Meidän pikkuinen laastaripentu Ness täytti tänään jo kolme vuotta! Aika kiitää hurjaa vauhtia. Ness on kyllä ollut juuri sellainen mitä toivottiinkin sen olevan. Arjessa äärimmäisen helppo, kiltti ja fiksu bordercollie, jolla on kivasti vauhtia ja poweria harrastuksiin. Se on jollain omalla persoonallisella tavallaan tosi hassu, osittain ehkä sen takia että se on ulkoisesti vähän höntin näköinen! Mutta lähes päivittäin tulee naureskeltua sen ilmeille ja hassuille örinäkohtauksille kun se leikkii. Lisäksi lenkeillä sen menoa on ihana katsella, se todella nauttii juoksemisesta.

Olen edennyt tokossa Nessin kanssa paljon rauhallisempaan treenitahtiin kuin aikanaan Nyytin kanssa. 3-vuotiaana Nyyti oli jo TVA, startannut ekoissa SM:ssaan (tosin ilman sen kummempaa menestystä) ja päässyt valmennusrenkaaseen. Toisaalta ehkä turha vertailla, Nessin kanssa hitaampaan etenemiseen on monia syitä – ja ehkä tärkein niistä se että uusien sääntöjen myötä EVL:n liikkeet ovat hieman työläämpiä opettaa kuin vanhat ja kuormittavat kroppaakin enemmän. Tämän vuoksi olen halunnut pitää treenitahdin maltillisempana. Kun kerran käy niin että se paras ystävä ja kisakoira hajoaa kropaltaan, niin sitä tulee aika varovaiseksi. Tosin Nyytin ”hajoamisen” syynä ei varmastikaan ollut treenaaminen, vaan vika oli ihan synnynnäinen, mutta eipä se säännöllinen ja usein myös raskas treenaaminen varmasti asiaa ainakaan auttanut. Mä olen alkanut pelätä liukastumisia ja muita vaaratekijöitä hurjan paljon enemmän kuin aiemmin, tuntuu välillä että tekisi mieli pitää Ness jossain pumpulissa säilössä, jotta edes se säilyisi terveenä.

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna ajelin tyttöjen kanssa Strömforsiin Tending-talvileirille. Oltiin samassa paikassa vuosi sitten samoissa merkeissä, ja koska paikka on tosi kiva ja tää vuodenaika niin ankea, niin marraskuinen ”lomaviikonloppu” poissa arjen tohinoista tuli hyvään saumaan. Sain tehtyä Nessille molempina päivinä kaksi hyvää treeniä ja paikallaolot. Treeneissä tuli taas hyviä vinkkejä ja into jatkaa eteenpäin on hyvä. Olen muutenkin treenannut melko ahkerasti lähiviikkoina, joten oli kiva päästä tekemään taas vieraammassa hallissa ja isommilla häiriöillä treenit. Nyytikin pääsi molempina päivinä lounastauolla luukuttamaan pitkin hallia, ja oli kovin onnellinen omista hömppätreeneistään.

Strömforsin treenipuitteet on aivan ihanat, vanha kartanohotelli ja kaunis ruukkimiljöö vesistöineen. Hallikin on hieno, ainoa että hallin pohjan Jutagrass-pohja ei ole ihan mun makuun, kun se on karkeudessaan vähän turhan kitkainen ja stoppeja yms ei sillä pohjalla oikein uskalla tehdä. Mutta eipä sitä voi olla turhan nirso, hienot puitteet kaikkinensa! Lisäksi tuolle viikonlopulle sattui vielä aivan ihana aurinkoinen, kirpeä pikkupakkassää, joten oli ihana ottaa pieni irtiotto arjesta sukulaiskoirien ja mukavien treenikavereiden kera.

