Helsingin piirinmestikset

Kategoriassa Ness, Nyytin pennut, TOKO-kisat by

Kuva: Minttu Mantere

Huh, nyt on pitänyt sen verran kovaa kiirettä muun elämän vuoksi, että on koirajuttujen päivittäminen jäänyt ihan väliin. Aloitin viime viikolla työn ohessa opiskelun, ja nyt kun katselee noita etätehtävien määriä, niin voi olla että blogi joutuu uinumaan syksyksi. Tosin en yleensä ikinä kotona avaa edes tietokonetta, ja nyt siitä tulee varmaan päivittäinen pakko, joten ehkä blogijuttujen kirjoittelu voisi olla mukava ”välitunti” etätehtävien kirjoittamisen lomassa. Kiireinen syksy ei onneksi tarkoita että tyttöjen harrastukset olisivat tauolla, päinvastoin nyt on parin viikon sisällä kaksi kivaa leiriä edessä ja syksylle treenejä suunnitteilla, mutta voi olla että treenimäärää joutuu kyllä vähän pienentämään, tai hyödyntämään enemmän pikaisia kotitreenejä. Ensi vuonna yritän jäädä jossain välissä opintovapaalle, joten sitten on onneksi enemmän aikaa kaikelle.

Nessin kanssa käytiin viikko sitten kisaamassa HSKH:n joukkueessa Helsingin seudun piirinmestaruuskokeessa. Olin kaavaillut meille muutenkin jotain ulkokoetta vielä tälle kesäkaudelle, joten kun oli mahdollisuus jeesata vielä seuraa saamaan joukkueita kasaan, niin mikäs sen parempi. Kokeeseen valmistautuminen ei ollut ihan optimaalisinta, mutta koe meni ihan hyvin silti. Muutama tosi yllättävä virhe sattui taas, alla video meidän vikana liikkeenä olleesta hyvin erikoisesta ohjatusta noudosta. Liikkurointi oli vähän normaalia hitaampaa, ja menin itse aivan liian aikaisin lähetyspaikalle, joka oli vielä vähän haastavasti vinossa merkin linjalta zetan asentokyltin vuoksi. Ness-rassu ehti varmaan jo vähän unohtaa mitä me oltiin tekemässä, ja sattui vielä herpaantumaan ja vilkaisemaan liikkuria, jonka vuoksi se lähti porhaltamaan suoraan kapulalle! Koomisin on kyllä ehkä tuo lopun perusasento, ajattelin sen mahtuvan sujahtamaan siististi tuosta välistä, mutta Ness ratkaisi asian toisin. :D

Eteenmenossa jouduin korjaamaan, kun Ness lähti aika voimakkaasti oikealle vinoon. Tuo eteenmeno on nyt muutenkin joutunut tehotreeniin, kun se lähti varsinkin tuon kokeen jälkeen hajoamaan tosi pahasti. Tähän saakka Ness on yleensä aika kiltisti lähtenyt hyvin suoraan eteenpäin, mutta nyt on alkanut tulla epävarmuutta ja haparointia. Vitsit että mä inhoan tuota liikkeen osaa, ihan onneton opettaa tai pitää mitään selkeää kriteeriä koiralle. ”Juokse nyt vaan _jonnekin_…”

Kehän jälkeen voi fiilistellä tassut kohti taivasta

Muissa liikkeissä ei tapahtunut mitään katastrofaalista, kierto oli poikkeuksellisen vaikea ja moni koira haparoi siinä. Ness teki myös vähän oudon vekin ja meinasi lähteä hypylle, mutta korjasi onneksi itse linjaansa. Kiertomerkki oli tummanpunainen nurmikentällä, lisäksi taustana oli punainen teltta. Voi olla että koirat eivät vain kunnolla nähneet merkkiä. Erityisen tyytyväinen olin nyt zetan onnistumisesta, kun SM:ssä sitä mokailtiin ihan kunnolla. Saatiin kiva ykkönen 277,5 pistettä, jolla tultiin toisiksi. Tuomarina toimi Lentsu Välimäki. Meidän joukkue sai hienosti joukkuepronssia, ja seuran toinen joukkue voitti hienosti kultaa.

”Kisoissa on kivaa, kun voi saada PALLON!”

Nyt täytyy nautiskella vielä kauniista alkusyksyn päivistä, illat alkaa olla jo tylsän hämäriä. Alla eilisillalta sankka syyssumun nousu pelloilta.

Täytyy vielä hehkuttaa Nyytin Neo-pojan menestystä; Neo ja Anna-Leena voittivat vesipelastuksen suomenmestaruuden! Huikeaa, onnea vielä tätäkin kautta Anna-Leena ja Neo!

Neo ja Nyyti-äiti <3

TOKO SM-kisat

Kategoriassa Ness, TOKO, TOKO-kisat by

 

Meidän kesäloma huipentui elokuun ekana viikonloppuna TOKO:n SM-kisoihin Paimiossa. Koe oli Nessille eka ulkokoe EVL:ssä ikinä, edellisestä ulkokokeesta yleensäkään oli vierähtänyt jo kaksi vuotta. Onneksi pysyttiin kuitenkin kehän sisäpuolella, vaikka ei ollut seiniä rajaamassa vauhtimimmin menoa. Edeltävästi treenit oli sujunut kivasti, pelkäsin vain vähän tunnarin ja ruudun paikan suhteen, sekä diagonaaliset eteenmenot olivat myös hieman hukassa. Lopulta kävi niin kuin yleensäkin, eli ne virheet tapahtuivatkin tosi yllättävissä kohdissa. Lauantain karsintapäivä oli meille henkisesti aika pitkä, kun päästiin starttaamaan ihan vihoviimeisellä numerolla iltapäivällä. Muut luokat olivat jo loppuneet ja kehät jo purettu, kun päästiin Nessin kanssa tekemään meidän suoritus. Ekassa kehässä oli tunnari, ruutu ja zeta. Olin tosi huojentunut, kun ne mun pahimmat pelot eli tunnari ja ruutu, onnistuivat tosi hyvin. Mutta ylläri olikin, kun nollattiin zeta! Ihan käsittämätöntä, se on ollut meillä aina tosi varma ja mielestäni hyvä liike, ja nyt Ness ei kuunnellut kyllä yhtään, että minkä asennon mä sanoin, vaan teki randomisti omiaan. Siitä sitten nolla. Kävelin kehästä ulos ihan varmana siitä, että peli oli sillä selvä. Onneksi kehän laidalla oli kannustajia ja Christa huikkasi, että finaaliin pääsee näillä näkymin riittävän hyvällä kakkostuloksellakin. Sain itseni henkisesti pikatsempattua ja seuraavat kehät sujuivat tosi hyvässä flow´ssa – Ness teki just niin kuin kuuluukin, ja pisteet olivat hyviä! Tuntui huikealta, kun saavutettiin zetan nollasta huolimatta ykköstulos 259,5 pisteellä ja päästiin finaaliin muistaakseni sijalta 14. Pisteitä tuli paikkiksista kympit, seuraaminen 8,5, luoksetulo 8 ja muista ysit. Ja sitten tietty se yksi nolla…

Mä en ikinä Nyytin kanssa päässyt SM:ssä finaaliin, joten suurin voitto koko reissulla oli se, että mun haave finaalipäivään osallistumisesta täyttyi; mielelläni olisin jo Nypsinkin kanssa sen haaveen täyttänyt, mutta oli ihanaa kun Ness nyt sattui onnistumaan riittävän hyvin. Nyytin kanssa kisatessa osallistujia tosin oli puolet enemmän (nyt EVL:ssä oli vain 52 koirakkoa), eikä päästy finaaliin edes ykköstuloksilla, kun taso oli silloin tosi kova. Pääasia oli nyt, että fiilis lauantain kehässä oli tosi hyvä – se nollattu zeta oli tietysti kurja juttu – mutta kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen Nessin mielentilaan ja siihen että kokeessa oli huikean paljon enemmän onnistumisia, kuin epäonnistumisia.

Lauantaina arvoin meille finaaliin lähtönumeron 11, joka oli oikein passeli. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta ei ollenkaan niin paljoa mitä olin ajatellut. Nyytin sairastumisen jälkeen mun loputkin pahemmat kisajännitykset on karissut pois, kun oon vaan niin fiiliksissä siitä että mulla on terve kiva koira, jonka kanssa kisata. Ness oli selkeästi hieman väsynyt ja jostain syystä aamun pikkutreenissä se ei halunnut tehdä luoksetulon stoppeja ollenkaan voimalla. Sama fiilis stoppien suhteen jatkui kehässäkin, ja siihen olin liikkeenä vähän pettynyt. Zetassa tuli taas asentovirhe, eli siinä on nyt jokin ongelma, joka ilmenee vain kokeessa. Ness paiskoo menemään maahanmenoja, vaikka pitäisi vaikkapa seistä tai istua… Treeneissä se on tehnyt kisojen jälkeen oikein, vaikka olen yrittänyt vähän jekuttaa sitä ääntämällä käskyjä oudommin ja kuiskaamalla niitä. Mutta me jatkettiin kyllä lauantain yllätyksellistä linjaa finaalissa, kun nollattiin ruutu aivan käsittämättömän oudolla mokalla. Ruudussa yleensä tulee jännitettyä eteenmenon onnistumista, ruudun löytymistä ja siellä hyvää pysähdystä linjojen sisään. Ne menikin hyvin, mutta Ness nousi seisomaan maasta, kun lähdin kävelemään sitä kohti! Ihan käsittämätön moka, jota ei ole ikinä ennen tapahtunut. En nähnyt nousemista itse, kun katsahdin alas kun lähdin liikkeelle, ja kun nostin katseeni, niin ruudussa näkyi hämmästyneen näköinen, seisova Ness! Mulla meni pasmat ihan sekaisin, enkä edes yrittänyt käskeä sitä uudelleen maahan – eipä sekään tosin olisi liikettä enää pelastanut. Sitten me tehtiin liike loppuun molemmat yhtä pihalla olevina. Mulla ei ole vieläkään mitään hajua, miksi Ness nousi. Yksi epäilys on, kun maanantaina kotona huomasin sen antaumuksella nuolevan takajalkaansa; siinä oli komea parisenttinen tuoreen näköinen haava. En tiedä olisiko se ruudussa maahan mennessään tökkäissyt jalkansa johonkin? Tai sitten se oli saanut sen aamun pikkutreenissä niissä luoksetulon stopeissa, ja se tuntui ilkeältä maahan mennessä. Mistäs noita tietää, tai sitten se oli vain jokin pieni aivopieru, joka leijaili jostain sen päähän. Hassua! Moka oli niin outo, ettei se edes jäänyt kovin harmittamaan. Olisi eri asia, jos olisi ollut jokin tosi iso ongelma jota olisi joutunut pidempään työstämään, ja se olisi palannut takaisin koetilanteessa. Esim. vaikka meidän ajoittaiset ongelmat tunnarissa olisi harmittanut paljon enemmän – nyt me tehtiin kaksi oikein kivaa tunnaria. Sunnuntain kokeesta pisteitä tuli 224,25, eli kakkostulos, jolla jäätiin lopputuloksissa häntäpäähän sijalle 17. Nyt vaan ahkeraa treeniä kehiin, niin saadaan joskus tehtyä niitä nollattomiakin suorituksia! :D

Kiitos Timolle Nessin suoritusten kuvaamisesta! Ja tietty kaikesta avusta treeneissäkin. Niistä kiitoksen ansaitsevat myös Heidi, Ansu ja Tesu, keiden kanssa on tullut kesällä treenattua. <3

Alla tosi hienoja SporttiRakin ottamia kuvia kisoista, suuri kiitos kuvista!

Nyt on tosiaan lomat ohi, ja on palattu normaaliin arkeen. Tänä kesänä jätettiin pidempi pohjoisen reissu tekemättä, ja saatiin tehtyä kotona eteenpäin useampia pihaprojekteja. Kotilomailu helpotti huomattavasti SM-kisoihin valmistautumista, kun pystyi treenailemaan ihan normaalisti tutuissa paikoissa ja tuttujen treenikavereiden kanssa. Heidi psyykkasi ja auttoi meitä edeltävästi tosi paljon, ja Nessin ihana Huippu-pikkusisko loisti SM:ssä sijoittuen alokasluokassa hienosti neljänneksi. Hienon kisaviikonlopun kruunasi ehdottomasti Marin ja Roiman upea Suomen mestaruus. Suuret onnittelut vielä Mari! <3

Seuraavaksi olisikin luvassa elokuun lopussa Helsingin piirinmestikset, joissa kisataan HSKH:n joukkueessa, ja syyskuun lopussa sitten Uudenmaan piirinmestaruus. Eli treenit jatkuu! Mä olen nyt kesän aikana jaksanut vähän huonosti päivitellä meidän kuulumisia tänne, mutta Nyytillä ja Nessillä on nykyään Instagramissa oma tili, jota saa seurata @nyytiness. Sinne tulee vähän tiuhempaan tyttöjen kuvaterveisiä.

Pikakuulumiset

Kategoriassa Kuulumiset by

Nyt on taas jäänyt blogin päivittäminen ihan hunningolle, kohta on koko jo kesäkuukin ohi – huomenna on jo juhannus. Meille kuuluu pelkkää hyvää, mitä nyt helteet vähän rajoittavat treenaamista ja lenkkeilyä, mutta toisaalta mä niin nautin noista lämpimistä säistä että ei niin haittaa. Alla kuvapäivitys viimeisen kuukauden kohokohdista: Valkmusan kansallispuisto, uimista, lenkkejä, pitkästä aikaa vähän paimennusta, kaverikoiria ja treenejä.

Hyvää juhannusta kaikille!

T-leirillä Jämijärvellä

Kategoriassa Kuulumiset by

Viime viikonloppu vietettiin helteisissä keleissä Tending-leirillä ihanalla Jämijärvellä. Kahta viikkoa aiemmin renkaan leirillä oli saanut palella ja vuorata itsensä useammalla vaatekerralla, kun nyt oli ihan t-paitakelit ja vähän turhan kuuma koirien treenaamiseen. Olin buukannut meille kolmeksi päiväksi lähinnä tokotreenejä, ainoasta jälkitreenistäkin luovuin aikataulujen vuoksi. Meillä kävi vain vähän tylsä juttu, kun Ness kolaroi lauantaina aamulenkillä kannon kanssa, ja loukkasi itseään. Se  piti toista etujalkaa hetken ylhäällä, mutta ei missään vaiheessa ontunut. Tein vähän kevyemmän treenin kun vointi vaikutti ihan normaalilta, mutta lauantaina illalla se liikkui kuitenkin vähän jäykästi, joten sunnuntai menikin sitten lähinnä muiden treenejä seuraillen. Oli silti mukavaa, ja perjantaina varsinkin saatiin tehtyä hyvät normaalit treenit. Leireillä tietty on mukavaa nähdä paljon tuttuja, joten kaikkinensa viikonloppu oli oikein onnistunut, vaikkei nyt päästy ihan täysillä treenaamaan. Leirillä oli myös kunnon liuta ihania pentuja, esimerkiksi yhdeksän kuusiviikkoista T-penskaa.

Elsa, Isla, Joku, Ness, Nyyti ja Neo

Toukokuu on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Olen ehtinyt nyt töiden vuoksi vähän harvakseltaan treenaamaan, etsiskelin just Nessille jotain koetta jossa voisi käydä tekemässä taidontarkistusta SM:iä varten. Se on kisannut ulkokokeissa vain kahdesti alokasluokassa, ja EVL-liikkeet isoilla nurmikentillä on paljon haastavampia kuin hallikokeissa.

