Hyvää! Joulusta ja uudesta vuodesta selvittiin kunnialla. Oli ihana viettää eka joulu täällä meidän punaisessa tuvassa. Vielä kun olisi ollut jouluisampi sää, niin olisi ollut täydellisen idyllistä. Nyt tosin pakkanen paukkuu senkin edestä. Muutamana päivänä on ollut niin kylmä, että olen vähän rajoittanut koirien lenkitystäkin.
Nyyti aiheutti mulle lisää harmaita hiuksia, kun se dyykkasi vesisuihkun perässä meidän kylppärin kaakeliseinää päin ja katkaisi hampaansa. Se leikataan ensi viikolla pois. Tällin seurauksena se veti niskansakin jumiin, mutta onneksi fyssarikäynti auttoi selvästi. Hammastaan se ei onneksi ole oireillut näkyvästi, mutta niskajumi näkyi treeneissäkin hyvin epänyytimäisenä käytöksenä ennen fyssarikäyntiä. Hoidon jälkeen treenitkin sujui nyt paremmin.
Nyytin pennuista Vuokko (Myytin Asfaltti Polttaa) oli korkannut tokouransa hienolla ykköstuloksella! Superhienoa! Vuokko myös kuvattiin jo luustoltaan terveeksi. Draamakin oli jo käynyt kuvissa ja alustava arvio oli oikein myönteinen. Draama oli myös kunnostautunut kodin sisustuspuuhissa, alla kuvavaroitus bordercolliepentukuumeisille…
Ensi viikonloppuna meillä on edessä Nyytin karsintakoe Seinäjoella ja Unnan 10-vuotissynttärit! Ihan omituista että Unna täyttää jo 10. Onneksi se on nykyään taas todella hyvässä kunnossa ja jaksaa taas pitkätkin lenkit hienosti. Palautuminen sillä on selkeästi jo huonontunut, mutta normaalivauhtia 10 kilsan mummo jaksaa hyvin. Loppuvuoden rusakon perään puoleksi tunniksi karkaaminen oli selkeästi jo liian hapokas suoritus…
Sunnuntaina suunnittelin kaivavani kameran pölyn alta, joten kuvapäivitystä synttärisankarista luvassa! :)
Draama on selvästi tullut sukuun! Sanoo Käämi, joka juuri eilen viimeksi kaatoi pöydältä kukkaruukun matolle hännällään, ihan vain ohikulkiessa.
Onpa kiva kuulla teistä Tiia! Terveisiä Käämille. :)