Meidän niin tärkeä Unna nukkui pois toissapäivänä.
Syyskuun lopussa käytiin lääkärissä perustsekkauksessa ja uusimassa kipulääkekuuri. Muutama päivä ajan varaamisen jälkeen Unna alkoi yskimään, jolloin tietysti ajattelin että sillä on kennelyskä. Eläinlääkärissä ei tällöin löytynyt mitään huolestuttavaa. Kun yskä paheni muutamassa päivässä, syötiin antibioottikuuri mahdollisen infektion vuoksi. Kun ab-kuuri loppui ja yskä oli silti jatkunut melko samanlaisena kolmatta viikkoa, me päätettiin Bobin kanssa että viedään se keuhkoröntgeniin. Tällöin jo puhuttiin keskenämme että sieltä voi löytyä mitä tahansa, ja että katsotaan jatkoa sitten vähän sen perusteella.

Mulla oli maanantaina 15.10. vapaapäivä, ja päätin että yritän saada samalle päivälle jostain ajan varattua. Unnan vointi ei onneksi ollut mitenkään huonontunut, vaan pysynyt melko samanlaisena. Iltaisin se vaikutti usein vähän levottomalta kipulääkityksestä huolimatta; vaihteli makuupaikkaa, läähätteli ja yski. Keuhkoröntgenissä näkyikin sitten se mitä oltiin pelätty ja epäilty; keuhkot olivat täynnä ”jotain”, mahdollisesti etäpesäkkeitä. Niitä oli sen verran tiuhaan, että thoraxkuvassa sydän ei meinannut erottua massan alta. Soitin Bobille ja pyysin sitä tulemaan paikalle. Me oltiin monesti viimeisen vuoden aikana puhuttu Unnasta ja vääjäämättä lähestyvästä eron hetkestä, ja oltiin molemmat sitä mieltä että on parempi päästä ajoissa pois, kuin miettiä että onko toisella kaikki hyvin. Ennuste oli lohduton, joten tehtiin yhdessä päätös että Unna saa lähteä heti. Käytiin vielä pieni kävely Herttoniemenrannan kalliolle merta katselemaan ja hyvästeltiin. Eläinlääkäri ehdotti vielä että halutessamme olisimme voineet viedä Unnan vielä joiksikin päiviksi kotiin, mutta kumpikaan meistä ei olisi pystynyt lähtemään kotiin tekemään yhdessä niitä kaikkia pieniä päivittäisi rutiineja tiedostaen että ne ovat niitä ”viimeisiä kertoja”. Oli parempi että Unnan lähtö tuli nyt hieman yllättäen, se nukahti rauhallisesti syliini eläinklinikan lattialla. Nyyti ja Ness pääsivät myös vielä lopuksi, kun kaikki oli ohi, nuuskimaan poisnukkunutta.

Tämä päivitys on vaikein ikinä. Kamerasta löytyy vielä kuvia viime viikolta, saa nähdä milloin pystyn ne sieltä katsomaan. Kotona on monia pieniä asioita jotka muistuttavat Unnasta, ja itku tulee helposti. En muistanut miten raastavalta ero ystävästä ja perheenjäsenestä lähes 15 vuoden ajalta tuntuu. Talo tuntuu niin tyhjältä, kun pieni harmaa mummokoira ei taaperra siellä.

Kiitos Unna, olet rakas.

Hyvä tyttö, saa mennä! Nyt olet vapaa.

TK1 Taivaannastan Diidalogus 26.01.2004 – 15.10.2018