Tänään…

…me tehtiin kaksi onnistunutta tunnaria!
Käytiin päivällä vankilan kentällä tekemässä lyhkäiset treenit (oli tosi kuuma!). Laitoin Unnan paikallamakuuseen kentän rakentamisen ajaksi, ei ääntelyä.

 

Ekaksi ruutua merkin kautta, olin parin metrin päässä merkistä lähetyksissä. Tein kaksi ruutua merkin molemmin puolin normimatkoilla, ja lähettelin vuoron perään molempiin. Palkka valmiina ruuduissa. Kivasti meni, vasen puoli selkeästi vähän vaikeampi -> lähti sinne hitusen epävarmana. Itse merkkiä täytyy vahvistaa, kun ei olla sitä aikoihin tehty. Lyhyt matkakin varmasti söi vauhtia, mutta itse merkille kääntyminen on vähän hidas.

Sit tehtiin vähän leikkikakeja, ja nää on ollut nyt lähiaikoina yllättävän kivoja. Namipalkka heittämällä taakse oli mulle pitkään nou-nou, mutta sillä olen saanut nyt kakeihin paljon rennompaa meininkiä, ja levottomuudet ja piippaamiset vaihdoissa on vähentynyt. Se takapalkka (= ihana maaginen ruokakuppi!) luo varmaan turhaa jännitettä, joka aiheuttaa tota levottomuutta.

Sitten ne tunnarit – laitoin kaksi settiä valmiiksi Unnan ollessa paikallamakuussa. Oman laitoin molempiin vasta ennen lähetystä. Nyt Unna eteni kapuloille mukavan keskittyneesti ja rauhallisesti, en ottanut mitään ”oikeaa” lähetystä perusasentoineen. Ekassa löysi oman kolmantena, ja tokassa meni kerran kaikki läpi, ennenkuin palasi omalle. Hienosti nuuski, eikä muljaillut vääriä ollenkaan. Jee!
Tässä on nyt kyllä joku iso epävarmuusjuttu, joka liittyy varmaan noihin kiihdyttäviin tilanteisiin. Tänään oli tosi rauhallinen tuttu ympäristö, eikä muita kentällä. Silti musta tuntuu että Unna valinnan tehtyään muhun päin kääntyessään näyttää aina vähän epävarmalta, vaikka sillä olisi oikea kapula suussa. Rentoutuu ja ilostuu vasta sitten kun alan kehumaan. Ehkä se ”pelkää” niitä epäonnistumisia, kun niitä on tullut sen verran paljon ja on jäänyt palkat saamatta. Myös mun tuskailu tuon liikkeen kanssa heijastaa varmasti myös Unnaan.

Tää viikonloppu vietettiin kahdestaan Unnan kanssa rauhassa Riihimäellä. Eilen käytiin Räyskälässä patikoimassa neljä tuntia ilvesreittiä Melkuttimien harjualueella. Ihan mielettömän hieno paikka; harjuja, kangasmetsää ja kirkasvetisiä järviä ja lampia. Tonne on pakko päästä pian uudestaan, suosittelen!

Tokoa :)

Unnan haavat ovat parantuneet hyvin, joten päästiin taas kentällekin asti. Sunnuntaina tehtiin tosin kotipihallakin juttuja, huomionarvoista oli viisi onnistunutta tunnaria! Luoksetulossa seisomisesta on tullut hyvä, mutta Unna on aika taitava näköjään myös kääntymään ympäri – missä se putoava lihapulla…

Eilen käytiin Lopella Tepan ja Pian kanssa ja löydettiin erinomainen treenikenttä meidän erinomaiselle porukalle. :) Olin tehnyt oikein paperille suunnitelmat että mitä tehdään, mutta kun taivaalta tuli vettä niin suunnitelmat piti vetää uusiksi. En halunnut ruveta hinkkaamaan meille vaikeita ongelmajuttuja vesisateessa, kun rouva Taivaannastaa saattaa ällöttää sade…

Unna teki kaksi ruutua, eka tyhjä ja tokaan Tepa vei kupin valmiiksi. Ekassa toistossa seilasi takarajan yli, mutta hyöri uuden käskyn jälkeen ruudun sisälle. Molemmissa oli hitusen kaartava menomatka, syytä en keksinyt ja tuo on tosi satunnaista.