Toukokuun puolivälissä tuli itseasiassa täyteen 20 vuotta mun ensimmäisestä tokokisasta ikinä. Muistan sen edelleen tosi hyvin, enkä olisi kyllä silloin uskonut miten tärkeä osa elämää koiraharrastuksesta lopulta tulee. Ja nimen omaan tokosta. Se on kyllä antanut valtavasti; ystäviä, reissuja, treenejä ja kisoja. Aika pitkään ajattelin harrastavani enemmän rotua kuin lajia; suomenlapinkoiraharrastaja joka kisaa myös tokossa – kunnes rotu vaihtui nimenomaan tokon vuoksi, ja koen kyllä nykyään olevani enemmänkin tokoharrastaja, jolla nyt sattuu olemaan bordercollieita, kun ne sopivat lajiin hyvin. Tosin koen kyllä että nuo bortsut ovat olleet arjessakin hyvin paljon helpompia kuin lapinkoirat. En tosin tiedä millaisia ne olisivat, jos niitä ei olisi koulutettu pitkälle ja ne eivät pääsisi tuota energiaansa purkamaan kunnolla.

Partis Leevin ja suomenlapinkoira Iinan kanssa joskus silloin 20 v. sitten

Toukokuu meni vauhdilla varmaan osittain sen vuoksi, kun oli juuri nuo kivat leirit mitä odotella. Nyt sitten täytyisi puurtaa töissä useampi viikonloppu, ja alkaa suunnitella ja odotella heinäkuun kesälomia. Tää on kyllä niin ihana vuodenaika, ulkona on niin kaunista kun on niin heleän vihreää kaikkialla. Tekisi mieli vaan tehdä pitkiä lenkkejä ja viettää kaikki aika ulkona!

 

Renkaan leirillä

Kategoriassa TOKO by

Viime viikonloppu vietettiin taas ihanassa Strömforsissa leireillen. Aiemmin ollaan oltu siellä Tending-talvileireillä, ja nyt oli Nessin ensimmäinen tokon valmennusrenkaan leiri. Aiemmin Nyytin aikana renkaan leirit oli vaihtelevissa paikoissa, mutta lähivuosien ajan Strömfors Dogsports on ollut renkaan yhteistyökumppani ja leirit on pidetty hienoissa puitteissa kauniilla ruukkialueella.

Lauantaina aamupäivällä oli valmentaja Christan kanssa jokaiselle varattu keskustelutuokio seuraavan päivän neljän liikkeen kokeenomaisesta treenistä. Nessille valikoitui kiertonouto, tunnari, zeta ja ruutu. Liikkeen aloitukset olivat treenin ns. pääpointti, lisäksi keskusteltiin eteenmenosta ja ruudun paikasta, jotka ovat vielä vähän hukassa. Iltapäivällä tehtiin pienryhmissä omatoimitreenit. Tein ohjattua, tunnarin ja kiertonoutoa, jossa tein ekaa kertaa hämykäskyjä lähtöön. Niillä oli aika kiva vaste, ja Nessin juoksemaan lähdön odotus vaihtui hieman hämmentyneeseen tarkkuuteen käskyjen suhteen.

Sunnuntaiaamun kokeenomaisessa treenissä ei tapahtunut muita hämminkejä, kuin että eteenmeno meni ihan räpeltämiseksi ja ruutu ei löytynyt ”ikinä”. En ole aiemmin tehnyt kokonaan punaisilla merkeillä ja ruutunauhalla, ja jostain syystä Ness ei sitä meinannut millään erottaa, vaikka näytin ruutua jo tosi läheltäkin. Vasta kun kävin siellä itse, se hahmotti sen. Kävinkin jo kaivelemassa nyt punaiset merkkini esiin, täytyy alkaa treenata vaikeampia ruutuja.

Iltapäivällä kaikille oli varattu 20 minuuttia aikaa omavalintaisten ongelmien käsittelyyn Christan kanssa. Meillä ei tällä hetkellä ole sellaista teknistä tai mihinkään tiettyyn liikkeeseen liittyvää ongelmaa, joka ei todennäköisesti ahkeralla treenaamisella ja ihan perus opetustyöllä paranisi. Joten päätin käyttää meidän ajan keskustelulle yleisesti treenien suunnittelusta ja siitä kuinka mun kannattaa Nessin kanssa nyt edetä. Sain paljon irti keskustelusta, ja niitä tärkeitä huomioita kuuntelutreeneistä, kokonaisuuksien, mentaalisen hyvinvoinnin ja optimaalisen viretilan hallinnasta. Nyt treenilistalla onkin paljon liikkuroituja treenejä, odotusarvojen purkamista ja oikeasta mielentilasta palkkaamista sen sijaan, että koira pääsisikin jatkamaan liikettä ollessaan avoin ja rento.

Leiri tuli tosi hyvään saumaan meidän sterkkaussairasloman jälkeen, varsinkin kun nuo keväiset metsäpolut meinaavat vähän vetää puoleensa pölyisten kenttien sijaan. Seuraavaksi suunnataan reilun viikon päästä Tending-leirille, jossa varmasti pääsee tekemään hyviä treenejä.

Ystävykset Yoda, Roima, Valo ja Siri Nyytin ja Nessin kanssa jäähkälenkillä

Kohtuutonta menoa

Kategoriassa Kuulumiset, Terveys by

Perjantaina tuli sterkkauksista kolme viikkoa täyteen ja kaikki meni hienosti ilman mitään ongelmia. Nessin nisäkasvain oli hyvälaatuinen adenooma. Ikävä kyllä kun Ness oli sen verran ”vanha” nyt sterkkausvaiheessa, niin sterilisaatio ei ehkäise uusien nisäkasvaimien syntymistä. Jatkossa kuulemma täytyy säännöllisesti tunnustella nisät läpi, jotta huomaan ajoissa mahdolliset uudet kasvaimet. Haavat paranivat hyvin ja laseroin niitä lähes päivittäin. Masut ovat vieläkin paljaat kuten kuvasta näkyy, mutta nyt on ollut ihanan lämmin kevät, joten sekään ei ole haitannut.

Santahaminassa, taustalla näkyy Helsinki

Ekat kaksi viikkoa otettiin iisisti ja tehtiin vain hihnalenkkejä, pikku hiljaa vapaanaoloaikaa lisäillen. Annoin noiden ravailla ihan normaalisti ja rentoa laukkaakin sai mennä, mutta äkkinäiset liikkeet ja kiihdyttely oli kiellettyä – helpointa oli siis minimoida vahinkomahdollisuudet ja mennä kytkettynä. Viime viikolla kun leikkauksista oli kolme viikkoa, saatiin lupa alkaa treenatakin. Siihen mennessä oltiin vajaan viikon ajan tehty jo normilenkkejä ja olin antanut koirien vähän juostakin lujempaa.

Nyytille vähän yllättäen tuli heti leikkauksen jälkeen valeraskaus. Sillä ei muistaakseni ikinä niitä ole aiemmin ollut, ja jotenkin hormonitoiminnan muutos laukaisi sillä valeraskauden. Se yritti rakennella pesää terassin alle, ja sisällä ollessa ”imetti” kolmea pehmoleluaan yksinään yläkerrassa – se harvemmin poistuu meidän seurasta joten yksinään ylös hakeutuminenkin oli vähän hassua. Mulla kesti vähän aikaa hiffata että mistä on kyse, kun se muutenkin välillä elää vähän turhan tiiviissä kanssakäymisessä lelujensa kanssa. Kun se alkoi kantaa niitä kaikkia petiinsä ja petaili ja kiertyi hyvin huolellisesti makuulle lelut mahansa alla, tajusin vasta että nyt meni hoivavietti överiksi. ”Pennut” pääsivät tämän jälkeen jatkamaan elämäänsä komeroon ja Nyyti onneksi unohti koko hössötyksen.

Oli ihana päästä treenaamaan taas. Toisaalta teki kyllä ihan hyvää päästä buuttaamaan päät ja kropat, kun maaliskuussa tuli treenattua tosi paljon kokeiden vuoksi. Pidempien taukojen jälkeen mulla on aina ollut vähän haastavaa saada se ennen taukoa ollut ”punainen lanka” ja työn alla olleet jutut taas kunnolla käyntiin, tuntuu että pari ekaa treeniä menee aina vähän hakemiseen ja tatsin saamiseen. Nyt viikonloppuna on edessä Nessin eka valmennusrenkaan leiri, jossa perinteisesti on ollut tosi haastavia häiriöitä ja vaikeita kehäsuunnitelmia. Saa nähdä millainen nöyryytys meillä on edessä! No ainakin se punainen lanka varmaan löytyy sieltä taas ihan kirkuvan värisenä. Parin viikon päästä suunnataan myös Tending-leirille, kivaa päästä sairasloman jälkeen kunnolla vauhtiin taas harrastusten parissa.

Oli pakko laittaa tänne poikkeuksellisesti ei-koirakuvat, kun mä niin rakastan tätä vuodenaikaa kun alkaa hennosti vihertämään, illat on valoisia, linnut laulavat ja ihanat kukat ja lehdet puhkeavat. Eikä tarvitse enää palella! Nyytinkin Gabapentin on taas purettu alas, ja toivottavasti pärjäillään hyvin ilman sitä. Ness on taas alkanut vähän kutista, toivon todella ettei oireilu tuosta pahene ja pärjättäisiin ilman lääkkeitä. Nyt se on vasta lähinnä kierinyt naamaansa maahan hieroen, jos se alkaa taas sisälläkin rapsutella, niin ei auta kuin hakea sille Cytopoint-pistos. Voi olla että se reagoi johonkin siitepölyyn, silmät sillä on rähminyt vähän paksua harmaata rähmää, joka tyypillisesti sillä alkaa aina samaan aikaan kutinan kanssa.

Nyt on vappuaatto, mutta näin vuorotyöläisenä ja sattumalta myös täksi viikoksi kotiin ihan vain koiraseurassa jääneenä, tästä tulikin todella tavallinen ja rauhallinen arki-ilta, kun aamulla on taas aikainen herätys töihin. Onneksi koko ihana kesä on vielä edessä, huomenna on toukokuu. <3

Alla satunnaisia kuvia reilun viikon ajalta.

 

Sterkatut tytöt

Kategoriassa Terveys by

Mä päätin jo viime syksynä, että keväällä seuraavien juoksujen jälkeen steriloin molemmat tytöt. Nessille sitä suositeltiin iho-oireiden vuoksi, ja Nyytin ajattelin sterkata samalla varmuuden vuoksi kohtutulehdusriskin takia. Juoksut noilla olikin sopivasti vuodenvaihteen tienoilla, ja maaliskuulle oli niin paljon ohjelmaa kisojen muodossa, että huhtikuulle muodostui sopiva sauma sairaslomatauolle leikkauksen jälkeen. Oli muutenkin hyvä saada vähän huilaustaukoa treeneistä. Alkuvuosi oli Nessille aika raskas, ja ikävä kyllä fyssarilla ja hierojalla oli ollut työstettävää sen kropassa ihan riittävästi. Suositusten perusteella vein tytöt Aveciin Porvooseen, jossa ne leikattiin viime perjantaina. Mua vähän hirvittää aina tuollaiset isommat operaatiot, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Molemmille koirille löytyi ikävä kyllä myös indikaatio leikkauksille, kun Nessiltä löytyi yllättäen nisäkasvain ja Nyytin kohdun kaikki limakalvopinnat olivat kauttaaltaan nestettä erittävien kystien peitossa. Nyytille olisi voinut hyvin kehittyäkin kohtutulehdus, kun kystat siihen altistavat. Joten olipa onni että päätettiin leikkauttaa Nyytikin, vaikka sitä pohdittiin ihan viime metreille saakka. Kystien vuoksi Nyytiltä poistettiin leikkauksessa kohtu kokonaan, Nessiltä saivat lähteä vain munasarjat.  Nessin nisäkasvain oli ikävä yllätys, en ollut sitä itse ollenkaan huomannut. Kasvain poistettiin samalla, ja itseasiassa sen leikkaushaava on suurempi kuin itse sterilisaation. Nyt täytyy muutama viikko jännittää patologin lausuntoa kasvaimen laadusta. Ilmeisesti nuo onneksi ovat usein hyvälaatuisia maitorauhaseen tai maitotiehyeen liittyviä patteja. Nessin sterkkaus oli kaikkinensa vähän tylsä juttu, kun se oli alunperin tullut mulle mahdollisena jalostusyhteistyökoirana, ja se on pentueesta jossa ei ole yhtään OCD-sairasta tai ainakaan tähän saakka epileptikkoakaan. Lisäksi se on luonteeltaan ja käyttöominaisuuksiltaan hyvä koira, jonka jälkeläisen olisin hyvin mielelläni itselleni ottanut. Mutta nuo lääkitystä vaatineet allergiat sulkivat kyllä jalostuskäytön pois, joten eipä tuolle nyt voinut muuta. Tylsää. Nyt siis keskitytään vain kisaamiseen ja jätetään mahdolliset jalostuskuviot sisaruksille. Nessin Espanjassa asuvalla veljellä onkin juuri kaksi alle luovutusikäistä pentuetta, eli suku jatkuu ainakin sitä kautta.

Molemmat ovat toipuneet leikkauksista ihan hyvin. Nyyti oli eri anestesialääkityksen vuoksi aika tokkurainen vielä koko leikkauspäivän illan, Ness selkeästi pirteämpi. Molemmat panttasivat pissoja lähes vuorokauden ajan, mulla meinasi jo tulla tuskanhiki kun molemmat yrittivät kyykätä, mutta ilmeisesti haavat olivat kuitenkin sen verran kipeät, että pissaamisasento oli hankala. Kakkaamisen kanssa oli vähän sama ongelma, lisäksi leikkauspäivän syömättömyys, opiaatit ja anestesia yleensäkin saattoivat vähän hidastaa suolen toimintaa. Nyyti on ollut selkeästi kiinnostuneempi leikkaushaavastaan, ja se on yrittänyt nyt vähän suojapuvun läpi sitä nuolla, jonka vuoksi on nyt saanut olla pönttö päässä yksinoloajat. Nessiä ei haavat ole onneksi kiinnostanut yhtään ja sille on riittänyt pelkkä haalari. Nyytin haavan ympärillä on nyt ollut ihan vähän punoitusta, täytyy seurailla vähän ettei lähde tulehtumaan. Aamuisin molemmat on ollut vieläkin selkeästi vähän kipeitä, liikkuvat selät kyyryssä ja lyhyellä askeleella, mutta muutama tunti kipulääkkeen otosta liikkuminenkin on jo rennompaa. Nyt leikkauksista on viisi vuorokautta, ja ollaan käyty vain hihnassa vartin pikkukävelyitä.

Aion pitää treeneistä kolmisen viikkoa taukoa, sitten täytyy alkaa jotain pientä jo tekemään. Nessin eka valmennusrenkaan leiri on toukokuun alussa, ja siitä parin viikon päästä lähdetään Tending-leirille. Kivaa kun on hauskoja tapahtumia mitä odottaa, ja lisäksi kevät on niin ihanaa aikaa muutenkin.

