Aamutreenit hallilla

Pääsiäisen laiskottelujen jälkeen palattiin ruotuun ja suunnattiin heti aamusta hallille.

Unna:

Paikallamakuu Martin kanssa x2. Hyviä ja hiljaisia molemmat.
Seuraaminen Pian käskyttäessä. Tää ei tänään toiminut, Unna vaikutti vähän vaisulta, ja otti etäisyyttä. Alku oli ihan ok.
Tunnari. (4 + oma) Toi oman, mutta maistoi yhtä väärää. Lähti vasta tokalla käskyllä (tätä tapahtui jo keskiviikon iltatreeneissä, eli koko liike on nyt vähän ällö. Kun lähtee, niin menee ihan hyvää laukkaa kapuloille.)
Ruutu. Mun piti palkata stopista (joka oli hyvä), mutta kun Unnalla oli takajalat takarajalla, niin rupesinpa sitten siirtelemään sitä, joka nyt ei ollut tän treenin tarkoitus edes. Tehtiin myös koko loppuosa (jätin ruutuun seisomaan: maahanmeno + kävelyhässäkkä), ei ollut kuulemma näyttänyt siltä että olisi jouset jalkojen tilalla. :)
Tunnari (4 + oma) oli muuten ihan tosi hyvä, mutta lähti taas tokalla.
Lopuksi reippaalla tasamaanoudolla Unna ansaitsi aamiaiseksi possunkorvan.

Nyyti:

Luoksepäästävyys keskittyi Pian kopeloinnin ajaksi tuijottamaan ruudussa valmiina ollutta lelua
Ruutu ok, kaarsi aavistuksen vasemman kautta
Sivulletuloja, muistaakseni ihan ok…? Pieni seuraamispätkä myös
Sivullaoloa Pian häiriköidessä pienesti, kerran kääntyi katse
Hyppyä, ok. Palkka hypyn takana seisomisesta
Maahanmenoja, ihan ok.
Sivullaolosta Pian taas häiriköidessä Nyytikin ansaitsi possunkorvan, mutta se oli suuri PETTYMYS. Nyyti näytti lähinnä siltä, että mun ois pitänyt heittää sitä siankorvaa, niin se olis mennyt palkasta. Pieni pettynyt pentu meni häkkiinsä peittämään typerän herkun, ja haaveili todennäköisesti palloista. Joten ei Nydelle jatkossa erikoisherkkuja loppupalkaksi. :D

Tänään käytiin myös pitkästä aikaa moikkaamassa Virpiä, Ricoa ja Sofia – Nyyti kiittää riekkuseurasta!

Illalla Unna teki vielä täyden tunnarin, joka meni niinkuin pitääkin.

Nyyti teki vielä kotona paikallamakuun (n. 30 sekkaa varmaankin, kerran palkkasin ja tyyppi nousi sen jälkeen -> takaisin maahan). Sivulletuloja (oikein hyvin), uutena juttuna paikallaan käännöksiä namikädellä autettuna ja muutaman askelen seuraamista, jotka oli ihan ok. Sitten tehtiin 2 x noutokapulan pitoa painavammalla kapulalla (hyvin)  ja 1 x sivulletulo(myös hyvin). Kosketusalustaa, jota on jossain vaiheessa tehty, mutta on jäänyt vähän unholaan. Lopuksi sivulla superskarppina suu supussa olemista, josta riekkuleikkipalkkaa.

Kamala kun Nyytin treenimäärä kuulostaa paljolta näin kirjoitettuna, pitäis varmaan pilkkoa näitä kotituokioita vähän pienempiin setteihin.

Viime keskiviikon treenitkin mun piti kirjoittaa ylös, mutta en mä enää muista muuta kuin Unnan miljoona tunnaria ja Nyden noudon. Unnan kanssa Pian hyvästä ideasta, ja ekasta epäonnistuneesta tunnarista johtuen päätettiin tehdä joka liikkeen välissä tunnari. Joten kyllä me onneksi lopulta saatiin onnistunut suoritus aikaiseksi. :D Mulla oli myös tarkoituksena näyttää mitä me ollaan Nyytin kanssa opiskeltu: hieno noutokapulan pito! Pitäminen onnistui loistavasti, mutta mä en saanut pennulta kapulaa pois suusta! Se istui vakavana kuin tatti kapula suussa, eikä avannut leukojaan irti-käskyllä. Toivottavasti toi ei toistu…

Mä olen niin iloinen kun nuo lumet alkaa vihdoinkin lähtemään: kohta pääsee ulkokentille!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s