Kesän kuulumiset

Kesäkuun alussa lomailin kaksi viikkoa, joista ensimmäinen viikko meni panikoidessa TOKO SM:iä ja jälkimmäinen viikko toipuessa niistä. Treenasin sen verran paljon toukokuussa ja kesäkuun alussa, että SM:ien jälkeen teki todella hyvää vähän huilata ja tehdä välillä vähän jotain muutakin.

Heinäkuun puolivälissä muutimme Vantaalta Helsinkiin Santahaminaan. Uusi asuntomme on todella kiva, ja Santahaminan saari IHANA! On mahtavaa aloittaa aamut kävelemällä rantakallioilla ja uittamalla koiria autioilla hiekkarannoilla. Lenkkimaastot on muutenkin kivat, olen tosi paljon lenkittänyt koiria polkupyörällä. Saaresta ison osan vie ampuma-alueet joissa ei saa liikkua, mutta hyvin siellä saa silti sellaisen parin tunnin lenkin tehtyä, kun vähän kiertelee. Talomme vieressä on sopivasti ”oma” treenikenttäkin, jossa mahtuu tokoilemaankin loistavasti ilman että tarvitsee lähteä autolla minnekään. Sain myös luvan käydä koirien kanssa paimentamassa maisemanhoitotyössä olevia lampaita. Laidun on tosin hieman haastava ja lampaatkin jähmeitä pässejä, mutta kyllä me silti ollaan pystytty käymään niitä vähän tuijottelemassa. :) Päästiin Nyytin kanssa myös käymään Liv-siskon ja Ninan luona Kärkölässä paimentamassa, oli taas ihan huippuhyödyllinen reissu. Paimennus olisi kyllä tosi hieno laji, jos vaan olisi aikaa ja taitoa.

Tokoa ollaan nyt treenailtu vaan muutaman kerran viikossa, täytyy taas ryhdistäytyä nyt kun on muuttohärdellit ohi. Unnalla on myös koe edessä 11.8, saa nähdä kuinka meidän käy! :D Agility on jäänyt tämän vuoden puolella tosi vähälle, annoin juuri tulevan talvikauden treenipaikkammekin pois, kun motivaationi lajin suhteen on kyllä ihan hukassa. Lisäksi Nyde olisi tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta, joten taukoa tulisi sitten muutenkin.

2 kommenttia artikkeliin ”Kesän kuulumiset

  1. No sehän on nyt niin, ettei tässä auta muuta kuin toivottaa tervetulleeksi tänne sotilassaarelle;)
    Mukavaa saada osaavaa tekevää siviilikoirakkoakin kas jos vaikka oma into harrastaa kumpuaisi jostain vuosien takaa pölyistä esiin.
    Jotta kun näkyy musta briardi ja lagotto joiden hihnassa roikkuu toivonsa menettänyt ulkoiluttaja nainen, se olen minä, Auli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s