Kevättä kohden

Muutama viikko onkin ollut hiljaiseloa blogin päivittämisen suhteen. Nyyti kuntoutuu hitaasti, mutta (toivottavasti) varmasti, Ness kasvaa kohisten ja Unna-mussusta me ollaan oltu vähän huolissaan nyt lähiaikoina. Se on ollut jotenkin vaisu, läähättelee ja on hieman levottoman oloinen etenkin iltaisin, eli varmasti sillä on jossain kipuja. Ollaan annettu sille aina tarvittaessa Rimadylia, joka on aina auttanutkin. Mä jo ajattelin, että sillä on taas varmaan joku hammas mennyt. Käytiin toissapäivänä eläinlääkärissä, jossa ei nyt oikein löytynyt mitään selkeää ”vikaa” mistään. Kohtu ultrattiin, verikokeet tsekattiin ja hampaissakaan ei ollut mitään näkyvää. Lääkärin veikkaus oli että ab-kuuri on aiheuttanut vatsavaivoja ja aloitettiin nyt maitohappobakteerikuuri. Oli muuten maitohapoilla hintaa, enpä ole ennen moisista maksanut melkein kahdeksaakymppiä per paketti! No täytyy toivoa että ne jeesaisi. Oon silti vieläkin vähän sitä mieltä, että siellä hampaissa voisi olla jotain, kun toissakeväinen eka hammasepisodi (poskihammas halki ja infektoitunut) alkoi vähän samanlaisin oirein. Viime kevään hammashässäkässä Unnalla turposi puoli naamaa, joten silloin ei jäänyt kyllä epäselväksi missä vaiva on. Yksi vaihtoehto nykytilanteeseen tietty voi olla että borrelioosi jyllää ja aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä tai nivelkipuja? Unna on kyllä onneksi liikkunut nyt useamman viikon puhtaasti, mutta on ollut nyt lähipäivinä lenkeilläkin vähän vaisu. Lisäksi sillä on nyt kevättalvella kuulo heikentynyt ihan hurjasti, se ei ole kuullut enää keittiönkään kolinoita tai sille niin tärkeitä ”ottaako tytöt luut?” tai ”syömään!” -kehoituksia. Huuhdoin sen korvatkin tässä, kun ajattelin onko sillä jotkin vaikkumöykyt siellä blokkaamassa ääniä, mutta puhtaat ne korvatkin oli. Vähän mystistä, täytyy tehdä uusi ell-reissu tässä jos oireet eivät ala helpottamaan. Tuntuu tosi pahalta kun näkee että toisella ei ole kaikki hyvin. Nää on niitä hetkiä jolloin toivoisi että koirat osaisivat kertoa mihin niitä sattuu!

04.02.2015 197

Nyytin kanssa lisäillään liikuntaa hissukseen. Leikkauksesta on nyt reilu 9 viikkoa. Tällä hetkellä kävellään reilu kolme kilsaa kerran päivässä + pikkupissatukset. Lenkkeilyn aloittaminenhan viivästyi meillä muutaman viikon verran, kun juuri silloin sattui ne törkeän liukkaat kelit. Liikuntaa lisätään noin sata metriä per päivä. Sports Tracker-sovellus on ollut superkätevä liikuntamäärän seuraamisessa. Vieläkin hyppäämistä, riehumista ja äkkinäisiä liikkeitä tulee välttää, ja joka päivä jumppaillaan fyssarin ohjeiden mukaan. Viimeksi fyssarikäynnillä Nyytillä oli etuosa hieman jumissa mahdollisesti Nessin kanssa leikkimisestä johtuen, joten otettiin vähän takaisin päin tuota leikkimisen sallimista. Olen antanut niiden lähinnä vain hammastella toisiaan iltaisin sängyssä. Vaikka kuinka toivon että kaikki menee hyvin ja Nyyti kuntoutuisi täysin, niin olen nyt kolmesti nähnyt sillä lievänä sitä töpöttelevää takajalkojen ns. ”vammakävelyä” joka paheni silloin viime syksyn mittaan. Joka kerta on ilmennyt vähän eri tilanteessa, joten mitään selkeää kaavaa ei ole. Onneksi myös jokainen noista kerroista on ollut tosi lyhyt, eli oire on mennyt nopeasti ohi. Viimeisin oli vähän erikoinen, kun se ilmeni kotona lenkin jälkeen, jota ei ole ikinä ennen käynyt. Tällöin Nyytillä oli kyllä kylmät ja kosteat tassut, joka aiemmin tuntui usein vaikuttavan oireen ilmenemiseen. No, täytyy nyt seurailla tilannetta ja tarvittaessa taas raportoida kuulumisia Nypsiä hoitaville tahoille. Laserhoidot loppuivat nyt, käytiin niissä yhteensä viiden kerran sarja. Leikkausalueellekin on alkanut kasvaa jo kunnolla karvaa, joten äkkiseltään vilkaistessa ei edes huomaa että selälle on jotain tehtykään.