 

FI TVA Ness

Kategoriassa Ness, TOKO, TOKO-kisat by

Ihana Nestori täytti tavoitteet ja valioitui lauantaina Ojangon valintakokeessa. Olin etukäteen toivonut, että edes jompana kumpana päivänä saavutettaisiin ykköstulos ja voitaisiin jäädä tyytyväisinä valiotittelin kera tauolle. Toive onneksi toteutui lauantaina, varsinkin kun sunnuntain koe meni jokseenkin penkin alle! Sunnuntaina nollattiin molemmat yksi liike: Ness nollasi tunnarin nostamalla väärää ja mä nollasin eteenmenon käskyttämällä Nessin aivan liian aikaisin pysähtymään. Jotta säilyisi jonkinlainen kauhun tasapaino, niin lauantaina käskytin sen taas liian myöhään, jolloin se oli rinkulasta takaa ulkona ja lauantaina sitten tietty edestä ulkona. Aargh! Mä jotenkin niin inhoan koko tyhjään lähetystä, enkä ole treenannut vielä kunnolla siirtymistä saati pysähdyskäskytyksen ajoituksia. Ehkä tää oli opettava kokemus siitä, että muistan jatkossa olla tarkempana noissa. Itse eteenmenot oli kivan suorat, ja koira olisi kyllä selvinnyt niistä kunnialla, mutta ohjaaja ei selvinnyt! Tunnarin väärän nostaminen oli tylsä virhe, mutta onneksi Ness kuitenkin kykeni tekemään päätöksen ja toi oman heti kun sen kohdalle sattui.

Sunnuntain koe oli kaiken kaikkiaan aika huono, mielentila oli Nessillä tosi erilainen kuin lauantaina. Se oli selkeästi kiihtyneempi ja keskittymättömämpi, vähän karmit kaulassa -mentaliteetilla liikkeellä. Jo kehään mennessä oli pitkä siirtymä luoksetulon aloituspaikalle, ja tunsin heti että nyt lähdetään tekemään huonoa suoritusta, kun Ness poikkeuksellisesti painoi mun jalkaa ja oli kaiken kaikkiaan vähän hektisen oloinen. Lauantaina tein ennen kehää enemmän pikkutreeniä, sunnuntaina selkeästi liian vähän.

Lauantaina tehtiin lopulta kiva ykkönen 270 pisteellä, jolla sijoituttiin seitsemänsiksi 22 koiran luokassa, eli oikein kivasti. Tuomareina toimivat lauantaina Carina Savander-Ranne ja Pirkko Bellaoui, ja Pernilla Tallbergin ja Kaisa Lähdesmäen kehissä sunnuntaina kahdella nollalla pistesaldoksi jäi surulliset 200,5 p, jolla oltiin täysin ansaitusti koko kokeen viimeisiä.

Mutta nyt on kiva lähteä jatkamaan treenejä, viikonlopusta jäi paljon hyvää pohdittavaa ja kehitettävää. Kiitos tätäkin kautta kaikille meidän ihanille treenikavereille ja meitä tsempanneille, valionarvo oli hienoa saavuttaa Suomen parhaiden koirakoiden joukossa valintakokeissa. Kiitos Ness. <3

Artikkelin kuvista suuri kiitos Maaritille. Lauantain koe alla, sunnuntain räpellystä en ole ehtinyt vielä muokkaamaan, joten sen liitän myöhemmin.

 

 

Valmennusrenkaaseen

Kategoriassa TOKO by

Viikko sitten tuli kiva tieto siitä, että Ness on valittu mukaan tokon valmennusrenkaaseen! Tosi hieno juttu. Muistan miten mielettömän onnellinen olin silloin, kun Nyyti pääsi renkaaseen keväällä 2012. Silloin renkaaseen hakeminen – saati sinne pääseminen – oli tuntunut vain kaukaiselta haaveelta ja unelmalta, josta sitten yllättäen tulikin totta. Laskeskelin juuri, että Nyytin kanssa tuli oltua mukana kahdeksalla renkaan leirillä, ja kieltämättä leirien tunnelmaa ja treenejä on jo ollut ikävä. Joten ihan huippuhienoa että nyt Nesskin pääsee isosisko-Nyytin tassunjälkiä seuraten mukaan porukkaan. Mietin jo Tampereen kokeiden jälkeen, että mun täytyy varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni treeneissä, ja ruveta nostamaan kriteerejä ja oikeasti opettamaan niitä juttuja, jotka meillä on vielä kesken. Täytyy tehdä myös järkevät treenisuunnitelmat. Usein mulla treenaaminen menee vähän siihen, että ajaa hallille ja tekee treenin osittain sillä motiivilla, että saa koirat ”väsytettyä” ja tyytyväisiksi. Sillä samalla ajalla ja vaivalla voisi tehokkaalla treenisuunnittelulla saada nopeampaa edistymistä aikaiseksi.

Viime viikko meni lomaillessa, joten tuli treenattua joka päivä, sekä lenkkeiltyä ihania pitkiä lenkkejä. Kävin myös moikkaamassa tuttuja Lappalaiskoirien erkkarin rallytokossa, oli aivan ihana nähdä pitkästä aikaa Unnan Myrtti-tytärtä ja Mette-tyttärentytärtä! En ehtinyt ja tajunnut ottaa pikku menninkäislappalaisista yhtään kuvaa, joten alla vanha kuva mainioista tyypeistä – vasemmalta Unna, Myrtti ja Mette. <3

Nyt täytyy vielä lusia yövuoro loppuun, nukkua muutama tunti ja lähteä taas hallille. Huomenna on jo nimittäin Ojangon valintakoe! Ihanaa päästä taas kisaamaan. :)

 

Nessin seikkailut karsintojen maailmassa

Kategoriassa Ness, TOKO, TOKO-kisat by

Reilu viikko sitten oli jännät paikat, kun olin ilmoittanut Nessin ekoihin isojen tyttöjen kisoihin, eli maajoukkueen valintakokeisiin Tampereelle. Mihinkään joukkueeseen ei meillä ole tarkoitus ainakaan vielä yrittää, mutta kun muutenkin oli tarkoitus yrittää keräillä valioykkösiä, niin päätin että ehkä me uskalletaan mukaan Tampereelle. Kokeita ne on lopulta siinä missä muutkin! Oli ihanaa päästä taas nauttimaan karsintakokeiden kivasta yhteishengestä ja tapaamaan kaikkia tuttuja. Siinä sivussa kyllä nautin eniten siitä, että nyt mulla on taas EVL-koira, kenen kanssa kisata! Taukoa tulikin yli kolme vuotta. Jos Nyytin selkä ei olisi mennyt, niin eiköhän sekin jollain tasolla vielä kisailisi. Nyt mennään näillä, ja vaikka musta on tuntunut siltä että kukaan koira ei voi ikinä täyttää Nyytin saappaita, niin olen oppinut arvostamaan Nessiä omana itsenään ja varmasti senkin kanssa tulee koettua hienoja hetkiä yhdessä. Ja on jo tietty paljon koettukin! Alla Ness ekoissa karsinnoissaan lähes tasan kolme vuotta sitten, samaisella Tampereen hallilla. <3

Oli hienoa huomata, että vaikka Ness on tosi kokematon ja osa liikkeistä on vielä ihan täysin opetusvaiheessa, niin me selvittiin kehistä kunnialla ja kivalla asenteella. Ainoa oikeasti huolestuttava seikka oli meidän molempien päivien tunnarit. Sunnuntaina tilanne eskaloitui sen verran, että Ness ei jostain syystä pystynyt lähtemään tuomaan mulle omaa tunnaria ollenkaan, vaikka otti sen suuhun useamman kerran. Se oli jotenkin ihan sydäntä murtavaa, ja lopulta pyysin sitä tuomaan oman. Vaikka meillä on ollut tunnarissa ongelmia, niin ei se ole ikinä mennyt noin pahasti lukkoon. Haasteita tuotti ruutu molempina päivinä, ohjattu nollattiin sunnuntaina jokseenkin hulvattomalla sähläyksellä, kun yritin saada sen korjaamaan merkkiä. Lopputuloksena oli kaadettu merkki, ja koira joka tunki kuononsa kartion sisään. Merkkisähläys meni Nessillä myös sen verran tunteisiin, ettei se tavoistaan poiketen irrottanut noutokapulasta! Enpä ole ennen lähtenyt kehästä nauraen nollatun liikkeen jälkeen! Kaukot oli myös ihan kamalat, meidän hataralla pohjalla ollut tekniikka hajoili vielä entisestäänkin, kun Ness muuttui edeltävästi tosi etupainoiseksi ja alkoi ihan kävellä askelia maasta seisomaan nousemisessa. Huh!  Positiivisia juttuja oli seuraamiset, zetat, lauantian ohjattu oli kiva, ja molempien päivien luoksetulot ja kiertonoudot – vaikka niihinkin kyllä mahtui virheitä, kiertonoudossa tuli väärä asento ja sunnuntaina Ness meinasi varastaa noutoon. Paikkiksetkin onnistui ilmeisesti ihan kivasti.

Alla videot molempien päivien kisoista. Ai niin ja ne tulokset – lauantaina tehtiin nipin napin ykköstulos 259 pisteellä, jolla sijoitus oli 11/27. Sunnuntaina höpöiltiin niillä kahdella nollalla tokavikoiksi 220 pisteellä. Yksittäisistä liikkeistä tuli sunnuntaina ihan hienojakin pisteitä, mutta nuo kaksi nollaa kyllä torpedoi ykkösmahikset.

Viime lauantaina ajeltiinkin sitten vaihteeksi Lahteen, jossa oli valmennusrenkaan näyttökoe. Nyt sitten jännäillään pari viikkoa, että oltiinko riittävän hyviä renkaalaisiksi. Sielläkin oli haastetta ruudun kanssa, Nessillä ei ole tällä hetkellä kyllä mitään käryä ruudun oikeasta paikasta. Onneksi treenaaminen auttaa tuohonkin vaivaan.

Seuraavat koitokset on edessä jo vajaan kahden viikon päästä, kun ilmoitin Nessin Ojangon valintakokeisiin. Kivaa – ja jännää!

Talvikuvia

Kategoriassa Valokuvia by


Tähän viikkoon saakka me saatiin nauttia talvesta kauneimmillaan. Paksut puuterihanget (lumen syvyys lähenteli 60 senttiä!), sopivasti pakkasta, lumisadetta ja muutama aurinkoinen päivä. Ihan täydellistä, juuri kuten talven kuuluu ollakin. Nyt viimeiset kolme päivää on satanut lähes tauotta silkkaa vettä, ja ihanat hanget ovat muisto vain. Tylsää! Alla kuvia viime viikolta, kun sää oli vielä mieleinen.

Kling!

Kategoriassa Ness, TOKO, TOKO-kisat by

Ja noin kilahti valiokello ekan kerran! Nöyryys on hyve ja ylpeys syntiä, mutta täytyy sanoa että olen kyllä Nessin eiliseen suoritukseen aika tyytyväinen. Virheitä sattui ja tokosuoritus ei ikinä voi olla täydellinen, mutta Nessin osaamistasoon nähden se suoriutui kehästä hyvin ja teki oikeasti töitä. Sillä on ollut satunnaisesti, esimerkiksi meidän voittajaluokan kokeessa, vähän sellainen huoleton ja keskittymätön fiilis, mitä nyt ei onneksi ollut ollenkaan, vaan mielentila oli ihanan keskittynyt ja yritteliäs. Kaukoissa (8) meni jo yliyrittämisen puolelle, kun se keksi itse yhden asentovaihdon, mutta tuota on tapahtunut kyllä treeneissäkin. Ruutukin (9) oli hukassa ja Ness päätyi sivureunasta sisään, lisäksi ruudun paluussa (jota olen treenannut aivan liian vähän) se rassukka juoksi suoraan mun jalkaa päin. Säikähdin tota kolaria vasta kotona kun katsoin videon, koska näyttää siltä että siihen vähän sattui ja se varoo lopussa vähän oikeaa takajalkaansa ja näyttää siltä kuin haluaisi ottaa perusasennon mieluummin kuin seurata. Tuota en tietenkään itse kokeessa nähnyt, ja loput liikkeet se teki ihan normaalisti. Tällistä ei tainnut onneksi sen kummempia seurata kuin hetken kolauksen aiheuttama jomotus, kun se on liikkunut lenkilläkin ihan normaalisti kokeen jälkeen.

Noutojen luovutukset oli taas vähän epäsiistejä roiskaisuja, niitä varten täytyy nyt tehdä joku treenisuunnitelma. Seuruussa (9,5) oli paljon kaikkea pientä huomautettavaa, paikka ei onneksi nyt ole niin edessä kuin vielä muutama viikko sitten. Muutama perusasento oli itseasiassa videolta katsottuna turhan takana. Zetassa (9,5) tapahtui ihan outo kunnon virhe, Ness kääntyi mun perään seisomisesta kun olin kävelemässä sen taakse. Onneksi ei sentään lähtenyt kokonaan liikkeelle, vähän hassu moka! Iloisia onnistumisia olivat ehdottomasti paikkikset, joita ollaan myös tehty aika vähän; tyyppivirheenä siinä on ollut vähän vajaa ja vino perusasento lopussa, mutta nyt sekin oli kunnossa. Lisäksi ryhmässä oli vähän piippaileva koira, sekä osion 1 lopussa jouduttiin lisäkäskyttämään yksi koira takaisin istumaan – tuotakaan häiriötä ei olla treenattu ollenkaan.

Tunnari, kiertonouto, luoksetulo ja ohjattu sujuivat mun makuun kivasti (niistä tuli kympit) , ohjatun merkillä tosin se asento on matala ja nyt se vähän himmasi vauhtia ennen merkkiä. Tunnarissa on takkuiltu kautta aikain vaikka millä lailla, viimeksi ihan tällä viikollakin… joten tuohon tunnariin olin nyt oikein tyytyväinen! Ja oli niissä kaukoissakin enemmän hyvää kuin huonoa, kun ne on todellakin ihan keskeneräiset. Alla suoritus vielä videolla. Oli muuten haastavaa olla kehässä suoritusnumerolla 1, kun ei tiennyt yhtään liikkeiden aloituspaikkoja ja eipä se suoritusjärjestyskään pysynyt mielessä, varsinkin kun kaikki liikkeet tehtiin putkeen. Lisäksi en ollut muistanut jännityksissäni edes katsoa mikä asento kiertonoudossa tehdään, ja jouduin kysymään sen liikkurilta kahdesti (!!) ennen liikkeen alkua. Vanhasta tottumuksesta muistin sentään tarkastaa zetan asentojärkän ja kirjoittaa sen varmuuden vuoksi kämmenselkään. Onneksi liikkurina oli aina selkeä ja nopea Marketta, niin tuntui siltä että joku edes on kartalla siitä mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä, kun itse oli vähän hukassa. Täytyy siis päivittää oma kisapääkin jatkoa ajatellen!

Pikku-Nessiäinen sai siis 305 pistettä, luokkavoiton ja KP:n, tuomarina toimi Harri Laisi. Facebookissa näkyvissä päivitysmuistoissa oli pari viikkoa sitten muisto Nyytin ekasta EVL-kokeesta, joka sattui olemaan samalla tuomarilla ja näköjään pisteetkin on ollut melkein samat, Nyyti oli saanut 304 p. Hauska sattuma! Laitetaanpas vielä siis seitsemän vuoden takaa Nyytinkin suoritukset tänne, osa 1 ja osa 2.

Nyt me huilailtiin eilisilta ja tämä päivä treeneistä, huomenna jatkuu taas! On ollut ihana rentoutua ja nauttia vapaasti viikonlopusta, kun ei tarvitse jännittää koetta enää. Lenkitkin jäi vähän lyhyiksi pyrähdyksiksi, kun mittari tippui -19 asteeseen jo iltapäivällä auringon laskiessa.

Loppukevennyksenä vielä eilisen kokeen jälkeinen uupumus nepalilaisen ravintolan pöydässä, mun vieressä kummityttöni Alva, joka oli Anna-Leenan kanssa meitä kannustamassa.

”After-TOKO”

Alla vielä Tuija Hurmekosken ottamia kuvia kokeesta.

