AVO1!

Nessin kanssa käytiin lauantaina kisaamassa eka ja vika avoimen luokan koe, eli ykköstulos tuli Harri Laisin tuomaroimana. Edeltävästi valmistelut ei mennyt ihan putkeen, kun mun auto hajosi tälle syksylle jo toistamiseen (…tulee kalliiksi, kun siihen on mennyt nyt yhteensä jo 1500€!) eli treenikamat jäi autoon ja eipä sitä kentällekään päässyt kulkemaan. Kotipihalla sain onneksi tehtyä niitä heikoimpia lenkkejä, eli jääviä. Ne ilmeni sitten kokeessakin heikoimmaksi lenkiksi, kun Ness meni maahan liikkeestä istumisessa. Mulla meni siinä oma rytmitys vähän pieleen, ja juuri meidän suorituksen alkaessa alkoi kaatosade ja hallin katto piti kamalaa kohinaa, eli voi olla että se ei edes kuullut käskyä kunnolla. Lisäksi Ness on edeltävästi liikkuroinnin kanssa tehnyt herkästi maahanmenoja, kun se on tietty kolmen alokasluokan kokeen perusteella sitä mieltä että aina kun siinä joku huutelee käskyä, niin tulee maahanmeno. Siitä tuli tietysti nolla, ja oli vähän kuumottava fiilis kun nollattiin heti eka liike. Onneksi sain sen unohdettua ja suoriuduttiin lopuista liikkeistä ihan kunnialla, niistä tulikin sitten kympit kaikista. Loppupisteiksi tuli 300 p, joka riitti myös luokkavoittoon. Hyvä Nessiäinen!

Kaukoissa se otti liikkurista häiriötä ja mulla oli vähän sellainen fiilis, että se oli jotenkin epävarmana. Kun käännyin sitä kohti jätön jälkeen, niin olin ihan varma että se ei nouse – se makasikin jotenkin matalana ja oli vähän kysyvän näköinen. Onneksi sillä ei ole tapana jähmettyä kokonaan, ja se teki kaikki vaihdot ekalla käskyllä, mutta jäi tosi lysyyn istumaan. Näitä täytyy nyt kyllä alkaa treenaamaan muutenkin ja nostaa kriteeriä.

Mutta oli kyllä kiva päästä taas kehään ja Nessin kanssa on nyt ainakin näiden neljän kokeen perusteella aika helppo kisata. Se on keskittynyt ja mun on helppo luottaa siihen että se tekee hommat kuten on opetettu. Tietty se on vielä hurjan nuori ja kokematon koira, ja ne haasteet tulee yleensä vasta kokemuksen karttuessa. Mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Tässä vielä video suorituksesta.

 

Syksy ja sadekelit

Voihan syksy! Nyt se tuli kaikessa ankeudessaan. Alkusyksy on ihan mun lempparivuodenaikoja, mutta nyt kun on satanut kohta kaksi viikkoa putkeen, niin alkaa vähän kypsyttämään. Märkää, kuraista ja pimeäkin hiipii jo puoli seitsemäksi. Vettä on tullut niin paljon, että täällä tulvii jo pellot ja tiet. Tassuja saa pestä monesti päivässä, onneksi bortsuilla on tosi helppo karva, siitä irtoaa lika helposti ja turkki kuivuu nopeasti. Unna on nyt vanhentunut. Mä epäilen että sen takajalassa oleva kasvain on vain jäävuoren huippu, niitä on varmasti muuallakin. En ole edes yrittänyt nyt enää ottaa sitä lenkeille mukaan, käydään kaksistaan köpöttelemässä postilaatikolle ja vähän nuuskutellaaan tuulia.

Muuten yritän edelleen pitää Unnan ”arjessa mukana” eli se pääsee mukaan kauppareissuille ja treeneihin – varsinkin lyhyemmät lämmittelylenkit ennen treenejä on Unnalle just sopivia. Nyt säiden viilentyessä ei ehkä viitsi palelluttaa mummelia autossa turhaan, mutta pääasia että se pääsee mukaan muiden kanssa aina välillä. Onneksi Unna ei ole yhtään kivuliaan oloinen, vaan töpöttelee menemään kotona ihan hyväntuulisena.

Mutta kyllä sen jotenkin tietää ja tuntee jossain syvällä, että ei meillä ole enää kauheasti yhteistä aikaa. Tää on se kamalin puoli noiden pienten eläinystävien kanssa elämisessä. Nytkin olen sateiset viikot odottanut hetken poutaa, että pääsee ottamaan valokuvia muistoksi. Kun ikinä ei tiedä mitkä on sitten ne viimeiset. Tosin nyt kun mä näin pahaenteisesti tässä manailen, niin voihan se olla että Unna köpöttelee meidän kanssa vielä pidempään kun arvaankaan.

