikin osasi tuon ikäisenä jo vaikka mitä…

Edellisen loman loppumisesta on vasta reilu viikko – ja nyt alkaa siis vielä viikon pätkä. Huippua. Suuntana on nyt meren sijasta Norja! Joten ensi päivityksessä on varmasti luvassa liuta Norjan maisemia, joissa poseeraavat Nyyti ja Ness. Unna jää nyt matkasta tälle reissulle, sillä ei itseasiassa ole edes passia, enkä halua hyydyttää meidän mummelia tunturiin.

Alla vielä muutama kesämuisto.

 

Tyttöjen kuulumisia

Meille kuuluu hyvää. Viikko enää kesäloman alkuun! Edellisen postauksen jälkeen ei ole ihmeitä tapahtunut. TOKO MM:t tuli ja meni, ja tuli vietettyä se viikonloppu niin tiiviisti live streamin ääressä, kuin vaan oli mahdollista. Heräsin aina sen verran aikaisin, että ehdin väsyttää koirat aamulla ennen kisojen käynnistymistä ja sitten maattiinkin loppupäivä sohvalla kisoja seuraten. Suomi voitti hienosti joukkue-MM -kultaa! Onnea! Yksilöfinaalissa palkintokorokkeelle nousivat MM2 Maarit ja Stjerne ja MM-3 Oili ja Nessin huikean hieno Zip-täti! Mun mielestä on niin mielettömän hienoa, että vaikka joukkuekokoonpano vaihtuu, niin silti Suomen taso on niin kova että lähivuodet on aina tullut mitaleja ja myös ne ensikertalaiset joukkueessa vetäisee niin kovia tuloksia, että niillä pääsee myös yksilömitaleille. Ihan huikeaa!

Treenattu ollaan säännöllisesti, ja myös Nyyti on ollut nyt hyvässä kunnossa ja on saanut treenata joka kerta kun olen kentälle mennyt. Välillä tuntuu ihan toivottomalta, kun ajattelee sitä järjetöntä työmäärää mikä Nessin kanssa on vielä edessä ennen kuin edes ollaan siellä EVL:ssä. Mutta hiljaa hyvä tulee ja on ihanaa seurata edistymistä. Noudon luovutukset on mennyt kivasti eteenpäin, samoin ruutu ja tunnari. Tunnarissa ollaan päästy jo siihen, että oma on vieraiden joukossa kevyesti peitettynä. Kiertoon otin vähän uuden lähestymistavan, saa nähdä miten se etenee. Mielentilassa ikävä kyllä näkyy miten ollaan tehty vauhtiliikkeitä nyt enemmän, mutta onneksi sen saa aika nopsaan muutettua taas hitusen alemmas rauhallisemmilla ja vähän ajattelua vaativilla treeneillä. Häiriötreenejä ollaan myös tehty nyt, Ness mielellään menisi vähän nihkeäksi maassa olevista leluista ja kapuloista, joten olen aina välillä levitellyt treenikassin tyhjäksi pitkin kenttää. Ja vitsi miten tää kesä on vaan niin huippu vuodenaika, kun treenaaminen on niin paljon vaivattomampaa. Talvisin aikaa menee niin paljon enemmän, kun täytyy aina ajella halleille. Meillä on onneksi parin kilsan säteellä tosi hyvät hiekka- ja nurmikentät.

Kuten kuvasta näkyy, Unnaa ei kyllä enää yhtään kiinnosta mikään treenaamiseen liittyvä. Sen ”treeni” on se, että päästän bortsujen treenin jälkeen kaikki tytöt kentälle ja heittelen niille muutaman kourallisen nameja pitkin kenttää. Se on Unnasta maailman paras juttu, ja samalla bortsuille tulee hyvät vastataivutukset perusasennolle.

Nessillä on taas ne silmänympärykset alkaneet kaljuuntumaan ja se on alkanut rapsuttelemaan. Tosi kurja juttu! Varsinkin kun ei oikein tiedä, että onko se nyt siitä sikaripunkista johtuvaa vai sittenkin jokin ruoka-ainejuttu tms. Tilasin sille nyt varmuuden vuoksi jonkun allergiaruoan, täytyy katsoa jos sillä olisi vastetta vointiin.

Mä tein pari viikkoa sitten uuden aluevaltauksen Nyytin ja Nessin lenkittämisessä, kun käytiin kolmeen pekkaan kunnon fillarilenkillä. Nyytin kanssa olen aikoinaan pyöräillyt tosi paljonkin, mutta selkäjuttujen alkaessa se jäi vähemmälle. Ness ei oo aiemmin tutustunut fillariin johtuen tyypin melkoisen vauhdikkaasta luonteesta, ja siitä että meidän kodin lähellä ei oikein ole reittejä jossa voisi turvallisesti pyöräillä koirat vapaana. Yksi viikonloppuaamu laitoin herätyksen soimaan jo ennen kuutta, jotta Södiksen ulkoilutiet olisi tyhjät, ja pakkasin pyörän ja tytöt autoon! Hyvin mahduttiin, ja vitsi että oli siistiä! Tätä täytyy jatkaa, saa sen verran ripeämmin tehtyä pitkän lenkin ja tytöt nauttivat kyllä tosi paljon kun päästiin menemään kunnon vauhtia. Kotiin palattua käytiin vielä palauttava kävely, jotta Unnakin pääsi aamulenkille.

 

Turkittomuudesta huolimatta Unna on ollut vähän väsynyt, kun nyt parina päivänä on ollut +20 astetta. Tietty se olisi vielä voipuneempi turkin kanssa, mutta täytyy varmaan alkaa vähän säästelemään sitä helteillä pidemmiltä lenkeiltä. Tai ainakin ettei tule peräkkäisinä päivinä mitään ihan megalenkkejä, jotta mummo ehtii palautuakin.

Kesäkuu on mennyt ihan hurjaa vauhtia, huomenna on jo heinäkuu! Viikon päästä alkaa kolmen viikon kesäloma. Ihan mahtavaa! Suunnitelmissa on ainakin muutama vähän pidempi merireissu – suuntana Hanko ja Örö. Heinäkuun loppupuolella käyn Nessin kasvattajan leirillä, ja muuten varmaan vaan ollaan ja nautitaan siitä ettei tarvitse olla töissä. Elokuussa meillä on vielä yksi viikon lomapätkä, jolloin suuntana on Norja. Norjaan Nyyti ja Ness pääsevät mukaan. Mä en malta odottaa, että pääsee ottamaan valokuvia sinne Norjan huikeisiin maisemiin.

Loppukevennyksenä vielä Nessin muotoilema kaukosäädin, joka ihme kyllä toimii vielä! B oli päättänyt yksi aamu kokeilla, osaisiko Ness olla jo yksinolot alakerrassa. Tuo aamu sattui vielä olemaan sellainen, että mulla oli normaalia pidempi työpäivä enkä ehtinyt törkeän aikaisen herätyksen vuoksi tekemään kunnon aamulenkkiä. Lopputulos ei ollut kovin hyvä, alakerrassa oli vähän lueskeltu sisustuslehtiä ja tehty pikku askarteluja. Nyt pikkutyyppi saa taas viettää aikaa yläkerrassa portin takana.

