Meidän pikku heinäsirkka, Ness Nessiäinen täyttää tänään kaksi vuotta! Onnea hassu pieni koira! Synttäripäivän kunniaksi pikkuneiti sai messarista uuden Ke-Hu -narupallon treeneihin (jee!) ja tunnin hallivuoron Ojankoon (tupla-jee jee!). Olen ollut syksyn ilman Ojangon hallikorttia, joten treenaaminen on mennyt nyt jäisten kenttien vuoksi vähän haastavaksi. Saan vuokrata lähellä sijaitsevaa tutun omistajan hallia, mutta se ei koon ja pohjan vuoksi ole optimaalinen vauhtiliikkeisiin, joten ollaan päästy vaan satunnaisesti isoihin halleihin treenaamaan. Joten tunti (…josta Nyyti tietty saa oman osansa) Ojangossa on varmasti se mitä Ness toivoisi synttärilahjaksi, on se sen verran innoissaan aina kun on kyse treenaamisesta. Kuten hyvin motivoituneen – ja aivopestyn – bordercollien kuuluu ollakin!

Työn alla on nyt lähiaikoina ollut ruudun paikka, kaukot (joissa ollaan tehty kotona läheltä seisomista ja halleilla kaukaa maahan-istu -vaihtoja, jotka se jo osaa), eteenmenoja lelulle, ohjatun alkeita (jäätävä odotus lähtöön, jonka vuoksi lähtöasento on karmea!), jääviä (uutena zetan mukaanotot), luoksetulon stoppeja takalelulla, noudon siistimpää luovutusta ja seuraamisessa on taas ollut vähän pohtimista. Tunnarissa ollaan palattu askel taaksepäin ja tehty vain oman etsimistä ulkona. Mutta on tässä kyllä työsarkaa, voittajan startti häämöttää kyllä jossain tosi kaukana tulevaisuudessa. Eipä ole kiire minnekään, ainoa haave ensi vuodelle olisi päästä osallistumaan SM:ssä jo EVL:ään, mutta saa nähdä ehditäänkö. Tuon haaveen suhteen on onni että SM:t ovat vasta elokuun loppupuolella, vaikka muuten tykkään siitä että ne on jo alkukesästä pois alta. Tämän vuoden tavoitteina oli ALO1 ja AVO1, ja ne tavoitteet saavutettiin. Alun perin mun tarkoituksena ei edes ollut käydä kolmea alokasluokan koetta, mutta toisaalta oli kiva osallistua joukkuekisoihin ja saatiinpa kivoja kokemuksia kokeista, joka on nuoren koiran kanssa niin tärkeää.

Pikku-Ness silloin kun meidän yhteinen taival alkoi:

Mutta enpä ole kertaakaan kahden vuoden aikana katunut sitä, että pieni laastaripentu Ness muutti meille. Vaikka pääsääntöisesti olen sitä mieltä että kaksi koiraa olisi juuri sopiva määrä, niin olosuhteiden pakosta (kun toinen on vanhus ja toinen sairas) olisi jäänyt mun harrastaminen kokonaan väliin useammaksi vuodeksi, jos en olisi pentua silloin ottanut. Nyt näistä jokaisella on oma paikkansa meidän perheessä ja jokainen saa tarvitsemaansa huomiota ja tekemistä. Mun parhaat tytöt. :)

Parhaiden tyttöjen lisäksi meillä oli nyt vajaan viikon hoidossa Nyytin juuri 5 vuotta täyttänyt Neo-poika. Olipas kiva taas nähdä Neoa ajan kanssa, ja on se kyllä niin jättiläisversio Nyytistä. Niin samoja juttuja, ilmeitä ja eleitä. Ja on ne varsinkin naamasta tosi saman näköiset. Nyyti oli aluksi vähän happamana poikansa paluusta, ja Neosta nyt ei ollut mitenkään äärimmäisen siistiä hengailla mutsin kanssa – varsinkaan jos äiti yritti tosi nolosti leikkiä ja itteä ei ois oikein huvittanut… Jos äiti ei ollut paikalla, niin sitten pystyi vähän Nessiä leikittämään. Joka myöskin oli ekana iltana vähän sitruunanaamana, että miksi tänne on tullut tollainen ällöttävä _poika_! Noi bordercollienartut osaa olla kyllä niin halveksivan happamia muita koiria kohtaan, että se on jopa vähän koomista. Unnaa ei taas Neo olisi voinut vähempää kiinnostaa, eikä kyllä Neokaan välittänyt harmaasta vanhuksesta ollenkaan.

Komea Neo, joka on poikkeuksellisen suuri bc-urokseksi. Siitä on ollut hyötyä Neon vesipelastusharrastuksessa, jossa se on Suomen ja Viron valio.