17032016 003

Maailman tärkein Nyyti tänään kotipihalla

Ness on edelleen tomera pikkutyttö. Muutama viikko sitten käytiin turistireissulla Tampereen karsintakokeessa. Ness oli niiiiiin onnellinen kun se näki ekaa kertaa luovutuksen jälkeen Fani-äitinsä. Oli hellyyttävänä näköistä, kun Fani leikitti Nessiä ja antoi sen useamman kerran voittaa lelun. Nyytin Neo-poika teki kokeessa tosi kivan näköisen setin, muutama moka tiputti pisteitä, mutta tekeminen oli tosi mukavan näköistä!
Kaupunkikävelyillä ihmisten ilmoilla ollaan käyty muutaman kerran viikossa, samoin lyhyehköillä metsäkävelyillä. Ness onneksi pysyy luonnostaan tosi lähellä minua, eikä lähde huitelemaan kauemmas. Se enemmänkin on jaloissa, olen muutaman kerran onnistunut polkaisemaan sen tassuille kun se yhtäkkiä pysähtyy juuri jalkojen edessä.

17032016 013

Ekat rokotukset saatiin maanantaina ja ikävä kyllä viikkoa aiemmin jouduttiin hakemaan myös ensimmäinen antibioottikuuri virtsatieinfektioon. Olin jo edeltävällä viikolla miettinyt että se pissailee aika paljon, ja kun se sitten yksi aamu kyykkäili pihalla viidesti peräkkäin tajusin että pissatulehdushan sillä varmaan on. Pissanäytteessä oli myös struviittikiteitä, täytyy toivoa että ne oli seuraus eikä syy tuolle infektiolle. Sisäsiisteyden opettelu otti myös ison harppauksen eteenpäin kun saatiin tulehduksen oireet kuriin. Ness painoi nyt 12-viikkoisrokotuksilla 6,3 kg. Se on alkanut kasvattaa jalkoja ja sillä on aika jykevät tassut – melkein saman kokoiset kuin Nyytillä! Saa nähdä miten iso narttu siitä kasvaa.

17032016 028

Treenaaminen on vielä edelleen oppimisen opettelua ja leikkimistä. Uutena juttuna tutustuttiin viime viikolla noutokapulaan vauhtinoudon merkeissä. En aio pitää Nessin kanssa mitään kiirettä treenijutuissa, tutustutaan rauhassa toisiimme ja pidetään hauskaa. Ainoa asia josta olen joutunut sille vähän napakammin huomauttamaan, oli muutamassa treenissä heti hallille saapumisen jälkeen muhun kohdistettu oikein napakka komennusräksytys! Pikkutyyppi oli ihan hurjan topakkana, kun lelua ei sen mielestä kuulunut tarpeeksi nopeasti. Nyt se onneksi on ollut useamman kerran hyvin topakkana edelleen, mutta hiljaa! Mutta kaikista haastavinta pennun treenaamisessa on ollut Nyytin jättäminen kotiin kun lähtee penskan kanssa hallille! Mun sydämestä murenee joka kerta palanen, kun mä ajattelen miten Nyyti nauttisi jos se pääsisi treenaamaan! Ehkä tää menee vähän inhimillistämisen puolelle, mutta pahalta se silti tuntuu.

17032016 039 17032016 045

17032016 020 17032016 017

Koiranpentu joka ei osaa mitään käskyä joka tarkoittaa odottamista – tai oikeastaan mitään käskyä ylipäätään, on hyvin haastava valokuvattava! Iso osa kuvista on yleensä jotain alla olevan kaltaista…

