Usein vuodenvaihteessa tulee summattua niitä hyviä ja huonoja hetkiä, joita edellinen vuosi toi mukanaan. Päällimmäisenä mielessä viime vuodesta on luonnollisesti suru Unnan menettämisestä. Edelleen on vähän sellainen fiilis, että Unnaa ei edes kauhean mielellään ajattele, kun ikävä nousee muuten. Olen monesti miettinyt, että tännekin olisi kiva tehdä kirjoitus Unnan elinvuosista ja niiden tapahtumista, mutta jotenkin tuntuu pahalta ruveta laittamaan suolaa haavoihin käymällä läpi vanhoja valokuvia ja muistoja. Ehkä sen aika koittaa vielä!

Lueskelin juuri että mitä olen kirjoitellut vuosi sitten ja silloisessa postauksessa lukikin, miten olen kävellyt uuden vuoden aattona pitkän lenkin kaikkien koirien kanssa, jos se olisi viimeinen uusi vuosi tällä kokoonpanolla – ja niinhän se sitten olikin. Tavoitteiksi tälle vuodelle olin laittanut lähinnä Nessin tokokisatavoitteita, jotka eivät kyllä täyttyneet. Voittajaluokassa käytiin keväällä kuten suunnitelma olikin, mutta EVL-debyytti venähti kyllä nyt tämän vuoden puolelle. Outoa ajatella, että tuli kisattua koko vuonna vain yksi koe! Lisenssimaksujen vuoksi siitä tulikin aika hintava, tuon jos olisin ennakkoon tiennyt niin olisi pitänyt ostaa vain kertalisenssi. EVL:n suhteen sitä treenattavaa on kyllä ihan hurjasti vieläkin, mutta ajattelin kevättalvella käydä kisaamassa jonkun EVL-kokeen vähän ”koeajo”-mielessä, että miten kokonaisuus toimii.

Hyviä juttuja vuonna 2018 oli ehdottomasti onnistunut Lapin ja Norjan reissu. Tänä vuonna täytyy kyllä kans lähteä taas Norjaan, on siellä vaan niin törkeän hienot maisemat. Samalla voisi katsoa jos kävisi kisaamassa jonkun kokeen Nessin kanssa siellä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu EVL-startit ja valioituminen, SM:ssä kisaaminen ja mahdollisesti piirinmestiksetkin. Ajattelin myös hakea valmennusrenkaaseen, Nyytin kanssa leirit aikanaan olivat treeneiltään antoisia ja leirit illanviettoineen tosi hauskoja. Päällimmäisenä toiveena on tietysti että molemmat tytöt (ja me! Ja kaikki läheiset! Ja kaikki muutkin kansalaiset, jotta mulla ei olisi töissä niin kiire! :D ) pysyttäisiin terveinä. Nessin iholääkitysten doping-varoajat ovat osaltaan kyllä vähän hidastaneet mun treenitahtiakin, kun on ollut vähän sellainen olo että ei ole kiire minnekään kun jokaisesta Cytopoint-injektiosta on aina lävähtänyt se 2 kk dopingkarenssi. Nyt toivon että toi vältettäisiin sterilaatiolla, ajattelin viedä molemmat koirat sterkattavaksi kun Nessin juoksu on kohta ohitse. Nessille suositeltiin sitä eläinlääkärin toimesta jossain vaiheessa kesällä, kun kävin taas hakemassa Cytopointin. Nyyti saa luopua kohdustaan, jottei tarvitse pelätä kohtutulehdusta kun ikääkin alkaa jo olla.

Selailin läpi viime vuoden kaikki blogikirjoitukset, ja näköjään aika mukavan seesteinen vuosi on ollut, poislukien tuo Unnan kuolema. Mutta sekin on tietty osa elämää, ja iäkkään koiran kanssa kuitenkin hyvin odotettavaa. Kunpa tämä vuosi 2019 jatkuisi yhtä mukavana meidän ihanassa kodissa, mielekkään työn kera, sekä onnistuneita kokeita, hyviä treenejä, pitkiä lenkkejä, ystäviä, iloa, hyviä kirjoja, koukuttavia sarjoja ja yleisesti kivaa arkea.

Huomasin etten ollut laittanut tänne Anna-Leenan joulukuussa ottamia ihania kuvia mun tytöistä ja Raitosta ja Neosta.

Ness ja Nyyti, kuva: Anna-Leena Väätänen

Lenkkikaverit Raito, Neo, Ness ja Nyyti kuva: Anna-Leena

Loppukevennyksenä vielä pari Nyytin mulkoilua. Ostin kummitytölleni joululahjaksi kääpiöhamsterin, jonka terraarion mun vanhempien utelias Lenni-kissa tietysti kävi tutkimassa kun haettiin terra matkaan. Ja mikäs Nyytistä sen jännittävämpää, kuin kyylätä kissaa lasin takaa! Ja anovasti voi kyylätä myös ihmisiä, jos on ”vahingossa” ajautunut aika lähelle aamiaismuroja. Pikkusisko on kohteliaasti hieman etäämpänä.