Huh ja hui, nyt on iso kisa ohitse. Vähän jäi ristiriitainen olo koko kokeesta. Päällimmäisenä tunteena on ehkä pettymys kahdesta äänestä ja ylivireestä, jonka johdosta nollattiin ohjattu nouto. Nyytin saaminen optimaaliseen mielentilaan oli Messarissa hankalampaa ja jotenkin vähän tuudittauduin siihen, että pelkästään päivällä tehty pitkä metsälenkki ja treenit riittäisivät. Nyyti tuntui kehässä vähän sellaiselta liukkaalta saippualta, yksikin virheliike, niin saippua lipeää käsistä.
Iloinen olen siitä, että moni juttu onnistuikin kivasti. Oon tosi tyytyväinen kaukoihin, joissa tekniikka tosin vielä hajoaa edelleen s-i, mutta nyt vaihdot olivat ripeät, eivätkä sellaiset bc-koomavaihdot. Zeta onnistui myös kivasti.
Liikkeet tehtiin kolmessa kehässä, tässä osasuoritukset ja kursivoituina tuomarien kommentit.
Kehä 1, Pernilla Tallberg:
Seuraaminen 7,5. Askelsiirrot voisivat olla siistimmät. Antaa vähän levottoman vaikutelman (pään nykiminen).
Kehä 2, Carina Savander-Ranne:
Zeta 9. Hyvä suora maahan. Hyvä mukaanlähtö. Seisomisessa hieman epäselvä pieni kyykky, istuminen ok. Iloinen suoritus.
Tunnari 7,5. Liikutti kapulaa nostamatta.
Ruutu 8,5. Melko itsenäinen pysähdys. Hyvä vauhti ruutuun. Epäselvä seisominen = kyyry. Ripeä suoritus.
Kehä 3, Piritta Pärssinen:
Luoksetulo 8. Liikuttelee oik. tassua alussa. Liikku m-menossa, äännähtää, vinot asennot.
Ohjattu nouto 0. Ottaa väärän.
Kaukot 9. Liikkuu hieman ist + hieman taakse m-meno.
Hyppy 9,5. Ote kapulasta.
Yht. EVL2 252,5 p. sijoitus 22/53.
Mutta kaikista hienointa oli kuitenkin olla tuolla mukana kisaamassa kaikkien mahtavien tokohuippujen kanssa samassa kehässä! Jos kääntyy nyt katsomaan menneisyyteen, niin mä en ollut kaksi vuotta sitten edes ikinä kisannut EVL:ssä ja nyt ollaan Nyytin kanssa valmennusrenkaassa ja haaveillaan karsintojen kiertämisestä. Ehkä tää on sitä unelman elämistä todeksi? Silloin kun Nyyti tuli meille, oli mulla vain visio koirasta, motivaatiosta (öh, sitä tuli ehkä vähän liiaksikin alleviivattua Nyytille, sitä nimittäin nyt _on_) ja mun ihanteen mukaisista liikesuorituksista. Tulostavoitteena oli TVA, eli nyt mennään jo aika roimasti plussan puolella.
Ja arvatkaa mitä me ollaan treenattu tässä nyt pari päivää? Kuuntelua, keskittymistä ja o h j a t t u a! Rouva Siivekäs taas aika hanakasti päätti, että merkiltä voi kääntyä suoraan taaksepäin kohti keskikapulaa. Tästä keskusteltiin muutama kuukausi sitten aika vakavasti, ja sama ongelma nyt näköjään palasi ikävimmässä mahdollisessa paikassa. Mutta tulta päin, treenit jatkuu!
Videoista suuri kiitos Karhulan Tiinalle!