 

Lammasjuttuja

Me päästiin lampaille pitkästä aikaa! Viime kerrasta vierähti jo vuosi, kun Nessiä sytyteltiin silloin pikkupenskana lampaille. Nyt ilmoittauduin Nyytin kanssa Myytin paimennuspäivään, joka pidettiin Nyytin ihanan Liv-siskon luona. Sääkin suosi, kun saatiin aurinkoinen syyskuun päivä. Nyytillä on olemassa ”lapsuuden traumat” lampaiden suhteen, ja se ei oikein vieläkään siedä peruskuljetustreeniä, jossa mä olen myös lampailla. Harvat viime kerrat se on saanut vain fiilispaimennella omaan tahtiin, ja se on tehnyt kyllä tosi hyvää. Samaa jatkettiin nytkin, ja oli kiva nähdä miten stressitön ja rento Nyyti pystyi olemaan.

Ekalla kierroksella se sai kuljetella laumaa omaan tahtiin vapaana, tokalle kierrokselle se laitettiin liinaan, jotta sitä pystyttiin hieman auttamaan ja ohjailemaan ilman suullista käskytystä, joka sitä vain nostattaa turhaan.

Oli kyllä tosi kivaa ja musta oli niin ihanaa kun Nyytikin sai pitkästä aikaa ihan ”oman” harrastuspäivän. Nyt kun Nessi on ykköskoirana harrastuksissa, niin mulla on välillä vähän huono omatunto Nyytin puolesta, vaikka kyllä sekin tietty treenailee ne omat pikkutreeninsä.

Mulla oli kaikki tytöt mukana, ja Nesskin pääsi lampaille aamupäivällä. Se on kyllä aika tosi pätevän oloinen – se oli sitä kyllä jo silloin vuosi sitten heti ekasta kerrasta lähtien. Se muisti tasan tarkkaan mistä on kyse, ja sillä vaikuttaa olevan tosi rauhallinen ja järkevä ote lampaiden kanssa. Ja hyvä itsehillintä, se ei yhtään yritä lähteä pöläyttelemään laumaa. Tuli kyllä kauhea hinku päästä nyt vielä syksyn aikana uudelleen lampaille. Nessistä lampailla ei ole harmillisesti yhtään kuvia, Nyytin kuvista kiitos Taina Laaksolle.

Muuten meille ei kuulu ihmeitä. Ollaan nautittu kauniista ja vähemman kauniista syyspäivistä metsässä lenkkeillen ja sieniä poimien. Unna ei ole ollut mukana pidemmillä lenkeillä. Ja jotenkin musta tuntuu että tämä on nyt pysyvä tilanne, onhan se jo niin iäkäs.

Nessin avoimen luokan koe lähestyy ja ollaan treenattu ahkerasti. Tosin se on nyt peräkkäisinä päivinä onnistunut vähän telomaan itseään, ja eilen illalla kaukoja tehdessä alkoi vähän keventämään toista etujalkaa vaihdoissa. Se ei onnu, mutta selkeästi joku siinä jalassa häiritsee, kun se nuoleskeli sitä vähän illalla. Nyt pidän sen pari päivää täyslevossa, täytyy toivoa että se auttaa. Perjantaina on onneksi tulossa fyssariaikakin, joten saadaan tsekattua muutenkin että kroppa on kunnossa. Jos ei ole, niin jätetään sitten koe väliin. Se on kyllä yksi tohelo, se hyppäsi muutama päivä sitten Ojangossa päin verkko-aitaa. Nyyti oli pudottanut narupallon aidan juurelle, ja pyysin Nessiä nostamaan sen heilauttamalla kättäni. Se otti mun ”ohjauksen” sen verran vakavasti, että pomppasi suoraan päin sitä aitaa. Onneksi aita antoi myöten, mutta ei se kyllä silti kauhean kivalta näyttänyt. Kopeloin sen hädissäni läpi, mutta ei siitä löytynyt aristavia kohtia. Eilen se sitten hyppäsi auton takaboksista suoraan Unnan päälle. Vitsi että olin vihainen, päästin kaikki koirat samalla käskyllä kotipihassa autosta ulos, ja jostain syystä Nessi päätti hypätä Unnan yli, ja päätyikin sitten hyppäämään suoraan sen päälle. Unna-raukkaa kyllä sattui ja se kaatui ihan kyljelleen urpon pikkusiskon tönäisystä. Todennäköisesti Nessinkin laskeutuminen oli vähän huono, ja voi olla että vasemman etujalan aristelu johtui tuosta, kun se ilmeni samana iltana. Unna sai varmuuden vuoksi iltapalaksi vähän Rimadylia. Mutta kyllä noiden kaahaavien bortsujen kanssa saa olla aina niin varovainen! Täytyy jatkossa ottaa ne yksitellen autosta ulos, kun vastaavanlainen kolari meinasi sattui Nyytille ja Nessille ihan muutamaa päivää aiemmin. Nyytin selkä ei kyllä kestä että sen päälle putoaa kukaan…

 

Varma syksyn merkki ilmeni ekaa kertaa eilen illalla; Nyyti alkoi vammakävelemään. Taas laukaisevana tekijänä oli kylmä ja sateinen sää, lisäksi se oli istuskellut autossa mun kirjasto- ja kauppareissun ajan. Joten nyt ei enää voi elää niin huolettomasti kuin kesällä. Tosi kurjaa, mutta oli kyllä ihan odotettavissa oleva asia.

Kaverit metsässä pari viikkoa sitten: Ness, Nyyti, Miina, Aada ja Neijda