Kohti ekaa EVL-koetta

Kategoriassa Kuulumiset, Ness, TOKO by

Lähiviikot ollaan treenattu Nessin kanssa ahkerasti, kun jossain tilapäisessä mielenhäiriössä ja itsevarmuusbuustissa ilmoitin meidät ekaan EVL-kokeeseen. Saa nähdä kuinka käy, koska liikkeet on kaikkea muuta kuin varmalla pohjalla. Mutta tuleepahan ainakin testattua miten setti toimii kokeessa ja haettua vikalista! Edeltävästi treenit on sujunut hyvin, kunnes tällä viikolla on ollut erinäisiä takelteluja ja takapakkeja jo varmemmiksikin muuttuneissa jutuissa. Kiertotötsä on ollut vähän hakusessa, sekä tunnarissa on yhtäkkiä ilmennyt vähän vanhoja virheitä; epävarmuutta oman valinnassa ja väärien hämpsimistä. Kaukokäskyt ovat jo olemassaankin hataralla pohjalla, mutta pääkriteeri nyt ylihuomisen kokeen suhteen on, että Ness pystyisi rennosti tekemään kaikki asentovaihdot. Voittajaluokan kokeessahan se jostain syystä vähän halvaantui mentaalisesti ja ei tehnyt yhtään seisomista! Tosin voihan se olla, että kokeessa kosahtaa jokin ihan muu kuin nuo mun pelkäämät liikkeet, mutta kohtahan se selviää. Ajoittain vähän taikauskoisesti numeroihin suhtautuvana musta oli kiva ajatus, että koe sattui olemaan päivänä jolloin Unna olisi täyttänyt 15 vuotta. Käydään tekemässä Unnan muistoksi suoritus! <3

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Ollaan nyt tammikuussa päästy kahdesti Christan tarkkojen silmien alle. Ekaksi nuorten koirien ringin koulutukseen, jossa tehtiin kokeenomainen viiden liikkeen setti. Mielentilasta saatiin hyvää palautetta, joka on aina mun mielestä se tärkein juttu. Muutamaa viikkoa myöhemmin käytiin uudelleen Christalla, jossa mietittiin vähän Nessin häiriönsietoa ja tsekattiin edellisellä kerralla aloitettua seuruupaikan siirtoa taaemmas. Tarkoituksena oli myös tehdä noudon luovutuksia, kun niissä on ollut aika paljon kaikkea säätöä, mutta nyt Ness ei tehnytkään virheitä – harmi, olisi ollut hyvä saada virheet esiin. Häiriöistä aina tosi kiltillä Nessillä menee vähän pasmat sekaisin, ja se alkaa helposti yliyrittämään, joka johtaa taas helpommin sen tekemiin virheisiin. Jälkimmäisellä koulutuskerralla Ness oli myös vähän enemmän lentoon lähdössä, ja ohjatussa mm. varasti merkille! Täytyy olla nyt tarkempana liikkeiden aluissa.

Olen aina ollut vähän huono treenien kirjaamisessa ja kunnollisten suunnitelmien tekemisessä etukäteen, mutta nyt tilasin uudet treenipäiväkirjat omilla kansikuvilla, joten yritän nyt motivoitua niiden avulla tarkempaan treeniseurantaan! Jospa se olisi mun uudenvuodenlupaus tälle vuodelle…

Maarit otti treeneissä kivoja kuvia Nessistä. Nessin varusteetkin sattuivat olemaan Riemukaupasta, ihana kettupanta ja söötin pinkit noutokapulat.

Nyytille kuuluu taas selän puolesta vähän huonompaa, se alkoi liikkumaan taas huonommin ja aloitin sille Gabapentinin muutama viikko sitten. Sen turvin ”vammakävely” taas väheni, joten näillä mennään toistaiseksi. Nyytistä on tullut myös todella kylmänarka, ja nyt on ollut kovia pakkasia – tiistaiaamuna peräti -28! – joten se on saanut nyt käyttää tossuja kävelyillä. Tosin pahimpina pakkaspäivinä ollaan jätetty suosiolla ulkoilut ihan minimiin, kun molemmat nostelevat tassujaan ja ontuvat heti muutaman minuutin pakkasessa olon jälkeen. Ulkona on kyllä ihan mielettömän kaunista nyt, kun lunta on tullut kunnolla ja on ollut kirkkaita aurinkoisia päiviä.

Nyyti kauneusunilla parin tunnin hankilenkin jälkeen

Ness Ylisenjärven jäällä mökkireissulla

Mun ystävä teki Unnasta aivan ihanan ylläolevan maalauksen. Meinasi tulla itku kun avasin paketin, kun jotenkin Unnan katse ja olemus on taltioitu niin hyvin kuvaan. Täytyy käydä ostamassa teokselle sen arvoiset kehykset ja laittaa se seinälle.

Vuosi 2018

Kategoriassa Kuulumiset by

Usein vuodenvaihteessa tulee summattua niitä hyviä ja huonoja hetkiä, joita edellinen vuosi toi mukanaan. Päällimmäisenä mielessä viime vuodesta on luonnollisesti suru Unnan menettämisestä. Edelleen on vähän sellainen fiilis, että Unnaa ei edes kauhean mielellään ajattele, kun ikävä nousee muuten. Olen monesti miettinyt, että tännekin olisi kiva tehdä kirjoitus Unnan elinvuosista ja niiden tapahtumista, mutta jotenkin tuntuu pahalta ruveta laittamaan suolaa haavoihin käymällä läpi vanhoja valokuvia ja muistoja. Ehkä sen aika koittaa vielä!

Lueskelin juuri että mitä olen kirjoitellut vuosi sitten ja silloisessa postauksessa lukikin, miten olen kävellyt uuden vuoden aattona pitkän lenkin kaikkien koirien kanssa, jos se olisi viimeinen uusi vuosi tällä kokoonpanolla – ja niinhän se sitten olikin. Tavoitteiksi tälle vuodelle olin laittanut lähinnä Nessin tokokisatavoitteita, jotka eivät kyllä täyttyneet. Voittajaluokassa käytiin keväällä kuten suunnitelma olikin, mutta EVL-debyytti venähti kyllä nyt tämän vuoden puolelle. Outoa ajatella, että tuli kisattua koko vuonna vain yksi koe! Lisenssimaksujen vuoksi siitä tulikin aika hintava, tuon jos olisin ennakkoon tiennyt niin olisi pitänyt ostaa vain kertalisenssi. EVL:n suhteen sitä treenattavaa on kyllä ihan hurjasti vieläkin, mutta ajattelin kevättalvella käydä kisaamassa jonkun EVL-kokeen vähän ”koeajo”-mielessä, että miten kokonaisuus toimii.

Hyviä juttuja vuonna 2018 oli ehdottomasti onnistunut Lapin ja Norjan reissu. Tänä vuonna täytyy kyllä kans lähteä taas Norjaan, on siellä vaan niin törkeän hienot maisemat. Samalla voisi katsoa jos kävisi kisaamassa jonkun kokeen Nessin kanssa siellä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu EVL-startit ja valioituminen, SM:ssä kisaaminen ja mahdollisesti piirinmestiksetkin. Ajattelin myös hakea valmennusrenkaaseen, Nyytin kanssa leirit aikanaan olivat treeneiltään antoisia ja leirit illanviettoineen tosi hauskoja. Päällimmäisenä toiveena on tietysti että molemmat tytöt (ja me! Ja kaikki läheiset! Ja kaikki muutkin kansalaiset, jotta mulla ei olisi töissä niin kiire! :D ) pysyttäisiin terveinä. Nessin iholääkitysten doping-varoajat ovat osaltaan kyllä vähän hidastaneet mun treenitahtiakin, kun on ollut vähän sellainen olo että ei ole kiire minnekään kun jokaisesta Cytopoint-injektiosta on aina lävähtänyt se 2 kk dopingkarenssi. Nyt toivon että toi vältettäisiin sterilaatiolla, ajattelin viedä molemmat koirat sterkattavaksi kun Nessin juoksu on kohta ohitse. Nessille suositeltiin sitä eläinlääkärin toimesta jossain vaiheessa kesällä, kun kävin taas hakemassa Cytopointin. Nyyti saa luopua kohdustaan, jottei tarvitse pelätä kohtutulehdusta kun ikääkin alkaa jo olla.

Selailin läpi viime vuoden kaikki blogikirjoitukset, ja näköjään aika mukavan seesteinen vuosi on ollut, poislukien tuo Unnan kuolema. Mutta sekin on tietty osa elämää, ja iäkkään koiran kanssa kuitenkin hyvin odotettavaa. Kunpa tämä vuosi 2019 jatkuisi yhtä mukavana meidän ihanassa kodissa, mielekkään työn kera, sekä onnistuneita kokeita, hyviä treenejä, pitkiä lenkkejä, ystäviä, iloa, hyviä kirjoja, koukuttavia sarjoja ja yleisesti kivaa arkea.

 

Huomasin etten ollut laittanut tänne Anna-Leenan joulukuussa ottamia ihania kuvia mun tytöistä ja Raitosta ja Neosta.

Ness ja Nyyti, kuva: Anna-Leena Väätänen

Lenkkikaverit Raito, Neo, Ness ja Nyyti kuva: Anna-Leena

Loppukevennyksenä vielä pari Nyytin mulkoilua. Ostin kummitytölleni joululahjaksi kääpiöhamsterin, jonka terraarion mun vanhempien utelias Lenni-kissa tietysti kävi tutkimassa kun haettiin terra matkaan. Ja mikäs Nyytistä sen jännittävämpää, kuin kyylätä kissaa lasin takaa! Ja anovasti voi kyylätä myös ihmisiä, jos on ”vahingossa” ajautunut aika lähelle aamiaismuroja. Pikkusisko on kohteliaasti hieman etäämpänä.

 

Ness 3 v.

Kategoriassa Kuulumiset, Ness, TOKO by

Meidän pikkuinen laastaripentu Ness täytti tänään jo kolme vuotta! Aika kiitää hurjaa vauhtia. Ness on kyllä ollut juuri sellainen mitä toivottiinkin sen olevan. Arjessa äärimmäisen helppo, kiltti ja fiksu bordercollie, jolla on kivasti vauhtia ja poweria harrastuksiin. Se on jollain omalla persoonallisella tavallaan tosi hassu, osittain ehkä sen takia että se on ulkoisesti vähän höntin näköinen! Mutta lähes päivittäin tulee naureskeltua sen ilmeille ja hassuille örinäkohtauksille kun se leikkii. Lisäksi lenkeillä sen menoa on ihana katsella, se todella nauttii juoksemisesta.

Olen edennyt tokossa Nessin kanssa paljon rauhallisempaan treenitahtiin kuin aikanaan Nyytin kanssa. 3-vuotiaana Nyyti oli jo TVA, startannut ekoissa SM:ssaan (tosin ilman sen kummempaa menestystä) ja päässyt valmennusrenkaaseen. Toisaalta ehkä turha vertailla, Nessin kanssa hitaampaan etenemiseen on monia syitä – ja ehkä tärkein niistä se että uusien sääntöjen myötä EVL:n liikkeet ovat hieman työläämpiä opettaa kuin vanhat ja kuormittavat kroppaakin enemmän. Tämän vuoksi olen halunnut pitää treenitahdin maltillisempana. Kun kerran käy niin että se paras ystävä ja kisakoira hajoaa kropaltaan, niin sitä tulee aika varovaiseksi. Tosin Nyytin ”hajoamisen” syynä ei varmastikaan ollut treenaaminen, vaan vika oli ihan synnynnäinen, mutta eipä se säännöllinen ja usein myös raskas treenaaminen varmasti asiaa ainakaan auttanut. Mä olen alkanut pelätä liukastumisia ja muita vaaratekijöitä hurjan paljon enemmän kuin aiemmin, tuntuu välillä että tekisi mieli pitää Ness jossain pumpulissa säilössä, jotta edes se säilyisi terveenä.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna ajelin tyttöjen kanssa Strömforsiin Tending-talvileirille. Oltiin samassa paikassa vuosi sitten samoissa merkeissä, ja koska paikka on tosi kiva ja tää vuodenaika niin ankea, niin marraskuinen ”lomaviikonloppu” poissa arjen tohinoista tuli hyvään saumaan. Sain tehtyä Nessille molempina päivinä kaksi hyvää treeniä ja paikallaolot. Treeneissä tuli taas hyviä vinkkejä ja into jatkaa eteenpäin on hyvä. Olen muutenkin treenannut melko ahkerasti lähiviikkoina, joten oli kiva päästä tekemään taas vieraammassa hallissa ja isommilla häiriöillä treenit. Nyytikin pääsi molempina päivinä lounastauolla luukuttamaan pitkin hallia, ja oli kovin onnellinen omista hömppätreeneistään.

Strömforsin treenipuitteet on aivan ihanat, vanha kartanohotelli ja kaunis ruukkimiljöö vesistöineen. Hallikin on hieno, ainoa että hallin pohjan Jutagrass-pohja ei ole ihan mun makuun, kun se on karkeudessaan vähän turhan kitkainen ja stoppeja yms ei sillä pohjalla oikein uskalla tehdä. Mutta eipä sitä voi olla turhan nirso, hienot puitteet kaikkinensa! Lisäksi tuolle viikonlopulle sattui vielä aivan ihana aurinkoinen, kirpeä pikkupakkassää, joten oli ihana ottaa pieni irtiotto arjesta sukulaiskoirien ja mukavien treenikavereiden kera.

EVL:n liikkeistä tehotreenin alla on lähiviikkoina ollut varsinkin tunnari. Siinä on ollut aika paljon haasteita kaikkinensa, Ness on ollut tosi epävarma ja samaan aikaan sählä kapuloilla, välillä se on varmistellut hurjasti eikä ole nostanut omaa, ja välillä vieraat kapulat ovat saaneet osansa ja se on hämpsinyt niitä. Nyt homma on kuitenkin edennyt tosi hyvin, kun Timo vinkkasi taas palaamaan oman etsimiseen hallissakin, ja Maaritilta tuli hyviä ohjeita miten helpottaa koiraa että se etenee loogisesti kapuloilla eikä pyöri turhia. Koko tunnari on alkanut vähän ahdistaa muakin, kun se on liikkeenä niin herkkä ja koiraa ei liikkeen aikana voi oikein ohjata. Vauhtiliikkeissä eniten hommaa on varmaan vielä eteenmenossa. Lisäksi ollaan treenattu Kantoluodon vinkeillä vähän mielentilaa ruudussa odotteluun, tosin koko liike kokonaisuutena on vielä tosi kesken. Kuten nyt vähän kaikki liikkeet tuntuu olevan levällään, saa nähdä milloin saan pakan kasattua! Noudoissa palautukset on tosi epäsiistejä edelleen, niissä tapahtuu vähän kaikkea; otteen korjauksia, ohijuoksuja, kapulan iskemistä mun jalkaa tai kättä vasten, tai muuta epämääräistä pään heilauttelua… mutta ei auta kuin treenata, en halua vapaaehtoisesti turhia pistemenetyksiä noin tyhmällä virheellä. Zetassa Ness on väläytellyt vähän liiallista oma-aloitteisuutta, ja on tehnyt näppäriä istumisia liikkurin käskytyksestä. Sama ilmiö oli tosin aikanaan alokasluokan jälkeen, kun se oli oppinut yhdistämään liikkuroinnin hanakasti liikkeestä maahanmenoihin. On se kyllä älytöntä miten nopeasti ne yhdistelevät noita asioita toisiinsa ja yrittävät tulkita mitä niiltä milloinkin halutaan. Nessilläkin on ollut kokonaisesta zetasta liikkuroituna vasta tosi vähän kokemusta.