Unnan kesälook

 

Nyt ei mummoa hikoiluta! Ansu kävi sunnuntaina meillä ajelemassa Unnan turkin pois. Nyt edeltävästi kahtena päivänä on lämpötila kivunnut jo kahteenkymmeneen, ja ero lenkeillä jaksamisessa on kyllä valtava! Turkin kanssa jo +15 asteessakin reilun tunnin lenkeillä loppuvaiheessa on Unnalla alkanut olla askel aika raskasta ja se on jäänyt helposti jälkeen, eikä ole enää halunnut ravata. Turkin ajelun jälkeen se porskuttaa ihan pirteänä edellä. Eihän tuo look ole mitenkään rodunomainen tai kaunis, mutta pakko laittaa vanhuksen hyvinvointi omien ulkonäkömieltymysten edelle.

Oli kiva huomata, että karvan alta paljastui ikään nähden ihan hyvinvoivan näköinen kroppa! Selkälinja on pysynyt ja kokonaisuus on yllättävänkin jäntevä, vaikka lihakset on kyllä jo aika kuihtuneet. Onneksi se ei ole päässyt ikinä ylipainoiseksi ja sitä on aina liikutettu riittävästi. Ylimääräistä nahkaa sillä on kyllä ollut aina, se on varmaan saanut syntyessään pari numeroa liian ison nahan!

Tää alkukesän vihreys on niin huumaavaa! Kuvat on otettu eilen aamulla, kun lähdin yövuoron jälkeen aamukävelylle. Aurinkoisina päivinä tuntuu välillä kurjalta, kun koko kaunis päivä menee nukkuessa, mutta täytyy toivoa että sää jatkuisi yhtä kivana.

Käytin koirat eilen illalla uimassa ja pakko myöntyä siihen, että Nyytiä ei voi kyllä uittaa enää ollenkaan. Viime kesänä annoin sen lähinnä vain kastautua, nyt se sai uida muutaman minuutin ajan. Lopputulos oli 1,5 km kestänyt vammakävely! Heti uinnin jälkeen takaraajat olivat jäykät, ja hetken kävelyn jälkeen se alkoi pompottelemaan molempia takatassuja vuorotellen. Tosi kurjaa, mutta ei kyllä mikään yllättävä lopputulos, kun oireilu aikoinaan alkoi nimenomaan uimisen yhteydessä. Kyllä mä taas koko loppulenkin ajan soimasin itseäni siitä, että oli pakko olevinaan kokeilla että pystyisikö Nyyti uimaan edes vähän. Eipä näköjään pystynyt. Muuten Nyyti on nyt ollut 1,5 kk lähes täysin oireeton, ja viikko sitten fyssarilla selästä ei löytynyt mitään huomautettavaa.

 

 

Fyssarilla Nessillä sen sijaan oli taas vähän tokojumeja, täytyy muistaa nyt tehdä vastataivutuksia. Kiertoja olen yrittänyt tehdä molempiin suuntiin, mutta perusasennon aiheuttamat oikean kyljen kireydet saisi kyllä helposti vähennettyä kun tekisi tasapainoisesti toisellakin puolella.

 

SM:istä jäi kauhea hinku päästä uudestaan pian kisaamaan, mutta täytyy malttaa nyt rauhassa tehdä AVO kuntoon. Siellä on niin paljon asioita, jotka täytyy opettaa kunnolla ja jotka ovat tärkeitä pohjia ylemmissä luokissa. SM:ien jälkeen ollaan nyt paneuduttu ruutuun, liikkeestä seisomiseen, vauhdista pysähtymiseen (eli ruudun stoppiin), kiertoon ja noudon palasiin. Tajusin just, että noutokapulan heittämistä ei ole enää EVL:ssä ollenkaan, kun hyppynouto jäi pois. Mutta ne kapulan luovutukset on jostain syystä ollut Nessille vaikeita, ja haluan että lopputulos on hyvä, eli täytyy kyllä paneutua taas asiaan.

Viimeistä työyötä viedään, enää muutama tunti ja pääsee taas kesäaamuun maaseudulle kävelemään – ja tietysti nukkumaan! Ihan huippua!

Ensi kertaan!

TOKO SM

Kuva: Sporttirakki

Meidän joukkue voitti SM-kultaa! Ihan huippua! Kisasin Nessin kanssa alokkaassa Hakunilan Seudun Koiraharrastajien kakkosjoukkueessa. Jo keväällä joukkuekokoonpanon tullessa ajattelin että joukkueella voisi olla ihan hyvät mahdollisuudet pärjätä, sen verran kovia nimiä oli seuramme kasannut samaan porukkaan. Ja niinpä se toteutui, tosin huiman pienellä alle pisteen erolla toiseksi tulleeseen T-Teamin joukkueeseen. Kolmanneksi sijoittui Mikkelin Agilityharrastajat. Koe oli meille kotikisa; SM:t pidettiin HSKH:n kentillä Ojangossa.

Elina & Knox, minä & Ness, Heidi & Super, Carita & Hurja, Maarit & Stjerne, Mirjami & Käpy. Kuva: Anna Silvan

Etukäteen mä jännitin sitä että se Nessin juoksu nyt alkaa just ennen kisoja. Onneksi se ei ehtinyt alkaa, joten pääsin penskan kanssa nauttimaan ekaa kertaa arvokisatunnelmasta. Edeltävästi treenit oli mennyt vähän vaihtelevasti ja mulla on ollut jo kova hinku päästä tekemään seuraavien luokkien liikkeitä eteenpäin. Edellisenä iltana kävin vielä lähikentällä tekemässä kevyen treenin Heidin avustuksella ja Ness tuntui tosi kivalta. Ja sitä se oli kehässäkin!

”Ai jotkut ässämmät huomenna vai?”

Meidän suoritusvuoro alokasluokassa oli lauantaina ihan loppupäässä. Aamu alkoi eläinlääkärin tarkastuksella, jonka jälkeen olikin sitten useampi tunti odoteltavaa. Ehdin rauhassa katsoa EVL:ää  ja valmistautua omaan suoritukseen. Meidän joukkueen toinen alokasluokan koirakko Mirjami ja Käpy tekivät jo aamulla tosi hyvän ykköstuloksen 194 p, joten mulla ei ollut sen suhteen enää niin suuria paineita. Pääasia oli kiva fiilis ja hyvän kokemuksen saaminen haastavissa kehäolosuhteissa nuorelle koiralle. SM:ssä on usean yhtä aikaa pyörivän kehän ja suuren ihmismäärän vuoksi yleensä aina paljon enemmän häiriöitä kuin normikokeissa.