17032016 036

Nyt on muutamana päivänä ollut ihanan lämmin. Eilen auton mittari näytti +9 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kun palasin tyttöjen kanssa päivälenkiltä. Nyt olen tässä yövuoron aikana seurannut sään muuttumista, talvi tuli näköjään takaisin sakean lumipyryn kera! Saa nähdä kuinka kauan tätä kestää, ehdin jo niin ilahtua keväisistä kuivista asfalttiteistä ja sulavasta lumesta. Odotan kyllä kevättä kaikista eniten varmaan sen suhteen, että saataisiin kotona Nyytin kuntoutumisen myötä normaalijärjestys. Alkaa jo vähän tuskastuttaa tuo matoilla vuorattu koti (joissa alkaa olla myös aika paljon pissavahinkojakin…), mutta ei auta kuin odotella kärsivällisesti. Ness ansaitsi itselleen tässä menneellä viikolla ikioman huoneen. Tyyppi oli muutamana päivänä purkanut tarmoaan meidän eteisen seinään, kukkamultiin, mainoslehtisiin (niistä saa tosi pientä silppua, jonka saa leviteltyä ihan tosi laajalle!) ja koirien rottinkipeteihin. Unna sai pennun riehumisesta tarpeekseen ja seuraavana aamuna mun tehdessä lähtöä töihin Unna tunki jokseenkin väkisin Nyytin huoneeseen. Sen ilme oli hyvin selkeästi sellainen, että pennun kanssa se ei enää aio jäädä kahdestaan! En edes muistanut kuinka tuskastuttavaa on kun koira tuhoaa! Nyytihän oli ihan kamala silppuri n. 1,5-vuotiaaksi saakka. Joten nyt Nestori saa viettää yksinoloaikansa ”omassa” huoneessaan yläkerrassa, jossa ei ole _mitään_ tuhottavaa. Oma pehmeä peti, leluja ja pissapaperit kuuluvat ainoastaan ”sisustukseen.” Huoneen ovena oli aluksi 104 cm korkea metallinen koiraportti, jonka Ness oli saanut kaadettua! En tajua miten tuolloin alle kuusikiloinen sintti on saanut portin pois paikoiltaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun iltapäivällä kotiin tullessani oli aamulla yläkertaan portin taakse jätetty pikkuinen hurjan iloisena alakerrassa ovella vastassa – jokseenkin kaoottisen sotkun keskellä. Hurja pikku-Nestori!

"Minäkö? Enhän minä nyt mitään tuhoa!"

”Minäkö? Enhän minä nyt mitään tuhoa!”

 

 

Kiitti punkit

16022016 003

Kolme vuotta sitten Unnalla todettiin borrelioosi, joka saatiin hoidettua oireettomaksi puolen vuoden antibioottikuurilla. Tällöin se oireili enemmän takaraajojaan, mutta nyt epämääräiset ontumiset etuosassa tulkittiin borrelioosin paluuksi. Tauti on kiltisti uinunut tuon kolme vuotta, olisi saanut pysyä kurissa Unnan loppuelämän ajan. Mutta ei voi mitään. Oireet täsmää inhottavan hyvin ja nivelrikko-oireilu menisi vähän eri kaavan mukaan. Nyt syödään siis taas puoli vuotta doksisykliinia. Otin ihan varmuuden vuoksi Unnalle myös uuden Cartrophen-pistossarjan, se ei ole nyt useampaan vuoteen tarvinnut niitä ollenkaan, kiitos loistavan Nutrolin Nivel-lisäravinteen. Mutta nyt täytyy vaan toivoa että antibiootti puree eikä bakteeri olisi muuttunut resistentiksi tuolle antibiootille.

16022016 008

 

Viisi viikkoa leikkauksesta

image

Ja hyvin menee! Huojentavaa, edelleen. Ekat kolme viikkoa käytiin fysioterapiassa viikon välein, nyt viimeksi väli pidennettiin jo kahteen viikkoon. Jumpat ovat hitusen vaikeutuneet, nyt ollaan otettu mukaan vuorottaiset etujalkojen nostot, jotka pakottavat Nyytin siirtämään painoa takaosalleen. Se oli alussa siitä hurjan vaikeaa ja se liimasi etujalkansa tiukasti lattiaa vasten. Nyt kun ollaan tehty nostoja viikko, se ennakoi painonsiirron jo silloin kun alan koskemaan etutassuun ja antaa nostaa sen kevyesti.

Liikuntaa ollaan lisätty asteittain, ensi viikon loppuun mennessä se saa kävellä hihnassa 15 min putkeen. Kelin liukkaus on vähän hidastanut tätä liikunnan lisäämistä. Laserhoidot jatkuvat vielä kolmen kerran verran, otin Nyytille yhteensä viiden kerran sarjan. Myös vesiterapiaa ajattelin kokeilla kun laserhoidot päättyvät.

