Haikeata ja huojentavaa. Meillä on nyt tyhjä talo, pennut ovat loppuviikon Jessican hoivissa. Onneksi kolme pennuista jää tähän pääkaupunkiseudulle asumaan, niin niitä tulee näkemään toivottavasti usein. Ihana seurata niiden kasvua ja nähdä millaisia aikuisia niistä sitten lopulta tulee.

Kaikkea hyvää elämään teille pikkuiset, ja onnea ja menestystä harrastuksissa Karoliina & Draama, Riikka & Vuokko, Marko & Karma, Anna-Leena & Neo, Isabelle & Finn ja Marko & Jay.

Vaikka pennut olivat aivan ihania, niin olen silti onnellinen että me päästään taas takaisin normaalielämään kiinni. Erityisesti olen ikävöinyt treenaamista, joten tänään ajelinkin heti Ojankoon. Onnekseni hallilla ei ollut ketään todistamassa mun ja Nyytin ilotanssia parkkipaikalla. Teki oikeasti mieli hyppiä riemusta, kun pääsi ekan kerran kolmeen kuukauteen treenaamaan! Nyytikin näytti autosta otettaessa siltä, että sen silmät pullahtaa päästä; ”ai me ollaan täällä!!!”

Mua vähän jopa jännitti mitä tauon aikana on tapahtunut, mutta ei onneksi mitään tosi omituista. Tein kaikki liikkeet vähän helpotettuna zetaa lukuunottamatta (oon tehnyt asentoja lenkeillä ja kotona aika paljon) ja melko hyvin homma sujui. Ruudun paikka vaikutti olevan vielä pahemmin hakusessa kuin ennen taukoa, mutta se oli vähän arvattavissakin kun projekti jäi niin pahasti kesken. En tiedä onko meidän seuraaminen ollut ennen taukoa edestäpäin noin rumaa mitä Ojangon peilit näyttivät, täytyy konsultoida treenikavereita siitä. Paikka oli ainakin nyt liian edessä ja Nyyti oli todella yliyritteliäs. Mutta ihanaa päästä taas treenaamaan! Nyt mä voin sitten syyttää jatkossa kevään aikana tokotreenejä siitä että mun oppari ei edisty. :)