Kuva: Maarit Karhu-Teiskonen

Mutta en nyt meinaa vaipua epätoivoon vaikka välillä tuntuukin että treenattavaa on vielä ihan järjetön määrä, ja että homma junnaa vähän paikoillaan. Ei auta kuin treenata ja täytyy vaan nauttia siitä että on terve ja innokas koira kaverina!

Suht ahkeran treenaamisen lisäksi ollaan lenkkeilty ja löhöilty myös välillä siellä sohvallakin. Allaoleva kuva meidän lähimetsästä marraskuussa kivalta lomapäivän lenkiltä meinasi jäädä Nyytin viimeiseksi, kun ne samat aggressiiviset koirat kuin toukokuussa hyökkäsivät taas meidän kimppuun, nyt yllättäen pitkän matkan päästä vaikka niiden omistaja oli kävelemässä meistä poispäin. Ne tulivat taas suoraan päälle; Ness pääsi onneksi juoksemaan karkuun ja Nyytiä suojasi puremilta tuo Pomppa-takki, mutta sille olisi voinut käydä huonosti kun se pakeni paniikissa hyökkäävän koiran alta, ja juoksi noin kolmen kilometrin matkan maanteitä pitkin kotiin. Onneksi oli tuo oranssi takki päällä, kun se on varmasti auttanut sitä näkymään liikenteessä. Tuo oli toinen kerta Nyytin 9-vuotisen iän aikana, kun se vapaaehtoisesti jättää minut silmistään eikä tottele. Ensimmäinen kerta oli toukokuinen hyökkäys, silloin se pakeni myös kauemmas, mutta jäi näköetäisyydelle. Ikävä kyllä nuo tapahtuneet näkyvät edelleen koirieni käytöksessä, ja ne ovat varovaisen varpaillaan ja pälyileviä metsälenkeillä aina jos kuulevat tai haistavat vieraita koiria. Noihin tapahtumiin saakka ne ovat luottaneet minuun ja siihen että pystyn suojelemaan niitä kaikissa tilanteissa. Nyt se luottamus on menetetty ja sen takaisin saaminen voi olla pitkä taival. Todella kurjaa ja vastuutonta tuollainen aggressiivisten ja hallitsemattomien koirien vapaana pitäminen. Itsekin kammoan entistä enemmän irtokoiria ja niiden potentiaalisia hyökkäyksiä, tuo kamala tapahtuma on edelleen nyt kuukautta myöhemmin lähes päivittäin mielessä, osittain ehkä sen takia että en koe että koirien omistaja olisi hoitanut asiaa aikuismaisesti ja pyytänyt edes anteeksi. Täytyy toivoa että kukaan muu ei joudu samojen koirien hampaisiin kohtalokkain seurauksin.

Kotisohvalla on sentään turvallista!

Vihdoinkin kauan odotettu talvi saapui, ja kolmen yön (ja yövuoron) kuluttua on joulu ja viikon vapaat. Olen niin innoissani kun kaikkialla on kaunis lumipeite ja pakkasen on luvattu jatkuvan ainakin viikon ajan. Aivan ihanaa!

Onnea vielä meidän ihana Ness!

Ness pikkuisena, kuva Heidi Pesonen

Ness kolme vuotta <3

Pieni haikeus ja suru tähän joulun viettoon vielä liittyy, kun yksi on joukosta poissa. Meidän söötti Unna, joka niin tarmokkaasti aina repi pakettejaan auki ja kyttäsi kinkun perään. Mietin myös että muokkaanko tämän blogin nimen, mutta toisaalta Unnan elämästä kertovia juttuja on tänne arkistoituna lähes kymmenen vuoden ajalta, joten Unnan muisto saa kulkea nyt vielä mukana blogin nimessäkin.

Hyvää joulua Unna sinne jonnekin!

 

Elämä jatkuu

Kategoriassa Kuulumiset by

Vuosiin kauneimman ruskan jälkeen arki jatkuu nyt marraskuiseen tapaan synkkänä ja sateisena. Aurinko ei ole tainnnut paistaa melkein viikkoon ja seuraava viikkokin näyttää siltä että valoa on turha toivoa. Kaapista on täytynyt kaivaa otsalamput, huomiovalot ja heijastinliivit. Kun asuu katuvalottomalla alueella, on tämä pimeä vuodenaika oikeasti todella pimeä. Onneksi vuorotyö mahdollistaa sen, että pääsääntöisesti pääsen tekemään ne pitkät lenkit valoisalla. Ja nyt syksyn mittaan olen välillä ollut itselleni vähän armollisempi; jos ei huvita mennä ollenkaan, niin sitten en mene. Koirat ei yksittäisistä lepopäivistä kärsi. Pääsääntöisesti ne kuitenkin saa virikkeitä ja liikuntaa ihan riittävästi, joten satunnainen tylsyys ja siihen tottuminenkin tekee ihan hyvää.

Huomenna tulee kuukausi Unnan menettämisestä. Tavallaan tuntuu vieläkin epäuskoiselta ja tavallaan taas tuntuu siltä kuin siitä olisi jo ikuisuus. Onneksi mulla on Nyyti ja Ness, joita on Unnan poismenon jälkeen tullut otettua syliin ja halittua normaalia enemmän – jonain päivänä niitäkään ei sitten enää ole. Arjen sujumisen suhteen jollain tavalla on ollut nyt helpompaakin, kun on kaksi tervettä ja ”nuorta” (en voi kuvitella että 9-vuotiasta Nyytiä pitäisi ajatella jotenkin iäkkäänä!) koiraa joiden kanssa voi puuhata kaikkea miettimättä että kotona odottelee se kolmas vanha koira, joka tarvitsee ne omat virikkeensä. Unnahan ei enää nyt syksyllä ollut pidemmillä lenkeillä ollenkaan mukana, ja yskän alkamisen jälkeen pidin sen levossa, joten tuntui usein kurjalta kun se oli ollut jo työpäivän ajan yksin, ja joutui jäämään saman päivän aikana uudelleen yksin kun lähdin treenaamaan ja lenkittämään nuoremmat.

Pääsin yskäkaranteenin loputtua aloittamaan hallikaudenkin ja kivat meidän seuran arvokisavalmennusryhmän treenit hyvässä porukassa. Meillä on tänä talvena kolmen mun kaverin kanssa yhteinen oma halli, joka sijaitsee näppärästi vain 8 km päässä meiltä. Hallissa on omat puutteensa, mutta kyllä se talven viimalta ja pimeydeltä antaa suojaa. Ja kivaa kun se on oma, saa treenailla rauhassa. Alla tytöt meidän ”kasvihuoneella”.

Nessin kanssa olen tahkonnut lähiaikoina erityisesti eteenmenoja, kiertonoutoa, tunnaria, seuraamista ja kaukoja. Muutama viikko sitten käytiin Mika Jalosen koulutuksessa, jossa Ness ei ehkä ihan näyttänyt parastaan ja se kävi vähän turhan kuumana. Se teki vähän outoja virheitä ja oli vähän keskittymätön ja palkanodotus loisti siitä kilsan päähän. En ole ehtinyt oikein tehdä kokonaisuuksia, ja liikkeiden opettamisessa tulee palkattua kuitenkin tosi tiuhaan koiraa, jolloin odotusarvotkin tietysti kasvavat. Ness on ollut muutenkin vähän kuumakallena nyt, epäilen että juoksu alkaisi olla tuloillaan – tai sitten sillä vaan alkaa mennä kuppi nurin! Toissapäivänä käytiin Oililla, jossa tein viiden liikkeen kisan. Yleensä halliin/kentälle tullessa olen antanut Nessille pallon, jonka kanssa se on saanut omaan tahtiin vähän juoksennella ja leikkiä. Sen leikkiminen yksinäänkin on välillä aika raivoisaa pallon paiskomista, joten se taitaa kuumua vain siitä, kun olen ajatellut että se vain vähän purkaa siinä ylimääräisiä höyryjä. Nyt päätin olla antamatta ja valmisteluina tein vain namipalkalla vähän kaukoja ja seuraamista ennen kehään menoa ja -tadaa!- mielentila oli paljon parempi! Nessissä on kuitenkin olemassa siellä pohjalla perusluonteessa tietty vakaus ja rauhallisuus, jota sen juoksevaisuus, melko aktiivinen kropankäyttö ja suuri taistelutahto (ja ehkä hitusen mun suorittama motivoiva aivopesu) peittää alleen. Kun mentiin vakavana ilman sen kummempia höntsäilyjä kehään, ei se ollut kehittänyt itselleen turhia kierroksiakaan. Tätä täytyy nyt jatkaa näin! Meillä on monessa liikkeessä aika iso työmaa vielä, olen päättänyt olla nyt miettimättä mitään koekäyntejä ja rauhassa treenaillaan EVL:ää valmiiksi.

Mä olen aina lukenut paljon kirjoja, ja olen kokenut ihan uuden innostuksen nykyteknologian ihmeistä: äänikirjat! Mikäs sen mukavampaa sienimetsässä tai reippaalla lenkillä, kuin kuunnella samalla hyvää tarinaa. Kätevä appi puhelimeen josta löytyy laidasta laitaan kirjoja ja lenkille! Menee kyllä tosi rattoisasti kävelyt. En kauheasti ole ikinä tykännyt kuunnella musiikkia lenkeillä, kun se tuntuu peittävän taustaääniä liikaa. Äänikirjojen rauhallisen puheäänen ohi kuulee myös lähestyvät autot tai muut jutut jotka täytyy tajuta huomioida. Parasta lenkkiseuraa edelleen on kyllä tietty hyvä lenkkikaveri, mutta sen puutteessa äänikirja on oikein hyvä seuralainen. Alla hyviä lenkkikavereita Pilvijärven rannassa muutama viikko sitten; Neo, Raito, Nyyti ja Ness:

Ylläolevasta pumpulimaisesta niitystä tyli niin paljon mieleen pehmeä Unna ja sen untuvainen pohjavilla, että täytyi ikuistaa se kuvaan. Kuinkahan kauan ajatukset harhailee edelleen ikävöiden meidän pieneen kauniiseen mummokoiraan. Yksi päivä tuli ihan kamala olo ja itku, kun Unnalla oli tapana autossa ollessaan katsella takaikkunasta ulos ihan nenä lasissa kiinni istuen. Taustapeilistä näkyi aina hauska Batman-figuuri pystykorvineen – ja mulla tuli niin tyhjä ja surkea olo, kun sitä tummaa pystykorvaista hahmoa ei ollut siellä peilissä! Voi Unna! <3

Meillä on edelleen aamupainia harrastavat mustat ketut, jotka aloittavat tämän rutiinin joko sängyssä tai viimeistään keittiön lattialla. Hassut! Ehkä nekin jollain oudolla koiramaisella tasolla osaavat arvostaa perheenjäseniä taas entistä enemmän, kun yksi on joukosta poissa? Tai sitten ne vain muovaavat kutistuneen laumansa keskinäistä sidosta läheisemmäksi. Tai sitten ne vain ovat omia koiramaisia itsejään, ja ovat keksineet hammastelun hauskuuden sattumalta nyt pidemmän tauon jälkeen. Hauska tuota on kyllä seurata, ne on viimeksi leikkineet noin paljon silloin kun Nessi oli pentu.

Nyt vielä viimeinen tunti yövuoroa, sitten aamulenkille ankeaan vesisateeseen ja nukkumaan. Ensi kertaan!

Kolme viikkoa ilman Unnaa

Kategoriassa Unna by

Huomenna tulee kolme viikkoa Unnan kuolemasta. Suru on edelleen läsnä ja ajoittain tulee itku, mutta päällimmäisenä tunteena on silti edelleen jonkinlainen huojennus ja helpotus siitä, miten pitkän ja hyvän elämän Unna sai elää, sekä miten hallitusti se mun niin pitkään pelkäämä loppu sitten lopulta tapahtui. Kun on jo pidempään ollut vähän huolissaan rakkaasta vanhuskoirasta, ja pyöritellyt mielessä sitä miten ja milloin se kamala päätös täytyy tehdä, niin surun rinnalla tuntuu selkeästi myös jotain keveyttä. Mun ei tarvitse olla enää huolissaan, Unnalla on nyt kaikki hyvin. Meidän vain täytyy tehdä sitä luopumista ja surutyötä. Ajoittain tulee itku ja kuvia tai videoita en halua katsella, jollain tavalla sitä vähän tässä arjen keskellä vältteleekin ajattelemasta Unnaa –  sen poismeno tuntuu vieläkin vähän epätodelliselta. Sain muutama päivä sitten purettua kamerasta ne viimeiset Unnasta otetut kuvat. Otin ne 10.10. kun mulla oli synttärit, ja ulkona ihana aurinkoinen syyssää. Olen jo pidempään aina kuvia ottaessa ajatellut, että nämä voi olla ne viimeiset. Nyt ne sitten oli ne. Kuvat ovat tässä ohessa kuvituskuvina.

Nyyti ja Ness on alkanut leikkimään tosi paljon enemmän kuin aiemmin. Ennen leikkiminen oli niillä aika satunnaista, mutta Unnan poismenon jälkeen ne on lähes joka aamu painineet yhdessä, hammastelevat toisiaan lattialla maaten. En tiedä mistä se johtuu, kaveri kertoi että sen kolmen huskynartun laumassa kävi sama juttu, kun vanhin husky kuoli. Ehkä nekin surevat jollain omalla tavallaan? Me ollaan vältelty bortsuille mainitsemasta Unnaa. Unnan ollessa elossa ne osasivat pyynnöstä näyttää missä Unna on, ja tiesivät tietysti sen nimen. Ne näkivät Unnan kuolleena eläinlääkärissä, ja niille kerrottiin että Unna jää sinne. Nyyti veti aikamoiset sijaistoimintovenyttelyt useaan otteeseen ko. tilanteessa, Ness alkoi liehakoida meitä vähän levottomasti, kun oli nuuskinut Unnaa. Kun Unnan tuhkat tulivat, annoin niiden nuuhkia rasiaa ja sanoin Unnan nimen. Niiden reaktio oli sydäntä särkevä; ne hyppäsivät molemmat yhtäaikaa nuolemaan mun kasvoja niin raivoisasti, että kaaduin istualtani selälleen lattialle.

Nyt on pyhäinpäivän yö. Käytiin illalla hautausmaalla viemässä kynttilöitä haudoille, ja tietysti Unnankin muistolle sytytettiin oma kynttilä yleiselle muistopaikalle. Voi mun pikkuinen, ikävä on varmaan vielä pitkään. Ja kiitollisuus siitä, että Unna oli mun hieno koirani. Välillä myös vähän haastavakin, mutta kaikkinensa niin itsevarma, omilla jaloillaan seisova rautarouva.

Sitten vielä se ihan viimeinen kuva. Viimeinen yhteinen pieni kävely ahdistavista eläinlääkärin tiloista, hetki yhdessä syysauringossa ja merituulen tuomat kivat tuoksut. Viimeinen kaunis yhteinen muisto. Kiitos vielä Unna, kiitos kun olit mun.

 

Unna on poissa

Kategoriassa Unna by

Meidän niin tärkeä Unna nukkui pois toissapäivänä.
Syyskuun lopussa käytiin lääkärissä perustsekkauksessa ja uusimassa kipulääkekuuri. Muutama päivä ajan varaamisen jälkeen Unna alkoi yskimään, jolloin tietysti ajattelin että sillä on kennelyskä. Eläinlääkärissä ei tällöin löytynyt mitään huolestuttavaa. Kun yskä paheni muutamassa päivässä, syötiin antibioottikuuri mahdollisen infektion vuoksi. Kun ab-kuuri loppui ja yskä oli silti jatkunut melko samanlaisena kolmatta viikkoa, me päätettiin Bobin kanssa että viedään se keuhkoröntgeniin. Tällöin jo puhuttiin keskenämme että sieltä voi löytyä mitä tahansa, ja että katsotaan jatkoa sitten vähän sen perusteella.