Tehtiin Nessin kanssa kiva, oman tasomme mukainen suoritus jossa ei ollut mitään sen kummempia ylläreitä. Videolta jälkikäteen katsottuna luoksetulon jättö on vähän jännä, Ness vaikuttaa levottomalta ja taitaa jopa liikuttaa toista etutassua. Täytyy ottaa tuo työn alle treeneissä. Luoksarin lopussa se myös vähän rumasti töykkäisee mun kättä, mutta tuota on kyllä ollut treeneissäkin ja mun täytyy alkaa tehdä asialle jotain. Kapulan pidon mä vähän itse mokasin, annoin pitämiskäskyn liian aikaisin kapulan ollessa vielä turhan ylhäällä, ja Ness nappaa sen vähän ronskisti ja pompauttaa samalla etujalkoja. Paikallamakuussa meillä oli pieni ylimääräinen jännitysmomentti, kun yksi ryhmän koirista haukkui lähes tauotta. Olin jo rivin ekana käskyttänyt Nessin maahan, kun sama koira lähti sivulta eikä mennyt maahan, ja tuntui että kesti tosi kauan ennen kuin koko ryhmä oli makaamassa ja pystyttiin jättämään koirat. Oma moka sikäli, että en ollut treenannut ollenkaan tuollaisia tosi pitkiä jättöjä. Vähän meinasi itsellä tuskanhiki nousta, mutta Ness makasi onneksi kiltisti – tosin pitäen napakkaa kontaktia koko ajan ja pelkäsin että se pompsahtaa sieltä takaisin ylös! Olin tosi tyytyväinen Nessin vireeseen ja kehässä tuntui tosi kivalta ja varmalta. Tässä video suorituksesta -> klik! Kokonaispistemääräksi tuli 193,5 p. ja sijoitus 10/75. Hieno pikku-Nestori!

Nessin Jeti-veli ja Pipsa-sisko olivat myös alokkaassa kisaamassa ja tekivät myös tosi hienot ykköstulokset. Luokan voittivat Kati ja Tarmo huikealla 199 pisteellä ja tokaksi tulivat Riitta ja Hippu 198 pisteellä, onnea!

Lauantain jälkeen meidän joukkue oli johdossa, mutta melko samoissa pistelukemissa oli myös useampi muu joukkue. Sunnuntaina oli mukava olla turistina paikalla ilman aikataulujen kyttäämistä ja seurata kehiä kaikessa rauhassa. Sunnuntain avo-koirien tulokset ratkaisivat, ja onneksi meidän joukkueen Elina ja Knox tekivät tosi hienon tuloksen. Lopullista varmuutta joukkuekisan voitosta saatiinkin jännittää palkintojenjakoon saakka. Olipas hauskaa olla yhdessä joukkueen kanssa jännittämässä sijoitusta viikonlopun ajan, sekä iloitsemassa voitosta yhdessä. Lisäksi joukkueestamme Carita ja Hurja voittivat vielä yksilö-SM -hopeaa! Kiitos koko joukkueelle, oli hieno viikonloppu! Yksilökullan veivät Mika ja Kaitsu, sekä pronssille tuli Oili ja Nessin ihana Zip-täti. Onnea!

Tending Catlike, Tending Venture, Saunajaakon Alfa Romeo, Tending Rough, Tending Brisk ja Stjerne. Kuva: Anna Silvan

Nyyti pääsi sunnuntaina turistiksi mukaan, ja viihdytti itseään mm. bongailemalla myyntikojuista leluja ja kerjäämällä rapsutuksia ja huomiota. Nyytin jälkeläiset Neo ja Draama olivat kisaamassa ja tekivät molemmat hienosti ykköstulokset – onnea! Edelleen mulla on ajoittain sellainen pieni katkera kaiho siitä että Nyytin kanssa tokon lopettaminen ei ollut oma päätökseni, vaan pakon sanelema tilanne. Nää SM:ien ja karsintojen kaltaiset tilanteet nostaa sen tunteen aina vähän vahvemmaksi ja tuntuu että elämä muuttui sairastumisen myötä Nyytille vähän epäreiluksi. Vaikka Ness vähän pakosti on lähiaikoina saanut enemmän huomiota ja treeniaikaa, yritän aina saada Nyytinkin kanssa tehtyä treenejä joissa se kokee että siltä edelleen vaaditaan asioita ja se joutuu käyttämään päätään. Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa kokeilisi Nyytin kanssa sitä monen suosittelemaa rally-tokoa. Tosin mulla on siihen vähän skeptinen suhtautuminen, ja se on tuntunut aika hömpältä, mutta ei sitä varmaan voi täysin tuomita kokeilematta.

Ensi vuonna matkataankin ilmeisesti Ouluun SM:iin, eli on ”pikkuisen” pidempi kotimatka. Nyt oli ihanaa kun rättipoikkiväsyneenä tarvitsi ajaa vain vartti kotiin! Mutta olipas aika huikea viikonloppu – kiitos mun oma pikku-Ness! Tästä se alkaa. <3

Kuva: Sporttirakki

Vain taivas on rajana! Kuva: Juuso Kuparinen

 

 

 

Ihana kevät

Vihdoinkin se on täällä – alkukesän hohtava vihreys ja lämpimämmät säät. Melkein koko toukokuu ehtikin mennä ilman blogipäivityksiä. Lomailin muutaman viikon huhti-toukokuun vaihteessa. Pidin talvilomani vasta nyt keväällä, ja ikävä kyllä tänä vuonna säätkin oli sen mukaiset… Yöpakkasia, räntää, lunta ja rakeita tuli vielä vappunakin. Ällöä! Kunpa tuo sää olisi ollut silloin loppuvuodesta, kun jouluksikin odotti valkoista maata! Vappuviikonlopuksi ajelin Nyytin ja Nessin kanssa valmennusrenkaan kevätleirille Partaharjulle hakemaan vähän treenimotivaatiota. Mun treenitauko huhtikuun alussa venähtikin vähän pidemmäksi, ja tuli treenattua normaalia hyvin paljon vähemmän. Leiriltä sai taas sitä kaivattua kipinää treenaamiseen, ja oli kiva nähdä tuttuja. Partaharjulta jatkoin vielä muutamaksi päiväksi Pohjois-Karjalaan moikkaamaan sukulaisia ja mökkeilemään. Unna jäi kotiin pitämään taloa pystyssä Bobin seurana.

Unna on ollut hampaanpoistojen jälkeen ihan superpirtsakka. Nyt kun kelit vihdoin lämpeni, niin on askellus taas muuttunut verkkaisemmaksi ja sillä on selkeästi kuuma. Täytyy varata sille aika trimmaukseen. Viime kesänä se saikin pitää tukkansa, kun sillä oli tosi massiivi karvanlähtö alkukesästä. Tuntuu kurjalta jättää se pidemmiltä lenkeiltä pois ihan vain kuumuuden vuoksi, kun ongelman saa hoidettua helposti pois ajamalla karvan.

Nyyti on nyt ollut taas parempi. Tuo sen oireilu on kyllä tosi fluktuoiva, enkä ole edelleenkään saanut kiinni siitä laukaisevasta tekijästä. Nyytin lailla oireilevia bordercollieita on kuulemma jonkin verran myös Keski-Euroopassa, eli jokin ”juttu” se on, mutta kukaan ei taida tietää mistä oikeasti on kyse. Ehkä se selviää vuosien saatossa.

Viime viikolla käytiin kehätreeneissä ja Nyytikin pääsi Nessin setin jälkeen treenaamaan. Se oli niin polleana! Sen kanssa on kyllä niin ihana tehdä, vaikka liikkeet alkaa olla kyllä jo vähän ruostuneet ja sillä on tullut vähän omia vallattomuuksia mukaan. Mä olen monesti harmitellut että nuo uudet säännöt tulivat, Nyytin kanssa olisi voinut muuten käydä silloin tällöin jonkun satunnaisen kokeen. Uusien liikkeiden opettamiseen en enää halua lähteä, varsinkin kun se on pelkkää juoksuttamista, enkä halua ottaa sitä riskiä että Nyytin vointi menisi huonommaksi.