EVL:n liikkeistä tehotreenin alla on lähiviikkoina ollut varsinkin tunnari. Siinä on ollut aika paljon haasteita kaikkinensa, Ness on ollut tosi epävarma ja samaan aikaan sählä kapuloilla, välillä se on varmistellut hurjasti eikä ole nostanut omaa, ja välillä vieraat kapulat ovat saaneet osansa ja se on hämpsinyt niitä. Nyt homma on kuitenkin edennyt tosi hyvin, kun Timo vinkkasi taas palaamaan oman etsimiseen hallissakin, ja Maaritilta tuli hyviä ohjeita miten helpottaa koiraa että se etenee loogisesti kapuloilla eikä pyöri turhia. Koko tunnari on alkanut vähän ahdistaa muakin, kun se on liikkeenä niin herkkä ja koiraa ei liikkeen aikana voi oikein ohjata. Vauhtiliikkeissä eniten hommaa on varmaan vielä eteenmenossa. Lisäksi ollaan treenattu Kantoluodon vinkeillä vähän mielentilaa ruudussa odotteluun, tosin koko liike kokonaisuutena on vielä tosi kesken. Kuten nyt vähän kaikki liikkeet tuntuu olevan levällään, saa nähdä milloin saan pakan kasattua! Noudoissa palautukset on tosi epäsiistejä edelleen, niissä tapahtuu vähän kaikkea; otteen korjauksia, ohijuoksuja, kapulan iskemistä mun jalkaa tai kättä vasten, tai muuta epämääräistä pään heilauttelua… mutta ei auta kuin treenata, en halua vapaaehtoisesti turhia pistemenetyksiä noin tyhmällä virheellä. Zetassa Ness on väläytellyt vähän liiallista oma-aloitteisuutta, ja on tehnyt näppäriä istumisia liikkurin käskytyksestä. Sama ilmiö oli tosin aikanaan alokasluokan jälkeen, kun se oli oppinut yhdistämään liikkuroinnin hanakasti liikkeestä maahanmenoihin. On se kyllä älytöntä miten nopeasti ne yhdistelevät noita asioita toisiinsa ja yrittävät tulkita mitä niiltä milloinkin halutaan. Nessilläkin on ollut kokonaisesta zetasta liikkuroituna vasta tosi vähän kokemusta.

Mutta en nyt meinaa vaipua epätoivoon vaikka välillä tuntuukin että treenattavaa on vielä ihan järjetön määrä, ja että homma junnaa vähän paikoillaan. Ei auta kuin treenata ja täytyy vaan nauttia siitä että on terve ja innokas koira kaverina!

Suht ahkeran treenaamisen lisäksi ollaan lenkkeilty ja löhöilty myös välillä siellä sohvallakin. Allaoleva kuva meidän lähimetsästä marraskuussa kivalta lomapäivän lenkiltä meinasi jäädä Nyytin viimeiseksi, kun ne samat aggressiiviset koirat kuin toukokuussa hyökkäsivät taas meidän kimppuun, nyt yllättäen pitkän matkan päästä vaikka niiden omistaja oli kävelemässä meistä poispäin. Ne tulivat taas suoraan päälle; Ness pääsi onneksi juoksemaan karkuun ja Nyytiä suojasi puremilta tuo Pomppa-takki, mutta sille olisi voinut käydä huonosti kun se pakeni paniikissa hyökkäävän koiran alta, ja juoksi noin kolmen kilometrin matkan maanteitä pitkin kotiin. Onneksi oli tuo oranssi takki päällä, kun se on varmasti auttanut sitä näkymään liikenteessä. Tuo oli toinen kerta Nyytin 9-vuotisen iän aikana, kun se vapaaehtoisesti jättää minut silmistään eikä tottele. Ensimmäinen kerta oli toukokuinen hyökkäys, silloin se pakeni myös kauemmas, mutta jäi näköetäisyydelle. Ikävä kyllä nuo tapahtuneet näkyvät edelleen koirieni käytöksessä, ja ne ovat varovaisen varpaillaan ja pälyileviä metsälenkeillä aina jos kuulevat tai haistavat vieraita koiria. Noihin tapahtumiin saakka ne ovat luottaneet minuun ja siihen että pystyn suojelemaan niitä kaikissa tilanteissa. Nyt se luottamus on menetetty ja sen takaisin saaminen voi olla pitkä taival. Todella kurjaa ja vastuutonta tuollainen aggressiivisten ja hallitsemattomien koirien vapaana pitäminen. Itsekin kammoan entistä enemmän irtokoiria ja niiden potentiaalisia hyökkäyksiä, tuo kamala tapahtuma on edelleen nyt kuukautta myöhemmin lähes päivittäin mielessä, osittain ehkä sen takia että en koe että koirien omistaja olisi hoitanut asiaa aikuismaisesti ja pyytänyt edes anteeksi. Täytyy toivoa että kukaan muu ei joudu samojen koirien hampaisiin kohtalokkain seurauksin.

Kotisohvalla on sentään turvallista!

Vihdoinkin kauan odotettu talvi saapui, ja kolmen yön (ja yövuoron) kuluttua on joulu ja viikon vapaat. Olen niin innoissani kun kaikkialla on kaunis lumipeite ja pakkasen on luvattu jatkuvan ainakin viikon ajan. Aivan ihanaa!

Onnea vielä meidän ihana Ness!

Pieni haikeus ja suru tähän joulun viettoon vielä liittyy, kun yksi on joukosta poissa. Meidän söötti Unna, joka niin tarmokkaasti aina repi pakettejaan auki ja kyttäsi kinkun perään. Mietin myös että muokkaanko tämän blogin nimen, mutta toisaalta Unnan elämästä kertovia juttuja on tänne arkistoituna lähes kymmenen vuoden ajalta, joten Unnan muisto saa kulkea nyt vielä mukana blogin nimessäkin.

Hyvää joulua Unna sinne jonnekin!