Mitäs me lomalaiset

Reilu viikko lomaa takana, kolme vielä edessä. Tää on niin parasta, pystyisin vallan mainiosti elämään ilman työntekoa ja ei tasan tarkkaan loppuisi tekemiset kesken. Heti loman alussa lähdin kahden työkaverini ja Unnan kanssa Kolille vaeltamaan 40 kilometrin mittaisen Herajärven kierroksen. Nyyti jäi kotiin, kun meillä on ollut sen selän kanssa isoja ongelmia, enkä halunnut että se pääsee ylirasittamaan itseään, saati sitten kylmettämään selkäänsä iltaisin leirissä. Olin vähän huolissani ennen lähtöä että miten mummokoira jaksaa Kolin rankat rinteet. Sehän jaksoi vallan mainiosti, toisin kuin minä! En ole kyllä ikinä vaeltanut noin älyttömän raskaassa maastossa, saati että oma nesteytys olisi pettänyt noin pahasti kuin tokana päivänä pääsi käymään. Nousut ja laskut oli tosi jyrkkiä, erityisesti laskuissa piti tosi tarkkaan katsoa mihin jalkansa pistää, varsinkin kun selässä oli kohtuullisen painava rinkka telttoineen. Meinasin hyytyä ihan totaalisesti, mutta mummokoira vaan porskutti tyytyväisenä eteenpäin. Varmaan ihmetteli vain, miksi raahustan niin hitaasti perässä! Oli Unnakin tottakai iltaisin väsynyt, kun joka päivä edettiin kuitenkin 6-8 tunnin pätkät.

Retkivalio Unna tauolla

Retkivalio Unna tauolla

Säät oli onneksi kohdillaan, päivisin juuri sopiva +15 astetta ja öisinkään ei ollut kylmä. Unna myös aiheutti mulle pienen hätäännyksen, kun ekana aamuna heräsin tyhjästä teltasta. Se oli omatoimisesti riisunut itseltään fleeceloimensa (en tajua miten se on onnistunut siinä, kyseessä sille just sopiva jalkaremmillinen Back on Track…), se oli avannut teltan vetoketjun ja lähtenyt ihan itse aamupissalle ja leikkimään naapuriteltan staffiuroksen kanssa! Ja kaikki Unnan tuntevat tietävät, että se ei tarvitse kuin ajatuksen riistaeläimistä, kun se katoaa kohti horisonttia. Onneksi se ei ollut ehtinyt hihhuloida teltan ulkopuolella kovinkaan kauaa. En olisi kyllä uskonut että se osaa avata vetoketjuja. Noi on varmaan niitä sen piileviä kykyjä roskiksen avaamisen kanssa, joita se ei ikinä esittele kun ihmisiä on katsomassa.

Väsynyt vaellusystäväni Ryläyksen kodalla

Väsynyt vaellusystäväni Ryläyksen kodalla

Nyt ollaan oltu vain kotosalla ja kävelty kevyitä kotilenkkejä. Nyytin selkää on hoidettu SM:ien jälkeen kolmesti, ja vihdoinkin eilen saatiin lupa ensi viikolla aloitella kevyesti treenaamaan. Onneksi saatiin, koska meillä on 1,5 viikon päästä kaksi koetta Norjan Tromssassa. Tää viikko mennään vielä vaan normiliikunnalla ja lisätään vähän nopeampia intervallipätkiä fillarin kanssa mukaan. Nyytin selkäkipuilukierre alkoi siis jo renkaan leirillä huhtikuussa, kun se venäytti pahasti vasemman takajalkansa, joka veti siltä samalla selän ihan tuhannen lukkoon. Luulin jo että se oli paremmassa kunnossa, mutta toisin oli. Voi olla että maahanmenojen takkuilut ja hyppyyn kolauttaminen SM:ssä johtui noista selkäjumeistakin osittain.

Seuraavassa päivityksessä siis toivottavasti luvassa kisa- ja reissuraporttia Norjasta! Ihanaa päästä taas pohjoiseen!

Suuri kissapaimenkoira, jonka paimennettava ei oikein natsaa Suurta Paimentajaa väistävän laumaeläimen rooliin

Suuri kissapaimenkoira, jonka paimennettava ei oikein natsaa Suurta Paimentajaa väistävän laumaeläimen rooliin