Tämä syksy on vienyt mukanaan myös hienoja koiria. Unnan molemmat vanhemmat, Pessi ja Taika, tulivat tiensä päähän. Tuntuu niin oudolta että koirat jotka ovat tavallaan jotenkin olleet aina, ovat nyt poissa.
Pessi oli myös meidän uskollinen retkikaveri, Anna-Leenan kanssa on tullut tarvottua kilometri jos toinenkin, niin etelässä kuin pohjoisessakin. Surullista ajatella että porukasta on iloinen ketunvärinen koira nyt poissa. Ehkä Pessi seuraa meitä metsäpoluilla, mutta me emme vain enää sitä näe.