Sit tehtiin seuraamista, johon T käskytti hyvät häiriöt parin metrin päässä. Hyvin meni, olin tyytyväinen tähän.

Luoksetuloja, T palkkasi stopista, meni kivasti eikä kääntynyt ympäri.

Metallinouto merkkejä päin, heiton jälkeen piippaamista ja odottelin vähän että hiljenee. Teki ihan pientä siksakia merkkejä kohti, mutta eteni kuitenkin kapulalle ilman erillisiä käskyjä. Tässä oli myös hyvä vauhti.

Sit se tunnari… Taas tosi levotonta ja epävarmaa häsläämistä. Ekalla nosti jo oman, mutta vaihtoi sen sitten väärään. Kokeiltiin vielä toinen toisto, ja sama homma, mutta toi suoraan väärän. Lopuksi tehtiin heinikossa yksi, jossa oma oli kauempana.
– Remmissä rauhallisesti vieminen ei auta, näytti paineistavan vaan
– Pakko palata vaan taas taaksepäin
Musta tuntuu että iso syy tuohon on viretila, Unnalla oli taas liikaa kierroksia, ja se ei pysty keskittymään. Tää selittäisi sen miksi kotipihalla (=rauhallista) yleensä aina onnistuu, mutta muualla yleensä ei. 

Tänään käytiin koiraurheilukeskuksella. Unna on lähiaikoina ruvennut piippailemaan ja jopa intohaukahtelemaan tokoillessa, joten mua vähän mietitytti mitä se tekee tuolla hallilla – se kun on meidän agihalli ja siellä saa huutaa. Onneksi pelko ei ollut aiheellinen. :) (Paitsi paikallamakuu, mutta sitä ei lasketa, kun se on menetetty tapaus tuon piippaamisen suhteen! ;)

Tehtiin seuraamista, Jenna huuteli käskyjä vieressä ja oli sen verran taitava siinä että putken kohdalla käsky ”putkeen” herpaannutti kontaktin. :D

Sitten hyppynoutoa. Oli ihan superhyviä! Luovutukset tosin kusee vieläkin, mutta se on sitten ihan oma murheensa. Kaksi suoraa, ja vinot vasemmalle ja oikealle. Vinoissa vein kapulan itse, ja Unna koukkasi palautuksissa tosi hienosti hypyn kautta. Lopuksi vielä yksi suora. Tää voisi olla hyvä tapa vahvistaa noutointoa, kun pääsee matkalla hyppäämäänkin. Unna tuntui olevan tosi mielissään kun pääsi tekemään hyppynoutoja. :)

Sit tein luoksetulot stopilla (heitin itse palkan) ja ilman. Noi stopit on parantunut tositosi paljon niillä Riitan vinkeillä. Oon niin tyytyväinen.

Vähän kakeja namiheittelyillä höpsötellen, ja yllätys – maasta seisomiset oli kaikki (3? 4?) tosi hyviä!

Lopuksi vielä paikallamakuu Madden ja Rambon kanssa. Rambon lähdöt ja palautukset, sekä lattialla vierivä talouspaperirulla oli hyvää häikkää. Ekan minuutin Unna oli hiljaa, mutta sit alkoi taas kuulua piippailuja. Se myös läähätti ja oli vähän levottoman oloinen, mutta piippaaminen ei onneksi ollut niin jatkuvaa kun välillä lähiaikoina on ollut.

Yksi juttu mikä lähiaikoina on myös parantunut (kun olen tajunnut sitä vahvistaa!) on pelkkä odottaminen sivulla kontaktissa.