Tulevana viikonloppuna on Ojangossa TOKO SM:t! Huippua, Nessin juoksu ei ole vieläkään alkanut ja mä todella toivon että se ei nyt tässä muutaman jäljellä olevan päivän aikana alakaan. Kisaan Nessin kanssa alokkaassa HSKH:n joukkueessa. Edeltävästi meillä on ollut vähän vaihtelevia treenejä, täytyy nyt toivoa että koe menisi hyvin. Siitä lisää ensi kerralla. :)

 

Tikusta asiaa

Pääsiäinen tuli ja meni, ja omalta osaltani se kului vähän tylsästi töiden merkeissä. Kun tekee kolmivuorotyötä ja työpaikka on auki 24/7 vuoden jokaisena päivänä, nuo juhlapyhät usein hujahtavat ohi ihan vain itselle normaalina arkena ilman sen kummempia vapaita tai juhlallisuuksia. Mutta nyt juuri vietän tokavikaa vuoroa töissä ennen loman alkua! Hurraa! Kaksi viikkoa vapautta edessä, ihanaa. Viimeksi lomailin viime vuoden elokuussa, joten nyt on koko kevättalven tuntunut jo siltä että pieni tauko tekisi kyllä hyvää.

Lusin juuri viimeistä yövuoroa ja kerrankin on sen verran hiljaista, että täytyi keksiä vähän väkisin jotain tekemistä. Kirjoittaminen yleensä pitää sen verran pirteänä ettei ala väsyttämään, joten täytyy nyt keksiä vähän tikusta asiaa, kun eipä meille kuulu kuin ihan tavallista mukavaa arkea.

Nyyti on nyt lähipäivinä ollut paljon parempi ja tuntui taas siltä että kivi vierähti sydämeltä. Kunnes se taas seuraavan oire-rumban alkaessa vierähtää sinne takaisin, mutta nyt ei murehdita sitä. Se pääsi tänään pitkästä aikaa tekemään pienen kevyen treeninkin, ja nautti kyllä ihan suunnattomasti! Kunpa se ymmärtäisi, että ei pääse enää treenaamaan samalla tavalla ja yhtä usein kuin aiemmin ihan sen oman edun vuoksi. Täytyisi aktivoitua taas jäljestämään, kun se on sen verran kroppaystävällisempää kuin toko, ja Nyyti tykkääkin siitä ihan hurjan paljon.

Ness valittiin HSKH:n joukkueeseen TOKO SM:iin. Kivaa! Tosin nyt mä jännittelen että ehtiikö sen juoksu alta pois. Luulin jo sen alkaneen, kun se alkoi merkkailla paljon ja lattioilla oli veritippoja, mutta sepäs olikin Nyyti. Viime viikkokin meni vielä treenivapaalla, mutta nyt täytyy kyllä taas ryhdistäytyä ja alkaa treenaamaan ihan ajatuksen kanssa. Tänään on kevään ekat kehätreenit ja sinne SM:iinkin on enää kuukausi. Ilmoitin Nessin myös nuorten koirien tokoringin pääsykokeeseen joka on ensi viikolla. Nessin synttärikaima Raitokin hakee mukaan, olispa hauskaa jos kaverukset pääsisivät sinne!


Tytöt esittelevät mun lempparipantoja Ebba & Albukselta. Nessillä on päärynöitä ja Nyytillä söpöjä pikkupöllöjä! Mulla on kauhea panta- ja hihnahulluus ollut jo pitkään, mun koirien varusteilla varustaisi varmaan sata koiraa… Niitä on niin hauska ostella, ja täytyyhän sitä olla valinnanvaraa fiiliksen mukaan. ;)

Unna on edelleen ihan liekeissä. Käsittämätön tyyppi. Se veti eilen illalla kauheat kiepit kun treenasin bortsut. Sen iltaruoka oli vähän myöhässä, ja kun se näki auton ikkunasta että nuoremmat sai nameja, se mekkaloi suu vaahdossa koko treenien ajan! Jäähkälenkillä se ei suostunut irtoamaan namitaskulta minnekään. Tuntuu että mitä enemmän tulee ikää, sen fanaattisemmin se suhtautuu ruokailuun. Alla todistusaineistoa sen pirteydestä, 12 km lenkin viimeiset metrit ennen autolle tuloa, ja mummokoira porskuttaa letkan ekana häntä tötteröllä. Ihan huippua! Tuntuu ihan oudolta miten vaisu se olikaan koko viime vuoden, mutta eiköhän se borrelioosi selitä oireet aika pitkälti.

Lueskelin äsken mitä meille on kuulunut vuosi sitten huhtikuussa. Olen näköjään napannut vuosi sitten ihan samanlaisen kännykkäräpsyn kuin eilen lenkin päätteeksi:

Huhtikuu 2016:

Huhtikuu 2017:

Ensi kertaan!

 

Vihreää!

Nyt se on täällä: ihana kevät! Lähes kaikki lumet ovat sulaneet ja ei tarvitse enää liukastella lenkkipoluilla. Se pehmeän polun fiilis jalkojen alla on aina yhtä mahtavan tuntuista. Eikä tarvitse hysteerisenä pelätä koirien liukastumisiakaan. Ja nyt ei enää valokaan sanele, milloin täytyy kiiruhtaa lenkille. Ihan huippua!

Musta tuntuu että tää blogi on viimeiset 1,5 vuotta ollut yksi sairaskertomus. Joten en aio nyt käyttää aikaani taas kurjuudessa rypemiseen, joten tiivistetysti: Nyyti on ollut taas huonompi, viime viikolla suorastaan karsean huonosti liikkuva. Yhdeltä aamulenkiltä meinasin joutua kantamaan sen kotiin, kun tuntui että takaosa ei ole ollenkaan mukana. Nyt ollaan taas muutama päivä oltu parempia. Tää on yhtä aallokossa menoa ollut taas koko talvi. Kipulääkitys sillä menee koko ajan, mutta siitä huolimatta välillä on näitä huonompia hetkiä. Liikunta tai sen määrä ja laatu ei tunnu korreloivan oireilun kanssa mitenkään, joten sitten kun se on parempi, niin se on saanut olla pitkilläkin lenkeillä mukana. Ainoa vaan, että se oire saattaa välillä alkaa ihan yhtäkkiä kesken lenkin, joten sitten ei auta kun kävellä takaisin kotiin. No eipä tämä nyt kauhean lyhyesti tullut, mutta tulipahan vuodatettua.

Pikku-Nessiäinen kävi 1-vuotisrokotuksilla ja sai samalla ab-tipat korvatulehdukseen. Tuli taas sellainen hyvä koiranomistaja -fiilis, kun en ollut huomannut että toisella on ihan punoittavat korvat. Olin kyllä kiinnittänyt huomiota siihen että se oli vähän rapsutellut niitä, mutta oletin että sikaripunkkikierros vol. 3 on alkamassa. Eipäs ollutkaan, ja nyt kun kuuri on ohi niin rapsuttelukin lakkasi. Ness painoi 14,6 kg, eli tismalleen saman verran kun nuo kaksi vanhempaakin. Tosin vankistuuhan se tuosta vielä iän myötä, nyt se on vielä kapea luikku.

