Kehäkivaa

IMG_0681

Tänään oli niin kivaa kehässä, että oi jospa aina olisi tällaista! Tallinnan reissun horror-suoritus vähän kummitteli takaraivossa aamulla, mutta onneksi sain psyykattua itseni ja tehtyä hyvät valmistelut ja mentiin kehään rennolla asenteella. Se kannatti, Nyyti teki aika pitkälti kuten olen sille liikkeet opettanut. Ainoat isommat miinukset oli molempien merkkien vähän huolimaton suorittaminen ja seuraamisen kolme kontaktinpudotusta hitaassa käynnissä. Tuomari Timo Pussinen oli johdonmukainen ja vähensi pisteitä asiaankuuluvasti. Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa.

Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu 10

Kaukot 8 (liikkui snadisti eteenpäin m-s-i)
Tunnari 10 (ihan tosi hyvä, tää oli oikein positiivista kun tunnarissa on nyt ollut vähän ongelmia)
Hyppy 9
Ohjattu 8,5 (pistevähennykset merkin ennakoimisesta)

Zeta 8
Seuraaminen 7 (vähän pompotteli juoksussa, muutama kontaktinpudotus hitaassa käynnissä)
Luoksetulo 9 (tosi hyvä meidän luoksetuloksi, piste lähti kuulemma kun maahanmenossa luisui vähän vinoon)
Ruutu 9 (taas huono merkki, ei mennyt kunnolla taakse)

Yht. ykköstulos 281,5 p. ja 1. sija

Samassa luokassa oli kisaamassa myös Nyytin Liv-sisko, Liv ja Nina tulivat toisiksi hyvällä kakkostuloksella. Oli ihan luksusta kun kotoa koepaikalle oli vain 10 minuutin ajomatka. Koepaikka oli myös ihanan nostalginen, olen kisannut ekan kokeeni tuolla samaisella Sahaajankadun kentällä melkein tasan 14 vuotta sitten. Ja nytkin mulla oli tsempparina mukana äiti! Äiti kuskasi mua sillon ahkerasti kokeisiin, ja patisteli alunperinkin ”koirakouluun” Iinan kanssa. Tää koirakoulujuttu on näköjään sellainen, josta ei valmistuta ikinä – onneksi! :)

IMG_0667

”Arvoisa tuomari, heittäisittekö minulle tämän pienen kepin?”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s