Pentuhuumaa

image

Hän on kotona! Ollut jo kaksi yötä. Ness on reipas, iloinen ja sosiaalinen. Unna ja Nyyti ovat ottaneet sen hienosti vastaan, Unnaa ei pentu kiinnosta oikeastaan ollenkaan, mutta Nyyti on hieman jopa yllättäen ollut innoissaan pienestä kaverista. Se painii Nessin kanssa nätisti ja selkeästi hakeutuukin pennun touhuja seurailemaan. Nyytin selän vuoksi en voi antaa niiden kunnolla vielä leikkiäkään, mutta pieni makuulla toistensa pureskelu ei haittaa.

image

Heti kotiin saapumisen jälkeen Ness tutki paikat reippaasti ja ryhtyi päiväunille. Se oli melko rauhallinen koko illan, nukkui ja makoili sylissä. Iltaruoan jälkeen päätin vähän leikittää sitä ja se ns. ”käynnistyi”, eikä sammunutkaan sitten koko yönä kuin pikku pätkiksi. Piraija kävi muutaman tunnin välein puremassa meidät hereille. Viime yö menikin onneksi paremmin, viiden aikaan se heräsi jolloin käytin sen pihalla ja pistin kevythäkkiin jatkamaan uniaan.

Ollaan käyty jo kyläilemässäkin muutamassa eri paikassa. Vanhempieni kissat olivat Nessistä erikoisia tyyppejä, vaikka kuinka yritti liehitellä, niin kissojen pokerinaamat eivät sulaneet ihanan pennun edessä. Chico-”serkun” kanssa ne saivat eilen jo hyvät leikit aikaiseksi, kokoero bc-pennun ja russeliuroksen välillä ei onneksi ole suuren suuri. Ihmisiin Ness suhtautuu avoimen kiinnostuneesti, eikä mielistele turhia. Se myös rentoutuu vieraidenkin sylissä hienosti.

image

Sisälle ei ole sattunut kuin muutama vahinko, joten sisäsiisteys on jo kivalla mallilla. Ja voi että on helppoa kasvattaa pentua omakotitalossa verrattuna näihin edellisiin kerrostalopentuihin! Onneksi nyt saatiin vähän taas luntakin, edeltävä viikko rankkoine vesisateineen ja jäisine teineen oli ihan hirveä. Nyt ulkona on pikkukerros lunta joka valaiseekin niin ettei tuo pieni musta otus katoa pimeyteen.

Tänään käytiin ekaa kertaa pienellä metsäretkellä ilman aikuisia koiria ja harjoiteltiin samalla vähän luoksetuloa. Tyyppi innostui siitä niin, että napitti meitä molempia silmiin koko loppu”lenkin”. Olen myös vähän leikittänyt sitä ja eilen tehtiin vähän namijuttuja. Tosi nopeasti se hiffasi katsekontaktin tarjoamisen, tai sitten Heidi on pitänyt sille esikoulua! Huomenna käydäänkin tutustumassa treenihalliin. Ensi viikon ohjelmaan kuuluu myös autoreissuja muiden juttujen puitteissa, pientä opiskelua, kauppakeskus- ja eläinkauppavierailut sekä muutaman uuden kaverikoiran moikkailut. Ystäväni Anna-Leena otti nyt myös pennun; aivan ihanan suomenlapinkoirauroksen, joka on syntynyt samana päivänä kuin Ness! Anna-Leenalla oli Unnan jo edesmennyt veli Arvi, jotka riekkuivat pentuaikansa kimpassa kuin älyvapaat apinat. Täytyy toivoa että näistä synttärikaimoista tulee hyvät kaverit.

Mutta on tää aika ihanaa. Nytkin olen varmaan jokaisen lauseen jälkeen vilkuillut huokaillen Nyytin vieressä kerällä nukkuvaa pientä pentukääröä. Tervetuloa meidän perheeseen Ness. <3

image image

Hyvää ystävänpäivää!

image

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Pentuhuumaa

  1. Paluuviite: Helmikuun hangilla | Unna, Nyyti & Ness

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s