Me ollaan pidetty kokeen jälkeen vähän treenitaukoa, viime viikolla ei treenattu kertaakaan. Välillä tekee hyvää vähän huilata ja rentoutua vain pitkien lenkkien parissa. Tänään tosin oli pakko käydä korkkaamassa ulkokenttäkausi, tuli niin kova hinku päästä vähän tokoilemaan. Kohta alan tekemään vähän suunnitelmia tulevaisuudelle, eli täytyy ryhtyä tekemään enemmän avoimen luokan juttuja. Täysin kesken on vielä kierto ja liikkeestä seisominen. Ruutua ollaan tehty lelulle tai targetille, eli kohta täytyy alkaa ottaa mukaan paikkatreenit ja loppuosa, ts. kaukana minusta maahanmeno. Kiertoa oon tehnyt nyt ainakin kolmella eri tavalla tässä vuoden aikana, nyt täytyy päättää että millä tyylillä sen oikeasti haluan opettaa. Noudon loppuosan tekniikassa on hirveästi hommaa, se on jostain syystä ollut Nessille vaikea, jonka vuoksi se vähän yliyrittää. Mutta onneksi ei ole kiire minnekään! Olen muutenkin päättänyt treenata Nessiä vähän maltillisemmin, talven ajan ollaan käyty vain noin 2-3 kertaa viikossa treenaamassa. Vaikka Nyytin ”rikkoutuminen” ei välttämättä liity treenaamiseen tai treenimääriin, niin toko on kyllä varmasti yksi eniten kroppaa kuormittavista lajeista bortsun kaltaiselle liikkujalle. Räjähtävät lähdöt, nopeat pysähdykset, staattinen toispuoleisuus ja samaan suuntaan tapahtuvat kierrot altistavat kyllä vaikka mille vammoille ja jumeille. Mutta eipä siinä auta kuin tasapainoilla järkevän treenaamisen, hyvän peruskunnon, säännöllisen huollon ja hyvien lämmittelyjen ja jäähdyttelyjen kanssa. Ja silti voi käydä niin kurjasti kuin mulle kävi Nyytin kanssa.

Unna porskuttaa edelleen vähän turhankin pirteänä. Maaliskuun alussa kirjoittelin tännekin kun makasin flunssassa kotona. Lähdin seuraavana päivänä käyttämän koiria taas tuossa pellolla – ja eiköhän tuo mummeli päättänyt lähteä peurajahtiin! Aargh! 2,5 tuntia siinä meni, kun mä etsin sitä pitkin poikin metsiä ja peltoja flunssan kourissa. Mikään ei ole niin raskasta kuin riistaviettinen koira! Aina ajoittain leikittelen ajatuksella uudesta lapinkoirasta, mutta joka kerta kun jotain tällaista tapahtuu, hautaan ne haaveet jonnekin todella syvälle. En usko olevani mikään maailman onnettomin opettamaan koirille erilaisia asioita, mutta tuo riistavietin taltuttaminen on jotain täysin mahdotonta. Nyt Unna on siis ollut taas aika tarkkaan hihnan päässä. Kertaalleen se ehti tuon pitkän reissun jälkeen kadota pihastakin 1,5 tunniksi, joten nyt pihapissatuksetkin hoidetaan valvonnan alaisena. Meillä olikin tosi pitkä seesteinen tauko tuon karkailun suhteen, viime reissuista on jo toista vuotta. Mutta se kertoo kyllä siitä, että Unnan yleisvointi on taas viime vuoden borrelioosin, välikorvatulehduksen ja hammasremontin jäljiltä taas hyvä. Joten ei auta kuin iloita pirteästä vanhuksesta!

Unna köyhtyi siis muutama viikko sitten taas neljä hammasta. Saldo taitaa nyt olla yhteensä seitsemän poistettua legoa. Vein sen hammastarkastukseen, kun kiinnitettiin huomiota siihen, että se aina ruokailun jälkeen oli vähän levoton ja läähätteli. Tarkastuksessa alaleuassa huomattiin yksi hieman rivistä ulkona roikkuva poskihammas, joka päätettiin poistaa. Oli aika järkytys, kun leikkauspäivänä suun röntgenkuvassa lääkäri huomasi yhteensä neljä juurista murtunutta hammasta. Ei auttanut kuin poistaa ne. Murtumien syynä oli todennäköisesti ydinluut, joita mä annan välillä noille ajanvietteeksi jyrsittäväksi. Unna on aina ollut tosi ahne, ja on kalunnut luita sen verran kovalla voimalla, että hampaat ovat murtuneet. Sairasta! Nyt loppui tässä taloudessa ydinluiden syöminen. Kuinkahan paljon suusta kipeitä koiria onkaan, kun Unnankin oireet oli tosi lievät? Ja kun tietää kuinka ilkeältä hammassärky voi tuntua! Noi murtumat on tullut kahden vuoden aikana, koska silloin viimeksi Unnalta poistettiin yksi poskihammas hammasjuuripaiseen vuoksi. Toivottavasti se ei ole ollut kauhean kipeä tuona aikana…


Metsästäjä väijyy potentiaalisia saaliita…


Mun varjo, aina lähellä ja aina tarkkana! Nyyti <3


Tekstiilikaksoset

Ness tuhoaa luontoa. Se osaa tuhota kyllä muutakin kun ”vain” luontoa…


Kyllä se ikä alkaa näkyä jo Unnan nassussa, vaikka se liikkuukin vielä pitkällä hienolla askeleella.

Koko jengi:

Ja Ness osaa kyllä tuon poseeraamisen jalon taidon:

Täytyy vielä hehkuttaa jälkikasvun hienoja saavutuksia. Unnan Myrtti-tytär tokoili Tiinan kanssa hienosti tittelin TK1! Neo Nyytinpojasta tuli maaliskuussa EE TVA ja Neon Finn-veljestä FI & SE AVA! Onnea taitaville!

Suloinen Myrtti, eli TK1 Vehkaliinan Suomyrtti. Kuva: Tiina Pesonen

Neo, FI & EE & SE TVA, FI VPVA Myytin Fiksu ja Kypsä. Kuva: Anna-Leena Väätänen

Finn, eli FI & SE AVA Myytin Valonkantaja. Kuva: Isabelle Orenius-Emanuelsson

Nessin eka koe!

Enpä arvannut viime sunnuntaina Ojankoon karsintoja katsomaan lähtiessä, että muutamaa tuntia myöhemmin ajelen kotiin hakemaan koiraa kisaamista varten!  Puhuin Nessin kasvattajille Ojangossa että Nessillä saattaa alkaa juoksu, jolloin meidän muutaman viikon päästä oleva eka koe – ja sitä myöten SM:t – jää välistä. Pienimuotoisen ylipuhumisen seurauksena löysin hetken päästä itseni puhelin kädessä soittelemassa vastaavalle koetoimitsijalle jälki-ilmoittautumista. Hui! Niinpä me sitten kisattiin ihan extempore meidän eka tokokoe! Ja sepä menikin vielä tosi kivasti, Nepsu teki ykköstuloksen 195 p. KP ja sijoittui kolmanneksi. Tuomarina toimi Kaarina Pirilä. Hurraa pikku-Nestori!  Tässä video.


