Tyttöjen kuulumisia

Meille kuuluu hyvää. Viikko enää kesäloman alkuun! Edellisen postauksen jälkeen ei ole ihmeitä tapahtunut. TOKO MM:t tuli ja meni, ja tuli vietettyä se viikonloppu niin tiiviisti live streamin ääressä, kuin vaan oli mahdollista. Heräsin aina sen verran aikaisin, että ehdin väsyttää koirat aamulla ennen kisojen käynnistymistä ja sitten maattiinkin loppupäivä sohvalla kisoja seuraten. Suomi voitti hienosti joukkue-MM -kultaa! Onnea! Yksilöfinaalissa palkintokorokkeelle nousivat MM2 Maarit ja Stjerne ja MM-3 Oili ja Nessin huikean hieno Zip-täti! Mun mielestä on niin mielettömän hienoa, että vaikka joukkuekokoonpano vaihtuu, niin silti Suomen taso on niin kova että lähivuodet on aina tullut mitaleja ja myös ne ensikertalaiset joukkueessa vetäisee niin kovia tuloksia, että niillä pääsee myös yksilömitaleille. Ihan huikeaa!

Treenattu ollaan säännöllisesti, ja myös Nyyti on ollut nyt hyvässä kunnossa ja on saanut treenata joka kerta kun olen kentälle mennyt. Välillä tuntuu ihan toivottomalta, kun ajattelee sitä järjetöntä työmäärää mikä Nessin kanssa on vielä edessä ennen kuin edes ollaan siellä EVL:ssä. Mutta hiljaa hyvä tulee ja on ihanaa seurata edistymistä. Noudon luovutukset on mennyt kivasti eteenpäin, samoin ruutu ja tunnari. Tunnarissa ollaan päästy jo siihen, että oma on vieraiden joukossa kevyesti peitettynä. Kiertoon otin vähän uuden lähestymistavan, saa nähdä miten se etenee. Mielentilassa ikävä kyllä näkyy miten ollaan tehty vauhtiliikkeitä nyt enemmän, mutta onneksi sen saa aika nopsaan muutettua taas hitusen alemmas rauhallisemmilla ja vähän ajattelua vaativilla treeneillä. Häiriötreenejä ollaan myös tehty nyt, Ness mielellään menisi vähän nihkeäksi maassa olevista leluista ja kapuloista, joten olen aina välillä levitellyt treenikassin tyhjäksi pitkin kenttää. Ja vitsi miten tää kesä on vaan niin huippu vuodenaika, kun treenaaminen on niin paljon vaivattomampaa. Talvisin aikaa menee niin paljon enemmän, kun täytyy aina ajella halleille. Meillä on onneksi parin kilsan säteellä tosi hyvät hiekka- ja nurmikentät.

Kuten kuvasta näkyy, Unnaa ei kyllä enää yhtään kiinnosta mikään treenaamiseen liittyvä. Sen ”treeni” on se, että päästän bortsujen treenin jälkeen kaikki tytöt kentälle ja heittelen niille muutaman kourallisen nameja pitkin kenttää. Se on Unnasta maailman paras juttu, ja samalla bortsuille tulee hyvät vastataivutukset perusasennolle.

Nessillä on taas ne silmänympärykset alkaneet kaljuuntumaan ja se on alkanut rapsuttelemaan. Tosi kurja juttu! Varsinkin kun ei oikein tiedä, että onko se nyt siitä sikaripunkista johtuvaa vai sittenkin jokin ruoka-ainejuttu tms. Tilasin sille nyt varmuuden vuoksi jonkun allergiaruoan, täytyy katsoa jos sillä olisi vastetta vointiin.

Mä tein pari viikkoa sitten uuden aluevaltauksen Nyytin ja Nessin lenkittämisessä, kun käytiin kolmeen pekkaan kunnon fillarilenkillä. Nyytin kanssa olen aikoinaan pyöräillyt tosi paljonkin, mutta selkäjuttujen alkaessa se jäi vähemmälle. Ness ei oo aiemmin tutustunut fillariin johtuen tyypin melkoisen vauhdikkaasta luonteesta, ja siitä että meidän kodin lähellä ei oikein ole reittejä jossa voisi turvallisesti pyöräillä koirat vapaana. Yksi viikonloppuaamu laitoin herätyksen soimaan jo ennen kuutta, jotta Södiksen ulkoilutiet olisi tyhjät, ja pakkasin pyörän ja tytöt autoon! Hyvin mahduttiin, ja vitsi että oli siistiä! Tätä täytyy jatkaa, saa sen verran ripeämmin tehtyä pitkän lenkin ja tytöt nauttivat kyllä tosi paljon kun päästiin menemään kunnon vauhtia. Kotiin palattua käytiin vielä palauttava kävely, jotta Unnakin pääsi aamulenkille.

 

Turkittomuudesta huolimatta Unna on ollut vähän väsynyt, kun nyt parina päivänä on ollut +20 astetta. Tietty se olisi vielä voipuneempi turkin kanssa, mutta täytyy varmaan alkaa vähän säästelemään sitä helteillä pidemmiltä lenkeiltä. Tai ainakin ettei tule peräkkäisinä päivinä mitään ihan megalenkkejä, jotta mummo ehtii palautuakin.

Kesäkuu on mennyt ihan hurjaa vauhtia, huomenna on jo heinäkuu! Viikon päästä alkaa kolmen viikon kesäloma. Ihan mahtavaa! Suunnitelmissa on ainakin muutama vähän pidempi merireissu – suuntana Hanko ja Örö. Heinäkuun loppupuolella käyn Nessin kasvattajan leirillä, ja muuten varmaan vaan ollaan ja nautitaan siitä ettei tarvitse olla töissä. Elokuussa meillä on vielä yksi viikon lomapätkä, jolloin suuntana on Norja. Norjaan Nyyti ja Ness pääsevät mukaan. Mä en malta odottaa, että pääsee ottamaan valokuvia sinne Norjan huikeisiin maisemiin.

Loppukevennyksenä vielä Nessin muotoilema kaukosäädin, joka ihme kyllä toimii vielä! B oli päättänyt yksi aamu kokeilla, osaisiko Ness olla jo yksinolot alakerrassa. Tuo aamu sattui vielä olemaan sellainen, että mulla oli normaalia pidempi työpäivä enkä ehtinyt törkeän aikaisen herätyksen vuoksi tekemään kunnon aamulenkkiä. Lopputulos ei ollut kovin hyvä, alakerrassa oli vähän lueskeltu sisustuslehtiä ja tehty pikku askarteluja. Nyt pikkutyyppi saa taas viettää aikaa yläkerrassa portin takana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s