…sitä tytär perässä.
Kävin eilen Tiinan kanssa Lahdessa treenaamassa ja lenkillä. Ehdittiin vähän shoppailemaankin. Oli huippukiva päivä, vaikka tuntuikin vähän oudolta kun Jaavaa ei ollut matkassa. Se kun on ollut Tiinalla niin kauan kun me ollaan tunnettu.
Treenitkin sujui Nyytillä kivasti, se on ulkokentällä snadisti pienemmillä kierroksilla kuin halleissa. Kertaalleen lähti mopo käsistä, kun mä katkaisin rutiinit ohjatussa tahallaan, ja se lähti sen jälkeen suorittamaan ihan omavalintaisia merkkejä ja keskikapulaa. Mutta hyvin pääsin onneksi katkaisemaan sen villiintymisen ja väännettiin vähän rautalangasta että mitä siellä oikeestaan pitikään tehdä. Tänään haastoin sitä vielä hallitreenissä laittamalla haettavat kapulat agiesteiden taakse piiloon, ja kiltisti se suoritti tehtävät oikein. Mutta olipa kyllä kiva päästä ulkokentälle, siinä oli vielä superhyvä pohja.
Mette Menninkäinen vetäisi tosi kivat treenit, oli kiva päästä taas näkemään sitä. Siinä on kyllä pirteä ja hyvällä vireellä työskentelevä lapinkoira. Mette on meidän yhteisomistuksessa, saa nähdä saadaanko Metestä jatkoa suvulle.
Myrttikin pääsi treenaamaan ja oli oikein iloinen ja kiva. Ne varsinkin Unnan kanssa sopivat tuon värinsä puolesta tonne suomaisemaan tosi kauniisti. Suomalaiset koirat suomalaisella suolla. :)
Sillä aikaa kun lappalaiset keskittyivät fiilistelemään ja nuuskuttelemaan suolla , Nyyti keskittyi lähinnä tuhoamaan sitä.
HÄH?! AI EI SAA SOTKEA?!
Loppukevennykseksi vielä Meten hauska ravistus:
Tiinan blogista löytyy Tiinan napsimia kuvia samalta suolta. Varsinkin Nyytistä oli hienoja naamakuvia!
Kevät on nyt virallisesti avattu, kun kävin tänään ekan kerran fillarilenkillä Nypsin kanssa! Jee, tästä se lähtee. Unnan mä olen päättänyt nyt armahtaa pidemmiltä pyörälenkeiltä, 10 v. mummon ei tarvii enää jaksaa hölkkälenkkejä, vaikka se hyvin jaksaakin vielä pidemmät kävelyt.
Nyytin Finn-pennusta oli tänään tehty hieno agivideo, kattokaa kuinka nopea pikku poikanen Nyytillä on! Tasapuolisuuden nimissä laitetaanpas muiltakin videoita, on niin hienoa nähdä miten taitavia nuoria harrastuskoiria niistä on tullut. Neon toko ALO1. Jayn AVO1. Vuokko ja Draama treenaavat agia.