Hyvästi 2014, tervetuloa 2015

IMG_1383

Joulu on nyt juhlittu ja katseet suunnattava vuoteen 2015. Vuoden kohokohtia oli varmaan meidän eka maajoukkuekarsintakausi, joka ei nyt välttämättä tuloksellisesti ollut mikään hieno, mutta tuntui silti mahtavalta päästä kisaamaan karsinnoissa! Tyytyväinen olen kuitenkin tässä viimeisen vuoden aikana tapahtuneeseen edistykseen. Vuoden kivoimpia koesuorituksia oli ehdottomasti SM:t, jossa Nyyti teki oikein kivan tasonsa mukaisen setin. TOKO MM:ien seuraaminen Helsingissä oli myös ikimuistoinen kokemus. Renkaan leirit ovat myös aina niitä vuoden kivoja tapahtumia, joita odottaa niin innolla.

Ensi vuodelle toivon kaikkea hyvää. Ihan kirjaimellisesti, pahan määrä on tälle vuodelle täynnä ja toivon että kaikki läheiseni olisivat terveitä ja onnellisia. Toivon myös että nautin edelleen kaikista pienistä ja isoista kivoista asioista, jotka tekevät onnelliseksi. Luonnosta, kirjoista, hyvistä valokuvista ja toivottavasti niiden ottamisesta, ystävistä, tokosta, lenkkeilystä, iloisista ja onnellisista koiristani, iloisista ja onnellisista koirieni jälkeläisistä, jälkeläisenjälkeläisistä ja jälkeläisenjälkeläisenjälkeläisistä. Unnasta on nimittäin tulossa tammikuussa isoisoäiti! Ihanaa! :)

Nyyti toivottaa kaikille onnellista vuotta 2015!

Nyyti toivottaa kaikille onnellista vuotta 2015!

Ihanaa joulua!

IMG_3914

Koko talo siivottu lattiasta kattoon, joululahjat ostettu ja paketoitu, kuusi kannettu sisään ja koristeltu, kinkku kypsyy uunissa ja riisipuuro liedellä. Aamupäivästä koirat juoksutettu hyvän ystävän kanssa metsässä. Nyt voi rauhoittua ja nauttia joulutunnelmasta. Kaiken kruunasi eilen alkanut lumisade, joka teki kaikesta niin kaunista ja puhdasta. Viime joulu oli sään puolesta niin ankea, joten nyt ulkona ihana valkeus tuntuu todella ansaitulta mustan joulun jälkeen. Ihanaa joulua kaikille!

IMG_3987

IMG_3974

IMG_3949

IMG_3941

IMG_3988

IMG_4027

Unna asennoituu kinkunpaistoon

Unna asennoituu kinkunpaistoon

Ai näitä palloja ei saisi ottaa?

Ai näitä palloja ei saisi ottaa?

IMG_3924

IMG_3930

Hyvä tokomaajoukkue!

http://www.kennelliitto.fi/uutiset/kolmoisvoitto-ja-joukkuekulta-suomeen-tokon-pm-kisoissa

Ihan huippuhienoa, Suomen tokomaajoukkue kahmi kaikki mitalit viikonloppuna Tukholmassa TOKO:n PM:ssä. Hurraa! Onnittelut!

Mulla oli tarkoituksena alkusyksystä lähteä kisaturistiksi, mutta muutamien mutkien jälkeen päädyinkin viikonlopuksi Jyväskylään kouluttamaan nuortenrinkiläisiä. Otin matkaseuraksi Nyytin, Unna jäi Bobin kanssa pitämään taloa pystyssä. Nyde kävi perjantaina fyssarilla, ja sillä oli ”normaalien” selkäjumien lisäksi nyt etuosassa jumeja alkuviikon pikkuisen epäonnistuneen luoksetulon stopin vuoksi. Nyyti jostain syystä stoppiin voimalla jarruttaessaan menetti etujalkojensa hallinnan, ja ne levisivät sivuille kuin Bambilla jäällä. :( Se on kyllä niin rämäpäinen ja raisu liikkeissään, että ihan hirvittää milloin tapahtuu jotain isompaa.

Mulla on jotenkin nyt hirveä treeni-into päällä, mutta tosi kurjasti nuo ulkokentät menivät juuri huonoon kuntoon. Maanantaina kävin ekaa kertaa Lahdessa uudessa A-Qility hallissa, hieno halli – ja Oilille kiitokset treenivinkeistä. Samana päivänä kävin vielä Marin kanssa iltatreeneissä, ja nyt on toimintasuunnitelma 2.0. valmiina päivitettäväksi. Ihan pelottaa ajatella, että karsinnat ovat jo reilun kuukauden päästä!