Mulla oli maanantaina 15.10. vapaapäivä, ja päätin että yritän saada samalle päivälle jostain ajan varattua. Unnan vointi ei onneksi ollut mitenkään huonontunut, vaan pysynyt melko samanlaisena. Iltaisin se vaikutti usein vähän levottomalta kipulääkityksestä huolimatta; vaihteli makuupaikkaa, läähätteli ja yski. Keuhkoröntgenissä näkyikin sitten se mitä oltiin pelätty ja epäilty; keuhkot olivat täynnä ”jotain”, mahdollisesti etäpesäkkeitä. Niitä oli sen verran tiuhaan, että thoraxkuvassa sydän ei meinannut erottua massan alta. Soitin Bobille ja pyysin sitä tulemaan paikalle. Me oltiin monesti viimeisen vuoden aikana puhuttu Unnasta ja vääjäämättä lähestyvästä eron hetkestä, ja oltiin molemmat sitä mieltä että on parempi päästä ajoissa pois, kuin miettiä että onko toisella kaikki hyvin. Ennuste oli lohduton, joten tehtiin yhdessä päätös että Unna saa lähteä heti. Käytiin vielä pieni kävely Herttoniemenrannan kalliolle merta katselemaan ja hyvästeltiin. Eläinlääkäri ehdotti vielä että halutessamme olisimme voineet viedä Unnan vielä joiksikin päiviksi kotiin, mutta kumpikaan meistä ei olisi pystynyt lähtemään kotiin tekemään yhdessä niitä kaikkia pieniä päivittäisi rutiineja tiedostaen että ne ovat niitä ”viimeisiä kertoja”. Oli parempi että Unnan lähtö tuli nyt hieman yllättäen, se nukahti rauhallisesti syliini eläinklinikan lattialla. Nyyti ja Ness pääsivät myös vielä lopuksi, kun kaikki oli ohi, nuuskimaan poisnukkunutta.

 

Tämä päivitys on vaikein ikinä. Kamerasta löytyy vielä kuvia viime viikolta, saa nähdä milloin pystyn ne sieltä katsomaan. Kotona on monia pieniä asioita jotka muistuttavat Unnasta, ja itku tulee helposti. En muistanut miten raastavalta ero ystävästä ja perheenjäsenestä lähes 15 vuoden ajalta tuntuu. Talo tuntuu niin tyhjältä, kun pieni harmaa mummokoira ei taaperra siellä.

Kiitos Unna, olet rakas.

Hyvä tyttö, saa mennä! Nyt olet vapaa.

TK1 Taivaannastan Diidalogus 26.01.2004 – 15.10.2018

Huikea pohjoinen

Kategoriassa Kuulumiset, Valokuvia by

Vitsi miten hieno reissu meillä olikaan! Edellisen päivityksen jälkeen startattiin seuraavana aamuna aikaisin auto kohti pohjoista. Unna vietiin jo edellisenä päivänä hoitoon, sen oli paljon parempi jäädä Dollan kaveriksi tänne, kun ei se enää jaksaisi tuollaisia reissuja. Loman ekana kohteena oli Limingassa TOKO SM:t, jotka sattuivat sopivasti matkan varrelle. Ilman pohjoisen reissua en olisi ajellut niin kauas turistiksi, mutta 6 h autolla ajoa yhdelle aamulle oli aika sopiva määrä ja tauko SM:ssä oli oikein mainio. Saavuttiin mun ”noin” aikatauluarviolla täydellisesti paikalle juuri kun Oili ja Zip astuivat numerolla 1 kehään tekemään yksilöliikkeitä! Myös Nyytin Neo-poika oli ekaa kertaa finaalissa mukana, joten jännittämistä riitti. Neo harmillisesti nollasi ruudun kun seisoikin takalinjalla, mutta jo pelkkä finaaliin pääsy Suomen huikeassa tasossa on superhieno juttu! Olin edellisenä päivänä seurannut tiiviisti kotoa livetuloksia, mutta koepaikalla ollessa tuntui että tuloksissa ei meinannut pysyä kärryillä kun oli mukava nähdä kaikkia tuttuja ja jutella. Carita ja Hurja voittivat hienosti suomenmestaruuden, onnea! Nessin Jeti-veli voitti lauantaina avoimen luokan ja Pipsa-sisko vetäisi myös alokkaasta hienot pisteet. Oli kiva nähdä sisaruksia ja vaihtaa kuulumisia, on niissä kyllä niin paljon samaa.

Ness, Pipsa ja Jeti

Limingan SM:stä lähtiessä suunniteltiin että mennään yhdeksi yöksi Hossaan. Ekan yön yöpymispaikkaa emme olleet sen kummemmin suunnitelleet, tavoitteena oli olla seuraavana päivänä Kuusamossa ja yöpyä vain matkalla sinne jossain kivassa paikassa autossa. Matkalla bongattiin Syötteen kansallispuiston kyltit, ja kurvattiin sinne yöksi. Mulla on tavoitteena kiertää kaikki kansallispuistot, joten tulipa käytyä nyt sielläkin. Illalla käveltiin puiston reittejä pitkin iltalenkki ja sopivasti luontokeskukselta löytyi täyspitkä frisbeegolfrata, joka pelattiin seuraavana aamuna läpi.

Iso-Syötteen huipulla

Kuusamossa meillä oli kylpylähotelli varattuna kolmeksi yöksi. Kuusamon loma oli kunnon aktiivireissu, kahtena päivänä vuokrattiin fatbiket ja pyöräiltiin 15 km ja 21 km lenkit ja pelattiin frisbeegolfia päivittäin. Iltaisin olikin kiva lillua kylpylän porealtaissa kun oli tullut päivällä liikuttua kunnolla. Yhtenä päivänä tehtiin päiväretki Sallatunturille, jossa kokeiltiin täysjousitettuja sähköfatbikeja. Noilla olisi aika huikean hauska ja helppo lenkittää koiria, harmi että ovat aika suolaisen hintaisia – ko. pyörien ovh oli 4500€. Täytyy varmaan pistää lotto vetämään!

Latupohjia pitkin koirien oli turvallista juosta pyörän mukana

Kuusamosta ajeltiin mun lempparipaikkaan Lapissa; Pallakselle. Mä olen ollut siellä aikanaan ekan kerran rippikoulussa, ja jotenkin sinne tuntureille jäi silloin pala sydäntä. Tuollaisen karun jylhät maisemat on ihan mielettömän hienoja. Pallaksella vietettiin yksi yö hotellissa ja kierrettiin illalla 9 km Taivaskeron kierros. Pallakselle nousu tuntui silloin taas kohtuullisen raskaalta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli ihan lastenleikkiä verrattuna edessä olleeseen Senjan Husfjelletille kapuamiseen. Meillä oli kautta reissun ihan mielettömän hyvä tuuri säiden suhteen, aurinkoista ja kaunista, muttei liian kuumaa. Ötököitäkään ei ollut yhtään, kun edellisellä viikolla oli Lapissa ollut jo muutama pakkasyö. Täydellistä. Pallaksellakin sattui kaunis ilta ja se olikin ainoa kerta kun koko reissun aikana napsin enemmän kuvia mukana olleella järkkärikameralla. Alla muutamia kuvia ihanalta Pallastunturilta ja Taivaskerolta. Kansallispuistojen alueella pyrin noudattamaan sääntöjä koirien kytkettynä pitämisestä, mutta kuvia varten tytöt saivat tietty juoksennella vähän vapaana. Poroja näkyi jo Syötteellä ja Kuusamossakin, ja oli kiva huomata että molemmat ovat edelleen täysin ”porovarmoja”. Katsovat kiinnostuneena ja saattavat ajaa vähän jälkiä, mutta eivät edes harkitse perään lähtemistä, kuten eivät minkään muunkaan eläimen. Unnahan aikanaan oli täysin hallitsematon porojen suhteen, se veti niistä ihan järjettömän kiepit ja sitä ei olisi voinut kuvitellakaan päästävänsä vapaaksi poroalueella.

Pallakselta suunnattiin vihdoinkin auto kohti Kilpisjärveä ja Norjan Senjaa. Senja oltiin valittu kohteeksi jo joitain viikkoja aiemmin, kun sitä on kovasti kehuttu ja kuvat sieltä vaikuttivat huikeilta. Ja sitähän se olikin! Turkoosia vettä, valkoisia hiekkarantoja ja korkeita vuoria. Ekana iltana löydettiin kaksi hienoa hiekkarantaa, joista toinen oli myös telttailualueena. Norjassa reissaaminen on tehty kyllä tosi helpoksi, kun tuollakin oli ilmainen leirintäalue lämmitetyllä wc:llä ja vesipisteillä. Meillä oli teltta mukana, mutta päädyttiin nukkumaan kaikki yöt mun autossa, johon mahtui tosi hyvin kun kaadettiin takapenkit ja oltiin jo edeltävästi ostettu sinne kunnon patja taakse. Tavarat raivattiin vain alta pois suksiboksiin.

Bøvaerin rannalla

Nyyti ja Ness nauttivat ihan hurjasti kun pääsivät rannalle juoksemaan. Takana oli useamman tunnin autolla ajo, joten tyypit ottivat ilon irti. Uimaan en niitä päästänyt, jäämeren vesi oli hyisen kylmää. Illalla yöpymispaikan rannalla istuskellessa tavattiin muita turisteja, jotka suosittelivat koirien kanssa patikointiin läheisen Skalandin kylän kirkon pihasta lähtevää Husfjellet-vuoren (635 m) reittiä. Senjan kuuluisin huippu Segla me päätettiin jättää väliin, kun loppumatka reitistä olisi kuulemma ollut todella kivikkoinen ja haastava koirien kanssa. Lisäksi mä en tunne oloani kamalan kotoisaksi äkkijyrkkien satojen metrien pudotuksien äärellä. Husfjelletille nousuun meni muutama tunti ja varsinkin loppuvaiheessa nousu oli aika raskas. Tosin lähellä häämöttävä huippu sai pistämään töppöstä toisen eteen. Vuorelta oli jokaiseen ilmansuuntaan ihan mielettömät maisemat. Jäämeri ja vuorijonot levittäytyivät ympärillä ja aurinko paistoi. Huipulla oli tosi tuulista, joten takkia sai alkaa vetämään nopeasti päälle kun nousussa oli tullut sen verran hikiseksi että kylmä tuli pian. Mä en itse uskaltanut mennä korkeimmalle kärjelle, pelkästään kärjen lähestyminen tuntui tosi pelottavalta. B kävi huimapäänä kiipeilemässä ja kiikkumassa muutaman hassun kiven varassa olevalla kärjellä ja mua pelotti niin paljon etten meinannut edes uskaltaa katsoa. Koirat pysyivät visusti valjaissa ja hihnoissa kiinni, tuolla ei olisi voinut kuvitellakaan että olisi antanut niiden olla vapaana. Tuo oli kyllä reissun hienoin hetki ja maisema, ihan mieletön paikka jota ei saa kuviin mitenkään tallennettua oikeutetusti.

Bobi reippaana Husfjelletin huipulla

Tuonne kärkeen me kavuttiin

Näkymät huipulta

Suurimman osan matkaa polut olivat helppokulkuisia ja tassuystävällisiä

Senjaa kierreltiin myös autolla ympäriinsä, ja tuosta jäi kyllä fiilis että sinne voisi mennä joskus uudestaankin. Norjan luonto on kyllä ihan käsittämättömän hienoa. Mertakin jaksoi tuijotella vaikka kuinka pitkään veden kirkkauden vuoksi, näkyvyys oli monta metriä. Koiriinkin suhtauduttiin ystävällisesti ja niistä tultiin kyselemään. Bordercollie on Norjan yleisin koirarotu ja lampaita näkyi useasti tien varsilla ja laitumilla. Nyytille ja Nessille me ystävällisesti ilmoitettiin aina lammashavainnoista, ja tyypit oli koomisen näköisiä kun ne kyttäsivät lampaita silmät kovina ikkunan läpi.

Seuraavana päivänä ajeltiin Lyngen-vuonolle. Sielläkin oli aikas hienoa, tosin edellisen päivän vuorikiipeilyt painoi jaloissa sen verran että päätettiin pitää autoilupäivä ja ihailtiin maisemia ajellen ympäriinsä. Yksi pienempi tunturiylänköjen tunturi käytiin valloittamassa matkalla Altaan, kun oli pakko vähän oikaista omia ja koirien jalkoja autossa istuskelun jälkeen. Palattiin Suomeen Altan yön jälkeen hissukseen ajellen, pysähdyttiin Liminganlahden ja Pyhä-Häkin kansallispuistoihin vielä paluumatkalla pitämään lenkkitaukoja.

Lyngen-vuono

Taas kerran jäi kyllä pala sydämestä jonnekin tuonne. Vitsaillen katseltiin aina taloja, joissa roikkui ikkunassa myytävänä-kyltti. Olispa aika huikeaa jos kotipihasta aukeaisi tuollaiset maisemat. Täytyy siis tosiaankin pistää se lotto vetämään…!

Nyt muutama viikko reissusta paluun jälkeen arki ja työtkin tuntuu vielä kevyiltä, kun on ladannut akut kunnolla tuolla tunturien ja vuorien tuulissa. Syksy on nyt todella alkanut helteiden ja auringonpaisteen jälkeen, tällä viikolla on saatu ekat kunnon myrskytuulet ja syyssateet. Mä kyllä tykkään kaikista neljästä vuodenajasta, ainoa mikä vähän ahdistaa on tuo pimeys. Onneksi vuorotyö vähän helpottaa siinä suhteessa, että pääsee viikoittain tekemään kunnon lenkit myös valoisalla. Nessin treenitkin on käynnistynyt lomailun jälkeen kivasti, mutta on siinä kyllä vielä hurjasti hommaa ennen kuin me sinne EVL:ään päädytään!

Nyyti 9 vuotta

Kategoriassa Kuulumiset by

Maailman paras pikku kullanmuru, meidän sylififi Nyyti täyttää tänään jo yhdeksän vuotta! Joka vuosi hoen tätä samaa, mutta ihan sairasta miten nopeasti aika menee! Toivottavasti meillä olisi vielä mahdollisimman monta tervettä vuotta edessä. Kesä on sujunut hyvin ja oireitta, Nyyti on päässyt myös uimaan lähes päivittäin, eikä ole oireillut selkäänsä. Oireiluun varmaan vaikuttaa veden lämpötila merkittävästi, koska nyt kun oli ihan järkyt 30 asteen helteet useamman viikon ja vedet lämpeni, ei se vammakävellyt kertaakaan uimisen jälkeen. Tällä ja viime viikolla kun vedet on viilentyneet, on se pari kertaa jo pompotellut takajalkojaan uimisen jälkeen. Eli uimakausi päättyi Nyytin kohdalta nyt!

Kesän helteillä viilennystä haettiin myös kotipihassa, laitettiin tytöille muutama vuosi sitten hommattu allas ja siitä on kyllä ollut iloa. Se mahdollisti myös edes jonkinlaisen lenkkeilyn helteillä, ennen ja jälkeen lenkkiä altaaseen pulikoimaan, niin pystyttiin edes vähän kävelemään.