Viikko sitten ”vapautin” Nyytin koko alakerran alueelle. Se ei edelleenkään saa hypätä, joten meidän olohuone on ihan hirveän näköinen, kun olen rajannut kompostiverkolla sohvan Nyytin ulottumattomiin, mutta muutaman kerran se on silti onnistunut hivuttautamaan verkosta ohi ja hypännyt sohvalle. Myös yläkerran portaikkoon piti hakea kaverilta portti lainaan (kiitti Minna!) ettei se hipsi sinne salaa. Meidän lattiat on hitusen liukkaat, joten haalin kaikki mahdolliset vanhat matot lattioille jottei Nyps liukastuisi. Ulkona se liikkuu jo tosi paljon paremmin, askellus on pidempää ja ”joustavamman” näköistä. Etuosassa sillä on ollut ajoittain vähän lihasjumeja, joita olen yrittänyt myös omin vaillinaisin taidoin hieroa auki.

Nyyti oireili ennen leikkausta pahiten aina autossa olemisen jälkeen. Nyt kun ollaan ajeltu hoitoihin, niin on ollut huojentavaa huomata että mitään jäykkyyttä tai vanhaa virheellistä askellusta ei ole tullut, vaikka se on satunnaisesti matkalla takaboksissa istunutkin.

Seuraava murhe on nyt sitten Unna, joka on ontunut edelleen satunnaisesti sekä vasempaa että oikeaa etujalkaa. Lisäksi se on ollut vähän vaisu, joten huomenna soittelen heti aamusta sille eläinlääkäriaikaa. Tosi kurjaa, mä en kestä jos se alkaa nyt ”oikeasti vanhenemaan.”

04.02.2015 234

10 vrk leikkauksesta

12510468_10153837864188398_8024866329177173427_n

Meillä voidaan hyvin! Leikkauksesta on nyt 1,5 viikkoa ja takapakkeja ei ole tullut. Haava on yllättävän pieni ja pysynyt siistinä. Taitokset olivat haavan päällä muutaman vuorokauden ajan leikkauksen jälkeen, sen jälkeen huuhtelin haavaa keittosuolalla päivittäin enkä ole pitänyt taitoksia päällä enää. Haava ei ole missään vaiheessa erittänyt ollenkaan. Kipulääkitystäkin on alettu purkamaan. Alussa meillä meni Gabapentin 150 mg x 2 ja Rimadyl 30 mg x 2. Nyt Rimadyl on pudoteltu puoleen tuosta ekan viikon annoksesta, Gabapentinia aion alkaa purkamaan vasta muutaman viikon päästä (suosituksena oli syöttää sitä leikkauksen jälkeen 2-6 viikkoa). Ulkoilla saadaan nyt 5-10 minuuttia kerrallaan 3-4 kertaa päivässä. Kiitos paukkuvien pakkasten, ei olla oltu pihaa pidemmällä muutamaa minuuttia kauempaa. Täytyisi etsiä jostain kaapin perältä tossut koirille, kun niillä jäätyy tassut niin nopeasti tuolla kylmyydessä. Lisäksi meidän pihatie on pakkaantuneen lumen johdosta niin liukas, etten uskalla päästää Nyytiä vielä sinne.

Eilen käytiin ekaa kertaa fyssarilla tsekkaamassa miten Nyytin kroppa voi. Ekaa kertaa pitkään aikaan Nyytin selän lihakset eivät olleet jumissa, eli selän kokonaisvaltainen tilanne on näköjään heti helpottanut leikkauksen jälkeen. Nyt alussa ei todellakaan tehdä mitään raskaita jumppia, vaan opetellaan uudestaan seisomaan oikein paino tasaisesti kaikilla raajoilla. Selän lihaksia stimuloidaan ja koko kropan asentotuntoa aktivoidaan hyvin kevyillä painalluksilla ja sivelyillä 3-4 kertaa päivässä. Nyyti on jo pitkään seissyt takaraajat rungon alla lanneselkää pyöristäen. Seisomisasento on myös mun silmään ollut jo heti leikkauksen jälkeen parempi ja Nyyti on alkanut venytellä myös takaraajojaan. Lisäksi mietittiin fyssarin kanssa Nyytin ruokailuasento optimaaliseksi, lattialta syöminen ei tässä vaiheessa tee vielä hyvää selälle, joten nyt kuppi on korokkeella eikä selkä venyty väärin. Ruokamäärää mä olen joutunut hieman pudottamaan liikkumattomuuden vuoksi, en halua että Nyyti pääsee tässä lihomaan samalla. Nyt alussa olen antanut hieman raakaa lihaa nappuloiden joukkoon, mulla on joku hämärä muistikuva proteiinilisän avusta haavojen paranemisessa.

