Maajoukkuekarsintakoe 26.2.

Me mahduttiin Nyytin kanssa mukaan tämän vuoden viimeiseen karsintakokeeseen. Itse joukkuehan on jo periaatteessa valittu, joten uskalsin ilmoittaa meidätkin mukaan. Tarkoituksena oli tietysti tavoitella sitä ykköstulosta, mutta myös mennä vähän tiukemman tuomarin arvosteltavaksi. Pisteitä saatiin kasaan kakkostuloksen verran, 229,5. Ruudussa tapahtui tosi ikävä kämmi, kun Nyyti muuten hyvän suorituksen lopuksi ennakoi seuraamisosion ja varasti ruudusta tokan käännöksen kohdalla. Joten ruutu meni nollille, ja siinä samalla myös ykköshaaveet. Toi oli jokseenkin yllättävä virhe, ja mulla kesti useamman tunnin että pääsin siitä yli! :D Tietääpähän mitä jatkossa täytyy pitää enemmän yllä treeneissäkin. Muutenkin koe oli jotenkin hankala mulle, tuntui että koko suorituksen ajan oli jotenkin epävarma olo, joka varmaan sitten aiheutti niitä virheitäkin. Viime kokeessa sain päälle jotenkin sellaisen mukavan harmonisen ja rauhallisen olon, enkä sitä tuolla nyt tavoittanut. Sekoitettu liikejärjestyskin, jota en meinannut muistaa, vaikutti varmasti. 

Tässä vielä osa-alueiden pisteet suoritusjärjestyksessä:

Paikallamakuu 8 – mulla iski ihan sellainen olo ennen maahan-käskyä, etten saa Nyytiä alas. Se istui jotenkin niin tattina samassa asennossa sivulla pitkään, että annoin sitten päällä tuplakäskyn maahanmenoon. Itse makuussa oli liikuttanut etujalkoja, ja videolta näkyi että nuuski vähän maata sivussa. Loppu oli hyvä, Nyyti oli vikana rivissä ja malttoi onneksi maata. Näitä ollaan tehty aika vähän.

Istuminen 9 – Nuuski ilmaa, kun haistoi että ihana Jessica-kasvattaja oli saapunut paikalle! Ihmettelin että mitä se oikein kenotti vielä silloin kun palasin takaisin, mutta syy olikin selkeä. :D

Luoksetulo 7 – Tosi hyvä stoppi! Näitä ollaan Marin opastuksella nyt tehty, ja hyvin toimii! Maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä, itse maahanmenot Nyytillä ei ole mitkään hyvät, mutta kyllä se yleensä on ihan alas asti lopulta päätynyt. Loppuosa taas ihanan vauhdikas, mutta perusasento ei tainnut olla ihan korrekti. 

Zeta 8,5 – Istu-maahan-seiso. Kääntyi seisomisessa kun kävelin ohi. Tää virhe on esiintynyt joskus aikoja sitten, mutta ei enää pitkään aikaan. Treeniä treeniä!

Ohjattu nouto 9 – Saatiin oikea. Merkillä jäi vinoon, otti kapulan vähän rumasti. Aika kova vauhti, ja vähän hasardin näköistä, kun ei kaarrata kunnolla vaan juoksee suoraan kapulalle. 

Ruutu 0 – Jäi merkillä ruudun puolelle seisomaan, ei mitään uutta siis. Hyvin ruutuun, oon tositosi tyytyväinen että treenit on tuottanut tulosta, eli Nyyti ei jäänyt etulinjalle, vaan eteni kunnolla syvemmälle ruutuun. Hyvä stoppi, kiltisti maahan. Olin just tekemässä tokaa käännöstä, kun se ilmestyi mun viereen. :( Moitin sitä hieman, näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut sanoa tiukemminkin. Täytyy katsoa jos saisi provosoitua tän virheen treeneissä, niin pääsisi korjaamaan. Oli kyllä tosi yllättävä virhe, mä olin niin tyytyväinen tuon liikkeen alkuosaan, enkä osannut kyllä kuvitellakaan että noin kävisi. Mulla on käynyt Unnan kanssa kerran voittajassa ihan samalla tavalla. Tästä jos olisi tullut seiska, niin pisteet olisivat riittäneet ykköstulokseen! 