Sairasloma

Meillä kävi sunnuntaina vähän ikävästi, kun naapurin koira pääsi karkaamaan meidän luokse; Unnalla on nyt puremahaavat ohimossa, leuan alla ja silmässä. :( Onneksi mikään niistä ei ole vakava, varsinkin tuo silmä mua pelotti, mutta mitään ei ollut mennyt pahemmin rikki.
Mua niin harmittaa että tuo tilanne pääsi syntymään, mä en ikinä päästä vieraita koiria meidän luokse, mutta tuossa ei ollut kamalasti mahdollisuuksia kun tilanne oli päällä niin yhtäkkiä. Unna on yleensä hyvin luottavainen siihen että minä hoidan kaikki nuo irtokoiratilanteet, toivottavasti se luottamus ei kokenut kovin suurta kolausta. :(

Nyt on sitten kisataukoa syyskuun puoliväliin saakka antibiootti- ja kipulääkekuurin takia.

Nolla!

Eilen illalla käytiin agiliitelemässä kaksi starttia Janakkalassa. Ekalta tehtiin nolla (aika -4 ja jotain), tokalta HYL. Oli iloinen yllätys että vielä vitossijalla sai luva-nollan. Hurraa uudet säännöt! Nyt siis ollaan yhtä nollaa vailla kolmosissa. :)

Radat ei ollut oikein mun mieleen, tuntui että suunta vaihtui koko ajan, ja koiraa ei pystynyt kamalasti päästää pois näpeistä. Takaaleikkauksia välttääkseni mä jouduin tehdä muutamia valsseja aika hasardikohdissa, mutta yhtä lukuunottamatta ne onnistui jotenkin. Saatiin me yksi takaaleikkauskin tehtyä ihan onnistuneesti. Ja kaikki mun kääntämiset oli taas tosi myöhässä – ja hypärillä meinasin unohtaa radankin. Joten mitään kaunista ja sulavaa ei meidän eteneminen taaskaan ollut. Mutta Unna oli taas tosi reipas, sen kanssa on kyllä niin kiva olla radalla.

Nam

Lähipäivinä ollaan vietetty normaaliakin enemmän aikaa metsässä, kun iski kantarellihimo. Niitä on löytynytkin tosi mukavasti, samoin kuin mustikoita ja vadelmia. Mä olen myös ollut kunnon kodinhengetär, kun leivoin elämäni ensimmäiset mustikkapiirakat.

Unna on käyttänyt metsässä aikaansa tasan yhteen juttuun: syömiseen. Sunnuntainakin oltiin 2,5 tuntia sienessä, ja koko sen ajan U mussutti mustikoita. Myös vatut ja variksenmarjat kelpaa. Huvittava otus.

Eilen käytiin Peltsin nurmikentällä treenailemassa. Keskityttiin lähinnä ruudun oikean kohdan tarkennuksiin, Unna tarjoaa kivasti oikeaa kohtaa jos olen itse passiivinen. Kakeja tehtiin kans, ja ne tuntuu vaan taantuvan koko ajan. Mä en tykkää koko liikkeestä kamalasti, joten pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni, tehdä asennemuutos ja treenata niitä päivittäin pikku pätkissä.
Tasamaanouto puisella oli ihan superhyvä, ja luovutus siisti – ei muljaillut yhtään. Metskussa meinasi taas tehdä sen, että vilkaisi kapulaa ja lähti menemään ohi, mutta korjasi itse ennenkuin ehdin sanoa mitään.

Ja täytyy kehuskella että mulla on tosi näppärä avomies: se rakensi meille viisi agilityhyppyä! Ihan loistavaa, nyt pystyy pihallakin tehdä jotain tekniikkaharjoituksia.
Tiistain agitkin meni tosi kivasti, Unnalla oli vauhtia ja tosi hyvä asenne. Mun itteni täytyisi kunnolla keskittyä siihen ohjaamiseen, ja miettiä mitä mä teen, kun tuntuu että suhtaudun vähän puoliteholla koko hommaan. Viikon päästä päästäänkin pitkästä aikaa kisaamaan, kun ilmoitin Unnan Janakkalaan kahteen starttiin. :)