Nyyti oli muutama päivä leikkauksen jälkeen melko riehakas, mutta nyt tuntuu että se on alkanut jossain määrin alistua kohtaloonsa ja oppinut olemaan ”omassa huoneessaan”. Päiväohjelmaan kuuluu siis vain pihalla käynti, luiden syönti, ”jumpat” ja kainalossa nukkuminen. Meillä on nyt meidän sänky (…ja TV) tosiaan samassa huoneessa missä Nyyti viettää aikaansa, joten sen ei tarvitse olla niin eristettynä kaikista.

10308130_10153827427623398_5072651621940074323_n

Kaksi päivää leikkauksesta

Nyt se pahin on onnellisesti ohitse. Mä pelkäsin leikkausta todella paljon. Olin ottanut itselleni yhden ylimääräisen yövuoronkin, kun olin varma etten kuitenkaan saa nukutuksi ennen leikkausaamua.

Oltiin käyty leikkaavan lääkärin vastaanotolla viimeksi magneettikuvauksen yhteydessä, jolloin oltiin puhuttu että kokeillaan vielä lääkityksen vastetta ja mietitään sitten jossain vaiheessa jatkoja. Leikkauspäätökseen vaikutti omalta osaltani paljon keskustelut meidän fysioterapeutin ja hänen konsultaationsa magneettikuvista. Joten leikanneelle lääkärille tuli hieman yllätyksenä se, että olin varannut suoraan leikkausajan. Käytiin asiat vielä tarkkaan läpi ja leikkaava lääkäri fiksusti halusi varmistaa, että ymmärrän leikkauksen riskit ja sen, että magneetin löydökset olivat kuitenkin lieviä ja leikkaushoito ei välttämättä poista oireita, vaan ne saattavat johtua myös jostain muusta. Kävin muutamaan otteeseen soittamassa Bobille ja lääkärikin halusi jutella myös Bobin kanssa, jotta kaikki meistä varmasti ymmärtävät riskit suhteessa epävarmaan hyötyyn.
Koska leikkaus pelotti, lähinnä anestesia ja leikkauskomplikaatiot, mun teki mieli kiikuttaa Nyyti autoon ja ajaa mahdollisimman pian mahdollisimman kauas. Mutta silti onneksi järki voitti – yritin ajatella vain niitä ahdistavia lenkille lähtöjä, jolloin sen koko takaosa tuntui elävän omaa elämäänsä eikä se pystynyt kävelemään normaalisti. Joten tippa linssissä jätin Nyytin sinne leikattavaksi.

Vaikka takana oli työyö ja henkisesti raskas aamu eläinlääkärissä, en saanut nukuttua. Torkahdin vain hetkeksi, jolloin näin vain kamalia painajaisia. Päässä pyöri koko ajan epäilys siitä oliko leikkauspäätös kuitenkaan järkevä, ja huoli siitä että leikkauksessa tapahtuu jotain peruuttamatonta.
Olin niin onnellinen, kun lääkäri soitti iltapäivällä ja kertoi leikkauksen menneen hyvin ja että löydökset selässä olivat paljon suuremmat kuin magneettikuvat antoivat ymmärtää ja ”tämä koira varmasti hyötyy tästä leikkauksesta.” Tässä ote potilaskertomuksesta:

”Nyytille tehtiin selkäleikkaus (dorsal laminectomia L7/S1): hyvin ahdas cauda equina alue. Ristiluunkatto ulottuu pitkälle L7 nikaman takareunan alle. Hyvin ahdas lumbosakraalialue, välilevy L7/S1 oli lievästi pullistunut.”

Eli se nikamaväli oli kuin olikin hyvin ahdas, vaikka magneetissa näytti siltä että hermojuurilla on hyvin tilaa. Onneksi päädyimme leikkaushoitoon, ei siinä muu olisi enää auttanut!

Nyt tulevaisuus on kiinni kuntoutumisesta ja kuntouttamisesta. Ekat fysioterapia-ajat on varattu, aion myös hyödyntää vesiterapiaa ja laserhoitoa. Ohjeen mukaan Nyytiä on nyt pidetty täyslevossa, pihalla ollaan käyty kolmesti päivässä hihnassa. Koiran nostaminen, portaiden kulkeminen ja äkkinäiset liikkeet on kielletty, joten me siirrettiin makuuhuonekin alakertaan ja rakennettiin ulkoportaisiin ramppi, jotta kulkeminen olisi turvallista. Leikkauksen jälkeisen illan ja yön Nyyti oli vielä aika pysäkillä lääkkeistä, mutta jalat kantoivat ja häntä heilui.