Tarkkasilmäiset mahdollisesti huomaavat, että toiseksi tulleella Mirjamilla on palkintojenjaossa Käpyä tuuraamassa erittäin kiihtyneesti palkintosessioon suhtautunut Nyyti! :D Ja luokan voiton vei Nessin ”adoptioveli” Ciao Christan kanssa. <3

Ness oli kyllä kehässä ihan tosi kiva, keskittynyt ja stabiili. Hieman se kiihtyi luoksetulosta, jonka jälkeen laitoin sen hetkeksi käy siihen-käskyllä pötköttelemään. Ainoa liikevirhe tuli kaukojen alussa, jossa se ei mennyt ekalla käskyllä maahan. Tuosta tuli 7,5 pistettä, muista liikkeistä saatiin kympit. Menin kaukojen aloituspaikalle vähän turhan pian, jolloin jouduttiin perusasennossa odottelemaan liikkeen alkua aika kauan ja Ness vähän varmaan lukittautui tuohon kontaktinpitoon. Olihan siellä kaikkea muutakin pientä, kaukoissa on vielä ihan jäätävä työ edessä ja seuraamisen käännökset oli huonoja yms. Mutta se on vaan teknistä piiperrystä, pääasia on oikeisiin asioihin fokusoiva, keskittynyt ja motivoitunut kisakaveri. Tästä se lähtee, kiitos Ness! <3

Reilu vuosi sitten oli samalla kentällä ekoissa hallitreeneissään tämän näköinen tyyppi:


 

Laiskamadot

Kun kevätflunssa iskee, ei auta kuin levätä. Viimeksi aika tarkalleen vuosi sitten makasin viikon flunssan kourissa, silloin petiä lämmitti pieni Nessu.

Nyt nuo molemmat rotjakkeet on viettänyt tiiviisti aikaa sohvan jalkopäässä. Enpä ole aikoihin viettänyt näin paljon aikaa sohvalla. Netflixin, kirjan ja iPadin kanssa on sairastaminen tuntunut jotenkin siedettävältä, samoin se että on antanut itselleen luvan ihan vain olla. Ajoittain varsinkin noiden bortsujen kanssa on sellainen krooninen huono omatunto. Uskon kyllä niiden viettävän ihan onnellista ja riittävän aktiivista elämää, mutta aina jos muutamana päivänä peräkkäin lenkit jää lyhyemmiksi ja treenit väliin, niin sitä vähän soimaa itseään huonoksi koiranomistajaksi.

Mutta kiltisti nuo välillä niin rasittavan energiset tyypit on nyt viettänyt aikaansa nukkuen. Ja tietty ylimääräinen sisällä häslääminen on muutenkin kiellettyä. Eilen oli aivan ihana auringonpaiste, enkä malttanut olla menemättä vähäksi aikaa tuohon pelloille siitä nauttimaan. Tää on todellista maalla asumisen ihanuutta, voi mennä niissä kaikista karseimman näköisissä kotiverkkareissa ja kulahtaneimmassa toppatakissa suoraan ovesta ulos ilman että kukaan näkee. Ja hihnan varmuuden vuoksi mukaansa tarvitsee ainoastaan toista nuoruuttaan elävä Unna, joka on nyt uudessa kukoistuksessaan muistanut taas sorkkaeläinten jahtaamisen lumon. Viime viikolla onnistuin jo kadottamaan kuuron vanhusraukan tuonne Kulloon metsään kymmeneksi minuutiksi, kun se lähti ajamaan jotain jälkeä enkä huomannut koko juttua. Luulin että se taapertaa kiltisti siinä mun kintereillä… Onneksi nuo mustavalkoiset älyn jättiläiset suhtautuvat kaikkiin mun antamiin tehtäviin äärimmäisellä vakavuudella ja kävivät hakemassa mummon puskista takaisin laumaan.

”Missähän ne mun peurat menee?”

Ja voi mun Nyyti – taas jälleen kerran. Se on liikkunut ihan todella huonosti ja oire on nyt aiempaa yleisempää; muutama viikko sitten se ”vammakäveli” heti aamulla kotona huonosti. Eli ilman istumista, kylmälle altistumista, psyykkistä jännittyneisyyttä tai muuta tuollaista joka välillä tuntuu vaikuttavan oireiluun. Joten nyt syödään taas Gabapentiniä, joka kyllä on selkeästi auttanut. Onneksi, koska muuten olisi vielä toivottomampi olo. Saa nähdä väheneekö oireilu kesän lämpimien kelien myötä. Viime vuonna meillä oli oireetonta aikaa huhtikuusta syyskuuhun, jospa me saataisiin taas yhtä pitkä hyvä kausi.

Nessiäisen kanssa oltiin viikko sitten Oilin tarkkojen silmien alla kera Suomessa asuvien pentuesisarusten. Saatiin hyviä vinkkejä taas jatkoa varten, nyt työn alla olivat noudon luovutukset, kierto ja seuruun juoksuosuus. Tietty pohdittiin myös sitä mielentilaa. Olen nyt jättänyt lelua vähemmälle ja Nessissä näkyy kyllä tietynlainen odotus ja turhautuminenkin, kun sitä palloa ei tulekaan niin helposti. Mutta treenit jatkuu!

Alla harvinainen kuva, Ness pysähtyi ihan itse ilman mitään käskyä paikoilleen! Ainakin kahdeksi sekunniksi! Se siis yleensä juoksee kuin viitapiru pitkin noita peltoja jokseenkin tauotta…

Kas näin…

Jos muiden koirien väijyminen kielletään, niin suuhun täytyy äkkiä napata jotain. Ja sitten joutuu leikkimään ihan ypöyksin, kuinka kurjaa! Ja välillä vielä keppileikitkin kielletään vaarallisena touhuna, kyllä elämä on kovaa ja maailma välillä niin epäoikeudenmukainen paikka pienelle viattomalle koiralapselle!

Ihmisen parhaat ystävät

237

Viime viikolla oli ystävänpäivä, ja mikäs se parempaa kuin napata nuo ihmisen parhaat ystävät mukaan ja lähteä kameran kera lenkille. Ness tuli meille juuri vuosi sitten ystävänpäiväviikonloppuna. Ja on kyllä kiva huomata, miten nuo koiratkin vaikuttavat olevan omalla koiramaisella tavallaan ystäviä keskenään. Nyt kun Unna on ollut tosi paljon pirteämpi, on sekin ajoittain innostunut juoksemaan bortsujen kanssa. Se on suorastaan koomisen näköinen, kun se omalla – jo vanhusmaisella – tyylillään yrittää lyllertää noiden pitkäkinttujen vauhdissa. Nyyti ja Ness ovat nyt ”löytäneet toisensa” ja alkaneet harrastaa karseaa kilpajuoksemista. Ne menee niin järjettömän lujaa, että olen nyt kieltänyt koko touhun. Ihan vain jo sen vuoksi, ettei nyt tapahdu mitään tapaturmaa liukkaiden kelien vuoksi ja Ness menee ihan tiloihin, kun se alkaa kytätä että lähtisikö Nyyti kaahailemaan sen kanssa.