Helteiden myötä saapunut sinilevä heinäkuun puolivälissä sotki myös meidän venereissusuunnitelmat. Tarkoituksena oli lähteä jollekin pidemmälle reissulle ja ottaa nuoremmat koirat mukaan, mutta kun meri muuttui myrkyksi ja kuumuus oli merelläkin paahtava, niin ei koiria voinut ottaa veneelle ollenkaan. Niinpä päädyttiin tekemään pari yhden yön reissua ilman koiria ja päiväreissuja sitten satunnaisesti niin että tytöt jäi kotiin. Meillä onneksi talo pysyi ihanan viileänä, joten siellä niiden oli turvallista olla. Kerran ne pääsi mukaan, alla muutama kuva Länsitoukista.

  

Ihan hyvä maisema käydä iltakakalla xD

Unnalle noi helteet kävi vähän raskaaksi, sen kunto on muutenkin hiipunut vähän huonompaan suuntaan ja helteillä ei edes yritetty kävelyttää mummoa. Muutaman kerran se pääsi mukaan iltauinnille Möträskille ja muuten sen kanssa puuhasteltiin kivoja pieniä juttuja, jotka ei sitä rasittanut. Esimerkiksi herkuteltiin jätskillä Porvoossa:

Suvun nuorin koiratulokas, tätini 1-vuotias suomenlapinkoira Jassa (Fihtolas Yöailakki) kävi moikkaamassa kesällä mummolappalaisia Unnaa ja Dollaa. Jassa on iloinen nuori neiti, ja ihan yhtä vaalea kuin Unnan edesmennys bestis ja veli Arvi. Dolla täyttää syyskuussa jo 14, joten alkaa nuo meidän lappalaiset olla aikamoisia senioriklubilaisia. Saa nähdä jos jossain vaiheessa Dollakin saisi seuraajan kasvamaan, niin ei sitten aikanaan jää talo tyhjäksi ilman koiraa. Vai mitä äiti?! (…joka lukee ahkerasti täältä mun raapustuksia koirien kuulumisista!)

Nessin treenit oli tauolla helteiden ja mun lomafiilistelyn vuoksi. Tuli jotenkin sellainen fiilis, että kun ei SM:iin mitenkään olisi ehditty keräämään tuloksia, niin mitäpä sitä kiirehtimään ja otettiin ehkä vähän turhankin lungisti. Ness tosin on sen verran herkkä kuumalle, että treenit olisi pitänyt ajoittaa jonnekin keskiyön tienoille, joten eipä sitten treenattu kuin satunnaisesti jotain pientä pihalla. Nyt muutama viikko sitten oltiin Oililla EVL-tsekkauksessa ja tehtiin kaikki liikkeet putkeen palkatta. Sitä ennen tuli tehtyä kyllä useampi treeni, kun ei ihan kylmiltään olisi ollut reilua viedä Nessiä tekemään juttuja, jotka vielä muutenkin on ihan vaiheessa. Ainoa helpotus minkä sille otin, oli kaukot vain 10 metristä ja eteenmenossa oli target vähän kuin ohjaamassa oikeaan suuntaan, tosin stoppasin sen kokeenomaisesti ennen targetia. Tsekkaus meni yllättävänkin hyvin, ainoat isommat mokat tuli kiertonoudossa. En ollut tehnyt sitä moneen viikkoon, mutta ohjattua sitäkin enemmän. Ness teki selkeästi mielestään ohjattua: ei löytänyt tolppaa, sen löydyttyä tarjosi sitä merkkinä ja noutoihin lähti taakse ohjatun suuntiin. Voi rassukka, ei sillä ole vielä mitään rutiineja tai kokonaisuuksien ymmärrystä noissa liikkeissä. Nyt vaan treeniä, niin päästään joskus kisaamaankin! Cytopointin dopingvaroaika alkaa olla kohta ummessa, joten jos treenit sujuu kivasti niin voisi yrittää tsekkailla vaikka syys-lokakuulle evl-debyyttiä. Päästiin meidän seuran arvokisoihin tähtäävään treeniryhmään, joten nyt on viikoittain treenitkin hyvässä ja tarkassa porukassa. Kivaa!

Meillä alkoi tänään kesäloma osa 2. Vuorokauden päästä lähdetään ajamaan kohti Oulua, hengaillaan turisteina TOKO SM:ssa sunnuntai, ja siitä suunnataan Hossan kautta kohti Kuusamoa. Kuusamon kylpyläloman jälkeen tarkoituksena olisi ajella Norjaan Senjan saarelle. Bortsut lähtee mukaan, Unnalle reissu olisi turhan raskas joten se jää hoitoon. Seuraavassa päivityksessä toivottavasti luvassa sitten reissukertomusta ja kuvia ihanasta Norjasta!

Alla vielä muutamia kuvia eiliseltä.

 

 

 

 

Tokoa, lampaita ja frisbeitä

Kategoriassa Kuulumiset by

Kesäkuun päivitys jäikin kokonaan tekemättä. Oli sen verran kiireisiä yövuoroja, etten ehtinyt miettimään blogin kohtaloa ja eihän vapaa-ajalla huvita viettää aikaa koneen äärellä istuen. Meille ei kuulu ihmeitä. Lähiviikkoina ollaan käyty nyt kolmeen otteeseen lampailla Nessin kanssa. Se edistyy kivaa vauhtia ja on jotenkin tosi kivan oloinen paimentaessaan. Tosin se on laji josta mä en ihan hirveästi mitään ymmärrä, mutta Nessin paimentaminen näyttää kivalta kun sen focus on täysin lampaissa, mutta se on silti ohjattavissa. Kivaa välillä puuhastella vähän muutakin kuin piiperrellä tokon parissa. Ollaan me tosin tokoakin tehty. Meidän eka EVL-startti siirtyy syksyyn, kun joudun hakemaan Nessille taas Cytopoint-injektion. Rassukan silmät on taas kutissut ja karvat on taas alkanut lähteä silmien ympäriltä. Tosi tylsää! Se sai joitain viikkoja sitten kahdesti naudan rustoluita, mutta en jotenkin jaksa uskoa että edelleen jatkuva kutina olisi siitä peräisin. Allergiakokeissa sillä oli joku tarkemmin erittelemätön heinä jolle se on allerginen, liekö se nyt kukkimassa tms.

Tokossa mun on pitänyt jo pitkään istua alas ja hahmotella kunnon treenisuunnitelma loppukesälle ja tulevalle syksylle. Yksittäisistä liikkeistä tai liikkeiden osista eniten hommaa on eteenmenossa. Mulla on myös aika paha asennevamma koko eteenmenoa kohtaan, ja toivon että seuraavassa sääntömuutoksessa sille liikkeelle tehdään jotain järkevää, joka tekisi liikkeestä edes jotenkin konkreettisemman opettaa. Paikallaoloissa täytyisi opettaa vähän ryhdikkäämpi istuminen, Ness mielellään valuisi vähän korppikotkaksi. Kiertonouto, ohjattu, luoksetulo ja zeta alkaa olla jo aika kivalla mallilla, sellaisella että pienellä hiomisella ne voisi jo mennä esittelemään koekehäänkin. Tunnarissa ajoittain väläytellään tosi kivoja suorituksia, mutta välillä suuri epävarmuus iskee Nessiin edelleen ja se ei heti nosta omaa, sekä saattaa vähän hamuta vääriä. Kaukoissa seisomasta maahan ja istumaan ei ole vieläkään priimaa, mutta hiljaa hyvä tulee… ehkä? Mutta nyt ollaan kuitenkin karenssissa vähän aikaa sen Cytopointin vuoksi, joten onpahan aikaa viilailla.

Nyyti ja Unna porskuttaa entiseen malliin, Nyyti on onneksi voinut tosi hyvin. Unna alkaa olla kyllä oikeasti vanha, sillä on nyt ollut lähes päivittäin muutaman sekunnin ”huimauskohtauksia”, jotka varmaan liittyvät siihen toissatalven vestibulaarikohtaukseen. Ne tulevat yleensä kun se seisoo paikoillaan, kestävät vain ihan hetken ja ilmenevät pienenä kallistumisena tai yksittäisenä haparointina liikkeelle lähtiessä. Niin kauan kun Unna on kivuton, pirteä ja virkeän kiinnostunut kaikesta, niin se saa olla vielä meidän kotimummona.

Nyt pitäisi vielä reilu viikko jaksaa töissä, niin sitten alkaakin kesäloma!

Loppukevennykseksi vielä meidän frisbeegolf-apulaiset. Niistä on pusikkoisilla radoilla kiekkoja etsiessä oikeasti hyötyä, Nyyti osoittaa löydettyä kiekkoa kuonollaan ja Ness tassulla ja ne ei koske kiekkoihin. Aika hauskat tyypit, ja ne on luonnollisesti ihan vimmoissaan kun saavat etsiä ihania lentäviä esineitä!

img_5324

Ihana toukokuu

Kategoriassa Kuulumiset by

Vitsi mitkä helteet tuli ihan kertaheitolla! Viimeksi kun päivitin blogia, oli helteet juuri alkaneet ja eipä ne lämpötilat ole siitä juuri miksikään laskeneet. Lähes päivittäin on ollut +24 – +27 astetta. Tämän johdosta Unnan vointia helpotettiin ja se sai taas kesätukan!

Nyt mulla on taas nukkapintainen pentukoira, hassu harmaa huopatossu. Se on kyllä ihanan pieni ja hellyyttävä! Ja turkin ajeleminen kyllä auttoi taas, jaksetaan köpötellä meidän pikkulenkit paremmin.

Helteiden vuoksi bortsujenkin kanssa on kyllä joutunut vähän miettimään että mitä tehdään ja missä. Juoksuliikkeitä oon joutunut karsimaan treeneissä aika vähälle ja lenkit täytyy suunnitella vesistöjen lähelle. Onneksi se ei ole vaikeaa, kun mun lempparilenkkireitit on kolmen järven ympärillä. Nyytiä en tosin enää uita, mutta on sekin päässyt kastautumaan viilentymistarkoituksessa. Yksi päivä Nyyti ui parin minuutin ajan keräillessään Unnalta järveen jääneet namit, ja heti loppulenkistä se oireili takajalkojaan. Se kyllä jotenkin tietää itsekin että uimisesta ei tule hyvä olo, koska se ei enää mene uimaan ”ilman syytä”, vaan jää seisoskelemaan rantaveteen tai jää kokonaan rannalle jos ranta on jyrkkä. Parempi niin, niin ei tarvitse vääntää sen kanssa säännöistä.

Pari viikkoa sitten käytiin Jämijärvellä Tending-kevätleirillä. Oli tosi kiva leiri, olin ottanut lajivalikoimaan tokon lisäksi myös jälki- ja paimennustreenit. Molemmat ”vieraslajit” sujuivat sen verran kivasti, että täytyisi ottaa ohjelmistoon useammin. Viimeksi oon tehnyt jälkeä noille toissakesänä, kun Nyyti oli vielä toipilas ja Ness vasta pentu. Jälkeä olisi niin helppo treenata yksinkin, että täytyisi kyllä tehdä sitä useammin. Leirillä Nessille tehtiin ekaa kertaa ikinä pieni keppi-ilmaisutreeni ennen lyhyttä jälkeä, ja niin se vain nosti jäljeltä kaikki kolme siellä ollutta keppiä. Esineruutuakin päästiin tekemään ja sekin sujui kivasti. Lampailla tehtiin kaksi kierrosta ja varsinkin tokalla kierroksella homma alkoi tuntua taas järkevältä. Koira oli kyllä järkevä ekallakin kierroksella, mutta itse on saanut oikein taas tuntumaa touhuun. Paimennus on kyllä ihan todella haastava laji, liikaa liikkuvia osia!

Jämillä on kyllä ihan mielettömän hienot maastot, kuiva ja karu mäntykangasmetsä on tosi hienon näköistä. Yllä meidän reissuseurue, eli Ness, Nyyti, Huippu (joka on Nessin ihana 5 kk ikäinen puolisisko!), Nessin serkku Super ja Kaja.

Nyyti pääsi myös leirillä vähän touhuamaan tokoa ja mielenvirkistykseksi myös se sai tehdä vähän keppi-ilmaisuja. Nyyti hengaili myös lammaslaitumen laidalla, jossa se tosin oli hyvin paljon kiinnostuneempi juoma-altaasta kuin aidan takana olleista lampaista! Mutta Nyytin kanssa ollessa mun sydän särkyy jos se ei pääse tekemään mitään, kun mä tiedän miten hurjan tärkeätä sen on saada osallistua ja kokea olevansa edelleen mun harrastuskaveri. Niin kuin se tietty onkin, vaikka mä olen vähän huono harrastamaan ilman kisatavoitteita. Mutta pääasia on että sen elämä on edelleen täysipainoista!

Unohdin viime postauksessa mainita Nyytin poikien kuulumisia. Molemmat agitähdet Jay ja Finn kävivät edustamassa kotimaitaan Suomea ja Ruotsia World Agility Openeisssa. Mainittavaa menestystä ei tullut, varsinkin kun Finn ei kisannut epäpuhtaan liikkumisen vuoksi, mutta jo pelkästään se että pääsee edustusjoukkueeseen on tosi hieno juttu. Neo kisasi Tanskassa itselleen uudet tittelit DK TVA ja sen myötä myös POHJ TVA! Hyvä Nyytin pojat! Ja en ole tainnut muistaa täällä mainostaa myöskään Nyytin Vuokko-tyttären joulun aikaan saamaa FI AVA-arvoa. Hyvä Vuokko! <3 Neoa me käytiin moikkaamassa toukokuun alussa valmennusrenkaan leirillä, missä Heidi Salminen otti äidistä ja pojasta kivan kuvan:

Nyt kohta kotiin yövuorosta lenkittämään tytöt, jospa aamusta ei olisi niin tukalan kuuma. Ulkona on nyt huikean kaunista, kun on vihreää ja lämpöaallon vuoksi tuntuu että kaikki mahdollinen kukkii jo nyt.

…ja sitten uskollisten ystävien kanssa nukkumaan! :)

Ness missinä

Kategoriassa Kuulumiset, Ness, Valokuvia by

Nyt on Nessin eka ja ehkäpä myös vika koiranäyttely käytynä. Tavoitteet täyttyivät, kun lähdettiin hakemaan aikanaan toivottavasti saavutettavaa TVA-arvoa varten H:ta ja saatiinkin EH! Latvialainen tuomari oli hieman kummissaan kun kehään asteli mitä kummallisemman näköisiä bordercollieita samaisen H:n toivossa, mutta onneksi ilmeisesti kehäsihteeri vähän briiffasi mistä on kyse.  Tämän jälkeen tuomari kohteliaasti tiedusteli jokaisen kohdalla että mitähän ko. koira harrastaa ja hymyili iloisesti ja kehui ”working dogeja”. EH:lla Ness pääsi vielä pyörähtämään kilpailuluokassakin, jossa neljästä koirasta se oli ihan ansaitusti se neljäs. Saatiin varmaan keveyttä vähän anteeksi iällä, kun Ness oli luokan nuorin ja kuitenkin kesken kehityksen oleva 2-vuotias.

”2 years old female. Could be little bit stronger. Feminine head. Could have better topline. Could be stronger in elbows. Correct angulation. Movement very well. Nice temperament. Tail is not always in correct position.”

Ness näyttelee. Kuva: Heidi

Näyttelyviikonloppuna alkoikin kesä. Lämpöennätykset huitelivat +27 asteessa, viime kesänä ei ollut ilmeisesti yhtään noin lämmintä päivää, ja nyt eletään vasta toukokuun puoliväliä! Tää on muutenkin niin ihana vuodenaika, ja kevät tuli kertarytinällä kera ihanan heleän vihreyden! Ihan parasta. Tää vuosi on muutenkin ollut säiden puolesta täydellinen; lunta ja pakkasta talvella, lumet lähti nopsaan ja nyt tulikin suoraan kesä. Tosin tällä viikolla kun mittari on ollut joka päivä yli +25 astetta, on täytynyt vähän himmailla treenien ja lenkkien kanssa. Unna on ihan piipussa pienenkin kävelyn jälkeen, joten siltä lähtee turkki sunnuntaina. Ei se vaan kestä enää näitä kuumia, joten täytyy helpottaa sen oloa. Enkä tietysti mummelia lenkitäkään, ollaan köpötelty hissukseen se mitä se jaksaa.