Kolmen kopla, yläoikealla häämöttää meidän koti:

Ja koska lähivuodet tämä blogi on ollut sairaskertomus, niin jatketaan samaa rataa. Nyyti on nyt ensimmäistä kertaa ikinä näyttänyt selvää vastetta joulukuun 1. päivänä aloitetulle Gabapentinille. Aiemminhan oireilu jatkui, vaikka Nyyti söi Gabapentinia. Nyt tosin vähän kurjasti sillä on oireilun vuoksi hävinnyt lihaksia selästä, kun se on siirtänyt painoa enemmän etuosalle. Eli se takajalkojen pompottelu johtuu selästä, tosin enemmän oireileva jalka on eri kuin ennen leikkausta. Käytiin viikko sitten tapaamassa Nyytin leikannut neurologia, joka tutki Nyytin, antoi laseria ja akupunktiota. Kuulemma kylmät ja märät säät ovat tyypillisiä vaikeita aikoja selkäsairaille, joten täsmää hyvin taas meidän syksyllä pahentuneisiin oireisiin. Pompottelu on vähentynyt ihan hurjan paljon Gabapentinin aloituksen jälkeen, rinnalle määrättiin nyt tarvittaessa otettavaksi Rimadylia ja Sirdaludia. Olisi täytynyt vain itse reagoida vähän nopeammin ja herkemmin oireiden pahenemiseen – tosin en itse uskonut että ko. lääke edes auttaisi, kun ei se aiemminkaan ollut auttanut. Mutta pääasia että nyt auttoi ja Nyyti voi paremmin.
Nyyti pääsi eilen eroon myös yhdestä ylähampaastaan, vasen I3 oli alkanut muuttaa väriään vaalean lilaksi ja tuttu eläinlääkäri tsekkasi sen ja suositteli poistoa. Nyt sitten päästiin legosta eroon, se oli murtunut ienrajan kohdalta. Joku tälli siihen on tullut, tiedä sitten mikä ja milloin.

 

Nessin verikoetulokset tulivat. Siltä otettiin silloin dermatologin käynnillä verikoe, joka kertoo yliherkkyysoireiden syyn. Ruoka-aineallergioita se ei näytä, siihen ainoa keino on tuo eliminaatio- ja provokaatiodieetti jolla nyt ollaan. Mutta verikokeessa näkyi yliherkkyys punkeille ja kirppujen syljelle (!!), sekä lievänä heinille. Viitearvot on <10, ja tuo ötökkälukema oli yli 1200, eli todella korkea. Heinät olivat vain 20. Verikoe meni nyt johonkin jatkoselvittelyyn, jolloin saadaan spesifimpi tieto yliherkkyysreaktion aiheuttajasta. Seuraava aika dermatologille on jo 27.12., jolloin Ness saa uudelleen pistoksena annettavan Cytopoint-lääkkeen, joka hillitsee koiran atopia-oireita. Mutta iho silmien ympärillä on kyllä rauhoittunut, liekö sitten tuostan Cytopointista vai ruokavaliomuutoksesta johtuvaa?

Iho silmien ympärillä on jo paljon parempi ja turkki palautuu, kuvilla on eroa kolme viikkoa:

 

Unna-muru on taas paljon parempi! En tiedä onko sillä joku outo loppusuoran piristyminen, vai oliko sillä syksyllä vaan oikeasti se lonkka kipeä Nessin aiheuttaman tällin johdosta.  Unna on päässyt nyt joka toinen päivä osallistumaan vähän pidemmälle lenkille, ja se on jaksanut tosi hyvin. Ero on ihan huikea, kun syksymmällä laahustettiin yksi kilsa, ja nyt mennään häntä pystyssä pirtsakkana yli tunti! Mä itse olen ollut sairaslomalla, kun sain samaan syssyyn flunssan ja venäytin selkäni (solmimalla vaelluskengät huonosti, jolloin toisen kengän rusetti tarttui toisen kengän metalliklipsiin – oli aikamoinen äkkipysäys!), joten mun lenkkitahti on ollut huomattavasti normaalia hitaampi, mikä on sopinut Unnalle oikein hyvin. Mutta on kyllä ihanaa kun Unna on ollut parempi, mä olin lokakuussa jo ihan varma että meillä on enää muutamia kuukausia aikaa yhdessä.

Pirtsakka mummo pudotti ihan kaiken pohjavillansa, joten nyt sitten ollaan kaljuja ja tummia…

Nyt olen lomalla – näin sairasloman perään, ja kotona oleminen on tehnyt kyllä mentaalisesti tosi hyvää. Sitä ei aina edes ymmärrä miten hurja tahti töissä on, välillä tuntuu että pienetkin asiat työpäivän päätteeksi tuntuu aivan liian suurilta ja välillä mitään ei jaksaisi. Jos noita koiria ei olisi, painaisin varmaan 10 kg enemmän ja viettäisin vapaa-aikani sohvalla. Mutta onneksi ne tarvitsevat paljon, koska sitä kautta saa itsekin ihan hurjan paljon! Mutta nyt on onneksi tullut levättyä koko syksyn edestä. Tällä viikolla aion vain fiilistellä joulua. Kuusi ja kinkku ostettiin tänään ja loppurutistuksena pitäisi vielä tehdä joulusiivous, sitten saa vain olla ja nauttia joulun tunnelmasta, ihanaa.

Alla vielä kuvia meidän porukasta parin päivän takaa, hyvää joulua kaikille teille, jotka seurailevat tätä kautta meidän elämää! <3