Hyppynouto 9 – Muuten taisi olla ihan hyvä, mutta rävelsi kapulan kanssa ja sai kipattua sen laipalleen. Kesti hetki kun taiteili sen suuhunsa. Kilisti! Kilistämistä on ruvennut nyt olemaan vähän joka treenissä, täytyy tehdä pidolle jotain.

Kaket 8,5 – s-i-s-m-i-m. Eteni seiso-istu, tätä ei edelleenkään oikeasti osata ollenkaan, nykäisee takajalkoja eteenpäin vaikka siirtääkin myös etusia taakse. Jossain vaihdossa liikkui myös sivusuunnassa. Tää meni oikeastaan just niinkuin treeneissäkin on mennyt, samat virheet toistui. Treeniä vaan. :)

Tunnari 7,5 – kapulat oli aika tiiviissä ympyrässä, oma oikealla reunalla. Nyyti juoksi vasemmalle, ja jotenkin jumi siihen reunaan. Selkeästi hermostui ja näpsi vähän vieraita, mun mielestä taisi myös vähän siirtää jotain väärää. Tää ois ollut siis oikeasti nollan liike. Korjasi otetta kerran palautuksessa, joka saisi olla myös nopeampi.

Seuraaminen 7,5 – kaamea juoksuosuus! Näitä pitäisi nyt oikeasti ruveta treenaamaan, kun mun kipuillut selkänikin jo sallii juoksemisen. Nyyti jopa pomppasi kerran oikealle puolelle!! :D Tuntui jotenkin ihan kaamealta, ja mä en osaa kävellä kolmea sivuaskelta vasemmalle… Täytyis varmaan opetella. :P Yksi vino perusasentokin (näitä ei yleensä ole), ja jotain huonoja käännöksiä. Kontakti pysyi, joka musta on oikeastaan loppupeleissä se tärkein asia. :) Normaalikäynti ja hidas oli ihan hyvät. :)

Olipahan koe. Yleensä aina kättelen tuomarinkin lopuksi, mutta nyt en muistanut sitäkään. Jessica sanoikin heti kun juoksin kehästä ulos, että oliskohan se tuomari halunnut sanoa meille jotain… :P Uups. Nyt vaan nokat kohti uusia kokeita ja tietääpähän taas mitä treenata. Erittäin positiivista oli, että ne asiat joihin olen lähiviikkoina panostanut olivat selkeästi myös parantuneet. Täytyisi vaan pitää yllä sitä kokonaisuuttakin, eikä unohtaa joitain osa-alueita. Nyt kun mun kouluhommat vähän helpottaa, niin teen kyllä koko kevään kattavan treenisuunnitelman. 

Oli ihanaa tuolla koepaikalla saada kannustavaa palautetta lopuksi, mä ehkä itse otan näitä virheitä liian vakavasti. Kiitos siis tsempityksistä Jessica, Riikka, Riitta, Mari ja muut ketkä muistuttelivat niistä positiivisista asioista. Se on jotenkin ikävää, että ne virheet jäävät muhimaan suorituksen jälkeen päällimmäisinä mieleen, ja ne positiiviset seikat rupeavat kuplimaan muistiin vasta myöhemmin. Nyyti on kuitenkin vielä hurjan nuori ja kokematon, tämä oli vasta meidän viides koe. Asenne ja motivaatio on kohdillaan, nyt vaan pikkuhiljaa täytyy saada tekniikka, hallinta ja suoritusvarmuus mukaan. Nyyti on kyllä siitä ihana kisakaveri, että tiedän ettei sillä motivaatio hyydy – ehkä enemmänkin päinvastoin. On se kyllä niin mainio pieni luikero.

Tässä vielä video suorituksesta: http://www.youtube.com/watch?v=Qwq40SuWWHs