212
219
187

191

Unna on tosiaan ollut ihan superkivassa kunnossa nyt, viime viikonloppunakin käveltiin Anna-Leenan kanssa kymppi reilun parin tunnin aikana ja niin se mummokoirakin jaksoi vaan porskuttaa mukana. Ihan huippua, ihan kuin se olisi nuorentunut muutaman vuoden tuon ab-kuurin jälkeen! <3

167 197

Nyyti on ollut nyt taas lähiviikkoina huonompi, en kyllä tajua miten se oire tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä. Ajoittain se oireilee yht´äkkiä kesken lenkin, kun taas toisinaan se saattaa oireilla nykyään kotonakin. En edelleenkään saa kiinni siitä, mikä sen laukaisee. Tosi kurjaa. Tuntuu että 1-2 viikon välein on aina muutama vähän huonompi päivä. Näillä mennään.

180 181

Nyt on ollut paljon mielettömän kauniita ja kuulaita, keväältä tuntuvia iltoja. On ollut ihana kävellä pitkiä lenkkejä, kun aurinko on paistanut ja kaikkialla on niin mielettömän kaunista. Alla muutamat kännykkäräpsyt meidän kotilenkkimaisemista.

img_3658 img_3652

Otin ihan valtavan määrän taas valokuvia, sattui niin kiva valo. Alla siis kuvakavalkadia ystävänpäivän tienoilta.

 

 

Ness Christan koulutuksessa

img_3733

Kaikki artikkelin kuvat (C) Maarit Karhu-Teiskonen

Viime perjantaina ajeltiin Lahteen Christan tarkkojen silmien alle. Käytiin muutamaa kuukautta aiemminkin Christan opissa samalla porukalla, tällöin meillä meni seuraaminen uusiksi. Ness oli tosi pomppivainen ja vähän yli-yrittävä, joten aloin rakentamaan siihen rauhallisempaa asennetta ja erilaista askellusta. Työ onneksi tuotti hyvin nopeasti tulosta, ja nyt seuraaminen on stabiilimpi. Tosin nyt muutaman viikon aikana olen saanut vähän uusia virheitä, mutta onneksi on hyvän koulutettavuuden omaava koira, niin asioiden edistyminen on yleensä kivan vasteellista.

img_3730img_3729

Tein Nessin kanssa suurimman osan alokasluokan liikkeistä palkatta, tokaa kertaa ikinä. Kuten vähän olen aavistellutkin, on palkan odotus nyt vähän turhan suurta. Saatiin ohjeeksi vähentää leluttamista ja ottaa enemmän palkkausta namilla ja sosiaalisesti. Itse liikkeissä ei nyt sen kummempaa ole tällä hetkellä, ja tekniset jutut onkin simppelimpiä kuin tuo aina niin haastava mielentilan hallinta. On ollut tosi kiva ruveta tekemään jo vähän kokonaisia liikkeitäkin, kun tähän saakka treenit on ollut hyvin pitkälti pienen pieniä palasia.

img_3727img_3731

Olen jo alkanut vähän vilkuilemaan koekalenteria – jännää! Olisi kiva päästä Nessin kanssa TOKO SM:iin mukaan ja nykyään tylsästi tarvitsee tuloksen jo ennen SM:iä. Joten jos juoksut ei sotke kuvioita, niin huhtikuulle olen katsellut jo muutamia potentiaalisia kokeita. Paikallamakuuta pitäisi tehdä kyllä vielä paljon, ja lisätä häiriöitä siihen. Samoin kaukoissa on vielä aika paljon työmaata. Mutta ihanaa kun pääsee jo edes ajatuksen tasolla suunnittelemaan kisaamista. Olen ollut viimeksi kokeessa Nyytin kanssa 2015 kesällä, joten alkaa olla jo ikävä kokeita!

img_3735

Unna 13 vuotta!

21012017-091

Unna täytti toissapäivänä 13 vuotta! Onnea meidän rakas mummokoira! Kaksi viikkoa sitten eläinlääkäriin kiitäessämme ehdin jo ajattelemaan, että nyt jäi nämä synttärit juhlimatta. Mutta onneksi toisin kävi! Unna on taas ollut normaali oma itsensä. Antibioottikuuri jatkuu kyllä vielä kaksi viikkoa, mutta ainakin nyt näyttää oikein hyvältä.

Synttäreitä juhlistettiin Viikissä lenkillä Dollan ja bortsujen kanssa, paras synttärilahja oli ainakin Unnan mielestä kun bongasimme Viikin ”maskotit” eli viisi peuraa, jotka ovat nyt majailleet siellä muutaman vuoden. Illalla Unna tarjosi kavereille kierroksen herkkukanapateeta:

img_3614

Anna-Leena oli kaivanut arkistoistaan ihania vanhoja kuvia vuodelta 2008 Unnan tokotreeneistä, kiitos paljon! Vanhoista kuvista innostuneena kaivoin laatikon pohjalta ulkoisen kovalevyn, josta ajattelin ryhtyä penkomaan arkistojen aarteita – ehkä sieltä löytyy jotain hauskaa tännekin!

img_3618 img_3619 img_3620 img_3621 img_3622 img_3623
Minä ja edesmenneet Unnan Arvi-veli ja Pessi-isä <3 (Kuvat (c) Anna-Leena Väätänen)

Kuvia! Paljon!

21012017-255

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, niin Unna on toipunut hienosti! Se on ollut tosi pirtsakkana. Se on todennäköisesti oireillut korvaansa jo pidempään, koska se on ollut jo joulusta lähtien vähän vaisu. Annoin sille silloin Rimadylia ja pidin levossa, mutta ei se oikeastaan tuonut kauheasti eroa esiin.  Ja kun mitään selkeää oiretta ennen viime lauantaita ollut, niin en oikein osannut epäilläkään että se olisi sairastunut. Näin jälkikäteen on kyllä helppo laskea yksi yhteen. Nyt se on ollut siis taas aiempaa pirteämpi ja ravaa lenkit pitkällä hyvällä askeleella. Huojentavaa!

Käytin kaikki tytöt toissapäivänä hierojalla, ja Unna ei onneksi ollut viikonlopun kaatuilusta jumissa. Se oli itseasiassa ainoa noista jolla ei ollut jumeja, bortsut tosin on tuon hasardin liikkumistapansa vuoksi vähän alttiimpiakin jumiutumaan. Nyyti oli vähän kauttaaltaan kireä, lisäksi sillä oli ne sisäreidet taas juntturassa. Nessillä oli iliopsoakset jumissa, joka johtuu nyt kyllä varmaan treeneistä ja perusasennon ”orava-asennosta”, kun olen korjannut sitä ryhdikkäämmäksi. Lisäksi se tykkää hurjasti pomppia takajaloillaan kun sitä kehuu, joten sekin voi varmasti vaikuttaa.