Eilen aamulla kun me herättiin hyvin nukutun yön jälkeen, oli ihana huomata että ruoka maistui ja tarpeet tulivat normaalisti. Haavakin on siisti ja yllättävän lyhyt. Nyyti ei missään vaiheessa ole vaikuttanut tuskaiselta, tietysti kipulääkkeet tekevät tehtävänsä. Ei yhtään levotonta käytöstä tai piippailua, onneksi! Eilen se jopa venytteli takajalkansakin, jota se on tehnyt nykyään melko harvoin.
Lisäksi olin aamulla riemuissani, kun vihdoinkin oli saatu kunnolla lunta, yöllä oli satanut ainakin 20 cm ja lisää vain tuli koko päivän. Ulkona on nyt niin kaunista! Tuntui kuin luontokin olisi halunnut kääriä meidän pienen sairastuvan puhtaan valkeaan suojelevaan vaippaansa.

Huomenna loppuu mun ”sairasloma”, olin muutaman päivän nyt kotona vapailla vahtimassa toipilasta. Kauluria ollaan pidetty totuttelumielessä päässä hetkittäin, kun huomenna koittaa arki ja koirat joutuvat jäädä keskenään viideksi tunniksi. Ollaan rajattu Nyytille yksi huone käyttöön, jossa se on makoillut levollisesti ja kohtaloonsa tyytyen.

Yritän pitää jonkinlaista kuntoutuspäiväkirjaa täällä blogissa. Itseäni auttoi projektin hahmottamisessa muiden kertomukset, esimerkiksi Hessun välilevytyräleikkaus ja siitä kuntoutuminen.

Viime talvena mentiin näin, nyt otetaan vain iisisti:

04.02.2015 067

Leikkuriin

12345621_10153742210853398_6809707645791068756_n

Niinhän tässä nyt sitten kävi, leikkuriin vie tiemme. Asia otettiin esille jo Nyytin toissaviikkoisella käynnillä magneettikuvauksen yhteydessä, mutta asian suhteen sovittiin että jäädään vielä seuraamaan tilannetta. Magneetti- ja röntgenkuvauksessa, labrakokeissa, hermoratatutkimuksessa ja kliinisissä kokeissa ei löytynyt mitään katastrofaalista. Muutokset olivat hitusen edenneet, eli L7/S1-välissä ristiselässä on lievä välilevynpullistuma, joka oli hieman enemmän pullistunut kuin 1,5 v. sitten, mutta ei edelleenkään ollut onneksi aiheuttanut cauda equina-kompressiota. Samassa nikamavälissä oli sama luupiikki (ligamentum flavum), joka työntyy spinaalikanavaan. Omaan täysin ammattitaidottomaan silmääni luupiikki oli terävämpi kuin edellisessä kuvassa. Lisäksi uusina löydöksinä olivat myös lievät välilevynpullistumat TH13/L1 ja L1/L2.

Onneksi meillä on pätevä ystäväpiiri ympärillä, kun Nypsin magneettikuvat oli konsultaation perusteella katsonut vielä ortopedi, joka oli sitä mieltä että se luupiikki L-S-välistä tulisi poistaa. Hetken harkinnan jälkeen leikkaushoito alkoi kuulostaa tällä hetkellä ainoalta järkevältä ratkaisulta. Nyyti ei vain ole terve, ja se oireilee edelleen satunnaisesti muutamana päivänä viikossa lääkityksestä huolimatta. Ja Nyyti on siis ollut nyt kohta 2 kk kevyellä liikunnalla ja treenaamatta. Nyt jos en sitä leikkaisi, niin selkä voisi kuulemma tuon ristiselän ongelmakohdan vuoksi alkaa mahdollisesti antaa myöten myös muualta – nythän nuo kaksi uutta rinta- ja lannerangan pullistumaa ehkä kertoisivat siitä – ja tietysti tuo L/S-välin ongelma varmasti pahenee ajan kanssa.