Toissapäivänä käytiin Katan kanssa treenaamassa aamupäivästä, ja jäähdyttelylenkillä saatiin ihailla harvinaista valoilmiöitä: aurinkoa!

Unna, Nyyti, Karma ja Kita

Unna, Nyyti, Karma ja Kita

Nyt mulla on enää kaksi työyötä, ja sitten joululoman viettoon, ihanaa! Suurin osa lahjahankinnoista on jo tehtynä, vielä pitäisi käydä läpi joulusiivous. Huh, siitä on tullut tuon talon oston jälkeen entistä jäätävämpi projekti. Joululomalla aion olla treenaamatta, nauttia läheisten seurasta, syödä paljon suklaata ja lukea kirjoja. Niin ihanaa! Nyt vain täytyy toivoa, että jouluksi mahdollisesti saapuva lumisade oikeasti saapuisi, kyllä jouluna kuuluu olla lunta.

Olen tainnut unohtaa hehkuttaa täällä Unnan ja Nyytin jälkeläisten tuloksia: Unnan lapsenlapsi Mette teki Marjo-lainaohjaajansa kanssa toisen LUVA:n kakkosista. Onnea! Nyden Neo ja Draama debytoivat agiradoilla, Jay nousi jo kolmosiin ja korkkasi EVL:n kakkostuloksella. Vuokko oli käynyt ekaa kertaa voittajassa, ja saanut kakkostuloksen. Neo tokoili hienosti AVO1-tuloksen. Onnea kaikille!

Joulukuu!


Mä olen ollut jo pari viikkoa ihan joulunodotusfiiliksissä. Maltoin odottaa eiliseen ekaan adventtiin jouluvalojen kanssa, ja on kyllä niin ihanaa nyt kun pimeyden keskellä on tunnelmalliset jouluvalot. Toi ulkona vallitseva pimeys on kyllä niin ankeaa. Onneksi vuorotyö tuo vähän helpotusta koirien kunnolliseen lenkitykseen, kun pääsee suht usein päivisin valoisan aikaan lenkille. Myös lämpimät säät ovat edesauttaneet treenaamista, kun on pystynyt treenaamaan hiekkakentillä. Ennalta sovittujen kimppahallitreenien lisäksi mun ei ole tarvinnut turvautua halleihin kuin muutaman kerran. Tää syksy on mennyt järkkyä vauhtia, karsintoihin on enää pelottavan vähän aikaa. Olen tehnyt koko syksyn paljon kuuntelua ja hallintaa, ja Nyps on ollut tosi hyvä. Olisin halunnut vielä kuukausi ennen karsintojen alkua yhden kokeen, mutta ei mahduttu mukaan. Joten näillä mennään!

20141201-184906.jpg

Tänään oli ihanan talvinen päivä, pakkasta ja aurinkoa. Käyn viikoittain lenkkeilemässä Söderkullassa Pilvijärven ja kahden muun lähellä sijaitsevan järven maastoissa, ja nyt olen löytänyt sieltä uusia kivoja polkuja. Sitä jotenkin aina kyllästyy välillä niihin vanhoihin reitteihin, joita on tullut talsittua ties kuinka monta kertaa. Vapaapäivän kunniaksi ehdin tekemään valoisan aikaan kunnon pitkän lenkin, ja sen jälkeen kävin vielä Jessican hallilla treenaamassa. Hain kaupasta koirille vielä kunnon ydinluut, joten loppuilta meneekin varmasti tiiviisti näin:

20141201-184925.jpg

Eilen jouluostoksilla bongattiin kirjakaupan hyllystä tuttu naama! Se näytti jotenkin niin hauskalta ja tutulta tuolla kaupan hälinässä. Hyvä Unna! :) Unnasta on nyt mahdollisesti tulossa isoisoäiti, kun Myrtin pentu Sissi (FI AVA Taivaannastan Iseeviot) on astutettu. Jos joku kaipaa harrastustuloksia omaavasta suvusta suomenlapinkoiraa, kannattaa ottaa yhteyttä kennel Taivaannastaan. Sissi on terve, kisaa agilityssa ja saavutti syksyllä agilityvalion arvon. Myös mahdollisten pentujen isä Reino (FI MVA EE MVA LT MVA EEV-12 EEJV-12 BALTV-14 BH Jäkäläkummun Rin-Tin-Tin) kisaa tokossa (ALO1, BH).