21012017-076

Nessin luustokuvaustuloksetkin tulivat: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä VA0, LTV1. Tuosta LTV:sta olen kuullut nyt vähän kahdensuuntaista juttua, voi aiheuttaa oireita tai olla aiheuttamatta. Nyytin selkäkatastrofin jälkeen musta tuntuu että mikään ei enää hetkauta; hoidetaan sitten aikanaan jos tulee jotain hoidettavaa. Ja olen kyllä aina ollut sitä mieltä että aktiivisesti harrastavat koirat tulee huoltaa ammattilaisen toimesta säännöllisesti, joten jos oireita tulee niin toivottavasti ne ns. saadaan kiinni ajoissa, että osaa sitten itsekin himmata vähän treenaamisen suhteen. Ja tottakai muutokset ja epäpuhtaudet liikkumisessa näkee itsekin. Mutta tällä hetkellä on huojentunut ja iloinen olo, luokittelen siis tuosta jakautuneesta ristiluun harjanteesta huolimatta Nessin ihan terveeksi koiraksi. :)

21012017-105

Nyytikin on voinut nyt hyvin ja aloitin Gabapentinin laskemisen tänään. Sitä ei saa lopettaa seinään, vaan annos tulee laskea hissukseen alas. Täytyy toivoa että pärjätään nyt jatkossakin ilman lääkityksiä! Tänään alkoi tämän kauden maajoukkuekarsinnat, ja taas tuli hetkellisesti aamulla sellainen haikea olo – olisipa ollut hienoa olla mukana! Mutta pääasia on että mulla edelleen on Nypsi, jonka kanssa voi puuhastella kaikkea ihan ilman tavoitteitakin.

Alla hurja määrä kuvia tältä aamulta.

Unna sairastui

img_3591

Viime lauantaina aamuyöstä heräsin siihen, kun Unna oksentaa rajusti. Valot päälle laitettuani näky oli pelottava; koko meidän ylätasanne täynnä oksennusta ja Unna, joka ei pysy jaloillaan eikä ota kontaktia minuun ja silmissä nystagmus-oire. Se oli tajuissaan, mutta takaosa ei toiminut kunnolla ja se meinasi kaatua koko ajan vasemmalle kyljelleen. Huusin Bobin hereille ja lähdettiin ajamaan Tammiston Evidensiaan. Matkan aikana Unnan vointi meni vähän parempaan suuntaan, oksentelu lakkasi ja se alkoi reagoida rapsutteluun ja makaili ihan levollisesti sylissäni. Olin ihan varma että Unnalla on joku aivotapahtuma ja matka on meidän viimeinen. Onneksi olin väärässä!

Eläinlääkärissä Unna pysyi jo hieman jaloillaan, mutta käveli huterasti vain vasemmalle kaartaen ja kaatuili tosi herkästi. Tutkimusten jälkeen saatiin diagnoosiksi mahdollinen välikorvatulehdus. Toinen vaihtoehto on vanhoilla koirilla ilmeisesti aika yleinen vestibulaarisyndrooma, jonka akuutista vaiheesta saattaa myös toipua täysin ennalleen. Nyt Unnalla menee antibioottikuuri ja vointi on kohentunut ihan hurjasti jo muutamassa päivässä. Ekan vuorokauden ajan me jouduttiin kantamaan sitä pihalle ja portaita kerroksesta toiseen, mutta nyt Unna jo kulkee hyvin ja on ottanut laukka-askeliakin. Ajoittain sillä on esim. makuulta ylösnoustessa vähän vaikeuksia saada takaosa mukaan, mutta muuten näyttää kyllä hyvältä. Toivottavasti selvittiin säikähdyksellä! Unna täyttää ensi viikolla 13 vuotta, ja jos miettii mitä kaikkea sillekin on ehtinyt elämän aikana tapahtua, niin aika monennella jatkoajalla ollaan kyllä jo menossa. Voi meidän mummokoiraa! <3

img_3588

Bortsut voivat onneksi hyvin! Ness kävi perjantaina luustokuvissa ja mä olen nyt ihan tulisilla hiilillä tuloksia odotellessani. Polvet oli jo 0/0, mutta luustoa ei ole vielä lausuttu. Kuvanneen lääkärin mukaan nivelet ja selkä näytti ihan ok:lta. Täytyy kyllä kehua miten järkeväkäytöksinen nuori koira mulla onkaan. Ness on kyllä niin lunki ja helppo tyyppi. Alla kuva, jossa ollaan lääkärissä ja sitä _ei_ ole vielä rauhoitettu. Se makoili ihan kyljelläänkin nukkuen, vaikka 5 m päässä oli riekkuvia pieniä villakoiria. Ihanaa kun kaikki noi on sellaisia että ne ei vouhota mitään turhia ja niiden kanssa on helppo mennä minne vain. Mun huipputyypit!

img_3572

Molemmat mustavalkoiset nukahti aika söpösti päät mun jalan päällä tässä yksi päivä sohvalla loikoillessa:

img_3567

Vuosi Nyytin selkäleikkauksesta

Nyt on tasan vuosi siitä, kun me jännitettiin Nyytin leikkausta ja haettiin illalla tokkurainen, mutta omilla jaloillaan kulkeva rakas pieni Nyyti takaisin kotiin. Vaikka Nyyti on nyt taas ajoittain kylmillä säillä oireillut, niin tilanne ilman leikkausta olisi varmasti hurjan paljon huonompi. Kukaan ei ennen leikkausta arvannut, kuinka huonossa jamassa selkä olikaan. Lisäksi olen alkanut epäillä, että tuo ajoittainen hyvin erikoisen näköinen takaosan käyttö ei olisikaan selkäperäinen oire, vaan liittyisi lähinnä tassujen viilenemiseen kylmällä säällä. Tässä muutama kirjoitukseni ajalta juuri ennen leikkausta:

https://maijan.blog/2015/11/17/voihan-itku-ja-murhe-suru-ja-huoli/
https://maijan.blog/2015/12/19/leikkuriin/

Ja fiiliksiä leikkauksen jälkeen:

https://maijan.blog/2016/01/13/kaksi-paivaa-leikkauksesta/
https://maijan.blog/2016/06/02/5-kk-leikkauksesta/

Kokonaisuudessaan koiran vakava sairastuminen pistää kyllä vähän arvomaailmaa uusiksi. Nyt ne koekentät ja tittelit eivät ehkä ole enää niin suuressa arvossa kuin ennen – tai arvostan niitä toki ja olen aina ylpeä siitä mitä Nyytinkin kanssa saavutettiin, kyseessä kun oli kuitenkin aika keltanokkainen ohjaaja ja rakettimaisen kiihkeä koira! Mutta pääasia on kuitenkin se ystävyys, arki ja yhteiset iloiset hetket. Kliseistä ja aika imelääkin, mutta niin se tuntuu menevän. Tällä hetkellä tuntuu tärkeältä se, että tänä vuonna jo kahdeksan vuotta täyttävän Nyytin elämä olisi täysipainoista ja elämisen arvoista. Ja ne kokeet on tärkeitä vain mulle – Nyytille on pääasia, että se pääsee säännöllisesti käyttämään päätään ja kokemaan olevansa taitava ja tärkeä pieni tokokoira. …ja tähän miljoona sydänhymiötä.

Norja2015 161