 

Lämmön myötä myös kyyt on ilmeisesti liikkeellä, kun törmättiin lenkillä ikävästi nokikkain kyyn kanssa. Nyyti sen bongasi ja hätkähti, jäi kivasti tuijottelemaan pää ylhäällä sähisevää kyytä. Yäk! Ness oli jo edellä juossut siitä yli… Onneksi kumpikaan ei saanut osumaa, mutta nyt en kyllä ole uskaltanut tuolla metsässä lenkkeillä, se on just kuiva ja kallioinen mäntykangasmetsä, missä ne varmaan viihtyy. Onhan niitä tietysti ”kaikkialla”, mutta jää noista pieni kammo. Vielä isompi kammo jäi kyllä kun saatiin pari viikkoa sitten samaisessa metsässä irtokoirat kimppuumme. En ehtinyt suojelemaan Nyytiä ja Nessiä ollenkaan, kun kaksi koiraa syöksyi suoraan kiinni niihin. Sain itse kolmannen niistä kiinni, sen rotuinen olisi voinut tehdä tosi ikävää jälkeä. Molemmat mun koirat kaadettiin maahan ja irtokoirat purivat niitä useampaan kohtaan, mutta reikiä ei onneksi ehtinyt tulla. Nyyti pääsi toisen alta pois ja juoksi karkuun. Mun sydän meinasi särkyä kun ajattelin tota jälkikäteen. Nyyti, joka on oikea iilimato eikä päästä mua silmistään, oli niin paniikissa että lähti vaan juoksemaan pois. Se kyllä koki aikamoisen henkisen kolauksen, se ei ole ikinä joutunut tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi. Se on selkeästi edelleen nyt pari viikkoa myöhemminkin tosi varpaillaan ja häntä pystyssä kun vieraita koiria tulee vastaan. Nessin sain onneksi oman selkäni taakse kun tilanne alkoi rauhoittumaan ja se totteli käy siihen -käskyä, jonka jälkeen omistajat kalastelivat irtokoiransa kiinni. Raukka tosin haukkui sellaista hysteeristä huutoa koko ajan maasta, mutta jäin juttelemaan koirien omistajien kanssa osittain senkin takia että omat koirani rauhoittuivat. Nyyti ei meinannut uskaltaa tulla enää edes mun luokse, vaikka irtokoirat oli kiinni ja usean metrin päässä meistä.

Mua niin raivostuttaa tollainen vastuuttomuus, että koiria jotka eivät ole tippaakaan hallinnassa pidetään vapaana. Tossa olisi voinut käydä todella kurjasti, varsinkin kun toi Nyytin selkä ei todellakaan ole terve eikä kestä sitä että se kaadetaan useamman kerran maahan. Ja jos Nessille olisi tullut joku pysyvä vamma, niin eipä olisi ollut sitten enää yhtään koiraa kenen kanssa harrastaa. Oli ihan kamala fiilis alkaa käydä siellä metsässä läpi kuolaisia koiria, että mistä alkaa löytyä vammoja. Karvoja niistä lähti purijoiden suuhun, että on noilla varmaan ollut paikat vähän hellänä ja mustelmilla, mutta molemmat liikkuivat onneksi ihan puhtaasti heti tapahtuneen jälkeen. Itse olin sen verran järkyttynyt, että oli pakko soittaa B hakemaan meidät metsästä autolla kotiin. Toi oli varmaan pelottavin irtokoirien kohtaaminen ikinä, toivottavasti ei toistu enää.

Ness on kokenut jonkinlaisen positiivisen muodonmuutoksen tuon raakaruokinnan aloittamisen jälkeen. Se on kasvattanut ekaa kertaa ikinä vähän pidemmän turkin, sekä alkanut keräämään kivasti lihastakin. Varmaan tuo ikä ja aikuistuminenkin vaikuttaa, mutta muutos on ollut kyllä aika selkeästi samaan aikaan ruokinnan muutoksen kanssa. Kiva juttu. Tosin nyt sillä on taas ne silmät ärtyneet ja se vähän kutisee. Kokeilin sille muutama viikko sitten lohta, voi olla että se ei sopinut ja oireilu on nyt jälkimaininkeja siitä. Nyt palattiin siis takaisin pelkkään kanaan ja kalkkunaan.

Nyyti-muru on voinut tosi pitkään tosi hyvin! Meillä on ollut aikatauluhaasteiden vuoksi vähän pidempi tauko fyssarikäynneissäkin, ja silti me voidaan hyvin. Se ei ole vammakävellyt pariin kuukauteen kuin kerran jäähkälenkillä, kun erehdyin antamaan sen tehdä ruutua nurmella. Liekö vähän liukastunut ja selkä siitä kiukustunut, mutta oireilu jäi onneksi vain siihen iltaan. Nyt se on voinut jo sen verran pitkään hyvin, että lenkeilläkään en vainoharhaisesti kyttäile sen jokaista askelta. Gabapentin menee edelleen, mutta alan varmaan kohta purkamaan sitä kesäksi alas. Syksyllä sitten taas uudestaan lääkitys kehiin, jos tää syksy on samanlainen kuin edelliset.

 

Ensi viikonlopuksi suunnataan Tending-kevätleirille. Kivaa! Sitten onkin koko kesä ihan auki, ei mitään suunniteltuja kokeita tai muita koiramenoja. En aio hoppuilla EVL-kokeiden kanssa, treenaillaan nyt rauhassa ja mietin debyyttiä jonnekin alkusyksyyn. Nyt me fiilistellään tätä ihanaa alkukesää ja lenkkeillään paljon! Alla vielä muutama kuva tän päivän lämmittelylenkiltä. Oli kyllä lämmin lämmitellä, kun mittari kipusi taas epänormaaleihin Suomen kevään lukemiin, jonka johdosta treenitkin jäivät vähän lyhyiksi. Täytyy vielä mainita erikoinen häiriö, kun Nessiä tuli vikittelemään kesken ohjatun noudon rusakko jolla oli kevättä rinnassa. Onneksi Nessiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka pupu pomppi innoissaan kohti merkkiä jolla Ness seisoi. Tyyppi vain vilkaisi murhaavasti, että häivytkö mun kentältä, kun tässä olisi tärkeä kapulahomma kesken!

 

 

 

 

 

 

 

 

Nessille VOI1!

Kategoriassa Kuulumiset, Ness, TOKO, TOKO-kisat by

Mun kolme EVL-koiraa <3

Nyt olisi sitten talon pentukin kuninkuusluokassa, huikeaa! Kisattiin Nessin kanssa lauantaina Kotkassa meidän eka ja todennäköisesti vika voittajaluokan koe. Virheitä kertyi, mutta onneksi pisteet riittivät kuitenkin ykköstulokseen; 263,5 p. Tuomarina toimi Harri Laisi. Tiesin kyllä jo kokeeseen ilmoittautuessa, että osa uusista jutuista on tosi hataralla pohjalla vielä, ja mokat on mahdollisia. Etukäteen pelkäsin vähän miten selvitään tunnarista ja kaukoista, sekä juuri koetta edeltäneinä päivinä treeneissä tuli ruudussa vähän haparointia. Noissa liikkeissä tulikin ehkä ne isoimmat virheet, kaukot nollattiin ihan kokonaan.

Koe alkoi paikkiksilla, joita olin kans ehtinyt tehdä ihan liian vähän. Siellä se kuitenkin kiltisti pötkötteli ja saatiin siitä kymppi.
Yksilöliikkeet alkoi tunnarilla, jossa on ollut satunnaisesti edelleen treeneissä epävarmuutta, jolloin Ness jää nuuskimaan kapuloita edes takaisin pitkäksi aikaa eikä ole nostanut omaa, vaikka on siihen selvästi reagoinut. Edeltävällä viikolla treeneissä kaikki tunnarit onneksi onnistui just niin kuin pitääkin. Kokeessa itse etsiminen sujui hyvin, mutta täysin yllättäen tyyppi ei päästänytkään kapulasti irti ekalla käskyllä! Tuollaista ei mun kiltti tyttönen ole tehnyt ikinä treeneissäkään, joten oli kyllä aika ylläri. Tunnarista siis lisäirroituskäskyllä 8.

Ruutu oli vähän outo. Ennen meidän suoritusvuoroa kehätoimitsija kävi viemässä ohjatun kapulat jemmaan kehän päätyyn, ja ihan kuin Ness olisi ruutuun lähetyksessä juossut kohti sitä paikkaa. Kaarsi sitten suoraan ruudun vasemmasta sivusta sisään juuri oikealle paikalle. Ruudussa maatessa sillä on edelleen vähän levotonta vilkuilua ympäriinsä, se täytyisi treenata pois. Ruudusta tuli 9.

Jääviin olin tyytyväinen, L-liikkeessä oli seisominen ja istuminen ja ne onnistui kivasti. Siitä 10. Seuruun oikealle käännös ei tosin ole nyt kovin hyvä, se täytyy ottaa tehotreeniin myös.

Ohjattu oli muuten ok, mutta lopun perusasento oli ihan killissä. Haettavana oli vasen kapula, ja Ness kurvasi paluussa ihan mun taakse vinoon. Siitä 9.

Seuruussa oli ne ihan samat heikkoudet näkyvillä kuin treeneissäkin; ajoittain vähän silmät pyörii häiriöiden suuntaan, juoksuosuus oli vähän pomppiva ja käännökset kaikissa askellajeissa voisi olla siistimmät. Hitaassa meinaa vähän miettiä istumisia. Pakittamisessa mä erehdyin joku aika sitten astumaan sen tassulle, joten nyt perä aukeaa aika paljon. Toi tallominen oli kyllä harmillinen juttu, kun sillä oli aika kivan suora pakitus aiemmin! Yksi pa jäi jostain syystä tekemättä, ihmettelin kun liikkuri ei jatka käskyttämistä ja vilkaisin sivulle niin Ness seisoi ihan tyytyväisenä sivulla. :D Seuruusta tuli 9,5.

Luoksetulossa ei tapahtunut mitään katastrofeja (10), toisin kuin sitten seuraavana liikkeenä olleissa kaukoissa (0). Eka vaihto olisi ollut seisominen, jota ei ikinä tapahtunut. Annoin käskyn kahdesti, ja koira vain nytkähti molemmilla, mutta ei noussut! Eikä tapahtunut myöhemmin myöskään istumisesta seisomaan nousua, vaan se meni seisomiskäskyllä maahan. Ihan mysteeri juttu. Istumiset se teki kuitenkin ihan rennosti, joten ei voinut olla mikään jähmeilyjuttukaan. Kaukot on meillä muutenkin ihan vaiheessa niin tekniikan kuin varmuudenkin osalta, joten en kyllä voi täysin koiraakaan syyttää. Treenit jatkuu!

Vikana liikkeenä oli hyppynouto. Luulin kokeen jälkeen että se meni ihan hyvin, mutta videolta paljastuikin kaamea totuus: tyyppi meinasi varastaa kapulalle kun se kilahti maahan! Pylly nousi ihan kunnolla ylös, mutta onneksi Ness ei lähtenyt varastamaan, koska siinä olisi kyllä mennyt meidän ykköstulos sen siliän tien. :D Tuomari oli sellaisessa paikassa ettei varmaan huomannut koko juttua, joten saatiin possuilusta huolimatta kymppi.

Tässä meidän suoritus videolla.

Kehän jälkeen oli vähän ristiriitainen olo, toisaalta iloinen ja huojentunut kun tavoite saavutettiin ja Ness nousi EVL:ään, mutta suorituksessa oli aika paljon pieniä huolestuttavia detaljeja. Kaukojen nolla tietty vähän kaihersi mieltä, ja yleisestikin kokeessa näkyi etten ole tehnyt nyt riittävästi palkattomuuksia ja kokonaisuuksia, joten Nessin mielentila oli vähän sellainen huolettoman vallaton. Nyt täytyy vähän kiristää kriteerejä!

Muuten meille ei kuulu ihmeitä. Nyyti ja Unna voi hyvin. Nessin silmien kaljuuntuminen ei ole nyt onneksi edennyt. Apoquelin loppumisen jälkeen sillä taas lähti vähän karvoja molempien silmien ympäriltä ja iho on vähän paksuuntunut. Se ei kuitenkaan kutise eikä raavi silmiä, joten päätin vähän seurailla tilannetta enkä kiikuta sitä vielä lääkäriin. Se on nyt ollut pari viikkoa raakaruoalla. En ole aiemmin raakaruokkinut koiriani, joten alku tuntui vähän työläältä kun piti miettiä minkä verran lisäravinteita kuuluu saada ja mistä ruokavalio koostetaan järkevästi. Nyt mennään kanalla, kalkkunalla, kanan sisäelimillä ja kasvissoseella. Jos ihon tilanne pysyy rauhallisena, niin kokeilen sitten jossain vaiheessa jonkin uuden proteiininlähteen lisäämistä mukaan.

Kevät on edennyt tosi nopeasti. Vaikka lunta oli hirmu paljon, niin ne sulivat yllättävän nopeasti pois ja ollaan päästy jo aloittamaan ulkotreenitkin. Ihanaa! Nyt on ollut vielä ihanan lämpimiä +13-15 asteen aurinkoisia päiviä. Kuraa on kyllä kamalasti ja koirat joutuu pestä aina lenkkien jälkeen, mutta kyllä toi sulalla maalla käveleminen tuntuu niin kivalta talven jälkeen.

Kertaalleen saatiin vielä kunnon takatalvi, kun kesken aurinkoisen lenkin alkoi pyryttämään lunta ihan taivaan täydeltä:

Ilmoitin Nessin 12.5. näyttelyyn. Täytyy toivoa että se H tulisi yhdellä käynnillä. Nyyti sai sillon ekasta näyttelystään hylätyn, joten täytyy toivoa että pikkusiskolla olisi parempi tuuri. Ja että sen iho pysyisi kunnossa, kun nahkarillien kanssa ei ehkä ole kovin kummoista menestystä odotettavissa.

Nyt kun lumien lähtemisen myötä maailmaan palasivat sävyt, niin täytyisi muistaa valokuvata joku päivä. Kunhan selviän 1,5 viikon yövuoroputkesta niin edessä olisi reilun viikon loma. Silloin alkaa olla jo varmasti vihreääkin näkyvissä. Niin kivaa kun koko kevät ja kesä on vielä edessä!

Unna sai toimia taas oivana terapiakoirana, kun treenikaverille tuli ihana pieni Yoda-bc. Unna on niin rauhallinen ja lunki, mutta samaan aikaan myös kiinnostunut pennuista, joten pennut yleensä tykkää siitä kovasti. Unna oli eka koira jonka pieni Yoda tapasi oman laumansa ulkopuolelta, ja mummelin kanssa oli hyvä hengailla. Kuva on jotenkin niin hellyyttävä, toisilla on huimat 14 vuotta ikäeroa! <3

Loppukevennyksenä vielä ääliö-bc:t, jotka menevät ihan tiloihin mun vanhempien Lenni-kissasta. Ne jaksavat yleensä kytätä sitä koko vierailun ajan, ja mikäs sen jännittävämpää kuin se jos kissa menee kassiin! Huomatkaa hieno teemakassi, jonka pieni kotipantteri sai tuliaisena Korkeasaaresta. :D