Mä en todellakaan lähde operoimaan koiraani kovin kevyin perustein (eka koirani Iina kuoli ihan liian nuorena kohdunpoiston jälkeisiin komplikaatioihin) mutta jotenkin mulla on sellainen olo, että ei tämäkään hissutteleva elämä ole sellaista jota Nyytin kaltaisen koiran tulee elää. Toinen vaihtoehto olisi vain jatkaa elämää kuin ennenkin, mutta mä en siihen pysty. Ts. vetää koira loppuun ja päästää se sitten autuaammille harrastuskentille. Nyyti on mulle liian tärkeä, enkä varmasti pystyisi sen kanssa kuitenkaan harrastamaan kun kyttäisin oireilua ja mahdollisia kipuja. Mä toivon että en tule katumaan päätöstä leikkaushoidosta, ja että meillä on vielä joskus mahdollisuus nauttia terveemmästä elämästä ja harrastaakin vielä tokoa. Jopa kisatakin, mutta sen aika näyttää.

Kuntoutusjaksosta tulee vielä varmaan henkisesti meille kaikille vähän raskasta, kun nytkin Nyyti on ollut ajoittain suoraan sanottuna vähän rasittava, kun se ei ole päässyt purkamaan energiaansa kuten ennen. Mutta leikkauksen jälkeinen 6-8 viikon täyslepo on varmaan se haastavin vaihe, jonka jälkeen toivottavasti viikko kerrallaan toipuminen etenee ja saadaan meille niin tärkeä Nyyti taas parempaan kuntoon. Leikkausaika on nyt varattuna tammikuulle, 11.1. Kaikki mahdolliset peukut ja tassut siis pystyyn silloin!

Ja onneksi Unna, kohta 12 vuotta, on täysin kunnossa! En kestäisi tätä huolta nyt toisestakin koirasta, yksi murehdittava kerrallaan on ihan tarpeeksi. Mun terapiakoira. Mulla oli myös pieni haave ”Ness-projektin” suhteen tässä talvella, mutta pennun tulo tähän samaan rumbaan tuntuu vähän haastavalta. Joten ehkäpä ensin hoidan tuon meidän rämäpään sellaiseen kuntoon, että me pystytään elämään normaalia elämää.

IMG_3380

 

Voihan itku ja murhe, suru ja huoli

Syksy2015 154

Nyt se sitten on rikki. Mun Nyyti. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja video vieläkin enemmän, niin tässä ikävää todistusaineistoa.

Eka video on jo vuoden takaa. Nyytillä on ollut noita oireita jo pitkään, mutta nyt ne on alkanut olla todella useaan toistuvia. Ekan kerran se on kävellyt noin jo joskus vajaa 2-vuotiaana uimisen jälkeen. Pentujen jälkeen keväällä 2013 niitä alkoi olla enemmän, jolloin kiikutin Nyytiä fyssarille, akupunktioon ja neurokirurgille tarkempiin tutkimuksiin. Selän röntgenissä (09/13) oli tällainen muutos, mutta sitä ei silloin pidetty merkittävänä: ” L7/S1 hermoaukko on vähän tiivis, muuten välilevytiloissa ei sairauteen viittaavaa”.

Selkäjumeja on tästä lähtien ollut melko paljon, ja niitä on saatu kivasti hoidettua aina auki fyssarin käsittelyssä. Raju ja nopealiikkeinen koira kun on, niin olen jotenkin tuudittautunut vähän siihen että se nyt vaan tuppaa menemään jumiin. Tuota outoa ”vammakävelyä” ja takajalkojen pompottelua on ollut aina välillä, aina ainoastaan kylmien vuodenaikojen aikaan ja sen jälkeen jos Nyyti on ollut jonkin aikaa samassa asennossa jännittyneenä, yleensä siis esim. autossa istumisen jälkeen. Oon ollut mielestäni aina tarkka lämmittelyjen, jäähdyttelyjen ja koiran takittamisien kanssa, joten nyt ei onneksi ole peiliin katsomisen paikka.

Oireet paheni jonkin verran keväällä 2014, ja meidän fyssarin suosituksesta vein Nyytin uudestaan Espoon Eläinsairaalaan tutkimuksiin. Siitä otettiin tällöin selän magneettikuva, joka oli pääsääntöisesti melko siisti ja olin tosi huojentunut. Saatiin lupa jatkaa treenaamista ja normaalia elämää. Hoitanut ell epäili että sektioarpi olisi mahdollisesti aiheuttanut kiinnikkeitä, ja niitä hoidettiin laserilla.

