Kaksi tärkeää

Jokaisessa hovissa on tainnut ennen muinoin olla kuningatar ja narri. Selailin alkusyksystä ottamiani kuvia, ja nämä kaksi allaolevaa kuvaa iskivät silmään. Näissä jotenkin korostuu niin hyvin nuo meidän koirien luonne-erot, Unna on jonkinsortin kuningatar ja Nyytistä ei ole narrimaisuus kovin kaukana.

IMG_1987Unna on jotenkin aina niin tilanteen tasalla. Se kulkee tuolla metsissä kuin villieläin, joka ei tarvitse meitä ihmisiä mihinkään. Silti se ei epäröi illalla käpertyä tyytyväisenä johonkin lähelle, siten että sitä ylettää rapsuttamaan, kuin vihjaillen että se olisi mukavaa. Liialliseen läheisyyteen se ei kuitenkaan taivu, sen verran kohtelias se on. Se on myös tarpeen vaatiessa ladymaisen fiini. Sateella on ällöä, lätäköistä ei voi kävellä. Unnasta ei varmaan ikinä olisi saanut harrastuskoiraa, ellei se olisi niin mahdottoman ahne. Muuten ei olisi tullut vaihtokauppaa tokoliikkeiden suorittamisen ja palkanmaksun kanssa. Vaatiakin siltä sen turvin pystyy, mutta jos ruoka ei olisi treeneissä maistunut, olisi se varmaan heittäytynyt täysin passiiviseksi tai häipynyt paikalta. Näin ei onneksi kertaakaan käynyt, paitsi kerran kun Simonkylässä rusakko juoksi kentän poikki kesken paikallamakuun. Vaikka kuinka olisi EVL-koira, niin veri vei. Mä suhtauduin asiaan kuuluvalla vakavuudella kikattamalla piilossa.
Unna täyttää talvella kymmenen. Hyviä vuosia voi olla vielä monta jäljellä, mutta toista kymmentä ei varmasti. Kunpa tulevat vuodet etenisivät hitaasti.

IMG_1983

Nyyti. Nyyti on Koira isolla K:lla. Se rakastaa palloja, ei epäröi juoda vessanpöntöstä jos sattuu olemaan jano, on aina likainen (se saisi itsensä varmaan kuraiseksi missä hyvänsä), se hyppii päin, haukkuu kylään tuleville ja on jotenkin rasittavuuteen saakka innoissaan kaikesta. Vahvimpana piirteenä siinä kuitenkin näkyy sen työkoiramaisuus. Loppupeleissä millään muulla ei ole väliä, kunhan Nyyti pääsee hommiin. Oli se homma mikä hyvänsä. Siinä vaiheessa sen hyväntahtoinen häsläily loppuu kuin seinään ja siitä tulee vakava työnarkomaani. Se varmaan juoksisi itsensä hengiltä, jos sille antaisi mahdollisuuden. Nyyti antaa aina kaikkensa, ja olen kiitollinen siitä että se on sattunut minun koirakseni. Se taitaa olla mulle sellainen once in a lifetime-koira, joista aina välillä kuulee puhuttavan. Toivottavasti meillä on vielä monta huikean hienoa harrastusvuotta edessä. Jo nyt me ollaan saavutettu enemmän kuin olisin ikinä toivonut!

IMG_0362[1]

Sen verran pitää vielä hehkuttaa, että sain meille vihdoinkin koepaikan! Olen tänä vuonna joutunut perumaan yhtä monta koetta kuin mihin me ollaan osallistuttu, joten nyt vaan kaikki peukut pystyssä, että ei tule mitään ylläreitä matkan varrelle. Kamala hinku olisi kisaamaan, nyt vaan täytyy taas pistellä treeneissä palasia kokoon ja saada korvat koiralle päähän. Tein tänään Katan kanssa hallilla yllärikuunteluja Nyytille, ja se oli kyllä kivan skarppina. Saa nähdä onko tuo vain ohimenevää, vai onko jo seuraava treeni sellainen missä jalat vie.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s