Nyt lokakuun lopulta marraskuun alkuun Nyyti on oireillut tosi paljon. Lokakuussa treenasin vielä melko tiuhaan, lanneselän jumit auottiin fyssarilla ja normaali arki jatkui. Kolmen päivän treeniputken jälkeen Nyyti yhden treenin loputtua piti oikeaa takajalkaansa ilmassa ja liikkui tosi jäykästi. Pidin sen tuon jälkeen levossa treeneistä, mutta se alkoi ”vammakävelemään” ihan normaaleilla aamulenkeilläkin. Tuo toka video on yhdeltä aamukävelyltä. Huutelin Facebookissa apua ja yllättävän monella oli kokemusta samankaltaisista oireista bordercollieillaan. Nyytillä oireiden alkamisesta kestää melko kauan että se alkaa kävelemään normaalisti ja rennosti, yleensä siihen menee reilu 2 km. Satunnaisesti oireet lakkaavat, jos se saa ns. jotain muuta ajateltavaa, esimerkiksi terästäytyy vastaan tulevan koiran takia tai saa hakea mun pudonneen hanskan tms. Se ei missään vaiheessa oireiden ollessa päällä vaikuta onneksi kipeältä tai muuten levottomalta.

Yhtenä iltana kaivoin onneksi esiin vielä sen selän magneettilausunnon, ja löysin kohdan jota en silloin pitänyt merkityksellisenä, varsinkin kun olin saanut kehoituksen jatkaa normaalia elämää.  ”L7/S1 välilevy hyvin lievästi pullistuu spinaalikanavaan, ei aiheuta cauda equina kompressiota, tässä kohdassa myös dorsaalipuolella pieni ”luupiikki” (Lig. flavum) joka vähän kaventaa spinaalikanavaa dorsaalipuolelta.” Otin hädissäni yhteyttä meidän fyssariin, joka onneksi oli ollut kartalla koko ajan! Olin silloin lähettänyt lausunnon hänellekin, ja ammattilaisena oli bongannut muutoksen ja hoitanut Nyytiä koko ajan se huomioiden. Otin yhteyttä myös Nyytiä hoitaneeseen neurokirurgiin, jonka ohjeen mukaan meillä on nyt lääkitykset menossa. Jatkosuunnitelmat selviävät ensi viikolla. Nyyti on nyt onneksi ollut oireeton. En usko että lääkkeillä on tässä vaiheessa ollut suurta merkitystä, oireet lakkasivat levon avulla 4 vrk ennen lääkityksien alkamista.

Nyt tulevaisuus ja oireiden syy on kuitenkin vielä auki. Onko välilevynpullistuma edennyt ja painaako se jotain hermoja? Vai onko kyseessä joku muu neurologinen sairaus? Toivon että oireille löytyy syy ja ikävä epätietoisuus tulevaisuudesta ja mahdollisista hoidoista selviää. Yllättäen myös Nyytin Saana-sisko on alkanut oireilemaan samalla tavalla nyt syksyn aikana. Muutama yö on tullut valvottua ja muutamat itkut itkettyä. Mutta näillä mennään, kaikista kiitollisin mä olen siitä että Nyyti ei vaikuta kipeältä. Lisäksi olen saanut ihan hurjasti tukea niin netin kautta kuin ihan oikeassa elämässä.

Nyt kun mun kalenteri tyhjeni treeneistä ja koesuunnitelmista (hei hei tämän kauden karsinnat!), niin huomaa miten tiiviisti sitä on rakentanut elämänsä tokon ja ihanien pitkien lenkkien ympärille. Eipä ole hetkeen talo kiiltänyt näin kirkkaasti ja luettujen kirjojen pino on suurempi kuin lukemattomien. Toisaalta on ollut aika kova eroahdistus treenaamisesta, toisaalta osa minusta nauttii kun saa vain olla ja puuhailla kotijuttuja. Olen kyllä käynyt kuokkimassa ja liikkuroimassa treeneissä, niin ei ihan tipahda kärryiltä miten treenikaverit edistyy.

Muutama päivä sitten saatiin nauttia erikoisesta valoilmiöstä, auringosta. Tässä marraskuun kansikuvatytöt:

Syksy2015 137 Syksy2015 068 Syksy2015 129 Syksy2015 158 Syksy2015 120 Syksy2015 111 Syksy2015 147 Syksy2015 081 Syksy2015 177

Ja tämän kaiken kurjan terveysmurhevuodatuksen loppuun ilouutinen: Anna-Leena ja Neo kisasivat kolmannen EVL1:n ja Neo on nyt FI TVA Myytin Fiksu ja Kypsä. Huippua! Onnea!

https://uanblogi.wordpress.com/2015/10/31/valioyksilo/

Ihana valioyksilö Neo. Kuva: Anna-Leena Väätänen

Ihana valioyksilö Neo. Kuva: Anna-Leena Väätänen